Koti Blogi Sivu 1925

Autotoday 10 vuotta sitten: Bottas kiisi Zandvoortissa toiselle sijalle

Valtteri Bottas ja Mika Mäki.

Valtteri Bottas on vasta viime vuosina noussut koko kansan tietoisuuteen. Bottaksella oli kuitenkin jo pitkä ura, ennen kuin hän pääsi F1-sarjaan. On hyvä huomata, että Zandvoortin kisassa ajoi Bottaksen lisäksi kaksi muuta suomalaista.

Bottas kiisi Zandvoortissa toiselle sijalle

Tänään Hollannin Zandvoortissa ajettu toinen F3-eurosarjan osakilpailu oli maineikas meille suomalaisille, sillä Valtteri Bottas sijoittui toiseksi. Suomalainen hävisi tallikaverilleen Jules Bianchille runsaat kaksi sekuntia. Christian Vietoris ajoi kisassa kolmanneksi.

Motoparkin Atte Mustonen otti kisassa yhdeksännen sijan. Mustonen jäi runsaat yhdeksän sekuntia kärjestä.

Mika Mäen kisa puolestaan päättyi keskeytykseen jo ensimmäisellä kierroksella. Zandvoortissa ajetaan toinen F3-osakilpailu sunnuntaina.

Juttu oli Autotodayssa 18.7.2009

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kaksi asiaa korostuu taksiasiakkaiden toiveissa

Kuva: Clas von Bell

Taksin varma saatavuus ja matkan turvallisuus ovat kuluttajille tärkeimmät tekijät taksimatkan valinnassa, selviää Taksiliiton ja Lähitaksi Oy:n teettämästä Taksialan yleistutkimuksesta (02/2019).

Tutkimusyritys Bilendin kevättalvella toteuttamasta tuhannen vastaajan kyselytutkimusta selviää, että kuluttajat arvostavat kahta seikkaa yli muiden valitessaan taksin.

Taksin saatavuutta, eli sitä, että taksin saapuminen on varmaa, pitää erittäin tärkeänä 89 prosenttia vastaajista ja melko tärkeänä 8 prosenttia.

Taksimatkan turvallisuus on erittäin tärkeää 85 prosentille vastaajista, minkä lisäksi 12 prosenttia pitää sitä melko tärkeänä.

Erityisen tärkeää taksimatkan turvallisuus on naisvastaajille: heistä peräti 92 prosenttia vastasi näin, kun vastaava luku miehille on 77 prosenttia.

Vastauksissa korostuu myös kuluttajien näkemys siitä, että kuljetuksen tarjoajan täytyy hoitaa lakisääteiset velvoitteensa, kuten vakuutukset, verot, työnantajamaksut ja tarvittavat luvat.

Erittäin tärkeäksi tämän kokee seitsemän vastaajaa kymmenestä, ja lisäksi kaksi kymmenestä pitää sitä melko tärkeänä.

Naisvastaajat peräänkuuluttavat lakisääteisten velvollisuuksien täyttämistä useammin kuin miehet – naisista 76 % pitää lainmukaista toimintaa erittäin tärkeänä, miehistä 62 %.

Digiorientoituneet suurkuluttajat löytyvät pääkaupunkiseudulta

Kaikista vastaajista noin puolet käyttää Suomessa taksia muutaman kerran vuodessa. Isoissa kaupungeissa taksin käyttö on yleisempää kuin pienemmissä kaupungeissa tai maalaiskunnissa. Taksin suurkuluttajat löytyvät Uudeltamaalta.

Lähes aina (93 %:ssa tapauksista) matkustaja maksaa taksimatkansa itse. Kolme neljäsosaa vastaajista tilaa taksin yleisimmin soittamalla, kun taas yksi kymmenestä ottaa useimmin taksin tolpalta.

Tilaussovellusta suosii myöskin joka kymmenes. Taksin tilaaminen sovelluksella, tekstiviestillä ja netissä korostuu erityisesti pääkaupunkiseudulla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: 1960-luvulla suositttu taksiauto

Kuva: Clas von Bell.

1960-luvulla yksi suosituimpia taksiautoja oli Volga.

Oheisessa kuvassa on Volga M21-S (GAZ) vuodelta 1965.

Vuonna 1965 oli taksina Suomessa 1 521 Volgaa (Wikipedia).

Volgan moottori on nelisylinterinen nelitahtinen kansiventtilikone. Koko on 2,445 litraa ja tehoa on 95 hevosvoimaa. Vaihteistona on rattivaihde, 3+1.

Katso tästä muut Päivän taksiauto -jutut.

Autossa on rumpujarrut ja pysäköintijarru vaikuttaa mekaanisesti kardaaniakseliin. Istuinpaikkoja Volgassa on kuusi ja auto on neliovinen.

Kuvan Volga oli esillä Classic Motorshow -tapahtumassa vuonna 2009.

Kuvan auto oli silloin Suomen taksiliiton omistuksessa ja Helsingin taksiautoilijoiden hallinnassa.

Autossa on vuoden 1965 taksa ja Helsingin taksivarustus.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Käytettyä autoa ostettaessa on hyvä tarkistaa myös ilmastointilaitteen toiminta

Kuva: CvB.

 

Ilmastointi on autoissa yksi merkittävimmistä mukavuustekijöistä, varsinkin Suomen kesässä, jossa sääolosuhteet vaihtelevat sateista helteisiin.

Vaikka ilmastoinnin tarkoitus on viilentää, sitä kannattaa käyttää ympäri vuoden, jotta auton sisätilan kosteus poistuisi ja jotta ilmastointilaite toimisi moitteettomasti. Säännöllinen parin vuoden välein tehty huolto pitää ilmastoinnin kunnossa.

Nykyään uudemmissa käytetyissä autossa ilmastointi on melkolailla vakiovaruste, ja se löytyy vähintäänkin manuaalisilla säädöillä.

– Manuaalisessa ilmastoinnissa kuljettaja säätää itse ilmastoinnin asetukset, kuten lämpötilan, puhalluksen ja suuntauksen. Automaattisessa ilmastoinnissa kuljettajan ei tarvitse välttämättä tehdä muita säätöjä kuin asettaa haluttu lämpötila. Kaksialueisessa automaatti-ilmastoinnissa saa säädettyä etupenkillä istuville muun muassa oman lämpötilan, kertoo Kamux Malmin myyntipäällikkö Lauri Pennanen.

Hellesäällä ilmastointia ei kannata kääntää täydelle teholle, sillä vähempikin riittää: ilmastointi kannattaa säätää vain muutaman asteen ulkolämpötilaa viileämmälle. Tällöin matkustajille ei tule flunssainen olo.

Hieman hifimpiä ominaisuuksia

Etupenkeille kohdistuvan perusilmastoinnin lisäksi on olemassa myös takapenkille viileyttä suuntaavia ilmastointeja. Etenkin lapsiperheiden matkustusmukavavuutta lisää, kun takapenkkiläisillekin saa valittua sopivan lämpötilan ja puhalluksen suunnan.

Kuumana kesäpäivänä etuistuimen ilmastointi- ja viilennystoiminto on miellyttävä lisäominaisuus, joka pitää selänkin kuivana.

– Uudemmissa autoissa löytyy jo ilmastointeja, jotka aktivoituvat, kun autoa lähestytään. Joissakin automalleissa taas ilmastointia voi ohjata etänä kännykkäsovelluksella. Tällöin auton voi viilentää miellyttäväksi ennen liikkeelle lähtöä, Pennanen kertoo.

Näihin asioihin ilmastoinnissa kannattaa kiinnittää huomiota

– Käytetyn auton ostajalle kesä on paras ja luontava aika tarkastaa auton ilmastoinnin kunto. Ostajan kannattaa testata, miten ilmastointi toimii, miten kylmälle sen saa ja kiertääkö ilma tasaisesti. Auton kuntoa arvioitaessa moni ei ehkä muista tarkastaa ilmastoinnin kuntoa. Se kuitenkin kannattaa, sillä ilmastoinnin korjaaminen voi tulla kalliiksi, Lauri Pennanen neuvoo.

– Kannattaa myös tutustua auton huoltohistoriaan ja katsoa, onko ilmastointia huollettu tarpeeksi usein ja milloin se on tehty viimeksi, myyntipäällikkö muistuttaa.

Näin huolehdit autosi ilmastoinnista

Kamux Malmin myyntipäällikkö Lauri Pennasen mukaan paras ja helpoin tapa huoltaa ilmastointilaitetta itse on yksinkertaisesti käyttää sitä. Koska järjestelmä tarvitsee säännöllistä käyttöä toimiakseen kunnolla, myös talvella kannattaa pitää ilmastointia aika ajoin päällä.

– Joissakin automalleissa ilmastoinnin saa päälle vasta muutamassa plusasteessa. Talvella esimerkiksi parkkihalliin ajettaessa kannattaa laittaa ilmastointi hetkeksi päälle. Näin ilmastointi pysyy kunnossa ja sisätiloistakin saa samalla ylimääräisen kosteuden pois. Hyvin toimiva ilmastointi pitää auton etu- ja takaikkunat kirkkaina ja huurteettomina eli sillä on suora vaikutus näkyvyyteen ja ajoturvallisuuteen, Pennanen muistuttaa.

Katso myös tämä: Vältä nämä viisi virhettä auton ilmastointia käytettäessä!

Auton ilmastointilaite olisi hyvä huoltaa noin kahden vuoden välein, jotta laitteessa on riittävästi kylmäainetta ja kompressori toimii. Ilmastoinnin huolto ei yleensä kuulu autojen määräaikaishuolto-ohjelmaan, joten siitä huolehtiminen jää auton omistajan vastuulle ja muistamisen varaan.

Pennanen tähdentää, että huoltamattomassa ilmastoinnissa kylmäaineen vähäinen määrä voi rikkoa kompressorin, mikä tarkoittaa isompaa korjauslaskua. Huonosti toimiva ilmastointi myös lisää polttoaineen kulutusta.

– Matkustamoon ohjattavan ilman puhtauteen voi vaikuttaa vaihdattamalla huollon yhteydessä säännöllisesti raitisilmasuodattiminen ja pyytämällä myös ilmastointikanavien desinfioinnin. Aktiivihiilisuodatin puhdistaa epäpuhtauksia ja hajuja paremmin kuin tavallinen raitisilmasuodatin. Puhdas sisäilma tuntuu miellyttävältä hengittää eikä tuo ulkoilman epäpuhtauksia auton sisään, Pennanen toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Yllättävän monella lommo ovessa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autoklinikan kyselyn mukaan pienet autovauriot syntyvät todennäköisemmin pysäköintitilanteissa toisen auton ovista.

30 prosenttia ajaa tällä hetkellä lommoisella autolla, vaikka pienen painauman voisi korjata nopeasti ja suhteellisen edullisesti ilman maalaamista PDR-menetelmällä.

Autoklinikan kyselystä käy ilmi, että yleisimmät syyt lommojen alkuperään ovat toisen auton ovi (44 %), katuvalo ja tolppa (7 %) sekä puun oksa (4 %).

– Pienen lommon aiheuttama haitta ei ole vain esteettinen, vaan se alentaa myös auton arvoa. Painauma kannattaa aina käydä arvioituttamassa, sillä monesti se voidaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä nopeasti oikaisemalla ilman maalausta niin sanotulla PDR-menetelmällä, Autoklinikan PDR-ammattilainen Vesa Mattila kertoo.

– Kyselyssämme eivät nousseet esiin raekuurot, joiden vaikutus kuitenkin saattaa alueellisesti näkyä hyvinkin vahvasti korjaamoillamme. Kesäisen raekuuron jälkeen meillä saattaa olla korjauksessa kymmeniä autoja, Mattila sanoo.

Mattila muistaa itse matkanneensa muun muassa Lapuan Autoklinikalle korjaamaan autoja, jotka vaurioituivat viime vuonna kovassa raekuurossa elokuussa.

– Lapualla satoi halkaisijaltaan kolmisenttisiä rakeita, ja tämän kokoiset rakeet aiheuttavat jo huomattavaa vahinkoa autolle. Pelkästään auton katossa voi tällaisen raekuuron jäljiltä olla jopa 400 oiottavaa kolhua, Mattila muistelee.

Vain harva suomalainen tuntee PDR-menetelmän

PDR-menetelmä sopii erinomaisesti yksittäisen kolhun nopeaan oikaisuun. Sitä voidaan kuitenkin hyödyntää myös raekuuron tiuhaan pommittamaan peltiin. Kolhuja työstetään tällöin vaurion taustapuolelta erikoisvalmisteisilla PDR-työkaluilla, jotka valitaan vaurion sijainnin mukaan. Näin metallipinta saadaan oikaistua maalipintaa vaurioittamatta.

– PDR on kyselymme mukaan edelleen valtaosalle tuntematon korjausmenetelmä, sillä vain 8 % tunsi sen ennestään. Lommon yllättäessä sitä kannattaa kuitenkin tiedustella, sillä se on verrattain edullinen korjausmenetelmä: korjauskustannukset ovat noin kolmanneksen perinteisten peltitöiden kustannuksista, Mattila sanoo.

Yhden lommon oikaisee Autoklinikalla perinteisesti alle tunnissa ja kustannukset alkavat tällöin noin 150 eurosta. Raekuuron vahingoittaman auton korjaamiseen menee keskimäärin kaksi työpäivää, riippuen autosta sekä vahinkojen sijainnista ja laajuudesta. Perinteiset peltityöt sen sijaan vievät monesti lähes viikon.

– PDR-menetelmä miellyttää myös ympäristötietoista autoilijaa, sillä maalaamista tai osien vaihtamista ei tarvita, Mattila toteaa ja antaa vielä kesävinkin:

– Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa tarkistaa, onko oma auto vakuutettu luonnonilmiöiden, kuten raekuurojen osalta.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1 064 mannersuomalaista, ja otos kerättiin tammi- ja helmikuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Suomen tieyhdistys: Tiet on saatu huonoon kuntoon pitkäjänteisellä niukalla rahoituksella

Arkistokuva: Kuva: Uudenmaan ELY-keskus.

Tieverkon kunto on huolestuttava ja tänä vuonna teitä päällystetään ennätyksellisen vähän.

– Eri puolueet ovat luvanneet liikenneverkolle lisää rahaa ja tämän lupauksen pitää konkretisoitua syksyn budjetissa, todetaan Suomen Tieyhdistyksen tiedotteessa.

Pääosa väylänpidon rahasta pitää suunnata tieverkolle. Tieliikenteen osuus tavarakuljetuksien suoritteesta on 67% ja henkilöliikenteen kilometrisuoritteesta 86 prosenttia tapahtuu tieverkolla.

–Tiet on saatu huonoon kuntoon pitkäjänteisellä niukalla rahoituksella, joten tiestön korjaustyö pitää tehdä myös suunnitelmallisesti, tehokkaasti ja pitkäjänteisesti. Syksyn talousarviossa tiestön kuntoon laittamisen pitää näkyä myös budjettikirjan lukuina, vaatii Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen Porin Suomi Areenalla.

–Tiestön kunto heikkenee kiihtyvällä vauhdilla. Kyse ei ole enää useinkaan huonokuntoisesta päällysteestä, vaan teiden rungot pettävät. Runkojen kuntoon laittaminen on noin 10 kertaa kalliimpi toimenpide kuin päällystäminen. Hyväkuntoista tietä on edullista pitää kunnossa. Huonokuntoisen tien kuntoon laittaminen on kallista, muistuttaa Raitanen.

–Tiet ovat liikennejärjestelmän runko ja liikennejärjestelmä ei toimi jos tieverkko ei ole kunnossa. Muu infra eli radat, satamat ja lentokentät tarvitsevat hyväkuntoista tieverkkoa, jotta ihmiset ja tavarat saadaan liikkumaan eri kulkumuotojen välillä, Raitanen lopettaa.

Pikeä vai bittejä? –keskustelu käytiin Porin Suomi Areenalla 18.7. Keskustelemassa olivat Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen, SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehto­nen. Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen ja INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö. Johtava asiantuntija Eetu Pilli-Sihvola Traficomista toi keskusteluun digita­lisaation tarjoamat ratkaisut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mies menehtyi pudottuaan ulosajaneen auton kyydistä

Kuva: Clas von Bell

Kustavin Iniöntiellä sattui aamulla henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi mies.

Poliisin mukaan Iniön suunnasta matkalla olleessa henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa.

Auto ajautui jyrkässä mutkassa ulos tieltä pellolle. Ulosajon aikana autosta putosi mies, joka menehtyi saamiinsa vammoihin.

Poliisin mukaan auto oli pyörinyt pellolla muutaman kymmenen metrin matkan.

Poliisin tutkinnan perusteella on saatu viitteitä liian suuresta tilannenopeudesta, eikä alkoholilla ole todettu olevan osuutta tapaukseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Poliisi kaipaa havaintoja Jyväskylän sunnuntain jalankulkijan ja pyöräilijän kolarista

Kuva: CvB.

Poliisi pyytää havaintoja Jyväskylän Palokassa Rovastintiellä Pappilanpolun risteyksen tuntumassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Sunnuntaina 14.7.2019 kello 13 jälkeen pyöräilijä ja jalankulkija törmäsivät.

Tapahtuman seurauksena kävellen liikkeellä ollut iäkäs nainen kaatui ja menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin.

Poliisi pyytää tapahtuman nähneitä ja pyöräilijää ilmoittamaan tietonsa numeroon 029 541 4811 tai sähköpostisoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Motoristilla 40 metrin jarrutusjäljet ennen törmäystä aitaan

Kuva: CvB.

Keskiviikkona kello 22.20 oli moottoripyöräilijä ajanut ulos tieltä Suhmurantiellä Joensuun Hammaslahdessa.

Poliisin tiedotteem mukaan moottoripyörää kuljettanut 18-vuotias joensuulaismies loukkaantui onnettomuudessa ja hänet toimitettiin kiireellisesti ambulanssilla ensiapuun.

Moottoripyöräilijä oli hieman oikealle kaartavan mutkan jälkeen törmännyt alikulun kohdalla olevaan aitaan, jonka yli moottoripyöräilijä pyörineen oli lentänyt.

Ennen törmäyspaikkaa oli poliisin mukaan näkyvissä yli 40 metrin matkalla jarrutusjäljet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tältä näyttää lava-auton emoji

Lava-auton emoji. Kuva: Ford.

Päivittäin lähetetään miljardeja emojeja ja 3000 hyväksytyn symbolin joukossa on jo mukana melkein kaikki liikkumisen muodot, mukaan lukien autot, skootterit, veneet, avaruusalukset ja hiihtohissit.

Lava-autojen ystävät huomasivat räikeän puutteen: lava-autolle ei ole käytettävissä ei ole emojia.

Ford päätti, että on aika tehdä asialle jotain ja juhlistaa nyt kansainvälistä emoji-päivää esittelemällä lava-auto-emojin ensimmäistä kertaa.

Fordilla on jo yli 100 vuoden perinne lava-autoista, ja nyt se on astumassa äärimmäisen pienten lava-autojen segmenttiin pyytämällä Unicode Consortiumia lisäämään lava-autolle oman emojin hyväksyttyjen symbolien listalle.

Lähettämällä pyynnön kansainväliset tekstistandardit määrittävälle järjestölle yhtiö edustaa lava-autoasiakkaitaan. Kaikkien aikojen ensimmäinen lava-auto-emoji juhlistaa samalla 17.7. vietettävää kansainvälistä emoji-päivää.

Ford lähetti vuonna 2018 Unicode Consortiumille ehdotuksen lisätä lava-auto-emoji kaikkiin näppäimistöihin.

Unicode Consortium on järjestö, joka käy läpi ja hyväksyy uudet emoji-ehdotukset. Nyt lava-auto-emoji on päässyt pieneen ehdokasjoukkoon, josta valitaan lisäykset seuraavaan Unicode-versioon.

Jos lava-auto-emoji hyväksytään alkuvuonna 2020, symboli muunnetaan kaikille mobiilialustoille asiakkaiden tarpeisiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //