Koti Blogi Sivu 1946

Lamborghini-sarja: Varikkosuoran ylinopeus kostautui Mikko Eskeliselle ja Jake Rattenburylle

Kuva: Speedy Italia

Lauantaina upeasti palkintokorokesijoituksella Lamborghini Super Trofeo EM-sarjan Englannin Silverstonen Formula-1 radalla avannut Mikko Eskelinen ja hänen brittiläinen tallitoveri Jake Rattenbury putosivat sunnuntaina palkintopallilta ylinopeuden takia.

Rattenbury avasi kilpailun AM-luokan paalupaikalla, joka oikeutti yleiskilpailun seitsemänteen lähtöruutuun.

Aurinkoisen keväisissä olosuhteissa ajettu kilpailun lähtö oli sekasortoinen, jossa Rattenbury ajatuksen verran myöhästyi ja lähtökiihdytyksessä putosi kymmeneksi sekä epäonneksi myös pahimpien kanssakilpailijoiden taakse.

Rattenbury sai tehdä hartiavoimin töitä ohitusyrityksissään, jotka lopulta palkittiin nousulla takaisin seitsemännelle sijalle ja AM-luokkajohtoon.

Kuljettajan vaihtoon tultaessa hänellä oli kuitenkin aavistuksen liian paljon vauhtia varikolla, jonka myötä tuomaristo mätkäisi varikon läpiajorangaistuksen ja taistelu tuloillaan olleesta AM-luokan voitosta kaatui siihen.

Kuljettajan vaihdon ja rangaistuksen suorituksen jälkeen Eskelinen teki mitä pystyi ja sai, epäonnisen kanssakilpailijan avustuksella tuotua 620 hevosvoimaisen Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO kilpa-auton maalilipulle vain neljä sekuntia palkintokorokesijoituksesta.

Lamborghini Super Trofeo EM-sarjan Englannin Silverstonen toisen osakilpailun AM-luokan voittoon ajoi, eiliseen tapaan, ranskalainen Nicolas Gomar, joka oli lipulta yli 10 sekuntia eilenkin kakkosijan napannutta italialaista Raffaele Giannonia nopeampi.

Eskelinen ja Rattenbury jäivät lopulta 17,739 sekuntia voitosta ja 4,165 sekuntia palkintokorokesijoituksesta.

Seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Italian Misanon radalla jossa keskikesän helteessä ajetaan sarjan ainoa ns. radan keinovalaistuksessa ajettava osakilpailu.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaistiimi hallitsi Legendsien Pohjois-Euroopan mestaruussarjan avausosakilpailua

Kuva: Märt Lauks.

Legends-rata-autojen Pohjois-Euroopan mestaruussarja käynnistyi viikonloppuna Latviassa. Suomalaistiimi APR Competition nappasi voitot kaikista kolmesta kilpailulähdöstä.

Latvian avausosakilpailu ajettiin Riian kaupungin laitamilla sijaitsevalla Bikerniekin nopealla radalla.

APR Competition -tiimin Philip Miemois nousi viikonlopun ykkösnimeksi otettuaan voiton lauantain ensimmäisestä kilpailusta sekä sunnuntain kilpailusta.

Jälkimmäiseen mies starttasi vasta seitsemännestä ruudusta, mutta onnistui tiukan kisailun jälkeen taituroimaan itsensä korkeimmalle korokkeelle.

Viikonlopun voitot takasivat Miemoisille ykköspaikan Pohjois-Euroopan mestaruussarjan pistetaulukossa.

Myös tiimipäällikkö Johan Ahokas avasi pitkästä aikaa voittotilinsä ylittämällä maaliviivan ensimmäisenä lauantain jälkimmäisessä kilpailussa. Ahokas oli oman voittonsa lisäksi tyytyväinen koko tiimin tulostasoon.

Tiimin 16-vuotias tulokas Leevi Lintukanto ajoi Latviassa ensimmäisen kilpailunsa Legends-auton ratin takana. Kaksi kuudetta ja yksi kahdeksas sija olivat erinomainen aloitus kokemattomalle kuljettajalle.

Pohjois-Euroopan mestaruussarja jatkuu 8.-9. Kesäkuuta Ahveniston radalla Hämeenlinnassa, missä kisaillaan myös SM-sarjan pisteistä.

Kilpailu 1

1. Philip Miemois 12:29.752

2. Johan Ahokas +0.311

Kilpailu 2

1. Johan Ahokas 12:43.908

Kilpailu 3

1. Philip Miemois 12:34.521

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedeksen tuorein polttokennoauto läpäisi ympäristösertifointiprosessin

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz GLC F-Cell -polttokennoauto on selvittänyt viime vaiheen ympäristösertifiointiprosessin, jota valvoi riippumaton TÜV Süd -luokituslaitos.

Kaikki Mercedes-Benz-mallit ovat läpikäyneet vastaavan luokitteluprosessin vuodesta 2005 lähtien.

Polttokennomallin ympäristötase osoittautui sitä suotuisammaksi, mitä enemmän energianlähteenä voidaan käyttää uusiutuvasti ja kestävästi tuotettua vetyä. Tällöin koko elinkaaren aikaiset päästöt ovat jopa 70 prosenttia pienemmät kuin vastaavassa polttomoottoriautossa.

Tasetta parantaa entisestään harvinaisten raaka-aineiden tarpeen väheneminen: polttokennoissa käytetyn platinan määrä on nyt 90 prosenttia pienempi kuin edeltäneessä B-sarjan F-Cell-mallissa.

Vetyä voidaan tankata autoon yhteensä 4,4 kiloa, ja toimintamatka on noin 400 kilometriä. 13,5 kWh:n akku pidentää toimintamatkaa noin 50 kilometrillä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Grönholmin tallin kaksi kuljettaa MM-sarjan Belgian kisan palkintopallille

Timur Timerzyanov. Kuva: GRX.

Marcus Grönholmin GRX Taneco Team juhli Belgain Spassa ensimmäistä voittoaan rallicrossin MM-sarjassa sunnuntaina, kun tallin venäläiskuljettaja Timur Timerzyanov nousi podiumin korkeimmalle korokkeelle.

Ensimmäisen voittonsa ottanutta Timerzyanovia säesti upean viikonlopun ajanut ja kolmanneksi sijoittunut Joni Wiman, joka pääsi ajamaan pitkän tauon jälkeen.

Tallipomo Marcus Grönholm riemuitsi täysillä kuljettajiensa menestystä.

– Aivan loistavaa tekemistä Timurilta ja Jonilta sekä koko meidän tiimiltä! Timur toi meidän tallille ensimmäisen voiton ja Joni näytti, että pystyy nopeasti maailman valioiden vauhtiin. Autot toimivat ja kyyti riittää mihin vaan. Onhan tämä tiimille mahtava juttu ja luo henkeä taas jatkoon, Grönholm hehkutti voiton jälkeen.

Menestys oli upeaa siinäkin mielessä, että tallin ykköskuljettaja Niclas Grönholm toipuu viikon takaisesta umpilisäkeleikkauksesta, eikä siis ollut mukana Belgiassa.

– Niclas toipuu leikkauksesta edelleen ja tuntuu, että se hiukan ottaa aikaa. Harmittaa hänen puolestaan, mutta toivotaan, että toipuminen etenee, isä Marcus kertoi poikansa tilanteesta.

Timerzyanovin voitto ja Wimanin kolmossija nostivat GRX Tanecon Teamin vain pisteen päähän MM-sarjaa johtavasta Team Hansenista.

– MM-sarjan tilanne tallien kesken on kutkuttavan tasainen ja meillä on hyvä isku nyt päällä. Odotan mielenkiinnolla mihin suuntaan Silverstonessa tilanne taas elää, Grönholm totesi.

Kuljettajien pisteissä Timerzyanov nousi kolmanneksi ja Span väliin jättänyt Niclas Grönholm on kuudentena.

Rallicrossin MM-sarja jatkuu Silverstonen radalla Englannissa 24. -25. toukokuuta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Tänak ajoi Chilen MM-rallin selvään voittoon — nopein myös viimeisellä pätkällä

Ott Tänak. Kuva: TGR.

Toyotan Ott Tänak voitti selvästi Chilen MM-rallin.

Toiseksi tullut Citroënin Sébastien Ogier hävisi 23,1 sekuntia.

Kolmanneksi ajanut Hyundain Sébastien Loeb hävisi Ogierille 7,1 sekuntia.

Neljänneksi ajoi M-Sportin Elfyn Evans ja viidenneksi hänen tallikaverinsa Teemu Suninen.

Kuudenneksi ajoi Citroënin Esapekka Lappi.

Škodan Kalle Rovanperä voitti WRC 2 Pro -luokan ja oli kokonaiskisassa sijalla 9.

Tänak oli myös viimeisen erikoiskokeen nopein ja saalisti näin viisi lisäpistettä.

Viimeisen erikoiskokeen seuraavat olivat Ogier (4 pist.), Latvala (3 pist.), Loeb (2 pist.) ja Meeke (1 pist.)

Chilen MM-rallin lopputulos

1. O. TÄNAK      3:15:53.8 Ero kärk.
2. S. OGIER            +23.1 +23.1
3. S. LOEB                +7.1 +30.2
4. E. EVANS         +1:06.5 +1:36.7
5. T. SUNINEN      +1:38.9 +3:15.6
6. E. LAPPI              +29.8 +3:45.4
7. A. MIKKELSEN     +53.6 +4:39.0
8. K. MEEKE         +2:54.4 +7:33.4
9. K. ROVANPERÄ    +19.1 +7:52.5

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Barcelonan kisan voitto ratkesi jo lähdössä

Lewis Hamilton. Kuva: Daimler.

Espanjan GP:n voitto ratkesi jo lähtökiihdytyksen aikana, kun Mercedeksen Lewis Hamilton puristi tallikaverinsa Valtteri Bottaksen ohi.

Kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen ja neljänneksi Ferrarin Sebastian Vettel.

Hamilton ja Vettel onnistuivat lähdössä hieman paremmin kuin Bottas ja kaikki kolme tulivat rinnakkain ensimmäiseen mutkaan.

Vettel joutui tekemään lukkojarrutuksen ja pilasi oikean eturenkaansa. Samassa myös Red Bullin Verstappen onnistui Vettelin ohituksessa.

Ensimmäisestä mutkasta tultiin järjestyksessä Hamilton, Bottas, Verstappen ja Vettel.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi ensimmäisellä kierroksella hiekalle ja putosi viimeiseksi.

Vettel ja hän tallikaverinsa Charles Leclerc ajoivat alkukierrokset peräkanaa, mutta muutamien kierrosten jälkeen Vettel päästi Leclercin ohitseen.

Vettel tuli ensimmäisenä renkaidenvaihtoon kierroksella 20 ja tuli takaisin radalle sijalle 11.

Verstappen vaihtoi renkaita kierroksella 21 ja Leclerc kierroksella 26.

Bottas vaihtoi renkaita kierroksella 27 ja Hamilton kierroksella 28.

Kierroksella 37 Leclerc joutui päästämään Vettelin ohitseen.

Vettel tuli toisen kerran renkaidenvaihtoon kierroksella 41 ja Verstappen kierroksella 44.

Bottas tuli renkaidenvaihtoon kierroksella 46.

Kierroksella 47 Lance Stroll ja Landon Norris kolaroivat ja turva-auto tuli radalle.

Hamilton tuli renkaidenvaihtoon turva-auton aikana.

Turva-auto poistui radalta kierroksella 53.

Tämän jälkeen ajettiin kärjen osalta maaliin ilman ohituksia järjestyksessä Hamilton, Bottas, Verstappen, Vettel, Leclerc, Gasly, Magnussen, Sainz, Kvyat, Grosjean, Albon, Ricciardo, Hülkenberg, Räikkönen, Perez, Giovinazzi, Russell ja Kubica.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F3: Niko Kari palkintopallille, Simo Laaksonen torpattiin radalta

Simo Laaksonen. Kuva: LAT.

Suomalaisittain oli sekä hyvää että huonoa sunnuntain FIA Formula 3-luokan kisassa.

Niko Kari ajoi kolmanneksi, mutta Simo Laaksosen kisa päättyi ratavalliin.

Kierroksella kahdeksan sveitsiläinen Fabio Scherer leikkasi radan pääsuoran päässä ykkös- ja kakkosmutkan suoraksi, menetti autonsa hallinnan ja osui Laaksoseen sillä seurauksella, että suomalaiskuljettajan kilpailu päättyi ratavalliin.

FIA F3-sarja jatkuu reilun kuukauden kuluttua juhannuksena Paul Ricardin moottoriradalla Ranskassa.

Kauden aikana ajetaan kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja yhteensä 16 kilpailustarttia. Kausi päättyy syyskuun lopulla Venäjän Sotshiin.

FIA F3, lähtö 2, Barcelona, Espanja

1. Jehan Daruvala (IND) Prema Racing 40:29,021

2. Jüri Vips (EST) Hitech Grand Prix + 2,121

3. Niko Kari (FIN) Trident + 3,742

….

Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport – keskeytys kierros 8.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksi Unimog korvaa kolme perinteistä kuorma-autoa

Kuva: Daimler.

Worcesterissa Isossa-Britanniassa toimiva Fletcher Access -yhtiö hankki käyttöönsä Unimog U 530 -mallin.

Monikäyttöinen auto korvaa Unimogin tiedotteen mukaan jopa kolme kuorma-autoa yhtiön erilaisissa tehtävissä ja työkohteissa kuten korkeiden asuin- ja toimistorakennusten pesuissa, katto- ja savupiippukorjauksissa sekä pitkien puiden siistimisessä ja oksien leikkauksissa.

– Uusi Unimog oli yrityksellemme hyvin merkittävä investointi, mutta se on osoittautunut sen arvoiseksi. Ajoneuvo kasvatti tehokkuuttamme alusta alkaen ja on säästänyt meiltä kolme muuta ajoneuvoa. Se on äärimmäisen mukautumiskykyinen, joten voimme käyttää sitä käytännöllisesti katsoen mihin tehtäviin tahansa, yrittäjä Simon Fletcher kertoo.

Fletcher Accessin Unimog painaa 15,5 tonnia ja on varustettu jatkuvalla nelivedolla.
Puunhoitotehtäviä varten auto voidaan varustaa oksa- ja leikkausjätekorilla, rakennusten pesuun puolestaan jopa neljällä 1000-litraisella vesitankilla.

Autoon voidaan kiinnittää raskas perävaunu, jonka kantavuus on 26 tonnia. Perävaunulla kuljetetaan yrityksen puominostureita, joista järein ulottuu 42 metrin korkeuteen.

Autossa on 7,7-litrainen kuusisylinterinen moottori, joka kehittää 220 kW (299 hv) tehon ja 1200 Nm:n väännön.

Vaihdelaatikossa on kahdeksan vaihdetta eteen ja kuusi taakse sekä erilliset työvaihteet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo törmäsi jäätelökioskiin

Kuva: Autotoday.

Aikaisin sunnuntaiaamuna Hämeenlinnan Rengossa noin 25-vuotias mies törmäsi henkilöautolla jäätelökioskiin.

Hän puhalsi poliisin alkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Myös huumausainepikatesti oli positiivinen ja mies oli määrätty jo aikaisemmin ajokieltoon.

Kuljettaja oli yksin autossa, joka vaurioitui lievästi törmäyksessä. Kioskiin ei tullut vaurioita.

Sairaanhoitoyksikön paikalla ottaman verikokeen jälkeen kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Lamborghini Super Trofeo EM -sarja käynnistyi suomalaisittain palkintopallisijoituksella

Jake Rattenbury ja Mikko Eskelinen palkintopallilla. Kuva: Jani Kekoni.

Kansainvälinen Lamborghini Super Trofeo EM-ratasarja polkaistiin käyntiin Englannin Silverstonen perinteikkäällä Formula-1 radalla.

Mikko Eskelinen yhdessä brittiläisen tiimikaveri Jake Rattenburyn kanssa taisteli kärjessä koko kilpailun keston eli 50 minuutin ajan jääden luokkavoitosta lopulta 4,125 sekuntia ja kakkossijasta 0,209 sekuntia.

Eskelinen lähti matkaan yleiskilpailun seitsemänneltä sijalta ja AM-luokan paalupaikalta.

Hallitseva Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan mestari suoritui mallikkaasti aina osuutensa puoliväliin saakka, jossa kuitenkin, kiihkeän kilvanajon aikana, joutui pahimpien kanssakilpailijoidensa pussittamaksi ja näin johtopaikka vaihtui kolmanteen sijaan.

Kilpailun puolivälin kuljettajan vaihdon jälkeen tiimikaveri Rattenbury myös teki kaikkensa, mutta ei onnistunut ohittamaan voittoon ajanutta ranskalaista Nicolas Gomaria eikä kakkossijan napannutta italialaista Raffaele Giannonia.

Silverstonen avausosakilpailun yleiskilpailun voittoon ajoi britit Jack Bartholomew ja Stuart Middleton. Eskelisen ja Rattenburyn belgialaiset tiimikaverit, Anthony Lambert ja Niels Lagrange joutuivat keskeyttämään kilpailun tekniseen vikaan.

Lamborghini Super Trofeo EM-sarjan Silverstonen #1 osakilpailu, AM-luokka, top-5:
1. Nicolas Gomar (FRA), 23 kierrosta
2. Raffaele Giannoni (ITA), +4,009sek
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), +4,215sek
4. JM Littman (GBR) & Grzegorz Moczulski (POL), +27,831sek
5. Oliver Freymuth (DEU), +28,251sek

Sarjatilanne 1/12 osakilpailua: AM-luokka, top-5:
1. Nicolas Gomar (FRA), 15 pistettä
2. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), 12 pistettä
3. Raffaele Giannoni (ITA), 12 pistettä
4. JM Littman (GBR) & Grezegorz Mozulski (POL), 8 pistettä
5. Oliver Freymuth (DEU), 6 pistettä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //