Koti Blogi Sivu 1805

Vain noin kolmannes suomalaisista huollattaa autonsa ostoliikkeessä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Globaalin autoteollisuuden ohjelmistotoimittajan CDK:n teettämästä kuluttajakyselystä käy ilmi, että vain noin kolmannes huollattaa autonsa samassa liikkeessä, mistä on sen ostanut.

Suomalaisista autonomistajista jo enemmistö huollattaa autonsa jossain muualla kuin ostopaikassa. Päätöstä ohjaa usein hinta, jonka mainitsi valintaperusteeksi 38 % vastaajista.

– Suomalaiset ovat auton huoltopalvelujen suhteen erittäin hintaherkkiä. Huomattavaa kuitenkin on, että autonsa ostopaikassa huollattavista 76 % on erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä saamaansa palveluun, maajohtaja Sanna Andersson CDK:lta kertoo.

Muita esiin nousseita syitä auton huollattamiseen muualla ovat ostopaikan kaukainen sijainti ja aiemmat palvelukokemukset. Myös hinta-arvion ylitykset ja varauksen teon vaikeus nousevat esiin. Osa liikkeistä ei myöskään tarjoa huoltopalveluja.

– Joka kymmenes vastaajista mainitsi, että huollon varauspalvelut eivät toimi tai he eivät saa mitään viestintää autoliikkeestään huoltoon liittyen. Nykyteknologian aikana nämä asiat olisi autoliikkeiden helppo ottaa haltuun, Andersson toteaa.

Andersson vinkkaa lisäksi, että huoltoa tarjoavien merkkiliikkeiden tulisi yhä enemmän pohtia, kuinka uusilla palveluilla voitaisiin tehdä pesäeroa halvinta hintaa tarjoaviin.

– Nykytekniikka tuo uusia mahdollisuuksia autoliikkeille. Esimerkiksi vikadiagnostiikkaa ja yksinkertaisia huoltopalveluja voidaan tarjota etänä, mikä kyselyn perusteella tuntui kiinnostavat autonostajia. Uudet palvelut helpottavat autonkäyttäjän arkea ja säästävät molempien osapuolten aikaa, Andersson sanoo.

CDK:n teettämään kyselyyn vastasi 1 000 kuluttajaa kesäkuussa. Kyselyn teki SynoInt internet-paneelina, ja otos oli väestöä demografisesti edustava.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volkswagen Transporter, Caravelle ja Multivan -mallisto on uudistunut ja hinnoiteltu

Kuva: Volkswagen.

Volkswagenin Transporter, Caravelle ja Multivan -mallisto on uudistunut versioon T6.1.

Mallistorakenne pysyy ennallaan ja mallistovalikoimassa säilyvät Transporter-umpipakettiautot, Transporter-alustapakettiautot (hinnastot julkaistaan myöhemmin), Transporter Kombi -henkilöautot, Transporter Kombi -henkilöautot korirakennukseen sekä Caravelle Trendline- ja Comfortline-varustelutasoilla ja Multivan Comfortline- ja Highline-varustelutasoilla.

Volkswagen T6.1 -mallit on varustettu 2,0 TDI-dieselmoottorilla ja ne tulevat saataville neljällä eri tehoversiolla.

Volkswagen Transporter. Kuva: Volkswagen.

Pienimmät moottoriversiot 66 kW (90 hv) ja 81 kW (110 hv) ovat molemmat varustettu aina 5-vaihteisella manuaalivaihteistolla ja etuvedolla.

110 kW:n (150 hv) versio on saatavilla 6-vaihteisella manuaalivaihteistolla ja joko etu- tai nelivedolla varustettuna tai 7-vaihteisella dsg-automaattivaihteistolla ja joko etu- tai nelivedolla varustettuna.

Huippuversio 149 kW:n (199 hv) teholla on saatavilla 7-vaihteisella dsg-automaattivaihteistolla ja joko etu- tai nelivedolla varustettuna. Kaikki moottorit täyttävät uusimman Euro 6d TEMP EAVP -päästöstandardin.

Ulkomitat ovat pysyneet ennallaan: leveys 1 904 mm, korkeus 1 990 mm ja pituus 4 904 mm. Vakio akseliväli on 3 000 mm ja lisävarusteena saatavilla Transporter 6.1 ja Caravelle 6.1 -malleihin 3 400 mm akselivälillä. Lastaustilan pituus on akselivälistä riippuen joko 2 450–2800 mm tai 2 900–3 300 mm.

Volkswagen Transporter T6.1 ohjaamo. Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Hyötyautot liittää T6.1-mallit digitaaliseen maailmaan

T6.1-mallien täysin uudelleen suunniteltu ohjaamo tulee saataville ensimmäistä kertaa täysin digitaalisena.

Digitaalinen mittaristo yhdistettynä viimeisimmän sukupolven infotaiment-järjestelmään tarjoaa niin kuljettajille kuin matkustajillekin uudenlaisen digitaalisen kokemuksen. We Connect Plus -palvelut ovat vakiovaruste ja myös puheohjausta voidaan käyttää.

Ohjaamon tilaratkaisuja on myös uusittu. Kojelaudassa ohjauspyörän ja mittariston takana on uusi isompi, avoin säilytyslokero, kuten myös lisälokero matkustajan puolella.

A-pilareiden lähellä on uudet mukinpitimet. Älypuhelimelle on uusi isompi säilytystila, jossa puhelin voidaan ladata myös langattomasti (lisävaruste).

Volkswagen Multivan. Kuva: Volkswagen.

Ilmastoinnin tuuletusluukkuja voidaan nyt säätää joka suuntaan ja samanaikaisesti joko sulkea tai avata samasta säätimestä.

Ohjauspyörä on myös uusittu ja monitoimiohjauspyörä on saanut uuden view-painikkeen, jonka avulla digitaalisen mittariston näkymää on helppo muuttaa vain yhdellä painalluksella.

Volkswagen Caravelle. Kuva: Volkswagen.

Sähkömekaaninen ohjaustehostin

Volkswagenin Transporter ja Caravelle T6.1 -malleissa on ensimmäistä kertaa käytössä myös sähkömekaaninen ohjaustehostin.

Järjestelmä tarjoaa kaksi tärkeää etua: toisin kuin vanhaa hydraulista järjestelmää, jonka uusi korvaa, ohjausjärjestelmää voidaan hallita tarvittaessa ja näin polttoaineenkulutusta saadaan alhaisemmaksi.

Sen lisäksi hallittavuus avaa ovet uusien kuljettajaa avustavien järjestelmien käyttöönotolle.

Volkswagen Caravelle penkit. Kuva: Volkswagen.

Saatavilla olevia uusia kuljettajaa avustavia järjestelmiä ovat mm. kaistanpitoavustin, kaistanvaihtoapu, pysäköintiavustin, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ja perävaunun peruutusavustin.

Vakiovarustelu on myös entistä kattavampaa. Kaikissa malleissa on uutena vakiovarusteena mm. Radio ”Composition Color” 6,5″ kosketusnäytöllä, App-Connect ja WeConnect-palvelut, eCall-hätäsoitto ja sivutuuliavustin (umpinainen korirakenne) ja lukittava säilytystila 2-hengen etumatkustajanistuimen alla (umpipakettiautot) ja H7-ajovalot led-päiväajovaloilla sekä polttoainekäyttöinen lisälämmitin ajastinkellolla.

Lisävarusteena saatavilla on mallista riippuen mm. adaptiivinen vakionopeudensäädin, mukautuva alustasäätö ja ajoprofiilin valinta, led-ajovalot ja -päiväajovalot sekä led-takavalot, Radio-Navigointilaite ”Discover Media” ja ”Discover Media Plus”, monitoiminäyttö ”Premium” värinäytöllä ja kuljettajan väsymyksen tunnistuksella ja lämmitettävä tuulilasi sekä uutena varusteena polttoainekäyttöisen vesilisälämmittimen ja seisontalämmittimen yhdistelmän ajastimella ja kaukosäätimellä.

Volkswagen Multivan ohjaamo. Kuva: Volkswagen.

Lisäksi Suomessa Volkswagen Hyötyautot tarjoaa lanseerausvaiheessa Ajotietopalvelun vuodeksi käyttöön veloituksetta.

Ajotietopalvelun avulla asiakas pystyy kuljettajan sovellusta käyttämällä seuraamaan mm. auton kunto- ja huoltotietoja, omia ajoja, ajotapaa ja polttoaineenkulutusta. Sovelluksen avulla saa myös tarvittaessa välitöntä apua auton merkkivalojen etäluvun avulla.

Ensimmäiset uudet Volkswagen T6.1 -mallit saapuvat Volkswagen-jälleenmyyjille loppuvuodesta 2019.

Uusien T6.1-mallien hinnat on julkaistu ja hinnat alkavat 31 537 eurosta (Volkswagen Transporter PRO –umpipakettiauto, 2,0 TDI 66 kW (90 hv), manuaalivaihteisto).

Volkswagen T6.1 -malliston hinnastot ja lisävarustehinnastot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Humalassa ollut nainen töpeksi parkkipaikalla

Kuva: CvB.

Poliisi sai tehtäväksi mennä selvittämään tapausta, jossa ilmoituksen mukaan rattijuopoksi epäilty nainen oli eilen keskellä päivää törmännyt Vantaan Kuriiritiellä kaupan pihalla parkissa olleeseen autoon ja poistunut kauppaan.

Tapahtumapaikalla poliisilla selvisi asianomistajan ja sivullisten kertomana, että kaupan pihalle oli tullut henkilöautolla hieman vanhempi nainen, joka oli usean yrityksen jälkeen lopulta saanut autonsa parkkiruutuun.

Ihan ilman vaurioita tämä ei kuitenkaan poliisin mukaan onnistunut, vaan nainen töytäisi oman autonsa vasemmalla etukulmalla parkissa olleen auton oikeaan takakulmaan.

Kaupassa käynyt, epäonnistuneen parkkeerauksen tehnyt, vuonna 1955 syntynyt nainen, kertoi poliisille juoneensa edellisenä iltana muutaman lasillisen viiniä ja arvioi olevansa täysin selvin päin.
Hänelle tehdyn seulonta-alkometrin koe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

Poliisi kuljetti naisen verikokeisiin ajonaikaisen veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi.

Poliisi epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday testasi: Seat Tarraco — seitsemänpaikkainen perhemaasturi kilpailukykyiseen hintaan

Kuva: Antti Järveläinen.

Suurempien seitsenpaikkaisten katumaastureiden markkinat ovat varsin suppeat. Etenkin kohtuuhintaisia malleja markkinoilla on varsin vähän.

Kovimpina kilpailijoina Seat Tarracoa vastaan voi pitää Škodan Kodiaqia ja Kia Sorentoa. Reilun 37 000 euron lähtöhinnallaan Tarraco sijoittuu Kodiaqin ja Sorenton väliin.

Kuva: Antti Järveläinen.

Saksan Wolfsburgissa valmistettu Tarraco tarjoilee kilpailukykyisen hinnan ja seitsemänpaikkaisuuden lisäksi voisiko sanoa jopa hulppeat sisätilat matkustajille.

Tavaratilaa löytyy parhaimmillaan 700-760 litraa auton ollessa viisipaikkainen.

Kuva: Antti Järveläinen.

Suurperheen tila-autoksi luonteva valinta

Parhaimmillaan auto on suurperheen kuljettamisessa. Suuren kokonsa ansiosta kyytiin mahtuu suurempikin perhe tavaroineen.

Katso tästä muut Autotodayn koeajot.

Seitsemänpaikkaiseksi auton saa helposti nostamalla kaksi takimmaista istuinta lattiatasosta. Sen sijaan keskimmäisten penkkien liikuttelu ja kaataminen tuntui ainakin uudessa autossa välillä turhan jäykältä ja haastavalta.

Auton molemmissa varustetasoissa, Style ja Xcellence, takimmaiset lisäistuimet on muistettava valita lisävarustelistalta autoa ostaessa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Koeajoauton parempaa Xcellence varustelua voi pitää jo itsessään kattavana. Xcellence-varustepaketti tuo Style-varustepaketin lisäksi arjen mukavuutta lisääviä varusteita.

Avaimeton käynnistys ja ovien lukitus, mukautuva vakionopeudensäädin, peruutuskamera, navigaatiojärjestelmä 8 tuuman näytöllä ja kangas/alcantara istuimet kuuluvat vakiona Xcellence-varustepakettiin.

Style-varustepaketin mukana tulee hieman suppeampi katras varusteita, kuten digitaalinen mittaristo, led-ajovalot ja vakionopeudensäädin.

Kuva: Antti Järveläinen.

Materiaaleiltaan sisätilat tuntuvat Xcellence-varustellussa koeajoautossa paikoitellen jopa laadukkailta.

Turvallisuudesta ei ole tingitty kummankaan varusteversion kohdalla, joka on tärkeää perheautoa valittaessa. Autossa tulee nimittäin vakiona aina 5* Safety Pack, joka sisältää muun muassa ympäristönvalvontajärjestelmän hätäjarrutustoiminnolla, jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden tunnistuksella sekä kaistallapitoavustimen.

Euro NCAP -turvallisuustestissä Tarraco sai täydet 5 tähteä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Valmistus Tiguanin kanssa samalla linjalla

Seat Tarraco tulee ulos tehtaalta samalta valmistuslinjalta kuin Volkswagen Tiguan. Yhtäläisyyksiä Tiguanin kanssa on helppo havaita.

Suurimpana ulkoisena tekijänä pistää silmään ohjaamon muotokieli. Tarracolla ja Tiguanilla on samat ovipaneelit ja keskipedestaali.

Kahdeksan tuuman viihdejärjestelmän näyttö ei ole täysin integroitu kojelautaan, kuten Volkswagenin malleissa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Mittaristossa on hyvin paljon vaikutteita Audin malleista. Moottorin lämpötila ja polttoainemäärä on indikoitu virtuaalisen mittariston reunoilla.

Kokonaan virtuaalisen mittariston ulkoasua saa muokattua ohjauspyörästä, jolloin mittaristossa näkyy esimerkiksi ainoastaan navigaattorin karttapohja.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kevyttä ja napakkaa menoa

Tarracon ajettavuudesta on tehty hyvin kevyttä. Ohjaustuntuma on tehostettu ja pintakova alusta ei juuri päästä autoa kallistelemaan, joka tekee ajamisesta kevyen tuntuista. Tämän kokoisen suuren auton ratissa massan tuoma hitaus saisi tuntua enemmän.

Moottorivaihtoehtoja on neljä, 150 ja 190 hevosvoimaiset versiot bensiini- ja dieselmoottoreista. Koeajoautossa ollut 190 hevosvoimainen diesel vie autoa mallikkaasti, eikä lisäteholle tuntunut olevan tarvetta ainakaan ilman peräkärryä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Maksimivääntö tässä kaksilitraisessa moottorissa on mukavat 400 Nm. Suurin jarrullinen vetopaino on 2300 kiloa koeajoauton kaksilitraisella dieselillä.

Kokonaisuudessaan Tarraco yllätti positiivisesti hyvällä hinta-laatusuhteellaan. Autossa on suuret tilat, ja käytännöllisyys ja monipuolisuus höystettynä kelpo ajettavuudella täyttävät monen suuren perheen tarpeet.

Kuva: Antti Järveläinen.

Seat Tarraco 2.0 TDI 190 4Drive Xcellence DSG

  • Moottori: 1968 cm³, 4-sylinterinen
  • Maksimiteho: 140 kW, 190 hv. @ 3500-4000 rpm.
  • Maksimivääntö: 400 Nm. @ 1750-3250 rpm.
  • Kiihtyvyys: 8,0 sek. (0-100 km/t)
  • Omamassa: 1845 kg.
  • Vetotapa: Neliveto
  • Tavaratila: 700 l.
  • Yhdistetty kulutus: 7,4 l/100km.
  • CO2-päästöt: 194 g/km.
  • Alkaen hinta: 37 645 euroa (Tarraco 1.5 TSI Style), koeajoauto 55 965 euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

Asiantuntija: Liikennesääntöjen noudattaminen on kaikille turvallisuutta lisäävä tekijä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikennesääntöjä noudatetaan pääasiassa hyvin, mutta joissain tilanteissa liikennesäännöt voivat tuntua jopa maalaisjärjen vastaisilta.

Kysyimme liikennettä ammatikseen seuraavilta, mitkä liikennesäännöt herättävät epäselvyyttä ja mistä säännöistä lipsutaan arjessa.

– Joskus liikenteessä voi tulla vahva tunne siitä, että sääntöjen mukaan toimiminen on pahasti ristiriidassa maalaisjärjen kanssa. Esimerkiksi lievä ylinopeus ei kaikissa tilanteissa tunnu vaaralliselta. Toisaalta taas muut tienkäyttäjät aivan perustellusti olettavat, että nopeusrajoituksia noudatetaan, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Työkseen liikennettä seuraavien asiantuntijoiden puheessa korostuu se, että valtaosa kuljettajista pyrkii aina noudattamaan liikennesääntöjä ja kokonaisuutena suomalainen liikenne sujuu hyvin.

– Sääntöjen noudattaminen on liikenteessä kaikille turvallisuutta lisäävä tekijä, kun voimme luottaa siihen, että muutkin noudattavat sääntöjä, autokoulu CAPin ajo-opettajien koulutuksista vastaava Sampsa Lindberg kertoo.

– Valtaosa meistä tekee ajoittain sääntöjen vastaisia liikkeitä autoillessaan, eikä tämä ole aina tarkoituksellista. Liikenne on kuitenkin kokonaisuudessaan sujuvampaa, kun säännöistä pidetään kiinni,sanoo liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Liikenneturvan Vuoriston mukaan tieliikennejärjestelmä liikennesääntöineen on rakennettu ajatellen heikoimpiakin tienkäyttäjiä.

Hän korostaa, että ainoastaan yhteiset ennalta sovitut pelisäännöt mahdollistavat turvallisen, sujuvan ja ennakoitavan liikkumisen kaikille osapuolille.

Ylinopeus ei ole sallittua ohituksissakaan

Liikenneturvallisuusasiantuntijoiden mukaan ohitustilanteet, lievä ylinopeus, toiminta pysäköintialueilla ja kaupunkiajon erityispiirteet ovat yleisiä tilanteita, joissa liikennesäännöt herättävät eniten epäselvyyttä tai niiden noudattamisessa lepsuillaan.

– Suurimpia riskejä otetaan ohitustilanteissa maanteillä. Monilla on käsitys, että ohitustilanteessa saisi ajaa ylinopeutta, mutta liikennesääntöjen mukaan näin ei ole. Ohitustilanteessa ajetaan helposti omien taitojen ylärajoilla ja samalla voi aiheuttaa muillekin kuljettajille yllättäviä tilanteita, kertoo Nieminen.

Ohitustilanteessa tulisi aina harkita ohituksesta saatavaa hyötyä ja riskejä. Riskitilanteita syntyy myös hitaampien ajoneuvojen, kuten kuorma-autojen tai mopoautojen ohituksista.

– Jostain syystä erityisesti mopoautot ja raskaat ajoneuvot provosoivat vaarallisiinkin ohituksiin. Mopoautoja lähdetään usein ohittamaan tilanteissa, joissa kuljettaja ei lähtisi vastaavassa tilanteessa ohittamaan hitaampaa henkilöautoa, Lindberg toteaa.

Kaupunkiajo vaatii tarkkuuttaa

Autokouluissa kaupunkiliikenne tiedetään erityisen vaativaksi, koska havainnoitavaa on enemmän ja runsaampi muiden autoilijoiden ja kevyen liikenteen määrä aiheuttaa väistämättä yllättäviä tilanteita.

Nopeiden tilanteiden kohdalla kyse ei aina olekaan tahallisista sääntörikkomuksista.

– Kaupunkiliikenteessä kuljettajan tarkkaavaisuus on usein kokeneellakin kuljettajalla koetuksella. Kevyt liikenne ja pyöräilijöiden väistämissäännöt herättävät aina keskustelua. Autokoulussa neuvomme kuljettajia kaikissa tilanteissa tekemään kevyen liikenteen osalta turvallisia päätöksiä aiheuttamatta muulle liikenteelle vaaratilanteita. Toinen seikka, joka ajoittain herättää epäselvyyksiä on velvollisuus antaa linja-autolle tilaa tämän lähtiessä pysäkiltä tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on enintään 60 km/h, Lindberg kertoo.

Asutuskeskusten parkkipaikat ovat yleisiä vahinkosumppuja. Lähes puolet kaikista vakuutusyhtiöiden tietoon tulevista liikennevahingoista sattuu parkkipaikoilla.

– Epäselvyydet pysäköintialueilla liittyvät usein väistämisvelvollisuuden noudattamiseen, pieniin kolhuihin esimerkiksi ovien avaamisesta tai tilanteisiin, joissa kolarin toinen tai molemmat osapuolet ovat olleet poistumassa parkkiruudusta ajoväylälle. Helpoin tapa yrittää välttää parkkipaikkojen yleisiä vahinkoja, on pysäköidä auto siten, että pääsee lähtemään ruudusta ajoneuvon keula edellä. Tällöin on toki edelleen väistämisvelvollinen, mutta näkyvyys ajoväylälle on parempi, Nieminen neuvoo.

– Liikennesäännöt eivät ole vaikeita ja suomalaiset kyllä tuntevat ne pääosin hyvin, mutta toisten huomioiminen liikenteessä on joskus vaikeampaa. Myös liikenteessä pitäisi hyväksyä erilaisuus, Lindberg päättää.

Kiinnitä näihin huomiota ajaessasi:

  1. Tarkkaavaisuus. Keskity ajaessasi autoiluun ja muuhun liikenteeseen. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kännykän käyttö liikenteessä nelinkertaistaa riskin joutua liikenneonnettomuuteen. Väsymys ja alkoholi heikentävät molemmat merkittävästi ajo- ja huomiokykyä.
  2. Tilannenopeus. Aina ei ole pakko ajaa suurinta sallittua nopeutta. Huomioi sää ja muu liikenne. Riittävä turvaväli antaa peliaikaa yllättävissä tilanteissa. Pienikin ylinopeus lisää riskejä ja jarrutusmatkaa.
  3. Ohitustilanteet. Arvioi ohituksen tarve ja siihen liittyvät riskit. Ohitustilanteissa otetaan usein tarpeettomia riskejä ja ajetaan myös merkittävää ylinopeutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Päivän taksiauto: Riksat Kaivopuiston rannassa

Kuva: Museovirasto, Musketti, Sakari Kiuru.

Päivän museoauto on tällä kertaa hieman harvinaisempi kulkupeli, eli riksa.

Nämä riksat kuvattiin 13.8.2017 Helsingin Kaivopuiston rannassa.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

Kuvaajana on Sakari Kiuru ja kuva kuuluu Museoviraston Musketti-kokoelmaan.

Riksat kyyditsivät halukkaita matkustajia ainakin vuosina 2017 ja 2018. Toimintaa pyörittäneellä yrityksellä on vielä kotisivut, mutta niistä ei selviä, oliko toimintaa vielä tänä vuonna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autovaras peruutti pakomatkansa päätteeksi päin poliisiautoa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisin partio oli suorittamassa normaalia valvontaa Vantaan Laurintiellä, kun partioauton edessä ajanut henkilöauto teki yllättäen u-käännöksen.

Partio kääntyi perään ja päätti pysäyttää ajoneuvon.

Kuljettaja ei välittänyt poliisin pysäytysvaloista, vaan lähti ajamaan partiota karkuun.

Laurintieltä takaa-ajo siirtyi Rekolantielle, jossa näköyhteys karkuun lähteneeseen henkilöautoon hetkeksi katkesi.

Auto löytyi kuitenkin hetken kuluttua ja takaa-ajo jatko pohjoiseen päin, Lahdentielle, ja sieltä edelleen Rekolaan pikkutielle, joka päättyi umpikujaan.

Huomattuaan tien päättyvän takaa ajetun auton kuljettaja lähti peruuttamaan ja törmäsi takana olleen poliisiauton keulaan.

Kukaan ei loukkaantunut.

Pakeneva auto käytti takaa-ajon aikana ajoittain noin sadan kilometrin tuntinopeutta myös taajama-alueella, jossa suurin sallittu nopeus oli 30 kilometriä tunnissa. Muu liikenne oli vähäistä.

Autossa oli vuonna 1999 syntyneen mieskuljettajan lisäksi yksi matkustaja.

Kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta, hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja hän kertoi poliisipartiolle varastaneensa käytössään olleen auton.

Molemmat autossa olleet parikymppiset miehet poliisi otti kiinni rikoksesta epäiltynä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rata-ajo: Ensimmäinen Legends-luokan suomenmestari kruunattiin tänään

Philip Miemois (4) ja Veli-Pekka Karttunen. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

Philip Miemois on Legendsien historian ensimmäinen Suomen mestari.

Mestaruus varmistui vakuuttavalla ajolla kauden kahdessa päätöskisassa Alastaron moottoriradalla.

Miemois lähti sunnuntaihin mestaruuden avaimet omissa käsissään, mutta Veli-Pekka Karttunen omasi myös hyvän mahdollisuuden napata mestaruus Miemoisin nenän edestä.

Päivän ensimmäisessä lähdössä Miemois vankisti otettaan mestaruudesta ajamalla voittoon ennen juuri toiseksi sijoittunutta Karttusta.

Vaikka kauden viimeisessä lähdössä Pekka Seppänen ehtikin kilpakumppanustensa eteen, oli kakkossija tarpeeksi Miemoisille voittamaan Suomen mestaruuden. Karttunen oli viimeisessä lähdössä kolmas.

V1600-luokan kauden viimeinen lähtö päättyi, kuten saattoi odottaa.
Mestaruuden lauantaina varmistanut Sami Talvitie ajoi voittoon ennen Niko Kalliokoskea, joka sijoittui luokan loppupisteissä toiseksi.

Simo Rauhala päätti kauden palkintopallisijaan ja Mika Lahtinen sekä Noora Lähteenmäki täydensivät kärkiviisikon.

Emil Westman päätti kautensa voitolla The Gran Turismo -luokassa.
Westmanin nimiin kirjattiin lopulta jokaikisen lähdön voitto päättyneeltä kaudelta.

Mika Virtanen ajoi toiseksi Jarkko Tähtisen päättäessään kauden kolmossijaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F3: Konsta Lappalainen ajoi Barcelonassa kärjen vauhdissa

Kuva: ACI Sport.

Suomalainen KIC Motorsport ja tallin suomalaiskuljettaja Konsta Lappalainen esittivät kauden parasta vauhtia F3 Regional -luokan EM-sarjan Barcelonan osakilpailussa Espanjassa.

Suomalaistiimi löysi lappalaisen autoon hyvän vauhdin jo perjantain vapaissa harjoituksissa.

Lauantaina sateessa ajettu aika-ajo oli kauden paras: viikonlopun kolmeen kilpailuun Lappalainen ajoi lähtöruutuihin 7-6-6.

Ensimmäisessä EM-startissa Lappalainen taisteli jo neljäntenä, kunnes kanssakilpailijan yltiöpäinen ohitusyritys päättyi Lappalaisen auton takakulmaan ja suomalaiskuljettajan keskeytykseen.

Viikonlopun kakkos- ja kolmoslähdöissä ruudusta kuusi startannut Lappalainen epäonnistui molemmissa starteissa.

– Molemmissa lähtöni oli tosi huono. Siinä tiputtiin heti muutama sija. Autoni jäi ruutuun sutimaan.

– Vaikka tuloksena oli tutut sijat 9 ja 8 niin ero kärkeen oli taas kaventunut merkittävästi. Kolmannessa startissa ajoin kärjen kanssa samaa kyytiä ja joskus kovempaakin, Lappalainen muistuttaa.

FIA F3 Regional -sarjan seuraavat EM-osakilpailut ajetaan kahden viikon kuluttua Mugellossa Italiassa.

F3 Regional EM-sarja käsittää kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja 24 kilpailustarttia. Sarja päättyy lokakuun 20. päivä Italian Monzaan.

FIA F3 Regional, Barcelona, Espanja:

Lähtö 1:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32.42,199
2. Dan Ticktum (GBR) Van Amersfoort Racing +1,816
3. David Schumacher (DEU) US Racing +3,305

Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport – keskeytys, kierros 11

Lähtö 2:

1. David Schumacher (GER) US Racing 32.48,410
2. Enzo Fittipaldi (BRA) Prema Powerteam +0,697
3. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam +13,022

9. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 20,937

Lähtö 3:

1. David Schumacher (GER) US Racing 33:03,937
2. Dan Ticktum (GBR) Van Amersfoort Racing +1,791
3. Enzo Fittipaldi (BRA) Prema Powerteam +3,040

8. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 12,376

Pistetilanne kuljettajat 18/24 osakilpailua:

1. Frederik Vesti (DEN) 347
2. Enzo Fittipaldi (BRA) 274
3. David Schumacher (DEU) 222

10. Konsta Lappalainen (FIN) 49

Pistetilanne tallit 18/24 osakilpailua:

1. Prema Powerteam (ITA) 678
2. DR Formula (POR) 337
3. US Racing (DEU) 292
4. Van Amersfoort Racing BV (DEU) 197
5. KIC Motorsport (FIN) 111

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F1: Ferrarille kaksoisvoitto Singaporessa — Mercedes jäi palkintopallilta

Sebastian Vettel. Kuva: Ferrari.

Singaporen GP oli Ferrarin näytöstä. Paalupaikalta lähtenyt Charles Leclerc ajoi toiseksi ja voittoon ajoi tallikaveri Sebastian Vettel.

Kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen ja Mercedeksen molemmat autot jäivät palkintopallin ulkopuolelle.

Lewis Hamilton oli neljäs ja Valtteri Bottas viides. Bottas ei saanut kilpailla Hamiltonin kanssa.

Hamilton yritti lopussa vielä päästä Verstappenin ohi, mutta ei päässyt kunnon ohituspaikkaan.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen joutui keskeyttämään törmättyään Toro Rosson Daniil Kvyatin kanssa.

Kilpailun lähtö onnistui hyvin, eikä suurempia törmäilyjä ollut alkukierrosten aikana.

Vettel ja Verstappen olivat kärkiporukan ensimmäiset, jotka tulivat renkaiden vaihtoon. Tämä tapahtui kierroksella 20.

Seuraavalla kierroksella Leclerc tuli vaihtamaan renkaansa, ja samalla Vettel ohitti Leclercin.

Kierroksella 23 Bottas vaihdatti renkaansa ja Hamilton tuli renkaiden vaihtoon vasta kierroksella 27.

Hamilton putosi neljänneksi renkaiden vaihdon aikana.

Kierroksella 34 suurin osa kilpailijoista olivat vaihtaneet renkaansa ja kärki oli muotoutunut uudelleen järjestykseen Vettel, Leclerc, Verstappen, Hamilton ja Bottas.

Kierroksella 36 turva-auto tuli radalla Williamsin Georg Russellin osuttua reunuksen.

Turva-auto poistui radalta kierroksella 40 ja uusintalähdössä ei tapahtunut muutoksia kärjessä.

Kierroksella 44 Racing Pointin Sergio Perezin auto hyytyi radalla ja taas turva-auto tuli radalle.

Turva-auto poistui kierroksella 48 ja uusintastartissa kärjen järjestys pysyi taas samana.

Kierroksella 50 Räikkönen ja Kvyat törmäsivät ja Räikkösen autosta hajosi eturipustus.

Samalla turva-auto tuli taas radalle.

Uusintastartti kierroksella 52 ei muuttanut kärjen järjestystä.

Maaliin ajettiin sitten järjestyksessä Vettel, Leclerc, Verstappen, Hamilton ja Bottas.

Singaporen GP

1 Sebastian Vettel

2 Charles Leclerc +2.641

3 Max Verstappen +3.821

4 Lewis Hamilton +4.608

5 Valtteri Bottas +6.119

6 Alexander Albon +11.663

7 Lando Norris +14.769

8 Pierre Gasly +15.547

9 Nico Hülkenberg +16.718

10 Antonio Giovinazzi +17.855

11 Romain Grosjean +35.436

12 Carlos Sainz +35.974

13 Lance Stroll +36.419

14 Daniel Ricciardo +37.660

15 Daniil Kvyat +38.178

16 Robert Kubica +47.024

17 Kevin Magnussen +86.522

18 Kimi Räikkönen kesk.

19 Sergio Perez kesk.

20 George Russell kesk.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //