Koti Blogi Sivu 1688

Ylipitkillä rekoilla ja uusiutuvalla dieselillä aikaansaadaan merkittäviä päästövähennyksiä

Kuva: Vaasan.

Vaasan on ottanut leipomoiden välisessä liikenteessä käyttöön kaksi uutta 32-metrin pituista HCT-rekkaa (High Capacity Transportation).

Loppuvuodesta 2019 käyttöön otetut kaksi uutta, pitkää HCT-rekkaa ja niiden polttoaine Neste MY uusiutuva diesel keventävät kuljetusten ympäristökuormaa.

Uudet HCT-rekat korvaavat jopa neljä tavallista rekkaa ja säästävät vuodessa yhteensä 200 000 ajettua kilometriä. Vaasanilla oli jo entuudestaan liikenteessä kaksi HCT-rekkaa, jotka otettiin käyttöön vuosi sitten.

– Tuore leipä ei paljon paina, joten rekoissa tärkeintä ei ole mahdollisimman raskaan kuorman mahdollisuus, vaan riittävä kuljetustilavuus. Yhteen HCT-rekkaan mahtuu lähes 42 000 pussia Vaasan Ruispaloja – lähes kolmannes enemmän kuin tavalliseen rekkaa, kertoo Vaasan Oy:n logistiikka- ja toimitusvarmuusjohtaja Hannu Nylander.

Kalusto- ja polttoainepäivitysten lisäksi Vaasan vähentää kuljetustensa päästöjä myös yhteiskuljetuksilla muiden leipomoalan toimijoiden kanssa. Vaasanin tuotteet kulkevat eri puolilla Suomea samalla kyydillä muiden isojen ja pienten leipomoiden tuotteiden kanssa.

Vaasan halusi tehostaa uusien HCT-rekkojen hyötyjä entisestään ja valitsi niiden polttoaineeksi Neste MY uusiutuvan dieselin. Tällä hetkellä uusiutuvaa dieseliä käytetään lisäksi yhdessä tavallisessa yhdistelmärekassa, ja sen osuutta kuljetuksissa on tarkoitus kasvattaa tulevaisuudessa.

Vaasanin Neste MY uusiutuvaa dieseliä käyttävillä ajoneuvoilla ajetaan yhteensä 500 000 kilometriä vuodessa, mikä tarkoittaa noin 200 000 diesellitran kulutusta.

Uusiutuvan dieselin käyttöönoton myötä Vaasanin kuljetusten vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt vähenevät jopa 513 000 kg.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Itsemurha päin rekkaa saattaa pakottaa rekkakuskin ammatinvaihtoon

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom oli mukana tutkimusprojektissa, jossa selvitettiin itse aiheutetussa onnettomuudessa osallisena olleiden raskaan liikenteen kuljettajien työssä jaksamista ja tuen tarvetta onnettomuuden jälkeen.

Itse aiheutettujen, kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tutkimuksessa on keskitytty aiemmin onnettomuuden aiheuttaneen kuljettajan taustojen selvittämiseen.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien aineiston (vuodet 2011-2016) mukaan Suomessa noin 12 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista on itse aiheutettuja.

Vuosina 2011-2016 tutkijalautakunnat tutkivat vuosittain keskimäärin 253 kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

Tuoreessa Helsingin yliopiston, Liikenneturvan ja Traficomin tekemässä tutkimuksessa haluttiin selvittää onnettomuuskokemuksen vaikutusta itse aiheutetuissa onnettomuuksissa osallisena olleisiin raskaan liikenteen kuljettajiin.

– Raskaan liikenteen kuljettajien on vaikeaa ja usein lähes mahdotonta välttää tahallisesti aiheutettua kolaria. Siksi on tärkeää saada tutkimustietoa siitä, miten kuljettajia voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla näiden valitettavien onnettomuuksien jälkeen, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Kuljettajille tarjottava tuki tukee työssä jaksamista

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että itse aiheutetut onnettomuudet vaikuttavat raskaan liikenteen kuljettajien hyvinvointiin. Kuljettajalle voi onnettomuuden seurauksena aiheutua fyysisten vammojen ja sairauslomien lisäksi myös kuntoutuksen ja psykoterapian tarvetta.

Pahimmillaan kuljettaja saattaa jopa joutua vaihtamaan ammattia.

– Kyselytutkimuksesta ja onnettomuustutkinnan tiedoista selvisi, että riittävän tuen tarjoaminen kuljettajille tukisi heidän selviytymistään työssä ja yksityiselämässä onnettomuuden jälkeen, sanoo Parkkari.

Tutkimuksessa todettiin myös, että liikenteen itse aiheutettujen onnettomuuksiin ehkäisyyn pätevät yleiset kaikkien itsemurhien ehkäisyssä tehokkaimmiksi todetut toimenpiteet kuten syrjäytymisen vähentäminen ja masennuksen ja päihdeongelmien tunnistaminen sekä niiden tehokas ja oikea-aikainen hoito.

Tutkimuksen ”Tieliikenneitsemurhat raskaan liikenteen kuljettajien näkökulmasta” tekivät dosentti Igor Radun Helsingin yliopistosta, erikoistutkija Jenni Radun Turun ammattikorkeakoulusta, suunnittelija Jyrki Kaistinen Liikenneturvasta ja johtava asiantuntija Inkeri Parkkari Traficomista.

Tutkimusta ovat Traficomin lisäksi rahoittaneet Työsuojelurahasto, Helsingin yliopisto ja Onnettomuustietoinstituutti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Henkilöauton kuljettaja kuoli eilen risteyskolarissa Tuusulassa

Kuva: CvB.

Eilen keskiviikkona noin klo 8.31 henkilöauto ja kuorma-auto törmäsivät toisiinsa Tuusulassa Järvenpääntien ja Pohjoisen Rantatien risteyksessä.

Onnettomuudessa menehtyi henkilöauton kuljettaja vuonna -78 syntynyt mies.

Poliisi oli paikan päällä ohjaamassa liikennettä ja tie jouduttiin pelastus- ja raivaustöiden ajaksi hetkeksi sulkemaan muulta liikenteeltä.

Tapausta tukitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, vammantuottamisena ja kuolemansyyn tutkintana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Raskas yhdistelmä ajautui vastaan tulevien kaistalle — henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti

Kuva: CvB.

Paperirullakkokuormassa ollut puoliperävaunuyhdistelmä törmäsi henkilöautoon eilen illalla Viitostiellä Mikkelissä. Tarkka paikka on Launialan tietyömaan kohdalla.

Poliisin tiedotteen mukaan puoliperävaunuyhdistelmä ajoi pohjoisesta etelän suuntaan ja ajautui vastaantulevien kaistalle osuen etelästä pohjoiseen ajaneen henkilöauton kuljettajan puoleiseen kylkeen.

Puoliperävaunuyhdistelmä ajautui ojaan kyljelleen kulkusuunnassaan oikealle.

Poliisin tietojen mukaan henkilöautossa ollut kuljettaja loukkaantui vakavasti ja kyydissä ollut lievemmin. Puoliperävaunuyhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa.

Onnettomuuden vuoksi Viitostien liikenne oli kokonaan poikki noin tunnin ajan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Mercedes-Benz Sprinter 25 vuoden ikään

Mercedes-Benz Sprinterin ensimmäinen sukupolvi esiteltiin 25 vuotta sitten. Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz Sprinterin ensimmäinen sukupolvi esiteltiin 25 vuotta sitten. Vuonna 2016 ylitettiin kolmen miljoonan Sprinterin valmistus.

Uuden neljännesvuosisadan alla loppuvuonna 2019 Keski-Euroopassa esiteltiin uusi täyssähköinen ja etuvetoinen eSprinter (85 kW/295 Nm), jonka 47 kWh:n akku tarjoaa 168 sähköistä kilometriä latauksella ja jopa 891 kilon kuormalla.

Sprinter on tällä hetkellä myynnissä jo 130 maassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Sähköinen kuorma-auto on varteenotettava vaihtoehto kaupunkien jakeluliikenteessä

Kuva: Renault Trucks.

Renault Trucks on ottanut uuden historiallisen askeleen kaupunkikuljetuksissa ja toimittaa 20 uutta D Wide ZE kuorma-autoa Carlsberg -konsernille.

Täysin sähköllä kulkevat 26 tonnin kuorma-autot menevät Carlsbergin sveitsiläisen tytäryhtiön Feldschlösschen-panimon ajoon kuluvan vuoden aikana.

Kaupunkiajossa sähkökäyttöisillä kuorma-autoilla CO2-päästöjä voidaan vähentää merkittävästi ja samalla minimoida kuljetuksista aiheutuvat meluhaitat.

Uusien Renault Trucks D Wide ZE -kuorma-autojen päivittäinen kuljetusmatka on 100-200 kilometriä.

Autoilla toimitetaan Feldschlösschenin sveitsiläisille asiakkaille panimon tuotteita 15 logistiikkakeskuksesta Sveitsissä.

Feldschlösschen on sitoutunut päästöttömään logistiikkaan, mikä on mahdollista osittain siksi, että tuotantolaitokset hyödyntävät rautatiekuljetuksia.

Renaultin sähköllä kulkevat kuorma-autot soveltuvat jätehuolto- ja jakelukäyttöön ja äänettöminä niillä voi kuljettaa ympäri vuorokauden.

D- ja D Wide Z.E. -kuorma-autot valmistetaan Blainville-sur-Ornen tehtaalla Ranskan Calvadosissa.

Renault Trucks D Wide ZE

  • Kokonaispaino: 26 tonnia
  • Akseliväli: 3 900 mm
  • Kaksi sähkömoottoria, joiden nimellisteho on 370 kW (jatkuva nimellisteho 260 kW)
  • Sähkömoottorien enimmäisvääntö: 850 Nm
  • 2-vaihteinen vaihteisto
  • Akkujen kapasiteetti 200 kWh
  • Todellinen toimintamatka: 200 km

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Lexuksella Genevessä kolmen mallin Euroopan ensi-ilta

Kuva: Lexus.

Lexus esittelee vuoden 2020 Geneven autonäyttelyssä kolme Euroopassa ennennäkemätöntä malliaan, joiden joukossa on niin tulevaisuuden sähköisen vision ilmentymä kuin kaksi tuotantoon piakkoin tulevaa uutuusmallia.

Lexus LF-30 Electrified -konseptimalli kokoaa yhteen useita edistyksellisiä design- ja teknologiamalleja, jotka esittelevät myös Lexuksen suuntaa liikenteen sähköistämiseen unohtamassa brändille ominaista aitoa premium-luokan kokemusta niin omistamisen kuin ajamisen suhteen.

Lexus UX 300e on merkin ensimmäinen täyssähköauto ja ensimmäinen “Lexus Electrified” -strategian mukainen uutuusmalli.

Uusi Lexus LC 500 Convertible liittyy coupe-mallin seuraan inspiroivana lippulaivamallistona koko Lexus-brändille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Henkilöauto pakeni eilen poliisi huomattavalla nopeudella Helsingin keskustassa — lopuksi pakenija juuttui ruuhkaan

Kuva: CvB.

Poliisi tutkii 4.2.2020 iltapäivällä tapahtunutta takaa-ajoa, jossa henkilöauto pakeni poliisia ajoittain huomattavalla nopeudella Helsingin keskustassa.

Poliisin mukaan tilanne sai alkunsa Tehtaankadulta, jossa poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkistusta ja kuljettajan kunnon tarkistamista varten.

– Henkilöauto lähti kuitenkin karkuun, ja perään lähtenyt poliisipartio menetti kohta näköyhteyden autoon. Autosta saatiin uudelleen havainto hetken kuluttua toisaalla keskustassa, ja poliisi yritti pysäyttää ajoneuvoa Topeliuksenkadulla Töölön sairaalan kohdalla. Auto jatkoi kuitenkin pakoaan keskustan suuntaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Jokinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin tiedotteen mukaan Mannerheimintien ja Tukholmankadun kohdalla autoa yritettiin pysäyttää uudelleen usean poliisiauton voimin, mutta pakoauto onnistui jatkamaan edelleen pakoaan liikennevirrassa pujotellen ja ajaen ajoittain myös jalkakäytävällä.

– Auto eteni huomattavan kovalla nopeudella raitiovaunukaistoja pitkin keskustaan päin kunnes se juuttui liikenneruuhkaan Mannerheimintien ja Runeberginkadun risteyksessä. Tuolloin poliisi sai auton motitettua ja pysäytettyä, kuvaa Jokinen.

Takaa-ajo sitoi useita poliisipartioita, ja pysäytyksen yhteydessä useisiin poliisiajoneuvoihin ja ainakin yhteen taksiautoon tuli vaurioita. Tapahtumassa ei useista vaaratilanteista huolimatta aiheutunut henkilövahinkoja.

Katso tästä muita juttuja takaa-ajoista.

Poliisi tutkii tapausta epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja niskoitteluna poliisia kohtaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Eilen varmistui — Ruotsin MM-ralli voidaan ajaa

Esapekka Lappi vuonna 2019 Ruotsin rallissa. Kuva: Citroën Racing.

Ruotsin MM-rallin tilanne on ollut hankala huonon talven takia. Eiliseen asti oli vielä epävarmaa, voidaanko kisa ajaa ollenkaan.

Eilen FIA:n Timo Rautiainen tarkasti tilanteen ja antoi vihreää valoa järjestäjille.

Kisa tullaan ajamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan neljän päivän kisana, mutta reitti tulee hieman muuttumaan alkuperäisestä.

Kisassa tullaan ajamaan kaikkiaan noin 180 kilometriä erikoiskokeita.

Kisa alkaa ensi viikon torstaina Karlstadissa yleisöerikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kolmannen sukupolven Renault ZOE -mallilla pääsee aikaisempaa pidemmälle

Kuva: CvB.

Renault ZOE oli Renaultin mukaan viime vuosikymmenellä Euroopan eniten myyty sähköauto. Nyt kolmannen sukupolven ZOE:lla pääsee entistä pidemmälle.

Varustelu ja yhdistettävyys ovat ZOE:ssa nyt uudella tasolla ja hinnat aiempaa edullisemmat alkaen 29 390 eurosta. Valtion hankitatuen kanssa 27 390 euroa.

Kymmenen vuotta sitten Renault esitteli Frankfurtin autonäyttelyssä lähes tuotantovalmiin ZOE Conceptin ja nyt on edetty ZOE:n kolmanteen sukupolveen.

Kuva: CvB.

Päättyneen vuosikymmenen aikana ZOE oli Euroopan ykkönen. Peräti 178 405 asiakasta ympäri Eurooppaa valitsi ZOE:n omaksi sähköautokseen.

Suurempi akku, enemmän latausvaihtoehtoja ja tehoa

Uuden kolmannen sukupolven ZOE:n tarkka mallimerkintä on Z.E. 50, mikä on itse asiassa vähättelevä. Luku viittaa ajoakun energiasisältöön, joka on todellisuudessa 52 kWh eli yli neljänneksen enemmän kuin aiemmassa ZOE:ssa.

Renault ja LG Chem kehittivät akustoa yhteistyössä niin, että suuremmasta energiasisällöstä huolimatta sen koko on ennallaan. Eikä akun paino noussut kuin parikymmentä kiloa. Parannus saatiin aikaan akun uudelleen suunnitellulla sisäisellä arkkitehtuurilla.

Kuva: CvB.

Uuden ajoakun ansiosta ZOE:n toimintamatka on WLTP:n mukaan enimmillään 395 kilometriä eli neljänneksen pidempi kuin ennen.

Mahdollisimman vähäiseen energiankulutukseen on päästy monella tavalla, kuten käyttämällä lämmityksessä ja viilennyksessä ilmalämpöpumppua sekä jarrutusenergian talteenotolla. Lisäksi ajajaa ohjataan aktiivisesti taloudelliseen ajotapaan.

Latausaika täyteen on kotona 7 kilowatin Wallboxia käyttäen yhdeksän tuntia ja 25 minuuttia eli akun saa täyteen yön aikana.

Kuva: CvB.

Yleisillä paikoilla 120 kilometrin ajoon tarvittavan virtamäärän saa ladattua 22 kilowatin laturilla tunnissa.

Lisävarusteena saatavalla pikalaturilla saa pidemmillä matkoilla 50 kilowatin teholla 150 kilometrin ajoon tarvittavan energian ladattua puolessa tunnissa.

Moottoreina uudessa ZOE:ssa ovat vuonna 2018 esitelty 80 kilowatin ja uusi 100 kilowatin sähkömoottori, jotka ovat molemmat Renaultin suunnittelemia ja valmistamia.

Väkevämmän uutuusmoottorin suurin vääntömomentti on 245 Nm. Uudella R135-moottorilla varustettuna ZOE kiihtyy nollasta sataan 9,5 sekunnissa ja 80 – 120 km/h kiihdytys sujuu yli kaksi sekuntia nopeammin kuin ennen.

Kuva: CvB.

Levyjarrut myös taakse

Kolmannen sukupolven ZOE on kehitetty monin tavoin. Perusrakenne on muokattu kasvaneen tehon vaatimuksien mukaiseksi.

Ajettavuus on Renaultin tiedotteen mukaan tarkempaa uusien takaiskunvaimentimien ja alustaan tehtyjen säätöjen myötä. Lisäksi ZOE:ssa on nyt takanakin levyjarrut ja vakiovarusteisiin kuuluu automaattisesti toimiva sähköinen käsijarru.

Katso tästä muita juttuja sähköautoista.

Ajamisesta on haluttu tehdä mahdollisimman helppoa.

ZOE käynnistyy napin painalluksella ja nyt perinteisen vaihteenvalitsimen tilalla on kevyesti toimiva e-shifter. Se lähettää kuljettajan toiveet sähköisesti eteenpäin ja säästää yhdessä automaattisen käsijarrun kanssa tilaa keskikonsolissa.

Kuva: CvB.

Etenkin kaupungissa on hyötyä uudesta ajotilasta, B-modesta, joka tehostaa jarrutusta, kun jalka nostetaan kaasupolkimelta. Sen ansiosta ZOE:a voi ajaa lähes koko ajan yhdellä polkimella siirtämättä jalkaa jarrulle.

Valinta tavallisen ajon (D-mode) ja uuden B-moden välillä tehdään e-shifterillä.

Renault suunnitteli ZOE:en täysin uuden sähköjärjestelmän, jonka avulla siihen lisättiin kuljettajaa avustavia järjestelmiä sekä täysin automaattisia järjestelmiä.

Kaupungissa on iloa mäkilähtöavustimesta, joka pitää auton paikallaan kun jalka nostetaan jarrulta aina siihen saakka kunnes painetaan uudelleen kaasupoljinta.

ZOE tunnistaa nyt nopeusrajoitusmerkit ja näyttää ne kuljettajalle reaaliajassa. Ylinopeussakkojen saamista vähentää myös mittaristoon tuleva varoitus, jos ajetaan suuremmalla nopeudella kuin liikennemerkin osoittama.

Kuva: CvB.

Katvealueen varoitusjärjestelmästä on iloa niin kaupungissa kuin maantiellä ja pimeällä auttaa kaukovaloassistentti, joka vaihtaa automaattisesti lähi- tai kaukovaloille.

Turvallisuutta lisääviin järjestelmiin kuuluvat vielä hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti ja kaista-avustin. Myös pysäköinti on tehty mahdollisimman helpoksi, sillä saatavilla ovat niin pysäköintiavustin, jota käytettäessä tarvitsee vain valita suunta ja painaa kaasua tai jarrua sekä pysäköintitutkat edessä, takana ja sivuilla.

Kuva: CvB.

Edistyksellisempi ja tyylikkäämpi

Suurimmat ulkoiset parannukset ZOE:n korin muotoiluun on tehty keulaan, missä kaikki on uutta konepeltiä myöten.

Uusimpien Renault-mallien tapaan myös ZOE:ssa on nyt edessä ledivalot, joissa on tunnusmerkkinä päiväajovaloissa C-kuvio. Etusäleikössä sekä uudelleen muotoiltuun puskuriin upotettujen sumuvalojen kehyksissä on kromia.

Keulamerkki on kasvanut ja timantin takaa paljastuvat paikat latauspistokkeille.

Takana suurin muutos on siirtyminen ledivaloihin. Niissä on lisäksi dynaamiset suuntavalot.

Kuva: CvB.

Digimittaristo

Kuljettajan edessä on perusmallista alkaen suuri 10-tuumainen digitaalinen mittaristo, jossa eco-mittari ohjaa kuljettajaa taloudelliseen ajotapaan.

Kojelaudan keskellä on joko 7- tai 9,3-tuumainen kosketusnäyttö.

Käyttöliittymänä ZOE:ssa on uusimpien Renault-mallien tapaan valmistajan Easy Link, joka toimii aiempaa nopeammin ja on samalla helppo käyttää. Järjestelmään voi liittää älypuhelimen Apple CarPlayn tai Android Auton avulla.

Sähköisen e-shifter -vaihteenvalitsimen ja sähköisesti toimivan, automaattisen käsijarrun ansiosta uudessa keskikonsolissa on runsaasti säilytystilaa. Siinä on muun muassa lokero älypuhelinta varten, jossa on Zen-varustetasosta alkaen langaton latausalusta.

Kuva: CvB.

Vakiovarustelu aivan uudella tasolla

Uudessa kolmannen sukupolven ZOE:ssa ympäristö otetaan huomioon monipuolisesti muun muassa käyttämällä autossa paljon kierrätysmateriaaleja.

Esimerkiksi Zen-varustetasosta alkaen kojelaudan kangas ja istuinverhoilu on tehty sekoituksesta, jossa puolet on mm. turvavöitä ja toinen puoli käytettyjä muovipulloja. Käyttämällä kierrätettyjä materiaaleja vähennetään kankaan tuotannon aiheuttamia päästöjä 60 prosentilla.

Perusmallina on nyt ZOE Z.E. 50 R110 Life, jossa on sen 29 390 euron hintaan nähden paljon varusteita. Vakiona ovat automaattinen ilmastointi, lämmitettävä nahkapäällysteinen ohjauspyörä, täys-led-ajovalot, älyavainkortti ja paljon muuta.

Zen-varustetaso nostaa hintaa 1 600 eurolla ja se tuo mukanaan muun muassa 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, kaukovaloavustimen, kaista-avustimen, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän ja pysäköintitutkan taakse.

Kuva: CvB.

Uudessa ZOEn huippumallissa on tehokkaampi R135-moottori ja Intens-varustelu. Tämä malli maksaa 32 990 euroa. Tässä mallissa on kaikkien edellä mainittujen varusteiden lisäksi suurempi 9,3-tuumainen kosketusnäyttö navigoinnilla, jonka ohjeet näytetään myös mittaristossa, aktiivinen pysäköintiavustin, peruutuskamera, katvealueen varoitin ja tummennetut takalasit vain muutama mainiten.

Katso tästä muita juttuja Renault Zoesta.

Intens-varustetasoon on saatavana lisävarusteina vain metalliväri, Bosen äänentoisto ja CCS Combo 2 -pikalaturi.

Kaikista hinnoista saa valtion 2 000 euron hankintatuen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //