Koti Blogi Sivu 192

Yksi henkilö kuoli rajussa peräänajossa Nelostiellä

Kuva: CvB.

Nelostiellä Oulussa tapahtui tänään noin kello 6 aamulla vakava liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto törmäsi samaan suuntaan liikkuneen rekan perään. Neljä henkilöautossa ollutta henkilöä sekä autossa ollut koira loukkaantuivat onnettomuudessa.

Kaikki autossa olleet henkilöt loukkaantuivat alustavien tietojen perusteella vakavasti ja heidät kuljettiin jatkohoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Yksi henkilöistä menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Poliisi joutui tilanteessa lopettamaan paikan päällä kolarissa vakavasti loukkaantuneen koiran. Poliisi konsultoi eläinlääkäriä ennen koiran lopettamispäätöstä.

Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä teknisen tutkinnan keinoin sekä kuulustelemalla osallisia.

Lue myös

Reilusti kolmatta sataa ajanut moottoripyöräilijä pääsi poliisia karkuun!

Auto anastettiin väkivaltaa uhkaamalla

Lyhyt autoajelu Hausjärvellä tuotti poliisille tutkittavaksi kahdeksan eri rikosta!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näin Tesla on kasvanut Suomessa kymmenen vuoden aikana

Tesla Vantaa Petikko. Kuva: Tesla.

Tesla on nyt toiminut 10 vuotta Suomessa ja aloittaa juhlavuoden vieton Suomessa. Ensimmäisen Tesla-myymälän avaamisesta Suomessa vuonna 2015 lähtien brändi on kasvanut nopeasti markkinoilla. Markkinoille on tuotu useita uusia, edullisempia malleja, viisi uutta Tesla Centeria on avattu ympäri maata sekä 40 Supercharger-latauspistettä, jotka mahdollistavat matkustamisen ympäri Suomen, todetaan Teslan tiedotteessa.

Viimeisten kahden vuoden aikana Teslan ekosysteemin laajentuminen on kiihtynyt. Yhä useammat omistajat ovat liittyneet tukemaan Teslan missiota nopeuttaa siirtymistä kestävään energiaan. Teslan autokanta Suomessa on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana ylittäen 30 000 ajoneuvon määrän, ja samoin Supercharger-latauspisteiden määrä on kaksinkertaistunut tuona aikana..

Supercharger-latauspisteiden määrän kaksinkertaistaminen vuosina 2024–2025

Supercharger-verkosto on mullistanut pitkän matkan sähköautomatkailun tarjoten nopeita, päästövapaita ja käteviä latausratkaisuja Teslan omistajille ympäri Suomen. Supercharger-latauspisteiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana 170:stä yli 340:een, ja verkosto ulottuu pääkaupunkiseudulta aina Inariin asti yhteensä 40:llä asemalla.

Sähköauton omistamiskokemukseen on tehty useita parannuksia, alkaen siirtymisestä CCS-latausstandardiin, Teslan V3- ja V4-tekniikan käyttöönotosta sekä verkon asteittaisesta avaamisesta muiden sähköautojen käyttöön.

Ensimmäinen Supercharger-asema, jonka Tesla avasi Suomessa vuonna 2015, tarjosi 6 latauspistettä. Nykyään latauspisteitä on keskimäärin 13 per asema, ja yhtiö on hiljattain avannut useita uusia asemia muun muassa Vantaalle, Jämsään ja Forssaan.

Tesla Centereiden lukumäärän kaksinkertaistaminen vuosina 2024–2025

Teslan 10-vuotisen taipaleen aikana brändi on jatkuvasti kasvanut Suomessa ja kehittynyt monin tavoin, erityisesti uusien digitaalisten palveluiden myötä Teslan ekosysteemin – sovelluksen ja Supercharger-verkoston – kautta.

Viimeisten kahden vuoden aikana Teslan autojen määrä Suomen teillä on kaksinkertaistunut, samaan aikaan kolme uutta Tesla Centeriä on avattu ja Supercharger-verkoston kattavuus Suomessa on kaksinkertaistunut. Näin Tesla on päässyt entistä lähemmäs asiakkaitaan.

Kaksi konseptia, jotka ovat lisänneet Teslan läsnäoloa ja läheisyyttä asiakkaisiin, ovat Mobile Service -teknikot, jotka matkustavat ympäri Suomea ja huoltavat auton sen pysäköintipaikalla, sekä omatoimiset koeajopisteet uusien Model Y:n ja Model 3:n koeajoille ympäri maata.

Tapahtumia ja juhlia kiittääksemme Teslan omistajia ja sähköautoiluyhteisöä

Suomessa Tesla järjestää heinäkuussa ympäri maata tapahtumia juhlatunnelmissa. 11. ja 12. heinäkuuta juhlat järjestetään Teslan Center Petikossa, Vantaalla. Tarjolla on pomppulinna lapsille, popcornia sekä muuta pientä purtavaa, koeajoja ja muita hauskoja aktiviteetteja. Osallistujat voivat myös hyötyä näiden tapahtumien aikana kattavista eduista.

Juhlat jatkuvat Oulussa 18. heinäkuuta alkaen Asuntomessuilla, jossa esillä on harvoin Suomessa nähtävä Cybertruck.

Lisätietoja tapahtumista täältä: https://www.tesla.com/event/fi-tesla-finland-10th-anniversary-event

*Teslan vaikutusraportti

Lue muita juttuja Teslasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Reilusti kolmatta sataa ajanut moottoripyöräilijä pääsi poliisia karkuun!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Torstaina kello 17 aikaan Iissä moottoripyöräpoliisi havaitsi moottoripyöräilijän, joka ajoi reilua ylinopeutta. Moottoripyöräilijää yritettiin pysäyttää mutta kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä vaan lähti ajamaan Nelostietä kohti Oulua kovaa ylinopeutta.

Poliisi mittasi moottoripyörälle Nelostiellä Iissä keskinopeuden 201 km/h rajoituksen ollessa 80km/h. Moottoripyörä kääntyi vanhalle Nelostielle (Tie 847) nopeuden noustessa 193 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h ja 221 km/h, rajoituksen ollessa 80 km/h. Pakenijan käyttämä suuri ylinopeus, vaarallinen ajotapa ja muu vilkas liikenne aiheutti sen, että moottoripyöräilijä pääsi pakenemaan poliisipartioita.

Liikenne oli tapahtumahetkellä vilkasta ja ajon aikana aiheutui useita vaaratilanteita.

Poliisi tavoitti myöhemmin illalla yleisövihjeen perusteella kuljettajan ja ajoneuvon Oulun Haukiputaan Jokikylästä.

18-vuotias Suomessa käymässä oleva ulkomaalainen nuori mies otettiin kiinni Oulun poliisilaitokselle. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös

Auto anastettiin väkivaltaa uhkaamalla

Lyhyt autoajelu Hausjärvellä tuotti poliisille tutkittavaksi kahdeksan eri rikosta!

Kuljettaja kuoli yöllä hirvikolarissa Salossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kymmenkertainen rallin Suomen mestari tekee paluun Kouvolan SM-rallissa

Kuva: Pekka Koski.

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo palaa tulevana viikonloppuna Kouvolassa ralli SM-sarjaan 11 kuukauden tauon jälkeen. Edellisen kerran Salo kilpaili SM-tasolla viime vuoden elokuussa Lahdessa, jolloin tuloksena oli SM5-luokan voitto sekä yleiskilpailussa komea neljäs sija.

Salo ajaa Kouvolassa nelivetoista Toyota GR Yarista, joka on japanilaisvalmistajan Rally1- ja Rally2-autojen luokitusauto. Viime talven aikana Salo kehitti autoaan yhteistyössä Esko Reinersin kanssa lisää, ja siinä yhteydessä heräsi kiinnostus kokeilla Toyotaa uudelleen tositoimissa.

Salo haluaa Kouvolassa nähdä, miten siviiliautosta kotitallissa rakennetulla Toyotalla pärjää muita SM5-luokan autoja vastaan. Kun vielä Salon vanha kakkosohjaaja Kristian Temonen oli viikonlopulle saatavana, niin asia lyötiin lukkoon.

– Viime vuonna Lahden SM-ralli oli hauska kokemus. Olemme tehneet autoomme pieniä muutoksia ja parannuksia, ja siitä nousi taas mielenkiintoa lähteä kokeilemaan, että olemmeko pystyneet rakentamaan suorituskykyämme yhtään eteenpäin. Myös Kouvola kisana kiinnosti. Siellä on aina ollut makeat rallitiet, joten on taas tosi siistiä päästä ajamaan numerot kyljissä kisaa, Salo perusteli päätöstään.

Tavoitteena SM5-luokan voitto

Viimeisten 11 kuukauden aikana Salo on pitänyt ajotuntumaansa yllä vain ajamalla asiakastilaisuuksia.

– SM5-luokan voittoa lähdemme tavoittelemaan. Yleiskilpailutasolla Rally2-autot menevät liian kovaa, mutta jos olisimme sellaisilla sijoituksilla, kun viime vuonna Lahdessa niin se olisi unelmien täyttymys. Ja jos joillain pätkillä pystyisimme ajamaan aikoja vähän viime vuonna lähemmäksi kärkeä niin myös siinä olisi jo tavoitetta kerrakseen.

Salo muistuttaa, että hyvä suoritus on monen osatekijän summa.

– Mm. keli ratkaisee paljon: jos sataa niin kärki menee menojaan, mutta jos on kuivaa niin se lisää mahdollisuuksiamme yleiskilpailutasolla, lähtönumerolla 16 ralliin starttaava Salo muistuttaa.

Salo ajoi ralliin valmistavan testin viime viikolla Lammilla. Tekniseltä puolelta viime vuoteen verrattuna mm. Toyotan jarrut ovat päivitetty.

– Toyota menee ihan nätisti ja on hauska auto ajaa, ei voi moittia. Kun saan pari pätkää rutiinia alle niin voi olla, että olemme ihan hyvässäkin lyönnissä. Mutta ei mennä asioiden edelle. On kivaa päästä kilpailemaan pitkästä aikaa, ja siitä iso kiitos myös yhteistyökumppaneillemme, jotka lähtivät erinomaisen hyvin matkallemme mukaan.

Rallin aikataulu

SM O.K. Auto-rallia ajetaan perjantaina sekä lauantaina. Kilpailijoilla on edessään kahdeksan erikoiskokeen ja 89,18 EK-km pituinen reitti. Ralli käynnistyy perjantai-iltana Kouvolan vanhan varuskunnan Kasarminmäen alueella ajettavalla yleisöerikoiskokeella (1,71 km) klo 19:01. Yleisö-pätkän jälkeen illan aikana ajetaan vielä yksi metsäerikoiskoe (7,25 km) ennen Kouvolaan yötauolle saapumista.

Ralli jatkuu lauantaina kuudella EK:lla. Matkaan lähdetään Tykkimäen moottoriradan huoltoparkista klo 9:15. Päivän ohjelmassa on kolme kahdesti ajettavaa erikoiskoetta. Rallikaravaani saapuu 40 minuutin mittaiseen päivähuoltoon Tykkimäelle alkaen klo 13:11. Rallin maaliin Kouvolan hotelli Vaakunaan ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan klo 17:45.

Lue muita juttuja Juha Salosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Driftingin Pro-luokan SM-kausi jatkuu Ahvenistolla

Kuva: TenhoPhotography.

Autourheilun driftingin Pro-luokan SM-sarjan lähes kahden kuukauden tauko päättyy Ahveniston moottoriradalla loppuviikolla. Avausosakilpailun kärkikaksikko Mika Keski-Korpi ja Juha Rintanen tavoittelevat voittoa. SM-pronssimitalisti Jere Väliniemi saanee vihdoin uuden autonsa ajovalmiiksi.

Viiden osakilpailun mittainen Drift SM Koneita.com -sarja kurvaa perjantaina ja lauantaina Hämeenlinnan legendaariselle Ahveniston moottoriradalle, jolla on kilpailtu eri lajeissa vuosikymmenien ajan. Driftingin kotimaisen pääluokan, Pron, toiseen SM-osakilpailuun suunnataan Mika Keski-Korven johtaessa sarjaa. Toisena on Riku Autere ja hänen perässään Paulus Perkkiö, Eetu Kuusinen sekä Toni Ojatalo.

Ylivieskan Urheiluautoilijoiden Keski-Korpi voitti SM-avauksen Seinäjoella toukokuussa. Saman tahdin on määrä jatkua Ahvenistolla, missä lajin tuttuun tapaan on perjantaina vuorossa lajittelut ja lauantaina 32 parhaan kuljettajan pariajokilpailu pudotuspelikaavion muodossa.

Perjantain harjoitukset käynnistyvät Ahvenistolla kello 9:00 ja lajittelut kello 13:20. Lauantain pariajoharjoitukset starttaavat kello 9:00 ja Top32-kaavio kello 12:00. Pronssifinaali ja finaali ovat ohjelmassa kello 16:10.

Ahveniston tapahtuma-alueella on kolme lipunmyyntipistettä ja ennakkoon pääsyliput voi hankkia Lippu.fi-palvelusta. Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kumpanakin päivänä. Peruslipun hinta on 46,10 euroa ja alle 12-vuotiaat pääsevät veloituksetta seuraamaan kilpailua lipun ostaneen huoltajan seurassa. Pysäköinti on maksullinen.

Ahveniston moottorirata sijaitsee osoitteessa Poltinahontie 47, Hämeenlinna.

Aikataulu

Perjantai 11.7.2025

9:00-10:00 1. Harjoitus ryhmä 1
10:00-11:00 1. Harjoitus ryhmä 2

11:00-11:20 Radan huolto

11:20-12:00 2. Harjoitus ryhmä 1
12:00-12:40 2. Harjoitus ryhmä 2

12:40-13:20 Tauko ja radan huolto

13:20-16:40 Lajittelut

Lauantai 12.7.2025

9:00-10:10 Pariajoharjoitukset (ryhmä 1, 70 min)
10:10-11:20 Pariajoharjoitukset (ryhmä 2, 70 min)

11:20-12:00 Tauko ja radan huolto

12:00-14:00 TOP-32 kaavio

14:00-14:15 Radan huolto

14:15-14:40 Kuljettajaesittely

14:40-15:40 TOP-16 kaavio
15:40-16:10 TOP-8 kaavio

16:10-16:40 Finaalit
16:45 Palkintojenjako

driftsm.fi/osakilpailut/ahvenisto-pro

Lue muita drifting-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Subaru ykkösenä Iso-Britanniassa asiakastyytyväisyyskyselyssä

Subaru Forester. Kuva: Subaru.

Brittiläisen Auto Expressin vuosittaisessa Driver Power -kyselyssä Subaru omistajat olivat kaikkein tyytyväisimpiä autoonsa Isossa-Britanniassa.

Kysely perustuu tuhansien autoilijoiden vastauksiin, joissa arvioidaan autoja kokonaisvaikutelman, luotettavuuden, mukavuuden, muotoilun, teknologian, käyttökustannusten ja huoltokokemusten perusteella.

Toisin kuin monet muut kuluttajatutkimukset Driver Power ei keskity vain yksittäisiin malleihin – se tarkastelee merkin koko mallistoa, mikä osoittaa selkeästi Subaru-omistajien positiiviset kokemukset.

Subarun jälkeen tulivat Mercedes-Benz, Lexus, Opel, Land Rover, Renault, Peugeot, BMW, Suzuki ja Honda. Mukana on kaikkiaan 31 automerkkiä.

Driver Power 2025

  1. Subaru 90,30 %
  2. Mercedes 89,26 %
  3. Lexus 87,06 %
  4. Opel 86,80 %
  5. Land Rover 86,52 %
  6. Renault 86,29 %
  7. Peugeot 86,12 %
  8. BMW 86,00 %
  9. Suzuki 75,29 %
  10. Honda 85,77 %

Lue koko tulos Auto Expressiltä: https://www.autoexpress.co.uk/best-car-manufacturers

Lue muita Subaru-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Volvo ES90 -mallilla on pieni hiilijalanjälki

Kuva: Volvo Cars.

Uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotanto käynnistyy myöhemmin tänä kesänä, ja auto valmistetaan ilmastoneutraalia energiaa hyödyntämällä. Volvon uutuusmalli on suunniteltu kestävää kehitystä silmällä pitäen, mikä on nähtävissä ES90:n uudessa elinkaariarviointiraportissa (LCA), jossa kerrotaan, mitkä materiaalit ja prosessit vaikuttavat auton hiilijalanjälkeen sen elinkaaren aikana.

ES90:n kokonaishiilijalanjälki on 31 tonnia, jos sen lataamisessa käytetään eurooppalaista energiapalettia. Jos lataamiseen käytetään tuulienergiaa, lukema putoaa 26 tonniin. Eurooppalaisella energiapaletilla ES90:n jalanjälki on noin 50 prosenttia pienempi kuin Volvo S90 -kevythybridiversiolla ja 30 prosenttia pienempi kuin S90-lataushybridillä. Se on myös pienempi kuin EX40- ja EC40-malleilla.

Tämä tarkoittaa, että ES90:llä on yksi Volvon historian pienimmistä hiilijalanjäljistä – mikä on samalla vahva osoitus siitä, että sähköautot ovat hyvä valinta sekä asiakkaille että ilmastolle.

Kolmannen osapuolen tarkistama LCA-raportti tunnistaa tärkeimmät auton hiilijalanjälkeen vaikuttavat materiaalit ja prosessit. Raportti keskittyy kasvihuonekaasupäästöihin ja kattaa auton koko elinkaaren alkaen raaka-aineiden louhinnasta ja jalostuksesta ja päättyen auton käyttöiän loppuun.

“Menemme selkeillä tavoitteillamme nykyisen lainsäädännön vaatimuksia pidemmälle, koska tämä on meille tärkeä asia. Tavoittelemme kasvihuonekaasujen nollanettopäästöjä vuoteen 2040 mennessä, ja sähköistämisen edelläkävijänä toimiminen on yksi askel tähän suuntaan. ES90 edustaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa kestävään kehitykseen, kiertotalouteen, ilmastoneutraaliin valmistukseen ja vastuulliseen liiketoimintaan”, kertoo Volvon kestävän kehityksen johtaja Vanessa Butani.

Kokonaisvaltainen, säädösten vaatimukset ylittävä lähestymistapa

Lanseeratessaan ensimmäisen täyssähköautonsa vuonna 2019 Volvo oli ensimmäinen autonvalmistaja, joka lupasi julkaista LCA-raportit kaikista globaaleista täyssähkömalleistaan. Julkaisemalla nämä raportit autonvalmistaja haluaa auttaa asiakkaita tekemään tietoon perustuvia päätöksiä, kun he valitsevat seuraavaa sähköautoaan. Volvo on sittemmin julkaissut LCA-raportit viidestä mallista, jotka ovat Volvo EX40, EC40, EX30, EX90 ja nyt ES90.

ES90 on täyssähköauto, joka ei aiheuta lainkaan pakokaasupäästöjä, minkä lisäksi se on suunniteltu kokonaisvaltaisesti kestävää kehitystä ajatellen. Se on esimerkiksi ensimmäinen Volvo, jossa on yhtiön uusi 800 voltin sähköjärjestelmä. Tekniikka tarjoaa lataamiseen ja energiatehokkuuteen liittyviä etuja ja käyttää kevyempiä komponentteja, jotka pienentävät auton kokonaispainoa. Myös auton muotoilu lisää tehokkuutta: ES90:n ilmanvastuskerroin on 0,25, mikä on Volvon historian paras lukema.

ES90 on valmistettu arviolta 29-prosenttisesti kierrätetystä alumiinista, 18-prosenttisesti kierrätetystä teräksestä sekä 16-prosenttisesta kierrätetyistä polymeereistä ja biopohjaisista materiaaleista, kuten matkustamossa käytetystä FSC-sertifioidusta puusta. Sisätiloihin voi valita Nordico-verhoiluvaihtoehdon, joka on valmistettu kierrätysmateriaaleista, kuten PET-pulloista, ja biopohjaisista materiaaleista. ES90 sisältää myös Volvon ensimmäisen akkupassin, joka perustuu lohkoketjuteknologiaan. Se antaa yhtiölle mahdollisuuden jäljittää raaka-aineiden alkuperän ja seurata akun kokonaiskuntoa.

Ensimmäinen asiakkaalle myyty ES90 tulee tuotantolinjalta tänä kesänä. Auto on nyt tilattavissa Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa, Norjassa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tšekin tasavallassa ja Unkarissa. Uusia markkinoita lisätään myöhemmin tänä vuonna ja vuonna 2026.

Lue muita juttuja ES90-mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällainen on vuodenvaihteessa Suomeen tuleva uusi Mazda CX-5

Kuva: Mazda.

Mazda CX-5 on ollut Mazdan menestyksen kulmakivi jo vuoden 2012 ensiesittelystään lähtien. Kahden sukupolven aikana niitä on myyty maailmanlaajuisesti jo lähemmäs viisi miljoonaa kappaletta.

Uusi CX-5 tuo kolmannen sukupolven myötä mukanaan uuden näyttävämmän ilmeen. Mazdan palkittu Kodo-muotoilu on nyt aiempaa terävämpi, ja uudet mittasuhteet – pidempi akseliväli, kasvanut raideleveys ja korkeampi keula – antavat autolle entistä tukevamman ja itsevarmemman olemuksen.

Vaikka uusi CX-5 on helppo tunnistaa siluetistaan, muutokset näkyvät erityisesti keulassa ja perässä. Keula on aiempaa korkeampi ja antaa kuljettajalle paremman tuntuman auton mittasuhteisiin. Takana mallin erottaa uudesta yksityiskohdasta: Mazda-logo on vaihtunut selkeään Mazda-nimeen takaluukussa.

Kuva: Mazda.

Uudet mittasuhteet. Kasvanut akseliväli parantaa CX-5:n ajettavuutta. Kulku on vakaampaa. Entistä pidempi akseliväli kasvattaa luonnollisesti myös auton kokonaismittaa – tarkalleen ottaen 11,5 cm. Tämä luo lisää tilaa sekä takamatkustajille että tavaratilaan, mikä tekee uudistuneesta CX-5:stä päivittäisessä käytössä entistäkin käytännöllisemmän.

Peräti 61 litralla kasvaneesta, 583-litraisesta tavaratilasta on toki iloa myös lomamatkoilla. Joustavuutta kuljetuksiin tuovat kolmessa osassa kaatuvat takaistuinten selkänojat. Myös entistä suurempaan kulmaan aukeavat takaovet parantavat arkikäytännöllisyyttä. Pituuden ohella CX-5 on saanut lisää leveyttä 1,5 cm ja korkeutta 3 cm.

Kuva: Mazda.

Hienostuneempi ohjaamo

Pelkistetty design luo ohjaamoon kuljettajakeskeisen, mutta samalla myös perheystävällisen ilmapiirin. Uudessa keskikonsolissa on nyt enemmän säilytystilaa, ja parempiin varustetasoihin saa avattavan panoraamakattoluukun, mikä korostaa matkustamon avaruutta.

Kaikissa kolmessa eri varustetasossa – Centre-line, Exclusive-line ja Homura – on oma erilainen tyylinsä. Tyylikkään, mokkatyyppisiä elementtejä sisältävän keinonahkaverhoilun saa mustana tai mustavalkoisena, kun aito nahkaverhoilu on joko musta tai ruskea.

Kojelaudan ilme on muuttunut oleellisesti uuden kosketusnäytön ansiosta. Näytön koko on joko 12,9 tai 15,6 tuumaa ja sen valikoita voidaan muokata käyttäjän toiveiden mukaisesti. Ison näytön ansiosta monet toiminnot, kuten auton ympäristön näyttävä 360 asteen näkymä, ovat entistä paremmin kuljettajan nähtävissä.

Kuva: Mazda.

Suoraan kuljettajan edessä on 10,25-tuumainen digitaalinen mittaristo. Helppokäyttöiset ohjauspyörän painikkeet sisältävät useita toimintoja ajotilan valinnasta äänentoiston hallintaan.

CX-5 on ensimmäinen Mazda, jossa otetaan käyttöön Google sisäänrakennettuna.[1],[2] Järjestelmä tukee monia Googlen toimintoja, kuten tekoälypohjaista Gemini-assistenttia. Myös navigointi sujuu entistä paremmin reaaliaikaisen Googlen karttaohjelman avulla. Auton Google Maps voidaan myös synkronoida toimimaan yhdessä mobiililaitteiden kanssa. Ja tietysti Google Play -sovellukset tuovat mukanaan lukuisia uusia palveluita.

Bensiinimoottori ja automaattivaihteisto

Konepellin alla uuden kolmannen sukupolven CX-5:n voimanlähteenä on nyt 2,5-litrainen e-Skyactiv G 141 -bensiinimoottori, joka on yhdistetty Mazdan kevythybriditeknologiaan. Järjestelmä käyttää mm. edistyksellistä brake-by-wire -järjestelmää, eli hybridijärjestelmä ottaa mahdollisimman tehokkaasti talteen jarrutusenergiaa.

Kuva: Mazda.

Kulutusta alentaa myös entistä paremmin vierivät renkaat. Uusi moottori parantaa myös CX-5:n ajomukavuutta oleellisesti. Edeltäjässä käytettyyn kaksilitraiseen moottoriin verrattuna uusi voimanlähde tarjoaa paremman arjen suorituskyvyn, enemmän voimaa sekä nopeamman vasteen kaasupolkimen painallukseen.

Uusi moottori tarjoaa enemmän vääntöä jo matalilla kierroksilla, jonka ansiosta auto kiihtyy pehmeämmin, mikä parantaa ajomukavuutta. Moottori tuottaa tehoa 104 kW (141 hv) ja vääntöä 238 Nm. Moottorin jatkeena on aina kuusivaihteinen automaatti momentinmuuntimella.

Uuden sukupolven myötä CX-5:n alusta, jousitus ja ohjaus on päivitetty entistä paremmin eurooppalaisille teille sopiviksi. Tuloksena on mukavampi ja varmempi ajokokemus, jossa pehmeämpi jousitus ja parannettu iskunvaimennus korostuvat erityisesti Suomen teillä. Suomalaiset CX-5:n ostajat arvostavat varmasti myös 20,5 cm maavaraa, ja 2 000 kg vetokykyä. Auto on saatavana etu- tai nelivetoisena.

Autossa on uudistuneet ja modernit älykkäät turvallisuusjärjestelmät. Esimerkkejä kokonaan uusista ajoavustimista ovat kaistanvaihtoavustin sekä liikkeellelähtömuistutin, joka huomauttaa paikalleen jäävää kuljettajaa vihreän valon vaihtumisesta.

Kattava vakiovarustelu

Mazdan tapaan myös CX-5 on aina erittäin hyvin varusteltu. Kattokaiteet, sähköinen takaluukku, tuulilasin heijastusnäyttö, lämmitetty ohjauspyörä, sähkösäätöinen kuljettajan istuin sekä kaikki turvallisuusjärjestelmät ovat hinnaston aloittavassa Centre-linessä aina mukana.

Exclusive-line lisää etumatkustajan istuimen sähkösäädöt, lämmitettävät takaistuimen reunapaikat ja matkustajat saavat nauttia Bosen[3] upeasta kolmiulotteisesta äänentoistosta 12 kaiuttimen kautta.

Homuran varusteisiin kuuluvat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi puskurien ja lokasuojien kiiltävän mustat koristeet, tuuletetut etuistuimet, adaptiiviset led-ajovalot sekä sähköisen takaluukun hands free -toiminto.

Poikkeuksellista vastinetta rahalle. Ensimmäiset autot saapuvat joulukuussa. Erinomaisesti vakiovarustellun täysin uuden CX-5:n hinnat alkavat 39 390 eurosta.

[1] Google-sisäänrakennettuna: Google Maps, Google Gemini ja Google Play ovat käytettävissä ilmaisella kokeilujaksolla, jonka jälkeen palveluista veloitetaan tilausmaksu. Sovellusten käyttö edellyttää älypuhelinta, jossa on yhteensopiva iOS- (iOS on Ciscon tavaramerkki tai rekisteröity tavaramerkki Yhdysvalloissa ja muissa maissa ja sitä käytetään lisenssillä) tai Android™-käyttöjärjestelmä sekä mobiiliverkon tarjoajan SIM-kortti ja datapaketti. Saatavilla olevat sovellukset vaihtelevat maittain. Tilausmaksun yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin. Kokeilujakson aikana ja sen jälkeen kaikki palvelut ovat käytettävissä myös älypuhelimen kautta, kun siinä on yhteensopiva iOS- tai Android-käyttöjärjestelmä sekä SIM-kortti ja datapaketti mobiiliverkon tarjoajalta. Lisäkustannuksia saattaa syntyä.

[2] Google, Google Play, Gemini, Google Maps ja Android ovat Google LLC:n tavaramerkkejä. Saatavuus voi vaihdella laitteen, maan ja kielen mukaan.

[3] Bose on Bose Corporationin rekisteröity tavaramerkki.

Sami Ojanen neljä kertaa palkintopallille Brittien kuorma-autojen ratasarjan kilpailuviikonloppuna

Kuva: Sami Ojasen tiedotus.

Pitkällä autourheilu-urallaan niin Suomessa, Ranskassa, Hollannissa kuin myös Englannissa kuorma-autojen ratasarjoissa ajanut punkalaitumelainen Sami Ojanen nappasi Sisu SR300 -kuorma-autollaan neljä viidestä palkintokorokesijoitusta Etelä-Englannin Thruxtonin radalla ajetussa Brittien kuorma-autosarjan kolmannessa osakilpailuviikonlopusta.

Ensimmäistä kokonaista kilpailukautta Englannissa ajava Ojanen oli, tekniikkamurheista huolimatta, tasaisesti kilpailujen ns. kakkosdivisioonan joko toiseksi tai kolmanneksi nopein.

– Vaikka meillä oli teknisiä ongelmia enemmän kuin riittävästi niin silti jokainen lähtö saatiin ajettua maalilipulle ja sitä kautta myös tavoitteet täytettyä; Neljä palkintokorokesijoitusta viidestä mahdollisesta oli lähes täydellinen tulos. Viideskin olisi ollut tulossa, mutta 20 sekunnin rangaistuksen myötä jäin siinä lähdössä neljänneksi, Ojanen kertoo.

– Tämä oli hyvää jatkumoa aikaisemmin ajetuille Brands Hatchin ja Pembreyn radoilla ajetuille kilpailuille. Hyvä pistepotti Thruxtonista takaa myös erinomaiset lähtökohdat elokuun toisena viikonloppuna Donington Parkin radalla ajettaviin sarjan seuraaviin kilpailuihin, joihin jo hieman iäkkäällä kilpurillamme lähdetään jälleen haastamaan kakkosdivisioonan kärkikuljettajat, Ojanen jatkaa.

Thruxtonin kilpailuviikonloppu oli katastrofaalinen sarjajohtaja Jake Evansille, joka kärsi täydellisen moottoririkon ja jäi pisteittä. Sen myötä niin hattutempun eli kolme voittoa napannut Simon Cole, Callum Eason, Brad Harvey, Archie Handy sekä sarjan ainoa suomalaiskuljettaja Sami Ojanen pääsivät kuromaan Colen aikaisemmissa kilpailuissa keräämän karkumatkan umpeen.

Thruxtonin kilpailut ovat nähtävissä sarjan YouTube kanavalla osoitteessa: https://www.youtube.com/@OfficialBTRC

BTRC Division Two
Pistetilanne

  1. JAKE EVANS         189 pist.
  2. SIMON COLE        141
  3. CALLUM EASON    140
  4. BRADLEY HARVEY 135
  5. ARCHIE HANDY     119
  6. SAMI OJANEN      100
  7. GRAHAM POOLE    84

Lue tästä muita juttuja ratakuorma-autoilusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kia EV5 suunniteltu Euroopan teille

Kuva: Kia.

Kia EV5 tuo täyssähköistä innovaatiota Euroopan suurimpaan ja nopeimmin kasvavaan C-SUV -segmenttiin. Varta vasten sähköautoille kehitetylle E-GMP -alustalle rakennettu EV5 hyödyntää 400 voltin teknologiaa.

Kian globaalin Plan S -sähköistymisstrategian mukaisesti uusi EV5 on merkittävässä roolissa vahvistaen Kian asemaa kestävän liikkumisen edelläkävijänä Euroopassa.

”EV5 on Kian Euroopan kasvustrategian kulmakivi,” sanoo Sjoerd Knipping, Kia Europen operatiivinen johtaja.

Kuva: Kia.

”Tulemme Euroopan kilpailluimpaan sähköautosegmenttiin mallilla, joka yhdistää ikonisen ’Opposites United’ -muotoilumme, arjen käytännöllisyyden ja sähköisen liikkuvuuden mahdollistaman innovaation. Se merkitsee sitoutumisemme vahvistamista kestävään liikkumiseen – eurooppalaisten ajotapaan, työhön ja elämäntyyliin räätälöitynä.”

Suunniteltu eurooppalaiseen makuun

Kian ”Opposites United” -muotoilufilosofiaa noudattaen EV5:n ulkonäkö yhdistää jykevyyden ja hienostuneisuuden. Keulalla Kian tunnusomaiset Star Map -ajovalot ja voimakas, hieman laatikkomainen siluetti antavat autolle tunnistettavan ilmeen. Vakiona olevat vanteet ovat 18-tuumaiset lisävarusteisten 19-tuumaisten vanteiden ollessa saatavilla. GT-Line -varustetason vakiovanne on aina 19 tuumaa, ja myöhemmin esiteltävän nelivetoisen EV5 GT -mallin vannekoko on 20 tuumaa.

Kia EV5 GT-Line. Kuva: Kia.

Sisätilat on suunniteltu vastaamaan eurooppalaisen arjen tarpeisiin. Takaistuimet voidaan taittaa täysin tasaiseksi, jolloin tavaratila kasvaa jopa kahden metrin pituiseksi. Taaempi istuinrivi ylhäällä tavaratilaa on 566 litraa. Käytännölliset säilytysratkaisut, kuten keskikonsoliin integroitu lipasto, tekevät EV5:stä toimivan niin arjessa kuin lomamatkoillakin.

Lounge-tyylisen ohjaamon mukavuuspainotteiset istuimet sisältävät kuljettajan istuimen hierontatoiminnon, nelisuuntaisen ristiseläntuen sekä istuinlämmityksen ja -tuuletuksen. Materiaalivalinnoissa korostuvat kestävyys ja ekologisuus: istuimissa ja matoissa on käytetty kierrätettyä PET-muovia ja istuimissa, keskikonsolissa ja niskatuissa puolestaan biofoamia. Ovissa, kojelaudassa ja keskikonsolissa käytetty maali on BTX-vapaata.

Suunniteltu Euroopan teille ja olosuhteisiin

Muuttuvien olosuhteiden ja ilmastojen Euroopassa kantamalla on suuri merkitys. EV5 on saatavilla pitkän kantaman 81,4 kWh:n akulla tarjoten jopa 530 kilometrin sähköisen toimintamatkan (WLTP-arvio). Pikalataus 10-80 % hoituu jopa 30 minuutissa.

Kia EV5 GT-Line. Kuva: Kia.

Uuden sukupolven akun lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä tekee matkustamon lämmityksestä energiatehokasta säilyttäen toimintamatkan kylmissäkin olosuhteissa. Matkustamon ilmastointi on kolmialueinen varmistaen matkustusmukavuuden kaikille matkustajille.

EV5 mahdollistaa vaivattoman yhdellä polkimella ajamisen i-Pedal -järjestelmän avulla. Smart Regeneration System Plus lisää energiatehokkuutta ja ajomukavuutta hyödyntämällä navigointidataa jarrutuksen ja nopeuden säätelyyn esimerkiksi risteyksissä ja nopeusrajoituksen muutoksissa.

Kia EV5 GT-Line. Kuva: Kia.

EV5 tarjoaa myös kaksisuuntaisen virran ulosoton (Vehicle-to-Load, V2L), jolla auton korkeajänniteakkua voidaan hyödyntää ulkoisten laitteiden virransyöttöön jopa 3,6 kW teholla. Lisäksi EV5:ssä on valmius Vehicle-to-Grid (V2G) -teknologiaan, joka voidaan ottaa käyttöön kansallisen infrastruktuurin tai sääntelyn salliessa.

Älykästä teknologiaa ja liitettävyyttä

EV5 on varustettu Kian uusimmalla connected car Navigation Cockpit (ccNC) -järjestelmällä, joka yhdistää 12,3 tuuman mittariston, 12,3 tuuman keskinäytön, sekä keskelle sijoitetun 5,3 tuuman ilmastointinäytön yhdeksi Panoramic Wide Display -kokonaisuudeksi. OTA-päivitykset sekä Kia Upgrades -alusta varmistavat, että autoon voidaan lisätä uusia toimintoja ja palveluja tulevaisuudessa.

Kia EV5 GT-Line. Kuva: Kia.

Yhteyksiä on kehitetty entisestään, erityisesti reitityksen osalta. EV5:n Online Navigation -järjestelmä tuo ajantasaiset karttatiedot suoraan autoon, ja tiedot päivittyvät palvelimelta neljän viikon välein. Hakutulokset löytyvät entistä helpommin Google POI -palvelun kautta.

Mukavuutta lisäävät myös Digital Key 2.0 -älyavain, sormenjälkitunnistus, sekä Harman Kardon Premium -äänentoistojärjestelmä tuoden korkealaatuisen äänentoiston mukaan matkalle.

Edistyneitä turvallisuusominaisuuksia

Turvallisuus on ollut keskiössä EV5:n suunnittelussa. Siksi EV5 on varustettu seitsemällä turvatyynyllä, vahvistetulla turvakorilla, sekä Kian viimeisimmillä avustetun ajamisen järjestelmillä. Näihin kuuluvat muun muassa viimeisin versio Älykkäästä nopeusrajoitusavustimesta, jonka äänivaroituksia on asiakaspalautteen perusteella paranneltu kuljettajan mukavuuden lisäämiseksi.

Älykäs vakionopeussäädin 2 voi nopeuden säätelyn lisäksi pysäyttää auton kokonaan, mikäli kuljettaja ei reagoi. Moottoritieavustin 2 auttaa pitämään turvallisen etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon, pysymään kaistan keskellä, sekä vaihtamaan kaistaa.

Lisäksi Pysäköinnin törmäyksenestoavustin kattaa nyt myös etu- ja sivusuunnat, hyödyntäen antureita ja kameroita törmäysten estämiseksi ajoneuvoa pysäköitäessä. Lisämukavuutta pysäköintiin tuo Etäpysäköintiavustin 2.0, jonka avulla kuljettaja voi pysäköidä tai ajaa pois pysäköintiruudusta myös auton ulkopuolelta.

Tekniset tiedot ovat alustavia ja kantama mitattu 18 tuuman vanteilla. EV5 GT-Line ei ole saatavilla 18 tuuman vannekoolla.

Kia EV5

  • Pituus                                4 610 mm
  • Leveys                                1 875 mm
  • Korkeus                              1 675 mm
  • Akseliväli                             2 750 mm
  • Maavara                                 167 mm
  • Tavaratila                                    566 l
  • Tavaratila etuistuimet taitettuna  1 650 l
  • Etutavaratila                                44,4 l
  • Akkukapasiteetti                     81,4 kWh
  • Kantama                               530 km, 505 km (GT-Line)
  • Latausaika 10-80 %                  30 min
  • Teho                                       160 kW
  • Vääntö                                   295 Nm
  • Huippunopeus                      165 km/h
  • Kiihtyvyys 0-100 km/h                8,4 s
  • Vetokyky                             1 200 kg
  • Vetotapa                                  2 WD
  • Rengaskoko                        18 tuumaa, 19 tuumaa (GT-Line)

Lue muita juttuja Kiasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //