Koti Blogi Sivu 453

SKAL sai uuden puheenjohtajiston

SKALin tuore puheenjohtajisto: puheenjohtaja Jari Välikangas (kesk.), 1. varapuheenjohtaja Jani Salmela (oik.) ja 2. varapuheenjohtaja Tomi Roimola (vas.). Kuva: SKAL.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n liittokokous on valinnut uuden puheenjohtajiston välittömästi alkavalle kaksivuotiskaudelle. Puheenjohtajan nuijaan tarttuu kauhavalainen kuljetusyrittäjä Jari Välikangas, 65.

Yrittäjäneuvos Jari Välikangas on SKALin hallituksen ja puheenjohtajiston pitkäaikainen jäsen. Välikangas on toiminut SKALin vt. puheenjohtajan roolissa joulukuusta 2023 alkaen. Lisäksi hän on toiminut muun muassa SKAL Pohjanmaan hallituksen jäsenenä ja SKAL Suoritealat säiliöjaoston puheenjohtaja. Välikankaan yritys Välikangas Logistics Oy liikennöi kolmellatoista yhdistelmällä.

Lue myös: Vuoden 2024 SKAL Kuljetusyritys on erikoistunut pylväskuljetuksiin!

Välikangas korostaa, että työ organisaation keskeisissä luottamustoimissa antaa hyvät valmiudet tehtävään.

– Minulla on tehtävän vaatima kokemus, osaaminen ja laajat verkostot. Ennen kaikkea minulla on palo edistää suomalaisten kuljetusyrittäjien asiaa. Olen SKALin jäsenyrittäjien käytettävissä ja teen heille töitä – yhdessä heidän kanssaan, sanoo Välikangas.

Jari Välikangas sai puheenjohtajavaalissa 2 960 ääntä (57 %). Toiseksi tullut espoolainen Harri Sandell sai vaalissa 2 200 ääntä (43 %). Ääniä annettiin yhteensä 5 160 kpl.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Jani Salmela ja toiseksi Tomi Roimola

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajiksi valittiin kurikkalainen Jani Salmela, 48. Logistiikkainsinööri Jani Salmela on toimitusjohtaja 12 ajoneuvon M.J. Salmela Oy:ssä, jossa on 20 kuljettajaa. Hänen yrityksensä on ollut SKALin jäsenenä vuodesta 1979.

– Arvoni ovat samoja mitä uudessa strategiassamme. Pidän itseäni luotettavana ja vastuullisena. ja olen jäsenen puolella. Haluan olla myös rohkea, kun haluan mennä eteenpäin järjestössä, Salmela sanoo.

Salmela sai vaalissa 3 080 ääntä ja vastaehdokkaana ollut nilsiäläinen Timo Käsnänen sai 2 000 ääntä.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin haminalainen Tomi Roimola, 59. Roimola on kuljetusyrittäjä Autoyhtymä Roimola Ky:ssä, jossa on kolme kuljettajaa. Hänen yrityksensä on ollut SKALin jäsen vuodesta 1962 alkaen.

– Jatkan innolla järjestötyötäni SKALin puheenjohtajistossa. Olen järjestömies henkeen ja vereen, joten haluan olla valvomassa kumipyöräliikenteen etuja, sanoo Roimola.

Roimola sai vaalissa 2 560 ääntä. Salista esitettiin vastaehdokkaaksi SKAL Länsi-Suomi ry:n puheenjohtajaa Marjut Koskista, joka sai vaalissa 2 520 ääntä.

Hallituksen muut jäsenet

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry
Timo Immonen, Marko Järvimäki

Helsingin Seudun Kuljetusyrittäjät ry
Kalle Karttunen, Seppo Laurila

Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry
Mikko Aaltonen, Pasi Saarinen

SKAL Itä-Suomi ry
Mirkka Kekäläinen, Kimmo Halonen

SKAL Kaakkois-Suomi ry
Mikko Räsänen, Antti Tiippana

SKAL Keski-Suomi ry
Lasse Flyktman, Tommi Koljonen

SKAL Länsi-Suomi ry
Marjut Koskinen, Jouni Pusa

SKAL Pohjanmaa – Österbotten ry
Rauno Heinonen, Staffan Molander

SKAL Pohjois-Suomi ry
Jarmo Nahkala, Jarmo Tyni

Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry
Antti Finnilä, Mikko Pitkänen

Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry
Jarkko Vartiamäki, Timo Tukiainen

SKAL Suoritealat ry
Harri Sandell, Heikki Rantala

SKAL Ympäristöyritykset ry
Laura Muhonen, Samuli Laine

KKL ry (neuvotteleva jäsen)
Mika Laurén, Jyri Kuivala

Logistiikkayritysten Liitto ry (neuv.jäsen)
Riku Vainio, Petri Angervuori

Kahden vuoden välein liittokokous valitsee jäsenyrittäjien keskuudesta puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä hallituksen jäsenet SKALille.

Lue myös

 

SKALin hallitus: Suomi ei saa tinkiä TEN-T-ydinverkosta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tampereen seudun taksivalvonnassa luvat ja ajoneuvot kunnossa

Kuva: CvB.

Tampereen seudulla toteutettiin perjantaina laaja taksiliikenteen yhteisvalvonta, jonka suorittivat yhteistyössä Sisä-Suomen poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Verohallinto. Valvonnan aikana tarkastettiin yhteensä 63 taksia. Suurimalla osalla asiat olivat kunnossa. Eniten puutteita havaittiin tietojen esittämisessä.

Perjantaina 7.6.2024 Tampereen seudulla toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin 63 taksia. Puutteita oli 18:ssa oli taksissa, joille määrättiin poliisin toimesta liikennevirhemaksu.

Yleisimmät puutteet koskivat tietojen esilläpitoa, kuten kuljettajan ja luvanhaltijan nimen sekä yhteystietojen puuttumista. Myös hintatietojen esilläpidossa oli vähäisiä puutteita.

Valvonnan positiivinen anti oli, että ajoneuvot olivat hyväkuntoisia, kaikilla kuljettajilla oli voimassa oleva ajolupa ja ajoneuvoissa oli asianmukaiset taksivalaisimet. Kaikilla tarkastetuilla takseilla oli voimassa olevat liikenneluvat.

Havaitut rikkeet tai puutteet:

  • Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 8
  • Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 7
  • Hintatietojen esittämisessä puutteita 3
  • Taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa ei ollut esittää 3

Vakavia puutteita ei havaittu, pientä korjattavaa kylläkin ilmeni

”Valvontaa suoritettiin Tampereen, Lempäälän, Valkeakosken, Kangasalan, Ylöjärven, Nokian sekä Pirkkalan alueella. Pieniä puutteita havaittiin, kuten aiemmillakin valvonnoilla. Kuljettajan ja liikenneluvan haltijan tietoja ei ollut kaikissa takseissa matkustajan näkyvillä. Tästä puutteesta määrättiin useita liikennevirhemaksuja”, kommentoi ylikonstaapeli Petri Tynjälä Sisä-Suomen poliisilaitoksen liikenneyksiköstä.

Taksiautoilijat suhtautuivat erittäin myönteisesti valvontaan. Viranomaisyhteistyö toimi valvonnassa hyvin ja valvonnalle on tarvetta jatkossakin.

Tietojen esittämisessä parannettavaa

Valvonnassa ilmeni useita pieniä puutteita tietojen esittämisessä. Taksiliikenneluvan haltijoiden tulee varmistaa, että taksimatkustajat voivat nähdä luvanhaltijan nimen ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimen selkeästi.

”Vaikka nämä puutteet eivät suoraan vaikuta liikenneturvallisuuteen, ne ovat tärkeitä ammattimaisen liikenteenharjoittamisen kannalta. Tietojen asianmukainen esilläpito on olennainen osa taksipalvelun laatua,” toteaa Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.

Verohallinto hyödyntää kerättyjä tietoja asiakkaiden riskiperusteisessa verovalvonnassa

Verohallinnon tehtävänä on varmistaa, että verot hoidetaan oikea-aikaisesti ja oikean määräisinä. Annettujen tietojen oikeellisuuden varmistamista varten harmaan talouden torjuntaan erikoistuneet verotarkastajat keräsivät valvonnassa tietoja taksialalla toimivilta yrityksiltä ja kuljettajilta. Haastatteluilla pyrittiin selvittämään mm. palkanmaksuun, maksuliikenteeseen ja kalustoon liittyviä asioita.

Valvonnan yhteydessä kerätyt vertailutiedot tuottavat tietoa verovalvonnan riskienhallintaan. Tarvittaessa asiakkaita valvotaan tarkoituksenmukaisin tavoin ja keinoin. Käytännössä tämä tarkoittaa toimia asiakkaiden ohjaamisesta aina verotarkastuksiin riippuen siitä, onko kyse osaamattomuudesta vai tarkoituksellisesta verojen välttelystä.

Apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta toteaa yhteisvalvonnan muiden viranomaisten kanssa mielekkääksi ja tarkoituksenmukaiseksi tavaksi toimia.
”Toimintamalli luo edellytykset toiminnan jatkuvalle kehittämiselle. Olemme oikein toimivien yrittäjien puolella, ja tavoitteemme on turvata yritysten reilu kilpailu puuttumalla epärehelliseen toimintaan alalla”, sanoo Valsi.

Lue myös

Tampereen taksiratsiassa todettiin jonkin verran puutteita

Myös Tampereella ja Jyväskylässä puutteita taksiliikenteessä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mobiliassa ostoskärryille keksitty aivan uusi käyttö!

Kuva: Mobilia.

Monet reissaavat etenkin kesäaikaan lemmikkiensä kanssa. Kesähelteet ja automatkailu tuo haasteita taukojen aikana lemmikkien kanssa matkatessa. Koska lemmikkiä ei voi jättää museovierailun ajaksi kuumenevaan autoon, Auton ja tien museo Mobilia Kangasalla on päättänyt ottaa kokeiluun lemmikkikärryt.

Mobilia tarjoaa lemmikin kanssa reissun päällä oleville asiakkaille mahdollisuuden museovierailuun lemmikin kanssa. Lemmikkikärry on käytännössä ostoskärry, johon lemmikin voi laittaa museovierailun ajaksi.

Lue myös: Uskomatonta — tämä Pappatunturi on pienoismalli!

– Eniten asiakaspalvelustamme kysytään koiran mukaan ottamisesta museoon, mutta tietysti kärryyn voi laittaa minkä tahansa kärryyn sopivan ja hyvin käyttäytyvän lemmikin vaikka omassa kuljetuskopassaan, kertoo Mobilian yleisötyönpäällikkö Elina Toukola.

Mikäli lemmikki ei ole kuljetuskopassa, se tulee kiinnittää kärryyn omalla hihnallaan. Aivan kaikkia lemmikkejä mukaan ei voi ottaa, sillä kärryn koko luo raamit mukaan otettavalle lemmikille. Noin polvenkorkuinen koira kärryyn sopii.

– Allergisten ja eläimiä pelkäävien asiakkaidemme oloa helpottaaksemme kärryjä on tarjolla rajoitettu määrä, eikä montaa lemmikkiä ole isossa näyttelyhallissamme samanaikaisesti. Lemmikit eivät missään olosuhteissa liiku tiloissamme vapaasti, vaan aina kärryjen kyydissä kytkettynä, lukuun ottamatta työssä olevia avustaja- ja opaskoiria, jotka nekin ovat tietenkin kytkettyjä, Toukola toteaa, – rohkaistuimme lähtemään tähän kokeiluun, koska näyttelytilamme eivät tähänkään asti ole olleet täysin steriilejä.
Näyttelyissämme on lainassa paljon esineitä, jotka tulevat ei-museaalisista säilytystiloista.

On lemmikin omistajan omalla vastuulla tuntea oma lemmikkinsä ja miettiä sopiiko se kärryssä museoon mukaan otettavaksi. Mikäli lemmikki jännittää vieraita asioita tai ahdistuu ihmisten joukossa, on parasta jäädä lemmikin kanssa ulkoilemaan. Museovieraiden viihtyvyyden vuoksi lemmikin on myös osattava olla hiljaa vierailun aikana.

– Keräämme palautetta kärryn toimivuudesta tähän käyttötarkoitukseen lemmikkien kanssa matkustavilta, mutta luonnollisesti kuulemme myös muiden museoasiakkaidemme mielipiteitä asiasta. Toivomme, että kokeilua ei tarvitse keskeyttää, vaan että lemmikkikärrystä tulisi pysyvä lisäpalvelu, Toukola miettii.

Mobilian ravintolan tiloihin ei ulkoterassia lukuun ottamatta oteta jatkossakaan lemmikkejä.

Lue myös

 

Mobiliassa avautuu Jopo-näyttely!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sekava rattijuoppo ajeli vastaantulevien kaistaa

Kuva: CvB.

Hämeenlinnassa sunnuntaina kello 00.38 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilöauto lähestyy Hämeenlinnaa Tuuloksen suunnasta ja ajaa vastaantulevien kaistalla.

Partio teki havainnon autosta Tuuloksentiellä kiihdyttäen sen perään. Auto ajoi keskellä kahta kaistaa ja välillä kokonaan vastaantulevien kaistalla.

Auto saatiin pysäytettyä ja sitä kuljetti poliisin entuudestaan tuntema, ajokiellossa oleva, noin 35-vuotias mies.

Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen kahdelle eri huumausaineelle.

Miehen käytös oli hyvin tokkuraista ja kävely horjuvaa. Mies käytettiin verikokeissa ja hänet kiinniotettiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, liikenne turvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Lue myös

Kortiton rattijuoppo ajoi vastaantulevien kaistaa

Iäkäs mies ajoi moottoritiellä vastaantulevien kaistaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F-Cup: Markus Hellström Rantarallin voittoon — Ismo Leikola keskeytti

Markus Hellström ja kartanlukija Tapio Järvi kurvasivat XLVII Rantarallin yleiskilpailun voittoon. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

F-Cup Rallisarjan kauden neljäntenä osakilpailuna toimi jo 47. kertaa historiansa aikana ajettu Rantaralli, joka tarjosi Mynämäen ympäristössä tapahtumia ja käänteitä loppuun asti.

Kuuden erikoiskokeen reitillä pikataipaleita ajettiin kaikkiaan 58,5 kilometriä, osassa kategorioita ja luokkia erot saatiin hyvin selkeiksi, toisissa kamppailtiin aivan viimeiseen metriin asti. Alkupään autoille tiet olivat irtosorasta liukkaita, mutta päivän aikana iskenyt isompi sadekuuro paransi pitoa kilpailun jälkimmäiselle lenkille.

Nuottikategoriassa Patajoki vei ja lipesi, Hellström voittoon

Nuottikategoriassa aivan keulapaikalla lähteneet olivat paikoin pinteessä liukkaan irtosoran kanssa, taaempana tien jo puhdistuessa aukesi taaempaa lähteville paikka iskeä.

Avauspätkän pohjat muutamalla sekunnilla kirjautti sarjan ulkopuolisena ajanut (nro 21) Jussi Saarinen Opel Astralla, ennen sarjalaisista nopeinta, Peetu Patajokea (nro 12) vastaavalla ajokilla, josta Jarkko Ojala puolestaan jäi 0,8 sekuntia BMW M3:llaan. Ensimmäisenä startannut Joonas Lindroos jäi BMW M3:llaan pohjista peräti 9,6 sekuntia.

Seuraavalla Markus Hellström kiidätti BMW M3:n pohja-aikaan ja siirtyi kilpailussa 0,4 sekunnilla johtoon ennen Patajokea. Taaempana Lindroos kiri kohti kärkeä heikohkon avauksen jälkeen. Kolmas ja neljäs erikoiskoe menivät Patajoen nimiin ja mies oli kilpailun tauolla johtopaikalla 4,9 sekunnin erolla Hellströmiin. Saarinen (+15.2) ja Lindroos (+15,4) olivat seuraavina.

Viidennellä pätkällä iski Hellström, pohjat peräti 7,2 sekunnin erolla Patajokeen ja kilpailun johtopaikka haltuun 2,3 sekunnin erolla. Samalla Lindroos piirteli omia kuvioitaan siellä ja täällä, Ojala nousi ohitse kolmanneksi. Vielä oli kuitenkin kisalla tarjota käänteitä.

Viimeisellä erikoiskokeella Patajoki ajoi ulos ja Lindroos puolestaan täräytti pohja-ajan, nostaen itsensä samalla kisan kakkoseksi, eroa voittaja Hellströmiin lopulta 25 sekuntia. Jarkko Ojala täydensi ison luokan Bemarien hallinnan, ajamalla kolmanneksi 7,5 sekunnin päähän Lindroosista. Voittaja Hellström oli tähän kilpailuun valinnut korotetut pisteet ajettavaksi ja voiton myötä sarjatilanne koheneekin selkeästi, nelosesta toiseksi.

Väliluokan nopein Patajoen keskeytettyä oli Samuli Nevä BMW 318Ti Compactillaan, sijoitus nuottikategoriassa oli neljäs, eroa Hellströmiin 41,3 sekuntia. Toiseksi luokassa ajoi sarjan kakkospaikalla ollut Eetu Kortelainen Honda Civic Type-R:llä, eroa Nevään 4,8 sekuntia.

Väliluokassa kolmoseksi vajosi sarjan ulkopuolisena ajanut Jussi Saarinen joka jäi Kortelaisesta 0,4 sekuntia. Luokan kolmospisteet sarjalaisista kirjautti itselleen Iiro Litjo Civic Type-R:llä.

Pikkuluokan puolella Juuso Jorvala oli tutusti kärjessä Toyota Corolla GT:llään lopputuloksissa, vaikka kisan alkupuolella Janne Toivonen Ford Fiestallaan ja Markku Artjoki VW Polo Gti:llä näyttivätkin laittavan kampoihin.

Jorvala näytti kuitenkin kaapin paikan kahdella viimeisellä erikoiskokeella ja otti luokan voiton 23,8 sekunnin erolla Toivoseen, josta Artjoki puolestaan jäi 6,1 sekuntia. Jorvala oli maalissa nuottikategorian sijalla kahdeksan, eroa Hellströmiin 1:31,2.

Ismo Leikolalle rallikokemusta monipuolisesti

Monia kiinnosti kuinka komedian avulla maailmalla maineeseen noussut Ismo Leikola pärjää nuottien kanssa rallissa BMW M3:n ratissa. Voidaan sanoa että varsin mallikkaasti mies rallin pariin kaasujalkaansa ojensi. Avauspätkä Seijaisissa tuli tarkasti tunnustellen ja hommaan totutellen. Hiljalleen vauhti alkoi löytyä ja ero kokeneempiin kilpakumppaneihin pienentyi.

Nelospätkällä kuitenkin yksi tiukempi mutka hieman yllätti ja auton saatua lievän osuman, jäi kilpailu tällä kertaa kesken. Ralleissa kertyy aina tarinoita ja uskomme, että tästäkin joku tarina myöhemmin kuullaan. Leikolan tarina rallin parissa ei suinkaan tähän pääty, mies on viivalla kun Lahdessa elokuussa ajetaan SM-rallia.

Nelivedoissa sekuntitaistelua aivan viime metriin asti

Nelivedoissa oli saatu mielenkiintoisia vierailijoita sarjaan ja vierailevat tähdet järjestivätkin kunnon sekuntikamppailun. Avauspätkän perusteella Viron Kaspar Kasari näytti menevän muilta maisemaan, miehen ajettua Ford Fiesta R5:lla muita kymmenkunta sekuntia nokkaan.

Seuraavalla Kasari hävisi aikaa erikoiskokeen loppuosalla yli 20 sekuntia ja pohjat ajoi Kees Burger Skoda Fabia R5 EVO:lla, mutta Ville Pynnönen Renault Clio Rally3:lla ja Raoul Dahlqvist Ford Fiesta Rally3:lla mahtuivat myös sekunnin sisään.

Loppupäivän teema oli, saako Kasari kirittyä hävityn ajan kiinni. Pynnönen ja Dahlqvist kävivät kovaa kamppailua keskenään, Kasarin ottaessa pohja-aikoja haltuunsa. Viimeiselle pätkälle startattiin Kasarin johtaessa Pynnöstä 0,1 sekuntia, josta Dahlqvist puolestaan oli vain 1,8 sekunnin päässä.

Viimeisellä parhaiten onnistui Dahlqvist, ajaen pohjat, Kasari jäi pohjista 0,7 sekuntia ja Pynnönen 2,5 sekuntia. Voitto jäi Kasarin nimiin 1,2 sekunnin turvin, Dahlqvist ajoi toiseksi ja Pynnönen kolmas vain 0,7 sekunnin erolla Dahlqvistiin.

Luokan neljänneksi ajanut Burgerkin (+40,2) ennätti vielä sarjalaisten edelle. Korkeimmat sarjapisteet keräsi viidenneksi ajanut Teemu Vesala (+58,5) Mitsubishi Lancer EVO9:llä, ennen sarjajohtaja Pekka Karjalaista (1:10,2) Subaru Impreza 555:lla.

Yleisessä Kainulainen keräsi potin Högströmin kompuroitua

Yleisen kategorian tahtipuikon alussa otti käteensä sarjan ulkopuolisena ajanut Reijo Mattila VW Golf GTI:llä, mutta toisella erikoiskokeella suoritettu renkaanvaihto söi päivän sijoituksen. Tämän jälkeen Juha Högström ja Toyota Corolla GT olivat kärkipaikalla ja tutusti Eetu Kainulainen Toyota Starletillaan hiillosti lähimpänä. Kolmantena oli Niko Jousi Volvo 240:llä.

Tämä kolmikko oli samassa järjestyksessä kaikilla pätkillä, kunnes Högström nuljahti vitospätkällä nurin ja jäätyä pohjista yli kuusi minuuttia. Maalissa voittajaksi Kainulainen, toiseksi Jousi (+25,8) ja kolmanneksi Tomi Tikanmäki VW Golf GTI:llä (+57,1).

Pikkuluokasta pisteet Kainulaiselle ennen Högströmiä ja väliluokasta Jousi vei potin ennen Tikanmäkeä.

Senioreissa tutut voittajat

Seniorien nuottiluokassa Reijo Muhonen BMW M3:lla otti tutusti voiton, mutta yllättävämpää sen sijaan on että hän oli luokan ainoa maaliin asti päässyt. Avauspätkältä oli aika kirjattu kuudelle autokunnalle, mutta hiljalleen kilpailun loppua kohden muut hyytyivät reitille.

Nuotittomien puolella Mika Korhonen Honda Civic Type R:llä oli kotikisassa pitelemätön. Toiseksi ajoi myöskin lähialueen kuljettaja, Esa Rantasalo Opel Astra F GSi:llä (+1:14,2). Kolmanneksi ennätti myöskin paikallisväriä edustanut Reino Suvanto Volvo 242:lla (+3:11,3) ennen sarjalaisista kakkospisteet napannutta Ari Sorsaa BMW 325i:llä (+3:29,3).

Junioreissa uusi nimi voittajalistaan

Junnucupissa Eetu Suokas oli jo avauspätkällä nopein Toyota Starletillaan, eikä mies luovuttanut paikkaansa päivän aikana kenellekään muulle. Neljä pohja-aikaa kasvattivat eroa taakse läpi päivän ja voitto oli hyvin selkeä.

Toiseksi ajanut, myöskin pikkuluokan Starletilla ajanut Tommi Lämsä jäi 19,9 sekuntia. Sarjajohtaja Tomi Hämäläinen BMW M3:llaan oli ison luokan nopeimpana kolmas (+30,6).

Hyvin lähelle pikkuluokan triplaa päästin, sillä neljänneksi ajanut Sami Laurila Toyota Corolla GT:llä jäi voittajasta 30,8 sekuntia. Sarjan kakkospaikalta kisaan startannut Timo Viitanen oli jälleen väliluokan nopein Honda Civic Type R:llään ja kategorian viides (+34,0), tähän kisaan valitut korotetut pisteet nostavat miehen tasoihin sarjajohtaja Hämäläisen kanssa.

Pikkuluokassa siis kolmen kärki oli Suokas, Lämsä ja Laurila. Väliluokassa Viitanen jätti muita melko reilusti, toiseksi ajoi Joonas Ahokas Opel Astra GSI:llä (+1:47,4) ja kolmanneksi Petteri Kauppinen Honda Civic Type R:llä (+2:21,2). Isossa luokassa Hämäläinen jälleen voittoon, toiseksi Lauri Jämsèn BMW M3:llaan (+14,4) ja kolmanneksi 10 sekunnin myöhien saattelemana Joakim Löfvik BMW M3:lla (+23,4).

V1600 Cupissa Nuutti Korhonen voittajaksi

V1600 Cupissa Teemu Varjo oli ottanut Peugeot 206:llaan kotikisaan tavoitteeksi ison potin korotettujen pisteiden muodossa. Eikä kisa huonosti alkanutkaan, kahden ek:n jälkeen sarjalaisten nopeimpana. Edellä oli ainoastaan 0,6 sekunnin erolla sarjan ulkopuolisena ajanut Henri Koskenala Renault Cliolla.

Kolmospätkällä alkoi tapahtua, pisteissä neljäntenä ollut Timo Rajala keskeytti ulosajoon ja Varjo tekniseen vikaan. Taukotilanteessa Koskenala nautiskeli johtopaikasta 21,7 sekunnin erolla Korhosen Ford Focukseen. Vitospätkällä oli sitten Koskenalan vuoro keskeyttää tekniikkaan ja Korhonen kuittasi vielä kruunuksi voitolleen pohjat viimeiselle pätkälle.

Sarjajohtaja Otto Järvinen Suzuki Igniksellä jäi lopputuloksissa toiseksi 13,1 sekunnin erolla. Sarjan kakkospaikkaa ennen kilpailua pitänyt Lauri Ahoketo puolestaan oli nyt kolmas, 32,5 sekuntia voittajasta jääneenä.

Nuorissa Koskinen jo kauden neljänteensä

Veikka Koskinen oli ennen Mynämäkeä vienyt kauden kaikki kisat ja miksipä hyvää putkea katkaisemaan, Toyota Auris jo kauden neljänteen voittoon. Kauden kolmannen kakkostilansa otti Miko Suvanto Seat Ibizalla (+41,0). Sarjatilanteen kannalta Suvannolle sijoitus oli tärkeä, kun alla oli yksi keskeytys.

Sarjakakkosena ollut Vili Hyytiäinen joutui puolestaan nyt keskeyttämään, joten Suvanto nousee sarjan kakkospaikalle. Kolmoseksi ennätti tällä kertaa Miska Tuomisto Toyota Auriksella, vain 3,5 sekuntia Suvantoa hitaampana.

F-Cupin seuraava osakilpailu koittaa reilun kolmen kuukauden mittaisen kesätauon jälkeen Kuopiossa, kun vuorossa on 14. syyskuuta ajettava Viihdekeskus Hojo Hojo Ralli.

XLVII Rantaralli

Nuotti
1. Markus Hellström (lk3) 30:01,5
2. Joonas Lindroos (lk3) +25,0
3. Jarkko Ojala (lk3) +32,5
4. Samuli Nevä (lk2) +41,3
5. Eetu Kortelainen (lk2) +46,1

Yleinen
1. Eetu Kainulainen (lk4) +37,6
2. Niko Jousi (lk5) +25,8
3. Tomi Tikanmäki (lk5) +57,1
4. Reijo Mattila (lk5) +2:42,3
5. Juha Högström (lk4) +8:10,0

Seniorit
1. Reijo Muhonen (lk7) 32:30,2
2. Mika Korhonen (lk8) +1:20,7
3. Esa Rantasalo (lk8) +2:34,9
4. Reino Suvanto (lk8) +4:32,1
5. Ari Sorsa (lk8) +4:50,0

Juniorit
1. Eetu Suokas (lk9) 32:23,5
2. Tommi Lämsä (lk9) +19,9
3. Tomi Hämäläinen (lk11) +30,6
4. Sami Laurila (lk9) +30,8
5. Timo Viitanen (lk10) +34,0

Neliveto Cup
1. Kaspar Kasari 30:14,3
2. Raoul Dahlqvist +1,2
3. Ville Pynnönen +1,9
4. Kees Burger +40,2
5. Teemu Vesala +58,5

V1600 Cup
1. Nuutti Korhonen 35:46,9
2. Otto Järvinen +13,1
3. Lauri Ahoketo +32,5
4. Tino Varjo +2:27,7

Nuorten Cup
1. Veikka Koskinen 34:24,1
2. Miko Suvanto +41,0
3. Miska Tuomisto +44,5
4. Rasmus Pentti +1:43,7
5. Rasmus Iso-Jaakkola +3:17,0

F-Cup-luokkavoittajat: Rantaralli

Nuotti

LK1: Juuso Jorvala
LK2: Samuli Nevä
LK3: Markus Hellström

Yleinen

LK4: Eetu Kainulainen
LK5: Niko Jousi
LK6: Sami Rokka

Seniorit

LK7: Reijo Muhonen
LK8: Mika Korhonen

Juniorit

LK9: Eetu Suokas
LK10: Timo Viitanen
LK11: Tomi Hämäläinen

Neliveto Cup

LK12: Kaspar Kasari

V1600 Cup

LK13: Nuutti Korhonen

Nuorten Cup

LK14: Veikka Koskinen

Alustava pistetilanne: 4/6 osakilpailua

Nuotti
1. Joonas Lindroos 47,5p
2. Markus Hellström 42,5p
3. Eetu Kortelainen 40p
4. Juuso Jorvala 38p
5. Samuli Nevä 33,5p

Yleinen
1. Tomi Tikanmäki 44,5p
2. Eetu Kainulainen 38p
3. Niko Jousi 31p
4. Juha Högström 27p
5. Aki Laakkio 20p

Seniorit
1. Reijo Muhonen 42p
2. Mika Korhonen 38,5p
3. Ari Sorsa 29p
4. Heikki Hosionaho 26p
5. Kai Hukkanen 25p

Juniorit
1. Tomi Hämäläinen 49,5p
2. Timo Viitanen 49,5p
3. Tommi Lämsä 34,5p
4. Joakim Löfvik 32p
5. Sami Laurila 31p

Neliveto Cup
1. Pekka Karjalainen 35p
2. Teemu Vesala 33,5p
3. Teuvo Niskala 20p
4. Timo Partanen 16p
5. Jooa Iivari 11p

V1600 Cup
1. Otto Järvinen 36,5p
2. Nuutti Korhonen 36p
3. Lauri Ahoketo 34p
4. Timo Rajala 24p
5. Teemu Varjo 22p

Nuorten Cup
1. Veikka Koskinen 49,5p
2. Miko Suvanto 27p
3. Rasmus Pentti 25p
4. Aatu Nikusaari 24p
5. Vili Hyytiäinen 24p

Tiimimestaruus
1. Fast Orange 47p
2. Luumäen UA 44p
3. Nilsiän Sora Motorsport 31,5p
4. Laukaan Energia 24p
5. AM Metsätyö 10p

F-Cup kalenteri 2024

27.1. JMK Ralli, Jämsä
2.3. XXI Kangasniemi Ralli, Kangasniemi
11.5. Imatra Ralli, Imatra
8.6. XLVII Rantaralli, Mynämäki
14.9. Viihdekeskus Hojo Hojo Ralli, Kuopio
12.10. RDT Ralli, Kerava

Lue myös

Rallin F-Cupin kesäavauksessa Imatralla tarjoiltiin soraherkkua

Kangasniemellä rallin F-Cupin kärkisijat pääosin ennakkosuosikeille

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ikäpoikkeusluvalla saanut 17-vuotias kuljettaja ajoi hurjaa ylinopeutta!

Kuva: CvB.

Poliisi tapasi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01 jälkeen Nousiaisissa kasitiellä kaksi nuorta miestä, jotka ajoivat huomattavaa ylinopeutta kohti pohjoista. Molemmat kuljettajat jäivät poliisin haaviin muutaman minuutin välein, mutta poliisin käsityksen mukaan tapauksilla ei ollut tekemistä keskenään eikä mistään kilpa-ajosta ollut kyse.

Ensimmäinen nuori mies mittautti tutkaan lukeman 246 km/h, toinen muutamaa minuuttia myöhemmin 173 km/h. Molemmat tapahtuivat tieosuudella, jossa nopeusrajoitus on 100 km/h.

Poliisi epäilee kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidän ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Erityisen huolestuttavan asiasta tekee se, että kumpikin kuljettajista on vasta 17-vuotias ja on saanut ajokorttinsa ikäpoikkeusluvalla. Toisella heistä oli myös matkustaja kyydissään.

Lue myös

Hiljattain kortin saanut 17-vuotias ajoi yli kaksi kertaa kovempaa kuin sallittu nopeus

Nuorten kuljettajien valvonnassa 19 poikkeusluvalla ajokortin saanut 17-vuotias sakotettiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Kanadan GP:ssä yllätyksellinen aika-ajo

George Russell. Kuva: Mercedes-Benz.

Kanadassa ajettiin hyvinkin yllätyksellinen aika-ajo. Paalupaikalle ajoi Mercedeksen George Russell ja kakkosruutuun Red Bullin Max Verstappen.

Seuraavaan riviin ajoivat McLaren-kuljettajat Lando Norris ja Oscar Piastri.

Viidenneksi ajoi hyvinkin yllättäen RB-tallin Daniel Ricciardo ja kuudenneksi Aston Martinin Fernando Alonso.

Mercedeksen Lewis Hamilton jäi seitsemänteen ruutuun.

Molemmat Ferrarit epäonnistuivat. Charles Leclerc jäi sijalle 11 ja tallikaveri Carlos Sainz sijalle 12.

Vielä huonommin kävi Red Bullin Sergio Perezille. Hän ei päässyt ensimmäistä jaksoa pidemmälle ja jäi sijalle 16.

Kick Sauberin Valtteri Bottas jäi sijalle 17.

Kisa ajetaan sunnuntaina Suomen aikaan alkaen kello 21.

Kanadan GP 2024 aika-ajot

1 George Russell Mercedes 1:12.000
2 Max Verstappen Red Bull Racing +0.000
3 Lando Norris McLaren +0.021
4 Oscar Piastri McLaren +0.103
5 Daniel Ricciardo RB +0.178
6 Fernando Alonso Aston Martin +0.228
7 Lewis Hamilton Mercedes +0.280
8 Yuki Tsunoda RB +0.414
9 Lance Stroll Aston Martin +0.701
10 Alexander Albon Williams +0.796
11 Charles Leclerc Ferrari
12 Carlos Sainz Ferrari
13 Logan Sargeant Williams
14 Kevin Magnussen Haas F1 Team
15 Pierre Gasly Alpine
16 Sergio Perez Red Bull Racing
17 Valtteri Bottas Kick Sauber
18 Esteban Ocon Alpine
19 Nico Hulkenberg Haas F1 Team
20 Guanyu Zhou Kick Sauber

 

 

FRC Ahveniston lauantain lähdöt ajettu — Nico Tikkisestä uusi Legends-voittaja

Nico Tikkinen nousi urallaan ensimmäistä kertaa korkeimmalle korokkeelle Legendeissä. Kuva: Joona Gråsten / AKK.

Finnish Racing Championship -kauden toinen osakilpailu, FRC Ahvenisto, käynnistyi lauantaina. Päivän aikana ajettiin yhteensä 7 kilpailulähtöä.

Suurimman yllätyksen tarjoili Laukaan Moottorimiehiä edustava Nico Tikkinen, joka nappasi uransa ensimmäisen Legends-voiton. Toinen ensimmäistä SM-voittoaan juhlinut oli joensuulainen Miko Kiminki, joka nappasi V8 Thunder -luokan voiton.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina yhdeksällä kilpailulähdöllä kello 9.00 alkaen.

Katso lisätietoa tästä: https://finnishracingchampionship.fi/

Lauantain tulokset

V1600 – Lähtö 1

1. Matias Nuoramo
2. Jarno Nousiainen
3. Niko Kalliokoski
4. Roope Mäkelä
5. Aapo Skaffari

V1600 Cup

1. Leevi Rajavuori

V1600 – Lähtö 2

1. Matias Nuoramo
2. Roope Mäkelä
3. Aapo Skaffari
4. Jarno Nousiainen
5. John K. Westman

V1600 Cup

1. John K. Westman

Legends – Lähtö 1

1. Henri Tuomaala
2. Toni Lähteenmäki
3. Sakari Mäkilä
4. Leevi Lintukanto
5. Arto Ojaranta

Legends – Lähtö 2

1. Nico Tikkinen
2. Toni Lähteenmäki
3. Luka Nurmi
4. Henri Tuomaala
5. Erik Seppänen

BMW Xtreme Race – Lähtö 1

1. Petri Haavisto
2. Jake Welin / Joakim Valli
3. Kari Haavisto
4. Timo / Markus Grönthal
5. Marko / Santtu Rantanen

V8 Thunder – Lähtö 1

1. Miko Kiminki
2. Jarkko Tähtinen
3. Milla Mäkelä
4. Petri Ortju
5. Emil Westman

FRC GT Open – Lähtö 1

1. Henri Tuomaala
2. Tommi Haru
3. Jarkko Tähtinen
4. Emil Westman
5. Mika Mäkinen

Finnish Racing Championship on suomalaisen rata-autoilun huippusarja. Kaudella 2024 sarjassa kilpaillaan viitenä kilpailuviikonloppuna niin Suomessa kuin Virossakin.

Kilpailukalenteri 2024:

1. FRC Kemora 25.-26.5. Veteli
2. FRC Ahvenisto 8.-9.6. Hämeenlinna
3. FRC Botniaring 6.-7.7. Jurva
4. Estonian Grand Prix 10.-11.8. Pärnu, Viro
5. FRC Alastaro 14.-15.9. Virttaa

Lue myös

FRC-ratasarjan kausi avattiin Kemorassa

Poliisi havaitsi anastetun auton pysähtyneenä liikennevaloissa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Torstaina puolen päivän jälkeen Kuopion poliisipartio sai ilmoituksen henkilöauton anastuksesta Kuopion satamasta Makasiinikadulta.

Henkilöauto oli ollut pysäköitynä Makasiinikadulla omistajan ollessa viemässä roskia roskakatokseen. Henkilöauto ei ollut käynnissä, mutta virta-avaimet olivat olleet paikallaan virtalukossa.

Paikalle lähtenyt poliisipartio tapasi anastetuksi ilmoitetun henkilöauton kuljettajineen Tasavallankadun ja Jynkänkadun risteyksestä punaisista liikennevaloista.

Ajoneuvo pysäytettiin välittömästi ja kuljettajaksi selvisi ulkopaikkakuntalainen vuonna -93 syntynyt mies.

Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe ja se osoitti törkeän rattijuopumuksen lukemaa, 1,62 mg/l. Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Lue myös

Kortiton kuljettaja pakeni poliisia anastetulla autolla

Poliisi huomasi varastetun auton levähdysalueella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kasvua matkailuajoneuvoalalla!

Arkistokuva. Kuva: Helsingin Messukeskus.

Suomessa rekisteröitiin toukokuussa 308 uutta matkailuajoneuvoa. Se on liki 26 % edellisvuotta enemmän, todetaan Matkailuajoneuvotuojat ry:n tiedotteessa.

Tehdasvalmisteisia matkailuautoja ensirekisteröitiin toukokuussa 200 kpl ja matkailuvaunuja 108 kpl. Kaikkiaan tehdasvalmisteisia matkailuajoneuvoja on ensirekisteröity tammi-toukokuun aikana 802 kpl (vuonna 2023 686 kpl).

Kotimaisia vaunumökkejä ja -saunoja rekisteröitiin 77 kpl.

Lisätietoa: www.liikkuvakoti.fi/rekisteroinnit/

Kesällä Mobiliaan!

Matkailuajoneuvotuojat ry (MAT) on mukana jäsenyritystensä kanssa Mobilian näyttelyssä ”Reissun päällä”. Osasto esittelee nykyaikaisia matkailuajoneuvoja. Kesä-elokuussa toteutuksesta vastaa Best-Caravan Oy.

Vanhin näyttelyssä esillä oleva matkailuvaunu on itse valmistettu makuuvaunu 1950-luvulta.

Lisätietoa: www.mobilia.fi/fi/nayttely/reissun-paalla/

Lue myös

Matkailuajoneuvokanta Suomessa suurempi kuin koskaan aikaisemmin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //