Koti Blogi Sivu 1512

DB Schenker lisää sähköautojen määrää 36 uudella Fuso eCanter -ajoneuvolla — kaksi niistä Suomeen

Kuva: DB Schenker.

Kansainvälisiä logistiikkapalveluita tarjoava DB Schenker ja Daimler Trucks -merkki Fuso jatkavat kumppanuutensa laajentamista sähköisessä liikenteessä. Tulevien kuukausien aikana DB Schenker ottaa käyttöön yhteensä 36 uutta Fuso eCanter -ajoneuvoa yhdessätoista Euroopan maassa, todetaan DB Schenkerin tiedotteessa.

DB Schenker on käyttänyt Fuso eCanteria jo vuodesta 2018 lähtien Berliinin kaupunkikeskustan jakeluissa. Vuodesta 2019 alkaen yhtiö on hankkinut ajoneuvoja Pariisiin, Frankfurtiin ja Stuttgartin alueelle.

Ilman päästöjä ja melua 20:ssa Euroopan kaupungissa

Fuso valmistaa parhaillaan 36:tta uutta ajoneuvoa DB Schenkerille Euroopan tehtaallaan Tramagalissa Portugalissa. Lähiviikkojen aikana ne varustetaan eri valmistajien kuormatiloilla ja takalaitanostimilla kappaletavarakuljetuksiin sopiviksi.

Fuso eCanter -ajoneuvoja aletaan luovuttaa DB Schenkerille alueittain ennen vuodenvaihdetta. Suomen DB Schenkerin käyttöön tulee kaksi eCanteria.

DB Schenker käyttää näitä täysin sähköisiä kevytkuorma-autoja (teho 129 kW, hyötykuorma enintään 3,2 tonnia) kaupunkien lähijakeluihin Euroopan suurimmissa kaupungeissa kuten Oslossa, Kööpenhaminassa, Madridissa, Salzburgissa, Wienissä, Hampurissa, Roomassa ja Milanossa.

DB Schenker alkaa kuljettaa asiakkaiden lähetyksiä sähkökäyttöisillä kevytkuorma-autoilla lähes äänettömästi ja ilman päästöjä yhteensä 20:ssa Euroopan kaupungissa Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Irlannissa, Alankomaissa, Norjassa, Itävallassa, Espanjassa ja Italiassa. Tämän myötä Fuso eCanter tulee markkinoille Suomessa, Itävallassa, Espanjassa ja Italiassa.

Katso tästä muita juttuja Fusosta.

Näiden 7,49 tonnin kuorma-autojen kantama on vähintään 100 kilometriä, joten ne kykenevät ongelmitta kattamaan DB Schenkerin asettamat vaatimukset kaupunkikeskustojen jakeluille. Ajoneuvot ladataan öisin joko vaihtovirta- tai tasavirtalaturilla. Pikalaturilla latausaika voidaan lyhentää noin 90 minuuttiin.

Yli 200 Fuso eCanter -autoa asiakaskäytössä maailmanlaajuisesti

Fuso eCanter on Daimler Trucksin ensimmäinen täysin sähköinen kevytkuorma-auto piensarjatuotannossa. Fuso lanseerasi tämän hyötyajoneuvon lähijakeluun vuonna 2017. Sittemmin Fuso eCantereita on toimitettu lukuisille asiakkaille Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Kun nämä 36 uutta ajoneuvoa toimitetaan DB Schenkerille, asiakkaiden käytössä on päivittäin yhteensä yli 200 Fuso eCanter -autoa 14 maassa. Maailmanlaajuisesti Fuso eCantereilla on ajettu nyt yli 2,5 miljoonaa kilometriä ilman lähipäästöjä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvon maansiirtoauto FMX on uudistunut

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks on hiljattain tuonut markkinoille kaikkien aikojen kovimman maansiirtoautonsa, uuden Volvo FMX:n. Tämä on Volvo FMX:n kolmas versio, todetaan Volvon tiedotteessa.

Uudessa Volvo FMX:ssä on täysin uusittu ohjaamo, suuremmat hyötykuormat ja innovatiiviset turvallisuusominaisuudet.

Vuonna 2010 Volvo Trucks esitteli ensimmäisen Volvo FMX -kuorma-auton, joka on kehitetty erityisesti vaativalle maansiirtoalalle.

Uusi Volvo FMX on rakennettu kokonaan uudelle ohjaamoalustalle, joka perustuu Volvon kymmenvuotiseen kokemukseen vankoista maansiirtoautoista.

Uudessa Volvo FMX:ssä vetopidonhallinta on toteutettu kierrettävän kytkimen avulla. Kiertokytkimellä saadaan asteittain kytkettyä niin ristilukkoa tai akselikohtaisia lukituksia.

Lisäksi muut pidonhallintaan liittyvät löytyvät loogisesti tämän kytkimen ympäriltä. Kuljettaja näkee selkeän ja välittömän palautteen mittaristosta ja voi seurata tasauspyörästön lukkoja reaaliajassa.

Kuorma-auton suunnan muuttaminen liikkeellä ollessa

Kun ajonopeus on alle 15 km/h, kuorma-auton ajosuunnan voi muuttaa ajon aikana. Vaihdettuaan I-Shift-vaihteenvalitsimen ajovaihteelta peruutusvaihteelle kuljettaja voi jarruttaa kuorma-autoa painamalla kaasupoljinta.

Kuorma-auton suunnanmuutokseen kuluva aika määräytyy sen mukaan, kuinka voimakkaasti kaasua painetaan.

Vuonna 2013 esitelty Volvo Dynamic Steering on patentoitu tekninen innovaatio, joka helpottaa kuorma-auton ajamista. Siinä yhdistyvät perinteinen hydraulinen ohjaustehostin ja ohjausvaihteeseen asennettu, elektronisesti ohjattu sähkömoottori.

Jopa 38 tonnin teli

Uusi Volvo FMX on Volvon alustavalikoiman raskainta sarjaa – esimerkiksi auto saadaan varustettua nyt jopa 38 tonnin telillä, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi kaivoskäytössä.

Myös etupään ilmajousitus on päivitetty: etuakselipaino voi olla jopa 10 tonnia tai 20 tonnia kahdella etuakselilla varustetuissa kuorma-autoissa erittäin vaativassa maastossa.

Teliakseleilla varustettujen kuorma-autojen ohjauskulmat ovat nyt aiempaa suuremmat, mikä parantaa ohjattavuutta ja vähentää renkaiden kulumista. Kaikki uudistukset parantavat maansiirtotehtävien tuottavuutta ja kustannustehokkuutta.

Turvallisuusparannuksia

Vuonna 2016 Volvo Trucks esitteli ryömintävaihteilla varustetun I-Shiftin, jonka avulla liikkeellelähtö on vaivatonta raskaammalla kuormalla sekä pehmeissä olosuhteissa. Sen ansiosta kuljettajat voivat myös ajaa erittäin alhaisilla nopeuksilla, jopa 0,5 km/h. Tästä on huomattavasti hyötyä tarkkuutta vaativissa ohjausliikkeissä.

Volvo FMX ‑kuorma-autojen uuteen ohjaamoon on tehty koko joukko kuljettajien näkyvyyttä parantavia muutoksia – muun muassa suuremmat ikkunat, madallettu ovilinja ja uudet taustapeilit. Näkyvyyttä voi täydentää edelleen myös apukuljettajan puolen kameralla, joka näyttää kuvaa kuorma-auton sivusta 9-tuumaisessa sivunäytössä.

Sivunäytöstä voi seurata jopa kahdeksaa eri kameraa, neljää samanaikaisesti, joten kuljettajalla on selkeät näkymät sekä kuorma-autoon että sen ympäristöön.

Turvallisuutta parantaa myös alamäkiavustin, joka asettaa alamäkiajossa ilmenevää tarpeetonta kiihdytystä estävän enimmäisnopeuden.

Uudessa Volvo FMX:ssä on nyt vakiona elektronisesti ohjattu jarrujärjestelmä (EBS), jota esimerkiksi hätäjarrulla varustettu törmäysvaroitin ja ajonvakautusjärjestelmä tarvitsevat. Lisävarusteena on saatavana myös Volvo Dynamic Steering ja kaistallapitoavustin sekä ajonvakautustoiminto.

Turvallisuutta parantaa myös uusi liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, joka tunnistaa ja näyttää mittaristossa merkit, kuten nopeusrajoitukset, ohituskiellot ja tietyyppimerkinnät.

Volvo FMX:ään on saatavilla lisävarusteena teräksinen kattoluukku, jota tarvitaan erityisen vaativassa käytössä, kuten kaivostoiminnassa. Luukussa on varauloskäynnin kahva, jonka avulla voi irrottaa koko luukun.

www.volvotrucks.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Valmet Automotive keskittää toimintaansa ajoneuvojen sähköistymiseen

Arkistokuva. Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive keskittää toimintaansa yhä selkeämmin ajoneuvojen sähköistymiseen, ja on maanantaina 12.10. allekirjoittanut sopimuksen, jolla se myy autoteollisuuden yleisiin suunnittelupalveluihin keskittyneen liiketoimintalinjansa Mutares SE & Co. KGaA:lle.

Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja kaupan arvioidaan tulevan voimaan marraskuussa.

Liiketoimintalinjan myynnin myötä Valmet Automotive keskittyy yhä vahvemmin palvelemaan asiakkaitaan sähköisen liikenteen ratkaisujen sopimusvalmistajana ja järjestelmätoimittajana, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Autoteollisuuden muutosten myötä Valmet Automotiven liiketoiminnan vahvimmat näkymät ovat nyt tiedotteen mukaan akkujärjestelmissä, aktiivisissa kinemaattisissa järjestelmissä sekä ajoneuvojen sopimusvalmistuksessa.

Suunnittelupalveluiden liiketoiminnan myynti mahdollistaa investointien ja resurssien tehokkaamman kohdentamisen näille kasvualueille.

Myytävä toiminta Saksassa

Myytävän liiketoimintalinjan toimipaikat sijaitsevat Saksassa. Liiketoimintalinjalla on ollut merkittävä rooli yrityksen akkuliiketoiminnan kasvulle, sillä se on tukenut akkuteknologian ja akkujen testauspalvelujen kehitystyötä, jotka ovat siirtyneet osaksi akkujärjestelmät -liiketoimintalinjan palveluntarjontaa.

Suunnittelupalveluiden liiketoimintalinja pitää sisällään ajoneuvoihin ja niiden eri järjestelmiin sekä osakokonaisuuksiin liittyvän tuotekehityksen, simulointi- ja testauspalvelut sekä prototyyppi- ja piensarjavalmistuksen.

Järjestely vaikuttaa noin 600 työntekijään Bad Friedrichshallin, Helmstad-Bargenin, Ingolstadtin, Münchenin ja Wolfsburgin toimipaikoissa Saksassa sekä Antasin toimipaikassa Espanjassa.

– Valmet Automotive keskittyy strategisesti tärkeimpiin toimintoihinsa, jotka liittyvät liikenteen sähköistymiseen. Autoteollisuuden yleisiin suunnittelupalveluihin liittyvät toimintomme siirtyvät kaupan myötä omistajalle, jonka ydinliiketoimintaa ne vahvistavat, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.

Kaupan myötä Valmet Automotive luopuu autoteollisuudelle yleisiä suunnittelupalveluja tarjoavasta liiketoimintalinjastaan, mutta ydinliiketoimintalinjoja tukeva suunnitteluosaaminen pysyy keskeisenä osana Valmet Automotiven ajoneuvojen valmistuspalveluja, katto- ja kinematiikkajärjestelmiä sekä akkujärjestelmiä.

www.valmet-automotive.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Renkaanvaihdossakin kannattaa pitää kunnon turvavälejä

Kuva: Nokian Renkaat.

Kuten keväälläkin, vaihdetaan renkaat jälleen keskellä kiivasta koronaepidemiaa. Aikatauluista ja turvaväleistä kiinni pitäminen ja maski kasvoilla takaavat turvallisen ja sujuvan talvirenkaiden vaihtosesongin, todetaan Rengasfoorumin tiedotteessa.

Hyvä hetki soitella omaan rengashotelliin alkaa olla käsillä. Talvirengaskauden alkaessa renkaat vaihdetaan samanlaisissa tunnelmissa kuin keväälläkin, eli keskellä ankaraa koronaviruksen leviämisvaihetta.

– Tärkeintä on säilyttää turvavälit myös renkaanvaihdossa. Ruuhkautumisen ehkäisemiseksi etenkin nastattomia talvirenkaita voi hyvin alkaa laittaa alle jo nyt, turvallisuuskampanja Rengasfoorumiin kuuluvan Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora tiivistää.

Keväällä rengasliikkeissä luotiin uusia työtapoja koronaviruksen keskellä toimimiseksi. Turvaväleihin ja hygieniaan kiinnitettiin erityistä huomiota, ja myös ajanvaraukset järjestettiin tavallista suuremmin välein.

Ruuhkautumisen estämiseksi ja turvaväleistä huolehtimiseksi olisi tärkeää, että renkaanvaihtoihin saapuvat asiakkaat pitäisivät aikatauluista kiinni.

– Keväällä saadut opit ja hyvät kokemukset ovat käytössä nytkin talvirengaskauden alkaessa. Toivomme ihmisten noudattavan yleistä maskisuositusta myös rengasliikkeessä asioidessaan sekä muiden asiakkaiden että työntekijöiden turvallisuuden vuoksi.

Katso tästä muita rengasjuttuja.

– Kiireisin vaihtosesonki osuu näillä näkymin lokakuun loppuun ja marraskuun alkupuoliskolle. Etelä–pohjois-suunnassa voi olla pientä vaihtelua sen mukaan, miten ihmiset ovat tottuneet eri puolilla Suomea talvea odottamaan.

Rengasfoorumi

  • Rengasfoorumi on rengasalan keskeisten toimijoiden järjestämä tapahtuma auto-, liikenne- ja moottoritoimittajille ja keskeisille rengasalan sidosryhmille. Rengasfoorumin tavoitteena on luoda tehokkaampia tiedotustapoja rengasalan toimijoille, tarjota ammatillista lisäarvoa auto- ja liikennetoimittajille.
  • Lisäksi tavoitteena on tarjota tuoretta toimialatietoa, syventää rengastietämystä, herättää julkista keskustelua tärkeäksi koetuista aiheista, tarjota kiinnostavaa kerrottavaa ja luettavaa renkaista suurelle yleisölle sekä vahvistaa rengasalan ja renkaan imagoa.
  • Rengasfoorumin järjestäjinä ovat Bridgestone Europe NV/SA, Continental Rengas Oy, Goodyear Finland Oy, Oy Suomen Michelin Ab, Nokian Renkaat Oyj, Suomen Rengaskierrätys Oy ja Autonrengasliitto ry.

http://www.autonrengasliitto.fi

Karkuun ajaneelle rattijuopolle tuli viiden vuoden ajokielto!

Kuva: Autotoday.

Itä-Suomen poliisilaitos on jälleen määrännyt ajokieltoja liikenneturvallisuuden vaarantamisista, rattijuopumuksista ja kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta. Ajokieltojen pituudet vaihtelevat kymmenestä kuukaudesta viiteen vuoteen, todetaan poliisin tiedotteessa.

Huhtikuussa henkilöautoa 199 km/h nopeudella 80 km/h rajoitusalueella kuljettanut henkilö tuomittiin elokuussa käräjäoikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Poliisilaitos määräsi kuljettajan kymmenen kuukauden ajokieltoon. Hän ei ollut aiemmin syyllistynyt ajokieltorikoksiin.

Toukokuussa törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt henkilö tuomittiin käräjäoikeudessa 75 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 45 päiväsakon oheissakkoon.

Sivulliset tekivät ilmoituksen kyseisestä henkilöstä ja poliisin partio tavoitti hänet lopulta läheltä kotiaan.

Poliisilaitos määräsi hänet kymmenen kuukauden ajokieltoon. Henkilöllä ei ole ollut lähivuosina aikaisempia rattijuopumusrikoksia.

Kesäkuussa henkilö tuomittiin käräjäoikeudessa 70 päiväsakon rangaistukseen rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuljettajan pysäyttämiseen jouduttiin käyttämään piikkimattoa. Lopulta poliisin partioauto sai pakkopysäytettyä auton, jonka kaikki renkaat olivat puhjenneet.

Itä-Suomen poliisilaitos määräsi kuljettajan lähes puolentoista vuoden ajokieltoon. Kuljettaja on aiemminkin syyllistynyt rattijuopumusrikoksiin ja kulkuneuvon kuljettamisiin oikeudetta.

Keväällä ja kesällä 2019 henkilö syyllistyi kahdesti rattijuopumukseen. Toisella kerralla oli mukana myös törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Kuljettaja ajoi poliisia karkuun anastetulla moottoripyörällä Kuopiossa taajama-alueella kaksinkertaisella nopeudella rajoitukseen nähden. Takaa-ajo päättyi kuljettajan kaatumiseen.

Hänellä oli tekojen aikana myös useita aiemmin määrättyjä ajokieltoja, ja kuluneiden viiden vuoden aikana hän on syyllistynyt 17 kertaa rattijuopumuksiin.

Itä-Suomen poliisilaitos määräsi kuljettajan viiden vuoden ajokieltoon, joka on ajokorttilain sallima maksimipituus.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

 

Yliajo suojatiellä — jalankulkija loukkaantui vakavasti ja auton kuljettaja poistui paikalta

Kuva: CvB.

Ilmajoen taajamassa Kirkkotien ja Ollilantien risteyksessä tapahtui eilen kello 18.50 aikaan jalankulkijan yliajo.

Henkilöautolla liikkeellä ollut autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan. Autoilija pysähtyi aluksi paikalle mutta poistui kuitenkin ennen poliisin paikalle tuloa.

Yliajon uhri loukkaantui vakavasti. Hänet kuljetettiin tapahtumapaikalta pelastushelikopterilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Poliisin omien tutkimusten paikalla olleiden silminnäkijöiden havaintojen perusteella paikalta paennut epäilty ajoneuvon kuljettaja saatiin kiinni Ilmajoelta yksityisasunnosta vielä saman illan aikana.

Yliajaja on kiinniotettuna ja häntä epäillään tutkinnan alkuvaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä vammantuottamuksesta, rattijuopumuksesta, liikennepaosta tieliikenteessä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Nesteen mobiilimaksaminen toimii nyt myös koko Baltiassa

Kuva: Neste.

Neste laajentaa mobiilimaksamista Baltiaan. Vuonna 2017 Suomen markkinoille lanseerattu mobiilisovellus, Neste-äppi, tuotiin aiemmin tänä vuonna Viroon ja Latviaan. Lokakuun 2020 aikana se tuodaan myös Liettuan autoilijoiden käyttöön, todetaan Nesteen tiedotteessa.

– Maksamisen helppous on asiakaskokemuksen kannalta yhä keskeisemmässä roolissa tänä päivänä. Esimerkiksi Neste-äpin avulla tankkauksen ja autopesun voi maksaa puhelimella nousematta autosta. Mobiilimaksamisen suosio on kasvanut Nesteen asiakkaiden keskuudessa vahvasti vuonna 2020. Käyttäjämäärät kasvoivat tammi-syyskuussa jopa 117 % eli kaksinkertaistuivat viime vuodesta. Neste-äpin käyttäjäkunnasta jo 25 % koostuu Viron ja Latvian autoilijoista. Maksamisen helppouden rinnalla myös turvallisuus- ja hygieniatekijät ovat erityisesti tänä vuonna kasvattaneet merkitystään, sanoo Nesteen Dennis Stolt.

Koronatilanteella on vaikutusta ‒ joka neljäs suomalainen käyttää mobiilimaksamista aktiivisemmin

Neste teetti syyskuussa 2020 kyselyn* tuhannelle suomalaiselle. Tulosten mukaan lähes 40 % käyttää arjessaan mobiilimaksamista, esimerkiksi verkko-ostoksissa tai rahan siirrossa. Yleistyneeseen mobiilimaksamiseen alle 35-vuotiaiden keskuudessa vaikuttaa eniten helppous. Vallitseva koronatilanne on myös lisännyt puhelimella maksamista.

– Kyselyymme vastanneista mobiilimaksutapaa käyttävistä jopa 27 % kertoi koronatilanteen vaikuttaneen joko merkittävästi tai jonkin verran useammin puhelimen valitsemiseen ensisijaisena maksutapana. Auton tankkauksen mobiilisti maksavista 42 % käyttää kyseistä maksutapaa aiempaa useammin. Myös tuore globaalin maksamisen tutkimus** kertoo, että digitaalisten maksukanavien käyttö on vallitsevan koronatilanteen vuoksi kasvanut 53 %. Tutkimuksen mukaan yli kolmasosa luottokortin omistajista on lisännyt korttinsa johonkin mobiililompakkoon. Neste-äpin avulla voimme tarjota turvallisen ja helpon maksutavan, jonka myötä kortti- ja käteismaksaminen vähenevät entisestään, sanoo Stolt.

*) IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus toteutettiin valtakunnallisena kuluttajapaneelina aikavälillä 22.-30.9.2020. Kyselyyn vastasi valtakunnallisesti 1 000 suomalaista kuluttajaa.

**) Capgemini, World Payments Report 2020, vastaajamäärä 8 604 kuluttajaa globaalisti: https://worldpaymentsreport.com/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Koronaviruksen seuraus: Harva maksaa pysäköinnin nykyään rahalla

Kuva: CvB.

Pysäköinnin maksamisessa on tapahtunut merkittävä muutos lyhyessä ajassa. Pysäköinnin maksaminen mobiilimaksuilla yleistyi keväällä nopeasti samaa vauhtia kuin käteismaksaminen väheni, todetaan ParkkiPaten tideotteessa.

– Vaikka vähittäiskaupassa käteisen käyttö ilmeisesti palasi lähes ennalleen kesän aikana, pysäköinnissä mobiilimaksamisen suosio on edelleen pitänyt pintansa. Autoilijat suosivat mobiililaitteella maksamista koska sitä käyttävän ei tarvitse koskea maksulaitteeseen, ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta toteaa

– Pysäköinnin maksaminen mobiililaitteella on tehokas tapa hidastaa ja ehkäistä koronaviruksen leviämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Uusi talvirengassääntö on monelle vielä tuntematon

Kuva: Liikenneturva / Kaisa Tanskanen.

Uusi tieliikennelaki toi kesäkuussa voimaan astuttuaan muutoksia myös talvirenkaiden käyttöön. Lain mukaan talvirenkaita pitää tästä syksystä alkaen käyttää marras-maaliskuussa, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Aiemmin niin sanottu talvirengaspakko oli voimassa joulukuusta helmikuuhun, joten vaadittu käyttöaika on pidentynyt kahdella kuukaudella, mutta se on nykyisin sidottu ajokeliin.

– Periaatteessa esimerkiksi Etelä-Suomessa voi ajaa kesärenkailla läpi talven, jos tiet ovat sulat eikä lämpömittari painu pakkaselle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sää voi muuttua yllättäen ja jäätä on varmasti jossakin silloin, kun lämpötila laskee nollaan. Uusi laki korostaa kuljettajan harkintaa, joten viimeistään lokakuun lopulla Etelä-Suomessakin kannattaa alkaa katsoa säätiedotuksia tarkkaan, sanoo liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Nastarenkaita saa uuden lain mukaan käyttää marras- ja maaliskuun välisen ajan ja muulloinkin, jos sää tai keli sitä edellyttää. Nieminen pitää lainuudistuksessa joustavuuden lisäksi hyvänä sitä, että se voi vähentää teiden kulutusta ja tiestä irtoavaa katupölyä, jos esimerkiksi nastoilla ei ajeta suotta sulalla kelillä.

– Turvallisuuden tähden kuljettajan kannattaa marraskuun lähetessä miettiä tulevia ajojaan. Jos tiedossa on esimerkiksi pitkä reissu toiselle puolelle Suomea, voi talvirenkaat olla järkevää vaihtaa alle jo ennen lähtöä. Jos taas ei aio vaihtaa renkaita aiempaan tapaan koko talveksi, onko sitten valmis ottamaan riskin, että joulukuussa on yksittäisiä pakkas- tai lumisadepäiviä. Kannattaa miettiä, kuinka silloin pääsee liikkeelle.

Kuva: LähiTapiola.

Monelle yllätys — osa vaihtaa vain tarvittaessa

LähiTapiolan syksyllä tehdyn Arjen katsaus -kyselyn mukaan vajaa kolmannes autoilijoista ei vielä ole tietoinen uudistuneista rengassäännöistä.

Kyselyyn vastanneista autoilijoista 28 prosenttia kertoo, etteivät he tienneet, että talvirenkaiden pitää olla tänä syksynä vaihdettuna jo marraskuun alussa, jos sää tai keli sitä edellyttää. Enemmistölle muutos oli kuitenkin jo tuttu.

Kun autoilijoilta kysyttiin, kuinka lainmuutos tulee vaikuttamaan heidän suhtautumiseensa talvirenkaiden vaihtoon, lähes joka kolmas (31 %) arveli, että hän tulee vaihtamaan talvirenkaat vain, jos sää niin vaatii.

Katso tästä muita LähiTapiolan juttuja.

Hieman yli puolet vastaajista (55 %) kertoi vaihtavansa renkaat kuten ennenkin ja käyttävänsä niitä läpi talvikuukausien. Jotkut arvelivat muuttavansa renkaanvaihdon ajankohtaa: todennäköisesti hieman myöhemmäksi kuin aiemmaksi.

LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 1.–9. elokuuta 2020 kaikkiaan 1 068 henkilöä. He edustavat Manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä. Kysymyksiin auton talvirenkaista vastasi runsaat 300 henkilöä, jotka omistavat auton tai joilla on käytössä leasing-auto. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Formula Renault: William Alatalo vaikeuksien kautta pisteille Barcelonassa.

William Alatalo. Kuva: Dutch Photo Agency.

Formula Renault 2.0 Eurocup -sarjaa ajava William Alatalo nollasi lauantain pettymyksen ja nousi pisteille sunnuntaina. Vaihtelevassa säässä vietetty viikonloppu oli kokonaisuutena haastava.

Lauantaina ajettiin viikonlopun ensimmäinen aika-ajo sekä ensimmäinen kilpailulähtö. Sää näytteli suurta roolia.

Aamupäivän aika-ajot ajettiin kuivalla kelillä mutta juuri ennen iltapäivän kilpailua alkoi sataa ja kaikki joutuivat enemmän tai vähemmän “arpomaan” sade-säädöt kilpailuun.

– Lauantain aika-ajo ei sujunut koko tiimiltä hyvin. Auton tuntuma ei ollut hyvä ja vauhtia puuttui liian paljon. Aika-ajon jälkeen tiedettiin, mikä oli vikana mutta emme voineet hyödyntää uusia säätöjä koska kilpailu ajettiin sateella. Näkyvyys oli todella huono koko kisan ajan, mikä teki ohittamisesta lähes mahdotonta. Lähdin ruudusta 12 ja ajoin maaliin samalla paikalla, Alatalo toteaa.

Katso tästä muita juttuja William Alatalosta.

Sunnuntaina oli vuorossa viikonlopun toinen aika-ajo sekä toinen kilpailulähtö. Sateesta ei ollut enää uhkaa ja koko päivä saatiin nauttia auringonpaisteesta.

– Sunnuntai oli vauhdillisesti haastava. Vauhtia ei aika-ajossa löytynyt millään. Kärsimme samoista ongelmista kuin lauantainakin aika-ajossa. Kisaan lähdin ruudusta 10 ja maalissa olin 8. Muutama piste kuitenkin ropisi.

Alatalo on sarjan pisteissä kahdeksantena ja tulokas-kuljettajien listalla kolmantena.
Piste-erot ovat kuitenkin pienet johtokaksikkoa lukuunottamatta, joten onnistuneella loppukaudella on mahdollista nousta pisteissä ylöspäin.

Lauantai

1. Victor Martins

2. Caio Collet

3. Ugo de Wilde

…..

12. William Alatalo

Sunnuntai

1. Victor Martins

2. Caio Collet

3. Franco Colapinto

…..
8. William Alatalo

 

2020 Kalenteri

Formula Renault 2.0. Eurocup -sarja pitää sisällään 10 kilpailuviikonloppua, joissa kaikissa on kaksi aika-ajoa ja kaksi kilpailu-lähtöä. Sarjan voittaja saavuttaa maineen ja kunnian lisäksi 18 Superlisenssi-pistettä sekä kutsun liittyä Renault Sport Academy-ohjelmaan.

22.-24.10. Spa-Francorchamps (Belgia)

6.-8.11. Hockenheimring (Germany)

13.-15.11. Paul Ricard (Ranska)

26.-28.11. Yas Marina (Abu Dhabi)

www.williamalatalo.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //