Koti Blogi Sivu 1640

Autotoday 10 vuotta sitten: Ulkomaiset kaupustelijat häiritsevät edelleen liikennettä

Kuva: Matti Sulanto.

Kymmenen vuotta sitten ulkomaiset maanteiden varsilla olevat kaupustelijat olivat liikkeellä jo tähän aikaan vuodesta. Tuleekohan tällaisia kauppiaita tänäkin vuonna teiden varsille?

Ulkomaiset kaupustelijat häiritsevät edelleen liikennettä

Ulkomaalaiset rihkamakauppiaat ovat olleet myös tänään liikkeellä ja havaintoja on tullut eri puolilta Varsinais-Suomea. Poliisi partioi eilen pitkään mm. ykköstiellä, josta tuli useita ilmoituksia liikennettä pysäyttävistä kaupustelijoista.

Poliisi on pysäyttänyt ja tarkastanut epäiltyjä ja heidän käytössään olleita ajoneuvoja. Samalla on varmistettu, että maassaoloedellytykset täyttyvät.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Mikäli kaupustelu on häiritsevää tai liikennettä yritetään pysäyttää, tulisi siitä ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.

Vain tällä tavalla poliisi saa nopeasti tiedon asiasta ja voi puuttua siihen tehokkaasti. Kaupustelijat vaihtavat jatkuvasti paikkaa, siksi heidän käytössä olevien ajoneuvojen rekisteritunnusten ilmoittaminen poliisille helpottaa kiinnisaamista.

Juttu oli Autotodayssa 15.3.2010.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: C More tarjoaa hiljentyneeseen formulakevääseen koosteita menneiltä vuosilta

Ferrari F1-auto 2001. Michael Schumacher. Kuva: Ferrari.

Formulakansan kalenterissa on nyt tyhjä aukko: kevät oli varattu toinen toistaan sykettä nostattavammille F1-kisoille, jotka nyt väistyivät koronaviruksen takia.

C Moren kattava kokonaisuus ikimuistoisia F1-kausia tuo pienen valonpilkahduksen formuloiden suurkuluttajille.

Yhteensä 11 kausikoostetta pitävät sisällään legendaariset Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen mestaruusvuodet, Michael Schumacherin loiston hetkiä sekä Ayrton Sennan ja Alain Prostin kaksintaistelut.

Kausikoosteiden lisäksi C More tuo katsottavaksi neljä erikoishaastatteluihin perustuvaa dokumenttia.

Ranskalaismestari Alain Prostista ja Mika Häkkisestä kertovien dokumenttien lisäksi luvassa on kaksi ohjelmaa yhdestä kaikkien aikojen F1-mestareista: Ayrton Senna -dokumentissa käydään läpi Sennan loistokasta uraa, ja Senna Special -ohjelmassa Damon Hill muistelee entisen tallikaverinsa traagiseen kuolemaan johtaneita tapahtumia Imolan radalla.

F1-puutostilan lievittämisen voi aloittaa heti cmore.fi-suoratoistopalvelussa, jonne ensimmäiset kausikoosteet ja dokumentit on lisätty. Sisältöä täydennetään jatkuvasti sitä mukaan, kun vanhat lähetykset saadaan käsiteltyä sopivaan muotoon.

Kevään mittaan kausikoosteita esitetään myös C More Maxin illoissa. Sarjan käynnistää F1-kausi 1988: Sennan ensimmäinen torstaina 26.3.klo 17.55.

Kausikoosteet

F1-kausi 1988: Sennan ensimmäinen
Kaudesta 1988 käynnistyi kahden F1-legendan välinen, vuosia kestänyt kaksintaistelu. Ayrton Senna siirtyi kaksinkertaisen maailmanmestarin, Alain Prostin tallikaveriksi McLaren-Hondalle. Kaksikko taisteli tasaisesti mestaruudesta läpi kauden.

F1-kausi 1989: Senna vs. Prost
Legendojen kaksintaistelu, osa 2. Sennan ja Prostin kylmät välit muuttuivat jäisiksi kauden edetessä. Kiivas taistelu huipentui mestaruuden kannalta kohtalokkaaseen kolarointiin Japanin GP:ssä.

F1-kausi 1990: Legendojen taistelu, osa 3
Alain Prost sai tarpeekseen ”tallikaveruudesta” Ayrton Sennan kanssa, ja siirtyi McLarenilta Ferrarille. Kaksinkamppailu jatkui kiivaana radalla. Japanin GP:n kolarointi huipensi jälleen kuuman mestaruustaiston.

F1-kausi 1994: Tragediaa ja uusia legendoja
Kausi 1994 muistetaan erityisesti Imolan traagisesta viikonlopusta. Ayrton Senna ja Roland Ratzenberger menehtyivät kauden kolmannen kisaviikonlopun aikana. Nuori Michael Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa. Mika Häkkinen nousi ensimmäisiä kertoja palkintopallille. Suomalaisista mukana olivat myös Jyrki Järvilehto ja Mika Salo.

F1-kausi 1997: Häkkisen läpimurto
Mika Häkkinen kiidätti McLareniaan useasti johtopaikalla, mutta keskeytysten vuoksi uran avausvoitto tuli vasta kauden viimeisessä osakilpailussa Jerezissä. Mestaruustaistelu kävi kuumana loppuun saakka ja ratkesi dramaattisesti Michael Schumacherin ja Jacques Villeneuven kolarointiin.

F1-kausi 1998: Häkkisen ensimmäinen
Mika Häkkisen ja Michael Schumacherin välinen mestaruustaisto huipentui kauden viimeisessä osakilpailussa Japanissa. Häkkinen voitti kahdeksan kisaa ja Schumacher kuusi.

F1-kausi 1999: Häkkinen vs. Ferrarit
Ferrarien vauhti kiihtyi, mutta Mika Häkkinen kiidätti McLareninsa toiseen perättäiseen mestaruuteen. Loppuhuipennus tapahtui jälleen kauden viimeisessä kisassa, Japanissa. Schumacherin loukkaannuttua kauden puolivälissä nähtiin Ferrarin ratissa myös Mika Salo. Mestaruus ratkottiin lopulta Häkkisen ja Eddie Irvinen välillä.

F1-kausi 2003: Schumi vs. Kimi
Kimi Räikkönen antoi McLarenilla väkevän vastuksen edellisen kauden ylivoimaisesti voittaneelle Ferrarin Michael Schumacherille. Uran avausvoitto ja yhteensä kymmenen palkintopallisijaa pitivät suomalaisen mestaruustaistelussa mukana viimeiseen kisaan saakka.

F1-kausi 2005: Alonso vs. Räikkönen
Kimi Räikkösen esitykset radalla herättivät ihailua läpi kauden. Seitsemän voittoa ja 11 palkintopallisijaa riittivät taas MM-taistelussa kakkossijaan. McLarenin moottoriviat pilasivat MM-haaveet ja Renaultin Fernando Alonsosta tuli siihen mennessä kautta aikojen nuorin mestari.

F1-kausi 2007: Jäämiehen vuosi
Kimi Räikkönen aloitti ensimmäisen kautensa Ferrarilla osakilpailuvoitolla ja päätti sen mestaruusjuhliin. Titteli ei tullut helpolla. Loppukauden raivoisa takaa-ajo huipentui viimeisessä kilpailussa, kun hän nousi MM-sarjan kolmannelta sijalta yhdellä pisteellä McLaren-kuljettajien edelle.

F1-kausi 2008: Viimeiseen mutkaan
Mestaruus ratkesi kauden viimeisessä kisassa, viimeisen kierroksen viimeiseen mutkaan. Lewis Hamiltonista tuli siihen mennessä kaikkien aikojen nuorin mestari. Kolmanneksi MM-sarjassa sijoittunut Ferrarin Kimi Räikkönen voitti kaksi kisaa ja McLarenin Heikki Kovalainen yhden.

Dokumentit: F1-legendat

F1-legendat: Alain Prost
Lähikuvassa nelinkertainen maailmanmestari, Alain Prost. Ranskalainen muistelee Sky Sportsin erikoishaastattelussa uransa vaiheita. Prost oli radalla lempinimensä mukaisesti ”professori”, todellinen taktikko ja strategi.

Prost ajoi ensimmäisen 51 voitostaan v. 1981 ja viimeisen mestaruuteen päättyneellä kaudella 1993. Prostin ja Ayrton Sennan kaksintaistelut radalla ja sen ulkopuolella toivat molemmista kuskeista parhaat ja pahimmat puolet esiin.

F1-legendat: Ayrton Senna
Dokumentti yhdestä kaikkien aikojen F1-mestareista. Ayrton Senna voitti urallaan kolme maailmanmestaruutta, mutta hänet muistetaan paljon muustakin. Brasilialainen oli aika-ajojen kuningas, sadekelien mestari ja peräänantamaton taistelija. Sennan ura ja elämä päättyivät traagisesti Imolan radalla vuonna 1994.

F1-legendat: Senna Special
Ayrton Sennan viimeinen tallikaveri, Damon Hill, muistelee kauden 1994 tapahtumia. Hill palaa traagisten tapahtumien näyttämölle Imolaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Millaisen kuvan F1:n legendaarisin kuljettaja jätti nuoreen tallikaveriin ja miten Imolan viikonloppu eteni?

F1-legendat: Mika Häkkinen
Mika Häkkinen Sky Sportsin erikoishaastattelussa. Häkkinen käy läpi F1-uransa kohokohtia ja vaikeimpia hetkiä. Tarkastelussa mm. vuoden 1995 onnettomuus, maailmanmestaruudet ja taistelut Michael Schumacherin kanssa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday tutustui: Ford Focus Wagon Active — hieman korkeampi Focus

Kuva: CvB.

Ford Focus oli viime vuonna Vuoden Auto Suomessa 2019, ja automalli sai ansaittua huomiota pitkin vuotta.

Focusta saa monenlaisena vaihtoehtona. Kori voi olla viisiovinen tai wagon, ja varustetasoja perusmallissa on kaksi, Trend ja Titanium. Lisäksi on Active, joka on samalla sekä versio että varustetaso.

Lisäksi Focuksesta on tarjolla luksusversio Vignale ja urheilullinen versio ST.

Active-mallilla autosta halutaan tehdä hieman katumaasturimaisempi. Auton maavara on kolme senttiä suurempi kuin perusmallissa, ja autossa istutaan hieman korkeammalla.

Kuva: CvB.

Tutustuimme Focus Wagon Active -malliin, jossa oli tehokas 182 hevosvoiman moottori ja automaattivaihteisto.

Active-malliston halvin versio maksaa runsaat 24 000 euroa ja kallein versio runsaat 31 000 euroa. Halvin vaihtoehto on 5-ovinen 125-hevosvoimaisella bensiinimoottorilla varustettu malli ja kallein 150-hevosvoimaisella dieselmoottorilla varustettu Wagon.

Koeajomallin lähtöhinta on runsaat 30 000 euroa.

Koeajoautossa oli monipuolinen varustus ja lisäksi runsaasti lisävarusteita.

Auton vakiovarustukseen kuuluu muun muassa avaimeton käynnistys, kahdeksantuumaisella näytöllä oleva sync-multimediajärjestelmä, 17 tuuman kevytmetallivanteet, ajovaloautomatiikka, parkkitutkat eteen ja taakse, vakionopeudensäädin, kattokaiteet, pieni varapyörä sekä sähkötoimiset taittuvat ja lämmitettävät sivupeilit.

Kuva: CvB.

Vakiona on myös kaistanpitoavustin, törmäyksenestoavustin, älykäs nopeudenrajoitin ja törmäyksen jälkeinen jarrutusjärjestelmä.

Koeajoautossa oli lisäksi neljä erillistä lisävarustepakettia: Technology Pack, Winter Pack, Comfort Pack ja Parking Pack.

Katso tästä muut koeajot.

Technology Pack pitää sisällään liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän, kuljettajan vireystilan valvonnan, automaattiset kaukovalot, aktiivisen vakionopeudensäätimen, stop&go- ja ajolinja-avustimen, automaattiset pyyhkijät, automaattisesti himmenevän taustapeilin ja saattovalot.

Winter Pack tuo autoon lämmitettävän tuulilasin ja lämmitettävän ohjauspyörän.

Kuva: CvB.

Comfort Pack pitää sisällään muun muassa kaksoisautomaattisen ilmastoinnin.

Parking Pack tuo automaattivaihteisiin autoihin automaattisen pysäköintiavustimen, 180 asteen kuvalla varustetun peruutuskameran ja ovien reunasuojukset.

Lisävarustepakettien lisäksi koeajoautossa oli led-ajovalot ja led-takavalot sekä polttomoottorikäyttöinen lisälämmitin.

Autossa oli lisäksi tuulilasinäyttö, AGR-sertifioidut 18-suuntaisesti säädettävät etuistuimet sekä risteävän liikenteen varoitus- ja jarrutusjärjestelmällä varustettu kuolleen kulman valvontajärjestelmä.

Lisävarusteet nostivat hinnan melkein 39 000 euroon.

Kuva: CvB.

Ajotuntuma perinteistä Focusta

Lähdimme siis liikkeelle melko hyvin varustellulla ja hieman korkeammalla Focuksella, jossa oli lisäksi terhakka ja tehokas moottori.

Ajotuntuma oli taattua Focusta, eikä moitittavaa juuri ollut koko koeajolenkin aikana.

Focus Active on hyvä matka-auto ja kulkee vakaasti kovavauhtisessakin ajossa.

Auton automatiikka toimi hyvin, esimerkiksi automaattiset kaukovalot toimivat riittävän ripeästi.

Kuva: CvB.

Kaistallapitoavustin toimi hyvin moottoritiellä ja helpotti ajamista.

Auton ohjaamossa on kohtalaisen hyvin tilaa, mutta korkeussuunnassa ei ole maasturimaista tilan tuntua. Käytännössä Active ei tuo oikeastaan mitään merkittävää lisäarvoa tavalliseen Focukseen verrattuna. Ehkä suurin plussa on hieman korkeampi maavara.

Ajettavuudessa Focus Active ei yllätä, vaan Focuksen jo perinteinen hyvä ajettavuus on myös Active-mallissa.

Focuksen hallintalaitteisiin pääsee hyvin käsiksi, ja merkittävin yllätys on pyöritettävä vaihdevalitsin.

Kuva: CvB.

Koeajoautossa oli myös automaattinen vakionopeussäädin, joka toimi hyvin ja jota oli helppo käyttää ohjauspyörän vasemmasta puolasta.

Ajotilojen valintapainike on keskikonsolissa, ja tiloissa on valinnanvaraa: eco-, normal- ja sport-tilojen lisäksi tarjolla ovat myös liukas- ja maastovaihtoehdot.

Istuimien säädöt sai hyvin kohdalleen, eikä ongelmia tullut pitkälläkään matkalla.

Focus Wagonin tavaratila perusmallissa on 375 litraa, joka kasvaa 1320 litraan selkänojia kaatamalla. Tavaratilan pohjan alla on tilapäiskäyttöön tarkoitettu varapyörä. Se on monelle auton hankkijalle varmaan mieluisa varuste.

Kuva: CvB.

Koeajoauto on hyvä matka-auto, mutta toimii se luontevasti mutkaisemmallakin tiellä. Auto ohjautuu tarkasti ja sen käytös mutkissa on hyvin tasapainoista. Focus ei kallistele kovavauhtisessakaan ajossa.

Auton 182-hevosvoimaisessa moottorissa on riittävästi suorituskykyä. Etenkin Sport-ajotilassa maantiellä ohitukset sujuvat nopeasti.

Auton kulutus oli koeajolenkin aikana noin 7 litraa sadalla kilometrillä. Ford lupaa autolle kulutukseksi noin 6 l/100 km.

Kuva: CvB.

Kenelle?

Focus Activella ei oikein ole ihan selkeätä kohderyhmää. Tavallinen Ford Focus on jo perinteinen perheauto, joka täyttää useimpien ihmisten tarpeet.

Jos kuitenkin haluaa hieman korkeamman ja hieman erilaisemman Focuksen, voi valita Active-mallin. Se ei kuitenkaan tuo merkittävästi lisää ominaisuuksia käyttäjälle.

Koeajo ja teksti: Niclas von Bell, Clas von Bell.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

Suomalaistekniikka saksalaisen autojen valaistusvalmistajan tuotteisiin

Arkistokuva. Kuva: TactoTek.

Suomalainen TactoTek, muoviin valetun rakenteellisen elektroniikan (IMSE) markkinajohtaja ja saksalainen, johtava autojen valaistusten suunnittelija ja valmistaja Lightworks GmbH julkistivat tänään, että yritykset alkavat tehdä yhteistyötä muoviin valettujen valaistusratkaisujen suunnittelussa.

Yritykset tehostavat yhdessä muoviin valetun valaistuksen kehitystä ja käyttöä autojen sisä- ja ulko-osien muotoilussa ja toiminnallisuudessa.

– Valaistus on tärkeässä osassa yli 95 prosentissa asiakkaidemme IMSE-ratkaisuista. Muotoilussa, merkkivaloissa ja hälytystoiminnoissa käytetyissä ratkaisuissa suunnittelijat käyttävät valaistusta todella luovasti. Näin loppukäyttäjille voidaan tarjota lisäarvoa tuottavia ominaisuuksia. Lightworks osaa yhdistää erittäin ammattitaitoisesti asiakkaidensa toivomaa estetiikkaa ja muotokieltä valaistussuunniteluun ja optiseen tekniikkaan. Näin he pystyvät luomaan uuden ajan valaistusratkaisuja, toteaa TactoTekin markkinointijohtaja Dave Rice.

Lue tästä lisää TactoTekistä.

TactoTekin IMSE-teknologiaan pohjautuvissa ratkaisuissa ledit ja niitä ohjaavat painetut piirilevyt on integroitu ruiskuvaletun muoviosan sisään. Lopputuloksena on erittäin ohuita, saumattomia komponentteja, joita voi muovata eri muotoisiksi ja valmistaa tehokkaasti massatuotantona.

– Ajoneuvoissa sisutukseen ja toiminnallisuuteen käytettävä valaistus on tärkeämmässä osassa kuin koskaan aikaisemmin. IMSE-teknologia yhdistää dynaamiset valaistustekniikat, koristeelliset autojen pintaratkaisut ja käyttöliittymät niinkin ohuisiin kuin kahden millimetrin paksuisiin, kolmiulotteisiin rakenteisiin. IMSE-teknologian avulla voimme täydentää monia tarjoamiamme valaistusratkaisuita, toteaa Lightworksin perustaja ja toimitusjohtaja Michel Höfgren.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi katalyytti vauhdittaa puhtaan vetypolttoaineen valmistusta

Kaaviokuva grafeenin ja hiilinanoputken muodostamasta hybridinanomateriaalista, kun materiaalin yksittäisiä atomeja on korvattu epäpuhtausatomeilla. Materiaali katalysoi tehokkaasti tärkeitä sähkökemiallisia reaktioita veden elektrolyysilaitteissa sekä polttokennoissa. Kuva: Aalto-yliopisto.

Vedyllä toimivat polttokennot ovat lupaava, puhdas vaihtoehto fossiilisille polttoaineille etenkin ajoneuvoissa. Niiden yleistyminen edellyttää paitsi edullisia ja tehokkaita polttokennoja, myös sähkökatalyyttejä, jotka tuottavat vetyä vähäpäästöisesti, sähkökemiallisessa reaktiossa.

Prosessi on sitä tehokkaampi, mitä vähemmän energiaa menetetään, kun vesi hajotetaan hapeksi ja vedyksi. Katalyytillä on prosessissa merkittävä rooli, ja siksi tehokkaiden ja edullisten katalyyttien kehittäminen on tärkeää.

Aalto-yliopiston fysiikan ja kemian tutkijat ovat yhteistyössä ranskalaisten ja itävaltalaisten tutkijoiden kanssa kehittäneet uuden katalyyttimateriaalin, joka nopeuttaa sähkökemiallisia reaktioita enemmän kuin mikään nykyisin kaupallisesti saatavilla oleva katalyyttimateriaali.

– Haluamme korvata perinteiset arvometalleihin, kuten platinaan ja iridiumiin, perustuvat kalliit ja harvinaiset katalyytit erittäin aktiivisilla, edullisilla ja hyvin saatavilla olevilla vaihtoehdoilla. Näitä ovat esimerkiksi grafeeni ja hiilinanoputket sekä typpi ja jotkin siirtymämetallit kuten kupari ja rauta, sanoo Aalto-yliopiston tutkijatohtori Mohammad Tavakkoli.

Siirtymämetallit ovat hyvin reaktiivisia ja muodostavat helposti erilaisia yhdisteitä.

Sormenpään koko, tenniskentän pinta-ala

Tutkijat loivat erittäin huokoisen materiaaliyhdistelmän grafeenista ja hiilinanoputkista ja korvasivat osan materiaaliyhdistelmän hiiliatomeista muiden hyviksi katalyyteiksi tiedettyjen alkuaineiden yksittäisillä atomeilla. Nämä epäpuhtausatomit tekivät huokoisesta materiaaliyhdistelmästä entistäkin tehokkaamman.

Tavallisesti katalyytit asetetaan loppusovelluksessa – tässä tapauksessa sähkökemiallisessa kennossa – katalyytin pohjana toimivan substraatin eli kasvatusalustan pinnalle.

Tutkijat kasvattivat katalyysimateriaalia itse kehittämällään, kemialliseen synteesiin perustuvalla menetelmällä.

Siinä esikäsitelty substraatti, hiiltä sisältävää kaasua sekä epäpuhtausatomien lähteitä laitetaan kasvatusuuniin.

Katalyyttinä toimivat nanomateriaalit muodostuvat kasvatusuunissa riittävän korkeassa lämpötilassa, tyypillisesti noin 1000 celsiusasteessa.

Yksi uuden katalyysimateriaalin tehokkuuden salaisuuksista on sen huokoisuus.

– Sen ansiosta katalyytin, kasvatusalustan sekä katalysoitavan aineen eli tässä tapauksessa veden välinen aktiivinen pinta-ala on todella suuri. Esimerkiksi sormenpään kokoinen kalvo nanohiiliputkea saattaa pinta-alaltaan vastata muutamaa tenniskenttää. Pinta-ala suhteessa tilavuuteen on äärimmäisen suuri, ja tämä on keskeinen tekijä katalyytin aktiivisuudelle, kertoo vanhempi tutkija Kimmo Mustonen Wienin yliopistosta.

Tutkimustulokset voivat parhaimmillaan ohjata vetyä energianaan käyttävien laitteiden järkevää suunnittelua.

– Vetyteknologia on erityisen hyödyllinen paljon energiaa tarvitsevissa ja liikkuvissa laitteissa. Käyttökohteita löytyy esimerkiksi avaruusteknologiassa, satelliittipuhelimissa tai tavarakuljetuksiin tarkoitetuissa droneissa. Vetypolttokennoissa on yksinkertaisuutensa vuoksi hyvä toimintavarmuus ja suuri energiatiheys. Niitä voidaan myös käyttää siellä, missä sähkövirtaa ei ole saatavissa tai akkuteknologia ei ole riittävä, sanoo Mustonen.

Tutkimuksessa olivat Aalto-yliopiston lisäksi mukana CNRS-tutkimuskeskus Ranskassa ja Wienin yliopisto Itävallassa.

Artikkeli:

Mesoporous Single-Atom-Doped Graphene‒Carbon Nanotube Hybrid: Synthesis and Tunable Electrocatalytic Activity for Oxygen Evolution and Reduction Reactions. Mohammad Tavakkoli, Emmanuel Flahaut, Pekka Peljo, Jani Sainio, Fatemeh Davodi, Egor V. Lobiak, Kimmo Mustonen and Esko I Kauppinen ACS Catal. 2020, https://doi.org/10.1021/acscatal.0c00352

Škodalla nelivetomalleja ollut tarjolla jo yli 20 vuotta

Skoda Kodiaq neliveto läpileikkaus. Kuva: Skoda.

Škoda on käyttänyt nykyaikaista nelivetotekniikkaa jo vuonna 1999 esitellystä Octavia Combi 4×4 -mallista alkaen.

Nelivedon suosio on vuosien mittaan jatkanut kasvamistaan. Nykyisin käytettävän viidennen sukupolven nelivetotekniikan ydin on elektronisesti ohjattu monilevykytkin, joka toimii täysin automaattisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti.

Sen myötä neliveto pääsee oikeuksiinsa märillä, liukkailla ja lumisilla tienpinnoilla. Moottorin voiman jakautuminen säädeltävässä suhteessa etu- ja takapyörille parantaa ajamisen turvallisuutta ja auton ajettavuutta kaikkina vuodenaikoina ja huonoissakin olosuhteissa.

Vuonna 1999 Škoda toi markkinoille ensimmäisen nelivetoautonsa, Octavia Combi 4×4 -farmarimallin. Vuoden 2019 loppuun mennessä Škoda on toimittanut asiakkailleen kaikkiaan yli miljoona nelivetoista autoa. Pelkästään vuonna 2019 Škoda Auto valmisti yli 157 000 nelivetoista Octaviaa, Superbia, Karoqia ja Kodiaqia.

Normaaleissa ajotilanteissa etupyörät vetävät. Kun vetopidon menettämisen vaara uhkaa, elektronisesti ohjattu hydraulinen monilevykytkin alkaa sekunnin murto-osien kuluessa välittää osan moottorin väännöstä takapyörille, joten auton vetopito säilyy. Näin moottorin voima välittyy optimaalisesti, tarpeen mukaisesti ja ilman kuljettajan erityisiä toimia.

Elektroninen ohjaus säätelee millisekunneissa

Škodan nelivetojärjestelmän toiminta linkittyy tärkeimpiin avustinjärjestelmiin kuten lukkiutumattomiin jarruihin, ajonvakautukseen ja elektroninen tasauspyörästölukkoon.

Niistä muodostuva ohjainlaitteiden kokonaisuus pystyy reagoimaan ajo-olosuhteiden ja ajotilanteen kriittisiin muutoksiin millisekuntien nopeudella, esimerkiksi kun autolla ajetaan kaarteeseen suurella nopeudella tai kun toisen puolen pyörät osuvat huonommin pitävälle pinnalle kuin toisen.

Elektroniikka varmistaa vaikka vain yhden pyörän pyörimistä säädellen auton pysymisen turvallisesti suunnassaan. Näin tapahtuu esimerkiksi ajettaessa kaarteeseen suurella nopeudella, jolloin paino kaarteen sisäreunan puoleisilla pyörillä kevenee.

Tällöin moottorin voimaa välitetään enemmän vastakkaisen puolen pyörille auton vakauttamiseksi. Škodan 4×4-tekniikka tukee myös auton dynaamisten avustinjärjestelmien toimintaa varmistaen hyvät ja sujuvat liikkeellelähdöt sekä kuivalla että märillä ja liukkailla pinnoilla.

Erityisesti perävaunua tai asuntovaunua vetävät arvostavat nelivetoauton kaksivetoista autoa parempaa kykyä lähteä vaunun kanssa liikkeelle ja erityisesti ylämäkeen. Lisäksi Škodan 4×4-mallien suurin sallittu perävaunumassa on jopa 25 prosenttia vastaavaa pelkästään etuvetoista autoa suurempi.

Kulutusoptimoitu nelivedon ohjaus

Škodan nykyisten 4×4-mallien sydän on elektronisesti ohjattu viidennen sukupolven hydraulinen monilevykytkin.

Hydraulinen järjestelmä säätelee moottorilta tulevan voiman jakautumista etu- ja takapyörille jatkuvasti.

Tavallisissa ajotilanteissa etupyörät vetävät. Tarpeen vaatiessa monilevykytkimen öljynpainetta nostetaan, jolloin levykytkinpakka puristuu kokoon ja voimaa alkaa välittyä takapyörille. Tämä säätely vaihtelee ajoradan pinnan vaihtelujen mukaisesti.

Elektroninen ohjainlaite säätelee voiman jakautumista automaattisesti ja heti havaittuaan pienenkin pyörintänopeuseron etu- ja takapyörien välillä.

Ohjainlaite saa tunnistimilta tärkeät tiedot kuten moottorin kierrosluku, kaasupolkimen asento, pyörien pyörintänopeudet, ohjauspyörän kulma sekä auton pitkittäis- ja sivuttaiskiihtyvyys. Niiden perusteella se ohjaa järjestelmän toimintaa.

Siten elektroniikka pystyy reagoimaan millisekunneissa jo pienimpiinkin muutoksiin ja varmistamaan, että moottorin voiman jako etu- ja takapyörille tapahtuu aina ajotilanteeseen parhaiten sopien. Auto etenee luotettavasti myös tilanteissa, joissa etupyörillä ei ole vetopitoa.

Silloin monilevykytkin välittää jopa 90 prosenttia moottorin voimasta takapyörille. Äärimmäisissä tilanteissa järjestelmä pystyy ohjaamaan peräti 85 prosenttia voimasta vain yhdelle pyörälle.

Neliveto on tehokas ja siten myös taloudellinen. Takapyörät alkavat vetää vain, kun ajotilanne sitä vaatii.

Tasaisessa ajossa, kevyellä kuormalla ajettaessa tai suoraan ajettaessa moottorin voima välittyy energiaa säästäen ensisijaisesti etupyörille.

Škodan 4×4-mallisto laajentunut

Kuluneina vuosina Škoda on systemaattisesti laajentanut nelivetomallistoaan. 4×4-malleilla on ollut huomattava osa Škodan suosion kasvussa.

Neliveto on tarjolla yhä useampaan automalliin lisävarusteena, ja monessa mallissa se on vakiona.

Katumaasturimallit Karoq ja Kodiaq ovat saatavissa nelivetoisina. Myös kolmannen sukupolven Octavia- ja Superb-mallisarjoista löytyy useampi nelivetoinen vaihtoehto. Vuonna 2019 Škoda oli Suomen toiseksi rekisteröidyin merkki nelivetoisten joukossa. Škodan myynnistä noin viidennes on nelivetoisia malleja. (Lähde Traficom)

Škodan 4×4-mallien suosion kasvu heijastuu myös kolmoisvoittona saksalaisen Auto Bild Allrad -nelivetoautolehden Vuoden 2019 nelivetoautot -lukijaäänestyksessä.

Superb voitti palkinnon jo kymmenettä kertaa; tällä kertaa voitto tuli tuontiautojen luokassa ”Alle 40 000 euron nelivetoautot”.

Viidennen kerran Octavia Scout voitti tuontiautojen luokan “Neliveto-crossover”.

Kodiaq puolestaan voitti tuontiautojen luokan “Alle 35 000 euron offroad-autot ja katumaasturit”.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz Certified-takuuvaihtoautot ovat Euroopan laajuinen konsepti

Kuva: CvB

Mercedes-Benz -maahantuojat useimmissa Euroopan maissa tarjoavat asiakkaille uuden auton vaihtoehdoksi maahantuojan sertifioiman tarkastuksen läpikäyneen ja takuun alaisen Mercedes-Benz -vaihtoauton. Suomessa Certified-takuuvaihtoautot ovat myynnissä Veho-liikkeissä.

Käytettyjen Mercedes-Benz-henkilöautojen kysyntä on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Yhtenä osoituksena on kasvanut käytettyjen autojen maahantuonti.

Viime vuonna Suomeen tuotiin yli 9000 käytettyjä Mercedes-Benziä, joka edustaa yli viidenneksen osuutta viime vuoden aikana kaikista maahamme tuoduista käytetyistä autoista.

Taattu kilometrihistoria

Kahden vuoden ja 40 000 kilometrin mittainen Mercedes-Benz Certified- takuu myönnetään enintään kuuden vuoden ikäisiin autoihin, joilla on ajettu enintään 120 000 km.

Maahantuojana Veho näkee kaikkien autojen huoltohistorian. Näin voidaan ennen takuun myöntämistä varmistaa vaihtoauton asianmukainen ja aukoton huoltohistoria sekä alkuperäisten huolto- ja varaosien käyttö myös aikaisempien huoltojen yhteydessä. Takuu poistaa käytetyn auton hankinnan riskit.

Huolenpitosopimus ja liikkuvuuspalvelu vaihtoautoon

Mercedes-Benz Certified- takuuvaihtoautoon on Suomessa mahdollisuus uuden auton tapaan hankkia huolenpitosopimus.

Sopimuksen pituus voi vaihdella 12 – 36 kuukauden välillä ja sitä voidaan jatkaa jopa siihen saakka, kunnes auto täyttää 10 vuotta tai sillä on ajettu 200 000 kilometriä.

Huolenpitosopimus kattaa auton määräaikaishuollot sekä korjaukset sopimusehtojen mukaisesti aidoilla varaosilla valtuutetussa huoltopisteessä suoritettuna. Näin huolenpitosopimus varmistaa, että mitään yllättäviä kuluja ei synny auton omistamisen aikana.

Sopimukseen voidaan myös lisätä erilaisia lisäpalveluja kuten, sijaisauto tai rengaspalvelu.
Huolenpitosopimuksella asiakas voi maksaa korottomasti ja kuluttomasti auton käytön kustannuksia tasaerissä. Huolenpitosopimuksen kuukausiveloitus määräytyy auton mallin, iän ja vuotuisten ajokilometrien mukaan.

Mobilo-liikkuvuuspalvelu on Mercedes-Benz-autoilijan turvana aina auton 30 ikävuoteen asti, kun auto huolletaan vuosittain valtuutetussa huoltopisteessä.

Teknisen vian, kolarin, pienten hankaluuksien tai ilkivallan tapauksessa Mobilo-liikkuvuuspalvelu palvelee ja auttaa matkan jatkumisessa koko Euroopan alueella.

Oli sitten kyseessä korjaus paikan päällä, vara-auto tai matkan jatkaminen kaikille matkustajille esimerkiksi lentokoneella.

Jos asiakas mieluummin haluaa odottaa autoaan korjauksesta, hänelle tarjotaan mahdollisuus yöpymiseen hotellissa tai annetaan sijaisauto käyttöön korkeintaan kolmeksi vuorokaudeksi. Mobilo-palvelu toimii kaikkialla Euroopassa asiakkaan omalla äidinkielellä.

130 kohdan tarkistuslista

Autoon, jolle on myönnetty Mercedes-Benz Certified- takuu, on suoritettu 130 kohdan kattava tarkistus. Tarkistuksessa havaitut viat ja puutteet on korjattu ennen auton siirtämistä myyntiin.

Tarkistuksen yhteydessä autoon on suoritettu viimeisimmät ohjelmistopäivitykset. Valtuutettu Mercedes-Benz-jälleenmyyjä myös tietää ja tuntee tarkalleen auton varusteet.

Mercedes-Benz Certified-takuuvaihtoautoissa on 14 vrk / 1000 km vaihto-oikeus toiseen takuuvaihtoautoon samassa toimipisteessä.

Katso tästä muita juttuja vaihtoautokaupasta.

Kaikkiin Mercedes-Benz Certified-takuuvaihtoautoihin on saatavissa kaikki auton etähallintaan räätälöidyt Mercedes me-palvelut.

Niitä ovat mm. auton polttoainemäärän, kulutuksen, kilometrimäärän ja ajettujen matkojen seuranta. Mercedes me-sovelluksen kautta hallitaan auton huoltomuistutuksia ja huoltovarauksia sekä lähetetään auton huoltoon ja ylläpitoon liittyviä tarjouksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autonavaimet ja kännykän voi pikapesettää virusvapaaksi

Kuva: Phonesoap.

Poikkeukselliset ajat synnyttävät poikkeuksellisia innovaatioita. Uusin sellainen on kännykkäpesuri, joka kylvettää luurin pöpöpuhtaaksi noin viidessä minuutissa.

Arjessa koko ajan räplättävä kännykkä on todennäköisesti pahempi bakteeri- ja viruspesäke, kuin nyttemmin jo varsin usein pestävät kädet. Itse asiassa joidenkin arvioiden mukaan puhelin on 18 kertaa käsiä suurempi pöpölinko, jos sitä ei puhdisteta säännöllisesti. Lisäksi bakteerit ja virukset saattavat säilyä puhelimen pinnalla hengissä useita päiviä.

Vuonna 2009 käynnistänyt amerikkalainen PhoneSoap myy tällä hetkellä koronapandemian vuoksi eioota, mutta tehtaat käyvät kuumina. Yritys lähti kasvukiitoon yrittäjien saatua sijoittajaksi yhden Leijonan Luolalaisen.

PhoneSoap puhdistaa puhelimet ultraviolettivalon (UV-C) avulla tuhoamalla tuman nukleiinihapot ja sitä kautta estää pöpöjen DNA:ta leviämästä. Käytännössä kyseessä on ultraviolettisäteilytys (ultraviolet germicidal irradiation, UVGI), jota käytetään myös esimerkiksi ruoka-aineiden ja ilman puhdistuksessa. Menetelmä on käytössä lähinnä terveydenhoidossa ja muissa steriileissä tiloissa, ja nyttemmin myös juoma- ja jäteveden puhdistuksessa.

UV-C -ultraviolettivalon on todettu tuhoavan 99,99 prosenttia kohdalleen sattuneista patogeeneistä, kuten coli- ja flunssavirukset. Se on tehonnut myös antibiooteille vastustuskykyisiin bakteereihin, mutta sen tehosta esimerkiksi koronavirukseen ei ole vielä saatavilla tietoa.

Ultraviolettivalon käyttämisen terveysvaikutteisesti erityisesti tuberkuloosia vastaan keksi färsaarelainen Niels Finsen, joka palkittiin vuonna 1903 keksinnöstään Nobelin palkinnolla.
Laitteessa voi steriloida kaikki sisään mahtuvat kapistukset auton avaimista ja luottokorteista kaikkiin kännykkämerkkeihin, mihin se on varsinaisesti tarkoitettu.

Operaatio kestää laitemallista riippuen noin 5-10 minuuttia. Puhelinta voi ladata putsauksen kanssa samanaikaisesti usb-a- ja usb-c -porteista. Saatavilla on eri värisiä ja eri mallisia laitteita hinnoiltaan 30-250 euroa.

Jos ei halua, tai onnistu ostamaan laitetta itselleen, desinfiointia voi ostaa palveluna ainakin Digishopista. Puhelinpesu sisältyi kännykän muuhun korjaukseen.

Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita 76 miljoonaa tonnia, mikä oli 15 prosenttia enemmän kuin edeltävän vuoden vastaavalla neljänneksellä.

Maa-ainesten kuljetettu määrä väheni 7 prosenttia ja muiden kuin maa-ainesten kuljetettu määrä kasvoi 27 prosenttia verrattuna edeltävän vuoden vastaavaan neljännekseen. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta Tieliikenteen tavarankuljetukset -tilastosta.

Vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä kuorma-autojen kuljetussuorite oli 8,0 miljardia tonnikilometriä, mikä oli 20 prosenttia enemmän kuin edeltävän vuoden vastaavalla neljänneksellä. Kuljetussuoritteesta 94 prosenttia ajettiin ammattimaisessa liikenteessä ja 6 prosenttia yksityisessä liikenteessä.

Tieliikenteen tavarankuljetukset -tilaston tiedot kerätään neljännesvuosittain otostutkimuksella kuorma-autojen haltijoilta. Kuljetettu tavaramäärä on kuorma-autoihin lastatun tavaran paino tonneina. Tonnikilometri kuvaa kuljetustyön määrää ja se lasketaan tavaramäärän ja kuljetusmatkan tulona.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagenin uusi yksityisasiakkaiden palvelukonsepti tuo pidemmän takuun kanta-asiakkaalle

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Care on Volkswagenin yksityisasiakkaille suunnattu uusi palvelukonsepti Suomessa.

Palveluja on saatavilla niin uusiin autoihin, käytettyihin autoihin kuin tuontiautoihinkin. Volkswagen Care kattaa kaikki tärkeimmät yksityisautoilijalle tarjottavat omistamisen palvelut.

Uuden Volkswagenin ostajalle tarjottavat huolenpitopalvelut on jaettu nyt kolmeen tasoon: S, M ja L, joista asiakas voi valita omaan tilanteeseensa sopivimman. Lisäksi Care-kokonaisuuteen kuuluvat mm. käytetyn auton ostajalle sekä nykyisille Volkswagenin omistajille tarjottavat edut ja palvelut.

Merkkiuskollisille pidempi takuu

Uuden Volkswagenin ostavalle yksityisasiakkaalle tarjotaan normaalin kahden vuoden kilometrirajoituksettoman takuun lisäksi yhden vuoden lisätakuu 100 000 kilometriin saakka, mikäli asiakas on entuudestaan Volkswagenin omistaja.

Uuden Volkswagenin ostava yksityisasiakas pääsee nauttimaan myös K-ryhmän eduista. Uuden auton ostajat saavat mm. arvokkaita lisäetuja K-ryhmän kaupoista ja yhteistyökumppaneilta. Lisäksi merkkihuollosta ja huolenpitosopimuksen kuukausieristä saa Plussa-pisteitä.

Volkswagen Care

Volkswagen Care kattaa oleellisimmat Volkswagenin ostajaa ja omistajaa koskevat omistamisen palvelut. Asiakkaan on helppo tunnistaa itseään koskevat edut ja palvelut hakemalla tiedot omaan tilanteeseensa sopivan palvelupolun kautta.

Esimerkiksi yli 5-vuotiaan Volkswagenin omistajalle tarjolla on edullinen Volkswagen Economy merkkihuolto.

Tutustu oheisen linkin kautta: https://www.volkswagen.fi/care

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //