Koti Blogi Sivu 1696

Toyota julkaisi kaksi tarkastuskampanjaa — koskee kolme Prius-mallia ja Yaris GRMN

Kuva: Clas von Bell.

Toyota Motor Corporation julkaisi tänään kaksi tarkastuskampanjaa, yksi liittyen Prius-, Prius+- sekä Prius PHEV-mallien kuljettajan turvavyön muistutusjärjestelmään sekä yhden liittyen Yaris GRMN -mallin polttoainejärjestelmään.

Tarkastuskampanja kuljettajan turvavyön muistutusjärjestelmään

Kampanjan piiriin kuuluvat elokuun 2014 – heinäkuun 2019 välillä valmistetut Prius-, Prius+- sekä Prius PHEV -mallit. Autoja on Suomessa 642 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa kuljettajan turvavyön lukossa sijaitseva turvavyön kiinnityksen tunnistava tunnistin voi olla viallinen.

Viallinen tunnistin voi aiheuttaa sen, ettei järjestelmä tunnista turvavyön olevan käytössä ajoneuvolla ajettaessa ja turvavyön muistutin on jatkuvasti aktivoituna. Koska kyseessä on osa ajoneuvon turvavarustelua, on Toyota päättänyt julkaista tarkastuskampanjan.

Toyotan tietojen mukaan viallinen kuljettajan turvavyön muistutin ei ole aiheuttanut yhtään onnettomuutta eikä muita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä kuljettajan turvavyön lukkolaite tunnistimineen vaihdetaan veloituksetta uuteen.

Tarkastuskampanja polttoainejärjestelmään

Kampanjan piiriin kuuluvat heinäkuun 2017 – huhtikuun 2018 välillä valmistetut Yaris GRMN -mallit. Autoja on Suomessa kaksi kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa sylinterikanteen kiinnitetty polttoaineen jakoputki voi löystyä kiinnityksestään, mikä puolestaan saattaa aiheuttaa moottorin värähtelyn seurauksena polttoainevuodon polttoainesuuttimilta.

Toyota tietojen mukaan maailmanlaajuisesti yhtään ongelmatilannetta, onnettomuutta tai vaaratilannetta ei ole tapahtunut.

Kampanjan piiriin kuuluvien molempien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä polttoaineen jakoputken kiinnityspultit välilevyineen vaihdetaan veloituksetta uuteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kolme asiaa mietityttää kaikkein eniten sähköauton hankinnassa

Kuva: Clas von Bell

Autotodayn sivustolla on ollut jo muutaman päivän kysely sähköauton hankinnasta.

Kyselyyn on nyt tullut vajaat 400 vastauta. Vastausten mukaan on kolme asiaa, jotka mietityttävät kaikkein eniten: toimintamatka, auton hinta ja latauspisteiden saatavuus.

Nämä kolme asiaa ovat saaneet yhteensä yli 60 prosenttia kaikista äänistä.

Yksikään muu vastausvaihtoehto ei ole saanut yli 10 prosentin kannatus.

Kyselyyn pääsee tästä, ellei kysely ole näkyvillä tämän jutun oikealla puolella tai jutun jälkeen.

Lue myös tämä: Kysely: Yli viidennes vastaajista voisi nyt harkita sähköauton hankintaa — 30 % ei missään nimessä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Vuosi 2019: Suosituimmat Päivän kuvat

Kuva: CvB.

Viime vuonna Autotodayn sivuilla julkaistiin kaikkiaan parikymmentä Päivän kuva -nimistä juttua.

Ohessa on kymmenen suosituinta juttua.

Katso tästä muut Vuoden 2019 suosituimmat jutut.

Selvästi suosituimmaksi nousi juttu uunituoreista Ladan maastoautoista. Toiseksi suosituin juttu esitteli dieselin pakokaasujen puhdistumista vuosien kuluessa.

Kolmanneksi suosituin juttu esitteli auton käyttömaksumerkkiä vuodelta 1976.

Klikkaamalla alla olevia otsikoita pääsee lukemaan kyseistä juttua.

Autotodayn suosituimmat Päivän kuva -jutut 2019

  1. Suuri määrä uunituoreita Lada ”Nivoja”
  2. Konkreettinen esimerkki dieselin puhdistumisesta
  3. Pienestä tarrasta on kasvanut merkittävä tulonlähde valtiolle
  4. Päivän kuva: Onko tämä maailman pisin bussilinja?
  5. Puomi keskellä korpea?
  6. Onneksi meillä Suomessa ei vielä ole tällainen varoitusmerkki
  7. Selkeä unisex-vessan merkki
  8. Kaatunut aurauskeppi
  9. Suomen Mini-kerhon tarra saksalaisessa Mini Cooperissa
  10. Kuka puri poikki sytytystulpan johdon?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Biokaasulla merkittävä rooli liikenteen päästöjen vähentäjänä

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä julkaisi tänään kansallisen biokaasuohjelman, joka vahvistaa biokaasun roolia erityisesti liikenteen päästöjen vähentämisessä, todetaan Gasumin tiedotteessa.

Biokaasuohjelma listaa useita merkittäviä toimenpiteitä, joiden toteuttaminen nykyisen hallituskauden aikana parantaisi biokaasun kilpailukykyä jatkossa.

Biokaasuohjelmaa oli koostamassa laaja joukko eri ministeriöitä ja asiantuntijoita. Gasum oli mukana työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä asiantuntijajäsenenä.

Biokaasuohjelman toimeenpanosuunnitelmassa biokaasun rooli liikenteen päästöjen vähentämisessä nähdään merkittävänä.

Suunnitelman mukaan biokaasun jakeluverkostoa tulee kasvattaa ja vuodelle 2030 asetettua tavoitetta 50 000 kaasuajoneuvosta tulee tarkastella ylöspäin.

Suunnitelmassa todetaan hallitusohjelman mukaisesti, että kestävästi tuotettu biokaasu sisällytetään biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen piiriin. Tätä ennen tullaan kuitenkin tekemään selvityksiä jakeluvelvoitteen mahdollisesti mukanaan tuomista verovaikutuksista.

Biokaasun tuotanto ja käyttö edistävät liikenteen päästöjen vähenemistä sekä maatalouden ravinnekierron tehostumista.

Biokaasun tuotannon sivutuotteena syntyvästä mädätteestä voidaan tuottaa lannoitevalmisteita ja kierrätysravinnetuotteita.

Suunnitelmassa ehdotetaankin, että biokaasun ympärille kehitetään pilotti- ja tutkimushankkeita sekä kannustetaan maatila- ja maaseutuyrityksiä tuottamaan ja käyttämään biokaasua sekä jalostamaan prosessissa syntyneitä ravinnejakeita.

Hallitusohjelman mukaan suunnitelmassa mainitaan myös, että käyttöön otetaan ravinnekiertoon perustuva biokaasun tuotantotuki lannalle ja muille maatalousmassoille.

Biokaasuinvestointien lisäksi tuetaan myös uusia lannankäsittelytekniikoita sekä pyritään sujuvoittamaan biokaasulaitosten sääntelyä kuten esimerkiksi luvitusta ja energian myyntiä.

Biokaasuohjelmaa on ollut koostamassa laajajoukko ministeriöitä: TEM, MMM, LVM, YM ja VM. Tämän lisäksi työryhmässä on ollut asiantuntijoina Gasum, Bioenergia ry, Energiateollisuus ry, Envitecpolis Oy, Luonnon-varakeskus, MTK ry, SEO, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry (SBB), Suomen Kaasuyhdistys ry ja Suomen ympäristökeskus.

Lue lisää TEM:in tiedotteesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

ETN: Hyundai pienentää auton sisäistä melua vastamelutekniikalla

Kuva: Analog Devices.

ETN-verkkolehti kertoo Hyundain kehittävän autoihin vastamelutekniikalla toimivaa melunvaimennusta yhdessä Analog Devices -yhtiön kanssa.

Jutun mukaan Hyundai järjestelmä toimii periaatteessa samaan tapaan kuin vastamelukuulokkeet. Järjestelmä pystyy analysoimaan erityyppisiä meluja reaaliajassa ja tuottamaan käänteisiä ääniaaltoja.

Järjestelmä on nimeltään RANC (Road-noise Active Noise Control).

Jutun mukaan on esimerkiksi olemassa erityyppisiä tien ääniä, joita uusi tekniikka voi käsitellä, kuten renkaiden ja pyörien välisen resonanssin aiheuttama melu tai tienpinnan epätasaisuudesta aiheutuva meteli.

Katso koko juttu tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Nyt on taas hyvä pitää aurinkolasit mukana autossa

Kuva: CvB.

Aurinkolasit ovat tärkeä turvavaruste autoilijalle etenkin kevättalvella, jolloin matalalta paistava aurinko ja häikäisevä lumihanki ovat omiaan haittaamaan näkyvyyttä.

Aurinkolasit kulkevat kesällä yleensä mukana kulkumuodosta riippumatta. Tien päällä ne ovat tarpeen kuitenkin erityisesti kevättalvella, kun aurinko paistaa suuren osan päivästä matalalta häikäisten kuljettajaa.

Kolarikorjaamo Autoklinikka selvitti kyselytutkimuksellaan, kuinka monella lasit kulkevat mukana autossa.

Suomalaisista autoilijoista 81 prosenttia vakuuttaa pitävänsä aurinkolaseja valmiina autossa häikäisyn varalta.

19 prosenttia taas kertoo, että ei pidä aurinkolaseja autossaan. Yleisintä aurinkolasien kotiin jättäminen on pienissä alle 10 000 asukkaan kunnissa, joissa osuus nousee 26 prosenttiin.

– On lohdullista nähdä, että neljä autoilijaa viidestä pitää aurinkolaseja mukanaan. Kesällä lasit lähtevät varmasti helpommin mukaan liikkumistavasta huolimatta, mutta talvellakin kyseessä on elintärkeä apuväline autoilijalle. Aurinko paistaa juuri nyt varsin matalalta aamuisin ja iltapäivisin, eli työliikenteessä aurinkolippa ei usein suojaa kuljettajan silmiä lainkaan. Lisäksi lumisilla alueilla hanget tehostavat auringon häikäisevyyttä, Pentti Oksanen Autoklinikalta toteaa.

– Pelkkä lasien mukaan ottaminen ei kuitenkaan riitä, mikäli haluaa maksimoida liikenneturvallisuuden. On nimittäin tärkeää huolehtia, että auton tuulilasin tavoin myös aurinkolasien linssit ovat puhtaat ja naarmuttomat. Lisäksi aurinkolasien säilytyspaikan tulisi olla sellainen, että kuljettaja saa lasit käteensä ilman kumartelua tai hansikaslokeron pohjan kaivelua.

Lue myös tämä: Bosch esittelee älykkään häikäisysuojan

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1 028 mannersuomalaista, jotka käyttävät autoa vähintään satunnaisesti. Otos kerättiin elokuun 2019 aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

ABC-ravintolat yrittävät vähentää ruokahävikkiä kolmanneksella

Arkistokuva. Kuva: ABC.

ABC-asemat ja hävikkiruokapalvelu Resq Club laajentavat yhteistyötään. Tavoitteena on pienentää ABC-ravintoloiden ruokahävikkiä kolmanneksella. Palvelun avulla ABC-asemilta voi noutaa edullisempaan hintaan annoksia, jotka ovat vaarassa päätyä hävikiksi.

– Ensisijaisesti pyrimme siihen, että meillä olisi ruokaa myynnissä juuri sen verran, mitä asiakkaamme syövät. Valitettavasti menekkiennusteemme eivät osu aina oikeaan, joten ruokaa jää ajoittain yli. Onneksi Resq Club auttaa meitä pelastamaan syömäkelpoisia noutopöytäannoksia ja vitriinieväitä, jotka ovat vaarassa joutua biojäteastiaan, ABC:n kehitysjohtaja Marko Fonsén iloitsee.

ABC-liikennemyymälöissä on päivittäin tarjolla noutopöytä. Vuosittain noutopöydän lounasta nautitaan jopa neljä miljoonaa annosta.

Helppokäyttöinen mobiilipalvelu

Resq Club on mobiilipalvelu, jonka avulla muuten roskiin päätyvä syömäkelpoinen ruoka löytää nauttijansa. Sovellus näyttää palvelussa mukana olevien ABC-asemien hävikkiannokset reaaliaikaisesti, ja annosten varaus ja maksu tehdään sovelluksessa. Maksun jälkeen annoksen voi noutaa asemalta.

– Resq Club kotimainen ja luotettava palvelu, joka auttaa meitä hävikkitavoitteessamme. Yhteistyön avulla tähtäämme 30 prosenttia pienempään ruokahävikkiin asemillamme, Fonsén summaa.

Palvelun on tarkoitus laajentua ABC-asemille kattavasti eri puolelle Suomea. Resq Club -palvelusta on jo pidempiaikaisia kokemuksia muutamilta ABC-asemilta. Esimerkiksi Tampereen ABC Lahdesjärven asiakkaat pelastivat viime vuoden aikana lähes 3 000 annosta. Tällä hetkellä yhteensä 19 asemaa on mukana palvelussa.

Ilmasto kiittää

ABC-asemilla ja koko S-ryhmässä torjutaan ilmastonmuutosta monella saralla ja monin eri keinoin. Ruokahävikkiä vastaan taistellaan ennakoimalla, kuuntelemalla asiakkaiden toiveita ja viestimällä. Lisäksi vanhenemassa olevien tuotteiden ja annosten myynti alennuksella on tehokas tapa vähentää hävikkiä.

Vuonna 2019 Resq Club oli käytössä kolmentoista S-ryhmän alueosuuskaupan alueella, yhteensä 65 toimipaikassa. Palvelun avulla pelastettiin noin 45 500 annosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kia Ceed on Kian myydyin malli Euroopassa

Kuva: Kia.

Kia Ceed nousi Kian myydyimmäksi malliksi Euroopassa viime vuonna. Kia Motors myi Euroopassa viime vuonna yhteensä 110 201 uutta Ceed-mallia.

Ceed vei ykkössijan kärkipaikkaa aiemmin pitäneeltä Sportagelta, jota myytiin viime vuonna 109 838 kappaletta.

Ceed-mallin myynti kasvoi viime vuonna Euroopassa 46 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Mallin myyntiä ovat vauhdittaneet viime vuonna esitellyt ProCeed- ja XCeed-mallit, joista Kia esittelee alkuvuodesta Suomessa ladattavat hybridiversiot.

Myös Suomessa Ceed nousi Kian myydyimmäksi malliksi viime vuonna. Ceed-malliperheen autoja myytiin yhteensä 2397 kappaletta Suomessa. Ceed oli Suomen 12:nneksi rekisteröidyin henkilöauto viime vuonna.

Ennätys Euroopassa

Kia Motors saavutti kaikkien aikojen ennätysmyynnin Euroopassa vuonna 2019. Kia myi viime vuonna yhteensä 502 845 uutta autoa. Kyseessä oli Kialle jo 11:s peräkkäinen kasvuvuosi Euroopassa.

Vuosi 2019 oli Kialle kaikkien aikojen paras myös Suomessa. Kia oli Suomen kuudenneksi rekisteröidyin automerkki ennätyksellisellä 6,4 prosentin markkinaosuudellaan. Uusia Kia-autoja rekisteröitiin Suomessa viime vuonna yhteensä 7187 kappaletta. Kian myynti kasvoi viime vuonna 14,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Katso tästä muita Kia-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Sähköautoilla kolaroidaan keskimääräistä enemmän, ja kaikkein eniten Tesloilla

Kuva: Antti Järveläinen.

Tanskalainen lehti Politiken on selvittänyt Tanskan vakuutusyhtiöiltä sähköautojen kolariherkkyyttä.

Jutun mukaan sähköautoilla kolaroidaan enemmän kuin polttomoottoriautoilla, ainakin Tanskassa ja Norjassa.

Esimerkiksi vakuutusyhtiö Topdanmarkin tilastojen mukaan sähköautot ovat mukana kolareissa 20 prosenttia enemmän kuin muut autot. Teslalle luku on peräti 50 prosenttia.

Jutun mukaan osa vahingoista sattuu parkkipaikoilla ja jopa omistajan omalla autopaikalla. Syynä on yleensä sähköauton nopea kiihtyvyys, joka saattaa yllättää kuljettajan.

Politiken on saanut myös tiedot Norjan Teslojen onnettomuuksista, ja tietojen mukaan 50 prosenttia Tesloista kärsivät jostakin kolhusta ensimmäisen vuoden aikana. Muilla autoilla osuus on 25 – 30 prosenttia.

Jutun mukaan Norjassa tilanne normalisoituu Teslojen osalta noin kahdeksan kuukauden omistamisen jälkeen. Silloin kuljettaja on jo tottunut auton ominaisuuksiin.

Teslan edustajan mukaan myös yhtenä syynä kolariherkkyyteen voi olla se, että useimmiten Teslaan vaihtaneet ovat vaihtaneet pienemmästä autosta.

Myös sukupuolella saattaa olla vaikutuksensa. Miehet ajavat naisia ensmmän sähköautoja ja ottavat yleensä enemmän riskejä, toteaa jutussa Tanskan teknisen yliopiston edustaja.

SVT yritti selvittää Ruotsin tilanteen, mutta sähköautokanta on Ruotsissa vielä niin pieni, ettei mitään johtopäätöstä pysty tekemään.

Katso tästä alkuperäinen tanskankielinen juttu.

Katso tästä SVT:n juttu ruotsiksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Uuden tieliikennelain uusi pysäköintisääntö vaatii uudenlaista tarkkaavaisuutta

Uusi tieliikennelaki mahdollistaa 1.6.2020 alkaen taajamassa pysäyttämisen tai pysäköimisen ajosuunnasta katsottuna tien vasemmalle puolelle kaksisuuntaisilla teillä. Uuteen pysäköintitapaan liittyy myös riskejä, todetaan Autoliiton tiedotteessa.

Pysäköitäessä kaksisuuntaisella tiellä vasempaan reunaan joudutaan ylittämään vastaantulevan liikenteen kaista. Tällöin autoilijan on luonnollisesti väistettävä edestä lähestyvää liikennettä.

Oikealla puolella olevat matkustajat joutuvat poistumaan vasempaan reunaan pysäköidystä autosta ajoradan puolelle. Ennen oven avaamista onkin muistettava huolellisesti varmistaa, ettei edestä lähesty autoa tai muuta liikennettä.

– Kuljettajan on syytä varoittaa matkustajia ajoissa. Varsinkin alkuvaiheessa tilanteeseen liittyvät riskit saattavat helposti unohtua, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Liikkeelle lähtö tien vasemmasta reunasta

Vasemmasta reunasta liikkeelle lähteminen edellyttää kuljettajalta erityistä varovaisuutta. Tuolloin on väistettävä kaikkea muuta liikennettä eli myös vastaantulijoita.

Kun kuljettaja istuu pysäköidyssä autossa aivan vasemmassa reunassa, on havainnointi eteenpäin vaikeaa mahdollisesti eteen pysäköidyn auton peittäessä näkyvyyttä.

– Mitä isompi auto eteen on pysäköity, sitä vaikeampaa havainnointi on. Jo pelkkä henkilöauto peittää näkyvyyttä todella paljon, Vesalainen toteaa.

Katso myös tämä: Uusi tieliikennelaki tuo erikoisen näköisen nopeusrajoitusmerkin

Samaan aikaan pitää havainnoida myös taaksepäin kaistalle, jolle aiotaan liittyä. Koska oikean sivupeilin näkymä rajoittuu lähinnä lähimmälle eli vastakkaiseen suuntaan ajavien kaistalle, olan yli vilkaisu ja auton rinnalle jäävän kuolleen kulman varmistaminen on entistäkin tärkeämpää.

Erityisen haastava tilanne on paketti-, kuorma- tai linja-auton kuljettajalle. Näissä ajoneuvoissa ei useinkaan pysty väliseinän tai muiden rakenteiden takia varmistamaan kuollutta kulmaa samalla tavalla kuin henkilöautosta.

– Tällaisella ajoneuvolla kannattaa välttää uutta pysäköintitapaa, Vesalainen neuvoo.

– Takaa päin lähestyvän pitää myös olla tarkkana. Hänen kannattaa tarvittaessa joustaa ja päästää vasemmasta reunasta liittyvä ajoneuvo turvallisesti liikenteeseen, vaikka väistämisvelvollisuus onkin liittyvän ajoneuvon kuljettajalla.

Autoliitto on tehnyt ohjevideon havainnollistavine esimerkkeineen vasempaan reunaan pysäyttämisestä ja pysäköinnistä.

Katso tästä muita Autoliiton juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //