Koti Blogi Sivu 454

Etanoliautoilijat: Euroopan ilmastopolitiikan pitää olla teknologianeutraalia!

Etanolin tankkaus. Kuva: Etanoliautoilijat ry.

Nyt käytävät Euroopan parlamentin vaalit ovat tulevan ilmastopolitiikan kannalta ratkaisevan tärkeät. Suuret linjaukset tehdään EU-tasolla ja ne ohjaavat sitovasti myös Suomessa tehtäviä päätöksiä. Yksi tulevan viisivuotiskauden tärkeimmistä kysymyksistä on se, miten tiukkoihin päästövähennystavoitteisiin käytännössä päästään, todetaan Etanoliautoilijat ry:n tiedotteessa.

Ilmastopolitiikan tulee aina olla teknologianeutraalia, jolloin se mahdollistaa kaikkien myös jo olemassa olevien, kustannustehokkaiden ja vaikuttavien päästövähennystoimien täyden hyödyntämisen. Sen jälkeen ihmiset ja yritykset ratkaisevat itse, mikä on heille toimivin ja tehokkain tapa. Huomioitava on, että tällä hetkellä ei ole käytettävissä riittävästi keinoja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen.

Teknologianeutraliteetista puhutaan kyllä, mutta valitettavasti se ei ole toteutunut ainakaan liikennepolitiikassa, ei Euroopan unionissa eikä Suomessa. Erityisen ongelmallinen on EU:n esittämä polttomoottoriautojen kielto.

”Ongelma ei ole polttomoottori, vaan niissä käytettävät fossiiliset polttoaineet. Sen sijaan, että kiellettäisiin toimivaa teknologiaa, voitaisiin polttomoottoreissa siirtyä tulevaisuudessa käyttämään hiilineutraaleja polttoaineita. Fossiilisille polttoaineille on kyllä vaihtoehtoja – kestävästi tuotettuja biopolttoaineita, kierrätetyn hiilen polttoaineita tai synteettisiä polttoaineita”, listaa Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund.

Kyse on päästövähennystoimien kustannustehokkuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Pelkästään yhteen keinoon nojaamalla liikenteen vihreä siirtymä on sekä hidas että kallis. Erilaiset vaihtoehdot täydentävät toisiaan ja mahdollistavat päästövähennykset kaikille autoilijoille, riippumatta tulotasosta ja auton käyttötarpeista.

”Näistä kysymyksistä pitäisi eurovaalien alla puhua paljon enemmän. Nyt valittavat mepit ovat osaltaan päättämässä aivan keskeisistä kysymyksistä, jotka vaikuttavat elämäämme ja elinkustannuksiimme vuosikymmeniksi eteenpäin. Teknologianeutraliteetti ei saa jäädä juhlapuheiden tasolle, vaan sen tulisi alkaa näkymään myös päätöksissä”, vetoaa Grönlund.

Lue myös

Innostuvatko suomalaiset nyt etanoliautoilusta?

Nyt se on mahdollista: Minkä tahansa bensa-auton saa muuttaa bioetanoliautoksi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vuoden 2024 SKAL Kuljetusyritys on erikoistunut pylväskuljetuksiin!

Kuva: Matti Sulanto.

Pylväiden ja raakapuun kuljetuksiin erikoistunut HKK-Kuljetus Oy on vuoden 2024 SKAL Kuljetusyritys. Tänä vuonna etsittiin yritystä, joka on kehittänyt osaamisalueestaan itselleen vahvuuden ja kilpailuetutekijän markkinoilla. HKK-Kuljetus Oy merkittävä toimija pylväskuljetuksissa Pohjoismaiden alueella.

HKK-Kuljetus Oy on perheyritys, jonka juuret ovat 1960-luvulla ja raakapuun kuljetuksissa. Nykyään 35 henkilöä työllistävä ja liikevaihdoltaan runsaan 8 miljoonan euron yritys on pylväskuljetusten erikoisosaaja, jolla on toimintaa ulkomaita myöten.

HKK-Kuljetus ajaa puunrungot pylvästehtaille samalla kalustolla kuin valmiit pylväät asiakkaille. Noin puolet liikevaihdosta tulee edelleen raakapuun kuljetuksesta ja puolet pylväskuljetuksista.

Puisia pylväitä tarvitaan muun muassa voimalinjojen rakentamiseen ja katuvaloihin. Jopa 25 metriä pitkiä pylväitä ei pysty kuljettamaan tavanomaisilla puutavarayhdistelmillä.

HKK-Kuljetus on kehittänyt teknologiaa yhdessä ajoneuvo-, päällirakenne- sekä perävaunuvalmistajan kanssa. Tuloksena on uudenlaisia tehokkaita logistiikkaratkaisuja, kuten kahden pylväsnipun yhdistelmä kuljetuksissa.

Valmiita pylväitä kuljetetaan asiakkaille niin, että asiakas saa juuri oikean pylvään oikeaan paikkaan. Myös kuljetustenohjausjärjestelmä on kehitetty ja optimoitu yritystoimintaan yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa. Selkeä strategia, pitkäjänteinen kehitystyö ja hyvä maine vakuuttivat tämänvuotisen palkintolautakunnan.

– Oli vaikuttavaa nähdä, miten tällainen selkeä strateginen valinta ja siihen panostaminen on johtanut menestystarinaan. Jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. HKK-Kuljetus on onnistunut myös kansainvälistymään osaamisalueellaan ja sen toiminnassa on jatkuvuutta, jota arvostan, kuvaa lautakunnan puheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Minna Kivimäki.

Rohkeasti ulkomaille

HKK-Kuljetuksen kuljetusmatkat ovat pisimmillään useiden tuhansien kilometrien mittaisia. Yritys toimi vuodesta 2012 alkaen vuosikymmenen omalla tytäryhtiöllä Norjassa ja nousi siellä markkinajohtajaksi pylväskuljetuksissa. Muuttuneen kilpailutilanteen vuoksi HKK-Kuljetus lakkautti tytäryhtiön, mutta kuljetuksia tehdään edelleen Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan sekä Keski-Euroopan maihin.

– Meidät tunnetaan alalla ja teemme tarjouksia olemassa oleville ja uusille asiakkaille. Jokainen kuljetus on yksilöllinen ja räätälöidään kohteeseen. Kuljetukset voivat olla hyvinkin erilaisia työmaan mukaan, kertoo HKK-Kuljetuksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Kananen.

Raakapuu- ja pylväskuljetukset vaativat tekijältään itsenäisyyttä ja erityisosaamista. Kuljettajat ovat sitoutuneet perustehtävän ohella päästöjen vähentämiseen. Taloudelliseen ajotapaan kannustamiseksi on luotu järjestelmä, josta on sovittu yhdessä henkilöstön kanssa.

Sitoutunut henkilöstö on elintärkeä HKK-Kuljetukselle ja työsuhteet ovat venyneet jopa 40 vuoden mittaisiksi. Vuodenkiertoon kuuluvat henkilöstöpäivät, joissa on tärkeän yritysasian ohella myös virkistysohjelmaa ja puolisot tervetulleita mukaan. Se on iso satsaus yritykselle ja henkilöstöön halutaan satsata:

– Ammattitaitoinen ja yhteiskykyinen henkilöstö on tärkeimpiä voimavarojamme. Olemme jokaisesta osaajastamme kiitollisia, sanoo yrityksen jatkajiin kuuluva varatoimitusjohtaja Saana Kananen.

Yritystä esitti palkittavaksi SKAL Itä-Suomi ry.

HKK-Kuljetus Oy

  • Perustettu: 1989 (yhtiömuoto muutettu osakeyhtiöksi vuonna 1993)
  • Kotipaikka: Joensuu
  • Omistajat: Heikki Kananen, Saana Kananen ja Osmo Kananen.
  • Toiminta-alue: Suomi sekä muut Pohjoismaat
  • Liikevaihto: 8,3 miljoonaa euroa (konsernitilinpäätös 2022)
  • Henkilöstö: 35 (tilinpäätös 2023)
  • Kalusto: 17 ajoneuvoyhdistelmää, joista yksi sähköhybridikuorma-auto
  • Päätoimipaikka: Ylämylly, Liperi
  • Kuljettaa: raakapuuta ja pylväitä
  • Asiakkaat: eri kokoiset metsäteollisuusyritykset

SKAL Kuljetusyritys on valittu vuodesta 1989 alkaen. Valinnan perusteena on yrityksen tavaraliikenteessä toteuttama esimerkillinen kehitystyö, yritystoiminta tai vastaava, tai alan yrittäjien ja yritystoiminnan ulkoisen kuvan sekä arvostuksen lisäämiseksi tehty työ. Palkittava kuljetusyritys saa kiertopalkinnon ja patsaan. Palkinnon lahjoittaa ST1.

SKAL Kuljetusyritys -valintalautakunta 2024:

  • kansliapäällikkö Minna Kivimäki, LVM, puheenjohtaja
  • toimitusjohtaja Pasi Anteroinen, Liikenneturva, jäsen
  • yhteysjohtaja Sanna Kangas, Pohjola Vakuutus, jäsen
  • toimittaja Kyösti Jurvelin, Talouselämä, jäsen
  • poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen, jäsen
  • markkinointi- ja myyntijohtaja Mikko Reinekari, St1, jäsen
  • vt. puheenjohtaja Jari Välikangas, SKAL, jäsen
  • viestintäjohtaja Heini Polamo, SKAL, sihteeri

Lue myös

Tämä raahelainen satavuotias yritys on vuoden 2023 SKAL Kuljetusyritys

Vuoden 2022 SKAL Kuljetusyritys julkistettiin

Ennakkoluuloton uudistaja Kuljetus ja Muutto O. Jylhä Oy on vuoden 2021 SKAL Kuljetusyritys

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Alakouluikäinen tyttö menehtyi auton ulosajossa Saarijärvellä

Kuva: CvB.

Henkilöauto ajautui ulos tieltä lauantaiaamuna 8.6.2024 klo 05.40 aikaan Keski-Suomessa Saarijärvellä Kokkolantiellä. Auto oli matkalla Saarijärveltä Karstulan suuntaan.

Onnettomuus tapahtui, kun henkilöauto oli ajautunut suorahkolla tieosuudella ulos tieltä, kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle, toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Matkustajista yksi menehtyi tapahtumapaikalla ja kolme muuta osallista loukkaantuivat. Heidät toimitettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa, alustavan tiedon mukaan heidän vammansa eivät ole vakavia.

Onnettomuudessa menehtyi alakouluikäinen tyttö.

Lue myös

Auto osui ulosajossa useampaan puuhun

Kangasalan vakavan ulosajon esitutkinta jatkuu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ei mikään ihme, ettei pysäköiminen parkkiruutuun onnistunut

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lieksassa poliisi sai puolenyön aikaan ilmoituksen hätäkeskukselta Koski-Jaakonkadulla sijaitsevan kiinteistön parkkipaikalla nurmea pitkin ajelevasta henkilöautosta jolla oli selkeästi ollut vaikeuksia osua parkkiruutuihin.

Tapahtumapaikalla poliisi tapasi ajoneuvosta miehen joka puhalsi peräti 3,12 promillen lukemat.

Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Lue myös

Rattijuoppo yritti purra poliisia!

Poliisin pysäyttämässä autossa ”ei ollut kuljettajaa”!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ruotsissa heinäkuussa uusi klassisten autojen tapahtuma, The Aurora

Kuva: BMW.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä The Aurora -tapahtuma esittelee ainutlaatuisimpia autoja maailmassa 5.—7. heinäkuuta Norrvikenin puutarhoissa Båstadissa.

Tapahtuman odotetaan houkuttelevan autoharrastajia ja -keräilijöitä kaikkialta Euroopasta ihailemaan harvinaisia ja eksklusiivisia autoja lähietäisyydeltä kauniissa kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Esimerkiksi BMW esittelee malleja kaikilta tuotemerkeiltään: BMW, Mini, Rolls-Royce Motor Cars ja BMW Motorrad.

BMW:n yli 100-vuotisen historian aikana yhtiö on valmistanut useita ikonisia malleja. Tapahtumassa vierailijoilla on mahdollisuus nähdä valikoima näitä historiallisia malleja nykyisten mallien rinnalla sekä kaksi konseptiautoa, joiden avulla kävijät voiva kurkistaa tulevaisuuteen.

BMW:n Vision Neue Klasse -konseptiautot ovat nähtävissä ensimmäistä kertaa Pohjolassa, ja Rolls-Roycen ensimmäinen täyssähköauto Spectre juhlii tapahtumassa virallista julkista debyyttiään Skandinaviassa.

Lisätietoja Aurora-tapahtumasta: https://www.theaurora.se/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

EasyPark-sovelluksella voi nyt maksaa sekä pysäköinnin että latauksen

Kuva: Easypark.

EasyParkin pysäköintisovellus päivittyy. Päivittyminen alkoi toukokuun alussa. Tuolloin uudistui sovelluksen ikoninen rullattava kiekko ja samalla perustoimintojen käyttäminen muuttui hieman. Nyt käytössä on uusi toiminto; EasyParkin sovelluksella saa jatkossa maksettua pysäköinnin kanssa samanaikaisesti myös sähköauton lataamisen.

– Sovellusjonglööraus on monelle autoilijalle nykyään tuttu ongelma. Jatkuvasti joutuu arpomaan, mikä palvelu missäkin on käytössä milläkin kännykkäsovelluksella. Ja sitten kun jotain sovellusta ei ole ladannut, juuri sitä sovellusta latauspisteellä tai parkkihallissa tarvitsisi. Tätä ongelmaa samanaikaisuus purkaa, EasyParkin maajohtaja Jutta Vatanen sanoo.

EasyParkin sovelluksella toimivien latauspisteiden määrä on laajentunut Suomessa 2 viime vuoden aikana 200-prosenttisesti. Lisäksi sovelluksella voi ladata autoa kattavasti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lataamisen maksuominaisuus toimii sovelluksessa pysäköinnin maksamistoiminnon tapaan.

Latauspaikoilla on sovellusviidakko

Autoilijoiden on tärkeää huomioida, että sähköauton lataamisen aikainen pysäköintikin voi olla maksullista. Lataaminen ei siis vertaudu tankkaamiseen, mikä johtunee ainakin lataamisen yleensä huomattavasti pidemmästä kestosta.

– Rasittaahan se hermoja, kun löytää niukoilla virroilla jonnekin lataamaan ja sitten tarvitseekin uuden sovelluksen, jotta saa maksettua sen pysäköinninkin. Sakkoriskiä ei kuitenkaan kannata ottaa, jottei tule tiketti latausmaksun oheen, Vatanen toteaa.

Jatkossa sovelluksen hallitsevin väri on valkoinen. Kiekon käyttötarkoitus ei muutu; sillä säädetään edelleen maksettavan pysäköintiajan kesto. Sillä modernisoitui ulkoasu ja parannettiin käytettävyyttä entisestään. Kahden samanaikaisen maksamisen osalta kyse on uudesta ominaisuudesta.

Yritysasiakkaiden toiveet toteutettiin

Uutta on myös se, että pysäköintimaksun voi nyt hoitaa yritystilillä ja samalla ladata autoa omakustanteisesti tai päinvastoin.

– Kehityksessä on huomioitu kaikki saatu asiakaspalaute sekä asiakastutkimus. Yritystilin ja henkilökohtaisen tilin samanaikainen käyttäminen on ollut yksi paljon toivottu ominaisuus. Kaikkinensa yritystilin käyttäminen on yhä jouhevampaa. Työkäytön kuitit lähtevät sovelluksesta suoraan työnantajalle, eikä tarvitse hikoilla kuittien kanssa, Vatanen kertoo.

Autoa ladatessa EasyPark-sovellus näyttää nyt latauksen määrän. Latauksen kustannus on myös uudessa ulkoasussa näkyvästi esillä.

Tämä muuttuu

  1. Samanaikaisuus käyttöön. Sovelluksella voi nyt maksaa samanaikaisesti sekä pysäköinnin että sähköauton latauksen.
  2. Yritystilin käyttö jouhevoituu. Pysäköintimaksun voi hoitaa yritystilillä ja samalla ladata autoa omakustanteisesti tai päinvastoin.
  3. Lataustilanne näkyviin. Sovellus näyttää latauksen määrän. Samoin latauksen kustannus on näkyvästi näkyvillä.

Lue myös

EasyParkin pysäköintisovellus muuttuu

EasyParkin ja Aimo Parkin yhteistyö laajenee

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

”Maailman hauskin mies” osallistuu Rantaralliin

Joonas Lindroos, Rantaralli 2023. Kuva Loudlife Media, AKK.

F-Cupin kauden neljäs osakilpailu on perinteikäs Rantaralli, joka ajetaan lauantaina 8. kesäkuuta. Mynämäen ympäristössä ajetaan silloin kuusi erikoiskoetta, joille mittaa on saatu 59 kilometriä.

“Ralli on reteetä’’, tietävät rallikuljettajat, tämän sanonnan osuvuutta lähtee selvittämään myös maailman hauskimmaksi ihmiseksi valittu Ismo Leikola, joka kilpailee Mynämäellä rahoitusyhtiö nuotista ajavien kategoriassa.

TV:ssä nähdyn Suomen Top Gear -ohjelman perusteella Jyväskylän MM-rallien tunnelmaa ikänsä hengittänyt Leikola ei suinkaan ole lähdössä pelkästään pitämään hauskaa, vaan jo opittuja oppeja noudattaen kehittää itseään kilpailijana.

– Lapsena aikoinaan olin joka vuosi seuraamassa Suurajoja. Olen itse Kuohun seudulta, olihan se aika makeeta nähdä ralliautoja kotiseudulla, Leikola kertaa.

– Odotan innolla jo tulevia kisoja. Ajatus on kytenyt pitkään, lähiaikoina toki enemmän. Sattumalta kun tapaa oikeita ihmisiä oikeissa olosuhteissa niin tällainen mahdollisuus tuli eteen. Ei sitä kauaa tarvinnut miettiä ja nyt ollaan tässä tilanteessa, Leikola paljastaa.

Mynämäen jälkeen tämän vuoden kalenterissa Leikolalla on vielä ainakin elokuun 24.-25. päivinä ajettava Future SM-ralli Lahdessa. Ensimmäinen kilpailukokemus miehellä on kuitenkin jo 12 vuoden takaa, vuonna 2012 koomikko osallistui Hankiralliin Ford Escort 1300 GT MKI:llä.

– Paljoakaan en muista siitä kisasta, auto oli hieno mutta aika tuhnu. Sen tietysti muistan, että viimeisiä ei oltu, Leikola naureskelee.

XLVII Rantaralli -info & aikataulu

47. kertaa ajettavassa Rantarallissa kilpaillaan lauantaina 8. kesäkuuta kuusi erikoiskoetta ympäri Mynämäen seutua. Mittaa erikoiskokeille kertyy yhteensä 58,48 kilometriä.

Rallin kilpailukeskuksena toimii Mynämäen seurakuntatalo osoitteessa Keskuskatu 17, 23100 Mynämäki, jossa tapahtuu myös kilpailun lähtö- ja maalijuhlallisuudet.

Huoltoalue sijaitsee Mynämäen Urheilukeskuksen alueella osoitteessa Urheilutie 6, 23100 Mynämäki.

Kilpailun aikataulu

Lauantai 8.6.

10:01 LÄHTÖ Mynämäen SRK-talo

10:27 EK1 Neste Huoltikset – 5,95 km
11:05 EK2 Karjurock – 10,84 km
11:29 EK3 Energiatalo Järvi – 10,87 km
12:07 EK4 Rakennusliike K. Hämäläinen – 7,17 km

HUOLTO Mynämäen Urheilukeskus

14:20 EK5 Aurinkotien Auto Oy – 13,20 km
14:40 EK6 OP Vakka-Auranmaa – 10,45 km

14:59 MAALI Mynämäen SRK-talo

Lue myös

Nämä kolme henkilöä tähdittävät Top Gear Suomen!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uskomatonta — tämä Pappatunturi on pienoismalli!

Auton ja tien museo Mobiliassa Kangasalla on kesällä 2024 nähtävillä harvinainen näyttely. Skaala on näyttely autopienoismallien rakentamisesta ja niiden rakentajista.

Suomessa ei aikaisemmin ole museotasolla nähty näin laadukkaasti kuratoitua näyttelyä aiheesta. Sen tavoitteena on esitellä Suomessa melko tuntemattomaksi jäänyttä taiteen alaa laajalle yleisölle ja avata pienoismallirakentamisen vaativuutta käsityötaitona.

Autopienoismallien rakentaminen on Suomessa kansainvälisessä mittakaavassa mitattuna todella korkealla tasolla. Suomalaisia alan harrastajia tunnetaan maailmalla ja pidetään esikuvina.

Osalla ajoneuvopienoismalleista on kuvitteellinen esikuva, kuten tällä Eero Kumannon rakentamalla Fingerpori-sarjakuvasta tutulla Stalin 1200 -pienoismallilla. Malli on kokonaan taiteilijan itsensä valmistama. Kori on tehty muovilevystä, ja istuimet ovat 3D-tulosteita. Malliin on myös suunniteltu syövytettyjä metalliosia. Kuva: Eero Kumanto.

Skaala-näyttely esittelee seitsemän pitkän linjan suomalaista autopienoismallirakentajaa sekä heidän tuotantoaan. Näyttelyyn on kutsuttu pienoismallirakentajat Juha Airio, Petri Hiltunen, Eero Kumanto, Niko Niemi, Tapani Rauramo, Tuomas Seppälä ja Jarkko Syrjänen.

Pienoismallien rakentaminen alkaa usein muovisesta rakennussarjasta. Harrastuksessa pitkälle edenneet muokkaavat mallejaan, lisäävät tai vaihtavat osia tai rakentavan mallin alusta asti käsityönä esimerkiksi hartsivaluna.

Pienoismalleihin on maailmalta saatavilla lukuisia lisäosia, ihan kuin oikeisiin autoihinkin. Paljon hyödynnetään myös esimerkiksi 3D-tulostusta. Skaala-näyttelyssä nähtävillä olevat pienoismallit ovat kaikki kymmenien, jopa satojen, työtuntien käsityön taidonnäytteitä. Monet esillä olevista töistä on rakennettu ilman rakennussarjaa, jolloin taiteilija on valmistanut itse suurimman osan osista.

Petri Hiltunen on erikoistunut moottoriurheiluun liittyviin pienoismalleihin. Tähän Hasegawan 1:24 Toyota 88C AAR vm. 1989 -pienoismalliin on lisätty Shunkon siirtokuvat ja ohjaamoa on detaljoitu johdoilla, hiilikuidutuksella ja turvavöillä. Kuva: Mobilia.

Pienoismallien rakentaminen antaa mahdollisuuden luovuuteen ja samalla kehittää kädentaitoja.

– Rakentamiseen keskittyminen tuo hetken hengähdystauon arkielämään, kertoo Tuomas Seppälä.

– Töissäni pyrin tasapainoiseen ja tyylinmukaiseen kokonaisuuteen yksityiskohtia unohtamatta. Erityisesti tavoittelen tasaista ja kiiltävää maalipintaa, jonka virheetön toteuttaminen on haasteellista.

Petri Hiltusen intohimona on moottoriurheilu ja sen historia. Tämä näkyy myös hänen pienoismallitöidensä aihepiirissä.

– Pidän erityisesti mallin esikuvan tutkimisesta, sen historian selvittämisestä ja referenssikuvien etsimisestä. Tavoitteenani on rakentaa mahdollisimman tarkka kopio esikuvastaan, Hiltunen selvittää.

– Paras hetki on siirtokuvien kuten kilpailunumeron lisääminen lähes valmiiseen malliin: silloin malli ikään kuin herää henkiin.

Eero Kumanto mainitsee oivaltamisen harrastuksen parhaaksi puoleksi.

– On mahtavaa, kun keksin jonkin idean, jolla pystyn toteuttamaan visioni. Keskityn mielelläni pienoismallien yksityiskohtiin ja panostan niihin paljon sekä aikaa että vaivaa.

Skaala tuo yleisön ihmeteltäväksi yli 100 erilaista pienoismallia.

Skaala Auton ja tien museo Mobiliassa Kangasalla 7.6.–1.9.2024.

Lue myös

Mobiliassa avautuu Jopo-näyttely!

Mobiliassa pääsee nyt reissumielellä nostalgiselle vapaa-ajan matkalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Volkswagen ID.3-malliston uutuuksien myynti alkanut

Volkswagen ID.3 GTX. Kuva: Volkswagen.

Volkswagen laajentaa ID.3-mallistoa ja tarjoaa nyt kolme versiota lisää: uuden dynaamisen ID.3 GTX:n, jonka teho on 210 kW (286 hv), lisäksi uudistetun ID.3 Pron sekä uuden tulokkaan, pienemmällä akulla varustetun ID.3 Puren. Kaikki uudistetut ID.3-mallit ovat nyt tilattavissa Suomessa.

Näissä kaikissa on uusi ohjelmisto- ja infotainment-sukupolvi, jossa on 12,9 tuuman näyttö parannetulla suorituskyvyllä ja akun pikalatausesilämmityksellä. Lisäksi saatavilla on lisävarusteita kuten uudistunut tuulilasinäyttö, uusittu Wellness-sovellus ja Harman Kardonin premium-äänentoistojärjestelmä (vakiona GTX Performance -versiossa). Akkujen koot vaihtelevat ID.3 GTX:n 79 kWh:sta (netto) ID.3 Pron 59 kWh:iin (netto) ja uuden ID.3 Puren 52 kWh:iin (netto).

ID.3 GTX

GTX-versiossa on suorituskykyinen moottori, isompi akku ja suuri latauskapasiteetti. ID.3 GTX:ssä on uusi takavetoinen voimalinja, jonka teho on 210 kW (286 hv) ja maksimivääntö 545 Nm.

ID.3 GTX kiihtyy 0–100 km/h vain 5,9 sekunnissa. Huippunopeus on elektronisesti rajoitettu 180 km/h.

Sähköenergiaa tuottaa uusi 79 kWh litiumioniakku (netto), jonka pikalatausteho on jopa 185 kW. Tällä teholla akku voidaan ladata uudelleen 10-80 % noin 26 minuutissa. ID.3 GTX:n toimintamatka on 601 km (WLTP).

Syksyllä myynti käynnistyy myös 240 kW tehoisella GTX Performance -versiolla, joka sisältää lähes kaikki ID.3:een saatavilla olevat lisävarusteet. Performance-version arviohinta on 51 740 euroa ja auton 0-100 km/h kiihtyvyys vain 5,6 s.

Sporttinen GTX-muotoilu. ID.3 GTX erottuu kaikista muista tuotesarjan malleista yksilöllisen suunnittelunsa ansiosta. GTX-spesifisessä etupuskurissa on uusi erillinen musta ilmanottoaukko timanttityylisessä muodossa.

Puskurin vasemmalla ja oikealla puolella sijaitsevat uudet päiväajovalot, jotka yhdessä muodostavat X:n. GTX-tyyliä korostaa myös vanteiden mustaksi maalatut sisäpinnat ja kirkkaat timanttileikatut ulkopinnat. 20-tuumainen Skagen GTX -vanne on vakiovaruste GTX-malleissa.

Lukuisat GTX-spesifiset ominaisuudet tekevät ID.3 GTX:n sisustasta yksilöllisen. Vakiona olevat premium-urheiluistuimet korostavat urheilullista luonnetta punaisilla tikkauksilla ja rei’itetyillä GTX-teksteillä etuistuinten selkänojassa. Punaiset tikkaukset ja kromiset GTX-kirjaimet korostavat puolestaan ​​urheilullista monitoimiohjauspyörää.

Volkswagen ID.3. Kuva: Volkswagen.

ID.3 Pro uudistui

ID.3 Prossa on nyt uusi ohjelmisto- ja infotainment-sukupolvi, jossa sekä toimintalogiikkaa että suorituskykyä on parannettu. Uusi 59 kWh litiumioniakku (netto) tarjoaa toimintamatkaa jopa 432 km. Maksimilatausteho nousee 120 kW:sta 165 kW:iin.

Pienempiakkuinen ID.3 Pure

Uusi ID.3 Pure täydentää ID.3-malliston. 125 kW:n (170 hv) sähkömoottorin ja 52 kWh:n litiumioniakun (netto) ansiosta ID.3 Pure on ihanteellinen hinta alkaen -malli, jonka toimintamatka on jopa 388 kilometriä. Maksimilatausteho on 145 kW.

Wellness-sovellus uusi ominaisuus

Innovatiivinen Wellness-sovellus ja uusi äänentoistojärjestelmä kaikkiin ID.3-malleihin. Wellness-sovellus on täysin uusi ominaisuus, joka on kehitetty lisäämään hyvinvointia ajon tai taukojen aikana. Sovellus käyttää tähän ominaisuuksia, kuten taustavaloa, ääntä ja ilmastointia.

Uusi kohokohta on myös lisävarusteena saataville tuleva 480 watin äänentoistojärjestelmä audioasiantuntija Harman Kardonilta. 12-kanavainen äänentoistojärjestelmä tarjoaa neljä esikonfiguroitua ääniasetusta: Pure (neutraali studioääni), Relax (helppo kuuntelu), Speech (keskittyy puhuttuihin sanoihin) ja Vibrant (dynaaminen live-ääni). Ääntä voidaan myös säätää yksilöllisesti oman maun mukaan taajuuskorjaimen avulla.

Kattava päivitys koko ID.3-mallistoon

Volkswagen aloitti Pro S -mallin myynnin jo toukokuussa ja esitteli samalla ID.3-malliston kattavasti uudistuneen ohjelmisto- ja infotainment-sukupolven sekä parannetun käyttökonseptin, mukaan lukien suurempi 12,9 tuuman kosketusnäyttö ja uusi valikkorakenne. Käyttö on nyt intuitiivisempaa monitoimiohjauspyörän, valaistujen kosketusliukusäätimien ja uuden IDA-ääniavustajan ansiosta, jolla voidaan ohjata monia auton toimintoja.

Tien päällä kaikkien uusien ID.3-mallien innovatiivinen lataus- ja lämmönhallintatoiminto varmistaa, että akku on esikäsitelty ennen seuraavaa pikalatauspysähdystä. Akku lämmitetään optimilämpötilaan, jotta se voidaan ladata vastaavalla maksimiteholla.
Kaikissa ID.3-malleissa on kattava valikoima vakiovarusteita. Näitä ovat mm. lämpöpumppu (ei Pure 52 kWh), mukautuva vakionopeudensäädin, ympäristönvalvontajärjestelmä hätäjarrutustoiminnolla ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tunnistuksella, kaistanpitoavustin, liikennemerkkien tunnistus, langaton älypuhelinliitäntä ja led-ajovalot sekä kaukovaloavustin.

Järjestelmät, kuten Travel Assist parviälytoiminnolla, ympäristön tarkkailujärjestelmä ja pysäköintiavustin muistitoiminnolla muistitoiminto (tallennetun pysäköintiliikkeen automaattinen suorittaminen jopa 50 metrin etäisyydellä) kuuluvat Assistance Plus lisävarustepakettiin.

Tämä järjestelmä mahdollistaa avustetun pituus- ja sivusuuntaisen ohjauksen koko nopeusalueella sekä avustetun kaistanvaihdon moottoriteillä. Tämän lisäksi kaistaohjaus ilman havaittuja kaistamerkintöjä on mahdollista, jos online-tietoja on saatavilla. Poistumisvaroitusjärjestelmä on uusi lisäys ID.3-mallistoon: se voi järjestelmän rajoissa varoittaa kuljettajaa avaamasta ovea, jos muu tienkäyttäjä lähestyy takaa.

  • ID.3 Pure Basic hinta alkaen 37 600 euroa
  • ID.3 Pro Basic hinta alkaen 40 500 euroa
  • Uusi ID.3 GTX hinta alkaen 49 990 euroa

Lue myös

Merkittävä päivitys Volkswagen ID.3 -malliin

Volkswagen julkisti uudet ID.3 GTX ja ID.7 GTX Tourer

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nämä Toyota GR Yaris -erikoisversiot arvotaan ostajien kesken lauantaina

Toyota GR Yaris Kalle Rovanperä Edition. Kuva: Toyota.

Hiljattain ennakkomyyntiin tulleen, uudistuneen Toyota GR Yaris -mallin kuumin versio kantaa nimeä Kalle Rovanperä Edition. Erikoisversioita saapuu Suomeen erittäin rajoitettu määrä, ja osto-oikeus näihin autoihin arvotaan kiinnostuneiden kesken lauantaina 8.6.2024

Toyota GR Yaris on uudistunut, ja uudistuneen mallin ennakkomyynti on alkanut. Uudistunut malli tarjoaa kaiken sen, mitä GR mallinimessä vihjaakin – ja paljon enemmän.

Entistäkin enemmän voimaa, entistäkin enemmän ajettavuutta ja vieläkin runsaampi varustelu tekee uudistuneesta mallista hot hatch -terminologian mukaisesti sen kaikista kuumimman.

Mallistoon on esitelty myös kaksi erikoismallia. Toyota Gazoo Racing -tiimin menestystä on todistettu mm. Kalle Rovanperän ja Sébastien Ogierin maailmanmestaruuksilla. Mestarien mukaan nimetyt erikoismallit kruunaavat eksklusiivisuudellaan uudistuneen GR Yaris -malliston.

Kalle Rovanperä Edition -erikoismallissa on mm. uniikit, valittavissa olevat GR Four -nelivetojärjestelmän Donut- ja Kalle-nelivetotilat. Ne muuttavat nelivetojärjestelmän voimanjakoa tavoilla, jotka kunnioittavat maailmanmestarille tyypillisiä ajotyylejä joko nk. donitseja pyöritellen tai nopeaa mutka-ajoa korostaen.

Ulkopuolelta auton tunnistaa kolmivärisen, Kalle Rovanperän ajovarusteissa ja ennen kaikkea kypärässä käytetyn väridesignin ansiosta. WRC-voitoista kertovat merkinnät, 18-tuumaiset erikoisvanteet sekä näyttävä takasiipi viimeistelevät ulkonäön. Sisätiloista löytyy kansallisen värimaailman, eli sinisen ja harmaan yhdistelmiä ja yksityiskohtia.

Näiden erikoismallien valmistusmäärä on rajattu, ja näistä kahdesta mallista Suomeen saadaan hyvin rajoitettu määrä Kalle Rovanperä Edition -mallia.

Kiinnostus erikoismallia kohtaan on ollut mittavaa, ja aikaa kiinnostuksensa osoittamiseen Toyota-jälleenmyyjän kautta on lauantaille, 8.6.2024 asti. Tämän jälkeen tämä erittäin rajoitetun erikoiserän osto-oikeudet arvotaan ilmoittautuneiden kesken.

Toyota GR Yaris Kalle Rovanperä Edition -erikoismallin autoverollinen hinta on 93 692 euroa.

Lue myös

Toyota GR Yaris on nyt ennakkomyynnissä!

Uuteen Toyota GR Yaris -malliin lisää tehoa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //