Koti Blogi Sivu 1278

Polestarin myynti Suomessa alkaa suunniteltua aikaisemmin

Kuva: Polestar.

Suomen uusin automerkki, Polestar, aikaistaa alun perin syyskuulle ajoitettua myynnin aloitustaan. Ensimmäisenä kontaktoidaan ennakkovarauksen tehneet asiakkaat.

– Kysyntä ja asiakkaiden kiinnostus on ollut varsin suurta. Olemme tehneet kovasti töitä sen eteen, että pystyisimme aloittamaan myynnin mahdollisimman pikaisesti. Alun perin suunnitellun syyskuun sijaan pääsemme aloittamaan myynnin ennakkovarauksen tehneille jo nyt, Polestar Automotive Finlandin toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi iloitsee.

Myynti käynnistyy aluksi siis niille asiakkaille, jotka ovat tehneet autosta ennakkovarauksen Polestarin nettisivujen kautta.

– Huhtikuussa Suomen medioille esitellystä Polestar 2:sta on tehty satoja ennakkovarauksia – me kontaktoimme heidät ensimmäiseksi, Luopajärvi kertoo.

Suomeen saapuu aluksi Polestar 2, jonka myynti alkaa nelivetoisella, kaksimoottorisella versiolla. Mallisto laajenee syksyllä etuvetoisiin versioihin.

Polestar Automotive Finland on solminut huoltoverkostosopimuksen Bilian kanssa. Bilian toimipisteet Kaivokselassa, Herttoniemessä ja Olarissa ovat Polestarin huoltoverkoston ensimmäiset pisteet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Carsin tuleva täyssähköinen SUV-lippulaivamalli sisältää vakiona uutta turvallisuusteknologiaa

Sensors on electric successor to XC90 – Complete sensor set

Täysin sähköinen Volvo XC90 -mallin seuraaja paljastetaan vuonna 2022. Se sisältää vakiona huipputeknisiä antureita, Luminarin kehittämää LiDAR-teknologiaa sekä autonomisen ajamisen tietokoneen, joka saa voimansa Nvidia Drive Orin -järjestelmäsirusta.

Yhdistämällä huippuluokan laitteiston Volvon, Zenseactin ja Luminarin ohjelmistoihin uuden sukupolven törmäyksenestoteknologia pyrkii vähentämään kuolemantapauksia ja onnettomuuksia liikenteessä.

Volvo haluaa uuden turvallisuuspaketin myötä vähentää yhteentörmäyksiä, ja järjestelmän tehokkuuden odotetaan paranevan jatkuvasti langattomien ohjelmistopäivitysten ansiosta. Uudet teknologiat on suunnattu erityisesti liikennetilanteisiin, joissa tapahtuu suurin osa nykypäivän loukkaantumisista ja kuolemantapauksista.

Kun teknologia on otettu käyttöön, sen odotetaan kehittyvän ajan kuluessa ja pystyvän entistä paremmin tukemaan kuljettajaa kriittisissä tilanteissa. Teknologian aikaisemmat sukupolvet luottivat pääasiassa varoituksiin välittömistä vaaroista, mutta uusi turvallisuusteknologia puuttuu tarpeen mukaan aktiivisemmin tilanteisiin törmäysten välttämiseksi.

Ihmishenkien suojeleminen ja loukkaantumisten estäminen on Volvon ykkösprioriteetti, mutta autonvalmistaja näkee lisähyötyjä myös alhaisemmissa vakuutusmaksuissa, kun Volvo-autojen onnettomuudet käyvät yhä harvinaisemmiksi. Kaikissa Volvon täyssähköautoissa vakiona oleva huolenpitopaketti sisältää asiakkaan niin halutessa myös vakuutuksen.

Anturijärjestelmän ja tekoälyn ohella Volvon tuleva lippulaivamalli sisältää varajärjestelmiä tärkeimmille toiminnoille, kuten ohjaukselle ja jarrutukselle. Auto on laitteistoltaan valmis turvalliseen valvomattomaan autonomiseen ajoon, kun kyseinen tekniikka on käytettävissä.

Autonominen ajo

Nämä varajärjestelmät, LiDAR, tietokone ja ohjelmisto mahdollistavat Highway Pilot -toiminnon, joka on kehitetty yhtiön sisällä Volvon autonomisen ajon ohjelmistokehittäjän Zenseactin kanssa.

Lisävarusteena saatava Highway Pilot on autonominen ajotoiminto, jota käytetään moottoriteillä. Se kytketään käyttöön, kun olosuhteet ovat turvalliset ja tekniikan käyttö on laillista kyseisessä maantieteellisessä sijainnissa.

Katso tästä muita jutuja autonomisesta liikenteestä.

Volvo ilmoitti aikaisemmin tänä vuonna, että se käyttää Nvidian teknologiaa keskitettyyn laskentaan. Ydintietokone ja autonomisen ajon tietokone saavat voimansa Nvidian teknologiasta, minkä ansiosta autoista voi tulla turvallisempia, henkilökohtaisempia ja ympäristöystävällisempiä ajan kuluessa päivitysten kautta. Lisäksi tietokoneet antavat tarpeeksi laskentatehoa konenäön ja LiDARin prosessointiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuopiossa rikottiin useamman henkilöauton ikkunoita — poliisi kaipaa hvaintoja

Kuva: CvB.

Kuopiossa Iso-kaari 40:n lähistöllä aiheutettiin varhain lauantaina useaan henkilöautoon vaurioita ikkunoita rikkomalla.

Lisäksi yhden asunnon ikkuna rikottiin.

Paikalla havaittiin tapahtuma-aikaan skeittilautaa mukanaan pitänyt nuorehko mies, joka oli puettuna vain shortseihin. Miehellä oli lyhyet hiukset.

Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä havainnoista vihjepuhelimen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroon 029 545 5068.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Neuville Safarirallin kärjessä aamupäivän jälkeen — Rovanperä ottaa varman päälle

Thierry Neuville (BEL) Martijn Wydaeghe (BEL) of team Hyundai Shell Mobisare seen on performing during the World Rally Championship Kenya in Naivasha, Kenya on 25,June // Jaanus Ree/Red Bull Content Pool // SI202106250707 // Usage for editorial use only //

Safarirallin lauantaipäivän kolme ensimmäistä erikoiskoetta on ajettu ja kärjessä on Hyundain Thierry Neuville.

Toisena ajava Toyota Takamoto Katsuta on 28,1 sekuntia perässä.

Kolmantena on Hyundain Ott Tänak. Hän on taas 28,1 sekuntia Katsutasta.

Neljäntenä ajaa Toyotan Sébastien Ogier, mutta hän on kärjestä jo yli puolitoista minuuttia.

Toyotan Kalle Rovanperä keskeytti eilisen päivän viimeisellä pätkällä ja ajaa nyt varman päälle seitsemäntenä. Eroa kärkeen on melkein 11 minuuttia.

Tänään ajetaan vielä aamupäivän kolme erikoiskoetta toistamiseen.

Safarirallin tilanne erikoiskoe 10 jälkeen

1 T. NEUVILLE Hyundai       2:04:15.5     Ero kärk.
2 T. KATSUTA Toyota                 +28.1     +28.1
3 O. TÄNAK Hyundai                 +28.1     +56.2
4 S. OGIER Toyota                     +37.6 +1:33.8
5 G. GREENSMITH Ford               +54.9 +2:28.7
6 A. FOURMAUX Ford                  +39.4 +3:08.1
7 K. ROVANPERÄ Toyota           +7:40.9 +10:49.0

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Näin kävi viime vuonna Itävallan GP:n aika-ajoissa

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Viime vuonna F1-kausi käynnistyi vasta heinäkuun alussa Itävallassa. Silloin ajettiin kaksi kisaa peräkkäisinä viikonloppuina aivan samalla tavalla kuin tänäkin vuonna.

Tänä viikonloppuna ajetaan Steiermarkin GP.

Viime vuonna Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi F1-sarjan avauskisan paalupaikalle. Kisa ajettiin Itävallan Red Bull Ringillä.

Kakkosruudusta lähti Bottaksen tallikaveri, Lewis Hamilton. Hän jäi Bottaksesta 0,012 sekuntia.

Kolmannesta ruudusta lähti Red Bullin Max Verstappen. Hän jäi Bottaksesta jo yli puoli sekuntia.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ei saanut kunnon vauhtia autoonsa ja jäi ruutuun 19. Hänen tallikaverinsa Antonio Giovinazzi lähti ruudusta 18.

Ferrarilla ei myöskään mennyt hyvin. Charles Leclerc pääsi kolmanteen jaksoon ja lähti ruudusta seitsemän, mutta Sebastian Vettel jäi kakkosaika-ajoon ja lähti kisaan ruudusta 11.

Tämän vuoden aika-ajot ajetaan tänään kello 16 alkaen.

Itävallan GP:n aika-ajot 2020

1 Valtteri Bottas Mercedes           1:02.939
2 Lewis Hamilton Mercedes            +0.012
3 Max Verstappen Red Bull Racing +0.538
4 Lando Norris McLaren                 +0.687
5 Alexander Albon Red Bull Racing +0.929
6 Sergio Perez Racing Point           +0.929
7 Charles Leclerc Ferrari                +0.984
8 Carlos Sainz McLaren                 +1.032
9 Lance Stroll Racing Point            +1.090
10 Daniel Ricciardo Renault           +1.300
11 Sebastian Vettel Ferrari
12 Pierre Gasly AlphaTauri
13 Daniil Kvyat AlphaTauri
14 Esteban Ocon Renault
15 Romain Grosjean Haas F1 Team
16 Kevin Magnussen Haas F1 Team
17 George Russell Williams
18 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing
19 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing
20 Nicholas Latifi Williams

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaisyhtiö esittelee syksyllä automaattisen pysäköintiratkaisun

Kuva: Unikie.

Suomalainen teknologiayhtiö Unikie esittelee automaattisen pysäköinnin ratkaisunsa automaailman merkittävimpiin tapahtumiin lukeutuvassa IAA Mobility 2021 -näyttelyssä, joka järjestetään syyskuussa Münchenissä.

Unikien teknologiaratkaisu on kehitetty osana johtavien autovalmistajien ja teknologiakehittäjien Automated Parking -yhteisprojektia, jota koordinoi Saksan autoteollisuusliitto VDA.

Unikien lisäksi automaattista pysäköintiä ovat olleet mukana kehittämässä autonvalmistajat BMW, Ford, Jaguar-Land Rover ja Mercedes Benz, teknologiakehittäjä ja infrastruktuurin toimittaja CARIAD, autoteollisuuden ohjelmistojen kehittäjät Bosch Mobility Solutions, Continental ja Kopernikus Autonomous Driving Solutions sekä autotoimittaja Valeo.

Erityisesti autoteollisuuden tarpeisiin kehitetyssä automaattisessa pysäköintiratkaisussa dataa ja koneoppimista hyödyntävä älykäs järjestelmä hoitaa ajoneuvon pysäköinnin täysin itsenäisesti ilman kuljettajaa.

Järjestelmä koostuu Unikien pysäköintihalleihin luomasta älykkäästä infrastruktuurista, jonka anturit ja pilvipohjainen tiedonkäsittely mahdollistavat ajoneuvon ja pysäköintialueen välisen viestinnän.

Järjestelmä toimii yhteen johtavien autonvalmistajien ajoneuvoihinsa kehittämän teknologian ja teknologiarajapintojen kanssa. Infrastruktuurin antureiden ansiosta ratkaisu vaatii ajoneuvoilta vain pysäköinti- ja hätäjarruavustimien kaltaista teknologiaa.

Lue tästä muita juttuja automaattisesta pysäköinnistä.

Autoteollisuuden ohella ratkaisulla on laajoja sovellusmahdollisuuksia muun muassa pysäköintilaitoksissa, kaivoksissa ja satamissa – toisin sanoen kaikissa teollisuusympäristöissä, joissa tehokas ja tiivis pysäköinti on välttämättömyys.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

SPATY: Yksityisen pysäköinninvalvonnan kieltävä laki aiheuttaisi kaaoksen!

Kuva: CvB.

Lakialoite yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on edennyt eduskunnan lakivaliokunnan käsittelyyn. Aloitteen tavoitteena on rajata pysäköinninvalvonta julkiseksi tehtäväksi.

Toteutuessaan tällainen laki aiheuttaisi kaaoksen yksityisillä pysäköintialueilla, todetaan Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n tiedotteessa.

SPATY ry:n kanta on, että Suomessa tarvitaan samanlainen laki kuin Ruotsissa, jossa ajoneuvon kuljettaja sekä omistaja vastaavat yhteisvastuullisesti yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta.

Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on laaja yhteiskunnallinen tilaus. Sitä tarvitaan, koska kunnallista pysäköinninvalvontaa ei ole kaikkialla ja kunnallisen pysäköinninvalvonnan kyky hoitaa valvontaa esimerkiksi yksityisalueilla ei ole riittävä.

– Toteutuessaan yksityisen pysäköinninvalvonnan kieltävä laki aiheuttaisi kaaoksen yksityisillä pysäköintialueilla. Jos yksityistä pysäköinninvalvontaa ei olisi, yksityisalueita ei käytännössä valvoisi enää kukaan, suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistyksen SPATY ry:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta toteaa.

– Ilman yksityistä pysäköinninvalvontaa autoilijalla olisi “jokamiehenoikeus” pysäköidä mihin tahansa – esim. pelastustielle, invapaikalle tai kenen tahansa maksamalle paikalle. Väärinpysäköinti yksityisillä alueilla lisääntyisi räjähdysmäisesti, kun autoilijat voisivat käytännössä pysäköidä väärin kaikkialle, vailla huolta seuraamuksista.

SPATY on kattojärjestö, joka kokoaa yhteen pysäköinninvalvonta-alan merkittävät suomalaiset toimijat.

Ruotsissa auton kuljettaja ja omistaja vastaavat yhdessä valvontamaksuista

SPATY ry:n kanta on, että Suomessa tarvitaan vastaavanlainen laki kuin Ruotsissa, jossa ajoneuvon kuljettaja sekä omistaja vastaavat yhteisvastuullisesti yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta.

– Ruotsissa tällainen laki on ollut voimassa jo 1980-luvulta lähtien. Samanlainen laki selkeyttäisi Suomen tilannetta huomattavasti. Lisäksi tällaisella lailla voitaisiin välttää huomattava määrä oikeudenkäyntejä, joissa oikeudenkäynnin kulut voivat nousta hyvinkin korkeiksi valvontamaksun saaneelle, Metsäranta toteaa.

Yksityinen pysäköinninvalvonta työllistää ja hyödyttää yhteiskuntaa

SPATY:n jäsenet edustavat suurinta osaa päätoimisista yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavista yrityksistä Suomessa. Yhdistyksen jäsenyritykset työllistävät Suomessa yli 150 henkilöä.

Vallinneesta koronaepidemiasta huolimatta yksityiseen pysäköinninvalvontaan on palkattu jatkuvasti lisää henkilöstöä samaan aikaan, kun monella muulla toimialalla henkilöstöä on irtisanottu.

– SPATY ry:n jäsenet rekrytoivat jatkuvasti lisää pysäköinninvalvojia eri puolille Suomea. Yhdistyksemme jäsenyrityksille on kunnia-asia, että ne voivat olla luomassa työpaikkoja myös vaikeina aikoina, Metsäranta sanoo.

SPATY:n jäsenyritykset kirjoittavat noin 70 prosenttia vuosittaisista yksityisistä pysäköinninvalvontamaksuista. SPATY:n jäsenillä on tuhansia valvottavia kohteita eri puolella Suomea.

Valituksia vain vähän suhteessa valvontamaksujen kokonaismäärään

Suomessa jaetaan arviolta yli 400 000 valvontamaksua vuodessa. Esim. vuonna 2019 kuluttajariitalautakunnalle oli tullut 239 ratkaisupyyntöä koskien yksityistä pysäköinninvalvontaa.

– Valitusten määrä suhteutettuna kirjoitettuihin valvontamaksuihin on loppujen lopuksi hyvin pieni. Sadat tuhannet vuosittaiset valvontamaksut ovat merkki siitä, että yksityistä pysäköinninvalvontaa tarvitaan. Valvontamaksujen määrä ei siis tarkoita sitä, että maksuja kirjoitettaisiin kyseenalaisin keinoin, Metsäranta toteaa.

– Toki alalla kuin alalla sattuu inhimillisiä virheitä, ja nämä oikaistaan reklamaatiokäsittelyssä. Jos autoilija kokee edelleen saaneensa epäoikeudenmukaista kohtelua, voi hän kääntyä kuluttajariitaviranomaisen puoleen asiassaan.

Yksityisen pysäköinninvalvonnan ansiosta tuloja kiinteistönomistajille ja veroja valtiolle

Yhä useampi kiinteistö kaipaa yksityistä pysäköinninvalvontaa. Lain mukaan kiinteistön on pidettävä huolta alueensa turvallisuudesta ja varmistettava mm., että hälytysajoneuvot pääsevät ajamaan alueelle ilman esteitä. Yksityisen pysäköinninvalvonnan ansiosta kiinteistönomistaja voi ulkoistaa näiden lakisääteisten velvoitteiden hoitamisen ammattimaiselle toimijalle.

– Kiinteistönomistaja saa maksullisista ja vuokratuista pysäköintipaikoista tuloja, jotka voidaan käyttää esimerkiksi alueen kunnossapitoon. Ilman yksityistä pysäköinninvalvontaa moni autoilija saattaisi jättää pysäköintipaikasta maksamatta. Näin ollen myös kiinteistönomistajat hyötyvät siitä, että pysäköintiä alueella valvotaan, Metsäranta huomauttaa.

– SPATY ry:n jäsenyritykset työllistävät Suomessa, maksavat veronsa Suomeen, valvovat yksityisalueilla pysäköintisääntöjen noudattamista, ja valvottu pysäköinti tuottaa kiinteistönomistajille tuloja. On ilmiselvää, että yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on laaja yhteiskunnallinen tilaus.

Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole lakia Suomessa

  • Yksityinen pysäköinninvalvonta on noussut eduskunnan käsittelyyn, sillä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei Suomessa ole tällä hetkellä lainsäädäntöä.
  • Alalla noudatetaan vuoden 2010 korkeimman oikeuden linjausta, joka perustuu sopimusoikeuteen.
  • KKO:n vuoden 2010 linjauksen mukaan yksityinen pysäköintivalvontayhtiö saa kirjoittaa yksityisoikeudellisia valvontamaksuja, kunhan asiasta varoitetaan selkeällä kyltillä.
  • Yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole julkisen vallan käyttöä. Valvontamaksu on luonteeltaan sopimukseen perustuva sopimussakko.
  • Nykyisen lainsäädännön mukaan yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole myöskään perustuslain vastaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Rovanperä keskeytti päivän viimeisellä pätkällä

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Toyotan Kalle Rovanperän hyvä kisa Safarirallissa päättyi päivän viimeisellä erikoiskokeella.

Auto jäi jumiin erikoiskokeella keskelle väylää ja erikoiskoe keskeytettiin, kunnes saatiin Rovanperän auto pois tieltä.

Rovanperä keskeytti kisan ja jatkanee lauantaina.

Kisan kärjessä jatkaa Hyundain Thierry Neuville ja toiseksi nousi Toyotan Takamoto Katsuta. Miesten välinen ero on 18,8 sekuntia.

Kolmantena on Hyundain Ott Tänak. Hän on kärjestä 55,8 sekuntia.

Lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Safariralli erikoiskoe 7 jälkeen

1 T. NEUVILLE Hyundai           1:23:19.1     Ero kärk.
2 T. KATSUTA Toyota                     +18.8    +18.8
3 O. TÄNAK Hyundai                     +37.0    +55.8
4 S. OGIER Toyota                        +53.6  +1:49.4
5 G. GREENSMITH Ford                   +6.7 +1:56.1
6 A. FOURMAUX Ford                    +23.0 +2:19.1

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Neuville nousi taas Rovanperän ohi

Thierry Neuville. Kuva: Hyundai Motorsport

Hyundain Thierry Neuville nousi päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Safarirallin kärkeen.

Toiseksi pudonnut Toyotan Kalle Rovanperä on tasan 10 sekuntia perässä.

Kolmantena oleva Hyundain Ott Tänak on 40,7 sekuntia kärjestä.

Safarirallin kärki erikoiskoe 6 jälkeen

1. Thierry Neuville 1.09.47,2
2. Kalle Rovanperä +10,0
3. Ott Tänak +40,7
4. Takamoto Katsuta +58,6

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Kalle Rovanperä nousi Safarirallin johtoon

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Toyotan Kalle Rovanperä oli nopein iltapäivän ensimmäisellä erikoiskokeella ja nousi kisan kärkeen.

Toisena on Hyundain Thierry Neuville 1,2 sekunnin päässä.

Kolmantena oleva Hyundain Ott Tänak on 26,2 sekuntia Rovanperää perässä.

Tänään ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta

Safariralli erikoiskoe 5 jälkeen

1 K. ROVANPERÄ Toyota        52:53.9       Ero kärk.

2 T. NEUVILLE Hyundai               +1.2       +1.2

3 O. TÄNAK Hyundai                 +25.0      +26.2

4 T. KATSUTA Toyota                  +15.5     +41.7

5 G. GREENSMITH Ford           +1:12.1   +1:53.8

6 A. FOURMAUX Ford                   +3.5   +1:57.3

7 S. OGIER Toyota                     +17.9   +2:15.2

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //