Koti Blogi Sivu 455

K-Auto avaa Ouluun täysin uudenlaiset Porsche- ja Cupra-myymälät

Havainnekuva. Kuva: K-Auto.

K-Auto avaa tulevana syksynä Porsche- ja Cupra-myymälät Oulussa. Samassa osoitteessa on jatkossa jopa kolme K-Auton myymälää, sillä Visiolinjalta löytyy jo ennestään K-Auton käytettyjen autojen myymälä.

Porsche Store Oulu ja Cupra Garage avaavat ovensa tämänhetkisen aikataulun mukaan lokakuun aikana.

Myymäläverkoston laajentaminen on osa K-Auton vahvaa valtakunnallista kasvustrategiaa. Porsche- ja Cupra-myymälät lisäävät asiakkaiden valinnanvaraa merkittävästi, ja yhteispelistä K-Auton käytettyjen autojen myymälän kanssa tulee saumatonta.

Havainnekuva. Kuva: K-Auto.

”Oulun seutu on meille tärkeä ja kasvava talousalue. Käytettyjen autojen myynnissä starttimme Oulussa on ollut erinomainen. Niinpä tavoitteet on asetettu korkealle myös Porschen ja Cupran uusien myymälöiden osalta. Haluamme tarjota myös pohjoisempaan Suomeen aiempaa laajemmin Porschen ja Cupran kaltaisia huippubrändejä”, sanoo Keskon autokaupan toimialajohtaja Johanna Ali.

Luksusta ja yksilöllisiä vaihtoehtoja

Modernia luksusta tarjoaa täysin uudenlainen myymäläkonsepti Porsche Store Oulu. Konseptin tavoitteena on palvella asiakkaita viihtyisässä ja miellyttävässä ympäristössä – yksilöllisesti, luksusta unohtamatta.

”Oulun myymälässä on sekä uusien autojen esittelytilat että autojen yksilöintiin tarkoitetut rauhalliset huoneet, joissa asiakas ja myyjä voivat suunnitella yhdessä asiakkaalle tämän unelmien Porschen, digitaalisia näyttökonsepteja hyödyntäen”, kertoo Porschen liiketoimintajohtaja Ossi Korpela K-Autolta.

Havainnekuva Porsche. Kuva: K-Auto.

Myymälään avautuu myös Porscheplatz-niminen kahvila sekä Porsche Lifestyle Shop -kauppa, jonka valikoima sisältää moderneja luksustuotteita aina vaatteista ja matkalaukuista golfbägeihin.

Neliötilaa myymälässä on lähes 800 m2. Paikan päällä voi tutustua Porschen suosituimpiin malleihin. Täyssähköiset Macan ja Taycan sekä ladattavat hybridit Cayenne ja Panamera ovat myös koeajettavissa.

Korpela odottaa jo innolla lokakuuta.

”Oulun myymälän avaus on luonnollinen seuraava askel osana koko verkoston laajentumista. Meillä on Pohjois-Suomessa paljon nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaita, joita haluamme palvella entistä paremmin ja monipuolisemmin”, hän sanoo.

Cupra Garage – haastajabrändin DNA

Toinen Oulun uusista myymälöistä on Cupra Garage, joka edustaa perinteisestä automyymälästä poikkeavaa uudenlaista automyymäläkonseptia. Se on suunniteltu heijastamaan Cupra-brändin ydintä ja DNA:ta: ainutlaatuisuutta, hienostuneisuutta ja suorituskykyä.

Konseptin perustana on Cupra-brändin identiteetti, joka keskittyy muotoiluun sekä materiaaleihin, joista tärkeimpiä ovat betoni, puu, teräs ja kupari.

Havainnekuva Cupra Garage. Kuva: K-Auto.

”Cupra Garagessa asiakkaat kohdataan avoimissa tiloissa, jotka on suunniteltu tukemaan ainutlaatuista asiakaskohtaamista. Esittelyautojen lisäksi myymälässä on ostettavissa Cupra Collection Lifestyle -tuotteita. Erilaisilla digitaalisilla ratkaisuilla on myymälässä keskeinen rooli, ja ne lisäävät niin liikkeen visuaalista näyttävyyttä kuin asiakaskokemusta”, sanoo Cupran liiketoiminnasta K-Autolla vastaava Jukka Kiuru.

Oulun Cupra Garagessa tilaa on reilut 400 m2. Myymälässä on esillä ja koeajettavana laaja kattaus eri Cupra-malleja aina täyssähköisestä Bornista ja täysin uudesta Tavascanista, Formentoriin ja Leon Sportstourerin ladattaviin hybrideihin.

Kiuru näkee Oulun hyvin houkuttelevana sijaintina uudelle myymälälle.

”Cupra on yksi nopeimmin kasvavista autobrändeistä koko Euroopassa, joten on selvää, että mekin haluamme olla edustettuina Oulun kaltaisessa tärkeässä kasvukeskuksessa”, Kiuru summaa.

Rekrytointeja tiedossa

Myymäläavauksilla on myös työllistävä vaikutus. Sekä Porsche Storeen että Cupra Garageen rekrytoidaan kumpaankin myyntivoimaa.

”Tärkeä osa uusia myymäläavauksia on toki myös uusien K-autolaisten rekrytointi. Tavoitteenamme on olla työpaikka, jossa on vahva voittamisen kulttuuri, erinomaiset ansaintamahdollisuudet ja joka päivä kaupankäynnin iloa. Haemme ammattilaisia, jotka haluavat tuottaa erinomaista ja laadukasta asiakaskokemusta”, sanoo Ali.

Lue myös

K-Auton myymäläverkosto laajenee liiketoimintakaupan avulla

Tältä näyttää Suomen ensimmäinen Cupra Garage -myymälä

Porsche pisti myymälänsä pyörille!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

SKALin hallitus: Huomio Itä-Suomeen

Kuva: Clas von Bell.

Liikenneyhteydet ja saavutettavuus ovat yritysten sijoittumiseen keskeisesti vaikuttavia tekijöitä. Panostamalla Itä-Suomen logistiseen saavutettavuuteen kehitys voidaan kääntää, todetaan  SKALin tiedotteessa.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n hallitus korostaa, että saavutettavuutta on kehitettävä ja Itä-Suomeen saatava raskaalle liikenteelle riittävän kattava vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfra. Ilman toimivaa jakeluinfraa ei raskaan liikenteen käyttövoimasiirtymä ole mahdollinen. Se vaikuttaa myös teollisuuden toimintaedellytyksiin.

Itä-Suomeen on suunnitteilla muuta maata vähemmän teollisia investointeja. SKALin hallitus pitää tärkeänä, että kuljetus- ja logistiikka-alan merkitys tunnistetaan teollisuuspolitiikassa vahvemmin. SKAL on tuonut toistuvasti esiin, että kun logistiikkakustannukset pidetään kohtuullisena, on kyseessä kaikkien yritysten menestyminen.

Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan Suomelle laaditaan teollisuuspoliittinen strategia. Hallitus aikoo vahvistaa pitkäjänteisellä teollisuuspolitiikalla Suomen ja Euroopan strategista kilpailukykyä ja huolehtia Suomen logistisesta kilpailukyvystä sekä saavutettavuudesta.

SKALin hallituksen mukaan tämä on tärkeä linjaus. Maantiekuljetuksiin on kiinnitettävä huomiota seuraavista syistä:

  • Suomen kansainvälinen kilpailukyky. Kuljetusyritykset takaavat sen, että hyvät suomalaiset tuotteet saadaan vietyä maailmanmarkkinoille.
  • Vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa on huomioitava huoltovarmuus. Esimerkiksi säiliöautokuljetusyrityksillä on varautumisemme kannalta aivan olennainen merkitys.
  • Kuljetusyritykset yleisemminkin turvaavat yhteiskuntaa myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
  • Logistiikka ja kuljetusyritykset takaavat sen, että tehtaat pyörivät ja palvelut pelaavat.

Teollisuuspoliittisen strategian laadinta on käynnissä työ- ja elinkeinoministeriön vetovastuulla. Siihen liittyy myös logistiikkaryhmä, jonka työssä SKAL on mukana.

Saavutettavuus vaatii hyvät liikenneyhteydet

Myös itäisen Suomen kehitykseen vaikuttavat liikenneväylät, saavutettavuus, geopoliittinen tilanne ja kasvupotentiaali. Alue on merkittävä osa Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. On tärkeää pitää koko Suomi asuttuna, ja se edellyttää vireää elinkeinotoimintaa eri alueilla.

Itä-Suomen kolmen maakunnan saavutettavuus on tavaraliikenteen kannalta maanteiden varassa. Rautatieliikenne palvelee vain suurien erien kuljetuksissa.

Lähes kaikki kuljetukset lähtevät tai päättyvät Suomessa tieverkolla. Alempiasteisella tieverkolla on suuri merkitys kuljetuksille. Tieverkon kuntoon on panostettava, jotta tiekuljetukset voidaan hoitaa häiriöttä.

Myös siltojen tulee olla kunnossa. Itä-Suomi on saaristoinen, joten kuljetuksien kannalta kriittiset sillat on pidettävä kunnossa. Siltojen painorajoitukset heikentävät kuljetusten kustannustehokkuutta. Korjausvelkarahoista on varattava riittävät määrärahat siltojen parantamiseen.

SKALin hallitus korostaa, että tiestön merkitys on valtava vientiteollisuudelle myös raaka-ainetuonnin osalta. Tiestön rapautuminen lisää kuljetus- ja logistiikkakustannuksia sekä heikentää toimitusvarmuutta ja liikenneturvallisuutta.

Väyläviraston selvitysten mukaan valtion väyläverkon korjausvelasta 62 prosenttia kohdistuu tieverkolle. Myös päällystetyistä teistä 17 prosenttia on huonokuntoisia ja silloista noin 5 prosenttia. Siltojen kunnon heikkeneminen on kiihtymässä.

SKAL kiittää hallituksen investointiohjelmasta, mutta toivoo tiestön kuntoon panostamisen jatkuvan myös valmisteilla olevassa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa.

Biokaasun käyttö tukee aluetaloutta

Itäisen Suomen yksi haaste on muuta maata enemmän jakeluinfran puute. Pitkämatkaista tavaraliikennettä ei voi harjoittaa ilman sitä. Biokaasu on yksi hyvä osaratkaisu kaikista raskaimman tavaraliikenteen päästöjen vähentämiseen.

SKALin hallitus korostaa, että biokaasu on hyvä osaratkaisu kaikista raskaimman tavaraliikenteen päästöjen vähentämiseen. SKALin kuljetusbarometrissä investointeja tekevistä kuljetusyrityksistä lähes viidennes ilmoitti alkuvuonna 2024 valitsevansa auton käyttövoimaksi kaasun. Kaasussa toteutuu myös hajautetun energiantuotannon periaatteet, mikä parantaa huoltovarmuutta ja vahvistaa aluetaloutta. On tärkeää, että biokaasun potentiaali ja se hyödyt tunnistetaan nykyistä paremmin EU-säädöksissä.

Jakeluinfran kehittäminen on myös maankäyttökysymys. Tällä hetkellä kaasun ja raskaalle liikenteelle soveltuvan sähkön jakeluinfrat ovat puutteellisia. Se heikentää myös yritysten investointimahdollisuuksia. Haasteen ratkominen pitää aloittaa maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnittelusta, maakuntakaavatasosta alkaen.

Lue myös

SKALin hallitus: Suomi ei saa tinkiä TEN-T-ydinverkosta

SKAL kehysriihestä: Ammattidieselin palauttaminen hallituksen agendalle turvaa logistista kilpailukykyä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auto osui ulosajossa useampaan puuhun

Kuva: CvB.

Torstaina aamupäivällä kello 10.40 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Forssan Tupasuontiellä.

Poliisin mukaan henkilöauto oli matkalla Someron suuntaan ja oli vasemmalle kaartuvassa mutkassa ajautunut pientareelle ja suistunut ojaan. Auto oli ulosajon seurauksen törmännyt useampaan puuhun ja päätynyt katolleen.

Autoa kuljettanut noin kuusikymppinen mies oli liikkeellä selvin päin. Sairaankuljetus kävi paikalla tarkistamassa kuljettajan kunnon.

Lue myös

Kangasalan vakavan ulosajon esitutkinta jatkuu

Kortiton rattijuoppo ilmoitti itse ulosajostaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Viimeistään heinäkuussa autoissa oltava monia uusia turvallisuutta parantavia varusteita

Kuva: Matti Sulanto.

Autojen liikenneturvallisuus on parantunut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Turvallisuutta ovat parantaneet muun muassa ajovakauden hallintajärjestelmä, automaattiset turvavyön kiristimet, turvatyynyt ja törmäysenergiaa vaimentavat turvakorirakenteet.

Teknologian kehitys on viime vuosina painottunut erityisesti aktiivisiin kuljettajaa avustaviin turvavarusteisiin. Riski loukkaantua vakavasti on uusissa autoissa matkustavilla keskimäärin 40 prosenttia pienempi kuin kymmenen vuotta vanhemmissa autoissa.

Uusi EU-laajuinen turvallisuusasetus edellyttää, että ensirekisteröitävissä autoissa on viimeistään heinäkuusta alkaen oltava monia uusia turvallisuutta parantavia varusteita.

EU-komission arvioiden mukaan turvallisuusasetuksen muutokset vähentävät koko EU-alueella vuosina 2021–2037 yhteensä noin 24 800 liikennekuolemaa. Vakavasti loukkaantuneiden määrän arvioidaan vähenevän noin 141 000:lla ja lievästi loukkaantuneiden määrän 516 000:lla. Koko EU-alueella menehtyi vuonna 2023 liikenneonnettomuuksissa noin 20 400 henkilöä.

Oman auton turvavarusteisiin ja niiden toimintaan on hyvä tutustua etukäteen. Lisäksi kameroiden ja tutkien pitäminen puhtaana on tärkeää niiden oikeanlaisen toiminnan varmistamiseksi. Avustimista on vaaratilanteissa suuri hyöty, joten niitä ei kannata kytkeä pois kuin poikkeustilanteissa.

Turvallisuutta eri tilanteisiin

Kehittyneet hätäjarrutusjärjestelmät (AEBS) havaitsevat mahdolliset kolariin johtavat tilanteet auton etupuolella. Järjestelmä varoittaa kuljettajaa kolaririskistä, ja mikäli kuljettaja ei reagoi varoitukseen, järjestelmä jarruttaa automaattisesti välttääkseen kolarin. Osa järjestelmistä osaa jo nyt tunnistaa myös jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Järjestelmä vähentää onnettomuuksia erityisesti kaupunkiolosuhteissa ja ruuhkaliikenteessä.

Onnettomuustietotallennin (EDR) tallentaa tietoja autosta ennen törmäystä, törmäyksen aikana ja sen jälkeen. Järjestelmän tallentamia tietoja voidaan käyttää hyväksi liikenneturvallisuuden parantamisessa ja ne tuovat arvokasta tietoa onnettomuuksiin johtaneista tekijöistä. Järjestelmä ei kuitenkaan vaaranna yksityisyyttä, sillä se ei tallenna tietoa auton haltijasta tai ajoneuvoyksilöstä.

Älykäs nopeusavustin (ISA) kertoo kuljettajalle, mikäli voimassa oleva nopeusrajoitus ylitetään. Auto käyttää nopeusrajoitustiedon lähteenä esimerkiksi liikennemerkkien ja digitaalisten karttojen tietoja. Järjestelmän voi tarvittaessa kytkeä pois toiminnasta. Järjestelmän tarkoituksena on vähentää epähuomiossa ajettavia ylinopeuksia.

Suomessa yleisin vakavia vahinkoja aiheuttava onnettomuustyyppi on tieltä suistuminen. Hätätilanteiden kaistanpitojärjestelmä (ELKS) seuraa auton liikettä kaistalla ja mahdollista kaistalta poistumista. Tarvittaessa auto varoittaa kuljettajaa ja korjaa auton ajosuuntaa, mikäli kuljettaja on epähuomiossa ajamassa sulkuviivan yli. Järjestelmä vähentää onnettomuuksia erityisesti maantieajossa.

Kuljettajan väsymyksen ja tarkkaavaisuuden tunnistin (DDAW) tunnistaa, mikäli kuljettaja on uninen ja hereillä pysyminen vaatii pientä keskittymistä. Kuljettajalle ilmoitetaan, mikäli ajamisessa tulisi pitää tauko. Järjestelmä ei kerää dataa eikä sen tietoja anneta eteenpäin.

Autoihin tulee myös pakolliseksi joko tutka- tai kamerajärjestelmä, jolla on mahdollista nähdä auton taakse. Tästä on eniten apua pysäköintialueilla, joissa pienet onnettomuudet ovat yleisiä.

Autoihin tulee myös useita taustalla vaikuttavia muutoksia – esimerkiksi alkolukon asennuksen helpottamiksi autoihin tulee standardoitu liitäntä. Jatkossa ajoneuvojen kyberhyökkäyksiä vastaan suojautumiseen kehitetään omaa lainsäädäntöä. Sama koskee autoihin tehtäviä ohjelmistopäivityksiä, joilla vaikutetaan auton tyyppihyväksyttyihin ominaisuuksiin ensirekisteröinnin jälkeen. Tämän myötä esimerkiksi kuljettajaa avustavia järjestelmiä voidaan parannella auton elinkaaren aikana.

Linja- ja kuorma-autoille omia järjestelmiä

Kuolleen kulman valvontajärjestelmä (BSIS) valvoo alueita, joihin kuljettaja ei näe ajoneuvon suuren koon takia suoraan. Järjestelmän tarkoituksena on avustaa esimerkiksi oikealle käännyttäessä, jolloin kuolleeseen kulmaan voi jäädä jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

Lisänä tulevat törmäysvaroittimet jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden varalta (MOIS). Suuremmissa ajoneuvoissa näkyvyys on usein rajoittunut etuoikealle ja suoraan auton eteen, ja tämä voi aiheuttaa riskejä muille tienkäyttäjille. Järjestelmä havaitsee lähelle auton etuosaa ja auton oikealle puolelle katveeseen jäävät jalankulkijat ja pyöräilijät sekä varoittaa törmäysriskistä.

Lue myös

Lisätietoja turvallisuusasetuksen muutoksesta

Traficomin opasvideot kuljettajaa avustavista järjestelmistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kansanedustaja: Itsemurhia ei tule lukea mukaan tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin!

Marko Kilpi. Kuva Mikko Mantyniemi.

Kokoomuksen poliisikansanedustaja Marko Kilpi haluaa, ettei itsemurhia luettaisi tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin. Kilven mukaan liikennekuolemat tulisi tilastoida kansainvälisen määritelmän mukaisesti, jotta liikenneonnettomuuksia aiheuttaviin elementteihin ja tekijöihin voitaisiin kohdistaa tehokkaampia toimenpiteitä onnettomuuksien määrän vähentämiseksi.

”Itsemurhia on tarve ennaltaehkäistä aivan kuten tieliikenneonnettomuuksiakin, mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Itsemurhien ehkäisy vaatii laajan yhteistyön läpi alojen, mielenterveyspalveluiden ja elämänhallinnan taitojen parantamisesta aina ajoneuvoteknisiin keinoihin ja valvontaan asti”, Kilpi sanoo.

Varsinaisten liikenneonnettomuuksien määrää voidaan poliisikansanedustajan mukaan vähentää edelleenkin monipuolisin keinoin. Siksi toimenpiteitä tulisi Kilven mukaan pystyä kohdentamaan selkeämmin ja tehokkaammin juuri liikenneonnettomuuksia aiheuttaviin elementteihin ja tekijöihin.

”Tilastojen mukaan kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa suurimpaan osaan liittyy rattijuopumus sekä turvalaitteiden, kuten esimerkiksi turvavöiden, käyttämättömyys. Nämä ovat varsin suoria osoituksia varsinaisiin liikenneonnettomuuksiin vaikuttavista elementeistä. Ja juuri näihin tekijöihin meidän on kyettävä puuttumaan selkeämmin”, Kilpi toteaa.

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2023 tieliikenteessä kuolleiden määrä oli ennätysalhainen, 182 henkilöä.

”Liikenneturvallisuusstrategiaan linjattu tavoite, eli alle sata liikennekuolemaa vuoteen 2030 mennessä, on täysin realistista saavuttaa, jos tilastoimme oikeita asioita ja kohdistamme vaikuttavia toimenpiteitä juuri oikeisiin asioihin”, Kilpi sanoo.

Kilpi korostaa, että tieliikenneonnettomuuksina tapahtuvista itsemurhista tietojen kerääminen on tärkeää.

”Tilastotiedon tulee olla saatavissa esimerkiksi tutkimuksen käyttöön yksilönsuojavaatimukset huomioiden. Tässä Onnettomuustietoinstituutin ylläpitämä tutkijalautakuntajärjestelmä on ensiarvoisen tärkeä tiedon tuottamiseksi”, Kilpi sanoo.

Käytännöt liikenteessä tapahtuvien itsemurhien tilastoinnissa vaihtelevat Kilven mukaan eri maissa.

”Suhtautuminen itsemurhiin on eri kulttuureissa erilaista, mikä saattaa vaikuttaa tilastointiin. Joka tapauksessa itsemurhia ei tulisi lukea mukaan tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin. Vuodesta 2009 lähtien tieliikennekuoleman kansainvälisen määritelmän mukaan liikenteessä tehtyä itsemurhaa ei lueta tieliikennekuolemiin. Määritelmä perustuu ITF:n, Eurostatin ja UNECE:n käytäntöön”, Kilpi sanoo.

Kilpi on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen, jonka ovat allekirjoittaneet myös kokoomusedustajat Pauli Aalto-Setälä, Mia Laiho, Heikki Autto, Ville Väyrynen sekä kristillisten Päivi Räsänen, perussuomalaisten Mira Nieminen ja keskustan Timo Mehtälä.

Lue myös

Itsemurha päin rekkaa saattaa pakottaa rekkakuskin ammatinvaihtoon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kaksi uutta Volkswagen ID.7 -mallia — toimintamatka sähköllä 700 km!

Volkswagen ID.7 GTX. Kuva: Volkswagen.

Volkswagenin sähköinen mallisto jatkaa laajentumistaan. Nyt vuorossa on uusi Volkswagen ID.7 GTX. Aiemmin esitelty ID.7 Tourer GTX -farmarimalli saa nyt rinnalleen fastback-mallisen 250 kW (340 hv) tehoisen ja nelivetoisen ID.7 GTX:n. GTX-versiot ovat ID.-malliston suorituskykyisiä malleja ja ne vakiinnuttavat yhä enemmän asemaansa itsenäisenä Volkswagen-tuotebrändinä ikonisten GTI-mallien tyyliin.

Volkswagen ID.7 GTX on kuin tehty Suomen vaihteleviin olosuhteisiin ja ID.7 GTX ja Pro S -mallien myynti, niin fastback- kuin farmari-korimalleilla, alkaa Suomessa kesäkuussa.

Volkswagen ID.7 GTX. Kuva: Volkswagen.

Uusi Volkswagen ID.7 GTX

Volkswagen ID.7 GTX kiihtyy 0–100 km/h vain 5,4 sekunnissa. Yhdessä ID.7 GTX Tourerin kanssa uusi ID.7 GTX on tällä hetkellä Volkswagenin suorituskykyisin täyssähköauto.

Kiehtova ominaisuus on kahden sähkömoottorin välittömästi tuntuva sysäys, jolla 250 kW:n teho tulee saataville välittömästi. ID.7 GTX tuo voimansa vaivattomasti tielle sähköisen kaksoismoottorisen nelivedon ansiosta, jossa on sähkömoottori sekä etu- että taka-akseleilla.

Volkswagen ID.7 GTX. Kuva: Volkswagen.

Tämän suorituskykyisen mallin toimintamatka on lähes 600 km (WLTP). ID.7 GTX:n akku voidaan ladata jopa 200 kW:lla DC-pikalatausasemilla. Nopeimmillaan 86 kWh:n akku latautuu 10–80 prosenttiin vain 26 minuutissa.

ID.7 GTX – ulkoasu ja varustelu

Uusi ID.7 GTX on tunnistettavissa etu- ja takaosan erottuvan GTX-muotoilun ansiosta. Lisäksi fastback-mallissa on nyt huomattavan kattava vakiovarustelu.

Ulkoisia ominaisuuksia ovat uudet 20-tuumaiset Skagen-kevytmetallivanteet, joissa on timanttileikatut pinnat, ja IQ.LIGHT LED-matriisiajovalot, joissa on valaistut Volkswagen-logot edessä ja takana. Auton valot ovat ainutlaatuisia etuosan päiväajovalojen ansiosta, jotka on suunniteltu erityisesti GTX:lle.

Samaan aikaan sisätilojen ulkoasu on sekä sporttinen että hienostunut sellaisten ominaisuuksien ansiosta, kuten lämmitetyt istuimet, joissa on punaiset kontrastitikkaukset ja rei’itetyt GTX-tekstit istuinten selkänojassa.

Toinen GTX-spesifinen ominaisuus on monitoimiohjauspyörä, jossa on punainen koristelista ja punaiset tikkaukset. ID.7 GTX:n sisätila voidaan valaista yksilöllisesti 30-värisen tunnelmavalaistuksen ansiosta.

ID.7 Pro S ja ID.7 Tourer Pro S – 86 kWh 77 kWh:n sijaan

Tähän asti ID.7-mallit ovat olleet saatavilla yksinomaan Pro-versioina, joissa on 77 kWh akku. Uudet ID.7 Pro S -versiot – aivan kuten uudet ID.7 GTX mallit – on nyt varustettu vakiona 86 kWh:n akulla (bruttokapasiteetti: 91 kWh).

Toimintamatkat ovat siis huomattavasti pidemmät: uuden ID.7 Tourer Pro S:n toimintamatka on kasvanut lähes 700 km:iin (WLTP), kun taas ID.7 Pro S – fastbackin toimintamatka on jopa yli 700 km (WLTP). Tämä tarkoittaa, että molemmat ID.7 Pro S -versiot tarjoavat nyt saman verran toimintamatkaa kuin vastaavat polttomoottorilla varustetut autot.

Volkswagen ID.7 GTX, jonka elektronisesti rajoitettu huippunopeus on 180 km/h, on varustettu sähköisellä kaksimoottorisella nelivetojärjestelmällä.

Yhdessä molemmat moottorit tarjoavat järjestelmätehoa 250 kW (340 hv) – 40 kW (54 hv) enemmän kuin takavetoisissa ID.7 Pro ja Pro S -malleissa. Taka-akselin (PSM) sähkömoottorin teho on 210 kW (286 hv) ja etuakselin sähkömoottorin (ASM) teho on 80 kW (109 hv).

Sähköisesti säädetty tehonjako etu- ja taka-akselin välillä toimii erittäin tarkasti ja viiveittä. Tämän ansiosta ajaminen on turvallista ja mukavaa myös huonoissa olosuhteissa. Nelivetoisen GTX-mallin perävaunun vetomassa on 1 200 kg. ID.7 GTX fastback-mallin tavaratila on 532 litraa.

Lue myös

Volkswagen ID.7 sai arvosanan ”erinomainen” ADAC-testeissä

Täyssähköinen farmarimalli Volkswagen ID.7 Tourer on hinnoiteltu ja myynti alkanut

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mikä on Suomen huonoin parkkipaikka?

Kansainvälisenä tasoristeyspäivänä 6.6. käynnistyy kolmivuotinen tasoristeyskampanja. Tavoitteena on muistuttaa tienkäyttäjiä toimimaan turvallisesti tasoristeyksissä.

Jopa 70 prosenttia tasoristeyksistä on yksityisteillä. Tasoristeykset muodostavat riskin yksityisteiden käyttäjille. Yksityisteiden tasoristeykset ovat usein huonokuntoisia eikä niissä ole varoituslaitteita. Tasoristeyksen ylittäjällä on siis suuri vastuu omasta ja junamatkustajien turvallisuudesta. Onnettomuudet tapahtuvat usein tutussa ympäristössä.

Suomen Tieyhdistys peräänkuuluttaa tarkkuutta lähestyttäessä tasoristeystä. Tarkkuus on paikallaan, vaikka kyseessä olisi tuttu risteys. Tiekunta voi pienentää onnettomuusriskiä huolehtimalla, että näkyvyys tasoristeystä lähestyttäessä on riittävä. On tärkeää, että tienkäyttäjä tiedostaa tasoristeyksen ja näkee lähestyvän junan riittävän ajoissa.

– Perheissä on tärkeä puhua nuorten ja miksei vanhempienkin mopoilijoiden, mönkijä- ja traktorikuskien kanssa siitä, miten ylittää tasoristeys turvallisesti, toteaa johtaja Liisa-Maija Thompson Suomen Tieyhdistyksestä.

Kolmivuotisen kampanjan teemana on pysäyttävän huonot vitsit, joiden ei kuulukaan naurattaa. Tavoitteena on muistuttaa tienkäyttäjiä toimimaan turvallisesti tasoristeyksissä. Suomessa tapahtuu vuosittain keskimäärin parikymmentä tasoristeysonnettomuutta.

Kampanjassa ovat mukana Suomen Tieyhdistys, Väylävirasto, Traficom, Liikenneturva, Autokoululiitto, Poliisi, VR, Vantaan kaupunki ja Nuorisotyö raiteilla.

Lue myös

Vartioimaton, tuttu tasoristeys saattaa yllättää ikävästi!

Näin varottiin junaa 1950-luvulla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lemmikki autossa ja ilmastointi päällä — kerro siitä uudella tarralla

Kuva: Autoklinikka.

Yhä useammissa uusissa autoissa on mahdollisuus pitää ilmastointia päällä, kun auto on pysäköity. Sen ansiosta lemmikin voi jättää tarvittaessa kesähelteillä lyhyeksi aikaa autoon yksin.

Autoklinikan kyselystä käy kuitenkin ilmi, että moni epäröi jättää lemmikkiä yksin autoon ilmastoinnista huolimatta, sillä pelkää sivullisten reagointia tilanteeseen. Heidän avukseen Autoklinikka on nyt laatinut ilmastoinnista kertovan magneettitarran, jonka voi kiinnittää autoon tai jättää tuulilasiin.

Kesähelteiden aikana tiedotusvälineissä on usein uutisia, joissa kerrotaan kuumista autoista pelastetuista lemmikeistä. Helteellä auton lämpötila voi varsin nopeastikin nousta jopa 80 asteeseen ja lyhytkin aika voi olla lemmikille kohtalokas.

Monissa uusissa autoissa on kuitenkin mahdollisuus jättää ilmastointi päälle myös auton ollessa pysäköitynä, jolloin lemmikin voi jättää lyhyeksi aikaa autoon yksin, mikäli muita vaihtoehtoja ei ole. Tärkeää on, että autoilija välillä seuraa sovelluksen kautta, että ilmastointi on päällä ja toimii.

”Vuoden alussa tekemästämme kuluttajakyselystä kävi ilmi, että moni ei uskalla jättää ilmastoinnista huolimatta lemmikkiä lyhyeksikään aikaan autoon yksin, sillä pelkää sivullisten reagointia tilanteeseen. Meillä Autoklinikalla on töissä paljon lemmikinomistajia ja yhdessä ideoimme, että ilmastoinnin käytöstä voisi viestiä sivullisille autoon kiinnettävällä magneettitarralla”, Autoklinikan asiakaspalvelupäällikkö Helena Ruuska kertoo.

Poliisi ja Suomen eläinsuojeluyhdistys ovat ohjeistaneet jo aiemmin jättämään esimerkiksi tuulilasiin lapun ilmastoinnin käytöstä, mikäli lemmikki jää yksin autoon kesähelteiden aikana.

”Magneettitarraa on helppo säilyttää vaikka auton hansikaslokerossa ja ottaa aina tarpeen tullen käyttöön. Jos tarraa ei halua kiinnittää auton kylkeen, niin sen voi yhtä hyvin jättää näkyviin myös vaikka tuulilasin sisäpuolelle parkkikiekon tapaan”, Ruuska vinkkaa.

Magneettitarroja on jaossa 5.6.- 30.8.2024 asti Autoklinikan pääkaupunkiseudun korjaamoilla Vantaan Tammistossa, Helsingin Herttoniemessä ja Espoon Friisinmäessä sekä Turussa Motonetin rengaspalveluiden yhteydessä sijaitsevassa pisteessä.

”Me Autoklinikalla toivomme, että ihmiset olisivat jatkossakin valppaina autoon jätettyjen lemmikkien suhteen. Poliisiin kannattaakin olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos lemmikillä on jokin hätä. Samalla kannustamme myös heitä kuitenkin tarkistamaan, onko lemmikinomistaja viestinyt ilmastoinnin käytöstä esimerkiksi tarralla”, Ruuska sanoo.

Vinkit kesällä autoilevalle lemmikinomistajalle

  1. Lemmikkiä ei tulisi pitää ajon aikana irrallaan. Henkilöautossa lemmikki matkaa turvallisesti matkustamossa kiinnitettynä turvavöihin tai auton takatilassa. Tavaratilassa lemmikki kannattaa sijoittaa eläimen kuljetukseen tarkoitettuun kiinteään häkkiin tai kuljetuslaatikkoon, joka on kiinnitetty auton rakenteisiin.
  2. Muista, että lemmikkisikin tarvitsee taukoja. Pitäkää yhdessä jaloitteluhetkiä.
  3. Kesähelteillä auto kuumenee todella nopeasti, joten ilman ilmastointia lemmikkiä ei kannata jättää autoon. Jos autossasi on mahdollisuus hyödyntää ilmastointia pysäköinnin aikana, seuraa säännöllisesti esimerkiksi puhelimen sovelluksen kautta auton lämpötilaa. Pysäköi silti auto mahdollisimman varjoiseen paikkaan.
  4. Huomioithan, että ikkunan auki jättäminen ei takaa lemmikille riittävää viilennystä kesähelteillä. Auki oleva ikkuna ei viilennä autoa tarpeeksi kesähelteillä.
  5. Ethän jätä lemmikkiä pitkäksi aikaa yksin autoon, vaikka käytössäsi olisikin ilmastointi.

*Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–16. tammikuuta 2024. Kyselyyn vastasi verkossa 1 000 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.

Lue myös

Koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos

Koira menehtyi lukittuun autoon keskellä päivää

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Peugeot 5008 on hinnoiteltu ja ennakkomyynti alkanut!

Kuva: Peugeot.

Uuden Peugeot 5008:n ennakkomyynti alkoi 6. kesäkuuta. Ranskassa valmistettu 5008 tarjoaa paljon tilaa ja istuimet seitsemälle. Sähköistä toimintamatkaa tarjolla on jopa 660 km. Saatavilla myös itselataavana hybridinä ja vuoden 2024 aikana myös lataushybridinä.

Uusi Peugeot E-5008 on ainoa täyssähköinen SUV segmentissään, joka tarjoaa tilat seitsemälle. Auton matkustamo onkin erityisen tilava ja mukava. Uusi E-5008 on saatavilla lisäksi Hybrid 136 e-DCS -voimalinjalla, joka on myös 7-paikkainen. Kaikki versiot ovat saatavilla kahdella eri varustetasolla: Allure ja GT.

Peugeot 5008 Allure Launch Edition Hybrid 136 e-DCS-automaatti: alkaen 41 950 euroa

Uusi Peugeot 5008 Hybrid 136 e-DCS-automaatti pitää sisällään Peugeotin uuden 48 voltin hybridijärjestelmän, joka koostuu uuden sukupolven 136 hv tuottavasta bensiiniturbomoottorista, joka on yhdistetty uuteen kaksoiskytkentävaihteistoon.

Sähkömoottori sijaitsee vaihteiston yhteydessä. Akkuun kerätään energiaa ajon aikana, kyseessä on siis itselataava hybridi.

Sähkömoottorin apua käytetään tuomaan lisää alavääntöä, ja se tuo mukanaan jopa 15 % säästöt polttoaineen kulutukseen (5,8 l/100 km), kun sitä verrataan vastaavaan polttomoottorimalliin. Kaupunkiolosuhteissa uusi 5008 Hybrid 136 kulkee jopa 50 % ajasta pelkällä sähköllä.

Peugeot E-5008 Allure Launch Edition 73 kWh Automaatti: alkaen 51 390 €

Uusi Peugeot E-5008 tarjoaa huippuluokan suorituskykyä 210 hv (157 kW) ja 345 Nm tuottavalla sähkömoottorillaan, joka on yhdistetty 73 kWh akustoon.

Toimintamatkaa on tarjolla 500 km (WLTP), kiitos mallin erinomaisen aerodynamiikan ja energiatehokkaan sähkömoottorin.

E-5008 ottaa pikalaturilla vastaan virtaa parhaimmillaan 160 kW teholla, lataus 20 %:sta 80 %:iin sujuu vain 30 minuutissa. Myös täyssähkömallissa on tarjolla kunnollinen, 1 000 kg suuruinen vetomassa.

Kuva: Peugeot.

E-5008 Allure Launch Edition sisältää mm. 21-tuumaisen Panoramic i-Cockpit -näytön, Peugeot i-Connect Advanced-tietoviihdejärjestelmän, i-Toggle virtuaalinäppäimet, navigointijärjestelmän, älypuhelimen langattoman latausaseman, 11 kW:n 3-vaihelaturin ja 19-tuumaiset Fuji-kevytmetallivanteet.

Kaareva näyttö

Uudessa Peugeot E-5008:ssa on aerodynaaminen siluetti ja hienostunut matkustamo. Mallissa on verrattain korkea vyötärölinja ja korostuneet pyöränkaaret, jotka luovat voimakkaan ilmeen.

Uutuus on 4,79 metriä pitkä, 1,89 metriä leveä ja 1,69 metriä korkea. Näyttävyyttä lisäävät vakiovarusteiset 19-tuumaiset vanteet.

Sisällä autossa välittömän vaikutuksen luo 21-tuumaisella panoraamanäytöllä varustettu uusi i-Cockpit-ohjaamo. Näyttökokonaisuus kelluu kuljettajan näkökentässä ja sen takana sijaitsee tyylikäs tunnelmavalaistus. Näyttö on kaareva, jolloin sen reunoihin on helppo yltää kuljettajan paikalta.

Tilat seitsemälle

Pitkän akselivälinsä ansiosta uusi E-5008 tarjoaa hämmästyttävät takajalkatilat toisen istuinrivin matkustajille. Malli asettaa myös uuden mittatikun kolmannen istuinrivin mukavuudelle C-SUV-segmentissä.

Toinen istuinrivin on varustettu mukavilla istuimilla, jotka ovat liikuteltavissa pituussuunnassa 60/40-osassa ja selkänojat ovat kaadettavissa 40/20/40-osassa. Istuimet tarjoavat täydellisen yhdistelmän mukavuutta ja liikuteltavuutta. Kolmannen penkkirivin ollessa taitettuna, voidaan tavaratilan kokoa muuttaa liikuttamalla keskimmäistä riviä, säilyttäen silti 5-paikkaisen ohjaamon.

Toisen rivin istuimien selkänojien kaltevuus on säädettävissä viiteen eri tasoon.

Pääsy kolmannen rivin istuimille on näppärää uuden Easy Access -järjestelmän ansiosta. Tämä mahdollistaa toisen istuinrivin istuimien kääntämisen ja liu’uttamisen yhtä aikaa, mikä helpottaa todella paljon pääsyä taaimmaiselle istuinriville. Istuimien liikutteleminen on helppoa istuimien selkänojan yläosassa sijaitsevan vivun avulla.

Takaovet ovat kookkaat ja aukeavat reilusti, jolloin kolmannelle istuinriville kaiken kokoiset mahtuvat helposti.

Kookas ja monipuolinen tavaratila

Uusi E-5008 tarjoaa jopa 748 dm3 (VDA 210) tavaratilaa kolmas istuinrivi alhaalla ja 259 dm3 tavaratilaa, kun jokainen istuin on käytössä. Kaikki istuimet kaadettuna tilaa on hulppeat yli 1,8 kuutiota.

Matkustamon hämmästyttävä muunneltavuus erottaa uuden E-5008:n sen kilpailijoista. Muunneltavuus on poikkeuksellisella tasolla ja erilaisia istuinkonfiguraatioita on lukuisia. Kun E-5008:n kaikki istuimet ovat alhaalla, tarjolla on valtava tasainen tavaratila jopa 2 metrin pituisena.

Kaikki seitsemän istuinta käytössä uuden E-5008:n tavaratilan pituus on vieläkin 42 cm.

Kolmannen istuinrivin takana olevan välipohjan voi nostaa pystyyn istuinten taakse, jolloin lisätilaa vapautuu pohjan alle lisämatkatavaroille.

Aidosti eurooppalainen

Kestävän kehityksen mukaisesti Peugeot suunnittelee ja valmistaa uuden E-5008:n Ranskassa. Myös E-5008:n sähkömoottori on valmistettu Ranskassa Stellantis-Nidec-yhteenliittymän toimesta.

Lue myös

Tällainen on loppuvuodesta Suomeen tuleva Peugeot E-5008

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sakalla hybridi- ja sähköautojen kysyntä räjähti

Sakan Oulun myymälä. Kuva: Saka.

Hybridiautojen myynti kasvoi tammi-toukokuussa noin 60 prosenttia käytettyjä autoja myyvällä Sakalla. Liikenteen sähköistyminen ei siis ole pelkästään uusien autojen rekisteröintien varassa, etenkin kun hybridiautojakin rajumman kasvun teki sähköautot – niiden myynti lähes tuplaantui, todetaan Sakan tiedotteessa.

“Tutkimme alkuvuoden myyntejä tammi-toukokuun ajalta ja vertasimme sitä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kuluttajien kiinnostus on siirtynyt voimakkaasti kohti sähköistettyjä voimalinjoja”, kertoo tiedotteessa Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula.

Hybridivoimalinjojen osalta ladattavat Volvot, kuten V60 ja XC60 sekä kestosuosikki Volkswagen Passat ovat olleet erityisessä suosiossa Sakan asiakkaiden keskuudessa. Sähköautoissa Tesla Model 3 näyttää tietä muulle, kasvaneelle valikoimalle.

“Volvoa pidetään turvallisena ja luotettavana vaihtoehtona ja sen sähköinen kantama on riittävä tavanomaiseen suomalaiseen arkiajoon. Neliveto kruunaa kokonaisuuden, mikä tekee niistä erityisen houkuttelevan vaihtoehdon”, Poukkula toteaa.

“Sähköautoista Teslan Model 3 on ollut markkinoilla jo pitkään, joten sen saatavuus eri hintaluokissa on erittäin hyvä. Tarjoaman kasvu myös muiden merkkien osalta on nostanut kiinnostusta sähköautoja kohtaan”, hän jatkaa.

Voimakas kasvu näkyy polttomoottoriautojen osuuden pienenemisenä käyttövoimien jakaumassa. Vuonna 2023 vastaavalla ajanjaksolla Sakan myymistä autoista noin 79 prosenttia kulki pelkällä polttomoottorilla. Vastaavasti vuonna 2024 niiden osuus on 69 prosenttia.

“Vaikka sähköistyminen eteneekin vauhdikkaasti, niin Suomen autokannasta yli 90 prosenttia on edelleen polttomoottorilla kulkevia”, Poukkula huomauttaa.

Sähköistyminen on piristänyt myös automarkkinat

Yleisesti ottaen käytettyjen autojen markkina on piristynyt alkuvuonna kautta linjan – Sakan luvutkaan eivät tee asiassa poikkeusta. Ensimmäisellä kvartaalilla liikevaihto oli peräti 182,9 miljoonaa euroa, eikä alkukesän helteet ole hidastaneet kesän kaupankäyntiä, päin vastoin.

“Käytettyjen autojen kokonaismarkkina on kasvanut ennakoimallamme tavalla ja koko vuoden myyntimäärän odotamme edelleen olevan yli 600 000 autoa. On mahdollista, että kesällä käytettyjen autojen hinnat nousevat”, Poukkula kertoo.

“Vaikuttaa siltä, että tulemme kasvamaan viime vuoden liikevaihtoon nähden reilusti myös toisella kvartaalilla, sillä kesän startti on ollut vahva. Näiden lukujen valossa arvioisin, että olemme alkuvuoden liikevaihdolla mitattuna Suomen suurin vaihtoautokauppa”, hän päättää.

Sakan alkuvuoden myydyimmät sähköautot

  1. Tesla Model 3
  2. Audi e-tron
  3. Polestar 2
  4. Mercedes-Benz EQC
  5. Tesla Model Y

Sakan alkuvuoden myydyimmät hybridiautomallit

  1. Volvo XC60
  2. Volvo V60
  3. Volkswagen Passat GTE
  4. BMW 3-sarja
  5. Mitsubishi Outlander PHEV

Lue myös

Vaihtoautoketju aikoo laajentaa uusiin palveluihin

Uskaltaako polttomoottoriautoa enää ostaa?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //