Koti Blogi Sivu 1687

Hummer H1 oli Kamuxin toiseksi katsotuin malli tammikuussa

Kuva: Kamux.

Vuoden 2020 ensimmäisenä kuukautena nähtiin Volvon ja Volkswagenin nousua. Katsotuimpien listalla E-sarjan Mecedes-Benz peittosi yli 44 000 euron Hummerin.

Käytettyjen autojen jälleenmyyjän Kamuxin tammikuun katsotuimpien autojen listalla puhalsivat muutosten tuulet. Siinä missä Mercedes-Benz ja BMW pitivät paikkansa joulukuulta kahtena katsotuimpana automerkkinä, niin Audi valahti tammikuun aikana sijalta kolme peräti sijalle viisi.

Audin edelle kiilasivat nousussa olevat Volvo ja Volkswagen. Myöskin katsotuimmissa automalleissa nähtiin liikettä, sillä listan kestosuosikki Audi A6 putosi peräti neljä sijaa kolmannelta sijalta seitsemänneksi.

Listan kovia nousijoita olivat Volkswagenin Passat sekä Golf, jotka molemmat paransivat sijoitustaan kaksi pykälää kolmanneksi ja viidenneksi. Myös automallien katsotuimpien kärkipaikka vaihtui, sillä joulukuussa ykköstilaa pitänyt C-sarjan Mercedes-Benz sai luovuttaa ykköstilan saman merkin E-sarjan autolle.

Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki arvioi, että muutos voi heijastella hintatietoisuuden kasvua.

– Esimerkiksi Volkswagen Passatin nousu Audi A6:n ohi voi selittyä sillä, että Passat on vähän edullisempi kuin A6 ja siinä saa hyvän varustelutason järkihintaan. Eli A6:n perusmalli vastaa hinnaltaan hyvin varusteltua Passatia, maajohtaja toteaa.

– Ehkä Volkswagen Passatin koetaan kehittyneen myönteisesti uuteen suuntaan verrattuna Audiin, joka jatkaa perinteisellä ja toki arvostetulla linjallaan, hän jatkaa.

Hulppea Hummer herätti huomion

E-sarjan Mercedes-Benzin lisäksi katsotuimpien autojen kolmen kärkeen mahtuu myös hiukan kookkaampi menopeli. 44 900 euroa maksava vuoden 1993 Hummer H1 Amgen oli kuukauden toiseksi katsotuin.

– No Hummerilla kun ajaa, niin muut väistävät, Iiskonmäki keventää pohtiessaan auton suosiota.

– Hummer menee sellaiseen harvoin tarjolla osastoon, joten klikkimäärät eivät hämmästytä, vaikka maastoon tarkoitettu järkälehän tämä on eikä siis ihan kaikkien käyttötarpeisiin istuva menopeli, hän jatkaa.

Katso tästä muiden kuukausien tuloksia.

Kolmanneksi listalla sijoittui vuoden 2018 sporttinen ja näyttävä BMW 418 F36 Gran Coupe 418d A Business Exclusive Edition M Sport.

Korimalleista farmari piti yhä pintansa katsotuimpana maasturin ja porrasperän tullessa perässä.

Kamux.fi katsotuimmat mallit tammikuu 2020

Yksittäiset autot

  1. Mercedes-Benz E 500 A Avantgarde
  2. Hummer H1 AMGEN/332
  3. BMW 418 F36 Gran Coupe 418d A Business Exclusive Edition M Sport
  4. Chevrolet Avalanche
  5. Chevrolet Avalanche
  6. Volvo XC60
  7. Volkswagen Passat
  8. Volkswagen Crafter
  9. Audi A6 Allroad Quattro
  10. Mercedes-Benz C 320 CDI A

Automerkit (suluissa joulukuun 2019 sijoitus)

  1. Mercedes-Benz (1)
  2. BMW (2)
  3. Volvo (4)
  4. Volkswagen (5)
  5. Audi (3)
  6. Toyota (6)
  7. Ford (7)
  8. Skoda (8)
  9. Nissan (9)
  10. Opel (10)

Automallit (suluissa joulukuun 2019 sijoitus)

  1. Mercedes-Benz, E-sarja (2)
  2. Mercedes-Benz, C-sarja (1)
  3. Volkswagen Passat (5)
  4. Audi A4 (4)
  5. Volkswagen Golf (7)
  6. Skoda Octavia (6)
  7. Audi A6 (3)
  8. BMW 320 (-)
  9. Volvo V70 (9)
  10. Volvo XC60 (10)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Suksiboksi kannattaa tarkastaa ennen matkaa ja kuormata oikein

Kuva: Thule.

Meneillään oleva talvi on ollut suuressa osassa Suomea ennätyksellisen lämmin ja lumiraja on kivunnut maantieteellisesti poikkeuksellisen korkealle. Suuressa osassa maata vettä sataa, tuulee, eikä kimaltelevasta lumipeitteestä ole tietoakaan.

Koululaisten hiihtolomakausi on kuitenkin jo oven takana, joten monet pakkaavat sukset ja laudat auton katolle ja suuntaavat Lapin hangille nauttimaan talvesta.

Suksiboksilla mukavuutta matkustamiseen

Pidempikin automatka sujuu mukavasti, kun takapenkkiläisilläkin on tilaa olla ja rentoutua. Sen sijaan, että likaiset sukset halkoisivat matkustamoa, moni sijoittaa välineet mieluummin auton katolle suksiboksiin.

Suksiboksin hankkiminen vapauttaa paitsi lisätilaa matkustamoon, niin myös lisää matkustajien turvallisuutta, kun äkkijarrutustilanteessa lentelevät, irralliset esineet voidaan pakata suksien seuraksi kuljetuslaatikkoon.

Kaikkein painavimmat matkatavarat kannattaa sijoittaa takakonttiin, ettei auton painopiste nouse turhaan ylemmäs. Tarkista myös ajoneuvon suurin sallittu kattokuorma ja ota huomioon myös se, että suksiboksi itsessään voi painaa reilusti yli 20 kiloa.

Miten valita suksiboksin?

Kun suuntaa suksiboksiostoksille, laatuun kannattaa panostaa. Korkealaatuinen suksiboksi on turvallinen ja sen käyttöikä on huomattavasti pidempi kuin halpisbokseilla.

Laadukkaassa kuljetuslaatikossa on toimiva lukitusjärjestelmä ja se on vesitiivis, joten tavarat pysyvät tallessa ja kuivina.

Katso myös tämä: Surkeita tuloksia suksiboksien törmäystestissä

Suksiboksin malleissa ja kokoluokissa riittää valinnanvaraa. Ennen vaihtoehtojen tarkempaa kartoitusta kannattaa ainakin tarkistaa, kuinka monet sukset tai lumilaudat pitää mahtua laatikkoon.

Myös suksien pituus tulee ottaa huomioon valinnassa; on ikävää huomata, että pisimpien suksien päät jäävät törröttämään boksin ulkopuolelle.

Varmista vanhan suksiboksin kiinnikkeiden sopivuus uuteen autoon

”Eihän me uutta suksiboksia tarvita, tuollahan on se vanha boksi varaston perukoilla.” Tämä on varsin yleinen ajatus siinä vaiheessa, kun pohjoisen reissua suunnitellaan.

Yllättäviä ongelmia saattaa ilmaantua kuitenkin juuri ennen h-hetkeä, kun vanhan boksin taakkatelineet eivät sovikaan viime vuonna hankittuun, uuteen autoon.

Mikäli ei halua juoksennella viime tingassa oikeanlaisten taakkatelineiden tai uuden telineet & suksiboksi -yhdistelmän perässä, kannattaa tarkistaa vanhojen telineiden yhteensopivuus auton kanssa hyvissä ajoin ennen matkaa.

Näin välttyy ylimääräiseltä stressiltä ja jää reilusti aikaa tehdä tarvittavat hankinnat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Suomalainen TactoTek sai kasvurahoitusta yhteensä 23 miljoonaa euroa

Istuimen lammityskytkin. Kuva: TactoTek.

TactoTek, muoviin valetun rakenteellisen elektroniikan (IMSE) markkinajohtaja, julkaisi tänään saaneensa 23 miljoonan euron kokonaisrahoituksen. Rahoituksen avulla TactoTek kasvaa kansainvälisesti sekä autoteollisuuden että kuluttajaelektroniikan markkinasegmenteillä.

TactoTek tulee käyttämään saadun rahoituksen yrityksen voimakkaaseen kasvuun. Yritys panostaa IMSE-teknologian jatkokehittämiseen valmiiksi ratkaisumalleiksi tiettyihin käyttökohteisiin autoissa, älykodeissa ja teollisuudessa.

Katso tästä muita juttuja TactoTekistä.

TactoTekin IMSE-teknologiaan pohjautuvien ratkaisujen kysyntä kasvaa nopeasti. Vuoden 2019 aikana TactoTek julkisti useita lisenssisopimuksia IMSE-teknologiaan perustuvien ratkaisujen valmistajien kanssa.

IMSE-teknologia tuo lisäarvoa monille markkina-alueille, kuten autoteollisuudelle tai tulevaisuuden älykotiratkaisuille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Arlan biokaasukäyttöinen jakeluauto vähentää päästöjä 23 tonnia vuodessa

Kuva: Arla Suomi.

Pääkaupunkiseudun maanteiltä voi nyt bongata Arlan uuden biokaasukäyttöisen Scania P340-kuorma-auton. Auto kulkee paineistetulla biokaasulla (CBG) ja kuljettaa tuotteita Sipoosta Arlan asiakkaille.

Biokaasuauto vähentää Arlan päästöjä 23 tonnia vuodessa. Määrä vastaa esimerkiksi sitä, että fossiilisella dieselillä kulkevalla Volkswagen Golf -autolla ajettaisiin yli 176 000 kilometriä. Tämä vastaa lähes 69 ajomatkaa Helsingistä Utsjoelle ja takaisin.*

– Uudessa jakeluautossamme myös lämmönsäätölaite saa energiansa auton biokaasumoottorista. Se on kylmäkone, joka huolehtii tuotteiden sopivasta kuljetuslämpötilasta. Olemme ylpeitä siitä, että auto ei käytä lainkaan ilmastoa kuormittavia polttoaineita, kertoo jakelupäällikkö Veli-Tapani Perälä Arla Suomesta.

Arlan tavoite on olla hiilineutraali meijeri tulevaisuudessa. Biokaasua polttoaineenaan hyödyntävä jakeluauto on yksi toimenpide matkalla kohti tavoitetta.

– Hankimme nyt käyttökokemuksia, jotka huomioimme tulevissa investoinneissa. Kaasuautojen määrää voi helposti lisätä, kun biokaasun jakeluverkosto on viime vuosina huomattavasti laajentunut, Perälä sanoo.

Biokaasu on uusiutuva polttoaine, joka vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Lisäksi kaasuautolla on perinteiseen dieselkäyttöiseen kuorma-autoon verrattuna merkittävästi pienemmät lähi- eli pakokaasupäästöt, jotka vaikuttavat muun muassa ilmanlaatuun.

*WLTP-kulutus 5l / 100 km.

Mersun avolavakokeilu ei jäänyt pitkäikäiseksi

Clas von Bell

Mercedes-Benz julkisti 2017 avolavansa X-sarjan. Auto tehtiin yhteistyössä Nissanin kanssa ja Mersun versio oli pitkälti sama auto kuin Nissan Navara.

X-sarjalaisen myynti on takkuillut koko historiansa aikana, ja nyt on lehtitietojen mukaan päätetty lopettaa X-sarjalainen.

Tietojen mukaan auton tuotanto loppuu toukokuussa.

Asiasta kertoo muun muassa Saksan Auto Motor & Sport ja BenzInsider.

Lue myös tämä: Mercedes-Benzin X-sarja on kohta täällä – halvin versio maksaa 47 724 €

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ny Teknik: Ruotsissa varastettiin kaksi panssaroitua maastoautoa

Kuva Jorch, Wikipedia.

Ny Teknik -lehti kertoo melko erikoisesta autovarkaustapauksesta.

Lehden mukaan Ruotsin Enköpingissä on Ruotsin puolustusvoimilta varastettu kaksi panssaroitua maastoautoa. Toinen autoista on jo löytynyt mutta toinen on vielä kateissa.

Kyse on maastoautoista nimeltä Terrängbil 16, eli Maastoauto 16. Auto on Etelä-Afrikassa valmistettu nelivetoinen maastoauto ja siinä on hyvin kehittynyt suoja miinoja ja sirpaleita varten. Valmistajan käyttämä tuotenimi on RG32M.

Autot painavat melkein 7 tonnia ja ovat 2,8 metriä korkeat. Autoja käytetään pääasiassa kuljettamaan sotilaita.

Jutun mukaan autoissa ei ollut ammuksia, räjähteitä tai aseita.

Myös Suomeen on hankittu vastaavia autoja.

Terrängbil 16

  • Pituus: 5,32 m
  • Korkeus 2,80 m
  • Leveys: 2,21 m
  • Akseliväli: 2,90 m
  • Maavara: 41 cm
  • Paino: 6 920 kg
  • Sallittu kuorma: 1 000 kg
  • Huippunopeus: 120 km/h
  • Nousukyky: 60 %
  • Kallistus: 40 %
  • Moottori: 6-sylinterinen 3,2 litran turbodiesel ja intercooler
  • Teho: 135 kW / 3 800 rpm
  • Vääntö: 420 Nm / 1 800 rpm
  • Vaihteisto: 5-pykäläinen automaatti

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Päivän automainos: Täysin uusi mittava Seat Ibiza

Kuva: CvB.

Vuonna 2002 tuotiin markkinoille ”Täysin uusi mittava Seat Ibiza”. Mainoksen mukaan tarjolla oli ”Bensa tai huipputaloudellinen diesel.”

”Uusi upeasti muotoiltu Seat Ibiza on kilpailijoitaan suurempi mitoiltaan ja turvallisuudeltaan – vakiona mm. ABS-jarrujärjestelmä. Laaja moottorivalikoima: bensa (74 kW/100 hv, 55 kW/75 hv ja 47 kW/64 hv), sekä huipputaloudelliset ja suorituskykyiset dieselit: SDi diesel (47 kw/64 hv) ja TDi dieselit (96 kW/130 hv ja 74 kW/100 hv).

Uudessa Ibizassa on täyssinkitty turvakori, jolla on peräti 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu. Yhdistelmäkulutus 4,5 – 7,5 l/100 km, CO2-päästöt 122 – 180 g/km. Uusi Seat Ibiza meiltä nyt alkaen 16.310 € + paikkakuntaiset toimituskulut.”

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Seatin maahantuoja oli Auto-Span Oy ja mainoksen alaosassa on kattava lista silloisista jälleenmyyjistä.

Mainos oli Moottori-lehdessä 10/2002.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kauden toinen SM-ralli ajetaan Mikkelin ympäristössä

Teemu Asunmaa Tunturiralli 2020. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu käynnistyy viikonloppuna, kun SM-pistetaistelu jatkuu Etelä-Savon ralliteillä. Siinä missä Arctic Lapland Rally tarjoili lunta tuvan täydeltä, Mikkelissä kuljettajat pääsevät vähälumisemmille, mutta talvisille pakkasteille.

Kilpailu startataan perjantai-iltana Raviradalta parilähtöinä ajettavalla erikoiskokeella, ennen kahdeksan vauhdikkaan erikoiskokeen lauantaita.

Mikkelissä on panostettu kilpailijaystävällisyyden lisäksi katsojaystävällisyyteen. Kaikki erikoiskokeet ovat enimmillään 25 kilometrin sisällä Mikkelin torilta ja ne ovat korkeintaan 15 kilometrin mittaisia.

Myös siirtymät on pidetty lyhyinä.

Rallissa on lauantaina jopa kolme huoltoa, jolloin huoltoparkissa riittää säpinää.

Mielenkiintoa lisäävät lauantain kaksi viimeistä erikoiskoetta, jotka ovat täysin uusia ja tullaan ajamaan pimeässä.

SM Vaakuna-Ralli käynnistyy perjantai-iltana klo 19.30 Raviradalta. Lauantain kahdeksan erikoiskokeen mittainen rallipäivä käynnistetään klo 10 alkaen Mikkelin torilta, ja maaliin niin ikään Mikkelin torille saavutaan klo 18.50.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

ALD Automotive julkistaa uuden brändinsä ja sloganinsa

Pekka Kivinen. Kuva: ALD Automotive.

Euroopan ja Suomen suurin leasingyhtiö ALD Automotive uudistaa brändinsä. Brändiuudistus koskee yhtiön koko globaalia toimintaa. Samalla ALD Automotiven slogan muuttuu. Uusi slogan on ”Ready to move you”.

Liikkumiseen vaikuttavat ilmastonmuutos, kaupungistuminen sekä teknologinen kehittyminen. Näillä muutoksilla on suuri vaikutus myös siihen, kuinka ALD Automotive kasvaa yrityksenä.

– Suomessa olemme painottaneet arvojemme mukaisesti paljon jatkuvaa kehitystä ja vastuullisuutta. Konkreettinen esimerkki on autoalan, liikenne- ja viestintäministeriön sekä ympäristöministeriön välinen Green Deal -sopimus, jonka konkreettisilla toimenpiteillä vähennämme liikenteen hiilidioksidipäästöjä. ALD:lle Green Deal on yksi sitoumuksistamme tukea uusien vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistymistä. Kaikista uusien autojen rekisteröinneistä Suomessa vaihtoehtoisten polttoaineiden osuus oli viime vuonna yhdeksän prosenttia, kun taas ALD:n rekisteröinneissä osuus oli 29 prosenttia. Selvitimme viime vuonna myös kyselytutkimuksella, että ympäristöarvot painottuvat yhä enemmän yritysten autovalinnoissa, ALD Automotiven Nordic-alueesta vastaava johtaja Pekka Kivinen kertoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Taksiyhtiö Menevä haluaa tulla Suomen tunnetuimmaksi taksiyhtiöksi!

Kuva: Menevä.

Ison kasvuloikan viime vuoden aikana ottanut suomalainen perheomistuksessa oleva Menevä taksipalvelu aikoo kasvattaa bränditunnettuuttaan helmikuun alussa käynnistyvällä ja koko vuoden kestävällä laajalla, koko Suomen tavoittamalla mainoskampanjalla.

Menevä taksipalvelun tavoitteena on olla valtakunnallisesti tunnetuin taksitoimija vuoden 2020 lopussa. Avuksi otetaan mittava huumorilla sävytetty mainoskampanja.

Katso myös tämä: Autotodayn suosituimmat Päivän taksiauto -jutut

– Olemme tällä hetkellä Suomen suurin perheomistuksessa oleva taksialan yritys. Nyt haluamme myös olla tunnetuin. Käynnistämme yrityksemme tähän mennessä suurimman markkintointikampanjan, jolla lähdemme hakemaan lisää kasvua, sanoo Menevän myynti- ja markkinointijohtaja Arto Peisa.

Menevä taksipalvelu on menevän tiedotteen mukaan kasvanut vuoden aikana enemmän kuin kukaan muu suomalainen taksialan toimija. Vuodessa liikevaihto on viisinkertaistanut.

Katso tästä muita juttuja Menevästä.

Peisa myöntää, että iso kasvu on tullut erityisesti viime keväänä startanneen Uudenmaan Kela-sopimuksen myötä. Yrityksen automäärä on kasvanut vuodessa yli tuhanteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //