Koti Blogi Sivu 354

Mopoilija menehtyi Miehikkälässä

Kuva: CvB.

Miehikkälässä, Multasillantien ja Kirkkotien risteyksessä tapahtui eilen iltapäivällä vakava liikenneonnettomuus auton ja mopon välillä.

Mopoa kuljettanut henkilö menehtyi onnettomuuden seurauksena.

Tutkinta on kesken, eikä poliisi tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Lue muista liikennekuolemista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz avasi oman käytettyjen akkujen kierrätyslaitoksen

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz pyrkii määrätietoisesti suljettuun akkumateriaalien kierrätysprosessiin. Tätä varten yhtiö on sijoittanut kymmeniä miljoonia euroja akkumateriaalien käsittely- ja kierrätyslaitokseen, joka avattiin lokakuussa Kuppenheimissa Etelä-Saksassa.

Kyseessä on maailman ensimmäinen autonvalmistajan itsensä rakentama tuotantolaitos, joka erottelee vanhojen akkujen raaka-aineet sekä mekaanisesti että metallurgisesti. Tavoitteena on 96 prosentin kierrätysaste ja hiilineutraali toiminta.

Laitoksen mekaanisissa prosesseissa erotellaan muovit, kupari, alumiini ja rauta. Monivaiheisissa kemiallisissa käsittelyissä puolestaan saadaan talteen arvometallit kuten koboltti. nikkeli ja litium.

Hyötyprosessien lämpötila on vain 80 astetta, mikä säästää energiaa. Laitos käyttää 100-prosettisesti vihreää sähköä, josta osan tuottaa katolle sijoitettu 6 800 neliön suuruinen aurinkopaneelikenttä 350 kilowatin huipputeholla.

Kuppenheimin laitoksen tuotantokapasiteetti on 2 500 tonnia vuodessa, joka riittää yli 50 000 akkumoduulin valmistamiseen Mercedes-Benzin sähköautomallistoa varten.

Lue muita juttuja akkukierrätyksestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kamux Oyj:n osavuosikatsaus: Liikevaihto laski ja oikaistu liikevoitto laski merkittävästi

Kuva: Kamux.

Kamux Oyj:n alkuvuoden liikevaihto laski ja oikaistu liikevoitto laski merkittävästi. Tämä juttu on tiivistelmä Kamux Oyj:n osavuosikatsauksesta 1.1.—30.9.2024. Osavuosikatsaus on kokonaisuudessaan saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.kamux.com.

Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat vertailukauteen eli samaan ajanjaksoon edellisenä vuonna, ellei muuta mainita.

Heinä–syyskuu lyhyesti

  • Liikevaihto laski -0,8 % ja oli 280,2 milj. euroa (282,4)
  • Bruttokate laski -6,3 % ja oli 27,5 milj. euroa (29,4) eli 9,8 % (10,4) liikevaihdosta
  • Oikaistu liikevoitto laski -22,3 % ja oli 5,5 milj. euroa (7,1) eli 2,0 % (2,5) liikevaihdosta
  • Liikevoitto laski -39,0 % ja oli 4,2 milj. euroa (6,8) eli 1,5 % (2,4) liikevaihdosta
  • Myytyjen autojen määrä laski -4,5 % ja oli 18 484 autoa (19 364)
  • Vertailukelpoisten liikkeiden myynti laski -5,6 % (8,2)
  • Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos olivat 0,05 euroa (0,12)
  • Haasteet Ruotsissa jatkuivat

Tammi–syyskuu lyhyesti

  • Liikevaihto kasvoi 1,7 % ja oli 773,5 milj. euroa (760,5)
  • Bruttokate kasvoi 0,2 % ja oli 76,6 milj. euroa (76,4), mikä oli 9,9 % (10,0) liikevaihdosta
  • Oikaistu liikevoitto laski -12,7 % ja oli 10,9 milj. euroa (12,5) eli 1,4 % (1,6) liikevaihdosta
  • Liikevoitto laski -24,2 % ja oli 8,6 milj. euroa (11,3) eli 1,1 % (1,5) liikevaihdosta
  • Myytyjen autojen määrä laski -0,5 % ja oli 51 658 autoa (51 903)
  • Vertailukelpoisten liikkeiden myynti laski -2,1 % (1,3)
  • Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos olivat 0,08 euroa (0,18)

Toimitusjohtaja Tapio Pajuharju:

”Kolmas vuosineljännes oli Kamuxille haastava. Kohtuulliset suoritukset Suomessa ja Saksassa eivät riittäneet kattamaan tehostettujen korjaavien toimenpiteiden Ruotsissa aiheuttamaa tappiota, ja lokakuussa olimme tilanteessa, jossa meidän piti laskea vuoden 2024 näkymiämme.

Liikevaihdossa jäimme vertailukaudesta, vaikka Suomen liikevaihto kehittyi hyvin ja Saksassakin liikevaihto kasvoi. Integroitujen palvelujen myynti kehittyi edelleen suotuisasti. Bruttokate laski vertailukaudesta Ruotsin negatiivisen kehityksen vuoksi. Saksassa bruttokate kehittyi positiivisesti ja Suomessa bruttokate oli edellisvuoden tasolla. Kolmannen vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto heikkeni vertailukaudesta ja oli 5,5 milj. euroa (7,1 milj. euroa). Tammi–syyskuun operatiivinen rahavirta oli -12,1 milj. euroa (-2,3 milj. euroa), kun vuosineljänneksen loppua kohden Suomeen tehdyt tukkuostot nostivat varaston arvoa.

Suomessa olemme onnistuneet hyvin autojen keskihinnan nostossa, ja sähkö- ja hybridiautojen myynti on kasvanut merkittävästi. Valitettavasti perinteisesti vahva alueemme – edullisemmat ja pienemmät polttomoottoriautot – oli jäänyt liian pienelle huomiolle ja tämä heijastui Suomen volyymikehityksessä.

Ruotsissa korjaavat toimenpiteet ovat edenneet ja asetetut kontrollimenkanismit toimivat. Teimme vuosineljänneksen aikana organisaatiossa ja toimintatavoissa edelleen muutoksia, joiden seurauksena kappalemääräinen myyntimme laski tilapäisesti voimakkaasti ja kannattavuutemme heikkeni. Autokohtainen kannattavuus kehittyi tehtyjen muutosten ansiosta suotuisasti. Haasteista huolimatta uskomme edelleen, että tilanne paranee vuoden loppua kohden.

Saksassa etenemme oikeaan suuntaan, mutta kolmannen vuosineljänneksen suoritus ei ollut tyydyttävä. Autokohtainen kate kehittyi oikeansuuntaisesti, mutta kappalemääräinen myynti jäi edellisvuodesta osin vuosineljänneksen aikana suljettujen myymälöiden ja osin henkilöstövajeen vuoksi. Tiukennetuista kontrolleista huolimatta jouduimme Saksassa valitettavasti myös ostoihin liittyvän petoksen uhriksi. Jatkamme ostohenkilöstömme koulutukseen panostamista.

Olemme jatkaneet kuluneella vuosineljänneksellä omnichannel-strategiamme toteuttamista määrätietoisesti ja systemaattisesti. Secto Automotiven kanssa Suomessa solmittu yhteistyösopimus on hyvä esimerkki isommissa erissä ostamisesta, ja helpottaa Suomessa koettua autopulaa. Leasingyhteistyö on puolestaan hieno lisä yritysasiakkaiden palvelutarjontaan. Sectolta meille katsauskauden jälkeen siirtyneet myymälät Espoossa ja Vantaalla puolestaan vahvistavat asemaamme pääkaupunkiseudulla. Lisäksi olemme jatkaneet myymäläverkostomme optimointia, sekä myymälöidemme ja verkkopalvelumme päivittämistä uuden konseptimme mukaiseksi.

Tehostamis- ja säästötoimenpiteet ovat pääsääntöisesti edenneet suunnitelman mukaan. Myymäläverkostoon ja henkilöstöön liittyvät toimenpiteet ovat tavoitevauhdissa. Toimenpiteet autoihin liittyvien ennakko- ja jälkikulujen alentamiseksi ovat edenneet, mutta painopiste on vuoden vaihteessa.

Altti Väisänen aloitti kehitysjohtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä katsauskauden päättymisen jälkeen lokakuussa. Altti keskittyy autoihin liittyvän presales-prosessin kehittämiseen, sekä yhtiön strategian jalkautukseen ja datatoimintoihin. Lisäksi ostimme lokakuussa ruotsalaisen Webcars Logistics AB:n.

Webcars on käytettyjen autojen ostoon, kuljetuksiin ja vientiin erikoistunut toimija, jolla on asiakkaita useissa Euroopan maissa. Myös Kamux on ollut Webcarsin asiakas. Webcarsilla on erinomaiset näytöt autojen menestyksekkäästä hankinnasta Ruotsissa, ja lisäksi heillä on toimivaksi ja kustannustehokkaaksi todettu logistiikkakonsepti, joten tämä kauppa vahvistaa kilpailukykyämme. Webcars jatkaa myös muiden asiakkaidensa palvelemista, ja uskomme sen volyymeissä olevan merkittävästi kasvupotentiaalia.

Haluan esittää lämpimät kiitokset kaikille kamuxlaisille hyvästä työstä haastavassa markkinassa. Kiitokset myös luottamuksesta kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.”

Näkymät vuodelle 2024 (päivitetty 14.10.2024)

Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton olevan 15–17 miljoonaa euroa.

Kamux alensi näkymiään 14.10.2024. Aiemmin Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton ylittävän vuoden 2023 oikaistun liikevoiton, joka oli 18,0 milj. euroa.

Katsauskauden jälkeiset merkittävät tapahtumat

Kamux tiedotti 7.11.2024 osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksista vuoden 2025 varsinaiselle yhtiökokoukselle. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan uudelleen sen nykyisistä jäsenistä Juha Kalliokoski, Terho Kalliokoski, Maren Kroll, Kati Riikonen, Harri Sivula ja Jaana Viertola-Truini, ja että Terho Kalliokoski valitaan uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi ja Harri Sivula valitaan uudelleen hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Kamux Oyj:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2020 alkaen toiminut Antti Mäkelä on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä hallituksen jäseneksi tulevalla toimikaudella. Lisäksi osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiot ja valiokuntapalkkiot säilyvät nykyisellä tasolla.

Kamux tiedotti 14.10.2024, että se laskee vuoden 2024 näkymiään Ruotsissa kolmannella vuosineljänneksellä merkittävästi odotettua alhaisemmaksi jääneen myynnin ja sitä seuranneen liiketappion vuoksi. Kamux arvioi nyt vuoden 2024 oikaistun liikevoiton olevan 15–17 miljoonaa euroa. Aiemmin Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton ylittävän vuoden 2023 oikaistun liikevoiton, joka oli 18,0 milj. euroa.

Lue tästä muita juttuja Kamuxista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Matkailuajoneuvojen kaupassa kasvua

Arkistokuva. Kuva: Helsingin Messukeskus.

Suomessa on ensirekisteröity lokakuun loppuun mennessä 1 733 tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa. Tämä on reilut 4 % edellisvuotta enemmän.

Matkailuautoissa kasvua on 11 %, vaunuissa laskua 6 %.

Uusia matkailuautoja on lokakuun loppuun mennessä rekisteröity 1 104 kpl, matkailuvaunuja 629 kpl. Kotimaisia vaunumökkejä ja -saunoja on rekisteröity 195 kpl.

Suosituimmat matkailuautomerkit ovat Sunlight, Carado ja Adria.  Suosituimmat matkailuvaunumerkit ovat Hobby, Adria ja Kabe.

Matkailuautojen ajoneuvoveron korotus

Hallitus on esittänyt ajoneuvoverolakia muutettavaksi siten, että matkailuautojen käyttövoimavero määräytyisi jatkossa muiden M1-luokan henkilöautojen käyttövoimaveroa vastaavalla tavalla. Tämä tarkoittaisi sitä, että dieselkäyttöisten matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotettaisiin nykyisestä 0,9 sentistä 5,5 senttiin päivältä jokaiselta ajoneuvon kokonaismassan alkavalta sadalta kilogrammalta. Painoon perustuvan veron maksukatto rajattaisiin 7 500 kilogrammaan.

MAT katsoo, että hallituksen esittämä matkailuauton ajoneuvoveron korotus olisi kohtuuton ja se johtaisi kotimaanmatkailun ja toimialan kannalta negatiivisiin käyttäytymismuutoksiin. Matkailuauton ajoneuvoveron korottaminen kuusinkertaiseksi nostaisi matkailuauton käytön kokonaisvero- ja maksurasituksen kohtuuttoman suureksi.

MAT on esittänyt, että:

  • matkailuautojen käyttövoimaveroa korotetaan maltillisesti 0,9 sentistä 1,8 senttiin, mikä toisi valtiolle lisää verotuloa, mutta ei johtaisi kotimaan matkailun kannalta negatiivisiin käyttäytymismuutoksiin.
  • suurten matkailuautojen kohdalla veron maksukaton tulisi olla 3 500 kg:ssa.

www.liikkuvakoti.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomessa on nyt yli sata sähkökuorma-autoa!

Kuva: Matti Sulanto.

Diesel on kuorma-autokannassa vielä valtavirtaa, mutta se on saanut haastajan biokaasusta ja sähköstä. Autokannassa oli marraskuun alussa yhteensä 101 sähkökäyttöistä kuorma-autoa ja 746 kaasukäyttöistä kuorma-autoa.

Vaikka osuudet kannasta ovat vielä pieniä, kasvu on viime vuosina ollut nopeaa. Vuoden 2022 alussa käynnistynyt sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on lisännyt kuljetusyritysten mahdollisuuksia investoida sähkö- ja kaasuautoihin.

Kaasukuorma-autojen osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut noin 5 prosenttiin

Kaasukuorma-autojen määrän kasvu on kiihtynyt erityisesti vuosina 2023–2024 – vielä vuoden 2022 lopussa kaasukuorma-autoja oli kannassa alle 400. Tammi-lokakuussa kaasukuorma-autokannan koko on kasvanut noin 35 prosentilla viime vuoden loppuun nähden. Tammi-lokakuussa noin 5 prosenttia ensirekisteröidyistä kuorma-autoista on ollut kaasukäyttöisiä, kun osuus on edellisinä vuosina ollut 2–3 prosenttia.

Kaasun yleistyminen vähentää merkittävästi kuorma-autoliikenteen päästöjä, sillä liikenteessä käytetty metaani on viime vuosina ollut lähes yksinomaan biometaania. Biokaasua valmistetaan erilaisista eloperäisistä jäteraaka-aineista, kuten biojätteestä, jätevesilietteestä, teollisuuden ja maatalouden sivuvirroista sekä lannasta. Kotimaisen jäteraaka-aineista valmistetun biokaasun käytöstä aiheutuu liikennekäytössä lähes 90 prosenttia vähemmän päästöjä kuin fossiilisesta dieselistä.

Sähkökuorma-autojen määrä ylitti sadan auton rajan

Sähkökuorma-autojen määrän suhteellinen kasvu on ollut nopeaa, sillä vuonna 2021 lopussa sähkökuorma-autoja oli kannassa alle 10. Kannassa olevista sähkökuorma-autosta hieman alle puolet on kokonaismassaltaan 16–20 tonnia. Kevyempien alle 16 tonnin kuorma-autojen osuus on noin neljännes. Noin 30 prosenttia sähkökuorma-autoista on kokonaismassaltaan 20–32 tonnin kokoluokassa.

Tyypillisin raskaan kokoluokan sähkökuorma-auto on kokonaismassaltaan 17 tonnin umpikorinen jakeluauto, jota käytetään kappaletavarakuljetuksissa tai esimerkiksi kylmäkuljetuksissa.

Sähkökuorma-autojen hankintahinta on vielä toistaiseksi huomattavasti dieselautoa korkeampi. Hankintatuki on ollut tärkeä hintaeroa tasoittava kannuste. Kaasu- ja sähkökäyttöisten kuorma-autojen hankintatuen noin 6 miljoonan euron kolmivuotinen määräraha varattiin loppuun syyskuussa.

”Sähkökuorma-autojen yleistymistä kuorma-autokannassa jarruttaa vielä toistaiseksi suppea kuorma-autokalustolle soveltuva latausinfra sekä autojen korkea hankintahinta. Kaasukuorma-autojen hankinnassa esteenä on nesteytetyn metaanin harva jakeluverkko. Hankintatuen jatkamiselle ja jakelu- ja latausinfran kehittämiselle on suuri tarve, jotta kuorma-autoliikenteen käyttövoimamurros jatkuisi nopeana”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Suomessa kuorma-autokanta sähköistyy muita pohjoismaita ja EU-keskiarvoa hitaammin

Kuorma-autokannan sähköistymisessä nopein tahti on tammi-syyskuussa ollut EU-maista Norjassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Tanskassa, Alankomaissa ja Islannissa. Norjassa ja Sveitsissä hieman yli 7 prosenttia alkuvuonna rekisteröidyistä kuorma-autoista on ollut sähkökäyttöisiä. Ruotsissa osuus oli hieman yli 6 prosenttia ja Tanskassa noin 5 prosenttia. Suomessa osuus oli 1,1 prosenttia.

EU-maissa sähkökuorma-autojen osuus oli keskimäärin 1,2 prosenttia tammi-syyskuun kuorma-autojen rekisteröinneistä. Toisin kuin henkilöautokannassa, kuorma-autokannan sähköistyminen etenee Suomessa EU-keskiarvoa hitaammin, sillä meillä on käytössä muita EU-maita ja Pohjoismaita raskaampia kuorma-autoja, joissa sähkö yleistyy kevyempiä painoluokkia hitaammin. Lisäksi julkinen ja yksityinen latausverkosto ei vielä ole kattava raskaan liikenteen tarpeisiin.

Lue muita juttuja sähkökuorma-autoista.

Lue muita juttuja kaasukuorma-autoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

15-vuotias Vilho Aatola oli testien nopein USF Juniors -kuljettaja

Vilho Aatola. Kuva: Reggie Mathalone.

Turkulainen Vilho Aatola, 15, on tehnyt suomalaista urheiluhistoriaa osallistumalla kaksipäiväisiin USF Juniors -testeihin ja olemalla testien nopein Juniors-kuljettaja. Testimatka on aloittanut samalla sopimusneuvottelut ainakin yhden sarjan talleista kanssa, Yhdysvalloissa.

– Olemme vaikuttuneita lahjakkuudesta, jota Vilho on nuoresta iästään huolimatta osoittanut näiden kahden päivän aikana. Toivomme, että saamme tehdä hänen kanssaan töitä tulevaisuudessa, summaa David Ernesto, toinen tallin omistajista.

Radan nopein

Aatola ei ole ennen tätä matkaa istunut vastaavan auton ratissa ja kartingautotkin ovat olleet vaihteettomia. Matkaan lähdettiin avoimin mielin, mutta rohkean luottavaisesti. Jo heti ensimmäisessä vedossa Vilho osoitti olevansa testimatkan arvoinen kuljettaja, sillä auto pysyi hienosti hallussa ja kehittyminen alkoi välittömästi.

– Vilho on luontaisesti lahjakas kuljettaja. Olin vaikuttunut hänen kyvystään oppia ja ottaa vastaan ohjeita. Hän on todella lahjakas uusilla renkailla ja hänen tasaisuutensa on vakuuttavaa, kommentoi Vilhon ajovalmentajana testien ajan toiminut Matheus Leist, joka on ajanut ammatikseen monta vuotta, muun muassa IndyCar-sarjaa vuosina 2018 ja 2019.

Aatolan lisäksi testipäivissä oli mukana kolme USF Juniors -kuljettajaa sekä yksi USF Pro2000 -kuljettaja. Heti toisesta vedosta lähtien Aatola oli radan nopein Juniors-kuljettaja, kellottaen testipäivien aikana 1 minuutti 32,1 sekunttia, kun DEForce Racingin ilmoittama USF Juniors keskimääräinen kierroaika oli korkea 1 minuutti 33 sekunttia.

Indy Junior -akatemia mukana matkassa

Testimatka Houston, Teksasiin, toteutettiin yhteistyössä Indy Junior -akatemian kanssa. Akatemian perustajat, Tero Palmroth ja Larry G. Arnold, olivat paikalla todistamassa Aatolan vakuuttavaa ajamista. Akatemian tarkoitus on ollut avata lahjakkaille suomalaisille kuljettajille polku amerikkalaiseen moottoriurheilumaailmaan ja nyt ensimmäinen askel on otettu.

– Olemme erittäin tyytyväisiä testipäiviin. Vilho osoitti, että hän on lahjakas kuljettaja, joka toimii hienosti yhteistyössä tiimin insinöörien ja mekaanikkojen kanssa. Jatkamme sopimusneuvotteluja Yhdysvaltoihin Aatolan perheen ehdoilla, Palmroth toteaa.

Katso muita juttuja Aatolasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Jalankulkija loukkaantui törmäyksessä suojatiellä

Kuva: CvB.

Jalankulkija jäi auton töytäisemäksi Utajärvellä Puolangantiellä torstaina kello 15.20 aikaan.

Puolangan suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja ei jostakin syystä havainnut jalkaisin tietä ylittämässä ollutta vanhempaa miestä, vaan törmäsi tähän suojatien kohdalla. Törmäyksen voimasta jalankulkija kaatui maahan.

Hän sai vammoja alustavan tiedon mukaan ainakin pään seudulle.

Loukkaantunut kuljetettiin helikopterilla Ouluun hoidettavaksi. Hänen vammojensa vakavuudesta ei poliisilla ole tarkempaa tietoa.

Alkoholilla ei ole osuutta asiassa.

Lue muita juttuja suojatieonnettomuuksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ohitus johti nokkakolariin

Kuva: CvB.

Noin 20-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Riihimäellä tiellä nro 130 Herajoen kohdalla 7.11.2024 iltapäivällä klo 16:00 aikaan.

Kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellä ollutta pakettiautoa sillä seurauksella, että törmäsi vastaantulevaan henkilöautoon.

Törmäyksen seurauksena kummatkin henkilöautot vaurioituivat pahoin. Epäilty kuljettaja ja vastaantulevan henkilöauton kuljettaja, noin 60-vuotias nainen saivat sairaalahoitoa vaativia vammoja törmäyksessä.

Alustavan tiedon mukaan törmäysnopeudeksi on arvioitu noin 80 km/h.

Lue muista nokkakolareista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liigajoukkueet kulkevat uusiutuvalla dieselillä!

Kuva: Neste.

Neste ja jääkiekon kansallinen pääsarja Liiga ovat aloittaneet yhteistyön, jossa suurin osa Liiga-joukkueista* käyttää Suomessa ajettavien, kauden 2024-2025 pelimatkojen bussikuljetuksissa Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoainetta.

Vaihtamalla fossiilisesta dieselistä Nesteen uusiutuvaan dieseliin Liiga pyrkii merkittävästi vähentämään vuosittaisia noin 6 400 CO2e-tonnin kokonaispäästöjään**, mikä vastaa noin 500–600 suomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä.

Liiga on viime vuosina panostanut toimintansa ympäristövastuuseen ja on sitoutunut pienentämään hiilijalanjälkeään entisestään. Liiga-joukkueiden pelimatkoista aiheutuvat päästöt, noin 8 % Liigan kokonaispäästöistä, ovat katsojien matkustuksen (64 %), areenojen sähkönkulutuksen (17 %) ja areenojen lämmityksen (11 %) jälkeen Liigan neljänneksi suurin päästölähde.

Käyttämällä Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoainetta Liiga voi vähentää joukkueiden bussikuljetusten kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 90 % *** polttoaineen koko elinkaaren aikana verrattuna fossiiliseen dieseliin.

“Olemme iloisia yhteistyöstä Liigan kanssa, joka toimii inspiroivana esimerkkinä siitä, miten urheilussa voidaan ottaa käyttöön vastuullisempia ratkaisuja. Neste MY Uusiutuva Diesel tarjoaa Liigalle välittömän ja vaivattoman tavan vähentää joukkueiden bussikuljetusten päästöjä. Nesteen tavoitteena on auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. On hienoa, että voimme auttaa Liigaa etenemään kohti vastuullisuustavoitteitaan”, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminnan yritysasiakasmyynnistä vastaava johtaja Joni Pihlström.

Nesteen asemaverkosto toimii Liigan virallisena taukopaikkana kaudella 2024-2025. Neste MY Uusiutuva Diesel on saatavilla lähes 190 Nesteen asemalta ympäri Suomen, ja Liiga-joukkueiden bussit voivat tankata helposti pelaajien tauon aikana.

Päästövähennysten tarkan seurannan varmistamiseksi Liiga-joukkuetta kuljettava bussiyhtiö käyttää joukkuekohtaista asiakasnumeroa tankatessaan Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoainetta. Tiedot tankatusta polttoaineesta välittyvät Neste MY Hiilijalanjälki -raportointipalveluun, jonka avulla Liiga voi seurata polttoaineen kulutusta joukkueittain ja raportoida saavutetut kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset.

“Uskomme, että urheilulla on yhteiskunnassa luonteva rooli olla tiennäyttäjä vastuullisuudessa ja toimia myös näkyvänä esimerkkinä. Yhteistyömme Nesteen kanssa antaa meille mahdollisuuden ottaa konkreettisen askeleen Liigan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja osoittaa entistä vahvemman sitoutumisemme kestävään kehitykseen. On myös tärkeää, että saamme Nesteeltä kattavat raportit joukkueiden liikkumisesta ja pystymme kehittämään niiden avulla toimintaa entisestään tuleville kausille”, sanoo Liigan myyntijohtaja Vili Nurmi.

*) HIFK, HPK, Ilves, Jukurit, KalPa, Kiekko-Espoo, KooKoo, Lukko, Tappara ja Ässät
**) https://lutpub.lut.fi/handle/10024/158773
***) Elinkaaren aikaisten päästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmät ovat EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin II (2018/2001/EU) mukaisia.

Lue muita juttuja uusiutuvasta dieselistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Nissan Interstar on julkistettu

Kuva: Nissan.

Uusi Nissan Interstar esiteltiin autoalan toimittajille Barcelonassa. Nissanin hyötyajoneuvovalikoiman tuorein lisäys, täysin uusi sähköinen Interstar-e, tarjoaa kuljettajalle mahdollisuuden työskennellä paremmin huipputeknologian ja valtavan monipuolisuutensa ansiosta.

Uuden sukupolven Interstar on räätälöity asiakkaille, jotka haluavat siirtyä saumattomasti työtehtävästä toiseen, autolla, joka on tehokas ja luotettava.

Nissan Interstar on sisarmalli Renault Masteriin.

Kuten kaikki Nissanin pakettiautot, uusi Interstar tulee 5 vuoden tai 160 000 km vakiotakuulla sekä Interstar-e-akku 8 vuoden tai 160 000 km takuulla. Kattava takuu sisältää puskurista puskuriin -suojan, maalitakuun, alkuperäiset osat ja lisävarusteet sekä tiepalvelun – tarjoten kattavan suojan lisämielenrauhan takaamiseksi.

Täyssähköinen merkkipaalu modernille aikakaudelle

Interstar-e lanseeraus on merkittävä virstanpylväs matkalla Nissanin tavoitteeseen sähköistää hyötyajoneuvovalikoimansa vuoteen 2027 mennessä. Nissanin ensimmäinen täyssähköinen suuri pakettiauto tarjoaa vähäpäästöistä ajoa suorituskyvystä tinkimättä – 87 kWh akulla on 400 km toimintamatka.

130kW huippulatausteholla varustettu uusi Interstar-e tarjoaa jopa 252 km ajomatkan vain 30 minuutin latauksella (DC-latausnopeudella) sekä vakiona löytyvällä 22 kW AC-laturilla latautuen 10%:sta 100%:iin alle 4 tunnissa.

Pakettiauton ostajien moninaisiin tarpeisiin vastatakseen uusi Interstar on saatavilla myös tehokkailla dieselmoottoreilla. Muistakin Nissan-malleista tutun M920-moottorin Interstarille tehty päivitys tuottaa jopa 170 hevosvoimaa ja 380 Nm vääntöä.

Päivitetty dieselmoottori vähentää polttoaineenkulutusta keskimäärin 1,5 litraa/100 km, kokonaiskulutuksen ollessa niinkin alhainen kuin 7,4 litraa/100 km. Asiakkaat voivat valita 6-vaihteisen manuaalivaihteiston tai uuden, hienostuneen ja tehokkaan 9-vaihteisen automaattivaihteiston, tarjoten joustavuutta ja hallintaa eri ajomieltymyksille.

Vahvuus ja monipuolisuus kaikkiin liiketoimintatarpeisiisi

Uuden Interstarin tavaratilan lastauspituus on jopa 3 855 mm riippuen akselivälistä, ja 1 312 mm leveällä sivuovella, uusin Interstar varmistaa, että kuorman sovittaminen ei ole koskaan ollut helpompaa!

Uuden Interstarin tavaratilan tilavuus on L2H2-versiossa maksimissaan 10,8 m³ ja L3H2-versiossa maksimissaan 13 m³. Diesel-mallin 2 500 kg jarrullisella perävaunumassalla asiakkaat voivat ottaa vastaan vielä suurempia kuormia vastatakseen päivittäisen elämänsä moninaisiin tarpeisiin.

Uusi Interstar esittelee myös luokkansa johtavat aerodynaamiset ominaisuudet, jotka ovat parantuneet edelliseen sukupolveen verrattuna. Interstar on suunniteltu säästämään joko polttoainetta tai sähköä ja maksimoimaan ajomatkan ja liiketoiminnan tehokkuuden.

Mukavuus etusijalla

Uuden Interstarin jopa 1.2 m pienempi kääntösäde tekee tiukkojen kaupunkikatujen käännöksistä huomattavasti sujuvampaa, ilman että pakettiauton kuormankantokyky kärsii.

Täysin uudistettu, tilava ja moderni ohjaamo parantaa sisätilojen käyttökokemusta. Ohjaamon säilytystilaa on lisätty 135 litraa (versiosta riippuen) ja malli on varustettu moderneilla teknologioilla, kuten Apple CarPlay ja Android Auto. Monipuoliset sisätilat mahdollistavat monenlaisia työtilamahdollisuuksia toimialasta riippumatta. Haluatko muuttaa pakettiautosi kannettavaksi toimistoksi? Uusi Interstar on ratkaisu, kaikki on tehty mukavasti ja tyylikkäästi.

Huippuarvosanat Euro NCAP -turvallisuusluokituksissa

Euro NCAP, Euroopan uusien autojen turvallisuuden arviointiohjelma, julkaisi kesällä uusimmat turvallisuusluokitukset Nissanin hyötyajoneuvoille. Uudelle Interstarille myönnettiin Euro NCAP:n korkein Platinum Award -palkinto kokonaispisteillä 84 %. Nämä arvosanat ovat osoitus Nissanin sitoutumisesta turvallisuuteen.

Euro NCAP:n uudet aiempaa tiukemmat kriteerit hyötyajoneuvojen luokituksille ovat keskittyneet edistyneisiin kuljettajaa avustaviin järjestelmiin ja painottaneet enemmän haavoittuvia tienkäyttäjiä, mukaan lukien jalankulkijoiden turvallisuus yöaikaan, pyöräilijöiden suojaus ja uuden pakettiauto-autokolari-skenaarion käyttöönotto.

Mielenrauhaa tuovat muistakin Nissan-malleista tutut turvallisuusvarusteet. Hätäjarrutustoiminto, ajovakaudenhallintajärjestelmä, kaistallapitoavustin ja liikennemerkkien tunnistus, ja joukko muita turvallisuusvarusteita.
Interstarin innovatiivinen elektronisesti hallittu hydraulinen jarrujärjestelmä, on kevyempi käyttää, parantaa jarrutustehoa ja tarjoaa käyttäjille johdonmukaisen jarrutuksen riippumatta pakettiauton kuormasta. Jarrutusenergian talteenotto parantaa myös osaltaan Interstar-e:n tehokkuutta.

Uusi Interstar-e on saatavilla alkuvuodesta 2025 lähimmältä Nissan-jälleenmyyjältäsi.

Lue muita juttuja Nissanista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //