ELY-keskuksella on käytössä useita siirrettäviä nopeusnäyttötauluja, joiden avulla pyritään kiinnittämään autoilijoiden huomio ajonopeuksiin. Nopeusnäyttötauluista saatujen mittaustulosten mukaan monet eivät noudata taajamissa asetettua nopeusrajoitusta.
Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ajonopeuden kasvu lisää sekä onnettomuuden todennäköisyyttä että sen vakavuutta, vaikka onnettomuusriski on yksittäisen kuljettajan näkökulmasta arvioituna pieni. Erityisesti taajamissa ajonopeuksien pienetkin muutokset voivat vaikuttaa onnettomuuden vakavuuteen, erityisesti kun autoilija törmää jalankulkijaan tai pyöräilijään.
Nopeusnäyttötaulut liikenneturvallisuuden tukena
Nopeusnäyttötaulut ovat olleet käytössä vuodesta 2020, ja ne sijoitetaan yleensä kuukaudeksi kerrallaan liikenneturvallisuuden kannalta riskikohteisiin.
Näyttötaulut asetetaan taajamamaisiin liikenneympäristöihin, joissa on suojateitä, kouluja, liikennemäärä yli 1000 ajoneuvoa vuorokaudessa, paljon kävelijöitä ja pyöräilijöitä sekä alhainen nopeusrajoitus (30–50 km/h).
Taajama-alueelle tultaessa ajonopeuksia ei aina lasketa riittävästi, jolloin nopeusnäyttötaulu havahduttaa kuljettajan laskemaan nopeustasoa taajaman nopeusrajoituksen mukaiseksi. Tällä parannetaan erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.
ELY-keskuksella on 65 kappaletta 40 km/h nopeusrajoitusalueella pidettäviä nopeusnäyttötauluja ja 26 kappaletta 50 km/h alueelle tarkoitettuja tauluja. Näyttötaulut on sijoitettu taajamien maanteille ympäri Varsinais-Suomea ja Satakuntaa.
Nopeusnäyttötaulut kiertävät joka vuosi pääosin samoissa kohteissa samoihin vuodenaikoihin. Koulujen lähettyvillä olevissa kohteissa mittaukset on toteutettu koulujen lukukausien aikana. Mittaustuloksia kertyy vuositasolla huomattava määrä, vuonna 2024 oli yhteensä n. 2,3 miljoona mittausta.
Huolestuttavia ajonopeuksia taajamissa
Nopeusnäyttötauluista saatujen mittaustulosten mukaan monet eivät noudata taajamissa asetettua nopeusrajoitusta.
40 km/h alueilla 15 % ajoneuvoista ajoi yli 52 km/h
50 km/h alueilla 15 % ajoneuvoista ajoi yli 58 km/h
Suurimmat nopeusrajoituksen ylitykset ovat olleet yli 100 km/h:ssa
Pienetkin nopeusrajoitusten ylitykset vaikuttavat liikenneturvallisuuteen
Ajonopeuden ja onnettomuusriskin välinen yhteys on laajasti tutkittu ja tilastollisesti merkittävä. Useat tutkimukset osoittavat, että ajonopeuden kasvu lisää sekä onnettomuuden todennäköisyyttä että sen vakavuutta, vaikka onnettomuusriski on yksittäisen kuljettajan näkökulmasta arvioituna pieni.
Nopeuden kasvaessa kuljettajan havaintoaika lyhenee ja jarrutusmatka pitenee, millä on merkitystä esim. suojatiellä jalankulkijaa väistettäessä.
Erityisesti taajamissa ajonopeuksien pienetkin muutokset voivat vaikuttaa onnettomuuden vakavuuteen, erityisesti kun autoilija törmää jalankulkijaan tai pyöräilijään.
Törmäysnopeuden muutos 40 km/h:sta 50 km/h:iin lisää jalankulkijan tai pyöräilijän kuoleman todennäköisyyttä 30 prosentista 70 prosenttiin. Lasten ja iäkkäiden kestokyky on pienempi, ja siten riski kuolla törmäystilanteissa on vieläkin suurempi.
Taajamissa onkin erityisen tärkeää, että ajonopeudet pysyvät alhaisina ja nopeusrajoitusten mukaisina.
Tulosten hyödyntäminen liikenneturvallisuustyössä
Saatuja mittaustuloksia hyödynnetään kuntien liikenneturvallisuustyössä sekä tienpidon suunnittelun lähtötietoina ja liikenneturvallisuussuunnitelmien laadinnassa. Ongelmallisiin kohteisiin voidaan toteuttaa myös pieniä liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi hidasteita, saarekkeellisia suojateitä tai suojatien huomiovaloja.
Myös poliisi hyödyntää tuloksia liikennevalvonnan suunnittelussa.
Muissa Pohjoismaissa uusien henkilöautojen kauppa on ollut alkuvuonna kasvusuunnassa, kun Suomessa suunta on vielä ollut laskeva. Ruotsissa ensirekisteröinnit ovat tammi-toukokuun aikana kasvaneet 6,1 prosenttia, Tanskassa 5,6 prosenttia ja Norjassa 32,8 prosenttia.
Absoluuttiset myyntiluvut ovat myös Suomen kannalta verrokkimaissa aivan eri tasoa kuin Suomessa, esimerkiksi Tanskassa ennustetaan myytävän tänä vuonna 170 000 uutta henkilöautoa kun Suomessa autoalan tuore ennuste tälle vuodelle on 74 500.
Suomi poikkeaa muista Pohjoismaista myös autokannan iän suhteen. Suomessa autokannan keski-ikä on 13,6 vuotta kun se esimerkiksi Ruotsissa on 11 vuotta, Tanskassa 9,6 vuotta ja Norjassa 11,1 vuotta.
”Autokannan nykyistä nopeampi uusiutuminen olisi ensiarvoisen tärkeää liikenneturvallisuuden parantamisen ja päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta. Nyt esitetty romutuspalkkiokampanja vauhdittaa autokannan uusiutumistahtia ja on positiivinen uutinen myös 50 000 suomalaista työllistävälle autoalalle. Autoalan menestyminen on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta merkittävää, sillä ala tuottaa vuosittain yli 3 miljardin verojalanjäljen”, sanoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.
Porsche tuo Suomen markkinoille erikoissarjan Taycan ja Cayenne Black Edition -malleja, joissa on mustalla korostettuja yksityiskohtia. Näissä erikoismalleissa on erityinen ulko- ja sisäilme sekä runsaasti laadukkaita varusteita.
Black Edition -malliston Taycan tarjoaa lisäksi pidemmän toimintamatkan vakiovarusteena olevan suuremman akkukapasiteetin ansiosta. Taycan Black Edition on saatavilla sedanina ja Sport Turismo -versiona.
Cayenne Black Edition on saatavilla perinteisenä SUV-mallina tai coupéna. Saatavilla on myös useita voimalinjavaihtoehtoja.
Porsche Taycan 4S Black Edition. Kuva: Porsche.
Erikoismallit nähdään ensimmäistä kertaa Goodwood Festival of Speed -tapahtumassa Isossa-Britanniassa (10.–13.7.2025). Toimitukset Suomeen alkavat jo vuoden 2025 jälkipuoliskolla.
Mustat yksityiskohdat korostavat Black Edition -mallien urheilullista ja eleganttia ilmettä niin ulko- kuin sisäpuolellakin. Taycanissa Sport Design -paketti, sivuikkunoiden listat ja takana oleva mallimerkintä on viimeistelty kiiltävän mustaksi.
Kiiltävän mustat peilikotelot yhdistettynä muihin ulkoväreihin ovat saatavilla yksinoikeudella Black Edition -malleihin. Takavalonauha, jossa on valaistu musta Porsche-logo, kuuluu vakiovarustukseen. Sisätiloissa musta sisustuspaketti, säilytyspaketti ja mustaksi harjatut valaistut alumiiniset kynnyslistat sisältyvät myös mukaan.
Porsche Taycan 4S Black Edition. Kuva: Porsche.
Taycan Black Edition -malleissa on vakiona suurempi Performance Battery Plus -akku, joka on normaalisti lisävaruste Taycan-, Taycan 4- ja Taycan 4S -malleihin. Sen 105 kWh:n (brutto) energiakapasiteetti parantaa sekä suorituskykyä että toimintamatkaa (WLTP). Esimerkiksi urheilullinen sedan Black Edition -paketilla, jonka teho on jopa 408 hv, yltää nyt jopa 668 kilometrin toimintamatkaan – joka on 76 km eli 12 % enemmän kuin vakiomalli.
Cayenne-malleissa Sport Design -paketti, ulkopaketti, peilikotelot, Porsche-logo ja takana oleva mallimerkintä ovat kaikki kiiltävän mustia. Sisustaa täydentää harjattu musta-alumiini -sisätilapaketti.
Porsche Taycan 4S Black Edition. Kuva: Porsche.
Porsche on myös lisännyt molempien mallisarjojen vakiovarustukseen seuraavat ominaisuudet: kaistanvaihtoavustin, Surround View -kamerajärjestelmä aktiivisella pysäköintiavustimella, 21 tuuman vanteet, joiden keskiöissä on värillinen Porsche-vaakuna, HD Matrix LED -ajovalot (Cayennessa tummennetut), led-ovivalot, jotka heijastavat Porsche-logon, Comfort-istuimet edessä (14-suuntaisella sähkösäädöllä ja muistitoiminnolla), joissa on Porsche-vaakuna niskatuissa, Bose Surround Sound -järjestelmä Dolby Digital -tuella (Taycanissa mukana myös Electric Sport Sound), säilytyspaketti ja pehmeäksi viimeistelty nahkaverhoilu*. Taycanissa on lisäksi keskikonsolissa yksinoikeudella “Black Edition” -merkintä.
Black Edition -mallit eivät ole saatavilla vain mustana
Vaikka kyseessä on Black Edition, musta ei ole pakollinen perusväri: näitä erikoismalleja konfiguroidessa kaikki Shades-värikategorian ulkovärit ovat valittavissa ilman lisämaksua. Taycanin vaihtoehtoihin kuuluvat Jet Black Metallic, Volcano Grey Metallic, Dolomite Silver Metallic ja Ice Grey Metallic. Cayennen vastaava väripaletti sisältää Quartzite Grey Metallic, Vanadium Grey Metallic, Dolomite Silver Metallic ja Carrara White Metallic -värit.
Porsche Cayenne S E-Hybrid Black Edition . Kuva: Porsche.
Asiakkaat voivat myös valita lisämaksullisia värejä Legends-, Dreams- ja Contrasts-kategorioista tai hyödyntää laajoja yksilöintimahdollisuuksia Paint to Sample- ja Paint to Sample Plus -ohjelmien kautta. Sisätiloihin on tarjolla vaihtoehtoja, kuten Slate Grey -nahka tai kaksivärinen sisustus.
Saatavilla myös erityinen Black Edition -paketti ja lisää yksilöintimahdollisuuksia
Laajennettu Black Edition -paketti sisältää yksinoikeudella ”Black Edition” -tekstin etuovissa, valaistut kynnyslistat sekä auton avaimet, joissa on sama merkintä.
Autosta voi tehdä aidosti yksilöllisen Sonderwunsch-ohjelman avulla. Useita sisätilojen osia voidaan räätälöidä, esimerkiksi auton avaimet ja niiden kotelo, käännettävä tavaratilan matto, lattiamatot, auton asiakirjakansio, keskikonsolin säilytyslokeron kansi ja ovien kynnyslistat.
Porsche Cayenne S E-Hybrid Black Edition . Kuva: Porsche.
Taycanin ja Cayennen vastaavat yksilöintivaihtoehdot on merkitty yksilöintisymbolilla Porsche Car -konfiguraattorissa, jossa ne voidaan myös visualisoida reaaliajassa. Porsche Exclusive Manufaktur toteuttaa nämä varustelut yksityiskohtaisella huolellisuudella ja erinomaisella käsityötaidolla.
Uudet Black Edition -mallit ovat nyt tilattavissa. Porsche Cayennen mallistossa on kuusi eri Black Edition -mallia ja Taycanissa puolestaan viisi.
Porsche Cayenne S E-Hybrid Black Edition . Kuva: Porsche.
Esimerkiksi Porsche Cayenne E-Hybrid Black Edition hinta alkaen 146 859 euroa sisältäen arvonlisäveron, arvion autoverosta ja maakohtaisen varustelun, ja Porsche Taycan Black Edition hinta alkaen 127 390.
*Seuraavat osat on verhoiltu sileällä mustalla nahalla: etu- ja takaistuinten keskiosat, etu- ja takaistuinten reunat, etu- ja takaistuinten niskatuet, kojelaudan ylä-, etu- ja alaosat, keskikonsolin säilytyslokeron kansi ja sivuverhoilu, ohjauspyörän kehä ja turvatyynymoduuli, etu- ja takaovien käsinojat, etu- ja takaovien kynnyslistat, etu- ja takaovien paneelit ja etu- ja takaovien koristelistat (ei saatavilla yhdessä sisätilapakettien kanssa).
Škoda Fabialla kilpailevat Niclas Grönholm ja Samu Vaaleri joutuivat harmittavasti keskeyttämään kauden viidennen ralli SM-osakilpailun Kouvolassa EK 5:n jälkeen siirtymäosuudelle tekniseen ongelmaan. Keskeytyshetkellä kaksikko ajoi rallin yleiskilpailussa toisena.
– Oireita oli havaittavissa jo EK 4:lla. Sähköjännite oli matalalla koko EK 5:n, jonka jälkeen pääsimme noin 15 km siirtymäosuutta kohti huoltoa, kun matkamme päättyi, Grönholm kertoi.
Kaksikko ajoi keskeytyshetkellä rallissa viiden ajetun EK:n jälkeen toisena. Juuri EK 5:lla, joka oli rallin pisin EK (20.91 km), Grönholm ajoi EK:lle komeasti yleiskilpailun pohja-ajan.
– Hyvä kisa oli menossa. Aamun kaksi ensimmäistä pätkää tuli ajollisesti jopa huonosti, ja EK 5:n alku oli samanlaista. Mutta kun tie nopeutui ja muutama mutka onnistui hienosti niin siitä sain sellaisen hyvän itseluottamuksen, jonka jälkeen ajoin jo ihan rallia EK:n maaliin. Sain sellaista oikeaa luottoa tekemiseeni, joka puuttui rallin ensimmäisiltä pätkiltä.
– Mutta ei voi mitään. Harmi, että keskeytys tuli juuri tuohon kohtaan kisaa. Juuri pohja-aika alla, ajoni luisti ja ajamisessani oli oikeanlaista fiilistä, ja sen jälkeen yhtäkkiä kylmä suihku niskaan.
– Samat erikoiskokeet olisivat huollon jälkeen ajettu toistamiseen, ja fiilis oli hyvä. Mutta ei. Moottoriurheilu on välillä myös tällaista, Grönholm muistutti.
Polestarin rekisteröinnit nousivat vuoden 2025 toisella neljänneksellä noin 18 049 autoon. Kasvua vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon oli 38 %. Rekisteröinnit vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden ajalta olivat noin 30 319 autoa, mikä tarkoitti 51 %:n kasvua edellisvuoteen verrattuna.
“Olemme saavuttaneet jälleen vahvan kasvuneljänneksen yhä haastavammalla markkinalla ja vaikeissa geopoliittisissa olosuhteissa. 38 %:n kasvu toisella neljänneksellä ja 51 %:n kasvu vuoden ensimmäisellä puoliskolla ovat selkeä merkki siitä, että verkoston laajentaminen toimii ja yhä useammat asiakkaat valitsevat Polestarin”, yhtiön pääjohtaja Michael Lohscheller kertoo.
Suomessa Polestar ennätysvauhdissa
Suomessa kesäkuu oli Polestarille kaikkien aikojen paras kuukausi rekisteröintien suhteen. Kesäkuussa Suomessa rekisteröitiin yhteensä 247 Polestaria, mikä on peräti 144,6 % enemmän viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Polestar saavutti täyssähköautojen suosituimpien autojen rekisteröintitilastossa neljännen sijan, peräti 9,92 % markkinaosuudella. Myös koko ensimmäinen vuosipuolisko oli rekisteröintien valossa erinomainen – uusia Polestareja rekisteröitiin yhteensä 862 kappaletta, mikä tarkoitti 244,8 %:n kasvua edellisvuoteen verrattuna.*)
”Alkuvuosi on ollut meille Polestarilla kerrassaan loistava ja olemme rikkoneet Suomessa jo useita aiempia ennätyksiä. Saavutimme täyssähköautojen ensirekisteröinneissä vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla seitsemännen sijan ja markkinaosuutemme oli 6,77 %. Uskon, että menestyksen taustalla on muun muassa entistä monipuolisempi mallisto, joka kasvoi viime syksynä kahdella mallilla sekä vahvistettu myyntiverkosto. Avasimme alkuvuodesta jälleen uuden brändimyymälän, mikä vahvistaa monikanavaista myyntimalliamme, jossa asiakkailla on mahdollisuus ostaa autojamme verkon lisäksi myös liikkeistä. Myös brändimme tunnettuus nousee koko ajan”, kommentoi Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi.
Bentley Motors esittelee uusimman luksusvisio-konseptinsa täysin uudessa muotoilustudiossaan, joka avaa virallisesti ovensa ensimmäistä kertaa tällä viikolla. EXP 15 edustaa Bentleyn tulevaisuuden muotoilunäkemystä, joka ammentaa inspiraationsa 1900-luvun alun Grand Tourer -perinteestä ja tulkitsee sen täysin modernilla 2000-luvun tavalla.
Yli viisimetrinen täysikokoinen konseptiauto sisältää ikonisen pystysäleikön, pitkän ”loputtoman” konepellin ja taakse sijoitetun matkustamon, jotka muistuttavat vuoden 1930 Bentley Speed Six Gurney Nutting Sportsman -coupéa, joka tunnetaan myös nimellä ”Blue Train”.
Bentley EXP 15 ja 1930 Speed Six. Kuva: Bentley.
Tämä historiallinen Bentley yhdistetään kilpailuun Woolf Barnatonin – silloinen yhtiön puheenjohtaja ja kuuluisa “Bentley Boy” – ja ylellisen pikajunan (Le Train Bleu) välillä Cannesista Ranskan eteläosasta Calais’hin pohjoisessa, jossa auto saapui Lontooseen ennen kuin juna ehti edes Calais’hin. Yhdistettynä ultramoderniin ulkomuotoon, huipputeknisiin valoyksityiskohtiin ja aktiivisiin aerodynaamisiin elementteihin, vuoden 2025 konsepti juurtuu vahvasti nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.
Vaikka EXP 15 ei ole tarkoitettu tuotantoon tai myyntiin, se antaa viitteitä tulevien Bentley-mallien, mukaan lukien automerkin ensimmäisen täyssähköauton, muotoilusta
Ohjaamon sisällä muotoilulähestymistapa on yhtä lailla tulevaisuuteen katsova. Se on luotu virtuaalitodellisuusohjelmistolla (VR), jonka avulla asiakkaat voivat nähdä ja kokea laajemman valikoiman mahdollisia kokoonpanoja.
Kuva: Bentley.
Sisustus yhdistää tuttuja, nykyaikaisia auton sisätilojen elementtejä – kuten ylelliset istuimet, siipimäisen kojelaudan, ohjauspyörän, mittarit ja kytkimet – lumoavan futuristisiin digitaalisiin elementteihin, jotka voidaan tuoda esiin tai sulauttaa taustalle kuljettajan mielialan tai tarpeen mukaan.
Kokonaisuus on poikkeuksellinen kolmen istuimen ja kolmen oven ratkaisullaan – neljän tai viiden sijaan – tarjoten suurempaa ylellisyyttä harvoille valituille matkustajille. Lisäksi sisätiloissa on innovatiivisia säilytysratkaisuja käsimatkatavaroille tai lemmikeille. Pysäköitynä tavaratila voi toimia myös tyylikkäänä piknik-istuimena.
Kuva: Bentley.
Materiaalivalinnat ovat huolellisesti valittuja ja yhdistävät perinteisiä, käsityönä tehtyjä ja ekologisia materiaaleja ultramoderneihin, teknisiin ja futuristisiin ratkaisuihin.
Esimerkiksi Fox Brothersin – pistonkestävän kankaan keksijän ja yli 250 vuotta toimineen englantilaisen kutomon – 100-prosenttinen villakangas on käytössä EXP 15:n sisätiloissa luumunvärisenä. Se on yhdistetty kevyisiin, 3D-tulostettuihin titaanipintoihin.
Käyttökokemus on myös keskeinen osa EXP 15 -konseptia. Auto on suunniteltu toimimaan älykkäänä ja harkittuna yhdistelmänä loistavaa kapellimestaria ja arvostettua keittiömestaria.
Kuva: Bentley.
“Konseptiauton kauneus ei ole vain uuden muotokielen esittelyssä, vaan myös markkinoiden suunnan testaamisessa. On selvää, että SUV-segmentti kasvaa ja tunnemme GT-markkinan – neljän Continental GT -sukupolven kautta – mutta vaikein segmentti on sedan, koska se on muutoksessa. Osa asiakkaista haluaa klassisen ”kolmiosaisen” sedanin, toiset ”yksiosaisen” muodon ja jotkut taas jotain korotetumpaa. Tämä oli meille tilaisuus keskustella ihmisten kanssa ja saada tuntumaa”, sanoo Bentleyn muotoilujohtaja Robin Page.
Täysikokoinen konseptiauto yhdistää klassisen ja modernin jännittäväksi ja elegantiksi uudeksi muotoilukieleksi
EXP 15 -konsepti ilmentää viittä ulkomuotoilun periaatetta, jotka vaikuttavat Bentleyn tuleviin tuotantoautoihin.
Ensimmäinen elementti on pystysuora eleganssi. Kaikkien Bentley-autojen etuosien siluetin tulisi esittää kevyesti kaarevaa pystylinjaa, kuin täysiverihevosen ylävartalo juuri ennen kuin se pysähtyy itsevarmasti.
Kuva: Bentley.
Toinen elementti on ikoninen säleikkö. Vaikka sähkövoimalinjat muuttavat tekniikkaa, pystylinjainen säleikkö säilyy brändin visuaalisena tunnusmerkkinä. ”Säleiköt toimivat ennen ilmanottoaukkoina polttomoottoreille. Nyt valoteknologian kehittyessä meillä on mahdollisuus luoda digitaalinen taideteos. Säleikkö säilyy auton etuosan ikonina”, jatkaa Robin Page.
Kolmas elementti on loputon konepellin linja. Tämä viittaa perinteeseen, jossa iso polttomoottori vaati tilaa. Linja jatkuu katkeamatta sivuikkunoiden alta aina takapilariin asti, kuten vuoden 1930 Bentley Gurney Nutting -coupé. Koska sähkövoimalinjat vaativat vähemmän tilaa, EXP 15:n konepellin alle on sijoitettu kaksi tyylikästä säilytysratkaisua, joihin pääsee käsiksi kaksoispaneelien kautta – viittaus Gurney Nuttingin piano-saranalla avautuviin moottorikansiin.
Neljäs ulkomuotoilun elementti on ”lepäävä peto”, mikä hahmottuu parhaiten sivulta ja ylhäältä katsottuna.
“Kaikissa hienoimmissa Bentleyissä on takalokasuojien yläpuolella ulospäin pullistuvat muodot, jotka ilmentävät auton ”lihaksikkuutta” ja voimakasta energiaa – aivan kuten suuren kissapedon taakse taivutetut takajalat”, selittää auton ulkomuotoilujohtaja Domen Rucigaj.
Kuva: Bentley.
”Mutta Bentleyn yleisasennon tulee olla rento ja vaakasuora – ei aggressiivisesti eteenpäin nojaava (eikä taaksepäin kallistuva ja ”laiska”). Keskityn myös täydellisiin Bentley-mittasuhteisiin, joissa ylhäältä alas mitattuna yksi kolmasosa on matkustamoa ja kaksi kolmasosaa korirakennetta.”
Viides ja viimeinen ulkomuotoilun elementti on nimeltään ”arvokas kilpi” ja EXP 15 -konseptissa se viittaa auton takaosan laajaan ja puhtaaseen pintaan. Perinteisissä Bentleyissä, kuten Gurney Nutting -coupéessa, tämä alue oli erillinen matkatavaratila, mutta EXP 15:ssä se on osa takaluukkua, jonka päällä uusi siivekäs Bentley-symboli lepää ylpeästi, kehystettynä timanttikuviolla varustetuilla takavaloilla.
EXP 15 -konseptin koripintojen muotoilu heijastaa uutta tapaa, jolla modernit Bentleyt tullaan muotoilemaan. Robin Page ja hänen tiiminsä tunnistivat kolme keskeistä elementtiä: ”Monoliittinen olemus” – visuaalinen vaikutelma siitä, että auton osat olisi veistetty kuin yhdestä kivestä.
”Lihaksikas muoto” – jännitteiset pinnat, jotka viestivät voimasta, kuten urheilijan keho intensiivisen harjoittelun jälkeen. ”Veistetty tarkkuus” – visuaalisen massan vähentäminen selkeiden ja täsmällisten pintojen saavuttamiseksi, säilyttäen samalla vankan olemuksen.
Uuden sukupolven valaistus- ja aeroteknologia nostavat Bentleyn timanttikuviot uudelle tasolle
EXP 15 -konseptin mittasuhteiden ja pintojen lisäksi sen ulkoasua korostavat monet sekä toiminnalliset että esteettiset yksityiskohdat. Etuvalot koostuvat neljästä erittäin ohuesta valonauhasta auton sivuilla – kaksi ylintä pystysuoraa ja kaksi alempaa sisäänpäin taitettua – sijoitettuna juuri pyöränkaarien sisäpuolelle korin reunan korostamiseksi.
Nämä valot kehystävät suurta etusäleikköä, jonka keskellä kulkee valojuova siivekkään B-symbolin alapuolelta alas. Se jakaa säleikön kahteen osaan ja sisältää vaakasuuntaisen tulkinnan Bentleyn kuuluisasta timanttitikatuista istuinkuviosta – nyt toteutettuna moderneilla led-valoilla.
Sivuilta, heti etupyörän kaaren takaa, löytyy kaksi jykevää ilmanpoistoaukkoa, jotka ohjaavat ilmavirtaa, keventävät visuaalisesti korin massaa ja tuovat graafista kiinnostavuutta.
Kuva: Bentley.
Takaosassa ohuet valot kehystävät suurta taka-osan pintaa ja ulkonevat aerodynaamisen hyödyn vuoksi. Ne paljastavat myös kolmiulotteista syvyyttä ja uudenlaisen tulkinnan timanttikuviosta.
Muita aerodynaamisia elementtejä ovat kaksiosaiset aktiivispoilerit, jotka nousevat esiin auton takaviistosta kattolinjasta, sekä aktiivinen aerodynaaminen diffuusori auton takahelman alareunassa.
Virtuaalitodellisuuteen perustuva sisustus paljastaa innovatiivisen kolmen istuimen ratkaisun
EXP 15 -konseptin futuristisen ohjaamon suunnittelijat saivat vaikutteita myös vuoden 1930 Speed Six Gurney Nutting Sportsman -coupén sisätiloista – erityisesti istuinmäärän ja käyttötarkoituksen osalta, kuten myös muotoilun tai asettelun.
“Bentleyn silloinen puheenjohtaja Woolf Barnato omisti H.J. Mullinerin valmistaman neliovisen Weymann-kangas-sedan Speed Six -mallin, jolla hän kilpaili Blue Train -junaa vastaan vuonna 1930. Samaan aikaan hänelle rakennettiin ainutlaatuista Speed Six -coupéta Gurney Nuttingin korilla. Vaikka coupé ei ollut valmis kilpailun aikaan, juuri siitä autosta tuli ikoninen Bentley. Meitä inspiroi ajatus kolmen istuttavasta autosta, jossa on ainutlaatuinen ikkunalinja ja virtaviivaiset mittasuhteet pitkän matkan ajoon”, avaa sisätilasuunnittelun johtaja Darren Day tiiminsä ajattelua EXP 15:n suunnittelun taustalla
Kuva: Bentley.
Tätä henkeä kunnioittaen EXP 15 tarjoaa kolmen istuimen asettelun. Kuljettajan puolella on yksi ovi, joka avautuu kuljettajan istuimelle ja sen taakse sijoitetulle suojaisalle takaistuimelle.
Matkustajan puolella kaksiosaiset ovet ja osa panoraamakatosta avautuvat ylöspäin, mahdollistaen vaivattoman sisään- ja ulospääsyn ylellisemmän ja mukautuvan matkustajan istuimen kautta, joka voi kääntyä 45 astetta ulospäin.
”Istuimen voi kääntää ja nousta autosta täysin vaivattomasti – ei tarvitse kiemurrella ulos kuten joistain superautoista,” jatkaa Day.
”Poistut arvokkaasti, ja Instagram-kuva on täydellinen. Jos katsot autoa, jonka rakensimme Hänen Majesteetilleen, se suunniteltiin aina oven aukon ja saapumisen taiteen ympärille. Meille oli tärkeää luoda sama tunne myös tähän konseptiin.”
Matkustajan istuin on myös siirrettävissä eri asentoihin asiakkaan mielialan tai tarpeen mukaan: ”Co-pilot”-tilassa se on kuljettajan vieressä, ”Standard”-tilassa liu’utettuna taakse ja ”Relax”-tilassa kallistettuna lepoasentoon. Kahdessa jälkimmäisessä asennossa syntyy runsaasti jalkatilaa, ja auton Concertina Floor Storage -järjestelmä mahdollistaa jalkatilan jalkatukien taittamisen lattian sisään. Näin syntyy matala tila, johon voi kiinnittää lemmikin tai käsimatkatavarat – ja mikä tärkeintä, ne ovat helposti saatavilla ilman että täytyy pysähtyä ja avata takaluukkua.
Myös takaluukku tarjoaa enemmän kuin pelkän matkatavaratilan. Kun suuri takaluukku avataan, esiin voidaan ottaa kaksi pientä istuinta, tunnelmallinen fyysinen lamppu ja kylmäkaappi, joka liukuu esiin takaistuimien välistä – tehden ylellisistä takaluukkujuhlista sekä nautinnollisia että käytännöllisiä.
Sisustus yhdistää luonnonmukaisen ja fyysisen tekniseen ja digitaaliseen
”Wing Gesture” -kojelauta on ollut pitkään Bentleyn sisätilojen tunnusmerkki ja toimii ensimmäisenä viidestä sisätilasuunnitteluelementistä, viitaten brändin siivekkään logon muotoon. Toinen elementti, ”Bold Gravitas”, tarkoittaa ylellisten materiaalien käyttöä riittävän suurilla pinnoilla, jotta asiakas voi todella nähdä ja tuntea ne.
”Olemme tottuneet käyttämään luonnonmateriaaleja kuten puuta, metallia – ja nyt myös kiveä – autoissamme”, sanoo Day.
Kuva: Bentley.
”Ihmismieli tunnistaa, onko jokin aito, koska olemme tottuneet näkemään puita, eläimiä ja luonnonmukaisia muotoja. Emme siis yritä ylistailata näitä muotoja, vaan suunnittelemme ne materiaalin muodon ehdoilla. ”Bold Gravitas” tarkoittaa rohkeutta käyttää yhtä materiaalia runsaasti, jotta voit todella nauttia puuviilun kauneudesta tai metallin loistosta.”
”Cocooning Haven” on Bentleyn kolmas sisätilasuunnittelun elementti, ja se korostaa asiakkaiden hemmottelun merkitystä. Olipa kyseessä etu- tai takaistuin, ylellinen matkustajan puoleinen istuin on varustettu vasemmalla puolella olevalla kaarevalla suojakuorella, joka nousee selkänojan yli tarjoten yksityisyyttä tarpeen mukaan. Neljäs elementti ”Iconic Details” viittaa Bentleyn sisätiloista tuttuihin elementteihin, kuten “bullseye”-ilmastointisuuttimiin, uritettuihin kytkimiin ja timanttitikattuihin istuimiin.
Käyttökokemus tuo esiin ”tarvittaessa näkyvät” tai ”taustalle sulautuvat” teknologiat, jotka voivat ennakoida asiakkaan tarpeita
Viides sisätilasuunnittelun elementti on uusi – nimeltään ”Magical Fusion”, ja se kuvastaa Bentleyn tavoitetta yhdistää fyysisiä ja digitaalisia ominaisuuksia, ja joissain tapauksissa sulauttaa ne toisiinsa. Esimerkiksi Bentleyn nykyinen “Rotating Dashboard” -järjestelmä, joka voi paljastaa infotainment-näytön tai kääntyä takaisin kiinteäksi puupinnaksi, on saanut jatkoa EXP 15 -konseptissa.
Sen koko kojelauta voi toimia digitaalisena käyttöliittymänä tai sammua paljastaen altaan puuviilupinnan lasin alla. Keskellä kojelautaa sijaitsee myös kellomainen laite, jossa on useita liikkuvia ja valaistuja osoittimia – suunnittelijoiden nimeämä ”Mechanical Marvel” – joka voi näyttää auton kulkusuunnan, latauksen tilan ja paljon muuta – tai toimia vain visuaalisesti kiehtovana keskipisteenä.
Kuva: Bentley.
“Uskomme, että ihmiset kyllästyvät täysin digitaaliseen kokemukseen ja kaipaavat takaisin fyysisiä, mekaanisia elementtejä. Yhdistämällä nämä kaksi saadaan molempien maailmojen parhaat puolet – kuin käyttäisi toisessa ranteessa kaunista mekaanista kelloa ja toisessa digitaalista. Kuvittele, millainen taianomainen kokemus syntyy, kun mekaaninen ja digitaalinen yhdistyvät”, sanoo Robin Page.
Materiaalien ja värien innovaatiota perinteisten brittiläisten toimittajien kanssa
EXP 15 -konseptin ulkopinta on viimeistelty näyttävällä nestemäisellä metallinhohtoisella satiinimaalilla nimeltä Pallas Gold, joka sisältää kultavalkoisia vivahteita. Se on saanut inspiraationsa historiallisesta Bentley Speed Sixistä, erityisesti sen nikkeliyksityiskohdista kuten säleiköstä ja ovenkahvoista.
Maalin moderni puoli on siinä käytetty uusi, erittäin ohut alumiinipigmentti, joka mahdollistaa sen käytön tutka-alueilla ilman signaalin heikkenemistä. Lisäksi sen korkea heijastavuus tekee siitä helposti havaittavan tutkajärjestelmille, mikä tekee siitä sopivan autonomiseen liikenteeseen.
EXP 15 -konseptin virtuaalitodellisuuteen perustuvassa sisustuksessa väri-, materiaali- ja viimeistelytiimi on luonut neljä teemaa, joissa yhdistyvät perinteiset ja modernit materiaalit. Takaosassa on kuviteltu käytettäväksi hienoa silkkijakardikangasta, joka edistää hyvinvointia. Kangas on kudottu yhdessä Ison-Britannian vanhimmista kutomoista, Gainsboroughilla, joka on perustettu vuonna 1903 ja toimittanut kankaita kuningattarelle vuodesta 1980.
Tämä historiallinen luonnonmateriaali on yhdistetty uudenlaiseen hienoon metalliverkkoon nimeltä ”Acrylic Couture”, joka on kapseloitu akryyliin ja valaistuna luo kojelautaan säteileviä 3D-efektejä.
Kuva: Bentley.
Samoin taustavalaistuja materiaaleja on sijoitettu Bentleyn tunnusomaisen tikkauskuvion taakse ovipaneeleihin ja muihin kohtiin, lisäten futuristista tunnelmaa.
“Kun leikkaat timanttikuviota viilupinnasta ja asetat sen taakse silkkijakardia tai hybridiverkkoa ja valaisee sen, syntyy se, mitä kutsumme aktiiviseksi 3D-tikkaukseksi”, sanoo väri-, materiaali- ja räätälöintiosaston johtaja Andrea Jensen.
Muualla EXP 15 -konseptin Executive Trim -sisustusteemassa käytetään 100-prosenttista villakangasta, jonka on valmistanut Fox Brothers – pistokestävän kankaan keksijä ja englantilainen kutomo, jolla on yli 250 vuoden historia.
Kangas on luumunvärinen ja sen rinnalla käytetään aitoja 3D-tulostettuja titaanipintoja. Materiaalivalinnan ja tarkan 3D-tulostuksen ansiosta nämä metalliyksityiskohdat vähentävät sekä auton painoa että tuotantohukkaa.
Yhteenveto: kaikki suorituskyky ja teknologia, joita vaaditaan hienostuneeseen ja ekologiseen 2000-luvun Grand Toureriin
Vaikka EXP 15 on ensisijaisesti näyttävä muotoilukonsepti, sen suunnittelijat ovat luonnollisesti pohtineet myös voimalinjaa, joka mahdollistaa 2000-luvun Grand Tour -matkat ekologisella mukavuudella ja vaivattomalla suorituskyvyllä.
EXP 15 onkin ajateltu täyssähköiseksi, nelivetoiseksi autoksi, jolla on pitkä toimintamatka ja latausnopeudet, jotka vastaavat Bentley-asiakkaiden odottamaa mukavuutta. Koska kyseessä on kuitenkin muotoilukonsepti, sen teknisistä yksityiskohdista tai alustasta ei anneta tarkempia tietoja.
Vaikka vuoden 1930 Speed Six Gurney Nutting Sportsman -coupé on selvästi inspiroinut nykyistä suunnittelutiimiä, EXP 15 ei ole retrohenkinen eikä katso taaksepäin – ja autot eroavatkin ulkonäöltään täysin toisistaan.
EXP 15 ei myöskään ole ennakkokatsaus pienempään täyssähköiseen Bentley-malliin, jonka odotetaan saapuvan vuonna 2026. Sen sijaan konsepti sisältää hienovaraisia muotoiluvihjeitä, jotka liittyvät tulevaan tuotantoautoon, ja esittelee sisätiloissa digitaalisia ja teknisiä ideoita, jotka voivat toteutua tulevaisuudessa.
Rallin suomenmestaruussarjan kauden viides osakilpailu, Kouvolassa ajettava SM O.K. Auto-Ralli käynnistyi perjantai-illan kahdella erikoiskokeella. Kilpailun avauspätkä ajettiin Kouvolan vanhan varuskunnan alueella, Kasarminmäellä, josta siirryttiin ensimmäiselle metsäerikoiskokeelle Teuroisiin. Kovinta kyytiä avauspäivänä piti SM1-luokan Esapekka Lappi.
RTE-Motorsport tiimin Skoda Fabialla kilpaileva Esapekka Lappi kartanlukijanaan Enni Mälkönen aloittivat kisan väkevästi kirjauttamalla illan molemmille erikoiskokeille pohja-ajat. Yötauolle luokan pistekärki siirtyi 5,4 sekunnin johtoasemassa.
Lapin perässä toisena rallissa ajaa Niclas Grönholm tasa-ajalla kolmantena olevan Teemu Asunmaan kanssa. Erot luokan kärkipäässä eivät venyneet avausillan erikoiskokeilla suuriksi. Neljänneksi ehtinyt Tuukka Kauppinen on 7,7 sekuntia kärkeä perässä ja seuraavana ajavat ulkomaalaisvieraat Jari Liiten (Ruotsi) ja Brandon Semenuk (Kanada) mahtuvat kaikki 8,3 sekunnin sisään.
SM2-luokassa Ville Vatanen aloitti vauhdikkaimmin ennen virolaiskaksikko Joosep Ralf Nõgeneä ja sarjakärki Patrick Enokia, jotka ovat molemmat alle kolmen sekunnin päässä luokan kärkikuskista.
SM3-luokassa Jarkko Nikara jatkoi vahvoja otteitaan ja otti kärkipaikan haltuun 3,3 sekunnin turvin ennen Flying Finn Future Star 2025 -kilpailun voittajaa Aatu Hakalehtoa. Luokan pistekärki Joni Korhonen aloitteli rallin kolmannelta paikalta 3,8 sekunnin takamatkalta Nikaraan.
Pienenä pysyivät erot myös SM4-luokassa, jossa Lauri Halonen ajaa kärjessä. Kahden sekunnin sisään ehti kuitenkin kolme seuraavaakin kuljettajaa järjestyksessä Miska Tuomisto, Jose Kangas ja Roope Hirvonen.
Aktiiviuransa pari vuotta sitten päättänyt Juha Salo aloitteli kauden ensimmäistä ralliaan väkevästi. Konkari paineli vajaan yhdeksän erikoiskilometriä käsittäneen avauslenkin peräti 13 sekuntia kovempaa kuin Juha Koljonen. Jarno Pentinpuro täydentää luokan kolmen kärjen 14,3 sekuntia johtavaa Saloa perässä.
SM O.K. Auto-Rallin päätöspäivä käynnistyy Kannuskosken erikoiskokeella lauantaina klo 10:13.
Kilpailun aikataulu
Lauantai 12.7.2025
09:15 HUOLTO Tykkimäki (15 min)
10:13 EK3 Kannuskoski 1 (5,70 km)
10:33 EK4 Tirva 1 (13,50 km)
11:40 EK5 Turkia 1 (20,91 km)
13:11 HUOLTO Tykkimäki (40 min)
14:44 EK6 Kannuskoski 2 (5,70 km)
15:04 EK7 Tirva 2 (13,50 km)
16:11 EK8 Turkia 2 (20,91 km)
17:45 PODIUM Hotelli Vaakuna
Poliisi sai perjantai-iltapäivällä vähän ennen kello 14 ilmoituksen kolarista Sauvossa Sauvon-Kemiöntien ja Haarakalliontien risteyksessä. Ilmoitustietojen mukaan moottoripyöräilijä oli törmännyt traktoriin, jossa oli perävaunu.
Molemmat osalliset olivat tulossa Kemiön suunnasta kohti Sauvoa. Moottoripyöräilijä oli lähtenyt ohittamaan traktoria, kun tämä oli samaan aikaan kääntynyt vasemmalle.
Moottoripyöräilijä oli jarruttanut ja pyörä oli kaatunut, mutta siitä huolimatta se oli ajautunut traktorin perävaunun alle. Moottoripyöräilijä menehtyi välittömästi.
Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.
Wetteri laajentaa yhteistyötään Vehon kanssa avaamalla täyden palvelun Mercedes-Benz-autotalon Lahteen. Mercedes-Benz-edustus alkaa elokuussa 2025 Wetterin alkuvuodesta 2025 avatussa uudessa toimipisteessä, osoitteessa Tupalankatu 5.
Laajentumisen myötä Wetterin Mercedes-Benz -edustuksen osuus valtakunnan markkinasta kasvaa noin 20 prosenttiin, mikä tekee Wetteristä Vehon jälkeen suurimman yksittäisen jälleenmyyjän Suomessa. Jatkossa Mercedes-Benz -myyntiedustus löytyy seuraavista Wetterin toimipisteistä: Joensuu, Kajaani, Kemi, Kuopio, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi ja Lahti.
”Kumppanuus Vehon kanssa on meille strategisesti merkittävä. Alkuvuodesta 2025 Lahdessa toteuttamamme liiketoimintakauppa antoi meille mahdollisuuden avata uusi Mercedes-Benz-jälleenmyyntipiste, ja jatkossa asiakkaamme löytävät Mercedes-Benzin palvelut myös Lahdesta. Palvelemme sekä nykyisiä että uusia asiakkaitamme ilolla ja ammattitaidolla meille entuudestaan tutun merkin parissa. Merkkien laajeneminen uusille paikkakunnille on meille tärkeä orgaanisen kasvun lähde. Vahvistunut asemamme Lahdessa antaa meille mahdollisuuden pohtia tulevaisuudessa myös muiden Wetterin edustusten laajentamista alueelle”, sanoo Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula.
”Lahti on Veholle ja Mercedes-Benzille erittäin tärkeä markkina-alue, on todella hienoa syventää yhteistyötä Wetterin kaltaisen kumppanin kanssa Lahden alueella. Tämä vahvistaa asemaamme entisestään Suomen automarkkinalla”, sanoo Janne Kämäräinen, Vehon henkilöautoista vastaava liiketoimintajohtaja.