Koti Blogi Sivu 1566

F1: Fernando Alonso palaa F1-sarjaan

Fenando Alonso vuonna 2008 Renaultilla. Kuva: Renault.

Renaultin F1-talli paljasti tänään ensi vuoden kuljettajakaksikkonsa. Toinen kuljettaja on tänä vuonna Renaultin tallissa oleva Esteban Ocon ja toinen paluumuuttaja Fernando Alonso.

Alonso aloitti F1-sarjassa 2001 ja nyt tulee olemaan kolmas jakso Renaultilla. Ensimmäinen jakso oli 2002 – 2006, toinen 2008 – 2009 ja nyt 2021.

Mestariksi Alonso ajoi 2005 ja 2006 nimenomaan Renaultilla.

Alonso ajoi viimeksi McLarenilla ja hän lopetti ajamisen F1-sarjassa kauden 2018 jälkeen, mutta toimi vielä 2019 tallin asiantuntijana ja PR-tehtävissä.

Välivuosina Alonso on muun muassa voittanut Le Mansin 24 tunnin kisan ja osallistunut Dakar ralliin. Kaudella 2018-19 hän ajoi WEC-sarjan voittoon.

Alonso on ajanut kaikkiaan 314 GP-kisaa, joista voittanut 32 ja ollut 97 kertaa palkintopallilla.

Sopimuksen pituudesta ei ole tietoa, mutta yleisesti arvaillaan, että kyse on ainakin kahden vuoden pestistä. Ensi vuonna kehitetään uusi auto kaudelle 2022 ja siinä roolissa Alonsolla varmaan on tärkeä osuus.

Paikka Renaultilla vapautui, kun Daniel Ricciardo tämän kauden jälkeen siirtyy McLarenille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kilvanajossa taas kova ylinopeus

Kuva: CvB.

Kuopion moottoritiellä Kasurilan paikkeilla poliisipartio mittasi tiistai-iltana henkilöautolle nopeudeksi 190 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h.

Poliisi epäilee lähitienoolla asuvaa nuorta kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Katso tästä muita juttuja kilvanajoista.

Poliisin havaintojen mukaan nuoret ajoivat kilpaa moottoritiellä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

DS Automobiles julkaisi omat keskimääräiset CO2-päästöarvonsa

DS 9 Sedan. Kuva: DS.

DS Automobiles on vahvasti sitoutunut käynnissä olevaan autoalan käyttövoimamuutokseen, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Formula E -sarja sekä DS Techeetah -tiimin ja kuljettaja Jean-Éric Vergnen sarjassa saavuttamat mestaruudet ovat tiedotteen mukaan olleet DS:lle erinomainen mahdollisuus kerätä kokemusta ja kehittää DS:n sähköistä E-Tense -mallistoa.

Vuodesta 2019 alkaen DS:n mallit DS 3 Crossback ja DS 7 Crossback ovat olleet myynnissä myös sähköisellä käyttövoimalla.

Uusi DS 9 sedan tulee olemaan merkin kolmas malli ja se tulee myyntiin ensisijaisesti pistokehybridinä. Tehoversiot ovat 225 sekä 360 hevosvoimaa.

Tiedotteen mukaan DS-autojen keskimääräiset CO2 -päästöarvot ovat olleet 79,9 g/km vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Matalat päästäarvot ovat DS:n tidotteen mukaan olleet mahdolliset saavuttaa perusteellisen tutkimus- ja kehitystyön ansiosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Apua lomareissun suunnitteluun: Liikennetilannepalvelussa näkee nyt myös teiden kunnossapitotyöt

Heinäkuu on suomalaisten suosikkilomakuukausi. Traffic Management Finlandin Liikennetilanne-palveluun on tuotu uusia sisältöjä helpottamaan niin kesälomalaisten kuin muidenkin suomalaisten matkan suunnittelua.

Ajokelin, ruuhkatietojen ja tietöiden lisäksi Liikennetilanne-palvelusta voi nyt tarkistaa myös maanteiden kunnossapitotiedot.

Palvelu näyttää, missä pientareita on niitetty, hiekkateitä tasoiteltu ja missä asfaltoidaan.

Nämä toiminnallisuudet ovat tulossa myöhemmin myös Liikennetilanne-mobiilisovellukseen.

Mobiilisovellus sisältää entuudestaan mahdollisuuden antaa palautetta teiden kunnosta, käyttäjä voi esimerkiksi jättää palveluun kuvan paikasta, jossa on asfalttivaurio.

Liikennetilanne-palvelu helpottaa yhä useamman suomalaisen arkea. Palvelua käyttää viikoittain noin 20 000 kävijää.

Juhannuksena palvelua hyödynnettiin ahkerasti matkan suunnittelussa. Aatonaattona kävijöitä oli yhden päivän aikana 15 000 ja sunnuntain paluuliikennettäkin käytiin tarkistamassa noin 12 000 kertaa.

Liikennetilannepalvelun maanteiden kunnossapito.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Rattijuoppo loukkaantui vakavasti Lopen rajussa ulosajossa

Kuva: CvB.

Tiistai-iltana henkilöauto ajautui ulos tieltä Lopen Sajatiellä.

Poliisin tiedotteen mukaan 53-vuotias mies oli ajanut henkilöautolla Sajatietä etelän suuntaan kovaa ylinopeutta.

Auto oli ajautunut ulos tieltä ja se oli törmännyt kovalla nopeudella Sajatien varressa parkkipaikalla olleeseen henkilöautoon.

Poliisin mukaan pysäköitynä ollut auto lensi puskaan ja siihen törmännyt auto oli lentänyt törmäyksen johdosta tämän pysäköidyn auton yli useammalla ”voltilla” ojaan.

Katso tästä muita juttuja vakavista loukkaantumisista.

Auto vaurioitui pahoin törmäyksessä ja mieskuljettaja loukkaantui vakavasti.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,67 promillea.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tuusulan asuntomessualueen tulevaisuuden huoltoasemalla tarjolla bensiiniä, dieseliä, kaasua ja sähköä!

Kuva: Neste.

Neste avaa kesän 2020 asuntomessualueelle Suomen ensimmäisen vähäpäästöisen liikenneaseman. Jakeluaseman rakentamisessa, käytössä ja tuotevalikoimassa on käytetty mahdollisimman vähän ilmastoa kuormittavia ratkaisuja.

Neste Express Tuusula Rykmentinpuisto avautuu jo ennen kesän asuntomessuja, torstaina 9.7.2020, osoitteeseen Puistometsäntie 1, Tuusula. Tällöin asemalta löytyy Easy Deli -itsepalvelukauppa, OmaPosti-kioski, Neste MY uusiutuva diesel sekä sähköautojen pikalatauskenttä. Alkusyksystä asemalle avautuu myös bio- ja maakaasun tankkausasema.

– Nesteen tulevaisuuden liikenneasemalla autoilija voi Neste MY uusiutuvan dieselin avulla pienentää omaa hiilijalanjälkeään merkittävästi. Lisäksi on hienoa, että asemamme tarjoaa ilmastoystävälliset vaihtoehdot myös sähkö- ja kaasuautoilijoille. Tarjolla olevien uusiutuvan dieselin, biokaasun ja sähkön käyttäminen vähentävät vuodessa yhteensä yli 80 %* ilmastopäästöjä keskimääräisiin tankkaustuotteisiin verrattuna, kertoo Nesteen Suomen asemaverkostosta vastaava johtaja Katri Taskinen.

Leppäkosken Energia ja Unified Chargers toimittavat asemalle Suomen ensimmäisen neljää sähköautoa yhtä aikaa lataavan älykkään pikalatauskentän.

– Kyseessä on älykäs ratkaisu, jossa kentän kokonaisteho jakautuu latauksessa olevien autojen kesken. Kun yhden auton akku täyttyy, vapautunut latausteho siirtyy automaattisesti muiden lataajien käyttöön. Asiakas tarvitsee vain pankkikortin ja lataaminen onnistuu, kertoo Leppäkosken Energia Oy:n myyntijohtaja Juha Koskela.

Huoltoasemalle avautuu myös Keski-Uudenmaan ensimmäinen kaasutankkausasema, joka tarjoaa sekä maa- että biokaasua henkilö- ja jakeluautoliikenteen käyttöön.

– Tuomme Rykmentinpuistoon mahdollisuuden tankata täysin uusiutuvaa ja kotimaista biokaasua. Tämä on yrityksemme ensimmäinen kaasutankkausasema, ja on erityisen hienoa esitellä se osana Nesteen modernia tulevaisuuden huoltoasemaa, kertoo Suomen Kaasuenergia Oy:n toimitusjohtaja Mika Paloranta.

Tulevaisuuden liikenneaseman kiinteistöjen päästöt yli 70 % pienemmät

Rykmentinpuiston aseman rakentamisessa on tehty useita vähäpäästöisiä ratkaisuja. Easy Delin ja jakeluaseman rakenteissa on hyödynnetty CLT-elementtejä (cross laminated timber), kalliomurske on osittain korvattu betonimurskeella ja asfaltin seassa on käytetty kumirouhetta.

Lisäksi syksyllä asemalle avautuu Nesteen bensiinijakelu, jossa polttoainesäiliö on sijoitettu maan pinnalle. Tällä vältetään ilmastoa kuormittavat kaivuu- ja louhintatyöt.

Jakeluaseman käyttämä energia saadaan Easy Delin katolle asennetuista aurinkopaneeleista, sekä tuuli- ja vesivoimalla tuotetusta uusiutuvasta sähköstä.

– Idea sai alkunsa Tuusulan kunnan ja Asuntomessujen järjestämästä tonttikilpailusta kesällä 2019. Tuusulan pilottiaseman avulla voimme testata vastuullista rakentamista sekä uusia palveluita, yhteistyössä kumppaniemme kanssa. Rakentamisen ja ylläpidon ratkaisujen ansiosta aseman kiinteistöjen päästöt ovat perinteiseen asemaan verrattuna yli 70 %* pienemmät koko elinkaaren ajalta laskettuna. Lisäksi aseman sijainti on erinomainen ajatellen sitä, että mahdollisimman moni pääsee kokeilemaan palveluita ja antamaan meille palautetta, Taskinen jatkaa.

Itsepalvelut tukevat nopeampaa ostamista ja verkkokaupan kasvua

Tuusulan Easy Deli -itsepalvelukaupassa hyödynnetään RFID-teknologiaa, joka skannaa kaikki ostokset kerralla esimerkiksi suoraan ostoskassin läpi. Easy Deli on avoinna asiakkaille viikon jokaisena päivänä, vuorokauden ympäri. Vastaava Easy Deli -itsepalvelukauppa avattiin kesäkuun alussa Helsingin keskustaan.

Tulevaisuuden huoltoasemalle tulee myös Postin OmaPosti-kioski, josta voi noutaa, palauttaa ja lähettää paketit sekä kirjatut kirjeet kotimaahan ja ulkomaille, viikon jokaisena päivänä. Palvelupiste täydentää Etelä-Tuusulan postipalveluita, tuoden verkko-ostokset lähelle alueen asukkaita sekä lähialueella liikkuvia. Tarvittaessa myös henkilökohtainen videochat-tuki on etäyhteyden päässä.

*) Ramboll on laskenut Rykmentinpuiston jakeluaseman kiinteistön rakennusten ja infran sekä tankkaustuotteiden hiilijalan- ja hiilikädenjäljen. Asema on kokonaisuudessaan 31 % vähäpäästöisempi kuin perinteisellä rakennustavalla rakennettu, keskimääräisiä tankkaustuotteita myyvä jakeluasema, kun huomioidaan jakeluasemakiinteistön ja sieltä myytyjen liikenne-energiatuotteiden ilmastovaikutukset. Jakeluaseman kiinteistöjen päästöt ovat perinteiseen asemaan verrattuna 73 % pienemmät aseman koko elinkaaren ajalta laskettuna; käytön ajan päästövähennys on 83 % ja rakentamisen päästöt ovat 24 %. Tuotteiden osalta 82 %:ssa ei ole otettu huomioon fossiilista bensiiniä. Jos bensiini otetaan huomioon, vuotuinen päästövähenemä on 24 %. Neste MY uusiutuva diesel vähentää autoilijan omia kasvihuonekaasupäästöjä elinkaaren ajalta laskettuna jopa 90 %, verrattuna fossiiliseen dieseliin. Neste MY uusiutuvaa dieseliä koskeva elinkaaripäästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmä on EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (2009/28/EY) mukainen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaiset paheksuvat autoilijoiden piittaamattomuutta liikennevaloista ja -merkeistä

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto.

Liikenneturva kysyi* suomalaisilta näiden suhtautumista erilaisiin liikennerikkomuksiin.

Vakavimpana suomalaiset pitävät edelleen rattijuopumusta – niin huumeista kuin alkoholista johtuvaa, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.

Myös tahallinen tarkkaamattomuus tuomitaan: neljä viidestä suomalaisesta pitää viestin kirjoittamista autoa ajaessa erittäin vakavana tai vakavana liikennerikkomuksena.

Lähes yhtä moni mieltää punaista päin ajamisen vakavaksi liikennerikkomukseksi ja vain hieman tätä harvempi (73 prosenttia) ajamisen stop-merkin ohi pysähtymättä.

– Voisi sanoa, että rattijuopumuksen tuomittavuus on jo sementoitunut suomalaiseen liikennekulttuuriin. Viestin kirjoittelu ajaessa ja liikenneopasteen tai -merkin huomioimatta jättäminen voidaan kokea olevan enemmän tietoista piittaamattomuutta, jolloin niihin suhtaudutaan myös tiukemmin. Sen, miten stop-merkkiä ja liikennevaloja tulkitaan, tulisi kuitenkin olla yksiselitteisen selvää jokaiselle kuljettajalle. Punaista päin ajaminen tai stop-merkin ohittaminen pysähtymättä heikentävät myös tuntua liikenteen turvallisuudesta, vaikka varsinaista vaaratilannetta ei sillä kertaa kehittyisikään, pohtii tiedotteessa Liikenneturvan koulutusohjaaja Tomi Niemi.

Vähemmän vakavina liikennerikkomuksina suomalaiset pitivät aikuisen jalkakäytävällä pyöräilyä, alle 15 km/h ylinopeudella ajamista maantiellä sekä huomattavaa ”alinopeutta”.

Teon tuomittavuus ei välttämättä valu käyttäytymiseen

Joka viides Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista kertoo ajaneensa jo punaisiksi vaihtuneiden valojen läpi vähintään joskus.

Neljä kymmenestä kertoo, ettei ole koskaan ohittanut stop-merkkiä pysähtymättä, vauhtia ainoastaan hiljentäen.

Liikenneturvan viime vuonna tekemät seurannat paljastavat, että peräti kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä.

– Vaikka yleisellä tasolla jotain liikennerikkomusta pidetäänkin vakavana, näyttää löytyvän kuljettajia, jotka mielestään voivat rikkoa liikennesääntöjä turvallisella tavalla. Oman tilannearvion pätevyyttä arvotetaan siis sääntöjä korkeammalle. Esimerkiksi stop-merkkiä käytetään kuitenkin usein risteyksissä, joissa on jokin syy olla tarkempi: huono näkemä, vilkas liikenne tai paljon jo sattuneita onnettomuuksia. Se, että onnettomuutta ei juuri omalle kohdalle sattunut, vaikka merkin velvoitetta ei noudattanutkaan, ei ole todiste toiminnan turvallisuudesta, Niemi muistuttaa.

*Liikenneturva selvitti 15 vuotta täyttäneen väestön tietoisuutta liikennesäännöistä helmikuussa 2020. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1060 henkilöä, joista autoilevia oli 82 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenneopettajat hyvin tyytymättömiä nykyiseen ajokorttilakiin — opetusta pitäisi lisätä

Kuva: Matti Sulanto

Liikenneopettajat eivät ole tyytyväisiä vuoden 2018 ajokorttiuudistukseen. Ongelmia on tullut esiin alusta alkaen ja uusia ongelmia nousee jatkuvasti.

Tällä hetkellä akuutti ongelma suurimmassa osaa Suomea on ylipitkiksi venyneet tutkintojonot, todetaan liikenneopettajien tiedotteessa.

Ajokorttiuudistus lisäsi hylättyjen tutkintojen määriä reilusti ja uusintakokeet ruuhkauttavat tutkintoasemia.

Ajokoetta joutuu hieman kaupungista riippuen odottamaan jo useita viikkoja.
Kesäaikana ongelmat kärjistyvät, sillä kesä on autokoulujen sesonkiaikaa mm. mopo- ja moottoripyöräkorttiasiakkaiden kasvun vuoksi.

Ajokorttilakiuudistuksen yhteydessä tiedettiin, että hylätyt tutkinnot tulevat uudistuksen myötä kasvamaan. Ongelmaan oli juuri havahduttu Ruotsissa ja ongelmaa oli siellä jo lähdetty työstämään, mutta silti Suomessa asiantuntijoita ei kuunneltu.

Liikenneopettajien mukaan ajokorttilakiuudistuksessa ei kuunneltu liikenneopettajia eikä alan tutkijoita. Kun tiedettiin, että tutkintomäärät tulevat lisääntymään reilusti, tulisi liikenneopettajien mukaan tutkintoja vastaanottavaa henkilökuntaa ja resursseja lisätä.

Vain yksi toimija ottaa tutkintoja vastaan

Suomessa on vain yksi toimija, Ajovarma Oy, joka saa ottaa tutkintoja vastaan, eikä resurssit tunnu tällä hetkellä riittävän paikkaamaan ajokorttilakiuudistuksen tuomia ongelmia.

Liikenneopettajien mukaan tilanteesta ei tietenkään voi syyttää Ajovarman työntekjöitä, he tekevät parhaansa vaikeassa tilanteessa.

Ilmeisesti tutkinnon vastaanottajia ei ole riittävästi saatavilla.

Hylättyjen tutkintojen kasvun lisäksi myös keskeytettyjen tutkintojen määrät kasvattavat jonoja. Kokeita joudutaan tällä hetkellä keskeyttämään jo ennen kokeen alkamista, kun huomataan esimerkiksi, että opetuslupa-ajoneuvon jarrua ei ole kiinnitetty tai vaadittavia papereita ja todistuksia puuttuu.

Tutkinto tulee keskeyttää heti aluksi myös jos tutkinnonvastaanottaja huomaa taitojen olevan selvästi puutteellliset.

Opettajana saa toimia käytännössä kuka vain eikä opetusajoneuvoa katsasteta ja puutteet huomataan vasta ajokokeeseen tultaessa.

Aikaisemmin hylätyn suorituksen saaneelle määrättiin tietty määrä lisäajotunteja ennen uusintakoetta. Nykyisin tätä määräystä ei saa antaa, vaan kokeeseen voidaan varata uusi aika ilman yhtäkään lisäajotuntia.

Monet käyvät kokeissa monta kertaa eikä ajotaito silti kehity riittävälle tasolle.
Ongelmia on monia, ja kaikki ne yhdessä kasvattavat jonoja joista myös riittävästi ajokokeeseen valmistautuneet joutuvat nyt kärsimään.

– Meidän mielestämme kaikkein järkevintä olisi palauttaa opetusmalli tutkintopainotteisesta takaisin opetuspainotteiseksi. Opetuspainotteisella mallilla valtaosa saisi riittävät tiedot ja taidot liikenteeseen jo ennen sitä ensimmäistä ajokoetta, sanoo Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Kristiina Anunti.

Liikenneopettajat ihmettelevät, että vaikka useat tahot ovat viestineet ongelmista, niitä ei olla korjattu.

Viime syksynä Liikkuvan poliisin perinneyhdistys teetti riskikartoituksen tutkinnonvastaanottajien työstä, ja kartoituksen mukaan useita korjauksia tarvittaisiin kipeästi.

Riskikartoitus oli esitelty Liikenteen viranomaiselle Traficomille mutta mitään muutoksia ei ainakaan vielä ole tehty.

Traficom teki itse oman kyselytutkimuksen ajokorttilakuudistuksesta, joka uutisoitiin otsikolla ”oppilaat ovat tyytyväisiä uuteen kuljettajakoulutukseen” mutta tosiasiassa tutkimuksen mukaan tyytyväisyyden taso oli laskenut aikaisemman ajokorttilain ajalta.

– Se, että oppilaat ovat edelleen kuitenkin suht tyytyväisiä on hyvä uutinen. Olemme pieni ammattiryhmä ja teemme työtämme kunnianhimoisesti ja liikenneturvallisuus edellä. Kun näemme, että palaamalla opetuspainotteiseen malliin moni ongelma ratkeaisi, meidän on tuotava asia esiin kuunneltiin meitä tai ei, sanoo Anunti.

Liikenneopettajien ehdotus ongelmien korjaamiseksi:

  • Ajokorttiluokkakohtaiset teoriatunnit takaisin
  • Ajotuntimäärät selkeiksi kokonaisuuksiksi jokaiseen ajokorttiluokkaan. Tuntimäärä voi alentua vain aikaisemman osaamisen eli aikaisemman ajokortin perusteella
  • Kuljettajaopetuksen lainsäädäntömuutosten tavoitteeksi sosiaalinen, turvallinen ja ekologinen kuljettaja – ei pikakurssi ajokorttiin
  • Muutokset opetuslupaopetukseen: Opettajan oltava samasta perheestä tai taloudesta, tämän tulisi suorittaa opettajan teoria- ja ajokoe ja opetuslupa-ajoneuvo olisi katsastettava ennen opetuksen aloittamista.

www.liky.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso kuvat syksyllä Suomeen tulevasta uudesta Bentley Bentaygasta

Kuva: Bentley.

Uusi Bentley Bentayga on julkistettu ja tiedot ja kuvat autosta on julkaistu.

Autossa on 4,0 litran V8-moottori, jossa tehoa on 550 hevosvoimaa.

Auton huippunopeus on 290 km/h ja kiihtyvyys nollasta sataan 4,5 sekuntia.

Mallistoon tulee myös ladattava hybridi.

Auto painaa 2 416 kiloa ja kokonaispituus on 5,125 metriä. Akseliväli on 2,995 metriä.

Autossa on kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto.

Uusi Bentley Bentayga saapuu Suomeen alkusyksystä 2020.

Katso tästä lisätietoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Bentley.
Kuva: Bentley.
Kuva: Bentley.
Kuva: Bentley.
Kuva: Bentley.
Kuva: Bentley.
Kuva: Bentley.

Mercedes-Benz laajentaa läsnäoloaan akkuteollisuudessa

Kuva: Daimler.

Osana ilmastoneutraaliin liikenteeseen ja tuotantoon tähtäävää Ambition2039-strategiaansa Mercedes-Benz laajentaa läsnäoloaan akkuteollisuudessa, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Uusin askel on strateginen yhteistyö kiinalaisen Farasis Energyn kanssa, johon saksalaisyhtiö tulee samalla vähemmistöomistajaksi kolmen prosentin osuudella.

Yhteistyön tavoitteena on uuden sukupolven akkukennoteknologian tuotekehitys ja teollinen valmistus sekä erittäin korkea kustannustehokkuus.

Teknologisesti yhtiöt pyrkivät ajoneuvojen toimintamatkan kasvattamiseen parantamalla akkujen energiatiheyttä sekä autojen latausaikojen lyhentämiseen.

Akkujen valmistuksessa pyritään tiedotteen mukaan vähentämään kriittisten raaka-aineiden käyttöä, tehostamaan kierrätystä ja saavuttamaan lopulta täysin suljettu kierto akkuraaka-aineiden käsittelyssä.

Mercedes-Benzille yhteistyösopimus takaa akkujen turvallisen saannin tulevaisuuden EQ-sähkö- ja hybridiautomallistoihin.

Farasis puolestaan voi lisätä omaa tuotantoaan suunnitellusti ja kansainvälisesti. Lisäksi Farasis rakentaa akkutehtaan Bitterfeld-Wolfeniin itäiseen Saksaan, jolloin alueelle syntyy 2000 uutta työpaikkaa.

Toinen tehdas Yhdysvaltoihin on suunnitteilla.

Saksan-tehdas rakennetaan alusta lähtien CO2-neutraaliksi. Mercedes-Benzin globaaliin akkutuotantoon kuuluu tulevaisuudessa yhdeksän tehdasta seitsemällä eri paikkakunnalla, jotka sijaitsevat kolmella mantereella.

Autonvalmistuksessa Mercedes-Benz aikoo olla CO2-neutraali vuoteen 2039 mennessä. Jo vuonna 2030 yli puolet yhtiön myynnistä on määrä koostua ladattavista plug-in-hybridi- ja täyssähkömalleista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //