Koti Blogi Sivu 1090

Tällainen on tänään julkistettu Renault Austral -katumaasturi

Kuva: Renault.

Renault Austral on nimeään myöten uusi, sillä Kadjarin korvaavassa mallissa ei ole aiemmasta jäljellä kuin perusajatus. Kaikki on uutta muotoilua ja perusrakennetta myöten.

Australin ominaisuudet, varustelu, turvallisuus, ajettavuus ja mukavuus on nostettu edeltäjään verrattuna korkeammalle tasolle, todetaan Renaultin tiedotteessa.

Renault on ollut erittäin vahva pikkuautoissa eli niin sanotussa B-segmentissä, mutta pykälää suurempien joukossa merkin menestys ei ole ollut yhtä mainio.

Vuoden 2021 alussa esiteltiin Renaulution-suunnitelma, jossa yhtenä tärkeänä osana on merkin markkinaosuuden kasvu erittäin tärkeässä C-segmentissä. Vuonna 2021 Euroopassa rekisteröidyistä autosta peräti 43 prosenttia myytiin tuossa luokassa.

Kuva: Renault.

Suunnitelmaa alettiin toteuttaa vuoden 2021 puolella, kun markkinoille tuotiin uusi Renault Arkana. Kiinnostus uutuutta kohtaan on ollut valtava, mikä osaltaan auttoi kääntämään Renaultin taloudellisen tuloksen voitolliseksi jo viime vuonna.

Tänä vuonna on tuotu myyntiin jo uusi sähköauto, Megane E-Tech 100% electric, joka jäi niukasti toiseksi Car of the Year 2022 (Vuoden auto Euroopassa 2022) -äänestyksessä. Nyt seuraa trilogian viimeinen osa, kun Renault esittelee uuden Australin.

Täysin uusi on harvoin niin osuva määritelmä, kuin Renault Australin kohdalla, joka korvaa mallistossa sekä Kadjarin että Koleosin.

Nimeään myöten uusi katumaasturi on ensimmäinen Renault, joka tehdään Allianssin uudelle perusrakenteelle. Australissa on tietenkin uusi muotoilu ja varusteissa on paljon hyviä oivalluksia.

Määrätietoisen näköinen

Australin keula on erittäin voimakkaan näköinen, kun etusäleikkö vaikuttaa hyvin kookkaalta. Ledivalot yhdistetään muodin mukaisesti vaakasuoralla kromilistalla, mikä korostaa yksityiskohtien hienostuneisuutta.

Sekä edessä että takana valoissa on Renaultin tavaramerkkinä C-muoto, josta on nyt käytössä aiempaa modernimpi versio.

Sivuprofiilissa painotetaan Australin kuuluvan katumaastureiden joukkoon, mistä viestivät korin suojaukset ja suuret enimmillään 20-tuumaiset pyörät. Etu- ja takapuskurin alaosan ”alleajosuojat” viimeistelevät dynaamisen muotokielen.

Kuva: Renault.

Muotoilun yksityiskohtia yhdistävänä piirteenä on ruostumattomasta teräksestä tehty lista, joka alkaa konepellistä ja jatkuu koko ikkunalinjan yli kiertyäkseen alas takaisin takaoveen.

Australin akseliväli on kasvanut Kadjariin verrattuna reilulla kahdella sentillä 2,67 metriin ja korin pituus on venynyt saman verran eli on nyt 4,51 metriä. Leveys (1,83 m) ja korkeus (1,62 m) ovat ennallaan. Näin auton muotoihin on saatu tasapainoiset mittasuhteet.

Suunnittelussa on ollut tärkeänä päämääränä pieni ilmanvastus, johon on pyritty monenlaisilla ratkaisuilla, kuten ilmanottoaukkojen sijoituksella tai takaluukun spoilerilla.

Ohjaamossa digitaaliaikaan

Australin ohjaamo on täysin uusi kaikkiin Renaultin aiempiin katumaastureihin verrattuna. Linjat ovat hyvin vaakasuoria ja kokonaisuudessa on keskitytty tilaan, käytännöllisyyteen sekä laatuun. Sisustus on suunniteltu mukavaksi ja viihtyisäksi, mihin kuuluu nykyisin helppokäyttöinen tieto-viihdejärjestelmä ja liitettävyys.

Renault ei peittele sitä, että ohjaamossa on paljon samaa erittäin modernin Megane E-Tech 100% electricin kanssa. Tällaisia varusteita on käännetyn L-kirjaimen muotoinen OpenR-näyttöjen yhdistelmä joko 9 tai 12-tuumaisella multimedianäytöllä.

Kokonaisuudessa on kestävän gorilla-lasin alla 12,3-tuumainen mittaristo ja jopa 12-tuumainen pystysuuntainen kosketusnäyttö. Kuljettajan näkymää voi täydentää vielä kookkaalla 9,3-tuumaisella tuulilasin heijastusnäytöllä.

Kuva: Renault.

Ohjauspyörä on sähkö-Meganen tapaan vähän neliömäinen, mikä helpottaa niin autoon kulkua kuin mittariston näkemistä. Ohjauspyörään on koottu valtaosa katkaisijoista niin, ettei ajajan tarvitse irrottaa otettaan siitä.

Keskikonsoli on harkitusti korkea ja leveä, minkä ansiosta etumatkustajilla on omat turvallisen tuntuiset pesänsä. Samalla keskelle on saatu paljon erilaista säilytystilaa. Hienona ideana automaattivaihteisissa Australeissa on uudenlainen käsinoja.

Pituussuunnassa säädettävä taso on kuin tietokoneen rannetuki, joka helpottaa kosketusnäytön käyttöä. Sen edessä on langaton puhelimen latauspiste ja alta löytyy tavaralokero.

Parhaassa varustetasossa on Megane E-Tech electricin tapaan kellonajan mukaan muuttuva ja puolen tunnin välein automaattisesti sävyä vaihtava tunnelmavalaistus Living Lights.

Ohjaamon materiaalit on valittu tyylikkäiksi jo perusmallin kankaasta alkaen. Parhaassa varustetasossa on materiaaleina Alcantaraa, nappanahkaa ja aitoa puuta.

Kuva: Renault.

Mukavuuteen kuuluvat oleellisena osana tilat, minkä takia Australissa sitä on runsaasti. Edessä kuljettajan ergonomiaan on paneuduttu huolella ja etuistuimet on suunniteltu sekä mukaviksi että hyvän tuen antaviksi.

Takapenkki on jaettu epäsymmetrisesti ja sen puoliskoja voi säätää pituussuunnassa toisistaan riippumatta 16 senttiä. Miellyttävän istuma-asennon löytymisessä auttaa selkänojan kolmeasentoinen kallistussäätö.

Tavaratila on 500 litran suuruinen (E-Tech Hybrid 430 litraa) ja säätämällä takapenkki eteen se kasvaa 575 litraan. Kun takapenkki taitetaan kokonaan alas, tavaratila kasvaa yli puolentoista kuutiometrin kokoiseksi. Varsinaisen tavaratilan lisäksi ohjaamossa on runsaasti avonaisia ja kannellisia lokeroita.

Uutena varustetasona Esprit Alpine

Renault Groupiin kuuluva Alpine saa entistä enemmän merkitystä myös tavallisissa malleissa, sillä Australissa tuodaan ensimmäistä kertaa tarjolle Technoon ja Iconiciin saatavilla oleva Esprit Alpine -varustepaketti. Se lisää niin ulkonäön kuin sisustuksen urheilullisuutta tuoden autoon Alpinelle ominaisia piirteitä.

Näkyvin ulkonäön ero on uusi Satin Shale Gray -väri, joka on Renaultin ensimmäinen suurtuotantomalleihin esittelemä mattaväri. Väri edustaa aivan uutta aikakautta, sillä se on kiilloltaan tavallisten ja mattavärien välillä.

Esprit Alpinessa on lisäksi aina vakiona kontrastina musta katto, minkä lisäksi mustaa väriä käytetään myös ikkunalistoissa ja kattokiskoissa. Ominaista ovat tähän versioon suunnitellut 20-tuumaiset kevytmetallivanteet Alpine-merkinnöin. Takaluukussa Austral on kromikirjaimien sijaan mustin kirjaimin.

Sisällä Esprit Alpinessa istuimien verhoilumateriaalina on Alcantara sinisin tikkauksin. Samaa materiaalia käytetään myös ovipaneeleissa, etumatkustajan kohdalla kojelaudassa ja keskikonsolin pehmusteessa.

Sen sijaan nappanahalla verhoillussa ohjauspyörässä ompeleet ovat punaista, valkoista ja sinistä eli Ranskan lipun värit. Muita pieniä eroja sisustuksessa ovat siniset turvavyöt, alumiinipintaiset polkimet ja Alpine-merkit kynnyslistoissa.

Uusi perusrakenne

Renault Austral on yhtiön ensimmäinen malli, jossa käytetään Allianssin yhdessä kehittämää täysin uutta CMF-CD -perusrakennetta. Korista ja rungosta on tehty hyvin jäykkiä, millä auton käytös on saatu jämäkäksi ja samalla mukavaksi. Lisäksi rakenteesta on apua korkeatasoiseen turvallisuuteen.

Alustasta on kaksi versiota, tavallinen kaksipyöräohjauksella varustettu, jossa on takana vääntövarsijousitus sekä versio, jossa on 4Control Advanced. Se tarkoittaa kolmannen sukupolven nelipyöräohjausta, jolloin autossa on takapyörissä monivarsituenta.

Kuva: Renault.

Nelipyöräohjauksen kanssa ohjausvälitys on suorempi ja kääntöympyrä pienenee 11,5 metristä 10,1 metriin. Pienissä alle 50 km/h nopeuksissa takapyörät kääntyvät jopa 5 astetta vastakkaiseen suuntaan kuin etupyörät. Suuremmissa nopeuksissa takapyörät kääntyvät enintään asteen verran samaan suuntaan kuin etupyörät lisäten suuntavakautta.

Multi-Sense, millä auton ominaisuuksia voi säätää mieleisekseen, on entistä monipuolisempi. Lisäksi sitä voi käyttää nyt ohjauspyörään sijoitetulla painikkeella. Järjestelmässä on etukäteen ohjelmoituna Eco, Comfort ja Sport, minkä lisäksi ajaja voi tehdä yksilölliset säädöt Perso-ajotilaan. Mikäli valitsee Australin pitoa vaikeissa olosuhteissa parantavalla Extended Grip -paketilla, tulevat ajotiloiksi vielä Snow ja All Roads.

Moottoreissa aina sähkö apuna

Kaikki uuden Australin moottorit ovat eritasoisia hybrideitä. Mikäli uuden Renault Arkanan myynnistä voi mitään päätellä, niin Suomessa lähes kaikki ostajat päätyvät E-Tech Hybridiin.

Siinä on uusi kolmesylinterinen 1,2-litrainen turbomoottori, joka kehittää 96 kilowattia ja 205 Nm vääntömomentin. Lisäksi on kaksi sähkömoottoria, joista päämoottori kehittää 50 kW ja 205 Nm. Ajoakun energiasisältö on 1,7 kWh/400 V. Voimalinjaan kuuluu vielä 7-vaihteinen vaihteisto (2 sähkömoodille ja 5 hybridimoodille).

Uuden voimalinjan saa joko 118 kW (160 hv) tai 146 kW (200 hv) tehoisena. Aiempien E Tech Hybridien tapaan myös Austral lähtee tällä voimalinjalla varustettuna liikkeelle aina sähköllä.

Ohituskiihtyvyys 80 – 120 km/h on mainio, sillä aikaa kuluu tehokkaammalla versiolla vain 5,9 sekuntia ja toisella 6,8 sekuntia. Kaupungissa jopa 80 % ajosta sujuu sähköllä ja kulutus pienenee 40 prosentilla vastaavaan bensiinimoottoriseen autoon verrattuna. Yhdistetty kulutus on 4,6 litraa sadalla ja hiilidioksidipäästö 105 g/km (ennakkotieto).

Toisena Suomeen tuotavana voimalinjana ovat 1,3-litraiset kevythybridit, joissa on nelisylinterinen yhteistyössä Daimlerin kanssa kehitetty moottori, siihen integroitu käynnistysmoottori ja 12 voltin litiumioniakku.

Moottorin saa joko 103 kW (140 hv) tai 118 kW (160 hv) tehoisena X-TRONIC-automaattivaihteiston kanssa ja kesymmän moottorin voi valita myös käsivalintaisen vaihteiston kanssa. Tehokkaamman moottorin vääntömomentti on 270 Nm laajalla 1 600 – 3 250 r/min käyntinopeusalueella.

Virallinen WLTP-kulutus on 6,2 l/100 km ja hiilidioksidipäästö 136 g/km (ennakkotieto).

Kolmantena voimalinjana on uuden kolmesylinterisen 1,2-litraisen 96 kilowatin tehoisen turbomoottorin ja 48 voltin virralla toimivan käynnistysmoottorin yhdistelmä. Yhdistelmä tulee aina käsivalintaisen vaihteiston kanssa.

Hyvin varusteltu

Uuden perusrakenteen mukanaan tuoman elektroniikan arkkitehtuurin myötä Australiin saa valtavan määrän kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka ovat joko vakio- tai lisävarusteita. Yhteensä niitä on 32 kappaletta, jotka on jaettu kolmeen ryhmään: ajaminen, pysäköinti ja turvallisuus.

Yksi järjestelmistä on Active Driver Assist, johon kuuluvat moottoritie- ja ruuhka-avustimet, älykäs mukautuva vakionopeudensäädin ja kaistakeskitin. Kun järjestelmä on vielä yhteydessä navigointiin ja ottaa huomioon vaikkapa lähestyvän liikenneympyrän, ollaan jo hyvin lähellä autonomista autoilua. Virallisesti järjestelmä on tasoa 2 ja ajajan on säilytettävä ote ohjauspyörästä.

Uutta Australissa on järjestelmä, joka avustaa kuljettajaa taloudelliseen ajoon. Ideana on navigoinnin tietojen perusteella kertoa, milloin kannattaa nostaa jalka kaasupolkimelta ja säästää siten polttoainetta.

Uutta automatisoitua pysäköintiavustinta käytettäessä kuljettajan ei enää tarvitse tehdä muuta kuin seurata auton ympäristöä ja painaa kaasupoljinta. Auto tekee kaiken muun automaattisesti ohjauspyörän kääntämistä, jarrun käyttöä ja vaihteen valintaa myöten.

Australissa on aina ledivalot edessä ja takana. Ylemmissä varustetasoissa valot ovat ensin mukautuvat ledivalot ja parhaat ovat matriisiledivalot.

Australin tieto-viihdejärjestelmänä on Android Automotive OS, joka on autoihin tarkoitettu Androidin versio. Yli kolme neljäsosaa maailman älypuhelimista perustuu Androidiin, joten sen käyttö on helppo omaksua.

Tarkempaa tietoa Suomeen tuotavista Renault Australeista ja niiden varusteista annetaan lähempänä myynnin alkamista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nissanin e-Power-teknologia saadaan Qashqai-mallistoon loppukesästä

Kuva: Nissan.

Uusi Qashqai on ensimmäinen malli Euroopassa, joka on varustettu Nissanin e-Power-voimalinjalla. Järjestelmä on yksinomaan Nissanin käyttämä ja kehittämä, ja se on osa yrityksen älykkään liikkumisen NIM-strategiaa.

Nissanin tutkimuksen mukaan eurooppalaiset crossover-asiakkaat ajavat yli 70 % kaupungissa. Tutkimus osoittaa myös, että kuluttajat ovat valmiita tekemään kompromisseja ajonautinnosta ollakseen ympäristöystävällisiä.

Vastatakseen tähän trendiin Nissan kehitti e-Power-järjestelmän erityisesti eurooppalaisten kuluttajien tarpeisiin. Se tarjoaa optimaalisen polttoainetaloudellisuuden tinkimättä ajonautinnosta.

Tästä voimme kiittää Nissanin kahden erikoisosaamisen yhdistelmää: edistynyt sähköautotekniikka sekä polttomoottori muuttuvalla puristussuhteella.

e-Power on ihanteellinen niille, jotka eivät voi tai halua käyttää aikaansa auton lataukseen ja suurin osa ajamisesta tapahtuu kaupungissa. e-Power on väliaskel täyssähköautoihin siirtymisessä.

100 % sähköinen ajokokemus

Järjestelmä koostuu sähköisestä voimalinjasta, jota täydentää 1.5-litran turboahdettu muuttuvapuristussuhteinen bensiinimoottori, joka tuottaa 156 hv.

Tämän lisäksi siihen sisältyy generaattori, invertteri ja 140 kW:n sähkömoottori, jotka ovat kooltaan ja teholtaan tuttuja Nissanin sähköautoista. Bensiinimoottori tuottaa sähköä, joka välitty akkuun, sähkömoottoriin tai molempiin riippuen ajotilanteesta.

Voimansiirron erottaa muista se, että sähkömoottori on vetävien pyörien ainoa voimanlähde, joten se reagoi välittömästi kuten täyssähköautoissa.

Päivitetty eurooppalaisille

e-Power-järjestelmä esiteltiin ensimmäisen kerran Japanissa vuonna 2017 Nissanin Note-mallissa, joka oli vuonna 2018 Japanin myydyin auto.

Uuteen Qashqaihin e-Poweria on päivitetty niin, että se vastaa eurooppalaisten kuluttajien vaatimuksiin ja sopii paremmin heidän ajoprofiiliinsa.

Qashqain versiossa akustoa lataava nelisylinterinen polttomoottori tuottaa 156 hv ja järjestelmä on sähköiseltä lopputeholtaan 188 hv. Tähän verrattuna Noten kolmesylinterinen polttomoottori tuottaa 80 hv ja järjestelmän lopputeho on 127 hv.

Järjestelmän etu on se, että moottori käy optimaalisella kierrosalueella ja ajotilanteeseen parhaalla puristussuhteella. Tämän ansiosta saavutetaan parempi polttoainetaloudellisuus, pienemmät CO2-päästöt ja alhaisempi melutaso.

Täyssähkömoottorin ansiosta auto reagoi välittömästi toisin kuin hybrideissä ilman, että moottorin kierrokset tai melu kasvavat. e-Power-järjestelmän välitön voima tarjoaa ainutlaatuisen ajokokemuksen kaikissa ajo-olosuhteissa

Suorituskyvyn maksimoimiseksi, voimakkaissa kiihdytyksissä tai suurissa nopeuksissa moottorin tuottama teho voidaan ohjata suoraan sähkömoottorille, mikä vahvistaa akusta tulevaa sähkönsyöttöä. Hidastuksen ja jarrutuksen aikana kineettinen energia otetaan talteen akustoon.

Muuttuvan puristussuhteen tekniikka

Nissanin e-Power-järjestelmän ytimessä oleva bensiinimoottori on kehitetty erityisesti tätä käyttöä varten.

Muuttuva puristussuhde on ainutlaatuinen ominaisuus polttomoottorissa ja se pystyy tarjoamaan maksimaalisen suorituskyvyn ja taloudellisuuden jokaiseen ajotilanteeseen.

Moottorityyppiä on käytetty ensimmäisenä Nissanin premium-merkissä Infinitissä. Ennen sen esittelyä vuonna 2018, se oli yhdysvaltalaisen autoalan konsulttiyrityksen Wardin listauksessa maailman 10 parhaimman moottorin joukossa.

Puristussuhde vaihtelee välillä 8:1 – 14:1. Tämä on mahdollista järjestelmällä, joka pystyy muuttamaan iskunpituutta tarvittavan tehon mukaan

Alhaisen virrantarpeen tilanteissa – kuten tasaisissa nopeuksissa ja hyvässä akun lataustilassa – puristussuhde on korkeammalla alueella optimoiden kulutuksen ja päästöt.

Suuren tehontarpeen aikana akun lataamiseksi tai virran syöttämiseksi suoraan moottoriin aktivoituu pienempi puristussuhde, mikä maksimoi moottorin tehon. Siirtyminen eri puristussuhteiden välillä on saumatonta, eikä vaadi kuljettajalta toimenpiteitä.

Suoraviivainen

Avain Qashqain e-Power-järjestelmän kehitykseen oli tarve varmistaa, että ajokokemus on saumaton, ja bensiinimoottorin kierrosluku pysyy suhteessa Qashqain ajonopeuteen.

Britannian ja Espanjan Nissan Technical Center Europen (NTCE) insinöörit kehittivät yhteistyössä ”Linear Tune” -nimisen järjestelmän. Se ohjaa bensiinimoottoria ja lisää moottorin nopeutta asteittain niin, että se vastaa sähkömoottorin energiantarpeeseen kiihdytettäessä.

Tämä varmistaa saumattoman ajokokemuksen, jossa moottorin kierrosluku ja ajonopeus pysyvät oikeassa suhteessa. Moottorin kierrosten äkillinen nousu ilman vastaavaa nopeuden nousua koetaan häiritsevänä matkustajien keskuudessa. e-Powerin Linear Tune on ratkaisu tähän.

e-Pedal -poljin

Kuten LEAFissa, myös uudessa Qashqai e-Powerissa on mahdollisuus ajaa vain yhtä poljinta käyttäen. E-Pedal -järjestelmä on suunniteltu helpottamaan kaupunkiajoa, jossa kuljettaja liikuttaa usein jalkaansa kaasupolkimen ja jarrun välillä.

Järjestelmä aktivoidaan e-Pedal -katkaisijasta, jonka jälkeen kaasupoljin toimii kiihdytyksessä normaalisti, ja kun kaasu vapautetaan, järjestelmä hidastaa autoa 0,2 g:n voimalla sytyttäen samalla jarruvalot. Nopeus laskee kävelynopeuteen, mutta ei pysäytä autoa kokonaan. Ajaminen pelkällä kaasupolkimellä tekee kaupunkiajosta vaivattomampaa.

Sähköistetty suorituskyky

e-Power-version saapuminen Qashqai-valikoimaan laajentaa asiakkaiden vaihtoehtoja. Nykyistä 1,3-litraista kevythybridimoottoria on saatavana kahta eri versiota: 138 hv ja 156 hv.

  • Nissan Qashqai e-Power(1.5-bensa, VCR turbomoottori)
  • Teho Hv (Kw) 188 (140)
  • Vääntö Nm 330
  • Vetotapa 2WD
  • Yhdistetty kulutus l/100 km 5.3*
  • Yhdistetyt päästöt g/km 119*

*tiedot vahvistetaan tyyppihyväksynnässä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Cars testaa sähkötakseilla uutta langatonta latausteknologiaa

Kuva: Volvo Cars.

Volvo Cars testaa uutta langatonta latausteknologiaa aidossa kaupunkiympäristössä yhdessä valittujen kumppanien kanssa arvioidakseen tulevien sähköautojensa potentiaalia.

Seuraavan kolmen vuoden aikana pientä joukkoa Volvo XC40 Recharge -täyssähköautoja käytetään Pohjoismaiden suurimman taksiyrityksen, Cabonlinen, takseina ja niitä ladataan langattomasti Göteborgissa sijaitsevilla asemilla.

Langattoman latauksen testi on yksi monista projekteista, jotka on määritelty Göteborgin strategisessa Green City Zone -aloitteessa. Sen mukaan monia kaupungin alueita käytetään reaaliaikaisina testiympäristöinä kestävän teknologian kehitystyössä.

Testissä käytettävät latausasemat toimittaa Momentum Dynamics, joka on johtava langattomien latausjärjestelmien tarjoaja. Lataus käynnistyy automaattisesti, kun yhteensopiva auto pysäköi katuun upotetulle latausalustalle, ja kuljettajat voivat kätevästi ladata autonsa siitä poistumatta.

Latausasema välittää latausalustan kautta energiaa, jonka autossa oleva vastaanotin kerää. Jotta auto on helppo kohdistaa latausalustaan, Volvo käyttää 360 asteen kamerajärjestelmää.

Täyssähköisissä XC40 Recharge -autoissa langaton latausteho on yli 40 kW, mikä tekee lataamisesta noin neljä kertaa nopeampaa kuin johdollisen 11 kW:n AC-laturin kanssa ja lähes yhtä nopeaa kuin johdollisen 50 kW:n DC-pikalaturin kanssa.

Kaiken kaikkiaan Volvon autoja käytetään testin aikana yli 12 tuntia päivässä, ja niillä ajetaan 100 000 kilometriä vuodessa. Hanke toimii samalla ensimmäisenä Volvon täyssähköautojen kestotestinä liiketoiminnalisessa käyttöympäristössä.

Muita langattomassa latausprojektissa mukana olevia yhteistyökumppaneita ovat Volvon omat ruotsalaiset jälleenmyyjät Volvo Bil ja Volvo Car Sörred, ruotsalainen energiayhtiö Vattenfall ja sen latausverkosto InCharge, kaupungin energiayhtiö Göteborg Energi sekä Business Region Gothenburg, joka on Göteborgin kaupungin omistama kunnallinen talouskehitysyksikkö.

Volvo osallistui viime vuonna Göteborgin Green City Zone -aloitteen lanseeraukseen. Hankkeen tavoitteena on saavuttaa päästötön liikenne vuoteen 2030 mennessä.

Käyttämällä oikeaa kaupunkia testiympäristönä autonvalmistaja voi kiihdyttää teknologioiden ja palvelujen kehitystä sähköistämisen, jaetun liikkuvuuden, autonomisen ajon, yhteystoimintojen ja turvallisuuden saralla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Opel-malliston sähköistyminen etenee vauhdilla

Kuva: Opel.

Opel sähköistää autovalikoimansa nopeassa tahdissa. Vuonna 2024 jokaisesta Opel-mallista on tarjolla jo sähköistetty versio ja vuoteen 2028 mennessä Opel on vaihtanut koko tuotevalikoimansa Euroopassa täyssähköisiin autoihin. Jo nyt Opel tarjoaa 9 sähköistettyjä mallia – aina kompaktista kaupunkiautosta Opel Corsa-e:stä malliston suurimpaan tavara-autoon Opel Movano-e:hen, todetaan Opelin tiedotteessa.

Opelin sähköinen henkilöautomallisto uudistuu vahvasti tämän kevään aikana, kun Opel lanseeraa maaliskuussa uuden Opel Grandlandin ja hieman myöhemmin keväällä täysin uudistuneen Opel Astran sekä viisiovisena että tilavana Sport Tourerina.

Molemmat uutuudet tulevat myyntiin heti tehokkaina lataushybrideinä. Opelin henkilöautomallistossa täyssähköisiä autoja ovat Kultainen ohjauspyörä -palkinnon vuonna 2020 voittanut Opel Corsa-e ja vuoden 2021 voittaja Opel Mokka-e.

Opelin täyssähköisten autojen perhe täydentyy vuonna 2023 Opel Astra-e:llä.

Vuosikymmenen puolivälissä lanseerattava täyssähköinen Opel Mantan seuraaja on varmasti Opelin yksi odotetuimmista tulevien vuosien uutuuksista. Lähivuosina sähköistyvät myös Opel Crossland ja Opel Insignia, jolloin koko Opelin henkilöautomallisto on täysin sähköistynyt.

Tänä päivänä myös koko Opelin hyötyajoneuvomallisto on saatavissa täyssähköisenä. Mallistoon kuuluvat: kompakti tavara-auto Opel Combo-e, vuoden 2021 Kansanvälisen tavara-auto -palkinnon saanut Vivaro-e ja uusimpana täyssähköperheeseen tullut Movano-e.

– Opel haluaa osaltaan toimia yhtenä suunnannäyttäjänä autoteollisuuden siirtyessä valmistamaan täyssähköisiä autoja ja osallistua siten vähentämään maapallon hiilidioksidipäästöjä. Emme pysähdy vain mallivalikoimamme muuntamiseen: jo vuonna 2025 valmistamme Kaiserslauternin uudessa tehtaassa yhdessä kumppaneidemme kanssa omia korkean suorituskyvyn akkuja. Tulevaisuudessa Opel voi tarjota autoja jopa 500-800 kilometrin toimintasäteillä ja luokkansa parhaimmalla mahdollisella pikalatauskyvyllä jopa 32 kilometriä minuutissa, taustoittaa Opelin Suomen ja Baltian maajohtaja Tomi Mäkinen.

Tuotanto Gigafactory Kaiserslauternin tehtaalla alkaa vuonna 2025

Komponentti- ja moottoritehtaan paikalle Kaiserslauternissa on tulossa jättimäinen tehdas huippuluokan akkukennojen valmistukseen.

Automotive Cells Company (ACC) on yhteisyritys, jonka perustajana ovat Stellantis, Opel ja Total/Saft.

Muutama kuukausi sitten myös Mercedes-Benz on liittynyt mukaan hankkeeseen. Tehdas tulee olemaan autoteollisuudelle uusi maailmanluokan toimija korkean suorituskyvyn akkujen kehittämiseen ja valmistukseen. ACC:n tavoitteena on saavuttaa Kaiserslauternissa 32 GWh:n tuotantokapasiteetti.

Blitzin tuotemerkki – sähköisen liikkuvuuden edelläkävijä

Opel oli jopa aikaansa edellä tuodessaan markkinoille arkikäyttöön soveltuvia sähköautoja. Jo vuonna 2012 kansainvälinen asiantuntijaraati valitsikin Opel Amperan ”Euroopan Vuoden autoksi” (COTY).

Ampera oli poikkeuksena kilpailijoihinsa lataushybridi, jolloin autoa voitiin ladata ulkoisesta virtalähteestä. Täysin sähköinen Opel Ampera-e lanseerattiin vuonna 2016. Auto oli varustettu 60 kWh:n akulla ja toimintasäde 520 kilometriä (NEDC), mikä oli tuolloin noin 30 prosenttia enemmän kuin segmentin lähin kilpailija.

Opel Ampera ja Ampera-e olivat erityisen suosittuja Hollannin ja Norjan markkinoille, jotka jo tuolloin tukivat sähköautojen ostoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Women’s World Car of the Year -voittaja julkistettiin

Kuva: WWCOTY.

Naisten vuoden auto (Women’s World Car of the Year) julkistettiin tänään. Valinnan teki 56 autotoimittajaa 40 maasta.

Peugeot 308 on voittanut Women’s World Car of the Year (WWCOTY) pääpalkinnon (Supreme Winner). Autotoimittajista koostuva kansainvälinen tuomaristo valitsi ranskattaren maailman parhaaksi autoksi vuonna 2022.

Peugeot raivasi tiensä voittoon 65 uutuusmallin joukosta. Koeajojen ja äänestysten jälkeen WWCOTY-finaaliin valikoitui kuusi autoa, joista kukin saavutti ykkössijan omassa kategoriassaan.

Peugeot 308 voitti ensin paras kaupunkiauto -palkinnon, ja kiri lopulta tiukassa finaalissa viiden kilpailijan ohi. Muut finalistit olivat Audi e-Tron GT (paras urheiluauto), BMW iX (paras iso SUV), Ford Mustang Mach-e (paras iso auto), Jeep Wrangler (paras 4×4) jaKia Sportage (paras perhe-SUV).

-Tänä vuonna äänestys meni tiukemmaksi kuin koskaan. Tuomaristolla oli vaikea tehtävä, koska kaikki kuusi finaalin päässyttä autoa edustivat parhaimmistoa, sanoo Marta Garcia, WWCOTY-tuomariston puheenjohtaja.

Tänä vuonna kaikki autot laitettiin samalle viivalle käyttövoimasta riippumatta ensimmäistä kertaa WWCOTY-kilpailun historiassa.

-Sähköautot pärjäsivät hyvin ja nousivat loppukilpailuun, mutta koko kisan voittoon eivät pelkät sähkövoimat riittäneet. Peugeot 308 on sähköistymisen tiellä, mutta myös polttomoottorivalikoimaa on kehitetty sopimaan laajan käyttäjäryhmän tarpeisiin, toteaa Mervi Varonen, joka edustaa Suomea WWCOTY:n tuomaristossa.

Ajettavuus, turvallisuus, muotoilu, tekniset ratkaisut ja vastine rahalle kuuluvat WWCOTY:n valintakriteereihin. Tuomariston jäsenet harkitsevat itse, mikä painaa eniten vaakakupissa.

Esimerkiksi hinta on yksi Peugeot 308:n vahvuuksista tanskalaisesta näkökulmasta.

-Se ei ole kallis unelma-auto harvoille ja valituille, vaan auto, johon useimmilla perheillä on varaa, arvioi Malene Raith, WWCOTY:n tuomariston tanskalainen jäsen.

Kategoriavoittajat

  • Kaupunkiauto Peugeot 308
  • Perhe-SUV Kia Sportage
  • Iso auto Ford Mustang Mach-E
  • Iso SUV BMW iX
  • Urheiluauto Audi e-Tron GT
  • 4X4 Jeep Wrangler 4xe

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi pyytää tekemään rikosilmoituksen sunnuntaina Lahden Holmassa tehdyistä mahdollista automurtautumisista

Kuva: CvB.

Lahden Holman Prisman parkkipaikalla on mahdollisesti murtauduttu useampaan autoon sunnuntaina 6.3.2022. Poliisi pyytää tekemään rikosilmoituksen, jos omaan autoon on murtauduttu kyseisellä paikalla.

Poliisi sai sunnuntaina 6.3.2022 puolenpäivän aikaan ilmoituksen Lahdessa Holman Prisman parkkipaikalla mahdollisesti useampaan autoon kohdistuneista murroista.

Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan miehen lähialueelta ja otti tämän kiinni rikoksesta epäiltynä. Miehen hallusta löytyi ainakin yhdestä autosta anastetuksi epäiltyä omaisuutta.

Poliisi epäilee, että epäilty tekijä olisi murtautunut useampaan autoon.

Poliisi pyytää tekemään rikosilmoituksen ja lähettämään yhteystiedot sähköpostiin perustutkinta.ph.hame@poliisi.fi, mikäli omistamaasi autoon on murtauduttu kyseisellä paikalla sunnuntaina 6.3.2022.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yhä useampi käytettynä maahantuotu henkilöauto käyttää vaihtoehtoista käyttövoimaa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Suomeen tuotiin vuonna 2021 yli 45 000 käytettyä henkilöautoa. Käytettynä maahantuoduista henkilöautoista yli 16 500 toimi vaihtoehtoisilla käyttövoimalla.

Käytettynä tuotujen sähkökäyttöisten henkilöautojen määrä oli yli 15 000, joten edellisvuodesta nousua oli huimat 67 prosenttia.

– Käytettynä maahantuodut ajoneuvot vaikuttavat Suomen ajoneuvokantaan päästöjen osalta samalla tavoin kuin uutena rekisteröidyt, joten sähkökäyttöisten suosion nousu myös käytettynä maahantuotavien osuudessa on tervetullut suuntaus. Nähtäväksi jää, kiilaavatko sähkökäyttöiset jo ensi vuonna dieselkäyttöisten ohi, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Outi Ampuja.

Viime vuonna Suomeen tuoduista 45 367 henkilöautoista 16 527 toimii vaihtoehtoisella käyttövoimalla (sähkö, ladattavat hybridit, kaasu, etanoli). Vaihtoehtoiset käyttövoimat menivät tuontiautojen osuudessa ensimmäisen kerran yli dieselautojen määrästä. Dieselautoja tuotiin viime vuonna Suomeen 16 411 ja bensiinikäyttöisiä henkilöautoja 12 428 kappaletta.

Käytettynä maahantuodut henkilöautot käyttövoimittain 2020 – 2021

Kaytettyna maahantuodut henkiloautot kayttovoimittain 2020 – 2021.

Suurin osa käytetyistä autoista tuotiin Suomeen Saksasta ja Ruotsista. Ruotsista tuotujen autojen osuus on hieman laskenut viime vuonna ja Saksasta autoja on tuotu yhä enemmän.

Käytettyjä autoja tuodaan Suomeen hyvin monesta maasta. Euroopan maat ovat hyvin edustettuna kärkikymmenikössä, mutta myös Japani ja Yhdysvallat mahtuvat suosituimman kymmenen maan joukkoon.

Käytettynä maahantuodut henkilöautot 2019-2021 tuontimaittain

Kaytettyna maahantuodut henkiloautot 2019-2021 tuontimaittain.

Käytettyjä maahantuotujen ajoneuvojen määrä on kasvanut merkittäväksi
Henkilöautoja, pakettiautoja ja kuorma-autoja tuodaan käytettynä maahan noin puolet ensirekisteröityjen määrästä. Linja-autoja taas tuodaan käytettynä suunnilleen saman verran maahan kuin ostetaan uutena.

Kaytettyna maahantuodut ajoneuvot 2017 – 2021.

Vuonna 2021 Suomeen tuotiin käytettynä lähes 40% enemmän kuin vuonna 2017. Vuoden 2019 jälkeen kehitys on tosin hieman heikentynyt mahdollisesti mm. koronapandemian aiheuttamista sulkutoimista johtuen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi otti kiinni autoon murtautuneen miehen

Kuva: CvB.

Poliisi sai sunnuntaina puolenpäivän aikaan ilmoituksen Lahden Holmassa marketin pihalla mahdollisesti useampiin autoihin kohdistuneista murroista.

Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan miehen lähialueelta ja otti tämän kiinni rikoksesta epäiltynä.

Miehen hallusta löytyi ainakin yhdestä autosta anastetuksi epäiltyä omaisuutta.

Poliisi epäilee kiinniotettua hieman alle 50-vuotiasta miestä varkaudesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoklinikka laajeni Kankaanpäähän

Kuva: Autoklinikka.

Vahinkokorjaamoketjun Autoklinikan palveluverkosto laajenee Kankaanpäähän, kun Autokeskus Haapala liittyy osaksi Autoklinikka-yrittäjäverkostoa.

Autokeskus Haapalan takaa löytyy kotimainen perheyhtiö, jolla on yli 50 vuoden kokemus autoalalta, ja korjaamon toiminnan keskiössä ovat vastuullisuus sekä ensiluokkainen palvelu.

Autokeskus Haapala tunnetaan parhaiten huoltotoiminnasta ja varaosatuotannosta, jossa purkuautoja hyödynnetään laadukkaiden hyötyosien tuotannossa, mutta jatkossa yritys tarjoaa myös vahinkokorjauspalveluja uusissa, laajennusta varten rakennetuissa tiloissa.

Autokeskus Haapala liittyy Autoklinikan yrittäjäverkostoon tänään 7. maaliskuuta alkaen. Kankaanpään toimipiste palvelee maanantaista perjantaihin klo 9–17 paikallisille tutussa osoitteessa Vähänevantie 27. Autoklinikka Kankaanpään kattavien pelti- ja tuulilasikorjauspalvelujen ohella Autokeskus Haapalan tarjontaan kuuluvat edelleen huolto- ja varaosapalvelut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Autoilija Valio Lunden ja Volvo PV-821

Kuva: Uudenkaupungin museo.

Kuvassa autoilija Valio Lunden nojaa taksiautoonsa Uudessakaupungissa 1940-luvulla. Auto on Volvo PV-821 4D Sedan vuosimalli 1940 ja kuva on otettu Liljalaaksokadun taksiasemalle.

Seitsemän hengen Volvo on tuotu käytettynä Ruotsista.

Kuvaaja on tuntematon ja kuva kuuluu Uudenkaupungin museon valokuvakokoelmaan.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //