Eilen hiukan ennen kello 14.00 sai poliisin partio ilmoituksen Lahdesta Partaankadulta, missä kuorma-auton ja puoliperävaunun yhdistelmä oli törmännyt roskakatokseen ja aiheuttanut pihatielle muitakin vaurioita.
Partion tullessa paikalle yritti kuljettaja edelleen siirtää yhdistelmää jäisellä tiellä, siinä onnistumatta.
Partio keskeytti ajon ja puhallutti yhdistelmää kuljettaneen reilu 60-vuotiaan miehen. Miehen puhallus näytti tulokseksi 0,69 mg/l.
Poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Minin fanit ympäri maailmaa osallistuvat musiikkivideoon, jonka kappale syntyi 43 vuotta sitten klassisessa Minissä.
Lähiviikkoina miljoonat ihmiset ympäri maailmaa matkaavat tapaamaan lähimmäisiään ja viettämään aikaansa heidän kanssaan vuodenvaihteen vapaapäivinä. Reitistä ja tiestä riippumatta matkaa tahdittaa musiikki.
Mini on tuottanut musiikkivideon herättelemään juhlatunnelmaa matkaajissa. Videon tähtinä ovat Mini-yhteisön jäsenet ympäri maailmaa.
Videotuotanto on osa Minin Big Love -kampanjaa. Kampanja nostaa esiin monimuotoisuutta, uudenlaista ajattelua ja ideoita. Mini-yhteisön yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhdistelmällä on kampanjassa merkittävä rooli. Kampanjan slogan on ”Olemme kaikki erilaisia, mutta hyviä yhdessä”. Minin fanit esittelevät videolla matkaa ystäviensä ja perheidensä luokse.
”Driving home for Christmas” -video palaa alkuun, hyvin erityiseen brittiläiseen autoon. Matka, joka inspiroi ChrisRean kirjoittamaan klassikkokappaleensa, ajettiin Minillä.
Videossa alkuperäinen matka Lontoosta Pohjois-Englantiin yhdistyy kohtauksiin Mini-fanien matkoista tässä hetkessä.
Puoliperävaunuyhdistelmä törmäsi tiistai-iltana viiden aikaan henkilöauton vetämään perävaunuun Paimiossa.
Onnettomuus tapahtui valtatie 1:llä Sauvon liittymän jälkeen Helsingin suuntaan. Henkilöauton vetämän perävaunun kyydissä oli toinen henkilöauto. Kaikki ajoneuvot vaurioituivat pahoin.
Vetävässä henkilöautossa oli kolme henkilöä, jotka kaikki vietiin onnettomuuspaikalta sairaalahoitoon. Yksi henkilöistä loukkaantui vakavasti. Hänen tilansa on tämänhetkisen tiedon mukaan vakaa.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, sillä koko henkilöautoyhdistelmä oli onnettomuuden sattuessa täysin valoton.
Henkilöautoyhdistelmään törmänneen kuorma-auton ajonopeus oli alustavan tiedon mukaan rajoitusten mukainen, 80 km/h. Poliisi selvittää henkilöauton ajonopeutta.
Dacia Springon valittu 32 eurooppalaisen autotoimittajan toimesta ”The Best Buy Car of Europe 2022” -voittajaksi.
Autobest-tuomaristo on valinnut vuosittain uusista automalleista järkevimmän ostoksen jo 21 vuoden ajan. Ensimmäistä kertaa tämä tunnustus jaettiin täyssähköautolle.
Dacia Spring valittiin voittajaksi reilulla erolla kakkoseksi tulleeseen Škoda Fabiaan ja kolmannelle sijalle päätyneeseen Opel Mokkaan.
Pohjoismaiden osalta Dacia Springin julkaisun aikataulu on vielä avoin.
Autobest-tuomaristo koostuu 32 arvostetusta auto- ja liikennetoimittajasta ympäri Eurooppaa. Suomea tuomaristossa edustaa IS Autot tuottaja Tommi Lempinen.
Polttokennoteknologia ottaa Citroënilla uuden askeleen, kun ensimmäiset vety ë-Jumpyt valmistuvat tuotantolinjalta.
Yli 400 kilometrin toimintamatka ja kolmessa minuutissa tankattavat säiliöt tekevät yhdistetyn akku- ja polttokennoteknologian hyväksi vaihtoehdoksi pitkiä ajomatkoja ajaville sekä lyhyen tankkausajan tarvitseville asiakkaille.
Ensimmäinen vety ë-Jumpy on matkalla ensimmäiselle asiakkaalle, SUEZ Groupille, joka aloittaa mallin kattavan testauksen yhtiön Carcassonnen tuotantoalueella. Tällä pilotilla Suez haluaa tutkia päästötöntä vetytuotantoa, josta odotetaan tärkeää tekijää tulevien vuosien vähäpäästöiseen liikenteeseen.
Yksi lisävaihtoehto
Vety tuo uuden ratkaisun lisänä Citroënin jo olemassa olevaan laajaan täyssähköiseen hyötyajoneuvomallistoon.
Se on suunniteltu ratkaisuksi niille, joiden päivittäinen ajotarve on enemmän kuin 300 km, joille polttoaineen pikainen täydennys on tärkeässä roolissa päivittäisten työsuoritteiden toteuttamiseksi, tai jos yritykselle on tärkeää päästä ajamaan sisään päästörajoitettuihin kaupunginkeskustoihin yhtä lailla, kun tehdä siirtymiä korkeiden nopeusrajoitusten teillä.
Vety ë-Jumpy hyödyntää kahta toistaan täydentävää työntövoimajärjestelmää: energiavarastona ja sähkön tuottajana toimivaa akkua sekä polttokennoja, jotka muuntavat vedyn ja ilmassa olevan hapen sähköksi, vedeksi ja lämmöksi.
Niin kauan kuin vetyä on tarjolla, tämä voimantuottaja toimii loputtomasti.
Sähkömoottori, joka saa päävirtansa 45 kW:n polttokennoilta, kykenee tarjoamaan pidennetyn toimintamatkan jopa 350 km. 10,5 kWh litium-ion akku toimii järjestelmän varalla ja mahdollistaa 50 km:n (WLTP-arvo) lisän toimintamatkaan.
Lisäksi akku tuottaa tärkeää lisätehoa moottorille ja tuo dynaamisen suorituskyvyn erityisesti kiihdytyksiin. Se myös mahdollistaa energian talteenoton vauhdin hidastuessa ja jarrutettaessa. Yhdessä nämä tuottavat yli 400 km:n toimintamatkan.
Sama lastaustilavuus kaikilla voimalinjoilla
Vety ë-Jumpyn tankkaaminen käy 20 kertaa nopeammin kuin sähköauton lataus (verrattuna lataamiseen julkisella 100 kW:n latausasemalla). Kolmen vetysäiliön (4,4 kg) täyttö vie hädin tuskin kolmea minuuttia ja säästää näin aikaa ja lisää työajan tuottavuutta.
Kuten sähköpakettiautoissaan, Citroën on halunnut varmistaa, että myöskään vety ë-Jumpyn lastaustilavuus ei kärsi uudesta voimanlähteestä.
Hyötyajoneuvon tärkeimpiä, kantavuuteen ja lastaustilavuuteen liittyviä ominaisuuksia suojellakseen vety ë-Jumpyssa akusto on sijoitettu istuinten alapuolelle ja kolme vetysäiliötä lattian alapuolelle.
Mallin molemmat saatavilla olevat pituudet ovatkin ominaisuuksiltaan täysin samat täyssähköversioihin verrattuna: lastaustilavuus 5,3 m3 M-koossa ja ja 6,1 m3 XL-koossa. Vastaavasti kantavuus sekä vetomassat ovat jopa 1000 kg – aivan kuten Jumpyn bensiini- ja dieselversioissa.
Citroënin vety ë-Jumpy kootaan Ranskassa SevelNordin tehtaalla ja tämän jälkeen viimeistellään Stellantis-yhtiön polttokennoteknologian osaamiskeskuksessa Rüsselsheimissa, Saksassa.
Ensimmäinen auto koekäyttöön
Kansainvälisen vesi- ja jätehuoltoalalla toimivan ranskalaisen konsernin Suezin aikomus on tehdä vähäpäästöisestä liikkumisesta yhden tärkeimmistä osatekijöistä omassa päästöstrategiassaan. Tavoitteena on pienentää yhtiön CO2 -päästöarvoja 45 % vuoteen 2030 mennessä.
Tuottaessaan ratkaisuja energian talteenottoon vedestä sekä jätteistä, yhtiön on mahdollista optimoida asiakkaidensa energian kulutusta, edesauttaa potentiaalisten uusiutuvien energiamuotojen käyttöä ja vahvistaa osaamistaan vetytuotannossa ollen yksi alan pääpelureita.
Suez saa nyt ensimmäisen vety ë-Jumpy -pakettiauton testikäyttöön todellisiin olosuhteisiin. Käytännössä auto tulee kiertämään yhtiön lukuisissa päivittäisissä operationaalisen valvonnan käyttötarpeissa.
Tiistaina iltapäivällä kahden aikoihin kaksi autoa ajoivat nokkakolarin Hämeenlinnan Lahden valtatiellä.
Poliisin partio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen mies ajoi Lahden valtatietä Lahden suuntaan ja lähti ohittamaan edellä ajanutta henkilöautoa.
Ohittajan pyrkiessään takaisin ajokaistalleen, hän menetti autonsa hallinnan törmäten vastaantulleen auton keulaan.
Molempien autojen kuljettajat kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.
Kolmekymppinen mieskuljettaja on ajokiellossa. Hänen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Lisäksi auton omistavaa kolmekymppistä naista epäillään ajokorttirikkomuksesta, hänen luovuttaessaan auton ajo-oikeudettoman kuljetettavaksi.
Astaraksi muuntuvan Bergé Auton tavoitteena on saada tuhat uutta KIA Sportagea Suomen teille alkavan vuoden 2022 kuluessa, kun tänä vuonna määrä on vajaat 300.
Kaikkiaan yhtiö tavoittelee 9000 KIAn myyntiä kaikki mallit yhteenlaskien ja 8,3 prosentin markkinaosuutta. Yritys itse luonnehtii tavoitetta ”realistiseksi”.
Uusi Sportage on saanut lisää leveyttä sekä etu- että takapäähänsä. Auto on uudistunut jokseenkin täysin sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Kuva: Jukka Viitasaari.
Uudistuva yritys brändää itsensä Euroopassa ”loputtomaksi inspiraation lähteeksi”. Ei vanhallakaan yrityksellä ole huonosti mennyt, sillä tänä vuonna KIA tulee yltämään Suomessa noin 14,5 prosentin vuosikasvullaan yhdeksi nopeiten kasvaneista automerkeistä; kappaleissa myyntimäärä hipoo 8000:aa ja markkinaosuus yltää noin 8,3 prosenttiin. Kappalemääräisessä myynnissä edellä ovat vain Toyota, Volkswagen ja Skoda.
Nopeat toimitukset Euroopasta
KIAn mallisto täydentyy heti alkuvuodesta Euroopassa, Slovakiassa valmistettavalla uudella Sportagella, josta tulee tarjolle useita versioita. Autoa ei ole lähdetty ennakkomyymään, vaan ensimmäiset ostajat saavat alleen tammi-helmikuussa valmistetun auton.
Puolijohdepulan aiheuttamista toimitusviiveistä ei Helsingin Katajanokalla joulukuun puolivälissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa pukahdettu sanaakaan.
Sportagen keulaa hallitsee uudistunut grilli ja huomiota herättävä matrix-led -valaistus ajo- ja sumuvaloineen. Kuva: Jukka Viitasaari.
Uusi Sportage edustaa mallin viidettä sukupolvea ja se on Euroopassa KIAn suosituin malli, jonka osuus valmistajan koko fleetistä on noin viidennes. Aiempina vuosina Sportage ylsi Suomessakin parhaimmillaan tuhannen yksilön myyntilukemiin.
Nyt se pyrkii pistämään kampoihin etenkin Ford Kugalle, Volkswagen Tiguanille ja Peugeot 3008:lle. Merkittävintä, noin 50 prosentin kasvua KIA odottaa Sportagen ladattavalle nelivetomallille, jossa kilpailijoita on vain muutamia.
Yhtiö luottaa käyttäjien lojaliteettiin niin, että 70 prosenttia kertaalleen KIAn rattiin hypännyt valitsee myös seuraavaksi autokseen saman merkin. Tällä hetkellä merkin myydyimpiä malleja Suomessa ovat Seed, Rio ja Stonic. Erityisesti sähköautosegmentissä KIAlla on kilpailijoihin verrattuna roimasti kiinni kurottavaa.
Mukaan myydyimpään hintaluokkaan
Riippuen mallista ja varustetasosta Sportagen lähtöhinnat Suomessa asettuvat haarukkaan 32 000 – 46 000 euroa. Halvimmalla irtoavat etuvetoiset bensa- ja diesel-mallit ja eniten joutuu pulittamaan nelivetoisesta lataushybridistä. Suomi-mallisto tuntee nimet LX, EX, Business Premium ja GT-line.
Uudistunut KIA Sportage näyttää sopivan futuristiselta astumatta kuitenkaan itsetarkoituksellisen kikkailun puolelle. Autoa on saatavilla 13 eri värisenä ja GT-mallia vielä mustakattoisena. Kuva: Jukka Viitasaari.
Halvemman pään malleista löytyy 150-hevosvoiman 1,6-litran diesel-, tai bensaturbo ja toisesta päästä 230 hevosvoiman hybridi ja 265 hevosvoiman lataushybridi. Viime mainitulla luvataan pääsevän sähköllä 56 kilometriä optimioloissa; tämän tuotanto käynnistyy vuoden 2022 maaliskuussa.
Ulkoisesti uusi Sportage on saanut leveyttä sekä etu-, että takamaskiinsa ja auton koko sivulinja ja muut ulkoiset tunnusmerkit ovat muuttuneet. Mallia on saatavilla 13 eri värisenä, joista neljä täysin uutta ja lisäksi GT-malliin voi tilata auton muusta väristä riippumatta mustan katon.
Sportagen ohjaamoa hallitsee laaja panoraamanäyttö ja toiminnallinen keskikonsoli pyöreine vaihteenvalitsimineen. Materiaalivalintojen laatu on noussut ja matkustamo on varustettu hillityllä tunnelmavalaistuksella. Kuva: Jukka Viitasaari.
Sportage on saanut sentin lisämittaa leveyteen, korkeuteen ja akseliväliin, mikä tekee siitä luokkansa tilavimman Ford Kugan ja Toyota RAV4:n jälkeen. Lisätila tuntuu myös matkustamossa, vaikka hybridiakusto ottaa osansa takapenkin alla.
Ohjaamoa hallitsee sähkömalli EV6:sta tuttu 12,3-tuumainen monitoimipanoraamanäyttö ja paljon toimintoja sisältävä keskikonsoli, josta löytyy muun muassa pyöritettävä vaihteenvalitsin. Sisustusmateriaalit ovat entistä laadukkaampia ja takapenkkiläiset ovat saaneet ilmastoinnin säädöt ja usb-c -latauspistokkeet.
Kuva: Jukka Viitasaari.
Peräkontti on kasvanut 88 litralla noin 590 litraan ja takapenkin selkänojat käännettynä 1780 litraan.
Muita turva- ja mukavuusominaisuuksia ovat muun muassa aktiivinen kaistavahti, katvealueen varoitin, kuljettajan vireystilan valvonta, liikennemerkkien tunnistus, navigointiin kytketty vakionopeussäädin, etäpysäköinti, sekä Apple Carplay ja Android Auto -liitännät. Kokonaisuutta voi ohjastaa kännykällä KIA Connect -etäohjaus ja hallintajärjestelmällä.
Toyotan täysin uusi kompakti crossover-malli, Aygo X on saanut hinnat ja mallin ennakkovarausmahdollisuus on auennut.
Toyotan uutuus saapuu Suomeen neljällä erilaisella varustelutasolla, joista Aygo X Play avaa pelin 16 802 euron hinnallaan.
Aygo X on aina 1,0-litraisella, kolmisylinterisellä bensiinimoottorilla varustettu. Play-varustetason yhteydessä voimansiirtona toimii aina viisivaihteinen, käsivalintainen vaihteisto.
Jo perusvarustetaso pitää sisällään kaiken oleellisen, kuten ilmastoinnin, Toyota Touch -mediakeskus 7 tuuman kosketusnäytöllä sekä peruutuskameralla ja luonnollisesti täyden turvallisuusvarustelun.
Viimeksi mainittu sisältää mm. Pre-Collision -järjestelmän, kaukovaloautomatiikan, kaista-avustimen ja lisäksi mukautuvan vakionopeussäätimen.
Varustetasoista seuraava kantaa nimeä Play Edition. Siihen on saatavilla portaaton Multidrive S -vaihteisto, mikä luonnollisesti lisää ajomukavuutta urbaanissa katukuvassa liikuttaessa. Mediakeskus on tässä varustetasossa 8 tuuman kosketusnäytöllä varustettu, alla pyörivät 17 tuuman kevytmetallivanteet ja takalasit on tummennettua versiota. Lisäksi varustetasoon kuuluu automaattinen ilmastointi, nahkapäällysteinen ohjauspyörä sekä led-ajovalot.
Style-varustetaso on saatavilla ainoastaan portaattomalla Multidrive S -vaihteistolla, jotta varustetason tyylikkyydestä nauttiminen olisi mahdollisimman vaivatonta.
Auton ulkoväri on aina bi-tone -tyyppinen eli katto on ulkoväristä riippumatta musta. Värimaailma jatkuu elegantisti myös sisätiloissa. Sisätilojen muutoksiin kuuluu myös Toyota Smart Connect -mediakeskus, jonka kosketusnäytön kautta ohjataan niin pilvipohjaisen navigoinnin kuin autonkin moninaisia toimintoja – joko paikan päältä tai etänä monipuolisen MyT-sovelluksen avulla.
Malliston huipulla on rajoitetun aikaa saatavilla oleva Limited, jonka tunnistaa maukkaasta Cardamom Green -ulkoväristä ja oransseista yksityiskohdista niin auton ulko- kuin sisäpuolella. Kevytmetallivanteet ja siten rengaskoko muuttuvat 18-tuumaisiksi, vaihteisto on aina portaaton Multidrive S -vaihteisto ja äänimaailmasta vastaa JBL Premium -audiojärjestelmä.
Täysin uuden Toyota Aygo X -malliston hinnat liikkuvat aiemmin mainitun Play-mallin 16 802 eurosta Limited-mallin 21 210 euroon.
Toyota tarjoaa myös Toyota Easy Yksityisleasing -palvelun. Yksityisleasing pitää aina sisällään mm. huollot, renkaat ja renkaiden kausivaihdot.
Lisäksi normaalien, kuluvien osien ml. renkaiden uusiminen kuuluu sopimuksen piiriin. Aygo X -malliston esimerkkihinnat liikkuvat 350 – 423 €/kk välillä. Tarkemmin Toyota Easy Yksityisleasing -palvelusta kerrotaan tammikuussa 2022.
Täysin uuden Toyota Aygo X -mallin ennakkohinnasto, alustavat tekniset tiedot sekä varusteluettelo löytyvät täältä.
Ensimmäiset Aygo X -mallit saapuvat Suomeen kesäkuussa 2022.
Jo kymmenen vuotta sitten pohdiskeltiin, nouseeko bensan hinta yli 1,8 euroon litralta. Koko vuoden 2011 hinta oli Polttoaine.net-palvelun mukaan pysynyt alle 1,6 euroa. Vuonna 2012 hinta nousi kyllä lähelle 1,8 euroa, mutta tarkkaa tietoa ei ole, ylittikö hinta jossain vaiheessa vuoden 2012 aikana 1,8 euroa.
Peliyhtiö Unibet tarjoaa jo perinteeksi muodostuneen mahdollisuuden ennustaa Suomessa ja maailmalla vuonna 2012 tapahtuvia mielenkiintoisia tapahtumia.
Unibetilla uskotaan muun muassa, että vuonna 2012 bensan litrahinta nousee yli 1,80 euron.
Unibetin perinteisissä vuosiennustusvedoissa on tänä vuonna kohteita viihteen, talouden ja urheilun maailmasta. Suomalaisvetoja voi tehdä esimerkiksi autoilijoita kuohuttavasta bensan hinnan noususta, huikeaan lentoon yltäneen Rovion pörssiin listautumisesta, Nokian ja Microsoftin fuusioitumisesta sekä siitä, tuleeko markasta jälleen maamme valuutta.
Unibetin kertoimien perusteella 95-oktaanisen menoveden hinnassa ylitetään ensi vuonna jo 1,80 euron raja. Kyllä-kerroin on 1,7 ja ei-kerroin 2.