Koti Blogi Sivu 1671

Ruotsin ilmavoimien vaaralliset ”Dallas-jeepit” korvaantuvat Mersun G-malleilla

Kuva: Louise Levin / Försvarsmakten.

Kerroimme runsas vuosi sitten Ruotsin ilmavoimien vanhoista lentokenttäautoista, joilla muun muassa siirretään lentokoneet ja helikopterit lentokenttäalueilla.

Nyt Ruotsin puolustusvoimat kertoo vanhojen autojen korvaantuvan Mercedes-Benzin G-malleilla.

Kyse on mallista G300 6×6, jonka nimi Ruotsin puolustusvoimissa on Terrängbil 15, TGB15.

Kaiken kaikkiaan hankitaan 90 uutta G-Mersua.

Uudet autot on testattu ja selvitetty muun muassa se, että niiden vetovoima riittää vetämään raskaita lentokoneita ja helikoptereita. Autojen pitää pystyä vetämään vähintään 17 tonnin painoisia kuormia.

Uudet autot toimitetaan vuosina 2020 – 2023. Tilauksen hinta on noin 200 miljoonaa kruunua (noin. 20 milj. euroa).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Jatkossa julkiset ajoneuvohankinnat ovat vähäpäästöisiä — vuodesta 2026 henkilöautot täyssähköautoja

Kuva: Clas von Bell

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä valmistelee EU:n puhtaita julkisia ajoneuvohankintoja koskevan direktiivin täytäntöönpanoa Suomessa.

Tarkoituksena on lisätä nolla- ja vähäpäästöisten ajoneuvojen osuutta, kun tehdään julkisia ajoneuvo- ja kuljetuspalveluhankintoja.

Seuraavaksi työryhmä arvioi juuri valmistuneen selvityksen pohjalta eri vaihtoehtoja, miten kansallinen lainsäädäntö toteutetaan kustannustehokkaasti ja alueelliset erot huomioiden.

Selvityksessä on arvioitu julkisten hankintojen määriä ja alueellisia eroja sekä vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluifraa. Lisäksi ehdotetaan eri vaihtoehtoja, miten Suomi voisi lisätä puhtaan kaluston ja palveluiden määrää tieliikenteessä.

Puhtailla ajoneuvoilla on merkittävä rooli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Liikenne vastaa noin neljäsosasta EU:n kokonaispäästöistä. Liikenne on ainoa sektori, jonka päästöt kasvavat edelleen EU:n alueella.

Julkiset hankinnat ovat tehokas keino uudistaa ajoneuvojen teknologiaa ja vähentää liikenteen päästöjä.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee ja vaihtoehtoisten polttoaineiden, kuten sähkön, kaasun ja biopolttoaineiden kysyntä lisääntyy, kun lainsäädäntö tulee voimaan. Direktiivin vaatimukset edesauttavat osaltaan hallitusohjelman ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Mitä julkisia hankintoja lainsäädäntö koskee?

  • Vaatimukset koskevat julkisen sektorin ajoneuvo- ja palveluhankintoja.
  • Vaatimuksia sovelletaan, kun hankintayksikkö ostaa, vuokraa, leasing-vuokraa, maksaa osamaksulla tai hankkii tiettyjä liikennepalveluhankintoja, kuten jätekeräys- tai postipalveluita.
  • Direktiivi koskee ainoastaan uusia hankintoja tai sopimuksia, jotka ylittävät EU:n hankintalainsäädännön hintakynnykset.

Minkälainen on puhdas henkilö- tai pakettiauto (M1, M2, N1)?

  • CO2-päästöt enintään 50 g/km vuoden 2025 loppuun asti ja 0 g/km vuodesta 2026 alkaen. Käytännössä tämä tarkoittaa täyssähköautoja ja vuoden 2025 loppuun asti myös lataushybridejä.
  • Suomelle on asetettu määrällinen velvoite, että uusista henkilö- ja pakettiautohankinnoista 38,5 % tulee olla puhtaita.

Minkälainen on puhdas raskas ajoneuvo (N2, N3)?

  • Ajoneuvo, joka kulkee biopolttoaineella, sähköllä, kaasulla tai vedyllä.
  • Suomelle on asetettu määrällinen velvoite, että uusista raskaiden ajoneuvojen hankinnoista tulee olla puhtaita 9 % ajanjaksolla 8/2021-2025 ja 15 % vuodesta 2026 alkaen.

Minkälainen on puhdas linja-auto (M3)?

  • Ajoneuvo, joka kulkee biopolttoaineella, sähköllä, kaasulla tai vedyllä.
  • Suomelle on asetettu määrällinen velvoite, että uusista linja-autohankinnoista tulee olla puhtaita 41 % ajanjaksolla 8/2021-2025 ja 59 % vuodesta 2026 alkaen.

Mitä direktiivi ei koske?

Direktiivi ei koske kaukoliikenteessä ja tilausliikenteessä käytettäviä linja-autoja, eikä esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa käytettäviä ajoneuvoja sekä kaksi- ja kolmipyöräisiä ajoneuvoja.

Lisäksi jäsenvaltio voi vapauttaa eräät ajoneuvot direktiivissä säädetyistä vaatimuksista. Näihin kuuluvat esimerkiksi hälytysajoneuvot, asevoimien käytössä olevat ajoneuvot sekä rakennustyömaiden ajoneuvot.

Mitä seuraavaksi?

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä käsittelee lainsäädännön sisältöä keväällä. Lakiehdotuksesta järjestetään lausuntokierros ja kuulemistilaisuus touko-kesäkuussa 2020. Direktiivin vaatimuksia tulee soveltaa elokuusta 2021 alkaen.

Lisätietoja

https://www.lvm.fi/-/puhtaiden-ajoneuvojen-ja-kuljetuspalvelujen-hankintalainsaadannon-valmistelu-kaynnistyy-1022519

https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/11836402-2447-4089-bcd1-dc3c04d46dbc/89fd4332-0bec-487a-ab4d-7a6a95bc2f4a/LIITE_20200220152054.pdf

https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=LVM051:00/2019

https://ec.europa.eu/transport/themes/urban/vehicles/directive_en

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Karkuun ajanut pääsi pakoon — poliisi tunnisti kuitenkin kuljettajan

Kuva: CvB.

Paikallinen yli nelikymppinen mies pakeni poliisia varhain sunnuntaiaamuyöllä Kokemäen ja Huittisten alueella.

Pakomatka alkoi Kokemäen keskustassa, kun partiota vastaan ajeli kortittomaksi tunnistettu mies. Partion kytkettyä pysäytysvalon päälle ja lähdettyä vastaantulleen perään, kuljettaja jatkoi pysähtymättä Kauvatsan suuntaan.

Poliisiauton nopeusmittarin mukaan edellä ajavan Volvon nopeus oli korkeimmillaan noin 100 km/h. Alueella on nopeusrajoitus 50 ja 60 km/h. Etäisyys edellä ajavaan kasvoi sohjoisella tieosuudella ja partio menetti näköyhteyden jo noin kahden kilometrin matkalla.

Partio ollessa jo luovuttamassa ja kääntymässä takaisin kohti keskustaa pakenevasta autosta saatiin uusi havainto ja sinnikäs partio jatkoi takaa-ajoa useita kilometrejä.

Kokemäen keskustasta auto jatkoi Sonnilantietä Huittisten suuntaan.

Katso tästä muita takaa-ajoista kertovia juttuja.

Matka jatkui yli 120 kilometrin tuntinopeudella Kakkostietä, jossa pakenija ohitti loskaisella tiellä ohituskieltoalueella edellään ajaneen.

Apuun tuli muitakin partioita, mutta etäisyyksien vuoksi ne eivät saaneet näköyhteyttä kovaa vauhtia etenevään Volvoon.

Kuljettajan tunnistus oli varma, vaikka häntä ei tavoitettukaan ja miestä epäillään nyt törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja pysäytysvalon noudatta jättämisen vuoksi myös niskoittelusta poliisia vastaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ulkomaisten linja-autoyritysten viranomaisten yhteisvalvonnassa paljastui merkittäviä puutteita 

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Aluehallintovirasto, Verohallinto, Tulli ja Poliisi valvoivat yhdessä ulkomaisten henkilökuljetusyritysten toimintaa Rovaniemellä.

Valvonnan kohteena olivat ulkomaiset kuljetusyritykset, jotka harjoittavat Suomen sisäisiä kuljetuksia linja-autolla.

Yhteisvalvonnassa tarkastettiin 11 kansainvälistä linja-autokuljetusta – lähes kaikilla puutteita asiakirjoissa ja ajo- ja lepoaikasäädösten noudattamisessa

Ulkomaisten kuljetusyritysten Suomessa harjoittama maan sisäinen toiminta on määrällisesti merkittävää ja toimintaa harjoitetaan pääsääntöisesti erittäin nykyaikaisella kalustolla. Valvontaiskun aikana 20.2.2020 tarkastettiin yhteensä 11 ulkomaisen henkilökuljetusyrityksen linja-autolla suorittamaa henkilökuljetusta.

Toiminnan harjoittamiseen liittyvissä asioissa havaittiin puutteita lähes kaikilla. Näitä ovat mm. kuljetuksiin liittyvät asiakirjat sekä ajo- ja lepoaikasäädösten noudattaminen. Valvonnassa todettiin seuraavat puutteet:

  • 8 luvatonta liikenteenharjoittamista, josta annettiin sakkomenettelylain mukainen seuraamus ja lisäksi asiakirjoihin liittyvistä puutteista annettiin määräaika asian kuntoon saattamiseksi.
  • kaksi kuljetusta keskeytettiin ajo- ja leposäädösten rikkomisen vuoksi ja lisäksi kyseisistä rikkomuksista kirjattiin sakkomenettelylain mukainen seuraamus
  • yhden kolmannen maan kansalaisen työnteko-oikeuden epäillään puuttuvan

Verohallinto on kerännyt vertailutietoa verovalvonnan käyttöön. Tarkoituksena on varmistaa, että kabotaasikuljetuksia suorittavat yritykset ovat hoitaneet verovelvoitteensa, ilmoittamisen ja maksamisen Suomeen asianmukaisesti. Kuljettajien osalta selvitetään mahdollista verovelvollisuutta Suomeen.

Tullin suorittamassa polttoainevalvonnassa ei havaittu puutteita.

Valvonnassa ulkomaisten kuljetusyritysten palveluksessa olevien kuljettajien alipalkkauksesta on vahvoja epäilyksiä, näitä ja muita työsuhteen vähimmäisehtoja sekä työnantajan velvollisuuksiin liittyvien asioiden selvitystä jatketaan.

Tilaajavastuulain valvonnassa kartoitettiin yrityksiin liittyviä palveluketjuja ja valvonta jatkuu myös jälkikäteen.

– On huolestuttavaa, että näin isolla osalla kansainvälisissä henkilökuljetuksissa toimivista yrityksistä markkinakilpailun edellytykset haetaan lain nurjalta puolelta. Kuljetusyritysten yhtenäiset markkinoilla toimimisen edellytykset ovat erittäin tärkeä ja iso osa jatkuvasti kansainvälistyviä kuljetusmarkkinoita, jotta yritysten vastuullisesta toiminnasta voidaan varmistua, sanoo Liikenne- ja viestintäviraston johtava asiantuntija Mikko Västilä.

Kabotaasikuljetusten harjoittamisen valvonta on monen viranomaisen yhteistyötä

– Eri yhteyksissä on tullut esille tarve selvittää ulkomaalaisten kuljetusyritysten harjoittaman kabotaasin määrää ja vaatimustenmukaisuutta Suomessa. Näitä päätettiin selvittää kattavilla viranomaisten yhteisvalvontaiskuilla. Kabotaasiliikennettä koskevan sääntelyn tavoitteena on yhtenäiset kuljetusmarkkinoilla toimimisen edellytykset sekä liikenneturvallisuus, kertoo Västilä.

Kabotaasikuljetusten yleisten vaatimusten ja dokumentaation valvonta kuului Traficomille. Näihin kuuluvat mm. liikenne- ja kuljetusluvat, kabotaasin valvonta-asiakirjat sekä näihin liittyvät myöntämisen edellytykset.

Poliisi ja Tulli valvoivat kaikkia kuljetustoiminnan harjoittamiseen liittyviä maantievalvonnan kohteita, esimerkiksi autonkuljettajan ajo- ja lepoaikoja, kuljettajan ajo-oikeuksia ja ammatillisia pätevyyksiä.

Tullin tehtäviin valvontaiskussa kuului kansainvälisten kuljetus- ja ajoneuvoasiakirjojen tarkastaminen ja valvonta. Tullin tarkastettavana oli myös valvonnassa pysäytetyissä ajoneuvoissa käytetyn polttoaineen laillisuuden valvonta sekä maahan tuotujen kieltojen tai rajoitusten alaisten tavaroiden valvonta.

Aluehallintoviraston työsuojelutarkastus valvoi valvontaiskussa ulkomaisen työvoiman käyttöä Suomessa. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen.

Työsuojelutarkastuksen tehtävänä on valvoa työnantajan toimintaa. Valvonta kohdentui ulkomaalaislain tai lähetettyjä työntekijöitä koskevan lain asettamien velvoitteiden, työntekijöiden keskeisten työsuhteen vähimmäisehtojen ja työolosuhteita koskevien säännösten noudattamiseen. Keskeisimmät valvottavat asiat olivat työntekijöiden työnteko-oikeus sekä työntekijöiden palkka- ja muut vähimmäisehdot, työajan järjestäminen ja tapaturmavakuuttaminen.

Henkilökuljetusten kabotaasilla tarkoitetaan kaupallisen kuljetustoiminnan harjoittamista linja-autolla maan sisäisesti siten, että kuljetuksen suorittaa kuljetusyritys, joka ei ole sijoittautunut kyseiseen maahan. Kansainvälisten tai EU-säädösten lisäksi kabotaasikuljetuksia harjoitetaan maan sisäisen sääntelyn mukaisesti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tältä näyttää uuden Golf GTI-mallin keula

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen julkistaa uuden Golf GTI -mallin Geneven autonäyttelyssä. Nyt on julkaistu ensimmäinen kuva uuden GTI-mallin etumaskista.

Malli julkaistaan Genevessä, mutta markkinoille se tulee vasta tämän vuoden toisella puoliskolla.

Autosta ei kerrota vielä paljonkaan, mutta siinä on digitaalinen mittaristo, nahkainen ohjauspyörä ja 32-värinen ohjaamon taustavalaistus.

Katso tästä muita juttuja VW Golfista.

Ensimmäinen Golf GTI -malli julkaistiin 45 vuotta sitten Frankfurtissa.

Enemmän tietoa autosta tulee maaliskuun alussa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Lada ratkaisee valintasi

Kuva: CvB.

Vuonna 1976 Ladalla oli tarjota mistä valita. Mielenkiintoinen yksityiskohta on esimerkiksi sähkötoiminen pissapoika, joka mainoksen mukaan oli mainitsemisen arvoinen ominaisuus.

”Lada-sarjassa on mistä valita: suosittu perusmalli 1200, pirteä 1300, ylellisesti varusteltu 1500 S ja Suomen ostetuin farmari Combi.

Lada vastaa nykyaikaisen autoilun vaatimuksia. Perheauton parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu käytännöllinen neliovisuus, viidelle tilava matkustamo, 385 litran matkatavarasäilö, ja suorituskykyiset moottorit kaikissa malleissa: 1200 ja Combi — 65 hv, 1300 — 74 hv, 1500 S — 84 hv.

Kaikkien Lada-mallien varustukseen kuuluu vyörenkaat, rullaturvavyöt, hätävilkku, sähkötoiminen tuulilasin pesin, 6 vuoden Tectyl-ruostumattomuustakuu, Lokarit edessä…

1500 S:ssä lisäksi mm. sähkölämmitteinen takalasi.

Ladan suosion takeena on varman valinnan perusteet.”

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Ladan maahantuoja oli Oy Konela Ab.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 24/1976.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ravintolasta poistunut mies törmäsi autolla ensin aitaan ja sitten puuhun

Kuva: CvB.

Sunnuntaina aamuyöstä kolmen maissa Alahärmässä ravintolasta poistunut mies törmäsi ensin autollaan pysäköintialueen aitaan ja pian sen jälkeen ajoradan vasemmassa reunassa olleeseen puuhun.

Poliisi tavoitti autostaan poistuneen auton omistajan lähistöltä kotoa ja puhalluskokeen mukaan asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Poliisi toimitti miehen Seinäjoelle putkaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kemissä röyhkeät asuntoon murtautujat varastivat auton, Mercedes-Benz E, SNB-587

Kuva: CvB.

Asuttuun omakotitaloon murtauduttiin Kemissä Laukkulankadulla 23.2.2020 sunnuntai aamuna kello 7.35 aikaan asukkaiden ollessa vielä nukkumassa.

Poliisin tiedotteen mukaan talon asukkaat olivat havahtuneet jonkun olevan talon sisällä ja nähneet miehen penkomassa keittiössä ollutta avaintelinettä.

Siitä saamillaan avaimilla murtautuja oli ottanut käyttöönsä talon pihassa olleen mustan Mercedes Benz E320 Cdi henkilöauton SNB-587 ja poistunut paikalta.

Poliisi on etsintäkuuluttanut kyseisen auton.

Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä törkeä varkaus.

Auton liikkeistä havainnot voi ilmoittaa suoraan 112 hälytyskeskukseen. Muut vihjeet asiassa klo 10-14 puhelimeen 029 546 6156 tai sähköpostiin meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Škoda Octavia on Vuoden ekoauto

Kymmenen vuotta sitten Tuulilasi-lehden raati valitsi vuoden ekoautoksi Škoda Octavian. Paljon on muuttunut sen jäkeen, eikä Tuulilasi-lehti ole valinnut Vuoden ekoautoa vuoden 2014 jälkeen.

Škoda Octavia on Vuoden ekoauto

Tuulilasi-lehti on autoilun ympäristökysymysten edelläkävijä. Jo viidentoista vuoden ajan Tuulilasi yhdessä Motiva Oy:n kanssa on herättänyt keskustelua tästä aihepiiristä Vuoden Ekoauto -valinnallaan.

Viime vuoden aikana markkinoille on tullut paljon uusia, teoriassa erittäin ympäristöystävällisiä automalleja. Tuulilasi halusi koemittauksien avulla selvittää, pitävätkö laboratorioissa mitatut ihmekulutukset paikkansa Suomen talvessa.

Virallisia kulutus- ja päästölukemia käytetään verotuksen pohjana, ja maagiset luvut esiintyvät myös mainoksissa. Monet autonkäyttäjät luulevat, että yhdistetty EU-kulutus toteutuu pilkulleen normaaliajossa. Totuus on kuitenkin toinen: käytännön kulutukseen vaikuttavat vahvasti ajotapa ja -ympäristö sekä sää.

Raati valitsi Vuoden Ekoautoksi Škoda Octavia 1.6 TDI Greenlinen. Siinä saa samassa paketissa pienen kulutuksen ja perhekäyttöön sopivat tilat.

Ekoauton valitsee Tuulilasi-lehden ja Motiva Oy:n kokoama asiantuntijaraati, joka määrittää arvosteluperusteet ja päättää valintaan mukaan otettavat autot. Tuulilasi vastaa autojen testaamisesta: mittausten suorittamisesta ja tietojen hankkimisesta.

Testin avulla Tuulilasi haluaa myös muistuttaa, että autoa ostettaessa ympäristöasiat on helppo huomioida.

Ekoautoraatiin kuuluivat Tuulilasin päätoimittaja Lauri Larmela (pj); apulaisjohtaja Juhani Intosalmi, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi; professori Matti Juhala, Aaltoyliopiston teknillinen korkeakoulu, Auto- ja työkonetekniikka; erikoistutkija Juhani Laurikko, VTT, Liikenteen energian käyttö ja ympäristövaikutukset; erikoistutkija Ari Nissinen, Suomen Ympäristökeskus; hallitusneuvos Mikael Nyberg, liikenne- ja viestintäministeriö; asiantuntija Vesa Peltola, Motiva Oy; professori (emeritus) Antti Saarialho; Tuulilasin tutkimuspäällikkö Jorma Viitanen ja Tuulilasin toimituspäällikkö Tapio Ketonen (raadin sihteeri).

Lisää tietoa Vuoden Ekoauto -vertailusta on Tuulilasin 24.2.2010 ilmestyvässä numerossa ja netissä http://www.tuulilasi.fi/

Vuoden Ekoautot 1996-2009:

  • 2009 Toyota Yaris 1.33 VVT-i
  • 2008 Toyota Prius HSD
  • 2007 Citroën Xsara Picasso HDi
  • 2006 Citroën C1, Peugeot 107 ja Toyota Aygo
  • 2005 Toyota Corolla 1.4 D-4D
  • 2004 VW Passat TDI
  • 2003 Toyota Yaris D-4D
  • 2002 Audi A2 1.2 TDI
  • 2001 VW Polo Classic TDI
  • 2000 Opel Corsa 1.0 Eco
  • 1999 Opel Corsa 1.0 Eco
  • 1998 Seat Toledo TDI
  • 1997 Honda Civic 1.5 V-TEC
  • 1996 Toyota Corolla 1.4 Ecotronic

Juttu oli Autotodayssa 23.2.2010.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Montako tähteä annat ABC-asemien noutopöydälle?

Autotodayn sivustolla on nyt kysely ABC-asemien noutopöydästä.

Olet varmaan joskus käynyt syömässä lounaspöydän jollakin ABC-asemalla. Onko lounas ollut hintansa väärti?

Millainen on ABC-aseman noutopöydän hinta-laatusuhde?

Voit antaa 1-5 tähteä.

28 prosenttia lukijoistamme pitävät ABC:n noutopöytää neljän tähden arvoisena ja saman verran on annettu kolme tähteä, kun vastauksia on annettu vajaat 80.

16 prosenttia vastaajista ovat antaneet kaksi tähteä ja 15 prosenttia viisi tähteä.

Katso tästä muita auto- ja liikennekyselyitä.

Kahdeksan prosenttia lukijoistamme pitää ABC:n noutopöytää yhden tähden arvoisena.

Voit vastata kyselyyn tästä, ellei se näy tässä alla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //