Koti Blogi Sivu 1048

Mies menehtyi ulosajossa Leppävirralla

Kuva: CvB.

Eilen kello 22 aikaan auto ajautui ulos tieltä Leppävirralla Viitostiellä, Oravikosken eteläpuolella.

Tilanteessa menehtyi 1990 -luvulla syntynyt, Tuusulassa asunut mies.

Toinen mies joutui Kuopion yliopistolliseen sairaalaan hoitoon, hänellä ei ole hengenvaaraa. Matkustaja oli myös syntynyt 1990 -luvulla ja Karttulasta kotoisin.

Henkilöautolla tultiin pohjoisesta etelän suuntaan ja kulkusuunnassaan vasemmalle kääntyvässä mutkassa henkilöauto suistui oikealle pientareelle. Tässä vaiheessa auto törmäsi valaisinpylvääseen jatkaen vielä matkaa jonkin verran edelleen pientareella.

Poliisi on kirjannut tilanteesta törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja tutkijalautakunta tekee omat tutkimuksensa asiasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valmet Automotive joutuu lomauttamaan tai irtisanomaan yli tuhat henkilöä

Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive on antanut tänään neuvotteluesityksen henkilöstön vähentämistarpeesta Uudenkaupungin autotehtaalla. Esityksen perusteena on tuotannollinen ja taloudellinen sopeutustarve, joka johtuu autotuotannon määrän merkittävästä vähenemisestä tulevan syksyn aikana, todetaan Valmet Automotiven tiedotteessa.

Uudenkaupungin autotehtaalla Mercedes-Benzin A-sarjan tuotanto jatkuu suunnitelmien mukaisesti, sillä välitön uhka mallin valmistuksen keskeyttämisestä komponenttipulan vuoksi on väistynyt. GLC-katumaasturin valmistus on päättymässä sopimuksen mukaisesti kesäkuussa, eikä korvaavaa tuotantoa ole nopealla aikataululla saatavilla.

Lue tästä muita juttuja Valmet Automotivesta.

Tuotantomäärien laskuun liittyvät muutosneuvottelut koskevat koko autonvalmistusliike-toimintaan liittyvää henkilöstöä. Sopeutustarve on enintään 1 100 henkilöä. Työnantaja harkitsee toimenpiteeksi lomautuksia, irtisanomisia ja toimenkuvien muutoksia. Sopeutustarpeen toteutukseen etsitään neuvotteluissa henkilöstön ja yrityksen edut parhaiten huomioivia ratkaisuja.

Muutosneuvotteluissa käsiteltävä sopeutustarve ei koske yrityksen akkuliiketoimintoja, A-sarjan valmistusta, eikä käynnissä olevia projektitöitä. Valmet Automotive on aiemmin ilmoittanut kahdesta sähköautoprojektista, jotka tulevat tuotantoon Uudenkaupungin autotehtaalla vuosina 2022 ja 2023.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Tämä aine on liikenteessä yhtä vaarallinen kuin alkoholi tai huume

Kuva: CvB.

Kymmenen vuotta sitten epävarmasti ajanut kuljettaja ei ollut rattijuoppo.

Tämä aine on liikenteessä yhtä vaarallinen kuin alkoholi tai huume

Tänä aamuna klo 8 aikoihin poliisi sai ilmoituksen epävarmasti ajavasta pakettiautosta Ilomantsintiellä. Auto oli ajamassa kohti Ilomantsia ja välillä se ajautui vastaantulevien kaistalle jonka takia vastaantulijat joutuivat väistämään pientareen puolelle.

Poliisi sai auton pysäytetyksi vähän ennen Ilomantsia. Kuljettajaksi osoittautui joensuulainen 22- vuotias mies.

Mies oli hyvin sekavan oloinen, mutta hän puhalsi alkometriin nollat eikä myöskään pikatesteri näyttänyt hänelle mahdollisia huumeita.

Mies kertoi kuitenkin nauttineensa yöllä hänellä olevia unilääkkeitä.

Poliisi otti miehen kiinni. Mies oli siinä kunnossa, että hän pystyi hädin tuskin seisaallaan.

Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvalllisuuden vaarantamisena. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Juttu oli Autotodayssa 29.4.2012.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Polkupyöräpoliisit aloittavat partioinnin Oulun keskustassa vappupäivänä

Arkistokuva. Kuva: Oulun poliisi/Twitter.

Polkupyöräpoliisit valvovat Oulun keskustassa muun muassa yleistä järjestystä ja liikennettä. Lisäksi he pyrkivät paljastamaan polkupyörävarkauksia.

Oulun poliisilaitoksen polkupyöräpoliisit alkavat partioida Oulun keskustassa 1. toukokuuta 2022. Kausi kestää syyskuuhun asti. Kyseessä on toinen kesä, kun poliisi partioi Oulussa polkupyörin suunnitelmallisesti ja säännöllisesti. Polkupyöräpartioinnin tarkoituksena on parantaa turvallisuutta ja lisätä poliisin näkyvyyttä Oulun keskustassa.

Viime kesän tapaan polkupyöräpoliisit valvovat muun muassa yleistä järjestystä sekä liikennettä. Liikenteenvalvonnassa he panostavat tänä vuonna erityisesti suojattomien tienkäyttäjien turvallisuuteen. Suojattomia tienkäyttäjiä ovat jalankulkijat, polkupyöräilijät sekä kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajat. Mahdollisuuksien mukaan polkupyöräpoliisit huomioivat valvonnassa myös kansalaisten valvontapyynnöt ja palautteet.

Polkupyörärikollisuuden paljastaminen on yksi partioiden tehtävistä

Yksi polkupyöräpoliisien tärkeimmistä tehtävistä on paljastaa polkupyöriin kohdistuvaa rikollisuutta. Yhdessä rikostutkijoiden kanssa he selvittävät aktiiviset rikoksentekijät sekä paikat, missä polkupyöriä anastetaan, myydään ja säilytetään.

– Kun partiot kohtaavat näitä aktiivisia tekijöitä, ne tarkastavat tekijöiden hallussa olevien polkupyörien alkuperän. Myös arvokkaimmat ja viimeksi anastetut pyörät ovat polkupyöräpoliisien tiedossa, kun he lähtevät partioimaan, selittää ylikonstaapeli Antti Tikkanen Oulun poliisilaitoksesta.

Jos partio epäilee löytämäänsä polkupyörää anastetuksi, poliisi ottaa pyörän haltuunsa. Tavoitteena on vähentää rikoshyötyjä eli löytää pyörä, ennen kuin varas ehtii myydä sen tai purkaa osiksi. Pyörän palauttaminen omistajalleen on helpompaa, jos sen runkonumero on tiedossa:

– Jokaisen pyöränomistajan kannattaa kirjoittaa ylös polkupyörän runkonumero siltä varalta, että se varastetaan. Ilman runkonumeroa tai muuta yksilöivää tunnistetta poliisi ei voi etsintäkuuluttaa pyörää, ylikonstaapeli Tikkanen muistuttaa.

Poliisin tietojen mukaan vuonna 2021 Oulussa anastettiin 1 146 polkupyörää. Eniten polkupyöriä varastetaan juuri Oulun keskustassa.

Polkupyöräpoliisit eivät paljon eroa muista partioista

Polkupyöräpoliisit tunnistaa helposti, sillä heidän polkupyöränsä, vaatetuksensa ja muut varusteensa noudattavat poliisin visuaalista ilmettä. Partion varustus on sellainen, että partio kykenee tavanomaiseen poliisin toimintaan, kuten kuulusteluun ja sakottamiseen. Esimerkiksi kuljetuksissa polkupyöräpoliisit kuitenkin tukeutuvat autolla liikkuviin partioihin.

Poliisin hälytystehtävissä partion kulkuneuvolla ei ole väliä: jos polkupyöräpartio on tehtäväpaikkaa lähimpänä oleva poliisipartio, ottaa se tehtävän hoitaakseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nyt kerätään muistoja ja kokemuksia autoista ja autoilusta

Kuva: CvB.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska Litteratursällskapet i Finland ja Espoon Automuseo keräävät muistoja ja kokemuksia autoista ja autoilusta.

Auto. Arkinen välttämättömyys tai intohimoinen harrastus – jopa elämäntapa, johon panostetaan aikaa ja rahaa. Synnytti se sitten elämyksiä tai toimeentuloa, herättää autoilu voimakkaita tunteita ja muistoja.

Autoilla on viestitty niin vaurautta ja statusta kuin tyyliä ja edistyksellisyyttä. Eri automerkkeihin on solmittu elämänmittaisia tunnesiteitä.

Autoilla on sahattu pikkukaupungin pääkatua kaveriporukassa, kierrelty Suomea ja Eurooppaa koko perheen voimin tai seikkailtu romanttisissa road trip -tunnelmissa.

Kirjoita meille, mitä autot ja autoilu sinulle merkitsevät, ja jaa autoilumuistosi! Voit kertoa esimerkiksi ikimuistoisista automatkoista tai ehkä haluat muistella rakkainta – tai raivostuttavinta autoasi?

Onko suhteesi autoihin ja autoiluun kenties muuttunut vuosien varrella? Miten? Millaisena näet autoilun tulevaisuuden?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska Litteratursällskapet i Finland ja Espoon Automuseo järjestävät Automuistot-muistitietokeruun 25.4.–30.9.2022. Suomenkieliset kirjoitukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja Tietoarkistoon. Ruotsinkieliset vastaukset arkistoidaan SLS:n arkistoon.

Tiedotamme keruun tuloksista loppuvuodesta 2022 ja arvomme vastaajien kesken kirjapalkintoja.

Kerro omat automuistosi: https://www.finlit.fi/automuistot

Berättä om bilen: https://www.lyyti.fi/reg/bilen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Patrick Kujala Pohjois-Amerikan Lamborghini Super Trofeo ratasarjaan

Kuva: O´Gara Motorsport.

Rata-autoilija Patrick Kujala urakoi tänän vuonna yhteensä 11 kilpailuviikonloppua Pohjois-Amerikassa ajettavissa ratasarjoissa.

Tammikuussa Daytonan radalta alkaneessa IMSA Prototype Challenge ratasarjan avauskilpailussa Ligierin LMP3-autolla ajanut suomalaiskuljettaja saavutti hopeasijan ja nyt tulevana viikonloppuna hän lähtee Kalifornian Laguna Secan radalla ajamaan Lamborghini Super Trofeo ratasarjan mestaruudesta Arrow Electronicsin tukemassa O’Gara Motorsport -tiimissä.

Tehdasuudella Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO2 -autolla kahdessa 50 minuutin mittaisessa kilpailussa yhdessä italialaisen tiimikaveri Eduardo Liberatin kanssa kilpaileva Patrick Kujala tähtää PRO- eli ns. ammattilaisluokan Mestaruuteen. Vastaansa he saavat yhteensä 33 autokuntaa, joista kuusi ajaa PRO-luokan pisteistä.

– O’Gara Motorsport on kalifornialainen tiimi, joka on osa O’Gara Coach ns. luksusautoja myyvää yrityskonsernia ja siten yhdessä Arrow Electronicisin kanssa he haluavat uuden EVO2-auton myötä tehdä vahvan panostuksen maailman kovimpaan GT-autojen ns. merkkiluokkaan. Koen olevani etuoikeutettu päästessäni edustamaan näitä kahta ns. korkean profiilin yritystä, Patrick Kujala kertoo.

Kujalan tiimikaverina ajaa italialainen Eduardo Piscopo.

Kalifornian Laguna Secassa radalla ajettavan avausviikonlopun jälkeen Patrick Kujala vaihtaa LMP3-autoon ja alkaa testien kautta valmistautumaan IMSA Prototype Challenge ratasarjan toiseen osakilpailuviikonloppuun.

Sen jälkeen hän välittömästi hyppää jälleen Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO2 autoon ja matkaa Missourin Ozarksin radalle Lamborghini Super Trofeo Pohjois-Amerikan ratasarjan toisene osakilpailuviikonloppuun. Tätä rulettia kahden kilpasarjan kanssa hän jatkaa aina syyskuun viimeiselle viikolle saakka.

Laguna Secan osakilpailua voi Wappuna seurata osoitteesta squadracorse.lamborghini.com.

Lamborghini Super Trofeo Pohjois-Amerikan mestaruussarja 2022

  • 29.-30.04.2022: Laguna Seca (Kalifornia)
  • 20.-22.05.2022: Nola Motorsport Park (Lousiana)
  • 24.-26.06.2022: Watkins Glen (New York)
  • 05.-07.08.2022: Road America (Wisconsin)
  • 26.-28.08.2022: Virginia Circuit (Virginia)
  • 02.-04.11.2022: Portimao MM-finaalit (Portugali)

IMSA Prototype Challenge -ratasarjan kilpailut

  • 13.-15.05.2022: Mid-Ohio Sports Car Course, Lexington, Ohio
  • 01.-03.07.2022: Canadian Tire Motorsport Park, Bowmanville, Ontario
  • 26.-28.08.2022: Virginia International Raceway, Alton, Virginia
  • 28.-31.09.2022: Michelin Raceway Road Atlanta, Braselton, Georgia

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Viikonvaihteen Classic Motorshow näkyy Etelä-Suomen liikenteessä

Kuva: Clas von Bell

Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow houkuttelee tänä viikonloppuna paikalle tuhansittain klassikkoajoneuvoalan harrastajia ja värittää vappuviikonlopun liikennettä Etelä-Suomen teillä.

Alan harrastajien suurtapahtuma saa aikaan sen, että enimmäkseen tallien kätköissä piileskeleviä menneiden vuosikymmenten klassikkoajoneuvoja on nyt samanaikaisesti liikkeellä satamäärin.

Museoajoneuvot liikkuvat yleensä liikenteen valtavirtaa hitaammin. Tämä voi vaatia muilta tien käyttäjiltä hetkittäin kärsivällisyyttä.

Klassikkoajoneuvoja alkaa saapua Lahteen jo perjantaina, kun näytteilleasettajat tuovat niitä osastoilleen.

Näyttelyvieraita on lauantaina ja sunnuntaina liikkeellä pitkin päivää, mutta selvimmin he kuormittavat liikennettä molemmin puolin tapahtuman alkamisaikaa, joka on lauantaina kello 9.00 ja sunnuntaina kello 10.00.

Messukeskuksen hallit suljetaan kumpanakin päivänä kello 17 ja paikalta poistuu siten paljon ajoneuvoja viikonlopun paluuliikenteeseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Bassadone Automotive Nordic on yksi Suomen Parhaista Työpaikoista

Bassadonen henkilökuntaa. Kuva: Bassadone.

Bassadone Automotive Nordic -yhtiöryhmä on tunnustettu Suomen 15. Parhaaksi Työpaikaksi keskisuurten yritysten kategoriassa, todetaan Bassadonen tiedotteessa.

Bassadonen sijoitus nousi edellisvuoden sijalta 23 peräti kahdeksan pykälän verran korkeammaksi. Ensimmäisenä autoalan yrityksenä Suomessa Bassadonelle myönnettiin Great Place to Work (GPTW) -sertifiointi jo syksyllä 2020.

Yhtiöryhmä on saanut GPTW-sertifikaatit myös syksyllä 2021 Suomessa sekä Virossa, missä Bassadone saavutti sertifioinnin niin ikään ensimmäisenä autoalan yrityksenä.

Bassadone Automotive Nordic Oy:n henkilömäärä on kasvanut vuodessa yli sadalla työntekijällä ja tänä päivänä yhtiöryhmä työllistää Suomessa ja Baltiassa noin 440 autoalan ammattilaista, joista Suomessa työskentelee 300 työntekijää eri automerkkien maahantuonti- sekä vähittäiskaupan ja huollon toiminnoissa.

Vallitsevista haasteista huolimatta yhtiöryhmän liikevaihto kasvoi vuonna 2021 30 % ollen nyt jo 635 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 Bassadone Automotive Nordic myi 36 000 uutta autoa, mikä on yhtiöryhmän tähänastinen ennätys.

Henkilöstökysely

Parhaiden Työpaikkojen sijoitukseen vaikuttaa työntekijäkokemusta mittaavan Trust Index -henkilöstökyselyn tulos.

Bassadonen Trust Index (84 %) kertoo siitä, että henkilöstö viihtyy työssään ja arvostaa työnantajaansa. Viime syksynä teetetyn Trust Index -henkilöstökyselyn tulokset olivat poikkeuksellisen hyvät, sillä Bassadonella ne olivat kehittyneet parempaan suuntaan kyselyn kaikilla osa-alueilla.

Henkilöstö muun muassa kokee, että työpaikalla kohdellaan tasa-arvoisesti ja jokainen voi olla oma itsensä (93 % vastaajista) sekä työpaikalla ihmiset välittävät toisistaan (88 %). Myös henkilöstön sitoutuminen, tyytyväisyys johtamiseen ja yhteishenkeen ovat kaikki korkealla tasolla (87 %).

Bassadonella henkilöstöstä välitetään aidosti ja poikkeusaikana henkilöstön hyvinvointiin on panostettu erityisesti. Yrityksellä on muun muassa oma liikunnanohjaaja, jonka ohjauksessa koko henkilöstöllä on mahdollisuus liikkua ja kohottaa kuntoaan viikoittain.

Koronarajoitusten hellitettyä Bassadonella on päästy myös järjestämään isompia livetapahtumia kuten työhyvinvointipäiviä ja ensi viikolla järjestetään Bassadonen omat festivaalit, joka on ensimmäinen iso tapahtuma koronatilanteen alkamisen jälkeen. Myös Suomen Parhaat Työpaikat -sijoitusta jännitettiin yhdessä työpaikalla vapputarjoilujen kera.

Bassadone Automotive Nordic

Bassadone Automotive Nordic on osa yli 100-vuotiasta perheomisteista Bassadone Automotive Groupia. Bassadone maahantuo ja jälleenmyy useita automerkkejä eri Euroopan maissa. Vuonna 1997 perustettu Bassadone Automotive Nordic maahantuo Suomen markkinoille Citroën, Dacia, DS, Hyundai, Isuzu, Lotus, Peugeot, Renault, SsangYong ja Suzuki -merkkisiä ajoneuvoja. Baltian maihin Bassadonen maahantuomat automerkit ovat Citroën, Hyundai, Isuzu, Peugeot, SsangYong ja Suzuki. Vuonna 2021 yhtiöryhmän liikevaihto oli 635 miljoonaa euroa ja työllisti noin 440 autoalan ammattilaista.

Bassadone Automotive Nordic on alansa edistyksellisin digitaalisten palvelujen tarjoaja. Maahantuontitoimintojen lisäksi yhtiöryhmään kuuluu vakuutustuotteita tarjoava Bassadone Insurance Services sekä autorahoitusyhtiö DNB Auto Finance. Yhtiön oma vähittäiskauppa Autoverkkokauppa.fi on ollut ensimmäinen autoliike Suomessa, joka tarjoaa myös täysin digitaalisen palvelun 24/7. Vuonna 2020 käynnistettiin uutena liiketoiminta-alueena Eurorepar-monimerkkivaraosa- ja huoltoketju ja vuonna 2021 Autoverkkokauppa.fi:n avasi uuden toimipisteen Raisioon.

Great Place to Work

Great Place to Work -sertifioinnin myöntää ulkopuolinen, yli 60 maassa toimiva Great Place to Work -organisaatio. Sertifikaatti voidaan myöntää, jos laajoissa mittauksissa todettava, tutkittavan yrityksen Trust Index ylittää 65. Tämä tarkoittaa, että vähintään seitsemän kymmenestä yrityksen työntekijästä tulee kokea yritys hyvänä työpaikkana. Keskimäärin suomalaisen työelämän Trust Index on 39.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

DB Schenkerille uusi terminaali Ylivieskaan

Kuva: DB Schenker.

DB Schenker avaa uuden terminaalin Ylivieskassa. Tytäryhtiö Vähälä Logistics Oy:n terminaali palvelee koko Kalajokilaaksoa.

Yhteensä noin 4000 neliömetrin terminaalissa on lämmintä tilaa 1900 neliömetriä ja lämmittämätöntä lastaustilaa 1700 neliömetriä. Uusissa tiloissa työskentelee liikennöitsijät mukaan lukien noin 30 henkilöä.

– Uusi terminaali antaa meille paremmat mahdollisuudet parantaa palveluiden laatua ja varsinkin pitkän tavaran käsittelyyn on nyt erittäin hyvät tilat. Ympäristön kannalta on tärkeää, että voimme hyödyntää entistä tehokkaammin lähes 35 metriä pitkiä HCT-yhdistelmiä. Olemme varautuneet myös sähköisen kaluston lisäämiseen rakentamalla latauspisteet, sanoo Vähälä Logistics Oy:n toimitusjohtaja Mikko Rehtilä.

– DB Schenkeriin kuuluvana yhtiönä voimme nyt tarjota myös Keski- ja Pohjois-Suomesta kaikki kuljetusmuodot noutopistepaketeista osa- ja kokokuormiin kotimaassa ja kansainvälisesti. Maakuljetusten ohella alueemme myyjiltä saa tarjoukset myös lento- ja merikuljetuksiin sekä varastointipalveluihin. Olemme siis Kalajokilaaksossakin paikallisesti läsnä mutta vain askeleen päässä Euroopasta.

Vähälä Yhtiöt on kestävän kuljettamisen pioneereja Suomessa. Yhtiö käyttää biokaasua ajoneuvoyhdistelmissään ja on jo usean vuoden ajan hyödyntänyt täyssähköisiä pakettiautoja jakeluliikenteessään.

Uudessa terminaalissa hyödynnetään maalämpöä ja on varauduttu aurinkopaneeleiden käyttöönottoon. DB Schenker osti Vähälä Yhtiöt syksyllä 2021.

DB Schenker

DB Schenker on yksi maailman johtavista logistiikkapalveluiden tarjoajista yli 74 200 työntekijällään yli 2 100 toimipisteessä yli 130 maassa. DB Schenker tarjoaa saman katon alta maa-, lento- ja merikuljetukset sekä kattavat toimitusketjun hallinnan ja sopimuslogistiikan palvelut. Vähälä Logistics Oy on DB Schenkerin tytäryhtiö, joka toimii Keski- ja Pohjois-Suomen alueella. Vuosi 2022 on DB Schenkerin 150-vuotisjuhlavuosi.

www.dbschenker.com/fi

 

Autoliitto: Suomessa on EU:n kallein bensiini ja toiseksi kallein diesel — päättäjien pitää nyt toimia!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Suomessa ostetaan nyt EU:n kalleinta bensiiniä ja toiseksi kalleinta dieseliä. Hallitusten toimenpiteet tilanteen helpottamiseksi ovat purreet monissa muissa maissa, mutta meillä ei vaikuttavaa helpotusta ole saatu aikaiseksi.

Korkealla energian hinnalla on vaikutusta ihmisten ja yritysten toimeentuloon ja se toimii myös veturina inflaation kiihtymiselle, todetaan Autoliiton tiedotteessa.

Polttoaineiden hinnat ovat rikkoneet kaikkien aikojen ennätyksiä ja ajaneet monet kotitaloudet ja yritykset ahdinkoon. Hintojen nousu alkoi viime vuoden puolella, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kiihdyttänyt hinnannousua entisestään. Liikkumisen hinta kiihdyttää myös inflaatiota ja heikentää siten kansalaisten ostovoimaa yleisestikin.

Tuoreimpien EU:n tilastojen mukaan bensiinin litrahinta on Suomessa nyt Euroopan unionin kallein ja dieselin Ruotsin jälkeen toiseksi kallein.

Dieselauton käytöstä perittävä vuotuinen vero on kuitenkin Suomessa Ruotsia korkeammalla tasolla ja tämän lisäksi Ruotsissa on tehty päätöksiä veronpalautuksista. EU Weekly Oil Bulletin -tilaston (25.4.2022) mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta oli Suomessa keskimäärin 2,174 €/l ja dieselin 2,198 €/l.

Monet EU:n jäsenmaat ovat reagoineet polttoaineiden hintojen nousuun muun muassa alentamalla polttoaineveroa sekä tekemällä muita liikkumiskustannuksia hillitseviä toimenpiteitä. Suomen lisäksi bensiinin hinta ylitti kahden euron rajan viidessä ja dieselin kolmessa EU-maassa.

– Parhaiten ja täsmällisimmin liikkumiskustannuksiin vaikuttava toimenpide on polttoaineverojen alentaminen. Hallituksen jo suunnittelemat parannukset muun muassa työmatkavähennyksiin auttavat vain erittäin pientä osaa autoa tarvitsevista eikä jakeluvelvoitteen alentamisen vaikutuksia ole nähty eikä se muutenkaan vaikuta bensiinin hintaan merkittävästi, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen huomauttaa.

– Suomi on pinta-alaltaan EU:n viidenneksi suurin maa. Meitä pienempiä ovat muun muassa 38 miljoonan asukkaan Puola ja 59 miljoonan asukkaan Italia eikä 83 miljoonan asukkaan Saksakaan ole paljon Suomea suurempi. On selvää, että meillä oman auton käytölle ei usein ole tosiasiassa muita vaihtoehtoja, toisin kuin tiheämmin asutuissa maissa.

Autoliiton tuoreen kuluttajabarometrin mukaan 28 % suomalaisista on vähentänyt auton käyttöä asioinnissa eli esimerkiksi kaupassa käyntiä ja 37 % on vähentänyt vapaa-ajanmatkoja autolla. Vajaat kymmenen prosenttia on vähentänyt työajoja. Ainoastaan kolmannes kaikista vastaajista ilmoitti, että polttoaineiden hinnat eivät ole vaikuttaneet auton käyttöön.

– Tuloksissa näkyy se, että nyt karsitaan kaikesta mahdollisesta, mutta usein auton käyttö on välttämätöntä. Siksi nousevat liikkumiskustannukset ovat pois muusta kulutuksesta, Nieminen toteaa.

Katso tästä muita Autoliitto-juttuja.

Barometriin vastanneista 26,5 % kertoi tärkeimmäksi syyksi käyttää autoa sen, että ei käytännössä voi korvata matkojaan julkisilla liikennevälineillä. Autoilun tarjoaman vapauden ja joustavuuden mainitsi 26,9 % vastaajista ja 17,5 % ilmoitti, että työmatkat on helpointa ja tehokkainta tehdä omalla autolla.

Autoliiton Barometri mittaa suomalaisten autoilijoiden ja liikenteenkäyttäjien mielipiteitä ja kokemuksia kaksi kertaa vuodessa. Tutkimuksen yhteistyökumppanina toimii Bilendi Oy. Uusimpaan barometriin vastasi tuhat 18-79 suomalaista huhtikuun puolivälissä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //