Koti Blogi Sivu 1641

Autokauppa: Ajoneuvojen kotitoimitukset huimassa kasvussa tänä vuonna

Kuva: J. Rinta-Jouppi.

Autokaupan kivijalassa vierailijat ovat vähentyneet, mutta Suomessa autojen kysyntä ei ole merkittävästi muuttunut alkuvuoden 2020 aikana.

Päinvastoin, autoa ostavat turvautuvat nyt entistä enemmän netin asiakaspalveluihin ja hoitavat kaupat kotoa käsin.

Yhden Suomen suurimman autoliikeketjun, Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n verkon kautta tulevien asiakaskontaktien määrät ovat kokeneet selvää kasvua tammi-maaliskuussa. Samalla ajoneuvojen kuukausittaiset kotiintoimitukset ovat kasvaneet vuoden 2020 alkupuolella jopa 65 prosenttia, verrattuna vuoden 2019 kuukausittaisiin toimitusmääriin.

Autojen chat-myynti verkossa kasvattaa suosiotaan jatkuvasti

– Autokauppa on palveluala. Autoa kaupittelevan myyjän on otettava haltuunsa juuri ne kanavat, joissa asiakas ostopäätöksensä kanssa painii, asiakastyytyväisyyden ja kauppiaan oman toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi. Nyt viimeisin selkeä trendi autokaupan alalla Suomessa on netti, sekä erityisesti siellä olevat erilaiset etäkeskustelutyökalut. Sitä kautta hoituu vanhan auton arvon laskeminen, välirahan määrittäminen, vakutuusasiat, sekä rahoitus vaivatta etänä. Meillä, oman verkkosivustomme chat-palvelun kautta tulevat asiakaskontaktit ovat nyt maaliskuun aikana jopa tuplaantuneet vuoden ensimmäisiin viikkoihin verrattuna. Tämä muutos on pakottanut meidätkin panostamaan merkittävästi oman henkilökuntamme digitaalisen myynnin koulutukseen viime aikoina, J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni kertoo.

Katso tästä muita autokauppajuttuja.

Autokauppiaan rooli asiakaspalvelijana korostuu kehityksen myötä

– Tällä hetkellä moni asiakas kokee epävarmuutta auton ostossa, sillä tekniikka ja uudet käyttövoimaratkaisut kehittyvät jatkuvalla tahdilla. Uuden aallon hybridit ja sähköautot ovat monelle edelleen vieraita laitteita. Olemme panneet merkille, että moni kuluttaja turvautuu autonostotilanteissa usein tuttuun ja luotettavaan myyjään, jonka kanssa on asioitu jo vuosia. Auttavan asiantuntijan rooli automyyjän arjessa on korostunut huomattavasti teknologian myötä, mikä asettaa luonnollisesti autokaupan asiakaspalvelulle erittäin korkeat laatuvaatimukset. Myyjien on tiedettävä läpikotaisin kaupiteltavana oleva ajoneuvo, sekä oltava läsnä mitä erilaisimmissa kanavissa, jotta asiakas saa aina parhainta mahdollista palvelua, J. Rinta-Joupin toimitusjohtaja Juha Rinta-Jouppi toteaa.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Ford mukaan sähköautotestiin Saksassa

Ford Focus BEV -sahkoauto. Kuva: Ford.

Jo kymmenen vuotta sitten testattiin erilaisia sähköautoratkaisuja. Ford oli silloin aktiivisesti mukana Transitilla ja Focuksella.

Ford mukaan sähköautotestiin Saksassa

Ford on liittynyt mukaan projektiin, joka kantaa nimeä colognE-mobil. Projektissa etsitään uusia sähköisen liikkumisen muotoja Saksan kaupunkeihin.

Ensivaiheessa Ford antaa projektin käyttöön kymmenen Ford Transitia, joissa on sähköenergialla varastoituja akkuja hyödyntävä moottori.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Autoista seitsemän annetaan lähettifirmoille, kaksi Transit-bussia toimii sukkulaliikenteessä ja yksi on Kölnin kaupungin käytössä.

Myöhemmässä vaiheessa testattaviksi annetaan myös Focuksen sähköautoversiot.

Juttu oli Autotodayssa 24.3.2010.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Inkooseen kaavaillaan terminaalia uusiutuville polttonesteille

Kuva: St1.

Energiayhtiö St1 suunnittelee yhteistyössä satamaoperaattori Inkoo Shippingin kanssa uutta polttonesteterminaalia ja siihen liittyvää satamalaituria Inkoon Joddbölen alueelle.

St1:n tavoitteena on tehdä noin 40 miljoonan euron investointipäätös vuoden 2022 alkupuolella, jolloin terminaalin toiminta voisi alkaa vuoden 2023 alussa. ’

Toteutuessaan terminaali avaa St1:lle uuden reitin esim. uusiutuvien lentopolttonesteiden toimittamiselle yhtiön Göteborgin jalostamolta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Hankkeesta on käynnistetty ympäristövaikutusten arviointimenettely, jonka arvioidaan kestävän noin vuoden.

Inkoon terminaalihanke on jatkoa sarjalle investointeja, joiden myötä St1 pystyy jatkossa tuomaan markkinoille yhä enemmän uusiutuvia polttonesteitä.

St1:n Göteborgin jalostamon yhteyteen rakennetaan parhaillaan biojalostamoa. Siellä valmistettavia uusiutuvia polttonesteitä kuten HVO-dieseliä ja lentopolttonesteitä voidaan kuljettaa laivalla suoraan Inkoon terminaaliin ja sieltä edelleen suomalaisille asiakkaille.

Suunnitelman mukaan St1 tulee olemaan terminaalialueen toiminnanharjoittajana ja satamaoperaattoripalveluista vastaa Inkoo Shipping, jonka kiinteistölle uusi terminaali rakennetaan. St1 ja Inkoo Shipping ovat tehneet sopimuksen Inkoo Shippingin omistaman maa-alueen vuokraamisesta ja käytöstä.

Projektin suunnittelun, rakentamisen ja käyttöönoton aikainen työllistävä vaikutus on kaikkiaan arviolta 120 henkilötyövuotta ja terminaalin valmistuttua sen toimintojen arvioidaan työllistävän suoraan 3 – 5 henkilöä.

Lisäksi logistiikkaa hoitavat yritykset sekä laitoksen huolto ja kunnossapito työllistävät välillisesti merkittävän määrän ihmisiä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Rallin MM-sarja jatkuu aikaisintaan heinäkuussa

Ott Tänak, Sardinia 2019.. Kuva: TGR.

Rallin MM-sarja on taas typistynyt. Aikaisemmin peruttiin Argentiinan ralli ja nyt myös Portugalin ja Italian rallit on päätetty peruuttaa.

Portugalin ralli piti ajaa 21.-24. toukokuuta ja Italian Sardiniassa ajettava ralli 4.-7. kesäkuuta.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

MM-sarjan seuraava ralli saattaa siis olla Safari-ralli 16.-19. heinäkuuta. Sen jälkeen onkin seuraava Suomen MM-ralli 6.-9. elokuuta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autojen siirtofirmassa olisi töitä tarjolla — koronavirus on nostanut kysyntää

Kuva: Matti Sulanto.

Biila on yritys, joka tarjoaa autojen siirtopalvelua. Tätä varten tarvitaan kuljettajia siirtämään autoja paikasta toiseen.

Biilan mukaan yhtiö tarvitsee koronaviruksen takia räjähdysmäisesti kasvaneen kysynnän vuoksi satoja kuljettajia tekemään autojen siirtoja muun muassa ihmisten kodeista huoltoon ja takaisin – ympäri Suomen.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Työt sopivat kaikille kenellä on ajokortti. Perehdytys tapahtuu virtuaalisesti, ja työt voi aloittaa jopa tunnissa.

Kuljettaja toimii Omapaja-laskutuspalvelun kautta, joka hoitaa lakisääteiset velvoitteet ja riittävän vakuutusturvan kuljettajan puolesta.

Lue tästä lisää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Keskuskauppakamari: Tavaraliikenteen toimivuus turvattava

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Koronaviruspandemia vaikuttaa Euroopassa voimakkaasti tavaraliikenteen kulkuun. Rajojen sulkeminen on aiheuttanut viivästyksiä maantiekuljetuksissa.

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood muistuttaa, että pitkät rekkajonot Euroopan sisärajoilla viivästyttävät rahtia ja aiheuttavat ammattikuljettajille vaikeat työolosuhteet.

– Tilanne on muuttunut nopeasti ja tulee muuttumaan jatkossakin. Henkilöliikenteen rajoituksista huolimatta on tärkeää, että tavaraliikenne saadaan sujumaan. Suomen talous on verkottunut globaalitalouteen ja häiriöt logistiikkaketjuissa tuntuvat heti viennissä ja tuonnissa. Nyt on oikea hetki karsia tarpeetonta byrokratiaa, joka ei ole olennaista viruksen leviämisen estämisessä tai hidastamisessa, Wood sanoo.

Euroopan komission tavoitteena on pitää tavarankuljetukset liikkeellä Euroopassa myös poikkeuksellisina aikoina.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Jäsenvaltioiden tulee nimetä merkitykselliset rajanylityspaikat ja taata näillä rajanylityspaikoilla ”vihreät kaistat” kaikille tavarankuljetuksille. Komissio on myös asettanut 15 minuutin enimmäisajan sisältäen raja- ja terveystarkastukset maaliikenteen rajanylityksille. Wood sanoo, että komission aloite on erittäin tervetullut auttamaan tavaraliikenteen sujuvuutta Euroopassa.

– Ammattikuljettajat tekevät arvokasta työtä sekä kotimaan että ulkomaanliikenteessä. On tärkeää, että ammattikuljettajille ei aseteta aiheettomia karanteeni- tai matkustusrajoitteita ja että heille taataan turvalliset työolosuhteet myös poikkeuksellisissa oloissa, Wood sanoo.

Vihreillä rajaylityskaistoilla rajamuodollisuudet on kevennettävä minimiin. Asiakirjat on voitava toimittaa tai esittää sähköisesti. Woodin mukaan kuljettajille on annettava mahdollisuus pysyä ajoneuvossa tarkastusten ajan ja kuljettajilta ei tulisi vaatia muita asiakirjoja kuin henkilöllisyystodistus, ajokortti ja mahdollisesti todistus työnantajalta.

Tavaroiden liikkuvuuden turvaamiseksi viranomaisten tulee mitoittaa rajoitukset tarkasti. Komissio kehottaa jäsenmaita keskeyttämään voimassa olevat rajoitukset, kuten ajokiellot viikonloppuisin tai öisin.

Euroopan komissio julkaisi eilen 23.3. suositukset tavaraliikenteen toimivuuden takaamiseksi unionin sisämarkkinoilla pandemian aikana. Eri EU-maiden tilannetta koronavirustoimien osalta voi seurata täältä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Biltema ja Gigantti tarjoavat mahdollisuutta ostaa tavaraa tavaratalosta menemättä sisään myymälään

Kuva: CvB.

Tänään sekä Biltema että Gigantti ovat kertoneet palvelusta, jonka avulla tavaran hankinta liikkeestä tehdään mahdollisimman virusturvalliseksi.

Palvelun avulla ei tarvitse olla kosketuksessa myymälään, henkilökuntaan ja muihin asiakkaisiin.

Molemmat palvelut toimivat niin, että ennakkoon tilatut ja maksetut tuotteet tuodaan autoon liikkeen parkkipaikalla.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Tilatut tavarat ovat noudettavissa Biltemasta viimeistään parin tunnin kuluttua tilauksesta ja Gigantista tunnin sisällä tilauksesta.

Molemmat liikkeet ilmoittavat tekstiviestitse miten tilauksen kanssa edetään ja milloin se on noudettavissa. Noudettaessa lähetystä lähetetään liikkeen parkkipaikalta tekstiviesti kauppaan ja tavarat tuodaan autoon.

Katso lisää tästä:
Biltema
Gigantti

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Koronavirus on vähentänyt 20 – 30 % jyväskyläläisten autolla liikkumista

Sensoriverkon asennus Lutakonaukiolla Jyvaskylassa. Kuva: Jyväskylän yliopisto.

Koronavirus on vähentänyt jyväskyläläisten liikkumista merkittävästi jo ensimmäisenä viikkona rajoitusten käyttöönotosta. Tuloksissa vertailtiin tilannetta viikolla 11 ja viikolla 12.

Jyväskylän liikennevaloissa havaittujen autojen määrä on laskenut noin 23 prosenttia viikossa. Autoilijoiden määrä liikennevaloissa laski lähes 360 000 autolla yli 1,5 miljoonasta 1,2 miljoonaan. Autoilijoiden määrissä suurin pudotus liikennevaloissa oli keskiviikkona 18.3.2020.

Parkkihalleista varattujen paikkojen määrä on laskenut noin 26 prosenttia viikossa. Viikolla 11 Jyväskylän keskustan parkkihalleissa pysäköi 11 343 autoa ja viikolla 12 lähes 3 000 autoa vähemmän.

WiFi-laitelaskurien tekemät havainnot laskivat viikossa noin 18 prosenttia. WiFi-laitelaskuri havaitsi viikkoon 11 verrattuna reilusti yli 100 000 WiFi-laitetta vähemmän viime viikolla, jolloin määrät putosivat 615 000 laitteesta 506 000 laitteeseen.

Esimerkiksi Aren aukion ihmismääriin koronatilanne ei vaikuttanut niin paljon viikonloppuna kuin viikolla. Matkakeskuksen havaintoihin vaikutus taas oli suhteessa suurin lauantaina.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Raportin mittausdata on saatu liikennevaloista, parkkihallien kävijämääristä ja WiFi-laitelaskureista, jotka mittaavat anonyymisti WiFi-laitteiden määrää eri mittauspisteistä Jyväskylän kaupungissa. Avoin reaaliaikainen data julkaistaan https://jklopen.fi-sivustolla.

Hanketta rahoittavat Pirkanmaan liitto (Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitus, Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020), Keski-Suomen liitto, Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. jklopen.fi -palvelua on rakennettu ”Ekologiset älykkäät ja turvalliset teollisen internetin palvelut” EAKR -hankkeessa yhdessä Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän yliopiston ja TNNetin kanssa. Järjestelmää kehitetään edelleen ja sensoriverkko kasvaa tulevaisuudessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Leuto talvi on innostanut autoilijoita kaahaamaan — Espoossa poliisi otti talteen aivan tuoreen kortin

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että leuto talvi on innostanut autoilijoita kaahaamaan poliisin toiminta-alueella.

Esimerkiksi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia on Länsi-Uudellamaalla todettu ajalla 1.1.-23.3.2020 kokonaista 101 kpl, kun vastaavaan aikaan vuonna 2019 saldo oli 59 kpl, ja vuonna 2018 vain 37 kpl.

Kokonaismäärä kasvaa vuosi vuodelta

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella liikenteen vaarantamiset ovat nousseet vuosi vuodelta. Vuonna 2019 kokonaismäärä oli 30 % suurempi kuin vuonna 2018. Liikenteen valvonta ei ole lisääntynyt, joten kyseessä on muutos kuljettajien asenteissa.

– Viime viikonloppuna Länsiväylällä nuori mies ajoi muutaman päivän ikäinen ajokortti taskussaan 162 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Kyydissä nuorella miehellä oli kolme kaveria. Tämän ajokortin tarina jäi varsin lyhyeksi, toteaa komisario Ilkka Kantola.

Kantola saa pöydälleen sydäntä särkeviä selityksiä siitä, kuinka koko elämä menee pilalle ajokiellon vuoksi.

Hän toteaakin, että jos ajokiellosta aiheutuu kohtuutonta harmia, niin olisi viisainta ajatella seuraamuksia jo etukäteen ennen kuin painaa kaasupoljinta liian syvälle.

Katso tästä muita ylinopeusjuttuja.

– Pieni ylitys voi tapahtua vahingossa, mutta esim. nopeusrajoituksen ylittäminen yli 40 km/h on täysin tietoinen teko. Valitettavasti myös ”ajokieltojen uusijoita” löytyy vuosi vuodelta enemmän, Kantola sanoo.

– Ajokiellon lisäksi kannattaisi muistaa, että jarrutusmatka kasvaa suhteessa nopeuden neliöön. Eli nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Sama tapahtuu törmäysenergialle, joten ulosajossa tai kolarissa seuraamukset ovat huomattavasti vakavampia, Kantola päättää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Myös Taksi Helsinki tarjoaa kauppapalvelua — ostosten toimitus maksaa 20 €

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Kerroimme eilen yhdestä taksiyrityksen kauppapalvelusta, ja nyt myös Taksi Helsinki lähtee mukaan samantapaisella palvelulla.

Taksi Helsingin lähikauppapalvelussa kuljettaja hoitaa asiakkaan kauppaostokset annetun listan mukaisesti ja toimittaa ne hänelle suoraan kotiovelle.

Asiakas voi esittää toiveen lähikaupasta, jossa haluaa ostokset hoidettavan. Jos kaupassa ei ole toivottuja tuotteita, kuljettaja soittaa asiakkaalle mahdollisista lisäohjeista.

Kuljettaja maksaa ostokset, toimittaa ne kotiovelle. Asiakas voi maksaa kortilla, MobilePaylla tai käteisellä ostokset, mahdollisen pysäköintimaksun sekä 20 euron palvelumaksun.

– Palvelulla haluamme helpottaa etenkin niiden ihmisten arkea, joiden tulee nyt pysytellä kotioloissa ja välttää kontaktia muiden ihmisten kanssa. Seniorit, lapsiperheet ja karanteenissa olevat tarvitsevat uusia palveluita arjen perusasioiden pyörittämiseksi. Tämä on meidän tapamme tukea heitä tässä uudenlaisessa tilanteessa, kertoo myyntipäällikkö Juhani Pitsinki Taksi Helsingistä.

Palvelun voi tilata joko Taksi Helsingin nettisivuilta löytyvällä tilauslomakkeella, tai soittamalla numeroon 0300 472 404. Puhelun hinta on 1 euro + mpm/pvm. Tilauksen yhteydessä annetaan yhteystiedot, ostoslista sekä mahdollinen toivottu lähikauppa.

Lähikauppapalvelun toimintaohjeet:

  • Palvelun voi tilata joko osoitteesta www.taksihelsinki.fi/lahikauppapalvelu löytyvällä tilauslomakkeella, tai soittamalla numeroon 0300 472 404. Puhelun hinta on 1 euro + mpm/pvm.
  • Asiakas antaa tilatessaan ostoslistan, omat yhteystiedot, toimitusosoitteen sekä mahdollisen lähikauppatoiveen. Kaupan pitää olla lähikauppa ja ostosten kohtuulliset (alle 100 euroa).
  • Kuljettaja käy asiakkaan puolesta kaupassa ja ostaa toivotut tuotteet. Kuljettaja soittaa asiakkaalle, mikäli kaupassa ei ole toivottuja tuotteita. Kun ostokset on tehty, kuljettaja toimittaa ne asiakkaalle.
  • Palvelu maksaa asiakkaalle 20 € + kauppaostokset sekä mahdollisen pysäköintimaksun
  • Maksutapana käy käteinen, maksukortti sekä MobilePay. Mikäli maksu tapahtuu kortilla, asiakkaan tulee mennä autolle maksamaan palvelu ja ostokset.
  • Lisätietoja nettisivuilta: www.taksihelsinki.fi/lahikauppapalvelu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //