Koti Blogi Sivu 1159

Rallicross: Niclas Grönholmille voitto ja MM-pronssia

Kevin Hansen, Niclas Grönholm ja Johan Kristoffersson. Kuva: GRX / Jan Kåre Rafoss.

Niclas Grönholm ajoi rallicrossin RX-luokan viimeisen MM-osakilpailun ykköseksi Saksassa ja varmisti voitollaan MM-pronssimitalin. Kysymyksessä on lajihistorian toinen suomalaismitali. Rallicrossin maailmanmestariksi kruunattiin neljännen kerran Ruotsin Johan Kristoffersson.

GRX-SET World RX Teamin Niclas Grönholm on voittanut toisena suomalaiskuljettajana rallicrossin pääluokassa MM-mitalin.

Topi Heikkinen ylsi MM-hopealle kaudella 2014. Grönholm nousi monien värikkäiden vaiheiden jälkeen Saksan Nürburgringillä kauden viimeisen MM-osakilpailun voittoon. Ykköstila oli Grönholmille kauden kolmas ja uran kuudes. Voittonsa myötä Grönholm nousi kuuden pisteen erolla MM-pronssille.

Rallicrossin kauden viimeinen MM-osakilpailu ajettiin yhtä haastavissa olosuhteissa kuin eilen. Lunta oli satanut, rata oli liukas ja autojen alla talvirenkaiden sijasta nastattomat sadekelin renkaat.

Grönholm ajoi kolmessa alkuerässä sijat 5–2–2. Semifinaalissa suomalaiskuljettaja nousi lähdössä kärkeen, mutta Ruotsin Timmy Hansen toisti eilisen temppunsa ja työnsi suomalaiskuljettajan surutta ulos ja semifinaalin viimeiseksi.

Sisuuntunut Grönholm nousi lopulta lähdössä hienosti kolmanneksi ja varmisti finaalipaikkansa. Kilpailun tuomaristo antoi jälkikäteen Hansenille seitsemän sekunnin aikarangaistuksen, jonka myötä Grönholm nousi lähdön kakkoseksi ja sai saman ruudun finaaliin kakkosrivistä.

Kauden viimeinen finaali oli ruotsalaisten Johan Kristofferssonin ja Kevin Hansenin taistelua, jonka Grönholm hyödynsi erinomaisesti hyväkseen. Kärkikaksikko ajoi jokerilenkille jo toisella kierroksella, jonka jälkeen Grönholm pääsi ajamaan neljä kierrosta lähdön kärkipaikalla.

Kun oli Grönholmin vuoro ajaa jokerilenkille, niin suomalaiskuljettaja oli karannut jo neljän sekunnin johtoon ja ajoi siitä ylivoimaiseen voittoon.

– Onneksi menivät jokerilenkille heti alussa. Pääsin neljä kierrosta ajamaan puhtaalla tuulilasilla. Ja jos joku olisi tullut eteeni niin finaalini olisi ollut siinä. Automme tuulilasin pesujärjestelmästä loppui vesi.

– Aikamoinen näytös. Koko eilinen päivä oli erikoinen. Tänään ei mitään ihmeellisyyksiä. Ei se ollut eka eikä vika kerta kun minua näinkin rajusti radalla kohdeltiin. Kaikkeni yritin, että auto olisi ensimmäisessä mutkassa työnnöstä huolimatta oiennut. Kaasu oli koko ajan pohjassa, mutta ei. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Finaalissa kaikki sujui ihan jees.

Grönholm oli sijoittunut MM-sarjassa aiemmin kahdesti neljännelle sijalle kausina 2019 ja 2020. MM-mitali on hänen uransa ensimmäinen.

– Tavoitteeni oli korkeammalla, mutta tarvittava tasaisuus puuttui. Ja siitä saan syyttää itseäni. Ajauduin alkukaudesta kolaritilanteisiin ja menetin paljon pisteitä. Mestaruusmahdollisuuteni menivät käytännössä jo kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen.

– MM-pronssi maistuu ja on kivampi kuin neljäs sija. On hienoa päättää kausi myös voittoon. Tämä ykköstila menee tiimilleni. He ovat hoitaneet työnsi esimerkillisen hyvin. Ja onhan MM-pronssikin MM-mitali, ja nyt voitettu sellainen. Kyllä se paremmalta maistuu kuin nelossija. Uskon, että kaikki tiimissämme ovat tulokseen tyytyväisiä, Grönholm muistutti kilpailun jälkeen.

Niclas Grönholm jää rallicrossin MM-historiaan viimeisen polttomoottoriautoilla ajetun MM-osakilpailun voittajana. Tulevalla kaudella lajin MM-tasolla siirrytään kilpailemaan täyssähköautoilla.

Marcus Grönholmin manageroima GRX Management Team saavutti kaudella 2021 kolme MM-pronssimitalia: Niclas Grönholm MM-rallicross, rallissa WRC2 Jari Huttunen ja WRC3 Emil Lindholm.

FIA World RX, Nürburgring, Saksa:
1. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai i20 3:40.557
2. Kevin Hansen (SWE) Peugeot 208 + 4.031
3. Johan Kristoffersson (SWE) Audi S1 + 4.259
4. Timmy Hansen (SWE) Peugeot 208 + 5.840
5. Guerlain Chicherit (FRA) Renault Megane + 8.759
6. Enzo Ide (BEL) Audi S1 + 16.091

RX-luokan MM-loppupisteet:
1. Johan Kristoffersson (SWE) Audi 217
2. Timmy Hansen (SWE) Peugeot 217
3. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai 197
4. Kevin Hansen (SWE) Peugeot 191
5. Krisztian Szabo (HUN) Hyundai 162

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Suomalainen nastanvalmistaja on merkittävä vientiyritys

Kuva: Tikka Spikes.

Tikkakoskella toimiva nastanvalmistajaTikka Spikes on yksi suurimmista nastanvalmistajista maailmassa.

Maailmassa on viisi merkittävää nastanvalmistajaa ja Tikka Spikes on yksi niistä. Yrityksen globaali markkinaosuus on noin 20 – 25 prosenttia ja se kasvaa koko ajan, todetaan Tikka Spikesin tiedotteessa.

– Olemme vanhin teollinen nastanvalmistaja maailmassa. Maailman ensimmäiset teollisesti tuotetut liukuesteet on valmistettu Tikka Spikesin Kometa-tuotemerkillä jo vuonna 1959, Tikka Spikes Oy:n toimitusjohtaja Juha Rautiainen kertoo.

Tikka Spikes on ollut vuodesta 2008 osa Continental-konsernia, jonka liikevaihto on yli 50 miljardia euroa ja jolla on noin 230 000 työntekijää ympäri maailmaa. Asiakkaina ovat Continentalin lisäksi muut suuret rengasbrändit.

Monikansallinen toimija

Tikka Spikesilla on tällä hetkellä noin 80 hengen henkilökunta ja rekrytointi päällä uusien osaajien saamiseksi.

– Toimintamme on hyvin kansainvälistä, ja meillä on töissä ihmisiä hyvin monesta eri kansallisuudesta. Tikkakosken käytävillä englanti on ehkä yleisin puhuttu kieli. Meiltä on myös mahdollista ponnistaa ison kansainvälisen konsernin toimipisteisiin ympäri maailmaa, Rautiainen sanoo.

Hän arvioi, että noin 90 prosenttia yrityksen tuotannosta menee vientiin ensi vuonna.

– Olemme lähes puhtaasti vientiyritys, eli sellainen yritys, joita päättäjät peräänkuuluttavat Suomen tarvitsevan.

Nasta on vaativa tekninen tuote

Äkkiseltään voisi ajatella, että nasta olisi yksinkertainen tuote ja helppo valmistaa. Totuus on kuitenkin aivan toisenlainen.

– Nasta on yllättävän tekninen tuote, mitä moni ei tiedä. Olen ollut kuusi vuotta Tikka Spikesin toimitusjohtajana.Olin aikaisemmin Valmetin paperikonemyyjänä ennen tähän taloon tulemistani. Ajattelin aluksi, että onkohan tässä hommassa riittävästi haastetta. Parin viikon sisällä huomasin, että kyllä on. Suomessa toimiva yritys pärjää globaalissa kilpailussa vain siten, että se on teknisesti parempi kuin kilpailijat, Rautiainen sanoo.

Lähes kaikki yrityksen materiaali- ja valmistusteknologia on kehitetty itse.

– Se on meidän parasta osaamistamme, jossa olemme aivan Suomen ja Pohjoismaiden kärkeä. Meillä on aivan erityistä osaamista kovametallivalmistuksen osalta. Continental omistajana tuo toimivat prosessit mukanaan meillekin, mikä on myös yksi laadun tae. Meillä on myös oma työkaluosasto, joka valmistaa kaikki tuotannossa tarvittavat työkalut.

Tikka Spikes tekee paljon testausta tuotekehityksen tarpeisiin. Eri valmistajien rengastestauksessa hyödynnetään muun muassa Tikkakosken lentokenttää, jossa yrityksen ammattikuskit ajavat rengastestejä eri rengasmerkeille.

Yhteistyö uuden asiakkaan kanssa alkaa aina tuotekehityksen kautta. Jokaiselle rengasvalmistajalle ja renkaalle on kehitetty oma nastamallinsa, joka on suunniteltu yksilöllisesti juuri kyseiseen renkaaseen.

– Valmistamme vuodessa yli 700 miljoonaa nastaa. Jos ne pannaan jonoon peräkkäin, jono ylettyisi Tikkakoskelta Kiinaan saakka, Rautiainen havainnollistaa.

Pitkälle viety automatisaatio takaa työt

– Työvoimakustannuksilla emme voi kilpailla globaalissa markkinassa. Tehokkuutemme tulee todella korkeasta automaatiotasosta. Meidän pitää olla äärimmäisen tehokkaita, jotta pärjäämme halpatuotantomaille. Toisaalta palkkatasomme on erittäin kilpailukykyinen, kuten luontaisedutkin. Välitämme oikeasti henkilöstömme hyvinvoinnista, Rautiainen sanoo.

Tikka Spikes kehittää henkilökuntaansa talon sisäisellä koulutuksella ja tukee myös henkilöstön osallistumista esimerkiksi tutkintoon johtaviin koulutuksiin.

Henkilöstön viihtyvyydestä kertoo se, että yrityksen työsuhteet ovat perinteisesti olleet pitkiä, eikä vaihtuvuutta ole juuri ollut. Korona-aika iski yritykseen kuitenkin voimakkaasti, jolloin jouduttiin hetkellisesti vähentämään työntekijöitä.

– Nyt kauppa käy taas ja draivi on päällä. Olemme investoineet paljon konekantaan ja rekrytoimme uusia työntekijöitä. Meillä on tarjolla haastavia tehtäviä esimerkiksi osaaville koneistajille ja hienomekaanikkaosaajille.

Vaikka Tikka Spikes on metallialan yritys, työtehtävät ovat enemmän automatisaation ja laadunvalvonnan puolella. Tuotantotyö on metallialan mielikuvista poiketen pitkälti monitorointia ja laadunvalvontaa. Toimihenkilötehtävät ovat hyvin vaihtelevia ja tarjoavat haastetta tekijöilleen. Insinöörejä tarvitaan monenlaisiin tehtäviin.

www.tikkaspikes.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

VR ottaa koronapassin käyttöön kaikissa ravintolavaunuissa

Kuva: CvB.

Huonontuneen epidemiatilanteen sekä viranomaisten uusien linjausten myötä VR on tänään ottanut kaikissa ravintolavaunuissa kaikkina kellonaikoina käyttöön koronapassin. Koronapassi tarkistetaan ravintolavaunun kassalla. Koronapassi otetaan käyttöön toistaiseksi.

– Koronapassin käyttöönotolla voimme varmistaa mahdollisimman terveysturvallisen ravintolavaunussa asioinnin. Kaikille asiakkaille kuitenkin tarjotaan ravintolavaunun palveluita, oli passia tai ei: ravintolavaunun valikoituja tuotteita voi tilata omalle paikalle toimitettuna. Toivomme, että uusien linjausten myötä epidemiatilanne paranee, ihmiset ottavat rokotteet ja yhteiskunnan avautuminen saa jatkua, sanoo palvelujohtaja Piia Tyynilä.

Koronapassi tarkistetaan yli 16-vuotiailta ravintolavaunun asiakkailta. Junahenkilökunta tarkistaa koronapassin mobiililaitteella, johon on ladattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hyväksymä Koronatodistuksen lukija -sovellus. Koronatodistuksen lukija ei kerää tai tallenna todistusten tietoja.

Koronapassia ei tarvitse käyttää niillä junavuoroilla, joissa on ravintolavaunun sijaan kärrymyynti. Kärrymyynnistä voi ostaa kaikkia muita tuotteita paitsi alkoholia.

Juna on ollut turvallinen kulkumuoto myös korona-aikana. VR jatkaa käyttöön otettuja turvallisuustoimenpiteitä, kuten tehostettua siivousta ja käsidesin tarjoamista. VR liikennöi jatkossakin mahdollisuuksien mukaan väljällä kalustolla. Junissa on voimassa vahva maskisuositus. Junahenkilökunta käyttää kasvomaskia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Sama auto, sama tunti, kolme rikosta

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisi pysäytti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello yhden aikaan Rovaniemen keskustan alueella henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Kuljettajan kyydissä oli matkustajia, joista yksi oli auton omistaja. Kuljettajalle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta.

Hetkeä myöhemmin sama auto oli jälleen liikenteessä ja poliisipartio pysäytti sen uudestaan. Tällä kertaa kuljettaja oli vaihtunut, mutta kuljettajaksi ryhtynyt henkilö puhalsi alkometriin, tällä kertaa, törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Auton omistaja oli edelleen auton kyydissä ja nyt oli syytä epäillä, että auton omistaja oli luovuttanut auton juopuneelle henkilölle.

Kuljettaja ja auton omistaja tuotiin poliisilaitokselle kuulusteluja varten.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F1: Williams-tallin Sir Frank Williams on kuollut

Sir Frank Williams 2012. Kuva: Williams F1.

Wiilaims-talli kertoi tänään tallin perustajan Sir Frank Williamsin kuolleen 79-vuotiaana.

Williams otettiin sariaalaan perjantaina ja hän nukkui pois tänä aamuna perheen läsnäollessa.

Talli perustettiin 1977 ja historian aikana Sir Frank Williams johti tallia kaikkiaan 16 mestaruuteen.

Ensimmäisen tallimestaruutensa talli sai 1980 kuljettajina Alan Jones ja Carlos Reutemann.

Vuonna 1982 Keke Rosberg ajoi mestaruuteen Williamsin autolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Ensimmäiset Renault Trucks sähkökuorma-autot aloittavat tositoimissa Tampereella

Sähkökuorma-auton tekniikka on piilotettu alustaan. Akut löytyvät molemmilta sivuilta ja sähkömoottori keskeltä akkujen välistä. Autossa voi olla kolmesta kuuteen akkupakettia. Kuva: Renault Trucks.

Renault Trucks ottaa joulukuussa merkittävän askeleen jakelu- ja tavaraliikenteen sähköistämisessä, kun ylöjärveläinen Pimara Oy aloittaa tuotantoajot kahdella Renault D16 Z.E. -sähkökuorma-autolla. Kaksi vastaavaa autoa otetaan käyttöön keväällä 2022.

Ensimmäisillä autoilla kuljetetaan Hartwallin panimotuotteita ja juomia Tampereen kaupunkiseudun alueella. Yhdellä sähkökuorma-autolla ajetaan jatkossa asiakkaalle kahdessa vuorossa, kun ennen vastaaviin kuljetuksiin on vaadittu kaksi eri dieselautoa.

– Perusjakeluauton ajomatka Tampereen alueella on 70–80 kilometriä päivässä, Pimaran kuljetuspäällikkö Martti Lielahti sanoo.

– Sähkökuorma-auto soveltuu jo noin 90 prosenttiin päivittäisestä jakeluliikenteestämme.

250 kilometriä sähköllä

Renault Trucksin myyntijohtajan Pasi Gerpen mukaan kiinnostus sähkökuorma-autoihin ja päästöttömiin kuljetuksiin on yllättänyt myyntiorganisaation.

– Taajamien jakeluliikennekalusto eli 18-tonniset ja sitä kevyemmät ajoneuvot muuttuvat pääosin sähköautoiksi tämän vuosikymmenen aikana.

Pimaran tilaamissa autoversioissa on neljä litiumioniakkua. Kunkin akun teho on 66 ja neljän yhteisteho 264 kilowattituntia. Sähköenergia riittää noin 250 kilometrin toimintamatkaan. Renault D16 Z.E. voidaan varustaa kuljetustarpeen mukaan 3–6 akkupaketilla.

– Aina ei kannata valita isoimpia mahdollisia akkuja vaan optimoida akkukoko omiin ajoihin sopivaksi, Gerpe neuvoo.

Tarkka kartoitus

Yrittäjän tukena on Renault Trucksin hyvin yksityiskohtaisen asiakaskartoitus. jossa jokaisen auton käyttöprofiili määritellään etukäteen. Arviossa kartoitetaan muun muassa auton reitin pituus ja luonne, maaston topografia, asiakaspysähdysten määrä ja kesto sekä mahdollisuudet akkujen välilatauksiin. Tarkka ennakointi helpottaa oleellisesti sähköisen kuljetuskaluston tehokasta ja turvallista käyttöä.

– Meidän jakeluliikenteestämme 99 prosenttia pystytään suunnittelemaan kaksi viikkoa etukäteen. Näihin reitteihin ja aikatauluihin tulee vain hyvin pieniä päiväkohtaisia muutoksia, Lielahti vahvistaa.

Akut aina lämpiminä

Pimaran testiajoissa saamat kokemukset uusista sähkökuorma-autoistaan ovat hyvin positiiviset. Esimerkiksi lataukset on suunniteltu niin, että niitä voidaan tehdä omassa terminaalissa ajojen välillä sekä öisin, kun autot eivät liiku.

Sähköautolla ajamisessa puolestaan korostuvat muun liikenteen ennakointi, turhien pysähdysten välttäminen sekä esilämmityksen merkitys. Pimaran ratkaisussa kuorma-autojen ohjaamon lämmitys on ratkaistu auton sisätilalämmittimen avulla. Se toimii akkuja ladattaessa ja vähentää muun lämmityksen tarvetta heti käynnistyksen jälkeen ja ajon aikana.

Ajoakkuja puolestaan lämmitetään niiden omalla sähköenergialla parhaan mahdollisen energiataloudellisuuden saavuttamiseksi.

Vihreyteen panostetaan

Suuri osa Pimara Oy:n sähkökuorma-autojen lataussähköstä tuotetaan aurinkopaneeleilla. Tavoitteena on siirtyä jatkossa kokonaan uusiutuvaan aurinko- ja tuulienergiaan.

Autot on vuokrattu kuljetusyrityksen käyttöön huollot ja korjaukset sisältävällä leasingsopimuksella. Renault Trucks kantaa varsinaisen pääomariskin auton hinnan ja jälleenmyyntiarvon kehityksestä.

– Jos saamme sähkökuorma-autojen käytön ja kustannukset optimoitua, autot olisivat ehkä 10–15 prosenttia normaalia kalliimpia seitsemän vuoden käyttöaikana, Lielahti arvioi.

– Korkeammat kuljetuskustannukset maksaa tilaaja eli asiakas, mutta yllättävän moni asiakas on valmis maksamaan vihreistä arvoista. Lähes kaikilla asiakkaillamme on omat tiukat päästötavoitteensa kuljetusten aiheuttaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi, Lielahti jatkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Vastaantulevien kaistaa ajanut menehtyi nokkakolarissa

Kuva: Clas von Bell

Perjantaiyönä kaksi autoa ajoivat nokkakkolarin Vantaalla Porvoonväylällä. Itä-Uudenmaan poliisi kertoi asiasta Twitterissä.

Twitter-viestin mukaan yksi ihminen menehtyi ja yksi loukkaantui kolarissa.

Poliisin mukaan menehtynyt autoilija oli kääntynyt Länsimäen liittymästä moottoritielle Helsingin suuntaan vastakarvaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Hitaasti ajanut huumerattijuoppo yritti harhauttaa poliisin

Kuva: CvB.

Poliisipartio havaitsi myöhään perjantai-iltana Lopen Hyvinkääntiellä hitaasti ajavan henkilöauton. Partio päätti pysäyttää kyseisen auton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä, joten hänelle tehtiin huumapikatesti ja se oli positiivinen.

Miehellä ei ollut mukana ajokorttia eikä muitakaan henkilöllisyyspapereita. Hän kertoi partiolle henkilötiedot, mutta poliisille heräsi epäilyn niistä, koska auton kyydissä ollut kuljettajan tyttöystäväksi esittäytynyt nainen ei muistanut tai tiennyt miehen sukunimeä.

Kuljettaja toisti partiolle useasti toisen henkilötiedot, mutta putkaan laitettaessa hän lopulta kertoi omat henkilötietonsa.

Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen ja väärien henkilötietojen antamiseen.

Kyydissä olleen kolmekymppisen naisen puolestaan epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen, koska hänen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Helsingin taksivalvonnassa yli puolet taksinkuljettajista sai maksullisen huomautuksen

Kuva: CvB.

Helsingin poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) työsuojelun vastuualueen yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.

Perjantaina 26.11. Helsingissä toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 86 taksia, joista 51:ssä oli huomautettavaa. Maksullisia huomautuksia määrättiin 46, joista 44 liikennevirhemaksuja ja 2 sakkoa.

Katso tästä muita taksivalvontajuttuja.

Eniten puutteita todettiin taksin tietojen esittämisessä. Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävissä 15:ssä tapauksessa ja kuljettajan nimi ei ollut matkustajien nähtävillä 16:ssa tapauksessa. Hintatietojen esittämisessä oli puutteita 17:ssä tapauksessa.

Liikennelupa tai selvitys puuttui 15:ssä tapauksessa. Taksivalaisin puuttui kahdessa tapauksessa ja ajoneuvon luvanvaraiseen käyttöön rekisteröinti oli laiminlyöty kahdessa tapauksessa.

Liikenteestä tavoitettiin myös yksi luvaton taksi sekä yksi katsastamaton ajoneuvo.

Viikonlopun valvontaan osallistui kymmenen poliisia Helsingin liikennevalvonnasta, viisi asiantuntijaa Traficomista, viisi verotarkastajaa Verohallinnosta ja kolme tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Taksiliikenteen harjoittamista koskeviin säännöksiin on tullut muutoksia tänä vuonna, ja muutokset ovat tulleet voimaan vaiheittain.

Toukokuusta lähtien taksiliikenteessä käytettävässä ajoneuvossa on tullut muun muassa käyttää taksivalaisinta, ja taksiliikennelupa tai sen jäljennös tulee liikennöitäessä olla mukana. Syyskuussa astuivat voimaan tietojen keräämistä koskeva velvoite sekä taksamittarin käyttämistä ja hinnoittelua koskevat muutokset.

Valvonnalle tarvetta

Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on liikaa. Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta.

− Seuraamusten suuri lukumäärä osoitti valvonnan tärkeyden. Helsingissä tarkastetuista 86 taksista 44:lle määrättiin liikennevirhemaksu ja kahdelle sakkomääräys. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa, toteaa ylikonstaapeli Arto Aaltonen Helsingin poliisista.

Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi

Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

− Hintatietojen tai nimi- ja yhteystietojen puuttuminen tai hyvin kirjavat esittämistavat ovat asiakkaan näkökulmasta katsottuna ongelmallisia. Kyse on pienistä, helposti korjattavissa olevista puutteista, joiden johdosta ei kannattaisi ottaa seuraamuksia. Toivoisimmekin taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän tähän enemmän huomiota, sanoo Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.

Tämänkertainen valvonta osoitti, että myös hintojen esittämisessä taksimatkustajalle on vielä parannettavaa. Traficom on antanut 1.9.2021 voimaan tulleen määräyksen siitä, miten taksimatkan hintatiedot ja esimerkkimatka tulee taksimatkustajalle esittää.

− Tämän yhtenäisen esitystavan tarkoituksena on osaltaan helpottaa asiakasta hintojen vertailussa, tarkentaa Ruotsalainen.

Taksiliikennettä harjoitettaessa ajoneuvossa tulee olla mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja tai sen jäljennös.

– Taksiliikenteen harjoittamiseen oikeuttavan asiakirjan esittämisessä havaittiin yllättävän paljon puutteita. Asiakirjan voi esittää paperilla tai sähköisesti, joten tämäkin edellytys olisi helposti täytettävissä, toteaa Ruotsalainen.

Taksinkuljettajat verottajan seurannassa

Verohallinto keräsi valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yritysten työntekijöiden määristä ja palkkauksesta sekä havainnoi mittareita ja muita sovelluksia.

– Analysoimme tietoa ja vertailemme sitä muuhun meillä käytettävissä olevaan tietoon. Tavoitteena on kitkeä harmaata taloutta, apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo.

Verohallinnossa on käynnissä parhaillaan tehostettu taksialan valvontahanke, jossa hyödynnetään valvontaiskuissa kerättyä tietoa. Valvonnassa nyt nousseita kuljettajia ja yrityksiä koskevia ilmoituksia seurataan muun muassa tulorekisteristä.

Taksimatkustajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella: Anna vihje verovilpistä – vero.fi.

Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta ESAVin valvonnassa

Työsuojeluviranomainen (ESAVI) valvoi valvontaiskussa ulkomaisen työvoiman käyttöä. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.

Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä.

Keskeisin valvottava asia oli työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan etenkin työsuhteen vähimmäisehtojen valvonnassa.

Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi yrittäjille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.

Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä ei havaittu. Viranomaisyhteistyö oli merkittävässä asemassa valvontatapahtuman toteuttamisessa.

Taksiliikenteen viranomaisten yhteisvalvonta on pysyvä toimintamalli

Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvoo tahollaan usea viranomainen, kuten poliisi, Traficom, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Alaa valvovat viranomaiset tekevät yhteistyötä, ja yksi yhteistyön muoto ovat viranomaisten yhteisvalvonnat, jossa yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomaistaho tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.

Poliisi valvoo ensisijaisesti liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten kuljettajan ajokuntoa ja ajoneuvon liikennekelpoisuutta. Poliisi valvoo myös, että ajossa on mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja ja että luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi ovat matkustajan nähtävillä. Lisäksi poliisi valvoo, että kuljettajalla on ajolupa, ja että ajoneuvossa on asianmukainen taksivalaisin. Lisäksi taksiliikennettä harjoittavan ajoneuvon tulee olla rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen.

Traficom valvoo muun muassa, että hintatiedot on esitetty asianmukaisesti ja että ajoneuvossa on taksamittari tai muu vastaava laite tai järjestelmä.

Verohallinto kerää valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yritysten työntekijöiden määristä ja palkkauksesta sekä havainnoi mittareita ja muita sovelluksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvolta lisätietoa Concept Recharge -konseptimallista

Kuva: Volvo Cars.

Volvo esitteli alkukesästä konseptiautonsa Concept Recharge. Nyt yhtiö on kertonut enemmän autosta.

Volvo Carsin tulevaisuutta esittelevä täysin sähköinen Concept Recharge -konseptimalli kertoo paljon muustakin kuin autonvalmistajan tulevasta muotokielestä ja tuotestrategiasta.

Concept Recharge antaa viitteitä askeleista, joita Volvo aikoo ottaa kaikilla täyssähköautojen kehityksen osa-alueilla vähentääkseen autojen ja koko yrityksen hiilijalanjälkeä. Volvo aikoo myydä vuoteen 2030 mennessä pelkkiä täyssähköautoja ja haluaa olla ilmastoneutraali kiertotalousyritys vuoteen 2040 mennessä.

Käyttämällä sisätiloissa ympäristöystävällisiä materiaaleja, varustamalla auton kierrätetystä ja uusiutuvasta materiaalista valmistetuilla renkailla ja parantamalla aerodynamiikkaa Volvo voi pienentää autojen hiilivaikutusta merkittävästi.

Kuva: Volvo Cars.

Kun nämä vaiheet yhdistetään puhtaan energian käyttöön koko toimitusketjussa, valmistusprosessissa ja auton käytössä, Volvolla uskotaan, että auton elinkaaren CO2-vaikutusta voidaan vähentää 80 prosentilla vuoden 2018 Volvo XC60 -malliin verrattuna. Ja tämä kaikki onnistuisi Volvolle tyypillisistä premium-ominaisuuksista tinkimättä.

Concept Rechargen koko elinkaaren CO2-vaikutus on alle 10 tonnia, kun autoa ladataan 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla.

Kuva: Volvo Cars.

Ruotsalaista villaa

Auton sisustuksessa on käytetty runsaasti kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja, luonnonmateriaaleja ja kierrätettyjä materiaaleja, kuten vastuullisesti kerättyä ruotsalaista villaa, ympäristöllisesti vastuullisia tekstiilejä sekä kevyitä komposiittimateriaaleja, jotka on luotu luonnollisista lähteistä.

Vastuullisesti kerätty ruotsalainen villa muunnetaan täysin luonnolliseksi hengittäväksi kankaaksi, jossa ei ole lisäaineita. Tätä lämmintä ja pehmeää materiaalia käytetään istuinten selkänojissa ja kojetaulun päällä. Lattia ja ovien alaosat on päällystetty 100-prosenttisella villamatolla.

Kuva: Volvo Cars.

Istuintyynyt ja ovien kosketuspinnat on valmistettu ympäristöllisesti vastuullisesti materiaalista, joka sisältää Tencel-kuituja selluloosasta. Tämä kangas on erittäin kestävää ja pehmeäntuntuista. Käyttämällä Tencel-kuituja, jotka on tuotettu vesi- ja energiatehokkaassa prosessissa, Volvon suunnittelijat ovat voineet vähentää muovien käyttöä auton sisätiloissa.

Istuimissa ja pääntuissa sekä osassa ohjauspyörää on uutta Volvon kehittämää materiaalia nimeltä Nordico. Se on pehmeä materiaali, joka on valmistettu biopohjaisista ja kierrätetyistä aineksista Ruotsin ja Suomen kestävän kehityksen metsistä. Materiaalin CO2-jalanjälki on 74 prosenttia pienempi kuin nahan.

Pellavakomposiittia

Muualla sisätiloissa, kuten alemmissa säilytystiloissa, pääntuen takana ja jalkatuessa, on käytetty pellavakomposiittia, jonka Volvo on kehittänyt yhdessä alihankkijoidensa kanssa. Se sisältää pellavakasvin kuituja, jotka on yhdistetty komposiitteihin, ja muodostaa vahvan ja kevyen mutta samalla tyylikkään ja luonnollisen materiaalin.

Kuva: Volvo Cars.

Auton ulkopuolella myös etu- ja takapuskurit sekä helmalistat sisältävät pellavakomposiittia. Käyttämällä pellavakomposiittia sekä auton sisä- että ulkopuolella muovien tarve on vähentynyt merkittävästi.

Erikoisrenkaita

Polttomoottorin väistyessä täysin sähköisen voimansiirron tieltä renkailla on entistä suurempi merkitys. Ne ovat tärkeä varuste turvallisuuden kannalta, mutta vaikuttavat myös auton toimintamatkaan. Tämä vuoksi sähköautojen renkaiden on aina oltava teknologian kehityksen etulinjassa.

Concept Recharge käyttää Pirellin valmistamia erikoisrenkaita, joissa ei ole lainkaan mineraaliöljyä. Renkaat on valmistettu 94-prosenttisesti fossiilittomista materiaaleista, kuten luonnonkumin, biosilikan, raionin ja biohartsin kaltaisista kierrätetyistä ja uusiutuvista materiaaleista. Tämä kuvastaa Volvon ja Pirellin jakamaa kiertotalousajattelua, jossa keskitytään resurssienkulutuksen ja ympäristövaikutusten vähentämiseen.

Kuva: Volvo Cars.

Kestävien materiaalien, sähköisen voimansiirron ja erikoisrenkaiden lisäksi Concept Recharge parantaa SUV-autojen ympäristöllistä suorituskykyä aerodynamiikan kautta.

Volvo visioi Concept Recharge -mallissa tulevaisuuden aerodynamiikkaa. Autossa on käytetty aerodynaamisia erikoisratkaisuja, kuten ilmavirtausta tasoittavia ulkoisia muotoilullisia yksityiskohtia, uutta vannemuotoilua, matalampaa kattoa sekä pystympää takaosaa.

Mallissa on yhdistelty perinteistä SUV-muotoa ja parannettua ilmavirtausta, joka pidentää toimintamatkaa. Konsepti tarjoaa lisäksi sähköauton matalan lattian mahdollistamia erinomaisia tilaratkaisuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //