Rovaniemen poliisin tiedotteen mukaan Rinteenkulman pysäköintihallista, alimmalta pysäköintitasolta, on anastettu lauantaiyönä klo 02 – 04 välisenä aikana sähköajoneuvojen latausasema.
Latausaseman arvo on poliisin mukaan noin 30 000 euroa ja asiaa tutkitaan törkeänä varkautena.
Poliisi pyytääkin silminnäkijähavaintoja kyseiseltä ajalta tekijöiden tavoittamiseksi.
Havainnot voi ilmoittaa virka-aikana poliisin numeroon 029 546 6250 tai s-postiin rovaniemi.tutkinta.lappi@poliisi.fi .
Kaksi henkilöautoa ajoivat eilen päivällä nokkakolarin Eurajoella valtatiellä 8.
Poliisin tiedotteen mukaan Porin suunnasta kohti Raumaa matkalla ollut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle, jossa se törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon.
Rauman suunnasta tulleen auton kuljettaja loukkaantui yhteentörmäyksessä vakavasti.
Väärälle kaistalla ajautuneen auton kuljettaja ja kyydissä ollut 12-vuotias lapsi eivät loukkaantuneet tilanteessa.
Poliisi epäilee Porin suunnasta tulleen auton kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tänä aamuna noin kello 8.30 aikaan 5- ja 3 -vuotiaat lapset saivat palovammoja muun muassa kasvoihin, kun vanhemman lapsen käytössä ollut tablet-tietokone oli syttynyt palamaan.
Lapset olivat hetkeä aiemmin jääneet henkilöauton takapenkille kahdestaan siksi aikaa, kun perheen isä oli asioimassa perheen pienimmän lapsen kanssa Kuopion Prismassa.
Isän tullessa kaupasta takaisin hän oli huomannut autonsa olevan tulessa.
Autoon jääneet lapset vietiin sairaalaan saamaan hoitoa.
Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja tuli levisi myös viereiseen henkilöautoon. Molemmat autot paloivat pahoin.
Kymmenen vuotta sitten autokauppa romahti oikein kunnolla edellisestä vuodesta. Vuonna 2008 saatiin rekisteriin melkein 140 000 henkilöautoa, mutta vuoden 2009 lopullinen määrä oli runsaat 90 000 autoa.
Autokaupalla menee ennakoitua paremmin
Autoalan ennusteryhmä kokoontui tänään ja tarkisti kuluvan vuoden ennustettaan. Ennusteryhmä arvioi, että tänä vuonna myydään 88 000 uutta henkilöautoa ja 8 500 pakettiautoa. Toukokuussa tehty ennuste, 82 000 uutta henkilöautoa, ylittyy selvästi.
Ennusteryhmän mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että autokaupan pohjakosketus on ohitettu. Tilauskannat alkoivat kasvaa jo kesällä ja sama trendi on jatkunut syksyn aikana. Matala korkotaso ja välirahojen pienentyminen ovat selvästi lisänneet tarjouspyyntöjen ja tilausten määrää autokaupoissa.
Ensi vuonna henkilöautokauppa kasvaa 94 000 henkilöautoon
Autoalan ennusteryhmän myyntiarvio ensi vuodelle on 94 000 uutta henkilöautoa ja 8 500 pakettiautoa. Ensi vuoden ennustaminen on hankalaa, sillä henkilöautokaupassa kuluttajien luottamuksen kehittyminen on keskeisessä asemassa. Pakettiautokaupassa taas näkyy vaikeasti ennustettava yrityksien epävarmuus hankinnoissa.
Kasvuennusteissa on tilanteesta johtuen noudatettu varovaista linjaa.
Maanantaina kello 23.35 Kajaanintiellä Joensuun Käpykankaalla henkilöauto törmäsi tielle pudonneeseen koivunrunkoon.
Puu oli ollut tiellä pitkittäin ja osittain ja rautatiesillan varjossa, eikä henkilöautoa kuljettanut 56-vuotias kontiolahtelaisnainen ollut huomannut sitä ennenkuin se oli jäänyt auton alle.
Henkilöauton öljypohja rikkoontui ja auton pohjarakenteita putosi tielle.
Koivunrunko oli reilun kolmen metrin pituinen ja sen paksuus keskiosasta oli noin 20 cm.
Pelastuslaitos raivasi törmäyspaikan ja imeytti tielle valuneen öljyn.
Henkilöauton kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä.
Veho ja A-Katsastus ovat tehneet sopimuksen liiketoimintakaupasta, jossa Vehon katsastusliiketoiminnot siirtyvät A-Katsastukselle loppuvuoden aikana.
Liiketoimintakaupalla ei ole henkilövaikutuksia ja Vehon katsastusliiketoiminnan työntekijät siirtyvät A-Katsastus Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Myös Vehon asiakkailleen tarjoamat katsastuspalvelut jatkuvat keskeytyksettä.
A-Katsastuksen palvelukseen siirtyy Veholta yhteensä seitsemän henkilöä.
Vehon omia katsastusliiketoiminnan toimipisteitä on pääkaupunkiseudun lisäksi Pirkkalassa ja Seinäjoella. A-Katsastus jatkaa liiketoimintakaupassa siirtyvää katsastusliiketoimintaa Vehon nykyisissä tiloissa.
Kaupan osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Emil Lindholm ja Mikael Korhonen osallistuvat reilun kahden viikon kuluttua ajettavaan kauden toiseksi viimeiseen rallin MM-osakilpailuun Espanjassa.
Kysymyksessä on Lindholmin ajajauran neljäs MM-ralli nelivetokalustolla ja ensimmäinen MM-osakilpailu Espanjassa.
Suomalaiskaksikko starttaa reitille WRC2-luokan Volkswagen Polo GTI R5:lla lähtönumerolla 53. Auton huollosta vastaa Printsport ja suomalaiskaksikon paikka tulevassa lähtöjärjestyksessä on noin 25-30 auton tienoilla.
Lindholm ja Korhonen ovat kahtena edellisvuotena käynyt nuotittamassa reitin, joten ennakkoon on jo tiedossa, mitä odottaa.
– Yhtä erikoiskoetta lukuun ottamatta meillä on reitiltä nuotit jo olemassa. Edessä on ensimmäinen tämän tyyppinen ralli minulle, jossa avauspäivä ajetaan soralla ja kaksi seuraavaa kilpailupäivää asfaltilla. Huollolla on perjantai-iltana 75 minuuttia aikaa muuttaa auto sorasäädöistä asfalttiralliautoksi. Jousitus vaihtuu, auton korkeus ja geometria muuttuvat.
– En ole Volkswagenilla ajanut asfaltilla kuin Jyväskylän Harjulla sorapyörillä. Uskon kuitenkin, että kaikki onnistuu ja menee hyvin. Rallin soratiet ovat paikoin todella kovapintaisia ja asfalttitiet sellaisia jouheita. Tavoitteemme on päästä rallin maaliin, välttää virheitä ja kerätä eteläeurooppalaisista sora- ja asfalttiteistä mahdollisimman paljon kokemusta.
Kauden toiseksi viimeinen rallin MM-osakilpailu käynnistyy Salousta perjantaina 25. lokakuuta klo 9:00 Suomen aikaa. Rallin avauspäivänä ajetaan kaikkiaan kuusi (129,70 km) sorapintaista erikoiskoetta.
Lauantaina ja sunnuntaina ohjelmassa on ainoastaan kestopäällysteisiä erikoiskokeita.
Tänä vuonna World Car Awards starttasi 16. kertaa tielle, jolla matkustetaan puoli vuotta kohti voittajien paljastusta 8. huhtikuuta New Yorkin autonäyttelyssä. Ehdokaslista on pitkä ja monipuolinen ennen ensimmäistä äänestyskierrosta.
World Car Awards jaetaan ensi vuonna viidessä luokassa, tänä vuonna ei enää valita World Green Caria, sillä yhä useampi merkittävistä ehdokkaista on myynnissä myös hybridinä tai sähköautona.
Tärkein eli pääluokka on World Car 2020 ilman mitään lisiä, jossa on tänä vuonna 31 ehdokasta.
Tässä ryhmässä ovat ns. normaalihintaiset autot.
Kalliimmat autot ovat WorldLuxuryCar -luokassa, jossa voitosta kilpailee 12 ehdokasta.
Urheiluautot ovat omassa WorldPerformaceCar -luokassa, johon on tänä vuonna päätynyt 13 uutuutta.
WorldUrbanCar antaa pienemmille autoilla mahdollisuuden kilpailla keskenään. Tänä vuonna sarjassa on ensimmäisellä kierroksella 7 vaihtoehtoa.
Kaikkien sarjojen ehdokkaat ovat mukana WorldCarDesign of the Year -voittajaa valittaessa.
Marraskuussa ennen Los Angelesin autonäyttelyä, tuomariston yli 80 jäsentä kokoontuu Pasadenaan koeajamaan ehdokkaat. Sen jälkeen heillä on vielä aikaa tutustua eri malleihin ennen ensimmäistä äänestyskierrosta tammikuun lopulla.
Helmikuun neljäntenä päivänä 2020 kerrotaan toiselle kierrokselle edenneet ehdokkaat. ’
Pääsarjassa, World Car of the Year jatkaa kymmenen tuomaristolta eniten pisteitä saanutta. Muissa sarjoissa jatkoon pääsee viisi ehdokasta. Tuomaristolla on tuon jälkeen vielä kymmenen päivää aikaa päivittää kokemuksiaan ja tarkentaa mielipidettään ennen toista äänestystä.
Maaliskuun 3. päivänä 2020 Geneven autonäyttelyssä ollaan lähempänä tulosta, kun kaikkien viiden sarjan kolme parasta ja loppusuoralle päässyttä julkistetaan. Genevessä kerrotaan myös kuka on World Car Person of the Year 2020.
New Yorkin autonäyttely toimii jo 15. kerran näyttämönä voittajien julkistamiselle. Suomea ja Pohjoismaita edustaa World Car Awards -tuomaristossa ToniJalovaara.
Seuraavassa kaikki kilpailuun osallistuvat ehdokkaat sarjoittain. Muotoilupalkinnosta kilpailevat kaikki mukana olevat automallit.
Nissan asettaa nyt 46. kertaa järjestettävässä Tokion autonäyttelyssä näytteille peräti 14 automallia, joihin kuuluu muun muassa täyssähköinen IMk-konsepti.
Uusi konseptiauto ilmentää yhtiön Nissan Intelligent Mobility -visiota siitä, kuinka autoilla tulevaisuudessa ajetaan, mistä ne saavat käyttövoimansa ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa.
Lisäksi Tokiossa nähdään muun muassa Nissan Leaf e+, Serena e-Power, GT-R ja uusi Skyline, jossa on varusteena Nissanin älykäs kuljettajan avustusjärjestelmä ProPILOT 2.0. Tokyo Big Sight -messukeskuksessa järjestettävä näyttely on avoinna yleisölle 25.10.–4.11.
Nissan IMk – ajon aikana täysin päästötön kaupunkiauto
Nissan IMk on kaupunkiauton evoluution huippu. Uusin teknologia, sähköautolle tyypillinen sähäkkä kiihtyvyys ja kompakti muoto yhdistyvät uutuuskonseptissa tavalla, joka viitoittaa tietä Nissanin tulevaisuuden autosuunnitteluun.
IMk on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä käytännöllinen kaupunkiauto.
Uusimmalla kuljettajaa avustavalla ProPilot-teknologialla ja saumattomilla yhteyksillä varustettu IMk antaa esimakua siitä, miltä kaupunkiautot saattavat näyttää ja tuntua lähitulevaisuudessa.
Konseptin minimalistinen tyyli heijastelee Nissanin uutta muotoilufilosofiaa, josta yhtiö käyttää nimitystä ”Timeless Japanese Futurism”.
Auton japanilainen DNA käy ilmi monista ulkomuotoilun ja matkustamon yksityiskohdista. IMk-konsepti antaa vihjeitä Nissanin muotoilun uusista kehityssuunnista ja siitä, kuinka muotoilu voi osaltaan tukea Nissan Intelligent Mobility -vision toteuttamista.
Nissan Serena e-Power. Kuva: Nissan.
Serena e-Power: kompakti tila-auto, jossa on e-Power-järjestelmä
Kompakti tila-auto Serena on edelläkävijä ProPilot- ja e-Power-järjestelmien kaltaisen uusimman huipputeknologian hyödyntämisessä. Serenan sähköinen e-Power-voimansiirtojärjestelmä lanseerattiin maaliskuussa 2018.
Japanin autoalan tutkijoiden ja toimittajien konferenssi (RJC) myönsi järjestelmälle Technology of the Year -palkinnon tänä vuonna. Elokuussa päivityksen saanut Serena tarjoaa nyt kaikkien malliversioiden vakiovarusteena auton ympäristöä 360 asteen säteellä tarkkailevan turvallisuusjärjestelmän. Tyylikkäästi uudistettu etusäleikkö paljastaa Serenan urheilullisen premium-luonteen yhdellä silmäyksellä.
Nissan Skyline. Kuva: Nissan.
Uusi Skyline: Nissanin urheilusedanissa on nyt ProPilot 2.0 -järjestelmä
Skylinen nimi on tarkoittanut huipputeknologiaa ja jännittävää ajoelämystä siitä lähtien, kun malli esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1957. Uudessa Skyline Hybridissä on nyt vakiovarusteena Pro-Pilot 2.0, maailman ensimmäinen kuljettajan avustusjärjestelmä, jossa navigointi moottoritiellä on yhdistetty autonomiseen ajoon.
ProPilot 2.0 on suunniteltu rampilta rampille ajamiseen moottoritiellä 1). Se toimii yhteistyössä auton navigointijärjestelmän kanssa ja avustaa auton pitämistä etukäteen määritetyllä reitillä. Järjestelmä mahdollistaa myös autonomisen ajamisen kädet irti ohjauspyörästä 2), kunhan kuljettaja tarkkailee jatkuvasti edessä olevaa tietä ja on valmis ottamaan ohjausvastuun tarpeen vaatiessa.
1) Japanin kansallisen moottoritieasetuksen mukainen moottoritie
2) Autonominen ajo ei ole mahdollista kaksikaistaisilla teillä, tunneleissa, voimakkaastimutkittelevilla teillä, tietullien läheisyydessä, alueilla, joilla kaistat yhdistyvät tai niiden määrä vähenee, sekä alueilla, joilla auton ohjaaminen käsin on välttämätöntä. Saavuttaessa tieosuudelle, jolla autonominen ajo ei ole mahdollista, järjestelmä varoittaa kuljettajaa etukäteen, jotta kuljettaja voi aloittaa ohjaamisen ajoissa.
Nissan Leaf e+ . Kuva: Nissan.
Nissan Leaf e+: pidempi toimintamatka ja enemmän suorituskykyä
Nissan on myynyt maailmanlaajuisesti jo yli 430 000 Leaf-sähköautoa sen jälkeen, kun malli alun perin lanseerattiin vuonna 2010. Tänä vuonna julkistettu Leaf e+ tarjoaa entistä pidemmän toimintamatkan ja enemmän suorituskykyä uuden voimalinjan ansiosta.
Uusi suuren kapasiteetin ja suuren energiatiheyden akku pidentää toimintamatkaa 40 %, joten yhdellä latauksella on mahdollista ajaa jopa 458 kilometriä (WLTC-vakiosyklin mukaan). Leaf e+:n voimalinjan energiataloudellisuus, vääntö ja teho takaavat entistäkin nautinnollisemman sähköisen ajoelämyksen.
Nissan GT-R. Kuva: Nissan.
Nissan GT-R: äärimmäistä ajonautintoa jo puolen vuosisadan ajan
Mallivuoden 2020 Nissan GT-R:ssä on hyödynnetty kokonaisvaltaisesti Nissanin omaa kilpa-autoteknologiaa. Tuloksena on entistäkin parempi kiihtyvyys ja ohjattavuus. Tämänvuotisessa Tokion autonäyttelyssä Nissan asettaa näytteille Nissan GT-R 50th Anniversary -erikoismallin sekä mallivuoden 2020 Nissan GT-R Nismon.
Nissan GT-R 50th Anniversary: GT-R:n puolivuosisataista historiaa juhlistava erikoismalli korostaa superauton urheilullista, mutta eleganttia luonnetta ulkomuotoilun ja ohjaamon erityisillä yksityiskohdilla ja kaksisävyisellä korivärityksellä, joka muistuttaa Nissanin kilpa-autojen klassista kisaväritystä.
Nissan GT-R Nismo. Kuva: Nissan.
2020 Nissan GT-R Nismo: Mallivuoden 2020 GT-R Nismo on kokenut merkittäviä parannuksia. Turboahtimet ovat nyt samanlaiset kuin mallivuoden 2018 GT3-kilpa-autossa, ja uudet hiilikeraamiset jarrut takaavat vertaansa vailla olevan jarrutustehon. Katto, konepelti ja etupyöräkotelot on valmistettu kevyestä hiilikuitukomposiitista. Tämän ratkaisun ja uusien Recaro-etuistuimien ansiosta auto on keventynyt miltei 30 kiloa. Jousituksen ja voimansiirron uusilla säädöillä on saatu aikaan kaikkien aikojen suorituskykyisin ja ajo-ominaisuuksiltaan nautittavin GT-R-tuotantomalli.
Auton arvoksi on arvioitu 350 000 – 450 000 kruunua (32 000 – 41 500 euroa). Uutena auto maksoi Ruotsissa noin 280 000 kruunua.
Viimeisen Saabin valmistaja oli Nevs, joka vuonna 2013 käynnisti uudelleen Saab 9-3 -mallin valmistuksen kolmen vuoden seisokin jälkeen.
Muutaman kuukauden ajan valmistettiin 420 Saab 9-3 Aero -mallia. Viimeiset valmistuivat vuonna 2014.
Myytävä auto rekisteröitiin liikenteeseen vasta 15.5.2019.
Myytävä malli on hopeanharmaa.
Huom!: Teknikens Värld -lehden mukaan myytävä Saab ei kuitenkaan ole aivan viimeinen valmistunut Saab. Auto on viimeinen tehtaalta tullut Saab, ei tuotantolinjalta valmistunut viimeinen Saab.