Koti Blogi Sivu 1929

Tiistaina liikennerajoituksia Hämeenlinnassa Metallica-yhtyeen konsertin takia

Lentokieltoalue. Kuva: Poliisi.

Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuisto on jo neljättä kertaa kansainvälisen rock-yhtyeen esiintymispaikkana. Tänä vuonna amerikkalainen Metallica-yhtye täyttää puiston ääriään myöten tiistaina 16.7.

Liikenteellisiä rajoituksia tulee jälleen liikkumiseen Kantolan alueella ja kadut Vanajantieltä Kantolaan tullaan sulkemaan ajoneuvoliikenteeltä kokonaan päivän aikana.

Myös Vanajantie muuttuu yksisuuntaiseksi keskustasta etelän suuntaan edellisvuosien tapaan. Tämän lisäksi VT-10 tullaan sulkemaan henkilöautoliikenteeltä klo 22-01 väliseksi ajaksi.

Veneilyä rajoitetaan puiston kohdalla salmessa kuten edellisinäkin vuosina. Veneily ja rantautuminen kielletään veneväylän tapahtumapuiston puoleisella osalla, mutta veneväylän ja Visamäen väliselle osuudelle rajoitusta ei aseteta. Väylällä puiston kohdalla ankkuroituminen on myös kiellettyä.

Ilmatilan käyttöä on rajoitettu tänäkin vuonna. Trafi on poliisin hakemuksesta rajoittanut kaikenlaista ilmaliikennettä puiston yläpuolella 300 metriin saakka.

Kieltoalue on VT-3-Paasikiventie-Vanajantie-VT-10 rajaamalla alueella eli koskee siis koko Kantolan niemeä, Hämeensaarta ja Visamäkeä.

Kielto koskee kaikenlaisia ilma-aluksia miehittämättömistä drone-lennokeista lentokoneisiin saakka. Tähän rajoitukseen on päädytty yleisöturvallisuuden vuoksi. Poliisi tulee valvomaan lentokieltoa ja sen rikkomisesta rangaistaan.

Tapahtuman järjestäjän puolesta kaupungissa on kaksi pysäköintialuetta, joihin omalla autolla tulijat voivat autonsa pysäköidä.

Toinen alueista löytyy Vanajan kirkon luota Paikkalan peltoaukealta ja toinen Visamäestä Innoparkin pysäköintialueilta.

Näihin ajamisesta kannattaa seurata järjestäjän opastusta. Poliisi toivoo, että muualle pysäköitävät autot jätettäisiin niin etteivät ne tuki ajoreittejä ja ennen kaikkea pelastusteitä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Lamborghini-sarja: Mikko Eskelinen jatkaa hopeasijalla Lamborghini Super Trofeo EM-sarjassa

Mikko Eskelinen. Kuva: Fotospeedy.it.

Hollannin Zandvoortin kilparadalla ajetussa Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarjan kolmannessa osakilpailuviikonlopussa Mikko Eskelinen ei brittiläisen tiimikaveri Jake Rattenburyn kanssa yltänyt tavoitteisiinsa.

Kaksikko joutui tyytymään ensimmäisen kilpailähdön palkintokorokkeen alimman sijan lisäksi toisen lähdön kuudenneksi korkeimpiin mestaruuspisteisiin.

Vaikka ranskalainen sarjajohtaja Nicolas Gomar nappasi 10 sarjapistettä enemmän, jatkaa Eskelinen ja Rattenbury tukevasti sarjan hopeasijalla kun puolet kilpailukauden 12 osakilpailusta on nyt ajettu.

Lauantain osakilpailussa saksalaisen Leipert Motorsportin kaksikko ajoi tiukan 50 minuutin mittaisen kilpailun, joka värikkäiden vaihden jälkeen päättyi lopulta AM-luokan kolmanteen sijaan, vain 1,5 sekuntia voittajalle ja 0,4 sekuntia kakkossijalle ajaneita kanssakilpailijoita hitaampana.

Lisäksi kun sarjajohtaja jäi neljänneksi, sai Eskelinen ja Rattenbury kaksi pistettä kurottua hänen etumatkaansa umpeen.

Sunnuntain kilpailupäivä valkeni sateisissa merkeissä ja epävakaan sään myötä kilpailussa sattui ja tapahtui rengasruletin ja kahden turva-autoa vaatineen tapahtuman seurauksena.

Sarjan ainoan suomalaiskuljettajan kilpailu meni pipariksi kun väärinkäsitys renkaan vaihdon kanssa pakotti Eskelisen vierailemaan ylimääräisen kerran varikolla. Lisäksi kun hetkeä myöhemmin liukkaat olosuhteet pääsivät yllättämään kovavauhtisen radalta suistumisen verran niin tuloksena oli pettymyksellinen AM-luokan kuudes sija.

Kaiken kukkuraksi kun mestaruustaistelun kannalta pahin kanssakilpailija jätti sortumatta amatöörimäisiin virheisiin ja voitti toisen osakilpailun niin Eskelinen ja Rattenbury lähtevät 15 pisteen takaa sarjan seuraavan osakilpailuviikonloppuun.

Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarja jatkuu kahden viikon päästä Belgian SPA-Francorchampsin osakilpailuviikonlopulla, jonka ns. päälähtönä on legendaarinen 24 tunnin kilpailu.

Suomalaismenestystä Hollannin Zandvoortin radalta saavutti Aaro Vainio, joka lauantain GT3-luokan EM-osakilpailussa nappasi Silver -luokan voiton.

Lamborghini Super Trofeo Europe, Zandvoort #1, lauantai 13.7.2019, AM-luokka, top-5:
1. Robert Zwinger (SLK), 29 kierrosta
2. Bakker & Harkema, +1,102sek
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), +1,574sek
4. Nicolas Gomar (FRA), +14,798sek
5. Thomas Padovadi (EST) & Steven Liquirish (GRB), +1 kierros

Lamborghini Super Trofeo Europe, Zandvoort #2, sunnuntai 14.7.2019, AM-luokka, top-3:
1. Nicolas Gomar (FRA), 26 kierrosta
2. Mathis Bakker (NDL) & Paul Horkema (NDL), +0,245sek
3. Antonios Wossos (GRE), +21,277sek

6. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), 1 kierros

Lamborghini Super Trofeo EM-sarjatilanne 6/12 osakilpailua: AM-luokka, top-5:
1. Nicolas Gomar (FRA), 77 pistettä
2. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), 62 pistettä
3. Robert Zwinger (SLK), 46 pistettä
4. Raffaele Giannoni (ITA), 41 pistettä
5. Thomas Padovadi (EST) & Steven Liquirish (GRB) 37 pistettä

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

F3: Suomalaisilla surkea viikonloppu Silverstonessa

Simo Laaksonen. Kuva: LAT Images.

Suomalaisilla Simo Laaksosella ja Niko Karilla Silverstonen F3-sarjan kisat menivät täysin penkin alle.

MP Motorsportin suomalaiskuljettajan Simo Laaksosen toinen kilpailu Englannin Silverstonessa noudatti samaa kaavaa kuin lauantaina. Suorituskykyyn liittyvistä ongelmista kärsinyt suomalaiskuljettaja ajoi ruutulipulle lähtöruutunsa mukaisella sijalla 24, eli samalle sijalle kuin lauantain kisassa.

Sunnuntain kisan lähdössä Laaksosella oli ongelmia kytkimen kanssa ja putosi koko joukon viimeiseksi. Kahden ohituksen ja muiden keskeyttämisten ansiosta Laaksonen ajoi lopulta sijalle 24.

Niko Karille ei jäänyt paljoa muisteltavaa Formula 3 -sarjan Silverstonen kisaviikonlopusta.

Kari pääsi lähtemään matkaan lauantain päälähtöön ruudusta kaksitoista. Suomalaiskuljettaja teki kaikkensa, mutta Trident-tallin akilleen kantapäänä oleva aika-ajovauhti vaikeutti jälleen kisan lähtöasetelmia.

Se ei kuitenkaan estänyt Karia ajamasta mainiosti lauantain päälähdössä. Suomalaiskuski oli ajamassa kymmenen parhaan joukkoon, kunnes ohitustilanteessa kilpakumppani kilkkasi Tridentin takarenkaaseen.

Rengasrikon välittömästi kärsinyt Kari menetti sen sileän tien mahdollisuutensa taistella hyvistä sijoista.

Samalla asetelmat sunnuntain kisaan kärsivät kolauksen, määräytyihän lähtöpaikka lauantain sijoituksen perusteella.

Karin kannalta vaikea viikonloppu sai jatkoa, kun auto ei sunnuntaina nytkähtänyt liikkeelle lähtöruudusta. Se vei viimeisetkin saumat nousta pisteille.

FIA F3-kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua Hungaroringin moottoriradalla Unkarissa.

FIA F3, lähtö 1, Silverstone, Iso-Britannia:

1. Jüri Vips (EST) Hitech Grand Prix 41:12,477

2. Jehan Daruvala (IND) Prema Racing + 0,811

3. Marcus Armstrong (NZ) Prema Racing + 1,313

….
18. Niko Kari Trident +19,339
….

24. Simo Laaksonen MP Motorsport + 21,778

FIA F3, lähtö 2, Silverstone, Iso-Britannia:

1. Leonardo Pulcini (ITA) Hitech Grand Prix 35:57,713

2. Robert Shwartzman (RUS) Prema Racing + 2,692

3. Liam Lawson (NZ) MP Motorsport Racing + 9,718

….
19. Niko Kari Trident +30,779
….

24. Simo Laaksonen MP Motorsport + 36,711

FIA F3 pistetilanne 8/16 osakilpailua:

1. Robert Shwartzman (RUS) 114

2. Jehan Daruvala (IND) 102

3. Jüri Vips (EST) 92

….
12. Niko Kari 15
….

18. Simo Laaksonen 2

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

F3 Regional: Konsta Lappalainen palkintopallille Itävallassa

Konsta Lappalainen ja Isac Blomqvist. Kuva: ACI Sport.

Suomalaisen KIC Motorsportin Konsta Lappalainen ylsi ensimmäisenä suomalaiskuljettajana palkintopallille formuloiden F3 Regional-sarjan Euroopan mestaruussarjan osakilpailussa Itävallassa.

Sateen kastelemalla Red Bull Ringillä moottoriradalla Lappalainen ajoi viikonlopun toisessa lähdössä kolmanneksi.

F3-luokan EM-sarjan suomalainen tulokastiimi kohentaa suorituskykyään kilpailu kilpailulta. Tallin autoilla ajettiin viikonlopun jokaisessa startissa EM-pisteille.

KIC Motorsport on jo aiemmin osoittanut vauhtinsa sadekelillä ja niin tälläkin kertaa.

Lappalainen ajoi sateen kastelemalla radalla viikonlopun toisen lähdön kolmanneksi ja ylsi ensimmäisenä suomalaiskuljettajana uudessa sarjassa palkintopallille.

– Toinen startti ajettiin märällä radalla. Välillä rata ehätti hieman kuivua ennen kun vettä satoi taas lisää. Kisa oli tapahtumarikas. Moni teki lukkojarrutuksia ja ajautui radalta ulos. Taisin ensimmäisen kierroksen aikana nousta kymppisijan ulkopuolelta kuudenneksi, Lappalainen totesi.

– Meillä oli sateessa hyvä kyyti heti lähdöstä alkaen. Olin kilpailun lopussa jo toisena kun turva-auto kutsuttiin radalle ja pakka oli niin sanotusti kasassa. Turva-auton poistuttua kisan viimeisellä kierroksella Schumi (Ralf Schumacherin poika David) pääsi kuittaamaan ja putosin kolmanneksi.

Viikonlopun kolmanteen ja viimeiseen starttiin tiimi kokeili Lappalaisen autoon normaaleista säädöistä poikkeavia säätöjä.

– Ne eivät tällä kertaa toimineet odotetulla tavalla. Mutta saimme taas lisää tietoa ja ymmärrystä autostamme. Yhdeksäs sija oli siihen nähden ihan ok tulos, Lappalainen summaa.

FIA F3 Regional -sarja jää lähes puolentoista kuukauden mittaiselle kesätauolle.

Sarjan seuraavat EM-osakilpailut ajetaan elo-syyskuun vaihteessa Imolassa Italiassa, jossa viikonlopun ohjelmassa on poikkeuksellisesti neljä mestaruusosakilpailua.

F3 Regional EM-sarja käsittää kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja 24 kilpailustarttia. Sarja päättyy lokakuun 20. päivä Italian Monzaan.

FIA F3 Regional, Red Bull Ring, Itävalta

Lähtö 1:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32:04,532

10. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport + 7,099

12. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 13,101

Lähtö 2:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32:31,230

2. David Schumacher (GER) US Racing + 1,401

3. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 1,981

Lähtö 3:

1. Igor Fraga (BRA) DR Formula 32:15,313

8. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport + 2,702

9. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 3,467

Pistetilanne kuljettajat 11/24 osakilpailua:

1. Frederik Vesti (DEN) 243

9. Isac Blomqvist (SWE) 42

10. Konsta Lappalainen (FIN) 33

Pistetilanne tallit 11/24 osakilpailua:

1. Prema Powerteam (ITA) 434

5. KIC Motorsport (FIN) 75

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

F1: Turva-auto pilasi Bottaksen kisan

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi Britannian GP:n voittoon ja toiseksi jäi tallikaveri Valtteri Bottas.

Hamilton pääsi Bottaksen ohi turva-auton tultua radalle. Bottas oli käynyt renkaiden vaihdossa ennen turva-autoa ja Hamilton pääsi renkaidenvaihtoon turva-auton ollessa radalla.

Kolmanneksi ajoi Ferrarin Charles Leclerc.

Kisan lähtö onnistui hyvin ja Bottas onnistui pitämään Hamiltonin takanaan.

Lähdössä Ferrarin Sebastian Vettel nousi pykälän viidenneksi.

Muutaman kierroksen jälkeen Hamilton onnistui ohittamaan Bottaksen, mutta Bottas onnistui heti perään Hamiltonin ohituksessa.

Kierroksella 12 Red Bullin Pierre Gasly ohitti Vettelin ja meni heti sen jälkeen renkaiden vaihtoon.

Ferrarin Charles Leclerc ja Red Bullin Max Verstappen tulivat samaan aikaan renkaiden vaihtoon kierroksella 14.

Verstappen onnistui Leclercin ohituksessa varikon ulostulossa. Hetken päästä Leclerc onnistui taas Verstappenin ohituksessa.

Kierroksella 17 Bottas tuli renkaidenvaihtoon.

Kierroksella 20 Alfa Romeon Antonio Giovinazzi ajoi ulos ja juuttui hiekkaan. Tästä syystä turva-auto tuli radalle.

Hamilton ja Vettel tulivat heti turva-auton aikana renkaidenvaihtoon.

Renkaidenvaihdon aikana Hamilton nousi kärkeen ja Bottas ajoi toisena.

Turva-auto poistui kierroksella 23 ja Hamilton onnistui pitämään Bottaksen takanaan.

Kierroksella 38 Verstappen ohitti Vettelin ja heti sen jälkeen Vettel yritti ohitusta ja törmäsi Verstappenin perään.

Molemmat pääsivät kuitenkin jatkamaan, mutta Vettel linkutti varikolle ja vaihtoi etusiiven.

Samalla Vettel putosi sijalle 16. Vettel sai myöhemmin vielä 10 sekunnin aikasakon törmäilystään.

Verstappen putosi sijalle 5.

Muutama kierros ennen loppua Bottas tuli vielä vaihtamaan renkaat, mutta pystyi säilyttämään kakkossijansa.

Britannian GP

1 Lewis Hamilton Mercedes

2 Valtteri Bottas Mercedes +24.928

3 Charles Leclerc Ferrari +30.117

4 Pierre Gasly Red Bull Racing +34.692

5 Max Verstappen Red Bull Racing +39.458

6 Carlos Sainz McLaren +53.639

7 Daniel Ricciardo Renault +54.401

8 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing +65.540

9 Daniil Kvyat Toro Rosso +66.720

10 Nico Hülkenberg Renault +72.733

11 Lando Norris McLaren +74.281

12 Alexander Albon Toro Rosso +75.617

13 Lance Stroll Racing Point +81.086

14 George Russell Williams +1 kier.

15 Robert Kubica Williams +1 kier.

16 Sebastian Vettel Ferrari +1 kier.

17 Sergio Perez Racing Point +1 kier.

18 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing kesk.

19 Romain Grosjean Haas F1 Team kesk.

20 Kevin Magnussen Haas F1 Team kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

F1: Viime vuonna Räikkönen ajoi palkintopallille Silverstonessa

Kimi Räikkönen. Kuva: Ferrari.

Britannian GP oli viime vuonna hyvin tapahtumarikas kilpailu.

Paalupaikalta lähtenyt Mercedeksen Lewis Hamilton epäonnistui lähdössä ja Ferrarin Sebastian Vettel ja Mercedeksen Valtteri Bottas pääsivät ohi.

Ferrarin Kimi Räikkönen törmäsi kolmannessa mutkassa Hamiltoniin ja Hamilton pyörähti ulos radalta ja jäi koko joukon hännille.

Alussa ajettiin järjestyksessä Vettel, Bottas, Red Bullin Max Verstappen, Räikkönen ja Red Bullin Daniel Ricciardo.

Räikköselle tuli kolarista 10 sekunnin aikasakon, jonka hän kärsi renkaiden vaihdon yhteydessä kierroksella 14.

Räikkönen ajoi nopeimpia kierroksia renkaiden vaihdon jälkeen ja ajoi kuudentena sen jälkeen, kun molemmat Red Bullit olivat vaihtaneet renkaat.

Vettel tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 21 ja Bottas heti sen jälkeen.

Hamilton tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 25 ja ajoi sen jälkeen nopeimpia kierroksia.

Kierroksella 32 Sauberin Marcus Ericsson ajoi rajusti ulos ja turva-auto tuli radalle.

Turva-auton aikana Vettel, Verstappen ja Räikkönen tulivat renkaiden vaihtoon. Bottas ei tullut, koska hänellä ei ollut uusia pehmeitä renkaita.

Kierroksella 37 turva-auto poistui radalta ja heti seuraavalla kierroksella Haasin Romain Grosjean ja Renaultin Carlos Sainz törmäsivät ja turva-auto tuli uudelleen radalle.

Turva-auto poistui radalta kierroksella 41 ja kierroksella 44 Räikkönen onnistui ohittaa Verstappenin.

Kierroksella 47 Verstappen pyörähti ja seuraavalla kierroksella hän keskeytti.

Kierroksella 47 Vettel onnistui Bottaksen ohituksessa ja nousi kisan kärkeen. Heti perään myös Hamilton ohitti Bottaksen.

Kierroksella 49 Räikkönen ohitti Bottaksen ja nousi kolmanneksi.

Britannian GP:n lopputulokset 2018

1 Sebastian Vettel Ferrari 1:27:29.784
2 Lewis Hamilton Mercedes +2.264s
3 Kimi Räikkönen Ferrari +3.652s
4 Valtteri Bottas Mercedes +8.883s
5 Daniel Ricciardo Red Bull +9.500s
6 Nico Hulkenberg Renault +28.220s
7 Esteban Ocon Force India +29.930s
8 Fernando Alonso McLaren +31.115s
9 Kevin Magnussen Haas +33.188s
10 Sergio Perez Force India +34.708s
11 Stoffel Vandoorne McLaren +35.774s
12 Lance Stroll Williams +38.106s
13 Pierre Gasly Toro Rosso +39.129s
14 Sergey Sirotkin Williams +48.113s
15 Max Verstappen Red Bull Kesk.
Romain Grosjean Haas Kesk.
Carlos Sainz Renault Kesk.
Marcus Ericsson Sauber Kesk.
Charles Leclerc Sauber Kesk.
Brendon Hartley Toro Rosso Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Moottoripyöräilijä menehtyi törmäyksessä liikennemerkkiin

Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen kello 13.22 tulleen ilmoituksen mukaan moottoripyöräilijä oli törmännyt Sulkavalla Pulkkilantien ja Kirkkotien risteyksessä liikennemerkkiin.

Poliisin tapahtumapaikkatutkinnan ja silminnäkijöiden havaintojen perusteella moottoripyöräilijä oli kiihdyttänyt voimakkaasti Sulkavantiellä ja törmännyt Kirkkotien risteyksessä liikenteenjakajassa olevaan liikennemerkkiin.

Moottoripyörän kuljettaja todettiin menehtyneeksi tapahtumapaikalla.

Liikenneonnettomuudessa menehtyi 1950-luvulla syntynyt Pohjois-Savolainen mies.

Tapahtumapaikalla on nopeusrajoitus 80 km/h. Ajorata oli tapahtuma-aikana sateen jäljeltä osittain märkä.

Onnettomuuspaikan kohdalla tieosuus oli noin puolen tunnin ajan suljettuna onnettomuuspaikan tutkinnan ajan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Karkuun ajaneen mopopojan mopo kulki 70 km/h

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä puoli kolmen aikaan Salon Mariankadulla poliisipartiota vastaan ajoi mopo ilman ajovaloja silminnähden ylinopeutta.

Poliisipartio kääntyi mopoilijan perään ja mopoilija lähti pakenemaan poliisipartiota.

Mopoilija poukkoili jalkakäytävien ja viheralueiden poikki poliisia karkuun.

Poliisi sai pysäytettyä 16-vuotiaan pakenijan Kivenhakkaajankadulla.

Poliisi suoritti mopolle koeajon ja mopo kulki poliisin ajamana 70 km/h.

Poliisi epäilee 16-vuotiasta salolaispoikaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska mopo luokitellaan moottoripyöräksi siihen tehtyjen rakenteellisten muutosten johdosta sekä kahdesta ajoneuvorikkomuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Ralli: Joni Mäkelä Historic-rallin selvään voittoon

Teiskon UA:n Joni Mäkelä oli päivän nopein historic-luokkien kuljettaja. Kuva: Marko Kyöstilä.

Joni Mäkelä kiri johtoon jo heti alkumatkasta Historic Rally Trophy -sarjan neljännessä osakilpailussa Autoglym Rallissa.

Nokian ajoharjoittelurata toimi lauantaisen kilpailun keskuspaikkana, mutta erikoiskokeet ajettiin Sastamalan ympäristössä.

Historic-luokkien nopein kuljettaja oli ennakkosuosikiksikin mainittu Teiskon UA:ta edustava Joni Mäkelä.

Mäkelä voitti sarjan osakisan Savolinnassa tammikuussa, mutta sen jälkeen keskeytti kaksi seuraavaa.

Pahin vastustaja näytti ennakkoon olevan saman seuran edustaja ja Kangasalla asuva Tommi Järvinen, joka on koko kauden keikkunut kärkijoukoissa.

Mäkelä oli liikkeellä 1600-kuutioisella Escortilla Järvisen päästellessä Toyota Starletilla.

Kun ensimmäiset ajat erikoiskokeelta 1 nähtiin, latistui jännitys. Mäkelä oli odotetusti nopein, mutta Järvinen oli jäänyt lähes puoli minuuttia.

– Me saatiin edellä lähtenyt kiinni ja ajettiin sen perässä noin seitsemän kilsaa, manasi Järvinen maalissa.

– Kuusi pätkää oli tänään, ja kolmella jouduttiin ajamaan edellä menneiden perässä. Se harmittaa tosissaan, sillä olisi voinut tullut hyvä kisa Mäkelän kanssa. Homma kaatui nyt siihen, että ajettiin muut kiinni, eikä missään päässyt ohi. Ei ne nähneet varmaan, eivätkä osanneet katsella peilistä taaksepäin.

Viitosella tuli Järviselle ”takkiin” vielä yli puoli minuuttia. Vaikka mies ajoi pohjat vielä viimeiselle pätkälle, ero maalissa oli yli minuutin.

Mäkelä oli maalissa voittoonsa tietenkin tyytyväinen. Tulosten mukaan voitto oli suorastaan ylivoimainen, eivätkä Järvisen ongelmat suinkaan voittoa haalenna.

Järvisen kanssa samanlaisella Starletilla ajava Mikko Kortesuo oli tuloslistoilla kahden pätkän jälkeen vielä kolmantena, mutta ero Mäkelään oli kuitenkin jo 43,5 sekuntia.

Seuraavalla Kortesuo keskeytti tekniseen vikaan, jolloin kolmanneksi nousi Volvo 242:lla Nokian UA:n Onni Mustapuro.

 

Toivonen keskeytti nuottiarjan kärjestä

Nuottisarjassa Riihimäen ja edellisen kisan, Kaasujalka Rallin, voittanut Janne Toivonen aloitti Opel Kadett GTE:llä väkevästi.

Miehelle kirjattiin heti ykköseltä lähes minuutin pohjat ennen Peugeot 205 GTI:tä ajavaa Petri Fromholdtia.

Kakkosella Toivonen poistui tuloslistoilta ulosajon vuoksi ja kärkeen nousi järjestävän seuran, PR-Racingin Seppo Raittila Corollalla.

Urjalan Pasi Koskinen oli Escort 1600:lla kakkosena 11,6 sekunnin päässä.

Koskinen takoi kolmospätkästä lähtien kaikille lopuille pohjat, ja maalissa Raittilan oli toteaminen urjalalaisen nopeammakseen yli puolen minuutin erolla.

Pistejohdossa ennen Nokian kisaa ollut Antti Leponiemi keskeytti jo ykkösellä tekniseen vikaan, minkä vuoksi sijoitus muuttui kolmanneksi.

Pasi Koskinen nousi pistejohtoon, ja Teemu Koivisto on kolmen pisteen päässä toisena.

Tasanopeusluokassa tiukka taisto voitosta

Tasanopeusluokassa käytiin myös tiukkaa sekuntitaistoa. Kympin kärjessä keikkuneet vaihtelivat sijoituksiaan pätkä pätkältä, eikä ollut lainkaan selvää, kuka saapuu maaliin voittajana.

Sen verran tuli hajontaa, että Kari Kuosmanen ja kartturinsa Tomi Auersalmi onnistuivat venyttämään eron kakkoseksi sijoittuneeseen pariin Ari-Pekka Jääskeläinen-Risto Valkonen 21,40 sekuntiin.

Kolmanneksi sijoittunut pari Esa Suikkanen-Päivi Kauppala jäivät kakkossijasta vajaan kolme sekuntia.

Pistetaulukossa neljän osakisan jälkeen Eero ja Eetu Juutilainen Audilla sekä Ari-Pekka Jääskeläinen-Risto Valkonen Golfilla ovat tasapistein kärjessä.

Hallitseva mestaripari Mika Alakoskela-Aleksi Hirvilampi ovat Corsallaan kolmantena kolmen pisteen päässä.

Historic-sarjan pistetilanteet

Ikäkategoria 1:
1. Jari Ohrankämmen 44 pistettä
2. Martti Sarasto 40
3. Jari Valtaala sekä Kaj Forsberg 31 pistettä

Ikäkategoria 2:
1. Mikko Frilander 40 pistettä
2. Toni Sinkkonen 34
3. Janne Kanerva, Joni Mäkelä ja Jussi Lappalainen 22 pistettä

Ikäkategoria 3:
1. Tommi Järvinen 44 pistettä
2. Raimo Lindén 40
3. Markku Hakala 27 pistettä

Ikäkategoria 4:
1. Juha Selänne sekä Markku Laakso 42 pistettä
3. Esa Lindroos 40 pistettä.

Autoglym Rallin HRT-luokkavoittajat:
Lk 1: Jari Ohrankämmen HRCF Wartburg 353;
Lk 2: Jari Valtaala AlavUA Corolla;
Lk 3: Bertil Lindholm HRCF Cortina Lotus;
Lk 4: ei maaliin tulijoita;
Lk 5: Niko Allinen KiuUA Escort 1300 GT;
Lk 6: Joni Mäkelä TeisUA Escort 1600;
Lk 7: Tomi Tikanmäki LprRT Saab 96 V4;
Lk 8: Markku Hakala FoSUA Corolla;
Lk 9: Raimo Lindén Celica 1600;
Lk 11: Tommi Järvinen TeisUA Starlet;
Lk 13: Onni Mustapuro NokUA Volvo 242;
Lk 14: Seppo Laamanen SLUA Lada Samara;
Lk 15: Esa Lindroos AUK Jämsän Äijät;
Lk 16: Sami Tuominen SaarUA Opel Manta 2.0 E;

Nuottisarja:
Lk 19: Harri Välimäki TamUA Skoda Favorit;
Lk 20: Pasi Koskinen UUA Escort 1600;
Lk 21: Petri Söyring TerUA Kadett GTE;
Lk 22: Teemu Koivisto HeiUA Mercedes-Benz 280 CE

Tasanopeussarja:
1. Kari Kuosmanen-Tomi Auersalmi HRCF Rover 3500 S 121,30 pistettä;
2. Ari-Pekka Jääskeläinen-Risto Valkonen ALTI/LMM VW Golf 142,70;
3. Esa Suikkanen-Päivi Kauppala SiAK Porsche 911 SC 145,50;
4. Jarmo Vesala-Seppo Merinen HRCF Saab 96 V4 151,00;
5. Eero Juutilainen-Eetu Juutilainen RUA/AL-Hki Audi Coupe quattro 153,70

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Viisi henkilöa loukkaantui rattijuopon ulosajossa — kolme heistä vakavasti

Kuva: CvB.

Sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen lauantai-iltana klo 23 jälkeen henkilöauton ulosajosta Vehkaojantiellä Salossa.

Ilmoittaja oli havahtunut kovaan pamaukseen, jonka syyksi ilmeni auton ulosajo.

Poliisin mukaan henkilöauto oli kulkenut suurella nopeudella mutkaista soratietä ja sen kuljettaja oli menettänyt vasemmalle kaartuvassa mutkassa auton hallinnan ajautuen ojaan.

Auto pyörähti katon kautta ympäri jääden pyörilleen ojaan vain noin kymmenen sentin etäisyydelle suuresta heinäpaalista ja sähköpylväästä.

Poliisin tiedotteen mukaan autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Autossa olleista kolme henkilöä sai vakavia vammoja ja kaksi selvisi lievemmillä vammoilla.

Pelastuslaitos joutui irrottamaan auton katon saadakseen kaksi matkustajaa ulos autosta. Kaikki autossa olleet kuljetettiin jatkohoitoon.

Kuljettajalle tehdyn seulonta-alkometrikokeen tulos oli 0,81 mg/l.

Poliisi epäilee auton 23-vuotiasta kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä neljästä törkeästä vammantuottamuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN PÄIVITTÄINEN  UUTISKIRJE //