Koti Blogi Sivu 2136

Uudessa Ford Focuksessa monipuoliset turvajärjestelmät

Kuva: Ford.

Ford Focus sai aikaisemmin tänä vuonna täydet viisi tähteä Euro NCAP -törmäystestissä ja oli yksi ensimmäisistä korkeimman turvallisuusluokituksen uusissa tiukemmissa testeissä saavuttaneista ajoneuvoista.

Focuksen turvallisuutta on kehitetty Fordin uudessa Kölnissä sijaitsevassa 15,5 miljoonaa euroa maksaneessa testilaitoksessa.

Uusi Ford Focus sisältää enemmän kuljettajaa avustavia ominaisuuksia kuin yksikään Ford sitä ennen.

Autossa on kolme tutkaa, kaksi kameraa ja 12 ultraäänianturia.

Kuljettajan keskittymistä edistävät ominaisuudet

  • Aktiivinen vakionopeudensäädin Stop & Go -toiminnolla, liikennemerkkien tunnistus ja ajolinja-avustin vaivattomaan ajamiseen pysähtelevässä liikenteessä.
  • Mukautuva ajovalojärjestelmä, jossa on uusi kameraan pohjautuva ennakoiva kaarrevalojärjestelmä ja liikenteen ja liikennemerkkien mukaan valokeilaa sopeuttavat ajovalot. Järjestelmä esisäätää ensimmäistä kertaa autoalalla ajovalot paremman näkyvyyden aikaan saamiseksi tarkkailemalla tiellä olevia mutkia ja liikennemerkkejä.
  • Fordin ensimmäinen Euroopassa saatavilla oleva tuulilasinäyttö auttaa kuljettajaa pitämään katseensa tiessä heijastamalla hyödyllisen tiedon hänen näkökenttäänsä.

Onnettomuuden välttämisessä tai sen vaikutusten minimoimisessa tukevat ominaisuudet

  • Fordin jalankulkijat ja pyöräilijät havaitseva törmäyksenestoavustin huomaa jalankulkijat ja pyöräilijät tiellä, tien läheisyydessä tai matkalla ajoneuvon kulkureitille ja aktivoi automaattisesti jarrut, mikäli järjestelmä havaitsee mahdollisen törmäyksen eikä kuljettaja reagoi varoituksiin.
  • Ennakoiva ohjaustehostin käyttää tutkaa ja kameraa havaitakseen edessä hitaammin liikkuvat ja pysähtyneenä olevat ajoneuvot ja auttaa kuljettajaa ohjaamaan ajoneuvon ohitse, mikäli uhkana on törmäys.
  • Väärän suunnan varoitus käyttää tuulilasiin kiinnitettyä kameraa ja auton navigointijärjestelmän tietoja varoittaakseen kuljettajaa merkkiäänellä tai kuvakkeella, jos kuljettaja ajaa kahden ”kielletty ajosuunta” -merkin ohitse moottoritieliittymässä. Järjestelmä tulee ensin saataville Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
  • Kuolleen kulman varoitusjärjestelmä poikittaisliikenteen hälyttimellä varoittaa kuljettajaa ajoneuvoista, joihin auto saattaa törmätä peruutettaessa pois pysäköintiruudusta. Lisäksi järjestelmä voi jarruttaa automaattisesti välttääkseen törmäyksen tai minimoidakseen sen vaikutukset, mikäli kuljettaja ei reagoi varoituksiin.

Matkustajan turvallisuuden parantamiseksi suunniteltuja ominaisuuksia ovat mm.

  • Törmäyksen jälkeinen jarrutus -teknologia, joka auttaa vähentämään mahdollisen toisen syntyvän törmäyksen vaikutusta lisäämällä automaattisesti jarrupainetta havaittuaan törmäysvaaran. Nopeuden hiljentäminen voi parhaassa tapauksessa lieventää matkustajien loukkaantumista ja autolle koituvia lisävaurioita.

40 prosenttia parempi törmäyksen vastaanottokyky markkinoilta poistuvaan malliin verrattuna uuden 33-prosenttisesti erityisvahvasta teräksestä ja kovetetusta booriteräksestä valmistetun runkorakenteen ansiosta.

  • Kuljettajan ja etumatkustajan paikalla etusivuturvatyynyt, etu- ja takaosassa turvaverhot.
  • eCall-toiminto niissä Focus-malleissa, joissa on FordPass-modeemi. eCall soittaa hätänumeroon automaattisesti vakavan onnettomuuden sattuessa. Tämän ansiosta matkustajat voivat olla suoraan yhteydessä hätäkeskukseen painamalla SOS-nappia kattokonsolissa.

Aikaisemmin tänä vuonna Euro NCAP antoi Focukselle osana viiden tähden turvaluokitusta korkeat pisteet myös aikuis- ja lapsimatkustajien matkustusturvallisuudesta ja täydet pisteet testeistä, joissa testattiin kahden auton sivutörmäystä.

Focuksessa on nyt myös ensimmäisenä siihen räätälöity, Fordin itsensä kehittämä ajonvakautusjärjestelmä, jonka avulla parannetaan turvallisuutta tien päällä.

Jarrutusmatkaa sadan kilometrin tuntinopeudesta on lyhennetty jopa metrillä edelliseen malliin verrattuna. Avuksi tässä on ollut osaan malleista saatavilla oleva uusi sähköinen jarrutehostin, joka kasvattaa painetta nopeammin.

Uusi törmäystesti parantaa kolariturvallisuutta

Uusi Focus on ensimmäinen Fordin malli, joka on kehitetty Fordin Merkenich Technical Centre -keskuksen uutta törmäystestialustaa hyödyntäen.

15,5 miljoonaa euroa maksanut laitos valmistui alkuvuonna 2018. Siellä Fordin insinöörit voivat hienosäätää ajoneuvojen turvavyö- ja turvatyynyjärjestelmiä entistä tarkemmin ja joustavammin ja näin parantaa matkustajien turvallisuutta.

Laitoksessa voidaan toteuttaa jopa neljä törmäystestiä päivässä. Testeissä käytetään hydraulienergialla toimivaa työntöjärjestelmää, joka kiihdyttää ajoneuvorunkoa 250 tonnia vastaavalla työntövoimalla. Testeissä toistetut kiihdytykset ovat jopa 80-kertaiset verrattuna todellisen onnettomuustilanteen painovoimaan.

Jopa 1 000 kuvaa sekunnissa kuvaavien kameroiden avulla insinöörit pystyvät tarkastelemaan yksityiskohtaisesti turvatyynyn ja turvavöiden toiminnan ajoituksia.

Uusimman sukupolven testinukeista saadaan tietoa niiden 70 herkän anturin kautta. Anturit on sijoitettu anatomisesti olennaisimpiin kohtiin, ja esimerkiksi päässä on jopa 15 kiihtyvyysanturia.

Auto töytäisi lapsia suojatiellä Espoossa

Henkilöauto töytäisi kahta koululaista Espoon Mankkaalla maanantaina 20.11.

Onnettomuus tapahtui Mankkaansuon risteyksessä.

Poliisin mukaan Tapiolaa kohti ajaneen henkilöauton kuljettaja ei havainnut suojatietä ylittäviä lapsia vastaantulevan auton valojen vilkutuksesta ja äänimerkin käyttämisestä huolimatta, ja auton vasen kylki osui lapsiin.

Paikalle kutsuttu ambulanssihenkilökunta tarkasti lasten kunnon. Toinen lapsista tunsi kipua nilkassaan ja toinen vatsassaan. Vakavalta loukkaantumiselta kuitenkin vältyttiin.

Silminnäkijöiden mukaan lapset käsittelivät kävellessään matkapuhelimiaan, eivätkä kiinnittäneet huomiota suojatietä lähestyvään autoon.

Rikoskomisario Matti Högman Länsi-Uudenmaan poliisista toivoo, että kaikki vanhemmat juttelisivat lasten kanssa kännykän käyttämisestä liikenteessä.

– Liikenteessä huomio pitää kiinnittää liikenteeseen, eikä älylaitteeseen. Tämä on erityisen tärkeää pienten lasten kohdalla, mutta pätee yhtä hyvin myös meihin aikuisiin.

Poliisin mukaan suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.

Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.

– Aamut ja illat ovat tähän vuodenaikaan pimeitä, mikä jo itsessään vaatii tarkkuutta liikenteessä niin jalankulkijoilta, pyöräilijöiltä kuin autoilijoilta. Heijastin on hyvä tapa erottua, Högman muistuttaa.

Suomen Honda-maahantuojalle uusi vetäjä

Tonu Vahtel. Kuva: Honda.

Hondan maahantuojana Suomessa toimii yhtiö nimeltä NCG Import Finland Oy.

Yhtiö kertoi uuden toimitusjohtajan aloittaneen tänään.

Uusi toimitusjohtaja on Tõnu Vahtel (47).

Vahtel on työskennellyt Hondan parissa erilaisissa tehtävissä 22 vuoden ajan.  Baltian maissa Vahtel on johtanut Honda-maahantuontia vuodesta 2001 lähtien. Hän jatkaa edelleen myös NCG Import Baltic Oü:n Honda-maahantuonnin johtajana.

Muutoksen taustalla on Nic. Christiansen Groupin toimintojen uudelleen organisointi Pohjoismaissa.

Yhtiön uudessa strategiassa maahantuojien vetovastuita keskitetään kaikilla Nic. Christiansen Groupin maahantuontien toiminta-alueilla Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Baltiassa.

Muutoksen yhteydessä Suomessa Honda-maahantuonnista pitkään vastannut Jyrki Mäkinen siirtyy uusien haasteiden pariin organisaation ulkopuolelle. Hän työskenteli Hondan parissa pitkään yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Johdon muutoksella ei ole vaikutusta Honda-maahantuontiin Suomessa, vaan NCG Import Finland Oy Ab:n organisaatio ja toiminnot jatkuvat muilta osin ennallaan.

Niin ikään Honda-autojen jälleenmyynti ja jälkimarkkinointi jatkuvat ennallaan nykyisten yhteistyökumppanien kanssa.

WRC: Teemu Suninen vaihtaa kartanlukijaa

Kuva: Buag Sports.

Rallin MM-sarjassa M-Sport Ford –tallissa ajava Teemu Suninen saa jatkossa vierelleen uuden kartanlukijan, kun Marko Salminen aloittaa suomalaiskuljettajan kartturina.

Salminen luki päättyneellä kaudella nuotteja japanilaiselle Takamoto Katsutalle, joka kilpaili WRC2–luokassa kuudessa MM-rallissa ja kotimaisessa Ralli SM-sarjassa.

Aiemmat neljä vuotta Sunisen kartanlukijana on toiminut Mikko Markkula.

– Päädyimme tähän ratkaisuun yhteistuumin Mikon kanssa. Haluan vaihtelua tulevaan ja sitä kautta uutta vauhtia. Pääsemme Marko Salmisen kanssa kokeilemaan yhteistyötä nopeasti, sillä osallistumme joulukuun 7. – 9. päivänä Monza Rally Show -ralliin Italiassa, Suninen kertoo tulevista kuvioistaan.

– Mikkoa haluan kiittää siitä, että hän on opastanut minut aloittelevasta rallikuljettajasta lajin maailman huipulle. Parhaana osoituksena siitä on tämän kauden kolmas sija Portugalin rallissa, Suninen toteaa.

Marko Salminen kokenut kartanlukija

40-vuotias Marko Salminen on kokenut kartanlukija ja tällä kaudella yhdessä Katsutan kanssa he voittivat Ruotsin MM-rallissa WRC 2 –luokan.

Brittien rallimestaruuden Salminen voitti Jukka Korhosen kartturina vuonna 2013.

Suomessa mestaruuksia on tullut monikertaisen Suomenmestarin Juha Salon kartanlukijana. Nyt edessä on sitten Salmisen uran suurimmat haasteet.

– Tämä on mahdollisuus, josta varmasti jokainen kartanlukija haaveilee. Suninen on jatkossa yksi kovimmista tekijöistä rallin MM-sarjassa ja menestymiselle ei pitäisi olla mitään esteitä. Tässä on nyt tiivis parin kuukauden jakso kotiläksyjä ennen Monte Carlon rallin alkua, Salminen sanoo innostuneena uudesta pestistään.

www.teemusuninen.com

Suomessa autoalan kierrätys toimii hyvin

Kuva: Matti Sulanto.

Suomen Rengaskierrätys Oy ja Suomen Autokierrätys Oy palkittiin vuoden ympäristöpalkinnolla Helsingin messukeskuksessa järjestettyjen Auto 2018 -messujen yhteydessä pidetyssä Auto- ja liikennegaalassa. Palkinnon jakoivat Suomen Auto- ja liikennetoimittajat ja Neste.

– Rengaskierrätys ja Autokierrätys ovat kuitenkin suomalaisen kuluttajan kannalta jopa hämmästyttävän hyvin toimivia, käteviä arjen järjestelmiä. Näiden tahojen avulla käyttöikänsä päähän tulleet tuotteet saadaan hyödynnettyä tehokkaasti, Auto- ja liikennetoimittajien puheenjohtaja Mikko Autio perustelee.

Sekä Suomen Rengaskierrätys Oy että Autokierrätys ovat omien alojensa tuottajayhteisöjä. Ne huolehtivat jäsentensä puolesta siitä, että tuotteet kierrätetään ja hyötykäytetään oikein.

Nyt myönnetty palkinto oli lajissaan ensimmäinen.

– Ympäristö- ja ilmastoasioiden merkitys yhteiskunnassa vain jatkaa kasvamistaan, minkä vuoksi halusimme tuoda mukaan tällaisen kategorian. Ympäristöasiat koskettavat jokaista auto- ja liikennetoimittajaa ja ovat osa koko ammattikunnan jokapäiväistä työtä yleisölle suunnattujen sisältöjen parissa, Autio perustelee.

Viime vuonna kerättiin 55 000 tonnia renkaita

Suomessa toimivat rengasalan yhtiöt perustivat Suomen Rengaskierrätyksen tuottajayhteisökseen vuonna 1995. Kun ensimmäisenä vuonna renkaita saatiin kulutuksesta talteen noin 15 000 tonnia, oli määrä viime vuonna kohonnut noin 55 000 tonniin.

Yhteensä miljoonan kerätyn tonnin raja rikkoutuu vuoden 2019 aikana.

– Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että kierrätysjärjestelmämme toimisi mahdollisimman hyvin ja kuluttajalle vaivattomasti, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo.

Tämä on onnistunut ilmeisen hyvin. Viime vuodet renkaiden keräysaste on ollut lähes sata prosenttia. Suurin osa renkaista päätyy kiertoon rengasliikkeistä kausivaihtojen yhteydessä. Autoilijan ei päätään tarvitse asialla vaivata lainkaan.

– Kierrätys toimii, sillä rengasalan toimijat ovat alusta asti itse olleet kehittämässä järjestelmää. Totta kai tämä on senkin takia meille suuri tunnustus, Tuominen sanoo.

Autonrenkaasta tehtyjen uusiotuotteiden määrä jatkaa monipuolistumistaan. Uusiin innovaatioihin kuuluvat ovat muun muassa rengasrouhetta hyödyntävät vedenpuhdistusjärjestelmät sekä asfaltin kestävyyden parantaminen rengaskumin avulla.

Auto romutetaan 20 vuoden iässä

Autonrenkaan keskimääräinen käyttöikä Suomessa on kuusi vuotta.
Romutettavaksi auto päätyy keskimäärin 20,7 vuoden iässä. Siinä vaiheessa alla on kulunut kolmet kesä- ja kolmet talvirenkaat.

– Romutusikä Suomessa on Länsi-Euroopan korkein. Kilpailemme Kreikan kanssa siitä, missä ajetaan vanhimmilla autoilla, Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Arto Silvennoinen sanoo.

Viime vuonna romutukseen päätyi 72 710 autoa, mutta tänä vuonna menee rikki 90 000 auton raja.

Osin kasvu selittyy valtion myöntämällä romutuspalkkiolla, jonka ajatuksena oli uudistaa autokantaa kohti vähäpäästöisempiä malleja.

Pääosan kasvusta selittää digitalisaatio ja tietojärjestelmien integrointi Trafin kanssa. Se on yksinkertaistanut auton matkaa kuluttajalta romuttamolle.

– Nykyisin puretuista varaosista kolmasosa menee vientiin, ja koko auton kierrätysketju toimii jo melko hyvin. Samalla meillä on Suomessa kehittämistä siinä, miten saamme harmaan talouden kitkettyä alalta pois. Vielä liian moni auto katoaa ilman virallista romutustodistusta, Silvennoinen sanoo.

Pyöräilijällä ja autoilijalla sanaharkkaa – pyöräilijä raahautui auton mukana pienen matkan!

Kuva: CvB.

Poliisi tutkii autoilijan ja polkupyöräilijän välistä onnettomuutta Jyväskylän Palokassa.

Poliisin tiedotteen mukaan maanantai-iltana 19.11.2018 klo 18.30 aikaan Jyväskylän Palokassa Saarijärventien liikekeskusten lähistöllä olevassa liikenneympyrässä sattui polkupyöräilijän loukkaantumiseen johtanut tapahtumaketju.

Autoilijalle ja polkupyöräilijälle oli syntynyt sanaharkkaa väistämissääntöjen noudattamisesta, joka kärjistyi siten, että polkupyöräilijä raahautui paikalta poistuneen henkilöauton mukana pienen matkan.

Poliisin mukaan polkupyöräilijä sai tapahtuman johdosta vammoja ja hänen polkupyöränsä kärsi vaurioita.

Silminnäkijän mukaan myös henkilöautoon tuli tapauksen johdosta vaurioita.

Paikalta poistuneen henkilöauton kuljettajaa ja tapauksesta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisin vihjenumeroon 0800 181 880.

Myös Posti alkaa käyttää nesteytettyä maakaasua

Kuva: Gasum.

Posti on ottanut käyttöön kaksi nesteytetyllä maakaasulla (LNG) kulkevaa täysperävaunuyhdistelmää.

LNG-yhdistelmäajoneuvot tulevat Postille vaativaan kuljetusliikenne käyttöön.
Postin tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 30 % suhteessa liikevaihtoon vuoteen 2020 mennessä.

LNG-yhdistelmäajoneuvot tulevat Postille vaativaan kuljetusliikenne käyttöön, esim. Vantaa–Oulu, Vantaa–Lappeenranta ja Vantaa–Turku -väleille.
Vuorokaudessa ajoneuvoille kertyy noin 900 ajokilometriä, joka on riittävän pitkä mittaamaan polttoaineen kulutusta ja säästöjä dieseliin verrattuna.

LNG on dieseliä edullisempaa ja pienentää polttoainekustannuksia.

Raskaan kaluston vaihtoehtoiset polttoaineet, kuten nesteytetty maakaasu ja etanolidiesel, nähdään Postissa yhtenä mahdollisuutena hillitä ilmaston lämpenemistä.

– Tavoitteenamme on vähentää päästöjä 30 % suhteessa liikevaihtoon vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitsemme useita eri keinoja ja vaihtoehtoiset polttoaineet, kuten LNG, ovat yksi keino. Haluamme omalta osaltamme hillitä ilmaston lämpenemistä ja samalla toimia vastuullisena esimerkkinä. Kymmenessä vuodessa olemme vähentäneet absoluuttisia hiilidioksidipäästöjä yli 34 000 tonnia, sanoo Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.

LNG (Liquefied Natural Gas) on nesteytettyä maakaasua, joka on jäähdytetty -162 asteeseen. Käyttökohteissa LNG höyrystetään kaasuksi. LNG-tankkausasemat ovat Vantaalla, Helsingissä, Jyväskylässä ja Turussa. LNG kuorma-autot toimivat nesteytetyllä maakaasulla tai biokaasulla. LNG kuorma-autot ovat suorituskyvyltään, ajettavuudeltaan ja polttoaineen kulutukseltaan dieselkäyttöisten mallien veroisia.

Yksi kymmenestä vaihtaa talvirenkaat vasta ensilumien jälkeen

Kuva: CvB.

Autoklinikan teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs suomalaiskuljettaja ei seuraa talvirenkaiden vaihtamisessa säätilaa, vaan sääntöjä.

21 prosenttia vastanneista vaihtaa talvirenkaat heti, kun se on luvallista, ja viisi prosenttia vasta, kun lain mukaan on pakko.

Talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun, mutta niitä saa rengastyypin ja kelin mukaan käyttää muinakin aikoina*.

Suurin osuus, eli 44 prosenttia vastanneista, vaihtaa talvirenkaat lämpötilojen lähestyessä nollaa. 16 prosenttia hoitaa vaihdon ensimmäisen pakkasyön jälkeen ja 13 prosenttia vasta ensilumien jälkeen.

– Talvirenkaat tulisi ehdottomasti ottaa käyttöön säätilan muutoksia ennakoiden. Jo ensimmäisen pakkasyön jälkeen on todennäköisesti liian myöhäistä, sillä autoilija voi joutua vähintään ajamaan rengasvaihtoon kesäkumeilla liukastellen. Ajo-olosuhteet voivat myös muuttua reilusti pidemmillä matkoilla, eli lämpötilat ja tien kunto kannattaa tarkastaa koko ajomatkalta ja varustautua haastavimpien olosuhteiden mukaan, Autoklinikan Juha Heiskanen muistuttaa.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1169 mannersuomalaista, ja otos kerättiin kesä- ja heinäkuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

*Lähde: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/auton-renkaat

Törkeä jonon ohitus ohituskieltoalueella johti kolariin

Kuva: CvB.

Kokkolassa oli tänä aamuna liikenneonnettomuus Pohjanlahdentiellä Lohtajan kohdalla.

Poliisin tullessa paikalle liittymässä Pohjanlahdentien varressa oli toinen auto katollaan ja toinen oli renkaillaan.

Poliisin mukaan pelastuslaitoksen väki oli puhuttanut paikalla olleita ja heidän kertomana selvisi, että etelään päin oli mennyt neljän auton jono.

Jonon viimeisenä ollut auto oli lähtenyt ohittamaan jonoa.

Jonossa ensimmäisenä ollut auto oli laittanut vilkun päälle ja kääntynyt vasemmalle. Ohittamaan lähtenyt auto törmäsi tämän jälkeen kääntyvän auton vasempaan kylkeen.

Törmäyksen johdosta ohittava auto kääntyi katolleen.

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla oli tapahtuma-aikaan pimeää, + 1 asteetta ja tien pinta oli jäinen.

Poliisin tiedotteen mukaan onnettomuuskohdassa on ohituskieltomerkinnät tiessä ja keltainen katkoviiva alkaa noin 100 metriä ennen ulosajopaikkaa.

Onnettomuusautojen kuljettajat oli toimitettu sairaalaan ennen poliisin paikalle tuloa. Poliisin mukaan kuljettajat eivät loukkaantuneet pahemmin.

Kumpikaan kuljettajista ei ollut nauttinut alkoholia, todetaan poliisin tiedotteessa.

Päivän kuva: Tästä mallia pormestari Jan Vapaavuorelle

Kuva: Jukka Viitasaari.

Pitäisköhän Suomessakin ottaa käyttöön tällaiset kyltit.

Kuva on Yhdysvalloista Manhattanin Brooklyn Bridgeltä.

Katso myös tämä: Päivän kuva: Poliisille toimitetut Saab-autot

Suomessa voisi näyttää esimerkiksi Helsingissä tältä:

Tervetuloa Helsinkiin
pormestari Jan Vapaavuori
valtuuston puheenjohtaja Tuuli Kousa

Kuva: Jukka Viitasaari.