Koti Blogi Sivu 1609

Kesäkuun alusta rikesakko on hallinnollinen maksuseuraamus!

Kuva: Matti Sulanto.

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020. Suurimpana muutoksena poliisin näkökulmasta ovat hallinnolliset maksuseuraamukset.

– Muutoksessa nykyiset tieliikenteen rikesakot muuttuvat hallinnollisiksi maksuseuraamuksiksi eli liikennevirhemaksuiksi. Muutoksen kohteena ovat suurin osa automaattisessa liikennevalvonnassa havaituista rikkomuksista sekä kentällä määrätyt, liikenteeseen liittyvät rikesakot. Hallinnollisten maksuseuraamusten prosessi eroaa ja eriytyy rikosprosessista, poliisiylitarkastaja Maria Hoikkala kertoo.

Euromääriin ei suuria muutoksia

Hoikkalan mukaan liikennevirhemaksujen euromäärät vastaavat pitkälti nykyisten rikesakkojen euromääriä, mutta muutoksia on tulossa mm. liikennevirhemaksuilla käsiteltäviin ylinopeuksiin ja siihen, miten niin sanotut toistuvat rikkomukset vaikuttavat ajokieltoon määräämiseen.

– Ylinopeuksista annettavien liikennevirhemaksujen euromäärät vaihtelevat 70-200 euroon riippuen siitä, mikä on ollut vallitseva nopeusrajoitus ja todettu ylinopeus. Nykyiset summat ovat 100-200 euroa.

Toistuviin rikkomuksiin ei enää 1.6. jälkeen lasketa enintään 60 km/h nopeusrajoitusalueella enintään 10 km/h ylinopeuksia tai yli 60 km/h nopeusrajoitusalueella enintään 15 km/h ylinopeuksia.

Katso tästä muita juttuja uudesta tieliikennelaista.

Muita mainittavia muutoksia uudessa laissa ovat mm. automaattivalvonnan käytön laajeneminen koskemaan esim. turvalaite- ja viestintävälinevalvontaa.

Uusi laki lisää liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta

Tieliikennelainsäädännön kokonaisuudistus käynnistyi liikenne- ja viestintäministeriön johdolla vuonna 2013 ja lain toimeenpanosta vastaavat useat viranomaiset.

Uudistuksen tarkoituksena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä luoda edellytyksiä liikenteen digitalisoitumiselle ja turvalliselle automaatiolle samalla kun sääntelyä kevennetään.

Poliisi kehottaa tutustumaan uusiin säännöksiin ja liikennemerkkeihin

Uuden tieliikennelain viestinnästä on vastannut Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Muuttuneista säännöksistä löytyy kattavaa tietoa osoitteesta https://www.traficom.fi/fi/liikenne/tieliikenne/tieliikennelaki2020.

Hoikkala kehottaa kaikkia tutustumaan uusiin säännöksiin ja liikennemerkkeihin.

– Meistä jokainen on tienkäyttäjä, on sitten menopelinä jalat, polkupyörä, auto tai joku muu kulkuneuvo ja velvollisuuksiimme kuuluu noudattaa liikennesääntöjä. Itselläni ajokortin suorittamisesta on jo sen verran aikaa, että ihan mielenkiinnolla olen lueskellut uutta tieliikennelakia – enkä pelkästään viran puolesta, Hoikkala sanoo.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomessa on myönnetty ensimmäistä kertaa ympäristön Joutsenmerkin autojen pesukadulle

Kuva: Lari Lappalainen HOK-Elanto.

HOK-Elannon ABC-ketjun pesukatu Kehä I:n varressa Kannelmäessä on saanut Pohjoismaisen ympäristömerkin. Tällä hetkellä Suomessa ei ole muita Joutsenmerkittyjä autopesuloita.

Autopesun ympäristömerkki perustuu vedenkulutuksen ja kemikaalipäästöjen vähentämiseen. Lisäpisteitä palvelu saa esimerkiksi energiatehokkaiden ratkaisujen käyttämisestä. Ympäri vuorokauden toimivat pesukadut lisääntyvät, jolloin myös ympäristövaikutukset korostuvat.

– Perinteinen autopesu käyttää jopa 500 litraa vettä yhtä autoa kohti. Joutsenmerkityssä autopesussa maksimi määrä on 90 litraa puhdasta vettä, toteaa ympäristöasiantuntija Juha Hopponen Joutsenmerkin myöntävästä Ympäristömerkintä Suomi Oy:stä.

Hyvä lopputulos vaatii kuitenkin enemmän vettä kuin 90 litraa, joten muu käytettävä vesi on kierrätysjärjestelmän puhdistamaa. 80-90 prosenttia ABC Kaaren käyttämästä vedestä on kierrätetty ja puhdistettu bioreaktorien avulla.

– Maan alle on upotettu neljä 25-kuutiometrin kokoista bioreaktoria, joiden sisällä tietty bakteerikanta käyttää ravintonaan kemikaaleja ja epäpuhtauksia. Prosessi on melko monimutkainen ja sen vaiheita seurataan jatkuvasti, pesukadun toimittaneen Prowash Oy:n projektijohtaja Jyrki Lasonen selvittää.

– Vastaavanlaiset laitteistot ovat olleet esimerkiksi Ruotsissa arkipäivää jo useamman vuoden. Siellä laki rajoittaa käytettävän veden määrää, mikä käytännössä johtaa siihen, että vettä on kierrätettävä. Hienoa, että saimme hyväksi havaitun konseptin tuotua Suomeen yhteistyössä HOK-Elannon kanssa, Lasonen jatkaa.

ABC Kaaren pesukadulla käytettävät kemikaalit ovat biohajoavia ja ympäristömerkittyjä, kuten kaikissa muissakin HOK-Elannon autopesuloissa. Pesussa autosta irtoavat raskasmetallit ja öljyt kerätään talteen ja ne päätyvät erottimien kautta asianmukaiseen käsittelyyn, joten ne eivät rasita viemäriverkosta. Viemäreihin päätyvä vesi on niin ikään puhdistettua.

HOK-Elanto avaa uuden pesukadun Espoon Nihtisiltaan kesäkuussa. Nihtisillan pesukadulla käytetään vastaavaa tekniikkaa kuin ABC Kaaressa, ja myös Nihtisiltaan tullaan hakemaan ympäristösertifikaatti. Sekä Kaaren että Nihtisillan pesukadut toimivat uusiutuvalla energialla.

ABC Kaaren pesukadulla

  • biologinen vedenkierrätysjärjestelmä
  • ympäristömerkityt kemikaalit
  • raskasmetallien ja öljyjen talteenotto
  • pelkästään uusiutuvaa energiaa

Joutsenmerkki on Pohjoismaissa käytettävä virallinen ympäristömerkki, joka kertoo sillä merkityn tuotteen tai palvelun noudattavan tiukkoja kriteereitä.

Koronapandemia on saanut hurjastelijat liikkeelle ympäri Eurooppaa

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Kovien ylinopeuksien lisääntymisestä kuluvan vuoden aikana on uutisoitu Suomessa tiuhaan.

Poliisin tilastojen mukaan törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset lisääntyivät tammi-maaliskuussa 60 prosenttia viime vuoden alusta.

Kevään mittaan poikkeusoloissa kasvu on tasoittunut, ja maalis-huhtikuussa poliisi on kirjannut ylinopeuksia enää noin 30 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

Onko muualla Euroopassa sama tilanne? Poliisihallitus selvitti asiaa lähettämällä sähköpostikyselyn eurooppalaisen liikennepoliisiverkosto ROADPOLin noin kolmenkymmenen jäsenmaan yhteyshenkilöille, joista runsas puolet vastasi.

– Selvityksen mukaan ylinopeuksien – jopa kovienkin sellaisten – lisääntyminen ei ole ongelma ainoastaan Suomessa, vaan monessa Euroopan maassa. Koronakriisi näyttää lisänneen liikenneturvallisuuden kannalta riskialtista ja erittäin moitittavaa liikennekäyttäytymistä, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Tilaisuus tekee varkaan

Helsingin poliisilaitoksen tietoanalyytikko Mika Sutelan mukaan suuret ylinopeudet ovat lisääntyneet muun muassa Itävallassa ja Sveitsissä. Virossa ylinopeuksia on tullut aiempaan tahtiin, vaikka liikennemäärät ovat vähentyneet yli kolmanneksella.

– Monet maat raportoivat tyhjien teiden saavan aikaan sen, että ”tilaisuus tekee varkaan”. Kun tilaa on, suuriakin ylinopeuksia ajetaan huolettomasti, Sutela sanoo.

Serbiasta raportoidaan, että liikenneonnettomuudet ja tieliikennekuolemat ovat puolittuneet koronakriisin aikana. Unkarissa ylinopeusrikkomukset, tieliikennekuolemat ja muun muassa moottoripyöräonnettomuudet ovat vähentyneet poikkeusolojen aikana. Myös Sloveniassa ja Kroatiassa liikenneturvallisuustilanteen kerrotaan yleisesti ottaen parantuneen.

– Kroatiassa kuitenkin nuorille kuljettajille kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut useita. Taustalla on ollut ajokokemuksen puutetta sekä ylinopeuksia. Tšekissä ja Liettuassa on tapahtunut viime viikkoina useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, muun muassa moottoripyöräilijöille.

Turvavyötkin unohtuvat

Koronasta pahoin kärsineessä Espanjassa muun muassa turvavöiden käyttämättömyyttä on havaittu aiempaa enemmän ja myös ylinopeudet ovat sielläkin lisääntyneet. Sen sijaan Italiassa ylinopeudet ovat vähentyneet kovien koronarajoitusten vuoksi.

Alankomaissa liikennerikokset ovat lisääntyneet voimakkaasti ja siellä suunnitellaankin jo erikoistoimenpiteitä ongelman kitkemiseksi.

Katso tästä Suomen kaahausjutut.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein muistuttaa, että Suomessakin kaikki keinot on otettava käyttöön tilanteen rauhoittamiseksi ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi.

– Todennäköisyys vakaviin onnettomuuksiin on kasvanut, hän sanoo.

Poliisihallituksen kyselyyn vastasivat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kroatia, Liettua, Puola, Serbia, Slovenia, Sveitsi, Tšekki, Turkki, Unkari ja Viro.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Älä osta näitä varastettuja sähkömopoja!

Kuva: CvB.

Poliisille ilmoitettiin Tampereella Tammelan puistokadulla tapahtuneesta sähkömopovarkaudesta 11.5. kello 17.30 ja 12.5. kello 8.30 välillä.

Varkaus tehtiin yrityksen liiketiloihin murtautumalla.

Sieltä vietiin neljä uutta sähkömopoa yhteisarvoltaan noin 6 000 euroa. Anastetut mopot ovat mattamusta Qoolec OR12F 2000w, punainen Qoolec HR3F 3000w, musta 2-paikkainen Qoolec XF10 1500w ja musta Qoolec XC5F 3000w.

Jos sinulla on tietoa tähän epäiltyyn rikokseen liittyen, voit ilmoittaa tietosi sähköpostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi tieliikennelaki tuo mukanaan muutoksia pysäköintiin — parkkikiekoksi kelpaa vaikkapa kellonaika paperilapussa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020. Uudistus tuo mukanaan muutoksia myös pysäköintiin. Ajoneuvon voi taajamassa pysäköidä vasemmalle puolelle tietä, pysäköinnin alkamisajan voi raapustaa vaikka kynällä paperille ja kotihoidon työntekijöiden pysäköinti helpottuu.

Pysäköinti tien vasempaan reunaan sallittua

Taajamassa voi kaksisuuntaisella tiellä pysäyttää tai pysäköidä kulkusuunnassa vasemmalle puolelle tietä, jos se ei vaaranna eikä haittaa liikennettä

– On hyvä muistaa, että pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevat kiellot ovat voimassa molemmille puolille tietä pysäköidessä ja pysäköinti ja pysäyttäminen on kielletty mm. liikenneympyrässä, pyöräkaistalla ja linja-autokaistalla. Pysäyttäminen on kuitenkin sallittua pakollisen liikenne-esteen, väistämisvelvollisuuden noudattamisen tai hätätilanteen vuoksi, muistuttaa Traficomin asiantuntija Marjo Immonen.

Pysäköintiajan ilmoittaminen

Pysäköintiajan alkamisen voi ilmoittaa vapaasti eli enää ei tarvita esimerkiksi pysäköintikiekkoa alkamisajan ilmoittamiseen.

– Pysäköinnin alkamisaika on kuitenkin ilmoitettava selkeästi havaittavalla tavalla, muistuttaa Immonen.

Kotihoidon pysäköinti helpottuu

Kotihoidon ja vastaavien kotiin tuotavien palvelujen työntekijöiden pysäköinti helpottuu 1.6.2020 lukien uuden tieliikennelain muutoksen myötä.

Katso tästä muita juttuja uudesta tieliikennelaista.

Kotihoitajien ja vastaavia palveluja tuottavien työntekijät voivat pysäköidä ilman aikarajaa ja maksua kunnan katuverkon pysäköintipaikoilla.

Kotihoidon pysäköintimahdollisuuden käyttäminen edellyttää, että ajoneuvossa on kunnan myöntämä pysäköintitunnus.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rengasvalmistajat: Renkaiden ympäristövaikutukset vähenevät merkittävästi

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto

Rengasvalmistajat tekevät koko ajan töitä parantaakseen renkaiden ympäristöominaisuuksia. Tarkkailussa on koko tuotantoprosessi materiaaleista kuljetuksiin.

Kansainväliset rengasvalmistajat Bridgestone, Continental, Goodyear ja Michelin ovat sitoutuneet toiminnassaan vastuulliseen ja kestävään toimintaan. Se tukee heidän ympäristöstrategioitaan, joilla he pyrkivät vähentämään tuotteidensa ja toimintojensa ympäristövaikutuksia, todetaan Teknisen kaupan liiton rengasvalmistajien jaoston tiedotteessa.

Tuotannon materiaalinkulutus ja päästöt minimiin

Rengasvalmistajat uskovat ennakoiviin ympäristötoimenpiteisiin. Se tarkoittaa, että tehtaat toimivat resurssitehokkaasti ja vähäpäästöisesti. Esimerkiksi Goodyear on tunnistanut yli 650 energiatehokkuusprojektia, joissa nolla-hukka-ajattelun kautta priorisoidaan mahdollisuuksia ja tavoitellaan kustannusten vähennyksiä.

Toimilla on ollut konkreettisia vaikutuksia. Goodyear on vähentänyt energiakulutustaan 17 prosenttia kahdeksassa vuodessa. Jatkossa tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 25 prosentilla sekä laskea energiaintensiteettiä 25 prosentilla vuoteen 2023 mennessä.

Sama suunta näkyy muillakin valmistajilla. Michelin on pienentänyt ympäristöjalanjälkeään yli puolella ja Continental tuotannon hajupäästöjä jopa 80 prosentilla.

Continentalin rengastoimiala on vähentänyt energiakulutustaan 2,5 prosentilla, vedenkulutustaan 15 prosentilla ja liuottimien käyttöä puolella. Bridgestone vähensi yksikkökohtaista vedenkulutustaan ja hiilidioksidipäästöjään yli kolmanneksella.

Uusiutuvia materiaaleja muun muassa voikukista ja soijaöljystä

Rengasvalmistajien tavoitteena on valmistaa tuotteitaan yhä enemmän kestävän kehityksen mukaisista materiaaleista, jotka ovat peräisin uusiutuvista luonnonvaroista tai kierrätetystä raaka-aineesta.

Yhtiöt tutkivat luonnonkumin lähteiden ja tuotantoalueiden monipuolistamista, kasvikuitujen käytön laajentamista sekä fossiilisten luonnonvarojen korvaamista uusiutuvilla resursseilla.

Continental on investoinut viime vuosina voikukista saatavan luonnonkumin teollistamiseen ja Goodyear kehittää soijaöljyyn pohjautuvaa pintaseosta, mikä nostaisi renkaan suorituskykyä ja korvaisi raakaöljyn. Yhtiö pyrkii kaksinkertaistamaan riisinkuoren tuhkasta valmistettavan silikan käytön rengasvalmistuksessaan kolmessa vuodessa.

Materiaalien hankintaketjut läpinäkyviksi

Yhtiöt korostavat vastuullisia periaatteita koko hankintaketjussa. Ympäristön kannalta vastuullisuus tarkoittaa esimerkiksi ympäristölakien ja määräysten noudattamista ketjun jokaisessa vaiheessa, toimittajien arviointia sekä vastuullista veden ja maa-alueiden käyttöä ja suojelua.

Rengasvalmistajat ovat mukana hankkeissa, jotka edistävät muun muassa luonnonkumin jäljitettävyyden parantamista, vaihtoehtoisten luonnonkumin lähteiden löytämistä sekä pienviljelijöiden toimeentulosta huolehtimista.

Michelinin BioButterfly -hankkeen tavoitteena on tuottaa innovatiivista ja ympäristöystävällisempää synteettistä kumia. Continental käynnistää pilottihankkeen Indonesian GIZ:n (Gesellschaft für Internationale Zusammenarbeit) kanssa.

Kiertotaloutta lisätään monin tavoin

Rengasvalmistajat lisäävät kierrätysmateriaaleja tuotannossaan. Continental aikoo nostaa kierrätettyjen materiaalien osuuden 3 prosentista 10 prosenttiin. Michelin arvioi pääsevänsä 30 prosenttiin jo kuluvan vuoden aikana.

Goodyear edistää käyttöikänsä lopussa olevien renkaiden keräämistä, uusiokäyttöä ja kierrätystä. Yhtiö otti käyttöön nollajätetavoitteet renkaiden ja kemikaalien tuotantolaitoksissaan vuonna 2006 ja pyrkii hyödyntämään syntyvän materiaalin mahdollisimman tehokkaasti.

Bridgestone, Continental, Goodyear ja Michelin ovat kaikki osakkaana Suomen Rengaskierrätys Oy:ssä, joka kerää kulutuksesta syntyvää rengasjätettä ja jalostaa sitä uusiotuotteiksi.

Vierintävastusta alentamalla päästöt pienemmiksi

Toimialalla on arvioitu, että suurin osa renkaiden kasvihuonepäästöistä liittyy niiden käyttöön. Renkaiden vierintävastuksen alentaminen parantaa polttoainetaloudellisuutta ja siten vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä.

Michelin toi markkinoille ensimmäiset matalamman vierintävastuksen renkaat jo vuonna 1995. Kaikki rengasvalmistajat ovat alentaneet renkaidensa vierintävastusta jopa kymmenillä prosenteilla 2000-luvun aikana.

Katso tästä muita rengasjuttuja.

Vierintävastuksen alentaminen on rengasvalmistajilta erittäin mittava ympäristöteko.

Rengasvalmistajien jaoston jäseniä ovat kansainväliset rengasvalmistajat (Bridgestone, Continental, Goodyear ja Michelin). Jaoston tavoite on vaikuttaa liikenneturvallisuuden ja ympäristöasioiden kehittämiseen alan muiden järjestöjen, viranomaisten ja keskeisten sidosryhmien kanssa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenneopettajan muistilista moottoripyörilyn ihanuudesta — ja riskeistä!

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Kevät on saapunut ja moottoripyörät ovat tulleet katukuvaan. Moottoripyöräily on mahtava harrastus, jossa kaikki huolet jäävät taakse. Moottoripyöräily on varsin turvallista, kunhan muistaa muutaman asian.

  1. Kevään tullen ajokausi tulisi aloittaa käsittelyharjoitteluilla. Kääntämistä ja jarruttamista on hyvä harjoitella. Autokoulut ja monet yhdistykset järjestävät moottoripyöräilevän liikenneopettajan opastuksella treenejä. Koskaan et ole valmis, aina opit uutta.
  2. Suistumiset ovat yksi yleisimmistä onnettomuustyypeistä. Taustasyinä ovat usein liian suuri nopeus, ajolinjat ja väärä kaarreajotekniikka sekä oman tilan hallinta. Ammattilaisen opastuksella kannattaa harjoitella oikeaa kaarreajotekniikaa. Tällöin myös ajamisesta nauttii enemmän.
  3. Moottoripyörällä ajaessa tulee takaraivossa olla aina tieto, ettei sinua nähdä. Tee itsesi näkyväksi värikkäällä ajoasulla ja kypärällä.
  4. Muista turvallinen kypärä ja kunnon ajoasu. Kaatuminen ei välttämättä johdu itsestä. On motoristeja, jotka ovat jo kaatuneet ja on motoristeja, jotka eivät vielä ole kaatuneet.
  5. Varmista, että sinut huomataan. Vaikka olisit kuinka etuajo-oikeutettu, voi olla ettei sinua huomata risteyksessä. Vilkaisemalla lähestyvän ajoneuvon etupyörää sekä kuljettajaa, näet onko sinua huomattu. Liikuttamalla silmiä, teet havaintoja ympäristöstä sekä asioista jotka vaikuttavat sinun ajamiseesi.
  6. Pidä tilaa ympärillä, tällöin sinut huomataan paremmin. Pidä myös välimatkasi kunnossa edessä oleviin. Muista, että moottoripyörä pysähtyy huonommin kuin autot.
  7. Osaa toimia ja hallita moottoripyörä hätätilanteessa. Harjoittelemalla mahdollisia hätätilanteita varten osaat myös toimia niissä oikein.

Kaunis pyyntö autoilijoille

Pidäthän välimatkasi meihin kunnossa. Olo on hyvin turvaton, jos auto roikkuu liian lähellä moottoripyörän perässä kiinni.

Moottoripyöräilijä joutuu reagoimaan nopeasti autoilijan näkökulmasta pieniinkin ongelmiin. Jos joudumme jarruttamaan nopeasti eteen tulevan auton vuoksi, emme halua joutua takaa tulevan ajoneuvon yliajamiksi.

Älä myöskään aliarvioi lähestyvän moottoripyörän nopeutta. Varmistathan risteyksen useamman kerran. Auto häviää helposti katveeseen ja moottoripyörä vielä helpommin.

Outi Hänninen,
Moottoripyöräilevä liikenneopettaja Kouvolasta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Jäteöljyn kierrätys tehostunut — silti osa päätyy laittomasti poltettavaksi

Kuva: YTP.

Jäteöljy on arvokas raaka-aine, sillä öljyä voi kierrättää yhä uudelleen ja uudelleen voiteluaineiksi.

Vaaralliseksi jätteeksi luokiteltua jäteöljyä, esimerkiksi autojen, traktoreiden ja koneiden käytettyjä voiteluöljyjä, jää kuitenkin laillisen jätteenkäsittelyn ulkopuolelle.

Todennäköisesti ainakin osa jätteenkäsittelyn ulkopuolelle jäävästä jäteöljystä päätyy laittomasti poltettavaksi tai ympäristöön. Jäteöljyä saattaa olla myös esimerkiksi yritysten tai kotitalouksien varastoissa.

Jäteöljy voi ympäristöön päästessään pilata maaperää tai pinta- tai pohjavesiä. Yksi litra jäteöljyä riittää esimerkiksi pilaamaan miljoona litraa vettä.

Jäteöljyn laittomasta polttamisesta pääsee ilmaan haitallisia aineita ja pienhiukkasia. Ne heikentävät lähiympäristön ilmanlaatua ja kulkeutuvat maaperään ja vesistöön.

– Jäteöljyn polttaminen ilman ympäristölupaa, kaataminen maahan tai vesistöön, päästäminen viemäriin tai jättäminen ympäristöön on laitonta, neuvotteleva virkamies Else Peuranen ympäristöministeriöstä sanoo.

Kerätystä jäteöljystä 80 prosenttia kierrätetään

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry ja ympäristöministeriön tavoitteena on saada mahdollisimman suuri osa jäteöljystä kierrätettäväksi, jolloin siitä voidaan valmistaa jälleen uutta voiteluöljyä.

Ne solmivat vuonna 2019 green deal -sopimuksen valtakunnallisen öljyjätehuollon kehittämisestä. Yritysten arvion mukaan tavoite kierrättää 80 prosenttia kerätystä ja käsitellystä jäteöljystä täyttyy jo nyt. Kierrätyksen osuutta pyritään kasvattamaan vuosi vuodelta.

Ensimmäinen sopimusvuosi osoitti, että jäteöljyn keräys kaupunkiseuduilla on hyvällä mallilla.

Lisää tietoa asianmukaisesta öljyjätehuollosta pitää kohdistaa maaseudulle. Suunnitellulla ja asianmukaisella varastoinnilla voidaan varmistaa myös maaseudun jäteöljykertymien saaminen lainmukaiseen käsittelyyn.

– Maatilat, korjaamot ja pienteollisuus ovat avainroolissa kierrätyksen suhteen, sillä ne vaihtavat autoihin, traktoreihin ja erilaisiin koneisiin paljon öljyjä. Jäteöljyjen keräyksestä ja kierrätyksestä huolehtivat yritykset neuvovat toimijoita säilytyksen ja keräyksen järjestämisessä. Jätealan yritykset ovat sitoutuneet vastuulliseen keräykseen ja kierrätykseen valtakunnallisesti, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n asiantuntija Katja Moliis sanoo.

Suomessa myydään voiteluaineita vuosittain noin 60 000 – 80 000 tonnia. Osa voiteluaineista kuluu tai palaa käytössä kokonaan tai osittain.

Markkinoilla olevia voiteluaineita päätyy myös koneiden viennin seurauksena ulkomaille. Lisäksi jäteöljyä poltetaan teollisuuslaitoksissa, joilla on ympäristölupa jäteöljyn polttoon ja asianmukaiset savukaasujen puhdistuslaitteet.

Jonkin verran jäteöljyä on myös viety EU:n jätteensiirtoasetuksen mukaisesti Ruotsiin ja Saksaan.

Suomeen on kuitenkin tuotu enemmän jäteöljyä kuin sitä on viety ulkomaille.

Voiteluöljyä voi valmistaa raakaöljystä tai puhdistetusta jäteöljystä. Öljyn kierrättämisen ansiosta raakaöljyä tarvitaan vähemmän.

Lisäksi voiteluöljyn valmistaminen raakaöljystä aiheuttaa enemmän päästöjä kuin voiteluöljyn valmistaminen puhdistetusta jäteöljystä.

Kierrätyksellä säästetään siis uusiutumattomia luonnonvaroja sekä vähennetään päästöjä ja ympäristöhaittoja.

Vain kierrätykseen kelpaamaton jäteöljy päätyy poltettavaksi, sekin laitoksille, joilla on tarvittavat ympäristöluvat.

Näin huolehdit jäteöljystä oikein

Yritykset ja maatilat

  • Kerää jäteöljy tiiviiseen tynnyriin, konttiin tai säiliöön, jossa ei ole muita aineita. Jätealan yritykset neuvovat yrityksiä tarvittaessa.
  • Älä sekoita erilaisia öljyjä keskenään.
  • Älä sekoita jäteöljyyn muita jätteitä tai aineita.
  • Voit tilata jäteöljyn noudon jätealan yritykseltä, joka huolehtii puolestasi öljyn kierrättämisestä ja kierrätykseen kelpaamattoman jäteöljyn hävittämisestä.
  • Oikein säilytettyjen, suurien jäteöljyerien nouto voi olla ilmainen. Voit tarkistaa asian lähimmästä jätealan yrityksestä.

Yksityiskohtaisemmat ohjeet ja lisätietoa jäteöljyn kierrätyksestä:

Jäteöljyn kierrätys (Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry)

Kotitaloudet sekä maa- ja metsätalouden pienet jäteöljymäärät

  • Kotitaloudet voivat toimittaa jäteöljyn kunnan vaarallisen jätteen vastaanottopisteeseen.
  • Lähimmän pisteen voi katsoa esimerkiksi osoitteesta www.kierratys.info
  • Maa- ja metsätaloudessa syntyvän jäteöljyn voi toimittaa kunnan vastaanottopisteeseen, jos jäteöljyn määrä on pieni.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi muistuttaa: Yleisimmät sähköpotkulaudat rinnastetaan polkupyöriin — älä aja jalkakäytävällä!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Sähköpotkulautoja on jälleen ilmestynyt katukuvaan, ja vuokrattavia sähköpotkulautoja on myös useissa kaupungeissa.

Yleisimmät sähköpotkulaudat ovat kevyitä sähköajoneuvoja, jotka ovat teholtaan enintään 1 kW ja rakenteelliselta enimmäisnopeudeltaan 16 – 25 km/h.

Tällaisen sähköpotkulaudan käyttäjän on muistettava, että tieliikennelain mukaan hän on polkupyöräilijä, joten potkulaudalla liikutaan pyörätiellä tai ajoradalla – ei jalkakäytävällä, todetaan Sisä-Suomen poliisin tiedotteessa.

Osa sähköpotkulautoja käyttävistä aiheuttaa vaaratilanteita puikkelehtiessaan jalkakäytävällä kävelijöiden seassa.

Jalkakäytävällä ei saa ajaa, ja sähköpotkulaudan hiljaisuuden vuoksi jalankulkija ei huomaa sen lähestymistä helposti.

Jalankulkijalla on luottamusperiaatteen mukaisesti lupa luottaa, että sähköpotkulautailijat noudattavat liikennesääntöjä. Nopeus lisää entisestään sen käyttäjän vastuuta ja velvollisuutta ajaa vain siellä, missä se on sallittua.

Yleiset säännöt, että jokaisen on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta, koskevat niin jalankulkijoita, pyöräilijöitä kuin sähköpotkulautojenkin käyttäjiä.

Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus tulee uutena lakiin kirjattuna asiana 1.6. alkaen: ”Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.”

Jos sähköpotkulaudalla ajaa jalkakäytävällä, poliisi voi kirjoittaa siitä 40 euron sakon.

Katso tästä muita juttuja sähköpotkulaudoista.

Alempitehoinen sähköpotkulauta, jonka moottorin teho on enintään 1 kW ja suurin rakenteellinen nopeus on enintään 15 km/h, määritellään jalankulkua avustavaksi tai korvaavaksi liikkumisvälineeksi.

Tällaisella laudalla liikkuva katsotaan jalankulkijaksi. Alempitehoista sähköpotkulautaa saa kuljettaa myös jalkakäytävällä, mutta sen kuljettajan on annettava jalankulkijalle esteetön kulku.

Näitä sähköpotkulautoja näkee liikenteessä kuitenkin harvoin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škodan tehtailta ei enää kaatopaikkajätettä

Kuva: Skoda.

Škoda Auto optimoi johdonmukaisesti autojensa hiilijalanjälkeä raaka-aineiden hankinnasta autojen elinkaaren päähän saakka.

Nyt Škoda on ottanut tavoitteissaan yhden merkittävän harppauksen eteenpäin: vuoden 2020 alusta Škoda kierrättää kaiken tuotannossa syntyvän jätteen materiaalisesti tai termisesti.

Škoda noudattaa ympäristövastuullisen toiminnan periaatetta myös, vaikka jätteiden perinteinen hävittäminen olisi taloudellisesti halvempi tapa.

Škoda esimerkiksi hankkii monien korkealaatuisten muoviosien materiaalin kierrätetystä jätteestä.

Jos syntynyt jäte kierrätetään termisesti, Škoda varmistaa, että jätteenpoltossa syntyvä energia käytetään sähkön- tai lämmöntuotantoon.

Škoda Auto luottaa edistyksellisiin kierrätystapoihin ja tekee yhteistyötä Tšekin kiertotalousinstituutin instituutin kanssa.

Erityisesti Škoda keskittyy syntyvän jätteen alkulähteisiin eli jätteiden syntymisen vähentämiseen.

Esimerkiksi Mladá Boleslavin tehtaan uudessa maalaamossa käytetään autoa kohti noin 210 grammaa vähemmän liuotinaineita ja 17 prosenttia vähemmän kirkaslakkaa kuin aiemmassa maalaamossa.

Lisäksi maalaamossa jätteeksi ei enää synny maalilietettä, ja uusi poistoilman puhdistusjärjestelmä pienentää maalijäämiä yli kahdella kilolla per auton kori.

Jo vuodesta 2016 alkaen Škoda ei ole vienyt yhteiskuntajätettään kaatopaikoille, vaan tämä jätejae poltetaan.

Vuodesta 2018 alkaen Škoda on käsitellyt tuotannon erilaiset lietejätteet vastaavalla tavalla. Nyt vuoden 2020 alusta Škoda ei enää vie mitään tuotannossa syntyvää jätettä kaatopaikoille.

Koulutustoiminnasta vastaava Škoda Academy on yhtä lailla vahvasti sitoutunut ympäristönsuojeluun ja luonnonvarojen vastuulliseen käyttämiseen: teknisessä koulutuksessa käytettävä C6000-ohennin voidaan yksinkertaisella tislauksella puhdistaa, joten ohennin on 90-prosenttisesti uudelleen käytettävissä.

Škoda on koostanut ympäristövastuullisuuden toimenpiteensä GreenFuture-strategiaksi, jolla on kolme peruspilaria.

  • GreenProduct tarkoittaa autojen kehittämistä mahdollisimman ympäristövastuullisiksi polttoaineen kulutukseltaan sekä käytettävien materiaalien ja niiden kierrätettävyyden suhteen.
  • GreenRetail merkitsee Škodan jälleenmyyjä- ja huoltoverkoston toiminnan ympäristövastuullisen toiminnan edistämistä.
  • GreenFactory kattaa kaikki toimenpiteet ja ratkaisut, joilla edistetään raaka-aineiden säästämistä.

Tavoitteissa onnistumisen mittareina valvotaan tiettyjä avainlukuja kuten energian ja veden kulutus tai syntyneen jätteen määrä autokohtaisesti. Sama koskee myös CO2-päästöjä ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjä (VOC-päästöjä), joita syntyy esimerkiksi korien maalaamisessa.

Škoda jatkaa tällä valitulla tiellä johdonmukaisesti myös tulevaisuudessa: tämän vuosikymmenen toisella puoliskolla autojen ja komponenttien valmistuksessa tehtaiden tarvitsema energia tulee olemaan CO2-neutraalia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //