Koti Blogi Sivu 1738

Ekonomistit: Ruuhkamaksut vähentävät tehokkaasti liikenteen haittoja

Kuva: Ekonomistikone.

77 prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että ruuhkamaksut ovat tehokas tapa vähentää liikenteestä aiheutuvia haittoja.

Kymmenen prosenttia ekonomisteista on eri mieltä.

Yksitoista prosenttia vastaajista on asiasta epävarmoja ja kaksi prosenttia vailla mielipidettä.

Kommenteissaan ekonomistit painottavat toteutuksen merkitystä: väärin sovellettuna kyseessä on vain lisävero, taiten käytettynä ruuhkamaksut leikkaavat ruuhkia ja päästöjä.

Ekonomistikone.fi-sivustolla julkaistiin tänään vastaukset kahteen uuteen kysymykseen.

Toinen kysymyksistä käsitteli taksimarkkinoiden vapauttamista. 40 prosenttia ekonomisteista katsoo, että taksimarkkinoden vapauttaminen on ollut järkevää politiikkaa, 35 prosenttia on kannastaan epävarma, 23 prosenttia eri mieltä.

Mikä Ekonomistikone on?

Marraskuussa 2017 avanneella Ekonomistikone.fi-sivustolla suomalaisekonomistit, muun muassa Bengt Holmström, Markus Jäntti, Marko Terviö ja Matti Pohjola ottavat kantaa ajankohtaisiin talouden kysymyksiin. Ekonomistikone on pysyvä, päivittyvä, akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu toimittajien, päättäjien ja taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön, esimerkiksi Ekonomistikoneen graafit ovat vapaasti ladattavissa ja julkaistavissa lähde mainiten.

Ekonomistikoneeseen tulee säännöllisesti lisää uusia, ajankohtaisia talouden kysymyksiä. Kysymykset esitetään Suomalaiselle ekonomistipaneelille, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli.

Paneeliin on kutsuttu kaikki virassa olevat suomalaiset kansantaloustieteen ja taloustieteen professorit, apulaisprofessorit sekä taloustieteen tutkijat, jotka ovat RePec-julkaisutietokannan kärjessä (25 %).

Lisäksi mukaan on kutsuttu neljän taloudellisen tutkimuslaitoksen (PT, PTT, VATT, Etla) sekä Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtajat ja tutkimusjohtajat ja vastaavassa asemassa olevat. Paneelin ja sivuston esikuvana on ollut yhdysvaltalainen IGM Economic Experts Panel.

Kuka tahansa voi ehdottaa kysymystä Ekonomistikoneeseen. Paneelille esitettävät kysymykset valitsee ekonomistipaneelin raati: Mika Maliranta (pj), Essi Eerola, Markus Jäntti ja Roope Uusitalo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autoliitosta Moottori-lehden kustantaja

Kuva: CvB.

Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiön Moottori Media Oy:n vuodesta 2013 kustantama Moottori-lehti siirtyy Autoliiton kustannettavaksi.

Autoliitto on ostanut itselleen koko Moottori Media Oy:n osakekannan ja Moottorin kustannustoiminta siirtyy Autoliitolle 1.1.2020 alkaen.

Moottori-lehti on Autoliiton jäsenlehti, joka on perustettu vuonna 1925. Autoilu- ja liikenneteemojen lisäksi lehti keskittyy matkailuun ja se ilmestyy 12 kertaa vuodessa.

– Moottori on noussut maan johtavaksi autoilualan lehdeksi viime vuosina monilla mittareilla tarkasteltuna. Siirtyminen Autoliiton yhteyteen on luontainen jatkumo tälle hyvälle kehitykselle. Yhteistyö Mediatalo Keskisuomalaisen ja Autoliiton välillä jatkuu eri muodoissa myös jatkossa, kertoo Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

– Moottori on Suomen suurimpana autolehtenä ja arvostettuna mediana keskeisimpiä jäsenetujamme Autoliitossa. Omistajuus antaa meille paremmat lähtökohdat kehittää lehteä ja toisaalta hyödyntää digitalisaation luomia mahdollisuuksia, toteaa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Omistajanvaihdos ei vaikuta Moottorin eikä moottori.fi-verkkopalvelun toimituksen ja mediamyynnin toimintaan. Yhtiön henkilökunta jatkaa entisissä tehtävissään.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Nuori mies menehtyi viime yönä ohituskolarissa Kruunupyyssä

Kuva: CvB.

Eilen tapahtui kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus VT 8:lla Kruunupyyssä noin kello 23.10.

Vuonna 1998 syntynyt mies menehtyi onnettomuudessa.

Katso tästä muita juttuja ohituskolareista.

Poliisin tiedotteen mukaan mies on todistajien mukaan kuljettanut henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella ohittaen edellä ajanutta henkilöautoa.

Ohituksen aikana mies todennäköisesti menetti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi edellä ajaneeseen ajoneuvoyhdistelmän perävaunuun. Tämän jälkeen auto pyörähti katon kautta ympäri ojaan.

Koska epäilty on kuollut asia ei etene syyteharkintaan, todetaan poliisin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday 10 vuotta sitten: Liikenneturva haluaa muita keinoja kuin 80-lätkä

Kuva: CvB.

Aikoinaan uusille kuljettajilla oli vuoden ajan suurin sallittu nopeus 80 km/h. Asiasta kerrottiin muille autoilijoille 80-lätkällä.

Liikenneturva haluaa muita keinoja kuin 80-lätkä

Nuorten liikenneturvallisuus ja 80-lätkä puhututtaa. Aamulehden Pirkanmaalla teettämän kyselyn mukaan 70 % kansalaisista haluaisi nuorten 80-lätkän takaisin. Aikoinaan lätkän poistaminen lisäsi nuorten henkilövahinkoja, mutta onko lätkä ratkaisu nykypäivän turvallisuusongelmiin?

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalinin tutkimus 80-lätkän turvallisuusvaikutuksista on ollut kysytty viimeiset päivät.

Tutkimuksessa suoritetun onnettomuustarkastelun perusteella kun voidaan todeta, että nuorten henkilövahingot lisääntyivät yli 40 % lätkän poistamisen jälkeisinä vuosina 100 km/h rajoitusalueella.

Onnettomuustilastoista huolimatta ei ole itsestään selvää, että lätkä eli uusien kuljettajien nopeusrajoitus tulisi ottaa takaisin käyttöön.

Sen sijaan Liikenneturva esittää, että tarvitaan keinoja joilla nuorten nopeudet saadaan pidetyksi alhaisella tasolla ensimmäisen ja toisen vuoden jälkeen kuljettajatutkinnon suorittamisesta.

Juttu oli Autotodayssa 11.12.2009.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mr Monitor: Sähköiset kevytkulkuneuvot — vakava haaste

Kuva: Mr Monitor

Jo nyt ja ensi vuosikymmenellä meillä on edessämme tottuminen lähes äänettömästi liikkuviin kulkuneuvoihin. Niiden yleistyminen ja vauhti panee havaintokyvyn koetukselle jo oman turvallisuuden vuoksi.

Nämä lähes huomaamattomat kulkuneuvot panevat auton ratissa istuvan laajentamaan merkittävästi huomiokenttää.

Kaikillehan meillä liikenteessä liikkuville kuuluu varovaisuus ja vastuu sekä vapaus. Liian usein joutuu tekemään liikenteessä ikävän havainnon, yksilö hyödyntää ensin vapauden ja vastuuta kartellaan tai ei oteta lainkaan huomioon.

Katso tästä muut Mr Monitor -jutut.

Riittävä varovaisuus on ehdottoman tärkeä. Varsinkin nuorilta pojilta se unohtuu. Mutta turha tässä asiassa on nuoria syyllistää.

Helsingin kaduilta pari tapausta , jotka olen itse todennut, kertoo senior-ikäistenkin töppäilystä.

Ensimmäinen sattui Mannerheimintien vilkkaassa liikenteessä Lasipalatsin vieressä: pappa kuljettamassa 6-7-vuotiasta edessään sähköpotkulaudalla. Entä jos tulee äkkitilanne ja kuljettaja joutuu jarruttamaan voimakkaasti? Silloinhan hän itse työntyy eteenpäin, pahimmassa tapauksessa edessä seisovan päälle.

Toisen havaitsin, kun olin autolla tulossa Kaisaniemestä kohti Mannerheimintietä. Vierelle jalkakäytävälle ilmaantui arvioilta seitenkymppinen sähköpotkulaudan päällä seissyt mies.

Valojen vaihduttua vihreiksi lähdimme liikkeelle. Saatoin seurata miekkosen menoa monissa valo-ohjatussa risteyksessä. Jokaisessa sellaisessa hän paineli vauhdikkaasti päin punaisia. Nämä olivat vain kaksi tapausta, mutta samanlaisia havaintoja olen kuullut myös muiden kokeneen.

Oikein käytettävän sähköpotkurin toivotamme tervetulleeksi. Ainakin sen hiilidioksidipäästöt ovat minimaaliset.

Mutta pakko on tässä vaiheessa kiinnittää huomiota myös vastuullisuuteen.

Kaupunkipolkupyörät on no hyväksytty liikenteeseen. Ajelun jälkeen ne palautetaan telineisiin.

Kuva: Mr Monitor.

Miten on sähköpotkuriden laita?

Ihmettelemään joutuu myös näiden kulkuvälineiden käyttöön liittyviä ongelmia.

Voiko käyttäjä jättää lainaamansa minne huvittaa. Nyt niitä lojuu jalkakäytävillä pitkin poikin.

Mikä taho on vastuussa näiden sähköpotkureiden sijoittelusta käytön jälkeen.

Kevyt meno – raskas vastuu – liukuvaa menoa toivottaa nimimerkki

Mr Monitor

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Tämä betoniauto on työmaalla savuton ja tavallista hiljaisempi

Kuva: CIFA.

Ruduksen betonitoimitukset ovat jatkossa mahdollista toimittaa normaalia ympäristöystävällisemmin, kun kalustovalikoima täydentyy alihankkija Betomik Oy:n uusimmalla hankinnalla, Suomen ensimmäisellä hybriditeknologiaa hyödyntävällä kuljetuspumppuautolla.

Koneella voidaan operoida koko valutapahtuma päästöttömästi, ympäristöä säästäen. Normaalitapaa ympäristöystävällisempi toimitus perustuu hybridikaluston käyttämään polttoaineeseen (sähkö + diesel).

Järjestelmä mahdollistaa nykyaikaisen akkuteknologian avulla koneen käytön ilman polttomoottoriteknologiaa sähköhydraulisesti kaikissa työmaaolosuhteissa.

Uusi hybridipumi, MK28E Hybridi kuljetuspumppu ”Magnum”, läpäisi katsastuksen marraskuun lopussa.

Parhaillaan koneeseen tehdään viimeisiä varustelutoimenpiteitä ja koneen kuljettajat sekä huoltohenkilöt koulutetaan, jonka jälkeen kone lähtee neitsytmatkalleen.

Uusinta teknologiaa hyödyntävän kuljetuspumppuauton voi tilata Ruduksen palvelukeskuksen kautta, kuten normaalinkin pumppuauton, eikä koneen käyttäminen työmaaolosuhteissa vaadi työmaan osalta mitään erikoistoimenpiteitä.

Hybridipumi kulkee pääosin Etelä-Suomen alueella, mutta sen saatavuutta myös muualle Suomeen voi tiedustella Ruduksen palvelukeskuksesta.

Vähemmän polttoainetta, saastuttamista ja melua

MK28E plug-in hybridi on Cifan Energya-sarjan uutuus. Sarjan näkökulmana on alentaa polttoaineen kulutusta, saastuttamista sekä melua.

Perinteinen hydraulijärjestelmä on korvattu elektronisella vaihteistolla, joka mahdollistaa rummun pyörittämisen, puomin liikuttelun, tukijalkojen ajamisen sekä pumppausyksikön käytön alustan perinteisen polttomoottorin ollessa sammutettuna.

Näin kone ei tuota pakokaasuja ja käytön ääni on normaalia huomattavasti matalampi.

Kuljetuspumppu Magnumin sähköiset toiminnot:

  • Pyörintäsäiliö
  • Tukijalat
  • Puomin ajo
  • Pumppaus
  • Pesulaitteisto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvolta raskaat sähkökäyttöiset konseptiautot maansiirto- ja aluekuljetuskäyttöön

Kuva: Volvo Trucks.

Kuinka raskaan tavaraliikenteen ympäristö- ja ilmastovaikutuksia voidaan pienentää, kun kuljetuspalveluiden kysyntä jatkuvasti kasvaa?

Kaupunkikuljetuksiin tarkoitettujen sähkökuorma-autojen myynnin hiljattain aloittanut Volvo Trucks uskoo, että sähköistymisestä voi tulla kilpailukykyinen vaihtoehto myös raskaammissa kuorma-autoissa.

Volvo Trucks on kehittänyt kaksi maansiirto- ja aluejakelutehtäviin tarkoitettua eurooppalaista sähkökäyttöistä konseptiautoa tarkoituksenaan tutkia ja esitellä sähköistymisen mahdollisuuksia.

Uusilla sähkökäyttöisillä konseptiautoilla Volvo Trucks pyrkii tutkimaan ja esittelemään erilaisten ratkaisujen käyttömahdollisuuksia sekä kartoittamaan markkinoiden ja yhteiskunnan kiinnostusta.

Raskaat sähkökuorma-autot voivat parantaa kuljettajien ja rakennusalan työntekijöiden työympäristöä, sillä pakokaasuja ei synny ja melutaso on alhainen.

Koska pakokaasuja ei ole, se vaikuttaa merkittävästi etenkin sellaisten kaupunkien ilmanlaatuun, joissa rakennushankkeita on meneillään useita.

Ja koska meluhaittaa ei synny, vuorokauteen saadaan mahtumaan enemmän kuljetustunteja. Tämä puolestaan mahdollistaa toimintojen tehostamisen esimerkiksi kaupunki- ja taajama-alueiden suurissa rakennushankkeissa ja kuljetuksissa.

Kuljetusalan kokonaisilmastovaikutuksia voidaan pienentää merkittävästi käyttämällä raskaita sähköajoneuvoja aluejakelussa. Valtaosa EU-alueen kuorma-autolla ajettavista tavarakuljetuksista on nimenomaan aluekuljetuksia.

Volvo Trucksin raskaita sähkökäyttöisiä maansiirto- ja aluejakeluautoja koskevat suunnitelmat alkavat siitä, että valikoitu joukko eurooppalaisia asiakkaita ottaa pienen määrän sähköajoneuvoja pilottikäyttöön.

Laajempi kaupallistaminen on luvassa myöhemmin

– Monet tekijät vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti sähköistyminen tapahtuu. Latausinfrastruktuuria on kasvatettava merkittävästi, ja toisaalta on huolehdittava siitä, että alueellisten sähköverkkojen siirtokapasiteetti riittää pitkällä aikavälillä. Taloudellisia kannustimia tarvitaan, jotta kuljetusyritykset lähtevät nykyistä enemmän investoimaan sähköajoneuvoihin, Volvo Trucksin ympäristö- ja innovaatiojohtaja Lars Mårtensson kertoo.

Kuljetusalan kasvavan sähköistymisen rinnalla myös polttomoottoreiden tehokkuuden parantamisella on keskeinen rooli kuorma-autoilla ajettavissa kaukokuljetuksissa.

– Nykypäivän kuorma-autojen moottorit osaavat muuntaa monenlaisia energiamuotoja tehokkaasti käyttövoimaksi, sillä niissä voidaan käyttää dieseliä tai monia uusiutuvia polttoaineita, kuten nesteytettyä biokaasua tai HVO:ta. Teknologiassa on myös paljon jatkokehityspotentiaalia, Mårtensson kertoo.

Volvo kuorma-autot vaihtoehtoisilla polttoaineilla/voimansiirtoratkaisuilla

  •  Molemmat kuorma-autot ovat täysin sähkökäyttöisiä, ja ne on tarkoitettu esimerkiksi kaupunkiympäristössä tapahtuvaan paikallisjakeluun ja jätehuoltoon.
  • Volvo FH LNG ja Volvo FM LNG. Raskaisiin kaukokuljetuksiin tarkoitettu Volvo FH ja raskaisiin aluekuljetuksiin tarkoitettu Volvo FM käyvät nesteytetyllä maakaasulla tai biokaasulla.
  • Volvo FE CNG. Paineistetulla maakaasulla tai biokaasulla käyvä Volvo FE on tarkoitettu paikallisjakelu- ja jätehuoltotehtäviin.

www.volvotrucks.fi

J. Rinta-Jouppi Oy:n ensimmäinen Pohjois-Suomen vaihtoautomyymälä Keminmaalle

Kuva: J. Rinta-Jouppi.

Autoliikeketju Jarmo Rinta-Jouppi Oy avaa Suomeen uuden, 15. toimipisteensä Keminmaalle tammikuussa 2020.

– Uudesta myymälästä on mahdollisuus ostaa mikä tahansa auto yli 3 000 ajoneuvon ketjuvalikoimastamme ympäri maata suoraan liikkeeseen noudettavaksi tai vaikka kotiintoimituksella omaan pihaan. Fyysinen varasto Keminmaalla tulee olemaan ketterä, alueelle tarkoin valikoidun sadan ajoneuvon varasto. Vahvasta digitaalisesta asiakaskokemusta huolimatta mielestämme on edelleen tärkeää kohdata asiakas kasvotusten osaavan myyjän toimesta, J. Rinta-Joupin kehitysjohtaja Harri Paavola kertoo.

Toimipisteen osoite tulee olemaan Teollisuuskylänraitti 10, Keminmaa. Tilassa toimi aikaisemmin Mercedes-Benz -myymälä.

Jarmo Rinta-Jouppi Oy on yksi Suomen suurimmista autokauppaketjuista. Vuonna 1987 perustettu ketju on erikoistunut sekä käytettyjen, että uusien autojen, sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin. J. Rinta-Joupilla on yhteensä 15. toimipistettä kymmenellä eri paikkakunnalla. Pääkonttori sijaitsee Seinäjoella. Se työllistää yli 200 automyynnin asiantuntijaa, vuosimyynnin ollessa yli 17 000 ajoneuvoa. Merkkiedustuksiin kuuluu Ford, Kia, Opel, Mitsubishi, Adria, Kabe, Sun Living, sekä Bürstner.

Robottiauto vaatii tuekseen toimivan infran ja kehittyneen lainsäädännön

Arkistokuva. Kuva: Daimler.

Autonominen auto eli autojen itseajavat ominaisuudet ja keskinäinen verkottuminen mullistavat liikennejärjestelmämme tulevina vuosikymmeninä.

Tämä parantaa liikenneturvallisuutta, alentaa liikkumiskustannuksia ja avaa tietä uusille liikkumispalveluille. Autonomiset ja verkottuneet autot vähentävät myös liikenneruuhkia ja päästöjä.

EU:n laajuinen tiekartta autonomiseen liikenteeseen

Euroopan autovalmistajien yhdistys (ACEA) on laatinut tiekartan autonomisen liikenteen edistämistoimenpiteistä EU:ssa. Lainsäädännön lisäksi autonominen liikenne edellyttää merkittäviä investointeja fyysiseen ja digitaaliseen liikenneinfrastruktuuriin.

Autonomisen liikenteen kehittäminen edellyttää jo lähivuosina verkottuneiden ajoneuvojen, älykkään infran ja tietojärjestelmien laajamittaista ja rajat ylittävää testaamista todellisissa liikenneolosuhteissa.

Autonomisessa ajamisessa on eri tasoja alkaen tekniikasta, joka auttaa kuljettajia auton ohjauksessa ja nopeuden hallinnassa.

Ylimmällä tasolla eli täysin autonomisessa liikenteessä automatiikka korvaa kokonaan ihmisen kuljettajana.

Täysin autonominen auto on varustettu tekniikalla, jonka avulla se voi ymmärtää ja tulkita ympäristöään ja hallita autoa ja reagoida liikennetilanteisiin itsenäisesti ilman kuljettajaa.

Kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat jo arkipäivää

Toisin kuin usein mielletään, monet kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat jo arkipäivää. Avustavat toiminnot suosittelevat kuljettajalle toimia tai tukevat kuljettajan itse tekemiä havaintoja. Tällainen toiminto on esimerkiksi kuolleen kulman varoitin.

Edistyneet aktiiviset turvajärjestelmät puuttuvat ajamiseen automaattisesti ja ne toimivat nopeammin ja luotettavammin kuin ihminen kuljettajana.

Esimerkkejä aktiivisista järjestelmistä ovat muun muassa automaattinen hätäjarrutus ja erilaiset kaistanpidon järjestelmät.

Uusi, vuosina 2021–2025 voimaan astuva turvallisuusasetus tuo pakollisina varusteina uusiin ensirekisteröitäviin autoihin monia kuljettajaa aktiivisesti avustavia järjestelmiä.

Täysin autonomiseen liikenteeseen vielä matkaa

– Liikenteen sähköistyminen ja autonomisten autojen kehitystyö ovat tämän vuosikymmenen aikana yli kaksinkertaistaneet eurooppalaisen autoteollisuuden vuosittaiset tutkimus- ja kehitysinvestoinnit noin 60 miljardiin euroon, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

– Tästä huolimatta matka täysin autonomiseen liikenteeseen on vielä pitkä, sillä mitä syvemmälle kohti täydellistä autonomiaa kehitystyössä sukellamme, sitä enemmän uusia, ratkaisua vaativia haasteita insinöörit ja lainsäätäjät havaitsevat. Mielikuvan maalaaminen sellaisesta, jo lähivuosina markkinoille tulevasta edullisesta perheautosta, jossa kuljettaja voi siirtyä matkustajaksi, kertoo asiantuntemattomuudesta, Kallio muistuttaa.

Lisäksi Suomen kannalta haasteena on infrastruktuurin laajuus. Autonominen liikenne asettaa paljon vaatimuksia infran ominaisuuksille, muun muassa liikenteen ohjaukselle, liikennemerkeille ja tiemerkinnöille sekä kunnossapidolle.

Ajoneuvojen keskinäinen verkottuminen tuo mukanaan myös tietoturvallisuuteen liittyviä haasteita.

Jatkossa auto on verkottunut samalla tavoin kuin nykypäivän mobiililaitteet – ja enemmänkin.

Siksi onkin tärkeää, että autosta, siihen verkottuneista mobiililaitteista ja liikenteestä kerättävien tietojen hallintaa ja käyttöä säädellään siten, ettei auton käyttäjän tietoturvallisuus vaarannu.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Opelilta erikoisversiot Opel Crossland X ja Grandland X -malleista

Kuva: Opel.

Opel tuo katumaasturimallistoihinsa uuden erikoismallin mallivuodelle 2020. Sekä Crossland X – että Grandland X -mallistoon saatava Automatic Edition on Opelin tiedotteen mukaan hinnoiteltu erittäin kilpailukykyisesti.

Opel Crossland X -mallistossa uusi Automatic Edition -erikoismalli on saatavana jatkossa kaikissa varustetasoissa – Comfort, Innovation Plus ja Executive.

Katso tästä muita Opel-juttuja.

Esimerkiksi Crossland X Comfort 130 Automatic Editionin hinta on 21 390 euroa. Crossland X:ään on jatkossa saatavana valinnaisena Full Led -valot hintaan 387 euroa.

Kokonaisuus sisältää myös led-takavalot ja kaukovaloautomatiikan. Innovation Plus 130 Automatic Edition -mallin hinta on 22 790 euroa. Full Led -valot ovat vakiovarusteena.

Mukautuvat AFL Led -ajovalot ovat vakiona Crossland X Executive Automatic Edition –mallissa. Ne ovat myös valittavissa valinnaisvarusteena Innovation Plus –malliin hintaan 387 euroa.

AFL LED -tekniikka (Adaptive Forward Lighting) säätää valokuvioita vallitsevien olosuhteiden mukaan: mm. maantievalot, moottoritievalot, kaupunkivalot ja dynaamiset kaarreajovalot. Lisäksi järjestelmään kuuluu häikäisemättömät kaukovalot.

Grandland X Automatic Edition: tilava suuri katumaasturi vain 28 390 €

Mallivuoden 2020 Grandland X Comfort 130 Automatic Editionin hinta on 28 390 euroa. Huomionarvoista on, että Grandland X on varustettu Full Led -ajovaloilla, jotka maksavat monella kilpailijalla yli 1000 euroa. Muutamiin kilpaileviin malleihin täys-led-valoja ei ole edes saatavana.

Grandland X -mallistossa Full Led -ajovalot kuuluvat vakiona jo Innovation Plus -varustetasoon. Executive-mallissa on vakiovarusteena mukautuvat AFL Led -ajovalot, jotka sopeuttavat ajovalot kulloisiinkin ajo-olosuhteisiin optimaalisiksi eivätkä häikäise kaukovaloillakaan ajettaessa.

Grandland X -mallisto laajenee alkuvuodesta ladattavalla hybridimallilla. Nelivetoinen, 300-hevosvoimainen Opel Grandland X PHEV -hybridi saa pian rinnalleen etuvetoisen version. Mallin ennakkomyynti on jo käynnissä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //