Koti Blogi Sivu 1673

Nesteen säiliöajoneuvot välittävät teiden liukkaustietoa

Kuva: EEE Innovations.

Kuljetusten turvallisuutta lisäävä kotimainen E3Sense-järjestelmä otetaan käyttöön kaikissa Nesteen Suomen liikennepolttoaineiden jakelukuljetuksia hoitavissa säiliöajoneuvoissa vuoden 2020 aikana.

Järjestelmän ovat kehittäneet EEE Innovations Oy yhdessä VTT:n kanssa.

Nesteen polttoainekuljetuksia hoidetaan Suomessa noin 120 nykyaikaisella säiliöajoneuvolla. Sopimuskumppaneiden kalusto liikkuu jalostamoiden ja asiakkaiden välillä lähes taukoamatta läpi vuoden.

Nesteen ajossa oleva kalusto on jo usean vuoden ajan ollut varustettuna muun muassa rengaspaineiden valvontajärjestelmällä, moottoritilan sammutusjärjestelmällä sekä suomalaisiin olosuhteisiin sopivalla rengastuksella.

– Liukkaudentunnistus on yksi osa kuljettajaa avustavien järjestelmien kehittämisessä, ja nyt sen tuominen Suomessa toimivaan kalustoon kertoo meidän olevan oikealla tiellä kehitystyön kanssa. Teemme jatkuvaa kehitystyötä alalla ja testaamme parhaillaan E3Sense-järjestelmän käyttöä esimerkiksi rengaskunnonvalvonnassa, ajoneuvon teknisessä kunnonvalvonnassa ja tien kunnonvalvonnassa. Tavoitteena on myös integroida navigointi osaksi järjestelmää, kertoo EEE Innovations Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Mäki.

Kuljettaja saa varoituksen liukkaasta tiealueesta

E3Sense -liukkaudentunnistusominaisuus kerää paikannettua liukkaustietoa, joka lähetetään pilvipalveluun ja on tämän kautta kaikkien E3Sense-käyttäjien ulottuvilla reaaliaikaisesti.

Lue myös tämä: Teiden liukkaudesta varoittava suomalaiskeksintö otettu käyttöön — järjestelmä asennettu jo 200 ajoneuvoon

Järjestelmä varoittaa liukkaalle tiealueelle saapuvaa kuljettajaa esimerkiksi älypuhelimeen ladattavan mobiilisovelluksen avulla. Liukkaustieto voidaan integroida osaksi jo olemassa olevia järjestelmiä ja Neste onkin aikeissa integroida liukkaustiedon käytössä olevaan karttaohjelmaansa.

– Emme tuo ajoneuvoihin ainuttakaan uutta sensoria, vaan käytämme ainoastaan ajoneuvon itsensä tuottamaa dataa, joka on samanlaista ajoneuvon merkistä riippumatta. Tästä tärkeimpinä ovat paikkatiedon ohella renkaan pyörimisnopeus ja -suunta. Nesteen ja erityisesti kuljettajien toiveena on, ettei työympäristöön tuoda uusia näyttöjä vaan kaikki turvallisen toiminnan kannalta olennainen tieto voitaisiin näyttää nykyisten laitteiden kautta, Mäki jatkaa.

Lisäksi useammassa Nesteen ajossa olevassa säiliöajoneuvossa seurataan aiemmin mainittuja uusia kehitteillä olevia E3Sense-järjestelmän ominaisuuksia.

F1: Bottas oli päivän nopein Barcelonan testeissä

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedes-kuljettajat olivat nopeimpia Barcelonan F1-testien ensimmäisen viikon viimeisenä päivänä.

Nopeimman ajan ajoi Valtteri Bottas ja tallikaveri Lewis Hamilton jäi 0,784 sekuntia.

Kolmanneksi nopein oli Renaultin Esteban Ocon. Hän jäi jo toista sekuntia Bottaksesta.

Bottas ajoi kaikkiaan 65 kierrosta ja Hamilton 73.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ei ajanut tänään.

Haasin Kevin Magnussenin autosta hajosi viidennellä kierroksella rengas ja hän törmäsi ratareunukseen. Hän ei enää palannut radalle.

Testit jatkuvat Barcelonassa ensi viikon keskiviikkona.

F1-testien kolmas päivä

.                                                                                 Kier.
1 Valtteri Bottas, Mercedes                1.15,732   Ero kärk.  65
2 Lewis Hamilton, Mercedes               1.16,516     0,784     73
3 Esteban Ocon, Renault                    1.17,102    1,370      76
4 Lance Stroll, Racing Point                1.17,338    1,606     116
5 Daniil Kvyat, AlphaTauri                   1.17,427    1,695      62
6 Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo         1.17,469    1,737    152
7 Daniel Ricciardo, Renault                 1.17,574     1,842      93
8 Max Verstappen, Red Bull                1.17,636      1,904     86
9 Pierre Gasly, AlphaTauri                   1.17,783      2,051     59
10 Alexander Albon, Red Bull              1.18,154      2,422     83
11 Carlos Sainz Jr., McLaren                1.18,274      2,542     76
12 Romain Grosjean, Haas                  1.18,380      2,648     48
13 Sebastian Vettel, Ferrari                 1.18,384      2,652    100
14 Lando Norris, McLaren                   1.18,454       2,722     49
15 Nicholas Latifi, Williams                 1.19,004       3,272     72
16 Kevin Magnussen, Haas                 1.19,708       3,976       4

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uudenkaupungin automuseo palkittiin ruusulla

Uudenkaupungin matkailuoppaiden edustajat puheenjohtaja Tuula-Riitta Karlin ja sihteeri Annukka Markela-Välimäki. Ruusun ja kunniakirjan vastaanottivat Uudenkaupungin Automuseon kannatusyhdistys ry:n puolesta Ilkka Ruohonen ja Aulis Santa. Kuva: Uudenkaupungin matkailuoppaat.

21. helmikuuta vietetään kansainvälistä matkailuoppaiden päivää.

Uudenkaupungin matkailuoppaat juhlistavat opaspäivää jakamalla vuosittain ruusun sellaisille paikallisille tahoille tai henkilöille, jotka ovat työllään ja toiminnallaan tehneet kaupunkiamme myönteisellä tavalla tunnetuksi.

Tämänvuotinen ruusu Uudenkaupungin Automuseolle

Palkitsemisen perusteena on museon yli 35-vuotinen toiminta ja erityisesti myös se, että museo on jo pitkään ollut avoinna ympäri vuoden joka päivä. Näin se tuo melkoisesti matkailijoita Uuteenkaupunkiin myös kesäsesongin ulkopuolella.

Museon monipuoliset ja ainutlaatuiset kokoelmat ovat esillä kolmessa avarassa näyttelyhallissa. Eri vuosikymmenten arkiautojen ja useiden legendaaristen harvinaisuuksien rinnalla esitellään luonnollisesti suomalaisen autoteollisuuden keskeiset helmet!

Näistä mainittakoon ensimmäinen suomalaisauto Korvensuu vuodelta 1913 ja aikanaan presidentti Urho Kekkoselle luovutettu Uudenkaupungin autotehtaan ensimmäinen Saab 96 sekä Uudessakaupungissa valmistettujen futurististen konseptiautojen kokoelma.

Esillä on myös autoilun hyvä suomalainen tulevaisuus; päästötön polttokennoauto. Hiilidioksidipäästöt vain 0 g/km!

Museon perusnäyttelyn rinnalla on useampia sen tietosisältöä täydentäviä teemanäyttelyitä.

Tämän vuoden uutuus on pian koko laajuudessaan avautuva Raunistulan nukkekotikerhon 10-vuotisjuhlanäyttely Hetkiä matkaltamme – kokorajoitus 1:12.

Näyttely esittelee museovieraille monta ihastuttavaa minimaailmaa satu- ja elokuvafantasioista arkisempiin vintteihin ja vessoihin.

Kotimaan matkailun lisääntyessä on hienoa, että Uudenkaupungin Automuseo on avoinna päivittäin ympäri vuoden ja auttaa näin osaltaan pidentämään matkailukautta Uudessakaupungissa ja laajemminkin.

Katso tästä muita juttuja Uudenkaupungin automuseosta.

Merkittäviltä osin vapaaehtoisvoimin toimivan Uudenkaupungin Automuseon monipuolisia kokoelmia sekä aktiivista ja asiantuntevaa toimintaa arvostetaan erittäin laajasti Suomessa ja myös ulkomaisten vierailijoiden piirissä.

Ruusun jakoivat kunniakirjan kera Uudenkaupungin matkailuoppaiden edustajat puheenjohtaja Tuula-Riitta Karlin ja sihteeri Annukka Markela-Välimäki. Ruusun ja kunniakirjan vastaanottivat Uudenkaupungin Automuseon kannatusyhdistys ry:n puolesta Ilkka Ruohonen ja Aulis Santa. Opasruusu jaettiin nyt 22. kerran.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz esittelee Genevessä uusia pistokehybridejä ja uudet AMG-mallit

Mercedes-Benzillä on tekeillä tällainen osasto Geneveen. Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz esittelee Geneven autonäyttelyssä 3.3. alkaen uudistuneen E-sarjan lisäksi täydennystä kasvavaan kompaktimallistoonsa.

Estradille pääsevät ensimmäistä kertaa uudistunut GLA sekä ladattavat plug-in-hybridimallit GLA 250 e ja CLA 250 e, joka nähdään sekä Coupe- että Shooting Brake -versioina.

Suorituskykyistä Mercedes-AMG-mallistoa edustavat näyttelyssä GLA 45 AMG sekä GLE 63 4Matic+ Coupé.

Hybridien teho yli 200 hv

Mercedes-Benzin kompakteissa hybridimalleissa hyödynnetään 1,33 litran nelisylinterisen bensiinimoottorin ja 75 kW:n tehoisen sähkömoottorin tuottamaa yhteisvoimaa.

Järjestelmäteho on 160 kw (218 hv) ja kokonaisvääntö 450 Nm. Sähkömoottorin EQ Power -avustuksen ansiosta autot reagoivat herkästi kuljettajan tahtoon.

Poikittain asetetun moottorin jatkeena on 8G-DCT-kaksoiskytkinvaihteisto, jonka hybridivoimayksikkö toimii samalla teknisellä periaatteella kuin vastaava yksikkö pitkittäismoottorisissa automalleissa.

Jopa 77 kilometrin toimintamatka ja 75 kW:n sähköteho pitävät huolen ajonautinnosta myös sähköllä ajettaessa.

Kompaktimalliston hybrideissä ei ole erillistä 12 voltin käynnistinmoottoria, sillä polttomoottori kytkeytyy sähkömoottorin avuksi yksinomaan sähkömoottorilta tulevan voiman avulla.

AMG-malleissa EQ Boost -sähkömoottori tukee 4-litraista V8-biturboa

Genevessä esiteltävän Mercedes-AMG GLE 63 Coupén 4,0 litran V8-biturbomoottori on saatavana kahtena tehovaihtoehtona: 420 kW (571 hv) sekä 450 kW (612 hv).

Molemmissa malleissa lisävoimaa tarjoaa EQ Boost -sähkömoottori, joka yhdistää starttimoottorin ja laturin toiminnot. Sähkömoottori on integroitu moottoriin ja vaihteistoon ja tuottaa 16 kW (22 hv) tehon ja 250 Nm:n väännön.

Kevythybridiautossa hyödynnetään myös 48 voltin sähköjärjestelmää, joka vastaa myös korin liikkeitä kompensoivan Active Ride Control -järjestelmän toiminnasta.

Aktiivinen alusta E-Active Body Control on markkinoiden ainoa järjestelmä, joka voi säätää jousitusta ja iskunvaimennusta kullakin pyörällä erikseen.

Tienpintaa tutkiva Road Surface Scan -toiminto ja kaarrekallistelutoiminto Curve varmistavat E‑ACtive Body Control -alustan poikkeuksellisen mukavuuden.

Sen ansiosta kuljettaja säilyttää täyden kontrollin ajamiseen ja auton käyttäytymiseen myös urheilullisessa ajossa ja äärimmäisissä ajotilanteissa.

AMG:n älykäs sylinterinhallintajärjestelmä mahdollista myös taloudellisen ajamisen, sillä moottorin kuormituksesta riippuen sylinterit kaksi, kolme, viisi ja kahdeksan voivat kytkeytyä pois toiminnasta.

Comfort-ajo-ohjelmalla sylinterien poiskytkentä on käytettävissä laajalla 1000–3250 käyntinopeusalueella.

Katso tästä muita Mercedes-Benz-juttuja.

Kuljettaja näkee mittaristonäytöstä, käytetäänkö parhaillaan neljää vai kahdeksaa sylinteriä. Vaihdot sylinterien lukumäärän välillä ovat huomaamattomia eivätkä vaikuta moottorin vääntöominaisuuksiin.

Suomeen loppuvuodesta

Sekä Genevessä esiteltävät uudet CLA Coupé – ja CLA Shooting Brake plug-in-hybridit että uudet AMG-versiot saapuvat Suomeen 3. vuosineljänneksen aikana, ja GLA pistokehybridi saapuu Suomeen 4. vuosineljänneksen aikana tänä vuonna.

Vuoden loppuun mennessä Mercedekseltä on tullut markkinoille yli 20 pistokehybridiä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kiemurtelu ja alhainen ajonopeus kavalsivat rattijuopon Kehä 3:lla

Kuva: CvB.

Poliisipartio kiinnitti viime yönä Kehä 3:lla huomiota henkilöautoon, joka eteni poikkeuksellisen hitaasti ja kaistalta toiselle seilaten.

Partio pysäytti henkilöauton Kuninkaalan kohdalla ja kuljettajalle tehtiin puhalluskoe. Sen tulos ylitti rattijuopumuksen rajan.

Poliisin mukaan mies vaikutti sekavalta ja hänet kuljetettiin Oikeuslääketieteen laitokselle humalatilan tutkimiseksi ja verikokeisiin.

Mies kertoi poliisipartiolle, että oli nauttinut pari tuoppia olutta ja että hänellä ei ollut mitään varsinaista syytä, miksi oli lähtenyt ajelemaan autollaan.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hänen autostaan ei ollut maksettu veroja ja se oli katsastamaton.

Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvoverorikkomuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kia Sorentosta tulee myös kaksi hybridiversiota

Kuva: Kia.

Geneven autonäyttelyssä maaliskuun alussa esiteltävä täysin uusi Kia Sorento tulee tarjolle myös hybridiversioina.

Sorento esitellään täysin uudella hybridivoimalinjalla, jossa 1,6-litraisen bensiiniturbomoottorin parina on 44 kW sähkömoottori ja 1,49 kWh litium-ioniakku.

Tämän mahdollistaa Sorenton uusi alusta. Sorento on ensimmäinen Kia, joka perustuu Kian uuden sukupolven SUV-alustalle.

Sorenton uuden hybridivoimalinjan tuottama kokonaisteho on 230 hv ja vääntö 350 Nm.

Lisäksi Kia tulee esittelemään uudesta Sorentosta ladattavan hybridiversion, jonka voimalinja paljastetaan myöhemmin.

Kuva: Kia.

Neljännen sukupolven Kia Sorento on 10 mm pidempi kuin edeltäjänsä. Auton akseliväli on kasvanut 35 mm ollen nyt 2815 mm.

Sorento on Kian SUV-malliston globaali lippulaiva. Kia on myynyt yli kolme miljoonaa Sorentoa vuonna 2002 tapahtuneen ensiesittelyn jälkeen.

Täysin uusi Kia Sorento paljastetaan Geneven autonäyttelyssä 3. maaliskuuta. Suomessa uusi neljännen sukupolven Sorento esitellään syys-lokakuussa 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Laakkonen ostaa Veho Espoon keskuksen vauriokorjaamon

Kuva: Clas von Bell

Autokonserni Laakkonen hankkii Veho Espoon keskuksen vauriokorjaamon ja kasvattaa liiketoimintakaupan myötä vauriokorjaamokapasiteettiaan pääkaupunkiseudulla.

Vauriokorjaamon henkilöstö siirtyy Laakkosen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaupan on määrä toteutua 1.4.2020 ja sen toteutuminen vaatii kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

Liiketoimintakaupan kautta Veho Espoon keskuksen henkilöstö, 32 työntekijää, siirtyy Laakkosen palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hyundailta ennakoiva automaattivaihteisto — vaihtaa esimerkiksi sport-tilaan kiihdytysrampissa

Kuva: Hyundai.

Hyundai Motor Group kertoo kehittäneensä maailman ensimmäisen ennakoivaan tieto- ja viestintäteknologiaan pohjautuvan ICT Connected Shift -vaihteistojärjestelmän.

Se mahdollistaa automaattivaihteiston reaaliaikaisen optimoinnin muun muassa tienmuotojen sekä edellä ajavan liikenteen mukaan.

Tekniikkaa suunnitellaan käytettävän tulevissa automalleissa, ja siihen liittyy nelisenkymmentä merkittävää patenttia.

ICT Connected Shift -järjestelmä käyttää automaattivaihteiston ohjausyksikön älykästä ohjelmistoa, joka kerää ja tulkitsee reaaliaikaisia ajotietoja esimerkiksi kolmiulotteisesta navigointijärjestelmän kartasta, auton ajoavustinjärjestelmän tuulilasikamerasta sekä älykkään vakionopeudensäätimen tutkasta.

3D-navigoinnin data pitää sisällään tiedot muun muassa korkeuseroista, teiden kaltevuuksista, mutkien jyrkkyyksistä sekä ajantasaisesta liikennetilanteesta.

Auton tutkaa puolestaan käytetään tunnistamaan muiden tielläliikkujien etäisyyttä ja nopeutta, tuulilasikameraa lukemaan kaistamerkintöjä.

Vaihtaminen perustuu kartta- tutka- ja kameratietoihin

Näiden tietojen pohjalta automaattivaihteiston ohjausyksikkö osaa ennakoida tulevia vaihteenvaihtotapahtumia reaaliajassa ja optimoida vaihteiston toimintaa mahdollisimman sulavaksi.

Esimerkiksi jos auto tietää edessä olevan pitkä loiva alamäki, ICT Connected Shift -järjestelmä osaa kytkeä vaihteen väliaikaisesti vapaalle polttoaineenkulutuksen minimoimiseksi.

Toinen yleinen esimerkki on moottoritielle kiihdytys. Hyundain kehittämä järjestelmä tunnistaa tulevaisuudessa auton olevan moottoritierampilla, jolloin vaihteisto muutetaan automaattisesti urheilulliseen ajotilaan.

Moottoritielle liittymisen jälkeen auto palauttaa vaihteiston asetuksen automaattisesti normaaliksi.

Hyundai Motor Groupin suorittamissa testeissä ICT Connected Shift -järjestelmä vähensi vaihteenvaihtoja mutkaisilla tieosuuksilla noin 43 prosentilla tavanomaiseen automaattivaihteistoon verrattuna.

Myös jarruttelun tarve laski noin 11 prosentilla, vähentäen jarrujen kulumista sekä kuljettajan väsymistä.

Lisäksi järjestelmä osaa hyödyntää moottorijarrutusta esimerkiksi hidastetöyssyjä lähestyttäessä kuljettajan nostaessa jalan kaasupolkimelta.

Samoin vauhtia voidaan hidastaa moottorijarrutuksella alamäissä sekä saavuttaessa alemman nopeusrajoituksen alueelle.

Katso tästä muita Hyundai-juttuja.

Järjestelmän kerrotaan olevan linjassa myös jatkuvasti kehittyvän autonomisen teknologian kanssa.

ICT Connected Shift -järjestelmä voi lisätä myös autonomisesti liikkuvien ajoneuvojen energiatehokkuutta sekä tehdä ajosta tasaisempaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo paljasti uudistetut versiot S90-sedanista ja V90/V90 Cross Country -farmarista

Volvo V90 Cross Country Recharge T8 plug-in hybrid. Kuva: Volvo.

Volvon muotoilijat ovat hienosäätäneet S90:n ja V90:n etu- ja takaosaa, ja autoissa on nyt muun muassa uudet sumuvalot, uudelleen muotoiltu spoileri sekä uusi etupuskurin alaosa.

V90- ja V90 Cross Country -malleissa on täysin uusi takavalomuotoilu, joka sisältää led-valokuvion ja sekventiaaliset suuntavilkut. Uudet koriväri- ja vannevaihtoehdot lisäävät autojen ulkoisia muokkausmahdollisuuksia.

Sisätiloissa uudistettu Bowers & Wilkins -audiojärjestelmä tarjoaa volvon mukaan hienostuneemman kuuntelukokemuksen; tästä kiitos kuuluu uusitulle vahvistimelle, automaattiselle ajoneuvon melunvaimennukselle ja uudelle tila-asetukselle, joka jäljittelee jazzklubin äänimaailmaa.

Volvo V90 Cross Country Recharge T8 plug-in hybrid. Kuva: Volvo.

Toinen uusi sisäinen ominaisuus on kehittynyt ilmanpuhdistin PM 2.5 -pienhiukkasanturilla.
Aluksi Kiinan markkinoille kehitetty ja nyt maailmanlaajuisesti lanseerattava toiminto auttaa kuljettajaa tarkkailemaan auton sisäilman laatua keskinäytöstä.

Kehittynyt ilmanpuhdistin voi tarvittaessa puhdistaa matkustamon ilman lähes kaikista pienhiukkasista muutamassa minuutissa.

Sekä uusi Bowers & Wilkins -audiojärjestelmä että kehittynyt ilmanpuhdistinteknologia ovat nyt saatavilla kaikkiin 90- ja 60-sarjan malleihin, jotka perustuvat skaalautuvalle SPA-alustalle.

Volvo V90 Cross Country Recharge T8 plug-in hybrid. Kuva: Volvo.

Kaikkiin 90- ja 60-sarjan autoihin tulee taakse kaksi usb-c-latauspistettä, jotka korvaavat 12 voltin pistorasiat. Ensimmäisenä XC40-mallissa esitelty älypuhelimen langaton lataustoiminto on nyt saatavilla useimpiin 90- ja 60-sarjan autoihin.

Ensimmäisenä XC90-mallissa viime vuonna esitellyt villasekoiteistuinverhoilut ovat nyt saatavilla kaikkiin 90- ja 60-sarjan malleihin, ja myös ylimpiin varustetasoihin on jatkossa saatavilla muu kuin nahkaverhoiluvaihtoehto.

Volvo S90 Recharge T8. Kuva: Volvo.

Jokaiseen Volvo-malliin 48 voltin järjestelmä

Muussa mallistossa Volvo laajentaa merkittävästi 48 voltin kevythybridivoimansiirron saatavuutta. Tämä moottorivaihtoehto on nyt saatavilla jokaiseen Volvo -malliin.

Ensimmäisenä XC90- ja XC60-malleissa viime vuonna esitelty kevythybriditeknologia on nyt saatavilla kaikkiin 90- ja 60-sarjan autoihin ja myös XC40:een.

Volvo S90 Recharge T8 plug-in hybrid. Kuva: Volvo.

V90 Cross Country -mallin kevythybridivaihtoehto on ensimmäinen sähköistetty versio Cross Country -malliston historiassa.

Katso tästä muita Volvo-juttuja.

Volvon kevythybridit tarjoavat kuljettajille jopa 15 prosentin säästöt polttoaineen kulutuksessa ja päästöissä. Brake-by-wire-järjestelmä toimii vuorovaikutuksessa energian talteenottojärjestelmän kanssa ja vähentää polttoaineen kulutusta ja päästöjä ottamalla talteen liike-energiaa jarrutuksissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Volvo S90 Recharge T8. Kuva: Volvo.

BMW keskittyy Genevessä sähköön

BMW M340d xDrive. Kuva: BMW.

BMW painottaa Genevessä mallistonsa sähköistymistä ja esittelee kolme uutta ladattavaa 330e-sarjan hybridimallia. Myös M340d xDrive -malleihin tulee kevythybriditeknologiaa.

BMW kiihdyttää sähköistymistään edelleen. Tähän mennessä BMW on myynyt puoli miljoonaa täyssähkö- tai hybridiautoa, ja tavoitteena on myydä ensi vuoden loppuun mennessä miljoona autoa, joissa on sähköinen voimanlähde.

Vuoteen 2030 mennessä BMW aikoo myydä vähintään puolet autoistaan sähköisinä.

BMW 3-sarja täydentyy urheilullisilla, mutta silti energiatehokkailla M340d xDrive -malleilla, joista on tarjolla sekä Sedan että Touring.

Automallin sielu rakentuu sen kolmelitraisen kuusisylinterisen dieselmoottorin ja kevythybriditekniikan ympärille.

Dieselmoottorissa on tehoa ja vääntöä vaikuttavat 250 kW/340 hv ja 700 Nm. M340d xDrive Sedan kiihtyy nollasta sataan 4,6 sekunnissa ja Touring 4,8 sekunnissa.

Autossa on 48-voltin kevythybriditekniikka, joka antaa vielä 8 kW:a/11 hv:aa lisää tehoa.

Kevythybriditekniikka mahdollistaa pehmeämmät liikkeellelähdöt sekä avustaa moottoria pysymään optimaalisella kierrosalueella, mikä pienentää polttoaineenkulutusta.

M340d:ssä on aina kahdeksanvaihteinen Steptronic Sport -automaattivaihteisto sekä älykäs xDrive-neliveto. Vakiovarusteisiin kuuluu myös M-tyyliin viritetty ohjaus, jousitus sekä tasauspyörästö.

*Päästö- ja kulutuslukemat sekä toimintamatka on laskettu uuden WLTP-testisyklin mukaan ja mukautettu NEDC:hen vertailtavuuden vuoksi. CO2-päästöihin perustuvien verojen ja muiden ajoneuvokohtaisten maksujen perustana voivat olla muut kuin tässä julkaistut luvut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //