Koti Blogi Sivu 283

Sama kortiton rattijuoppo jäi kiinni kahdesti, kahdessa eri kaupungissa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Hämeen poliisin alueella on edellisen vuorokauden aikana ollut 244 poliisitehtävää. Poliisin kiinniottotiloihin on tuotu 11 henkilöä.

Hämeen poliisi on puuttunut kahteen erilliseen tapaukseen, joissa sama mies on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta muutaman tunnin välein eri kaupungeissa.

Ensimmäinen tapaus sattui Lahdessa klo 20 aikoihin, kun poliisipartio pysäytti pakettiauton Launeella. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,00 mg/l, mutta vaikutti päihtyneeltä. Lisäksi hänen ajo-oikeutensa oli rauennut. Hänet otettiin kiinni, vietiin verikokeeseen ja kuulustelun jälkeen vapautettiin.

Toinen tapaus tapahtui Riihimäellä aamuyöllä neljän aikaan. Poliisipartio pysäytti saman pakettiauton Hämeenkadulla ja totesi jälleen, että kuljettaja oli ajo-oikeudeton. Miehelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies vietiin jälleen verikokeeseen ja vapautettiin sen jälkeen.

Miehen epäillään syyllistyneen vuorokauden aikana kahdesti rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Lue myös nämä

Kuormaajavarkaat liikkeellä myös Tampereella — oletko nähnyt tätä kuorma-autoa?

Yllättävän moni on joutunut onnettomuuteen tai vaaratilanteeseen suojatiellä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škoda Auto aloitti uusien Enyaq-mallien tuotannon

Kuva: Skoda.

Euroopan kolmanneksi suosituimman sähköauton uutuusmalli on tullut tuotantoon: Škoda Auto on käynnistänyt uuden Enyaqin sarjatuotannon päätehtaallaan Mladá Boleslavissa.

Juuri ensiesitellyn Elroqin vanavedessä Enyaq on nyt Škodan toinen vankkuutta, toiminnallisuutta ja aitoutta ilmentävän uuden Modern Solid -muotokielen mukainen automalli.

Entistä paremman aerodynamiikan ansiosta Enyaqin toimintamatka on nyt pidempi. Sisustuksessa käytetään ympäristövastuullisia materiaaleja, ja tarjolla on uusia auton pysäköintiä helpottavia toimintoja. Tehtaalta valmistuu keskimäärin jopa 300 Enyaqia päivässä.

Volkswagen-konsernin sähköautojen skaalautuvaan MEB-perustekniikkaan perustuva uusi Enyaq tehdään huippunykyaikaisella tuotantolinjalla Škoda Auton Mladá Boleslavin tehtaan M13-hallissa rinnan Octavia-mallien sekä uuden kompaktikokoisen Elroq-sähkökatumaasturin kanssa.

Kuva: Skoda.

Škodan päätehdas on Volkswagen-konsernin ensimmäinen tehdas Euroopassa, jossa polttomoottori- ja sähköautomalleja tehdään samalla linjalla. Se mahdollistaa tuotannon nopean mukauttamisen markkinoiden tarpeisiin.

Elroqin, Enyaqin ja Octavian valmistamisen lisäksi Mladá Boleslavin tehtaalla tehdään akustoja MEB-perustekniikan sähköautoihin. Näitä akustoja asennetaan myös Volkswagen-konsernin muiden automerkkien sähköautoihin.

Uusi Enyaq: Euroopan myydyimpiin lukeutuvan sähköauton uudistukset

Uuteen Škoda Enyaqiin on tarjolla kaksi ajoakkua bruttokapasiteeteiltaan 63 kWh ja 82 kWh (netto 59 kWh ja 77 kWh). Pienemmän akun yhteydessä maksimiteho on 150 kW ja suuremman 210 kW.

Malleissa Enyaq 60 ja Enyaq 85 on sähkömoottori taka-akselilla ja takaveto. Mallissa Enyaq 85x on lisänä sähkömoottori myös etuakselilla, joten se on nelivetoinen.

Aerodynamiikan parannusten, kuten etupuskurin optimoitujen Air Curtain -ilmanohjausaukkojen, uusien kevytmetallivanteiden sekä jäähdyttimen ja sen säleikön välisen tiivistyksen ansiosta, Enyaqin ilmanvastuskerroin on alkaen vain 0,245 ja Enyaq Coupén 0,225. Näiden parannusten myötä uuden Enyaqin ja uuden Enyaq Coupén WLTP-toimintamatkat ovat jopa yli 580 kilometriä.

Uudessa Enyaqissa on runsas vakiovarustus. Vakiovarusteita ovat esimerkiksi ohjauspyörän lämmitys sekä avaimeton keskuslukitus ja käynnistysjärjestelmä, joka sisältää keskuslukituksen avautumisen autolle tultaessa ja lukittumisen autolta poistuttaessa. Muita vakiovarusteista ovat muun muassa kolmialueinen Climatronic-automaatti-ilmastointi, Side Assist -kaistanvaihtovaroitin, ennakoiva ja mukautuva vakionopeuden säädin sekä liikenneruuhka-avustin.

Uusia lisävarusteisia toimintoja ovat esimerkiksi Etäohjattu pysäköinti ja Etäohjattu opetettu pysäköinti, jotka mahdollistavat auton pysäköinnin Bluetooth-yhteydellä MyŠkoda-sovellusta käyttäen. Auton sisutukseen on tarjolla kuusi designvalintaa, joissa jokaisessa on panostettu innovatiivisiin, ympäristövastuullisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin materiaaleihin.

Lue muita juttuja Enyaqista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Xpeng avasi myymälän Helsinkiin

Kuva: Inchcape.

Xpeng-sähköautomerkin myymälä on auennut Helsingin Herttoniemeen, Laivalahdenkatu 8:aan. Vilkkaassa autokauppakeskittymässä sijaitsevassa osoitteessa Inchcape edustaa myös muita portfolionsa brändejä.

Inchcape Helsingin retail toimintojen johtaja Sanna Kaipia on haltioissaan uudesta taloon saadusta Xpeng-merkistä.

”Meillä on paljon kokemusta Jaguar- ja Land Rover- ja Mazda-asiakkaidemme laatuvaatimuksista. Xpeng sopii tähän seuraan ja kattomme alle mutkitta ja luonnollisesti. Se myös täydentää hienosti sähköautotarjontaamme.”

Xpengin laadusta kertoo autolle ja sen akustolle myönnettävät kattavat ja pitkät valmistajan takuut. Ajoneuvotakuu on 5 vuotta tai 120 000 km. Tätä voidaan jatkotakuuna pidentää 7 vuoteen ja 160 000 kilometriin. Koritakuun pituus on 12 vuotta ja ajoakun kahdeksan vuotta tai 160 000 kilometriä.

Xpeng laajenee juuri nyt vauhdilla

Verrattain nuori sähköautomerkki Xpeng saapui Euroopan maista ensimmäisenä Norjaan vuonna 2021. Sähköautoja yhtiö on valmistanut vuodesta 2014 alkaen. Nyt aloitettu Suomen maahantuonti ja ensimmäinen myymälä tarkoittavat, että merkki on käynnistänyt toimintansa jo yli 10 Euroopan maan sähköautomarkkinoilla.

Seuraavaksi Inchcape avaa myynti- ja huoltoliikkeen Espoossa vielä tämän kevään aikana. Vuoden 2025 loppuun mennessä Xpeng-sähköautoja myydään ja huolletaan globaalisti jo 60 maassa.

Xpengin jopa 300 kilowatin tehoista pikalatausta ja 800 voltin sähköautoarkkitehtuuriin perustuvaa teknologiaa arvostaa myös eurooppalainen autojätti Volkswagen. Ensimmäiset sen ja Xpengin yhdessä kehittämät sähköautot ilmestyvät Kiinan markkinoille ensi vuoden alussa.

Pohjoismaista saadun kokemuksen perusteella maahantuoja on erittäin luottavainen brändin kyvykkyyksiin myös Suomen markkinoilla.

Katso myös: Uusin kiinalaismerkki on nyt Suomessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuormaajavarkaat liikkeellä myös Tampereella — oletko nähnyt tätä kuorma-autoa?

Poliisi kaipaa havaintoja tästä kuorma-autosta. Kuva: Poliisi.

Poliisi pyytää vihjeitä kuorma-autosta, jonka epäillään liittyvään kahteen Pirkanmaalla helmikuussa tapahtuneeseen törkeään varkauteen.

Sisä-Suomen poliisi tiedotti aiemmin helmikuussa, että Pirkkalasta anastettiin 16.2.2025 illalla neljä Kubota-merkkistä kuormaajaa, jotka ovat yhteisarvoltaan noin 200 000 euroa.

Kolme päivää myöhemmin, myös Tampereen Lahdesjärveltä anastettiin 19.2.2025 Avant-merkkinen kuormaaja. Kuormaajan arvo on noin 50 000 euroa.

Poliisi epäilee, että molemmissa tapauksissa kuormaajat on lastattu samaan kuvassa näkyvään, valkoiseen kuorma-autoon. Poliisi pyytää vihjeitä kuorma-auton liikkeistä ja siihen liittyvistä henkilöistä 16.–19.2.2025 erityisesti Pirkanmaan alueelta.

Havainnot ja vihjeet voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi. Otsikoi sähköpostiviestisi ”Kubota”.

Lue myös: Pirkkalasta anastettiin kuormaajia noin 200 000 euron arvosta — poliisi kaipaa havaintoja!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tuulilasin vaihto voi maksaa yllättävän paljon!

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Suomen teille on tänä talvena kylvetty leutojen säiden takia tavallista enemmän hiekkaa liukkauden torjunnan takia. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevana keväänä yhä useampi suomalainen joutuu todennäköisesti tuulilasin vaihdon eteen.

Tuulilasien korjaamiseen, vaihtamiseen ja lasiturvallisuuteen erikoistunut Carglass Finland selvitti suomalaisten liikenneturvallisuutta sekä asenteita luotaavassa kyselytutkimuksessa, kuinka hyvin suomalaiset ovat kärryillä tuulilasin vaihtamisen kustannuksista. Samalla selvisi, että vain hiukan yli puolella vastaajista oli autossaan tuulilasivakuutus.

Yleisin arvaus oman auton tuulilasin vaihdon hinnaksi oli kyselytutkimuksessa alle 500 euroa, jonka arvioi 60 prosenttia kaikista vastaajista. Noin yksi kolmesta (36 %) arvioi hinnan olevan 500 euron ja tuhannen euron välillä, kun taas ainoastaan viisi prosenttia uskoi hinnan menevän yli tämän summan.

Carglass Finlandin kaupallinen johtaja Jarkko Jokinen pitää vastausta sinänsä ihan oikeansuuntaisena, mutta modernien autojen tuulilasien kehittyessä summa nousee mahdollisesti merkittävästi isommaksi.

”Alle 500 euroa voi riittää joissain vanhemmissa automalleissa, mutta nykyään hintahaitari on laaja. Autossa voi olla lukuisia varusteita, jotka liittyvät tuulilasiin, kuten vaikkapa sadetunnistin, valotunnistin, heijastusnäyttö, liikennemerkkitunnistin, kaistavahti, adaptiivinen vakionopeudensäädin sekä pimeänäköjärjestelmät. Sähkötoimisissa autoissa vaaditaan laseilta myös uusia, parempia ominaisuuksia, kuten aiempaa parempaa lämmön- ja ääneneristystä, jotka nostavat lasien yksikköhintaa. Näiden vaihto on jo merkittävästi kalliimpaa. Itse arvioisin, että sellainen 1000-1500 euroa on todellisuutta jo monessa uudessa autossa, mutta jopa yli 2000 euron lasku on mahdollinen”, Jokinen toteaa.

Vain hiukan yli puolella tuulilasivakuutus

Suomessa eletään perinteisesti keväällä ja alkukesästä tuulilasivahinkojen ”kulta-aikaa”, kun tiellä nopeudet nousevat ja maassa oleva sora sinkoaa renkaista autojen laseihin. Leudon talven vuoksi teillä on nyt enemmän soraa, joten lasivahinkojen määrä tulee todennäköisesti olemaan isompi ja kausi alkaa aiemmin.

Jokinen muistuttaakin, että yksi keino välttyä kalliilta laskulta on tuulilasivakuutus, joka Carglassin teettämän tutkimuksen mukaan on tällä hetkellä vain hiukan yli puolella (53 %) vastaajista.

”Korostan voimakkaasti tämän vakuutuksen hankkimisen tarpeellisuutta etenkin nyt, kun tuulilasissa olevan ja siihen liittyvän teknologian määrä kasvaa. Yksikin kiveniskemä väärään kohtaan lasia voi jatkossa tarkoittaa koko lasin vaihtamista. Tuulilasi on kuitenkin liikenteen tärkein näyttöruutu, jonka tehtävä on suojella kuljettajaa, ja siitä tulee pitää hyvää huolta. Nykytilannetta kuvaavaa oli tutkimustuloksissa myös se, että kymmenen prosenttia vastaajista ei tiennyt, että onko heillä vakuutusta vai ei. Jos yhtään epäilee, se kannattaa heti selvittää”, Jokinen ohjeistaa.

Näistä syistä lasin korjaamista viivytetään

Tutkimuksen mukaan yleisimmin suomalainen ei lähde korjauttamaan lasiaan, mikäli kokee, että särö tai kiveniskemä ei haittaa ajoa (62 % vastaajista).

”Tämä on odotettua ja ymmärrettävääkin, mutta samalla hiukan tulella leikkimistä. Harmittomalta tuntuva kiveniskemä voikin yllättäen tehdä tepposet. Esimerkiksi pakkasella tuulilasin lämmittäminen liian nopeasti voi laajentaa halkeamaa ja hajottaa lasin. Ja kuten aiemmin mainittu, moderneissa autoissa särö väärässä paikassa voi vaikuttaa auton turvajärjestelmiin ja sitä kautta ajoturvallisuuteen”, Jokinen muistuttaa.

Hiukan alle joka viides (16 %) vältteli lasin korjauttamista siksi, että se on liian kallista. Heille Jokisella on lohdullinen viesti.

”Mikäli on lasivakuutus, niin summat ovat lopulta maltillisia. Ja esimerkiksi Carglassilla on politiikka, että pyrimme viimeiseen asti välttämään lasin vaihtoa ja mieluiten korjaamme lasin. Se on asiakkaan kannalta edullisempaa ja lisäksi ympäristön kannalta kestävämpää.”

Kyselytutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Bilendi ja siihen vastasi tuhat 18-75 -vuotiasta auton omistavaa suomalaista ympäri Suomea.

Lue muita juttuja tuulilaseista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Yllättävän moni on joutunut onnettomuuteen tai vaaratilanteeseen suojatiellä

Kyselyn mukaan vain kahdeksan prosenttia suomalaisista luottaa jalankulkijana täysin siihen, että autoilija pysähtyy ennen suojatietä antaakseen tietä. Jalankulkijoiden vaaratilanteet ja onnettomuudet suojateillä ovat yleisimpiä pääkaupunkiseudulla.

Useampi kuin joka toinen suomalainen (53 prosenttia) on joutunut vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen suojatiellä, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Lähes kolmannes (31 prosenttia) kertoo näin tapahtuneen jalankulkijana.

22 prosenttia on joutunut vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen suojatiellä autoa ajaessaan tai auton kyydissä ollessaan, 18 prosenttia pyöräilijänä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian*.

Jalankulkijoiden vaaratilanteet ja onnettomuudet suojateillä ovat kyselyn mukaan yleisimpiä pääkaupunkiseudulla. Joutuminen vaaraan tai onnettomuuteen suojatiellä pyöräilijänä taas on yleisintä Pohjois-Pohjanmaalla.

Liikenneturvan mukaan vuosina 2021–2023 jalankulkijoiden loukkaantumisista yli puolet tapahtui suojatiellä, ja kuolleista joka viides menehtyi suojatiellä. Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista 40 prosenttia tapahtui pimeällä tai hämärässä.

Heijastin olisi pelastanut

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat arvioivat, että heijastin olisi mahdollisesti pelastanut kuolemalta joka toisen heijastinta käyttämättömän, pimeällä onnettomuuteen joutuneen jalankulkijan.

LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri korostaa, että suojateiden turvallisuus riippuu meistä kaikista: autoilijalla on velvollisuus mukauttaa tilannenopeutensa siten, että suojatien eteen ehtii aina pysähtyä, ja jalankulkijalla on velvollisuus tehdä itsensä näkyväksi heijastimella.

– Etenkin Etelä-Suomessa talvi on ollut lauha. Räntä, tihkusade ja sumu heikentävät näkyvyyttä pimeällä entisestään, ja nollan kummallakin puolella sahaava lämpötila voi tehdä teistä paikoin vaarallisen liukkaita. Vähälumisena talvena teillä on näkynyt myös aiempaa enemmän pyöräilijöitä. Pimeät ja liukkaat olosuhteet korostavat ennakoinnin merkitystä, jotta suojatiet olisivat nimensä veroisia: hidasta ajoissa ja ota muut kulkijat huomioon, liikut sitten autolla, pyörällä tai jalan.

Suojatievaroittimet varoittavat autoilijaa pimeässä

Arjen katsaus -kyselyn mukaan vain 8 prosenttia suomalaisista luottaa jalankulkijana täysin siihen, että autoilija pysähtyy ennen suojatietä antaakseen tietä. Yli puolet (55 prosenttia) on väitteestä jokseenkin tai täysin eri mieltä. Reilu 80 prosenttia on huolissaan lasten suojatieturvallisuudesta koulujen lähistöillä.

– Tulokset ovat valitettavia mutta ikävä kyllä eivät yllättäviä. Yksi merkittävä turvallisuutta heikentävä tekijä on puhelimen näppäily ajon aikana. Nopeakin puhelimen vilkaisu vie kuljettajan huomion pois liikenteestä ja pidentää reaktioaikaa esimerkiksi tilanteessa, jossa pyöräilijä sujahtaa suojatielle. Sama pätee myös kevyen liikenteen kulkijoihin: heidänkin kannattaa pitää katse ympäristössä puhelimen sijaan, Alaviiri sanoo.

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) jalankulkuraportin mukaan jalankulkijan kuolemaan johtaneista vuosina 2017–2021 suojatiellä tapahtuneista onnettomuuksista valtaosa tapahtui valo-ohjaamattomalla suojatiellä.

Suojatieturvallisuuden parantamiseksi LähiTapiolan alueyhtiöt ovat lahjoittaneet kunnille yhteensä jo yli 100 Välkky-suojatievaroitinta. Välkky tunnistaa suojatiealueelle tulevan kulkijan ja varoittaa autoilijaa tästä vilkkuvalla valolla.

– Innovaatiot, kuten Välkyt, tarjoavat uusia mahdollisuuksia etenkin taajaan asutuilla alueilla, joissa liikenteen infrastruktuuri valaistuksineen on vähäisempää. LähiTapiolan lahjoittamia suojatievaroittimia on sijoitettu painottaen koulujen läheisyyttä ja vaarallisimmiksi tunnistettuja suojateitä.

* Kyselyyn vastasi 6 030 henkilöä 17.4.–13.5.2024 välisenä aikana. Vastaajat edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on 1,3 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla.

Lue muita juttuja suojateistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Suomessa suuri osa takaisinkutsuja jää ratkaisematta

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto.

Jopa aivan uusissa autoissa voi olla tehdasvikoja, jotka vaarantavat kuljettajien ja matkustajien turvallisuuden. Vaikka jotkin ongelmat ilmenevät vasta ajan myötä, valmistajilla on lakisääteinen velvollisuus kutsua kyseiset ajoneuvot takaisin korjattaviksi, todetaan CarVerticalin tiedotteessa.

Monet kuljettajat jättävät kuitenkin nämä takaisinkutsut huomiotta, jolloin suuri määrä ajoneuvoja jää liikenteeseen ratkaisemattomien valmistusongelmien vuoksi. CarVerticalin asiantuntijat tekivät tutkimuksen selvittääkseen, missä maissa on suurin riski ostaa käytetty auto, jossa on avoimia takaisinkutsuja.

Tutkimuksessa analysoitiin yrityksen käyttäjien tammikuun 2023 ja syyskuu 2024 välisenä aikana ostamia ajoneuvon historiaraportteja ja laskettiin niiden raporttien osuus, jotka sisälsivät tietoa auton takaisinkutsuista. Yrityksen tietojen avulla voidaan tunnistaa, oliko takaisinkutsu ratkaistu, ratkaisematon vai onko sen tila tuntematon.

Miksi joitakin autoja kutsutaan takaisin korjattavaksi?

Takaisinkutsut ovat yleinen ilmiö autoteollisuudessa, ja ne koskevat kaikkia valmistajia jossain vaiheessa. Turvatyynyt, turvavyöt, jarrut ja sähköjärjestelmät ovat yleisimpiä syitä. Vaikka monet tehdaspuutteet ovat vähäisiä, jotkin niistä voivat aiheuttaa kriittisiä turvallisuusriskejä, jolloin ajoneuvon käyttö ei ole suositeltavaa.

”Kun autoista tulee yhä modernimpia ja niissä on entistä enemmän sähköisiä komponentteja, takaisinkutsut yleistyvät. Onneksi nämä ongelmat ratkaistaan yleensä ajoneuvon säännöllisen huollon yhteydessä, jolloin kuljettajille aiheutuu vain vähän haittaa”, sanoo CarVerticalin automarkkinoiden asiantuntija Matas Buzelis.

Joillakin valmistusvirheillä voi kuitenkin olla vakavia seurauksia. Vuonna 2013 uutisoitiin maailmanlaajuisesti japanilaisen Takata-yhtiön valmistamista viallisista turvatyynyistä, jotka tekivät miljoonista ajoneuvoista vaarallisia. Autonvalmistajat, kuten BMW, Chrysler, Ford, Honda, Mazda, Nissan ja Toyota, kutsuivat Takata-turvatyynyillä varustettuja autoja takaisin korjausta varten. Tästä huolimatta kuolemantapauksia ja loukkaantumisia sattui, ja vielä vuosikymmenen jälkeen käytettyjen autojen markkinoilta löytyy edelleen ajoneuvoja, joissa on nämä vialliset turvatyynyt.

Suuri osa takaisinvedoista Suomessa ratkaisematta

CarVerticalin Suomessa tarkastamista autoista 10 prosenttia oli palautettu vähintään kerran. Näin Suomi sijoittuu tutkimuksessa mukana olleista 26 maasta sijalle 7.

Noin 40,6 prosentissa näistä autoista viat on korjattu, mutta suurin osa autoista on edelleen liikenteessä ratkaisemattomina tai tuntemattomassa tilassa.

”Käytettyä autoa ostettaessa on tärkeää tarkistaa, onko valmistaja antanut kyseistä ajoneuvoa koskevan takaisinkutsun, ja jos on, onko ongelma korjattu. Ratkaisemattomien takaisinkutsujen huomiotta jättäminen voi vaarantaa turvallisuuden ja johtaa ajan mittaan mekaanisiin ongelmiin”, Buzelis selittää.

Etelä-Euroopan maissa takaisinkutsuprosentti on korkein

Tutkituista maista Portugalissa (18,2 %) ja Kreikassa (17,6 %) oli eniten takaisinkutsuttuja ajoneuvoja, ja seuraavina olivat Espanja (14,5 %), Bulgaria (13,9 %) ja Saksa (11,5 %).

Niiden autojen määrä, joiden takaisinkutsut on ratkaistu, vaihtelee eri maissa. Portugalissa 38 % omistajista vastasi takaisinkutsuilmoituksiin, kun taas Kreikassa vastaava luku oli 50,2 %, Espanjassa 42,2 %, Bulgariassa 42,6 % ja Saksassa 48,5 %. Nämä luvut osoittavat, että monet kuljettajat eivät ota valmistusvirheitä vakavasti ja jättävät ne huomiotta.

Alhaisimmat takaisinkutsuprosentit havaittiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (3,1 %), Belgiassa (3,1 %) ja Yhdysvalloissa (3,2 %).

Kun otetaan huomioon ratkaisemattomien takaisinkutsujen suuri osuus ja ajoneuvotekniikan monimutkaistuminen, kuluttajien on tärkeää toimia ennakoivasti käytettyä autoa ostaessaan. Siksi ostajien olisi hyödynnettävä verkkotietokantoja takaisinkutsuhistorian seurantaan, tarkistettava korjaukset ja varmistettava sekä valmistajilta että valtuutetuilta jälleenmyyjiltä, että ajoneuvo on turvallinen.

CarVertical toimii 30 maassa, ja sen tietolähteinä on yli 900 maailmanlaajuista tietokantaa, kuten lainvalvontaviranomaiset, kansalliset/valtiolliset rekisterit, rahoituslaitokset ja ilmoitukset. Käsittelemällä vuosittain miljoonia ajoneuvojen historiaraportteja yritys voi tarjota trendejä, kattavia ennusteita ja ainutlaatuisia näkemyksiä käytettyjen autojen markkinoista.

Katso tästä muita juttuja takaisinkutsuista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi on onnistunut vähentämään rattijuopumusonnettomuuksien määrää!

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Liikennevalvonnan toimenpiteiden määrä on kasvanut, rattijuopumusrikosten määrä on vähentynyt ja liikennekuolemien määrä on jatkanut laskuaan. Poliisin tehokkaampi ja kohdennetumpi valvonta on osaltaan vaikuttanut positiiviseen kehitykseen, todetaan tuoreessa poliisin liikenneblogissa.

Valvontaa kohdennettu riskitekijöihin

Poliisi kohdensi valvontaa viime vuonna erityisesti niihin riskitekijöihin, jotka aiheuttavat eniten liikennekuolemia ja vakavia loukkaantumisia. Näitä ovat muun muassa ylinopeus ja päihteet. Erityisesti rattijuopumusvalvontaa on tehostettu, ja puhallutusten määrä on kasvanut merkittävästi.

”Olemme lisänneet näkyvyyttämme teillä ja panostaneet erityisesti kesäajan tehostettuun rattijuopumusvalvontaan, jolloin onnettomuusriski on suurimmillaan. Tilastot osoittavat, että olemme onnistuneet vähentämään rattijuopumusonnettomuuksien määrää kohdennetulla valvonnalla”, poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen Poliisihallituksesta kertoo.

Positiivinen kehitys jatkuu, mutta lisätoimia tarvitaan

Vaikka liikennekuolemien vuosittainen määrä on laskenut, tavoite liikennekuolemien puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä edellyttää edelleen merkittäviä lisätoimenpiteitä kaikilta liikenneturvallisuustyötä tekeviltä toimijoilta. Poliisi jatkaa oman liikenneturvallisuustyönsä kehittämistä ja kohdentaa valvontaa edelleen keskeisiin riskitekijöihin.

”Liikennekuolemien vähentäminen on yhteinen kansallinen tavoitteemme. Haluamme muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä siitä, että jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Noudatetaan liikennesääntöjä ja pidetään näin huolta omasta sekä muiden turvallisuudesta”, Rissanen painottaa.

Lue Pasi Rissasen ja Mika Sutelan blogi: Poliisin liikenneturvallisuustyössä useita onnistumisia vuonna 2024

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällainen katumaasturi täydentää Kian sähköautoperhettä

Kuva: Kia.

Kia Concept EV2 on ketterä B-segmentin sähköinen katumaasturi, joka antaa esimakua tulevasta tuotantomallista. Concept EV2 ilmentää sekä innovaation että seikkailun henkeä. Luokassaan innovatiivinen teknologia, tilavat ja monipuoliset sisätilat sekä kätevät taaksepäin saranoituvat takaovet tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden aktiiviseen elämäntyyliin.

Concept EV2 on heti tunnistettavissa osaksi Kian sähköautoperhettä esimerkiksi keulassa pystysuorien päiväajovalojen ja Kian tunnusomaisen Star Map -valaistuskuvion ansiosta. Kompakteista mitoistaan huolimatta Concept EV2:n muotoilu kuvastaa auton rohkeaa ja hienostunutta ilmettä. Puskurit ja maasturimaisen vahvat pyöränkaaret luovat ulkonäön, joka korostaa tarkoituksenmukaista muotoilua ja vahvaa persoonallisuutta.

Kuva: Kia.

Concept EV2 on suunniteltu sulautumaan kiireisen kaupunkielämän vaatimuksiin ja se omaa raikkaan sisäverhoilun, jossa on käytetty runsaasti kestäviä materiaaleja. Tässä ketterässä B-segmentin katumaasturissa on myös ominaisuuksia, joita tavallisesti löytyy vain suuremmista ajoneuvoluokista, kuten V2L-lataus (Vehicle-to-Load) ja OTA-päivitykset (Over-the-Air).

Concept EV2:n etuovien diagonaalinen LED-valaistus korostaa etu- ja takatilojen välistä kontrastia ja luo näyttävän visuaalisen vaikutelman. Kojelaudan kolmiomainen muotoilu sisältää myös langattoman laturin ja pistorasian. Concept EV2:n sisätiloissa yhdistyvät käytännöllisyys ja tunne, ja ne ovat saaneet inspiraationsa ”Opposites United” -muotoilufilosofiasta.

Kuva: Kia.

Lisäksi toisen rivin istuimet taittuvat ylös, jolloin eturivin istuimet voidaan liu’uttaa mahdollisimman pitkälle taakse. Näin syntyy laaja tila, jota käyttäjät voivat hyödyntää täysin, kun ajoneuvo on pysäköitynä.

Concept EV2 -mallissa on myös avattavat, liukuvat matkatavaroiden väliseinät ja hihnat, joiden avulla kaikenkokoiset tavarat voidaan kiinnittää. Lisäksi oviverhoiluun asennetut kolmiomaiset kaiuttimet ovat irrotettavat ja siirrettävät.

Takapenkki ylhäällä. Kuva: Kia.
Takapenkki alhaalla. Kuva: Kia.

Tämän innovatiivisen ominaisuuden ansiosta käyttäjät voivat sijoittaa kaiuttimet eri paikkoihin ajoneuvon sisällä tai jopa irrottaa kaiuttimet ajoneuvosta, jotta äänentoiston nautittavuutta voidaan lisätä eri tilanteissa.

Kia EV2:n tuotantoversion odotetaan tulevan markkinoille vuoden 2026 aikana.

Lue tästä muita juttuja Kiasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Kia.

 

Tämä erikoinen Nissan Interstar ei tule myyntiin!

Kuva: Nissan.

Uusi Nissan Interstar lanseerataan Suomessa myöhemmin keväällä. Uutuutta odotellessaan Nissan rakennutti paikallisen yhteistyökumppanin kanssa autosta todellisen suomalaisen erikoisversion, sauna-auton.

Keväällä Suomeen saapuvat uusi Nissan Interstar ja täysin uusi sähköinen Interstar-e vastaavat ostajien moninaisiin tarpeisiin ja tarjoavat huipputeknologian avulla kuljettajille mahdollisuuden työskennellä entistä paremmin. Uuden sukupolven Interstar-e on Nissanin ensimmäinen täysin sähköinen suuri pakettiauto. Täyssähköinen voimalinja tarjoaa 87 kWh:n akun, joka on ihanteellinen niin kaupunkijakeluun kuin pidempiinkin matkoihin.

Kuva: Nissan.

Monipuolinen Interstar-e

Uuden Nissan Interstar-e:n monipuolisuuden, suuren kantokyvyn sekä täyssähköisyyden inspiroimana Nissan rakennutti yhden Interstar-e:n sauna-autoksi, saunaksi josta voi nauttia missä vain.

Interstar-e:n muuntaminen täysin sähköiseksi sauna-autoksi, kaikkine tarvittavine muutoksineen, vaatii tarkkuutta sekä erityisosaamista. Nissan valitsi yhteistyökumppaniksi perinteikkään vantaalaisen autovarusteluyrityksen, Verhoomo Sorsa Oy:n, heidän monipuolisen kokemuksensa sekä laadukkaan työnsä vakuuttamana.

Kuva: Nissan.

Nissan Suomen maajohtaja Tuukka Pernu on erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

”Halusimme näyttää uuden Interstar-e:n monipuolisuuden sekä tuoda ripauksen suomalaista perinnettä huipputeknologiaa käyttävään täyssähköiseen pakettiautoomme. Tämä on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen projekti kaikille mukana olleille. Löysimme hyvän kumppanin Verhoomo Sorsa Oy:stä ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen – omaan Interstar-e sauna-autoomme,” Pernu toteaa.

Verhoomo Sorsaa edustava Ilkka Kärki sanoo: ”Tämä on ollut meille hyvin mielenkiintoinen projekti, ja yhdessä Nissanin kanssa löysimme todella hienoja ratkaisuja sekä pukuhuoneeseen että itse saunatilaan. Nyt odotamme innolla, että näemme sauna-auton tien päällä.”

Kuva: Nissan.

Sauna-auton projektipäällikönä Nissanilla toiminut Victoria Kochukova kertoo: ”Olen innoissani siitä, miten onnistuimme ylittämään perinteiset käsitykset hyötyajoneuvoista. Tavoitteenamme oli haastaa näkemys isoista pakettiautoista pelkkinä työkaluina – ne voivat olla myös tiloja vapaa-ajalle, seikkailulle ja elämästä nauttimiselle. Interstar-saunapakettiauto on osoitus siitä, että hyöty- ja virkistyskäyttö voivat kulkea käsi kädessä tarjoten ihmisille enemmän kuin pakettiauton.”

Muunnostyöt

Lähtökohta saunalle oli pohjoismainen, hienostunut ja lämpimän moderni tyyli. Tähän moderniin värimaailmaan istuvat seinien harmaa puupanelointi sekä raikas vaalea haapa. Täydellisen saunakokemuksen takaamiseksi autoon suunniteltiin myös erillinen pukuhuone penkkeineen.

Kuva: Nissan.

Varustelutyöhön kuului monta erillistä vaihetta. Interstarin tavaratila eristettiin, minkä jälkeen tavaratilaan rakennettiin saunan ja pukuhuoneen rungot, kaapeloinnit, sähkötyöt sekä vedenpitävä lattiapinnoite. Kattoon asennettiin tuuletin varmistamaan tarvittava ilmanvaihto. Saunan 2,3 kW:n perinteinen kiuas toimii erillisellä itsenäisellä akustolla.

Nissan Interstar

Keväällä myyntiin tuleva täysin uusi Nissan Interstar-e 87 kWh:n akulla tarjoaa 143 hevosvoimaa ja jopa 405 km:n toimintamatkan (WLTP). 130 kW:n huippulatausteholla varustettu uusi Interstar-e tarjoaa jopa 252 km:n ajomatkan vain 30 minuutin latauksella (DC-latausnopeudella). Siinä on myös vakiona 22 kW:n AC-laturi, jolla akku latautuu 10 %:sta 100 %:iin alle 4 tunnissa.

Dieselmoottorilla varustettu Interstar tuottaa jopa 150 hevosvoimaa ja 360 Nm vääntöä. Manuaaliversion kokonaiskulutus on niinkin alhainen kuin 7,47 litraa/100 km (WLTP).

Uuden Interstarin tavaratilan tilavuus on L2H2-versiossa maksimissaan 10,8 m³ ja L3H2-versiossa maksimissaan 13 m³. Diesel-mallin 2 500 kg:n jarrullisella perävaunumassa mahdollistaa myös suurempien kuormien kuljettamisen.

Kuva: Nissan.

Kuten kaikissa Nissanin pakettiautoissa, uudessa Interstarissa on 5 vuoden tai 160 000 km vakiotakuu sekä täyssähköisessä Interstar-e:ssä ajoakun osalta 8 vuoden tai 160 000 km takuu. Takuu sisältää kattavan turvan, maalitakuun, alkuperäiset osat ja lisävarusteet sekä tiepalvelun – lisämielenrauhan takaamiseksi.

Uuden Nissan Interstarin myynti alkaa keväällä 2025.

Sauna-auto on nähtävillä Auto 25 & Mobility -tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa 14.3.-16.3.

Sauna-auto on tehty yksittäisenä varusteluna eikä tule myyntiin.

Lue tästä muita juttuja Interstarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //