Poliisi sai tiistaina kello 19.03 hätäkeskuksen kautta hälytyksen, jonka mukaan Joensuussa Noljakassa taksinkuljettaja on joutunut ryöstön kohteeksi. Ryöstäjänä oli nuori mies, joka pahoinpiteli tilanteessa taksinkuljettajaa.
Poliisipartion suorittamassa alustavassa puhuttelussa selvisi, että taksinkuljettaja otti epäillyn kyytiin Joensuun keskustasta.
Mies vaati kyytiä Noljakan kaupunginosaan ja jo matkan aikana uhkaili taksinkuljettajaa. Lisäksi epäilty väänsi ajon aikana taksiauton rattia ja painoi auton kaasupoljinta kädellään.
Taksinkuljettaja pysähtyi epäillyn käskystä Erkinpellontien ja Väinöläntien risteykseen. Taksin pysähdyttyä matkustaja anasti taksiauton avaimet itselleen ja pahoinpiteli taksinkuljettajaa nyrkein lyömällä.
Tämän jälkeen mies poistui taksista maksamatta ja juoksi Erkinpellontie 13 talon taakse.
Poliisi suoritti alueella lähietsintää tekijän löytämiseksi. Silminnäkijän havaintojen perusteella tuntomerkkeihin sopiva mieshenkilö oli mennyt erääseen yksityisasuntoon.
Poliisi otti yksityisasunnosta kiinni noin 25 -vuotiaan joensuulaismiehen epäiltynä ryöstöön. Hän on tällä hetkellä pidätettynä.
Kato tästä muita juttuja taksiryöstöistä.
Miestä epäillään ryöstön lisäksi rattijuopumuksesta, koska hän on tarttunut taksiauton hallintalaitteisiin ja hänen epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Poliisi jatkaa rikoksen esitutkintaa. Havainnot tapahtuneesta voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh: 029 541 5455 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi .


