Koti Blogi Sivu 1584

Kilvanajoa Turun moottoritiellä — nopeus 205 km/h

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisin tiedotteen mukaan kaksi henkilöä ajoi sunnuntaina kello 2.25 kilpaa henkilöautoilla Lohjan Muijalan kohdalla Turun moottoritiellä.

Molemmille poliisi mittasi nopeudeksi 205 km/h nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h.

Toisen auton kuljettajan epäillään livahtaneen kuljettajan paikalta takapenkille ja yrittäneen kavereidensa kanssa syöttää partiolle pajunköyttä ”tuntemattomasta kuljettajasta, joka juoksi metsään”.

Lue tästä muita juttuja kilvanajoista.

Molemmat kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tapauksia tutkitaan törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Loukkaantunut henkilö jätettiin yksin autoon ulosajon jälkeen

Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin eilen kello 22.45 henkilöauton ulosajosta Pieksämäellä Vanhalla Mikkelintiellä.

Poliisin tiedotteen mukaan paikalle saapuneelle pelastushenkilöstölle ja poliisipartiolle ilmeni, että auton sisällä on loukkaantuneena nuori nainen.

Nainen kuljetettiin sairaalahoitoon.

Poliisin tutkintatoimenpiteiden perusteella on syytä epäillä, että ulosajon jälkeen paikalta oli poistunut auton kuljettaja sekä kaksi matkustajaa.

Poliisi otti epäillyn auton kuljettajan kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja heitteillepanoon.

Poliisi epäilee kahden muun paikalta poistuneen syyllistyneen heitteillepanoon.

Loukkaantuneen naisen vammat eivät ole hengenvaarallisia, ja poliisi on jo saanut puhutettua naista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli poikkeuksellisen hyvää tänä keväänä

Arkistokuva. Kuva: HSY Suvituuli Kankaanpää.

Pääkaupunkiseudulla ei ole ollut liikenteen pakokaasujen osalta yli 30-vuotisen mittaushistorian aikana näin pitkää puhdasta ilmanlaadun jaksoa kuin tänä keväänä, todetaan HSY:n tiedotteessa.

Typpidioksidin pitoisuudet olivat selkeästi matalampia tänä keväänä kuin verrattuna alkuvuoteen ja vuosien 2017–2019 keväisiin. Kuva: HSY.

Vähentynyt automäärä vähensi voimakkaasti pakokaasujen pitoisuuksia ilmassa

Ilmanlaatu oli poikkeuksellisen hyvää tänä keväänä poikkeustilanteen tuomien rajoitusten vuoksi. Tällöin liikennemäärät ja samalla liikenteen päästöt vähenivät voimakkaasti.

– Liikennemäärien väheneminen näkyi laajalti pääkaupunkiseudun ilmanlaadussa 18. maaliskuuta alkaen. Mittasimme kevään aikana ennätyksellisen matalia typpidioksidin kuukausikeskiarvoja. Kun vertaamme tuloksia vuosien 2017–2019 vastaaviin ajankohtiin, typpidioksidin pitoisuudet laskivat 40–60 prosenttia vilkasliikenteisillä alueilla, kertoo ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen Helsingin seudun ympäristöpalveluista.

Yleensä katupölykausi on pahimmillaan keväällä maalis-huhtikuussa. Tänä vuonna pahin katupölyjakso ajoittui jo helmikuulle ja keväällä pölyisiä päiviä oli poikkeuksellisen vähän. Kuva: HSY.

Myös kevään katupölykausi oli poikkeuksellinen

Kevään katupölykausi oli pääkaupunkiseudulla tavallista aikaisempi ja aiempia vuosia helpompi, koska talvi oli erittäin leuto ja lumeton.

Hiukkasten pitoisuudet olivat koko katupölykauden tavallista matalampia ja pölyisiä päiviä oli tavallista vähemmän.

Korkeita hiukkaspitoisuuksia mitattiin jo tammikuussa, ja pahin pölyjakso koettiin helmikuun lopulla.

Pölyisiä päiviä mitattiin myös maaliskuussa, mutta huhtikuun alussa, jolloin yleensä mitataan katupölyn huippupitoisuudet, pitoisuudet olivat edellisvuotta matalampia. Katupöly kuitenkin heikensi keväällä ilmanlaadun ajoittain jopa huonoksi.

– Katupölykausi ajoittui tänä vuonna jo alkukevääseen. Pölyisiä päiviä oli vähemmän kuin viime vuonna, mutta ilmanlaatu oli silti huono vilkasliikenteisillä alueilla. Nastarenkaat rouhivat herkästi asfalttia, mistä muodostuu ja kertyy pölyä kaduille talven kuluessa. Jo pienikin määrä autoja nostaa pölyn helposti ilmaan, Myllynen sanoo.

Kevään ilmanlaatukatsaus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autokauppa nopeutui koronakevään aikana

Kuva: Kia.

Koronakevät muutti autokaupan luonnetta Suomessa, ainakin Kian osalta.

Kia Brand Director Rami Kittilän mukaan yksityiset asiakkaat tekivät keväällä ostopäätöksen aiempaa nopeammin.

Myös jälleenmyyjien tarjoamat etäpalvelut vauhdittivat osaltaan kaupankäyntiä.

– Autokauppa on selvästi nopeutunut kevään aikana. Tästä on tulossa pysyvä muutos alalla niin automyynnin kuin -huollonkin puolella. Online-palvelut mahdollistavat nopean ja turvallisen kaupankäyntiprosessin ilman, että asiakkaan on välttämätöntä asioida fyysisesti liikkeessä. Puhumme nopeimmillaan muutamasta tunnista, kun asiakas on saanut verkosta ostetun auton kotiovellensa toimitettuna, Kittilä sanoo.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Myös Delta Auto Tampereen automyyjä Eero Veikkola sanoo, että koronakevät vauhditti ostoprosessia.

– Monesti asiakas näkee autonsa vasta luovutuksen yhteydessä ilman, että asiakas ja myyjä edes tapaavat, Veikkola kertoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Ford Fiesta. Euroopanmenestys

Kuva: CvB.

Vuonna 1979 valmistui miljoonas Ford Fiesta ja sen kunniaksi markkinoitiin Fiestaa tällaisella mainoksella.

”Fiestaa on ostettu sen ensimmäisen valmistusvuoden aikana enemmän kuin mitään muuta uutta autoa vastaavassa ajassa Euroopassa.

Ja nyt valmistui jo miljoonas Ford Fiesta.

Menestyksen kunniaksi erikoismalli JUHLA FIESTA

Juhla Fiestaa on rajoitettu erä. Toimi heti. Erikoisvarusteisessa Fiestassa on mukana kaikki menestykseen vaikuttaneet tekijät sekä mm.

  • juhlavanmusta väri
  • kylkikoristenauhassa kolmen sävyn punaista
  • mustat koristeteipatut puskurit
  • erikoismallia korostava verhoilu
  • moottorivaihtoehdot 1.0 ja 1.1
  • mustat ovipeilit
  • niskatuet
  • peruutusvalot
  • erikoisvanteet
  • ovenkahvat, -lukot ja ikkunapuitteet mustat

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Liity juhlaan! Koeaja Ford Fiesta.

Vahva suosio. Kun Fiesta ensiesiteltiin syyskuussa 1976 se oli jo enemmän kuin pelkkä uusi nimi. Se oli voimannäyte, jonka Ford oli suunnitellut ja toteuttanut ostajien toivomukset huomioiden. Vuosi valmistuksen aloittamisesta voitiin todeta: ”Ford Fiesta on Euroopanmenestys kautta aikojen.” Syyt tähän menestykseen on helppo löytää. Fiestassa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla turvallisuus, luotettavuus ja mukavuus. Totea Ford Fiestan menestykseen vaikuttaneet tekijät omakohtaisesti.

Ford Fiestan hinnat alk. 32.310 mk.”

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 7/1979.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näin eri merkit ovat esillä Autotodayssa — suosituin merkki ylivoimainen

Kuva: CvB

Eräs lukija otti vähän aikaa sitten yhteyttä, ja valitti, että Autotoday uutisoi vain Škoda-merkistä.

Tämä sai meidät tarkastamaan, kuinka paljon on ollut juttuja eri merkeistä. Lukijamme ei ollut oikeassa, mutta kuitenkin melko lähellä.

Mittausajankohta on runsaat puolitoista vuotta, eli marraskuusta 2018 tähän päivään.

Suosituin merkki on tähän mennessä Mercedes-Benz, josta on ollut jonkinlainen juttu melkein 460 kertaa. Mersun ylivoima perustuu siihen, että tässä lukemassa on mukana myös pakettiautot, kuorma-autot ja linja-autot.

Myös kakkosena oleva Volvon saa lukemaan mukaan raskaan kaluston juttuja. Volvoja on kuitenkin käsitelty yli sata kertaa vähemmän kuin Mersuja.

Seuraavat kolme merkkiä hyötyvät taas siitä, että heillä on myös pakettiautoja: Ford (353 juttua), Toyota (328) ja Volkswagen (312).

Kuudennella sijalla oleva BMW (267) on ensimmäinen puhdas henkilöautomerkki, samoin kuin seuraavina tulevat Škoda (263), Kia (253), Audi (245) ja Hyundai (214).

Loppupäässä olevat merkit ovat pääasiassa entisiä tai tulevia merkkejä.

Listauksessa on mukana melkein 90 automerkkiä.

Autotodayn suosituimmat automerkit 

  1. Mercedes-Benz 459 juttua

2. Volvo         358

3. Ford          353

4. Toyota       328

5. Volkswagen 312

6. BMW         267

7. Škoda       263

8. Kia            253

9. Audi           245

10. Hyundai    214

11. Opel         199

12. Nissan      194

13. Renault    190

14. Peugeot   153

15. Citroen    145

16. Porsche  138

17. Seat          119

18. Mitsubishi  115

19. Honda       108

20. Tesla           99

21. Fiat            96

22. Mazda        92

23. Jaguar        71

24. Subaru       70

25. Land Rover 62

26. Suzuki        57

27. Mini            51

27. Alfa Romeo 51

27. Scania         51

30. Saab            49

31. Lexus          45

32. Dacia          41

33. DS              34

34. Jeep            33

35. Sisu            32

36. Lamborghini 26

36. Smart          26

38. Cupra          25

39. Chrysler      22

40. Ferrari         18

41. Chevrolet     17

42. Ssangyong  16

43. DAF             14

44. Lada           12

44. MAN             12

45. Lotus           11

45. Polestar       11

47. Dodge         10

48. Isuzu            8

49. Datsun         7

49. Austin          7

51. Maserati      6

51. Morris         6

51. Oldsmobile 6

51. Lancia        6

51. Rolls-Royce 6

56. IFA             5

56. Bentley       5

56. Checker       5

56. Toroidion     5

60. Daimler      4

60. Moskvitsh  4

60. Cadillac      4

60. Wartburg    4

60. Trabant       4

65. BYD           3

65. Plymouth  3

65. Daihatsu 3

65. NSU        3

65. Triumph 3

65. Aston Martin 3

65. Reo             3

65. Hillman        3

65. Tatra             3

74. Nevs             2

74. Alpine          2

74. Setra            2

74. Fuso            2

74. De Soto        2

74. Packard        2

74. Studebaker   2

74. Nash            2

82. Rivian          1

82. Buick            1

82. EMW            1

82. Hanomag     1

82. MG               1

82. Standard      1

82. Willys         1

82. Koenigsegg  1

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Peräänajaja poistui paikalta

Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus 13.6 klo 19:43, jonka mukaan Kuopiossa Kellolahdentien ja Sisustajantien risteyksessä on kahden auton välinen onnettomuus, jossa toinen osallinen on poistunut paikalta.

Asianosainen kertoi poliisille olleensa kääntymässä oikealle Sisustajantielle, kun hänen takana ajanut auto oli törmännyt kovalla vauhdilla oikeaan takakulmaan.
Törmääjä lähti ajamaan karkuun Kallantietä pitkin.

Poliisipartio havaitsi paenneen auton Sirkkusentien varresta. Sivullinen henkilö oli ottanut yhden miehen kiinni ja kaksi miestä oli juossut Antikkalan suuntaan.

Poliisi sai poliisikoiran avustuksella paikallistettua kaksi autolta poistunutta, jotka lähtivät edelleen karkuun. Toinen saatiin kiinni juoksemalla ja toinen löytyi liikekiinteistön pihasta piiloutuneena.

Kaikkien karkuun lähteneiden miesten epäillään olleen päihtyneitä. Heidät otettiin kiinni asian selvittämiseksi.

Onnettomuudessa ei poliisin mukaan tullut henkilövahinkoja.

 

 

Poliisi tunnisti vastaan tulleen auton kuljettajan kortittomaksi

Kuva: CvB.

Pieksämäellä Asemansillalla poliisipartiota vastaan ajoi viime yönä paikkakuntalainen 19-vuotias mies, jonka poliisit tunnistivat henkilöksi, jolla ei ole henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.

Poliisipartio kääntyi kyseisen henkilöauton perään, jolloin mies lähti ajamaan poliisipartiota karkuun ajaen Joroistentielle ja edelleen KT72:lle kohti Haukivuorea, jossa mies pysäytti autonsa Kirkontielle.

Katso tästä muita juttuja kortittomista kuljettajista.

Mies käytti ajon aikana 100-180 km/h nopeutta, nopeusrajoitusten ollessa 60-100 km/h.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Näitkö Mikkelissä BMW:n vaurioittamisen?

Poliisi9
Kuva: CvB.

Mikkelissä Pohjolankatu 1 parkkipaikalla kaksi henkilöä rikkoivat viime yönä kello 00.25 harmaan BMW-merkkisen henkilöauton takalasin sekä aiheutti auton kylkeen vaurion.

Kyseiset henkilöt poistuivat tummahkolla henkilöautolla, josta ei ole tarkempia tuntomerkkejä.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja auton vaurioittamiseen liittyen joko puhelimitse numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autovertaamosta näkee autojen kulutukset — myös sähköautojen!

Hyundai Ionic Electric. Kuva: Hyundai.

Suomen Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ylläpitää verkossa Autovertaamo-nimistä palvelua. Autovertaamosta löytyy kaikki Suomessa myytävät uudet automallit.

Palvelusta löytää helposti vähäpäästöisimmät autot, joiden pääasöt ovat esimerkiksi 0-50 g/km.

Esimerkiksi Autovertaamon mukaan Hyundai Ioniq Electric MY20 38 kWh 136 hv Comfort ja Style -versiot ovat markkinoidemme pienikulutuksisimmat täyssähköautot.

Ioniq Electricin valmistajan ilmoittama kulutus on 138 Wh / km. Kuuden parhaan joukkoon sijoittuvat myös Hyundain muut Suomen valikoimassa olevat täyssähköautomallit, Kona Electricit, 150-154 Wh:n kulutuksella.

Hyundai-konsernin Kia-autot ovat myös kärjessä, Kia Niro Electric KX 39 kWh 136 hv on neljännellä sijalla. Kia Niron ilmoitettu kulutus on 153 Wh/km.

Traficom koostaa Autovertaamoon autojen tyyppihyväksynnässä kerätyt tiedot sekä autojen maahantuojien tuotetietoja. Palvelu tarjoaa informaatiota mm. henkilöautojen polttoainetaloudellisuudesta ja hiilidioksidipäästöistä WLTP-testisyklin mukaan ilmoitettuna.

Kansainvälinen sähköautoja vertaileva EV Database listaa kulutuksen perusteella Ioniq Electricin pienikulutuksisimmaksi tällä hetkellä myynnissä olevaksi sarjatuotantosähköautoksi yhdessä Tesla Model 3 Standard Range Plus -mallin kanssa.

Ioniq Electricin kulutusta kylmässä ilmassa puolestaan testattiin Tekniikan Maailman sähköautojen talvitestissä alkuvuodesta 2020.

-9 asteen pakkasessa Hyundai Ioniqille mitattiin testin pienin sähkönkulutus, 17 kWh / 100 km (170 Wh / km).

Katso tästä muita sähköautoilujuttuja.

Sähkönkulutus laskettiin testissä toimintamatkamittauksessa, ajomatkan loppupäässä havaituista arvoista, ilman ensimmäisillä kilometreillä tapahtuvaa matkustamon lämmitystä. Näin lukemat ovat lähellä esilämmitetyn auton kulutusta.

On hyvä muistaa, että sähköauton kulutus ei ole sama kuin toimintamatka, koska sähköautoissa on erikokoisia akkuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //