Koti Blogi Sivu 1027

Autotoday 10 vuotta sitten: Kaksi rallikatsojaa sai surmansa Irlannissa

Kymmenen vuotta sitten kerroimme surullisesta tapahtumasta Irlannissa.

Ralli: Kaksi katsojaa sai surmansa Irlannissa

Kaksi katsojaa kuoli sunnuntaina Irlannissa sattuneessa rallionnettomuudessa. Silminnäkijöiden mukaan kuljettajan hallinnasta karannut auto syöksyi väkijoukkoon Dublinin lähellä ajetun Cavan Stages -rallin ensimmäisellä erikoiskokeella.

Kuljettaja menetti kontrollin hypyssä mäennyppylän yli, ja auto laskeutui hallitsemattomasti. Tämän jälkeen auto jatkoi matkaansa aidan läpi osuen lopulta noin 30 hengen katsojajoukkoon.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

29-vuotias nainen ja 50-vuotias mies saivat välittömästi surmansa ja seitsemän ihmistä vietiin vakavasti loukkaantuneina sairaalaan. Heidän joukossaan olivat myös onnettomuusautoa kuljettanut ralliautoilija ja hänen kartanlukijansa. Ralli keskeytettiin onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuus nosti jälleen esiin vuosittain ajettavan kovavauhtisen rallikilpailun aiheuttamat vaarat niin kuljettajille kuin katsojillekin. Kisoja ajetaan kapeilla maalaisteillä, joita reunustaa usein vain pensasaita. Ainakin neljä muuta ihmistä on saanut surmansa irlantilaisten rallien yhteydessä viimeisen kymmenen vuoden aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

F1: Ferrarit eturiviin Monacon GP:n aika-ajoissa

Charles Leclerc. Kuva; Ferrari.

Ferrari sai molemmat autot eturiviin Monacon GP:n aika-ajoissa.

Ykkösruutuun ajoi Charles Leclerc ja kakkosruutuun Carlos Sainz.

Kolmanteen ruutuun ajoi Red Bullin Sergio Perez ja neljänteen ruutuun tallikaveri Max Verstappen.

McLarenin Lando Norris oli viidenneksi nopein ja kuudenteen ruutuun ajoi Mercedeksen George Russell.

Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi ruutuun 12.

Monacon kisa ajetaan sunnuntaina kello 16.00

Monacon GP:n aika-ajot

1 Charles Leclerc Ferrari               1:11.376

2 Carlos Sainz Ferrari                       +0.225

3 Sergio Perez Red Bull Racing          +0.253

4 Max Verstappen Red Bull Racing     +0.290

5 Lando Norris McLaren                     +0.473

6 George Russell Mercedes                 +0.736

7 Fernando Alonso Alpine                   +0.871

8 Lewis Hamilton Mercedes                +1.184

9 Sebastian Vettel Aston Martin          +1.356

10 Esteban Ocon Alpine                    +1.671

11 Yuki Tsunoda AlphaTauri

12 Valtteri Bottas Alfa Romeo

13 Kevin Magnussen Haas F1 Team

14 Daniel Ricciardo McLaren

15 Mick Schumacher Haas F1 Team

16 Alexander Albon Williams

17 Pierre Gasly AlphaTauri

18 Lance Stroll Aston Martin

19 Nicholas Latifi Williams

20 Guanyu Zhou Alfa Romeo

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

SKALin päätavoitteet EU-vaikuttamisessa — mm. kuorma-auton ajokortin ikäraja laskettava!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Noin 70 prosenttia kuljetusalaa sitovista laeista säädetään EU-tasolla. Suomen tulee olla tarkkana EU-päätöksenteossa, sillä maamme kilpailukyky Euroopan päämarkkinoiden reuna-alueella perustuu kuljetuksien ja logistiikan toimivuuteen, todetaan SKALin tiedotteessa.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:llä on pitkät perinteet alan puolesta tehtävässä EU-vaikuttamistyössä. Kädenjälkemme löytyy monesta ratkaisusta, joilla on torjuttu Pohjoismaille haitallisia muutoksia EU-lainsäädännössä.

Yksi tärkeimpiä oli painavien ajoneuvoyhdistelmien, ns. moduulien, kiellon estäminen rajat ylittävässä liikenteessä vuonna 2014. Muutos olisi heikentänyt Suomen kilpailukykyä. Tuoreempia esimerkkejä on Suomen FF55-pakettiin joulukuussa 2021 ottama kanta, jolla käytännössä estetään dieselin ja bensiinin verotasojen harmonisointi EU:n energiaverodirektiivissä.

– Pienenä maana Suomen on hyödynnettävä tehokkaasti saatavilla olevaa asiantuntijatietoa ja tehtävä yhteistyötä, johon logistiikka-alan järjestökenttä osallistuu. SKALilla on ollut ja on siinä oma vahva roolinsa, SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.

Ylälehdon mukaan syrjäisenä ja pitkien etäisyyksien EU-jäsenvaltiona meidän on oltava erityisen valveilla säädösmuutosesityksissä ja käytävä yksityiskohdatkin läpi tarkkaan. SKALin näkökulmasta Suomi on saavuttanut vahvan aseman EU-pöydissä verkostoitumalla ja tuottamalla vaikutusarviointitietoa.

Päästövähennystavoitteet ja polttoainekustannukset vastakkain

Kuljetus- ja logistiikkayritysten merkittävimpiä haasteita ovat yhä monimutkaisemmiksi ja haastavimmaksi muodostuvat päästövähennyskeinot.

Diesel on nykyteknologian valossa ainoa soveltuva käyttövoima Suomessa yleisissä pitkissä ja painavissa ajoneuvoyhdistelmissä, jotka kuljettavat tavaraa pitkiä etäisyyksiä tuotantolaitoksilta ja varastoilta eteenpäin. Dieselin käytön sanktioiminen EU-tasolla olisi Suomelle kohtalokasta. Ilman toimivaa ja kohtuuhintaista logistiikkaa kilpailukykymme rapautuu.

– Tällä hetkellä olemme veitsenterällä kustannusvertailussa. Venäjän käynnistämä sota on syössyt polttoaineen hintakierteeseen, joka ei ota laantuakseen. Siksikin on äärimmäisen tärkeää, että EU:n FF55-ilmastopaketti ei lisää elinkeinoelämän taakkaa entisestään, muistuttaa toimitusjohtaja Anssi Kujala.

SKALin päivittäisestä EU-vaikuttamistyöstä Brysselissä vastaa edunvalvontatoimisto FinMobility ry. FinMobility toimii lähellä EU-päätöksentekoelimiä ja edustaa merkittävää joukkoa kotimaisia liikenteen ja infran etujärjestöjä. Suomi pystyy tarjoamaan EU-keskusteluun parhaita käytäntöjä esimerkiksi kansallisten energiatehokkuusohjelmien käytöstä.

– Paljon on saavutettu, mutta nyt on erityisen paljon liikennettä koskevia aloitteita käsittelyssä ja valmistelussa, ja päästövähennystavoitteet hallitsevat keskustelua. Lähtökohtamme on, että lisäkustannuksia ja hallinnollista taakkaa suomalaiselle logistiikalle on vältettävä, sanoo FinMobilityn toimitusjohtaja Pasi Moisio.

SKALin päätavoitteet EU-vaikuttamisessa

  • Bensiinin ja dieselöljyn verokohtelua ei tule yhtenäistää.
  • Ammattidieseljärjestelmän käyttömahdollisuus on säilytettävä.
  • Päästövähennysten kustannuksia ei tule tasata EU-jäsenvaltioiden kesken sosiaalisin perustein, jolloin Suomi maksaisi kehittymättömämpien maiden kustannuksia.
  • EU:n päästökauppaesityksen kustannus- ja päästövähennysvaikutuksista Suomeen tarvitaan lisää tietoa.
  • Uusiutuvan energian sääntelyssä mitään energialähteitä tai käyttövoimia ei tule suosia toisten kustannuksella.
  • Uusiutuvia ja synteettisiä kaasu- ja nestemäisiä polttoaineita hyödyntävä polttomoottori tulee nähdä vähäpäästöisenä ratkaisuna etenkin raskaissa kuljetuksissa.
  • Kestävyyskriteerit täyttävien uusiutuvien polttoaineiden raaka-ainevalikoimaa ei tule tarpeettomasti rajoittaa.
  • Suomessa sallittu ja käytössä oleva kalusto (mitat ja massat) on huomioitava.
  • Suomen ilmasto-olosuhteet ja pitkät kuljetusetäisyydet on huomioitava.
  • Uusiutuvat polttoaineet on huomioitava päästövähennystavoitteiden laskentaperiaatteissa.
  • Raskaimpien kuorma-autojen hankintahintoja ei tule nostaa suhteessa muihin.
  • Raskaimpia kuorma-autoja (4-akseliset ja suuremmat) tulee voida valmistaa ja myydä keskimääräisen CO2-laskennan ulkopuolella ilman sakkomaksupelkoa.
  • Suomen on voitava säilyttää nyt käytössä olevat kuljetuskaluston mitat ja massat ilman muutoksia.
  • Rajat ylittävä liikenne: EU-naapurimailla tulee säilyä oikeus päättää kahdenvälisesti rajojensa ylittävien kuljetusten mitoista ja massoista yhteisten nimittäjien mukaisesti (bilateraalisopiminen).
  • Ulkomainen liikenne: Ns. kabotaasirajoitus yhdistettyjen kuljetusten maaosuudella on säilyttävä jatkossakin.
  • Kaikkia kuljetusmuotoja on kohdeltava tasavertaisesti. Rautateitä ei tule suosia rahoituksessa.
  • Kuorma-auton ajokortin yleinen ikäraja tulee laskea 18 vuoteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

F1: Viime vuonna vallattiin Ferrarilla paalupaikka Monacossa

Charles Leclerc. Kuva: Ferrari.

Ferrarin Charles Leclerc ajoi viime vuonna paalupaikalle Monacon GP:n aika-ajoissa. Toiseksi jäi Red Bullin Max Verstappen ja kolmanneksi Mercedeksen Valtteri Bottas.

Järjestys olisi voinut muuttua, ellei Leclerc olisi viimeisellä kierroksella ajanut seinään ja aika-ajot keskeytettiin, kun ajamatta oli alle 20 sekuntia.

Neljänneksi ajoi Ferrarin Carlos Sainz ja viidenneksi McLarenin Lando Norris.

Kuudes oli AlphaTaurin Pierre Gasly.

Mercedeksen Lewis Hamilton ei missään vaiheessa aika-ajojen aikana päässyt kunnon vauhti. Hän jäi seitsemänneksi 0,749 sekuntia kärjestä.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi toiseen osioon ja lähtee kisaan ruudusta 14.

Monacon GP:n aika-ajot 2021

1 Charles Leclerc Ferrari                   1:10.346
2 Max Verstappen Red Bull Racing        +0.230
3 Valtteri Bottas Mercedes                   +0.255
4 Carlos Sainz Ferrari                          +0.265
5 Lando Norris McLaren                       +0.274
6 Pierre Gasly AlphaTauri                     +0.554
7 Lewis Hamilton Mercedes                  +0.749
8 Sebastian Vettel Aston Martin            +1.073
9 Sergio Perez Red Bull Racing              +1.227
10 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo         +1.433
11 Esteban Ocon Alpine
12 Daniel Ricciardo McLaren
13 Lance Stroll Aston Martin
14 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing
15 George Russell Williams
16 Yuki Tsunoda AlphaTauri
17 Fernando Alonso Alpine
18 Nicholas Latifi Williams
19 Nikita Mazepin Haas F1 Team
20 Mick Schumacher Haas F1 Team

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kesätapahtumat etsivät nyt tuottoja maksullisesta pysäköinnistä

Heinäpelto voi toimia myös parkkipaikkana. Kuva: CvB.

Tuleva kesä on tapahtumien luvattu kesä, ja lähes joka viikonloppu järjestetään mielenkiintoisia tapahtumia eri puolilla Suomea. Festivaaleja, musiikkijuhlia ja kulttuuritapahtumia on lähes jokaisessa kaupungissa. Moni kesäkohde tarjoaa asiakkailleen valvotun pysäköintialueen.

Monen kesätapahtuman ja -kohteen talous on ollut koetuksella pandemian takia, ja uusia tulovirtoja etsitään maksullisesta pysäköinnistä, todetaan ParkkiPaten tiedotteessa.

– Maksullinen pysäköinti onnistuu lähes minkä kokoisella alueella tahansa. Olemme hoitaneet usealle alueelle tarvittaessa nopeasti pysäköinnin maksullisuudesta kertovat kyltit.  Kun tapahtumassa on satoja kävijöitä, pysäköinti on järjestäjälle merkittävä tulonlähde, ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta kertoo.

Valvotuissa kesäkohteissa ilkivaltaa esiintyy vähemmän 

Ensi kesänä autoilijan kannattaa varautua maksamaan pysäköinnistä esimerkiksi osassa Seinäjoen Tangomarkkinoiden ja Savonlinnan oopperajuhlien konsertteja, Joensuun Ilosaarirockissa, iskelmäfestivaaleilla Himoksella, SuomiPop-festivaaleilla Jyväskylässä, Hyvinkään Rockfestissa ja Hämeen keskiaikafestivaaleilla Hämeenlinnassa.

Metsärannan mukaan yleisin syy kesätapahtuman tai matkailukohteen pysäköinnnin maksullisuuteen on se, että alueen omistaja haluaa saada alueestaan tuottoja.

– Lisäksi maksullinen pysäköinti lisää alueen turvallisuutta: valvotulla alueella ei pysäköidä kuin ”villissä lännessä”, ilkivaltaa esiintyy vähemmän ja pysäköinnistä saatavat tuotot on mahdollista käyttää alueen kunnossapitoon sesongin jälkeen, Metsäranta sanoo.

Matkailukohteen pysäköintialue voi tuottaa satoja euroja paikkaa kohden 

ParkkiPaten tilastot osoittavat, että harrastus- ja matkailukohteiden yhteydessä sijaitsevat pysäköintialueet ovat omistajalleen tuottoisia.

– Esimerkiksi eräässä pääkaupunkiseudun kehyskunnassa kesäharrastusalueen yhteydessä sijaitsee noin 60 pysäköintipaikan alue, jonka yksi parkkipaikka tuotti omistajalle viime vuonna runsaat 200 euroa paikkaa kohden. Pysäköintialue hotellin yhteydessä Päijät-Hämeessä taas tuottaa omistajalleen vuosittain keskimäärin lähes 500 euroa paikkaa kohden, Metsäranta kertoo.

Pysäköinti luvatta toisen paikalle on ParkkiPaten tilastojen mukaan Suomessa yksi yleisimmistä pysäköintivirheistä. Pysäköinti ilman alueella pysäköintiin oikeuttavaa tunnusta on aiheena lähes joka viidennessä valvontamaksussa.

Valvonta voi poistaa yksityisteiden pysäköintikiistat

Lomakausi näkyy kesäisin piikkinä pysäköintivirheiden määrissä suosituilla ulkoilualueilla. Ongelmia ja turvallisuutta uhkaavia tilanteita on syntynyt, kun väärinpysäköity auto on estänyt pelastusajoneuvon liikkumisen tai alueen asukkaiden pääsyn tonteilleen. Näin ei tarvitsisi olla.

– Kun moni autoilija lähtee samaan aikaan retkelle, yksityistiet ulkoilualueiden läheisyydessä ruuhkautuvat herkästi. Näin ei käy, jos maanomistaja on järjestänyt yksityistielleen sallitun, valvotun pysäköintialueen, jonne kävijöiden autot voidaan ohjata. Tähän tarkoitukseen sopii lähes mikä tahansa pellonkulma, Metsäranta sanoo.

Näin kiinteistönomistaja voi muuttaa pysäköintialueen maksulliseksi 

Pysäköintialueen muuttaminen maksulliseksi on alueen omistajalle hyvin yksinkertaista.

  • Omistaja ottaa yhteyttä maksullista pysäköintiä tarjoavaan toimijaan ja tekee sopimuksen tämän kanssa.
  • Pysäköintioperaattori hoitaa alueelle pysäköinnin maksullisuudesta kertovat kyltit ja tarvittaessa maksuautomaatit, hoitaa alueen valvonnan sekä tilittää asiakkaalle pysäköinnistä sovitut tulot.
  • Edistyksellisimmät pysäköintioperaattorit tarjoavat autoilijalle mahdollisuuden käyttää maksamiseen kaikkia yleisimpiä mobiilisovelluksia.

 

Taksin asiakas löi taksinkuljettajaa Joensuussa

Kuva: CvB

Hätäkeskukseen ilmoitettiin 28.05.2022 kello 02.48 aikaan pahoinpitelystä Joensuun Ahvenentiellä.

Paikalle menneelle poliisipartiolle selvisi, että paikalla oli kolme taksia ja taksinkuljettajaa ja mies, joka oli lyönyt yhtä taksinkuljettajaa ja uhitellut ja hyökkäillyt muitakin kohti.

Mies oli agressiivinen ja oli jättänyt taksin maksamatta.

Poliisi epäilee miestä pahoinpitelystä ja lievästä petoksesta. Mies tuotiin poliisiasemalle rauhoittumaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

17-vuotias rattijuoppo ajautui ulos tieltä!

Kuva: CvB.

17-vuotiaan nuoren tytön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen Forssassa Lunttilantiellä 27.5.2022 illalla kello 21.50 aikaan.

Lue tästä muita juttuja 17-vuotiaisista kuljettajista.

Kuljettaja menetti henkilöauton hallinnan Lunttilantien ja Sipiläntien risteyksessä ajautuen tieltä ulos. Ajoneuvo kärsi vaurioita, mutta ei henkilövahinkoja.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,09 promillea.

Poliisi määräsi nuoren kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kolmekymppisistä kuskeista jo yli puolet hankkisi todennäköisesti hybridi- tai sähköauton

Kuva: Arto Marttinen, Kamux.

Kiinnostus sähkö- ja hybridiautoja kohtaan on suurinta 25–34-vuotiaiden keskuudessa, joista 52 % päätyisi hankkimaan sellaisen melko- tai erittäin todennäköisesti, mikäli autonhankinta olisi ajankohtainen tänä vuonna, kertoo Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimus.

– Suomalainen pitää hybridi- ja sähköautojen tärkeimpinä ominaisuuksina akun kestoa, matalia kustannuksia sekä lyhyttä latausaikaa. Sähköautojen latausverkosto onkin kehittynyt pelkästään viime vuoden aikana todella voimakkaasti. Hybridi- ja sähköautojen toimintasäteet vaihtelevat muutamasta kymmenestä kilometristä jopa 700 kilometriin yhdellä latauksella, joten moni pystyy tekemään mökkireissunkin sähköautolla. Osalle taas se sopii parhaiten kakkosautoksi lähiajoon kotona ladattaessa, sanoo Kamuxin Suomen maajohtaja Jani Koivu.

Erityisen kiinnostuneita hybridi- ja sähköautoista ovat 25–34-vuotiaat kuljettajat, joista 15 prosenttia päätyisi sellaiseen erittäin todennäköisesti ja peräti 37 prosenttia melko todennäköisesti. Saman ikäryhmän edustajat erottuvat vastauksillaan aiempienkin vuosien tutkimuksissa.

– Nuori sukupolvi on tunnetusti ajan hermolla, mitä tulee kuluttamisen ekologisuuteen. Siksi ei ole yllättävää, että ympäristöarvot korostuvat heillä myös auton valinnassa. Ladattavat hybridit ovat hiukan matalamman kynnyksen vaihtoehto niille, jotka haluavat kiinnittää huomioita autoilunsa päästöihin, Koivu jatkaa.

Hinta voi pidätellä, mutta käytetyn ostamalla säästää

Kaikkien ikäryhmien vastaajista 56 prosenttia pitäisi hybridi- tai sähköautoon päätymistä erittäin tai melko epätodennäköisenä, mikäli olisi autonhankinta-aikeissa tänä vuonna.

Tälle joukolle ylivoimaisesti suurin pidäke on uudemmilla käyttövoimilla käyvien menopelien liian korkeaksi koettu hinta (63 %). Toiseksi suurin este hankinnalle on liian lyhyt toimintasäde ajotarpeisiin nähden (38 %), minkä lisäksi hieman alle kolmasosa kertoo mieluummin odottavansa teknologian kehittymistä sekä pelkäävänsä hybridi- tai sähköautojen tekniikan vikaherkkyyttä.

Vastaajat saivat valita kysymykseen useamman vastausvaihtoehdon.

– Havaintomme käytännön myyntityössä vahvistavat tutkimuksen tulokset siitä, että hybridi- ja sähköautojen hintataso koetaan korkeaksi. Käytettynä hybridi- tai sähköautosta kiinnostunut asiakas löytää edullisempia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoisten käyttövoimien valikoimaa on keskitetty Kamux Green -myymälöihin Helsingin Konalaan, Espoon Niittykumpuun ja Lempäälän Ideaparkiin. Hybridi- ja sähköautojen kysynnän kasvua kuvastaa se, että maahantuomistamme autoista jo miltei kolmasosa kulkee vaihtoehtoisilla käyttövoimilla, Koivu sanoo.

Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 13-17.1.2022. Kohderyhmänä olivat 18-70 vuotiaat suomalaiset, jotka omistivat ajokortin ja joiden taloudessa on auto sekä vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1041 vastaajaa.

www.kamux.fi

Suuri moottoripyörien koeajokiertue nyt neljällä paikkakunnalla

Kuva: Messukeskus.

Suuri moottoripyörien koeajokiertue järjestään touko-kesäkuun vaiheessa.  Koeajotapahtuma järjestetään Messukeskusten pysäköintialueilla tiistaina 31.5. ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, keskiviikkona 1.6. Tampereella, torstaina 2.6. Turussa ja perjantaina 3.6. Helsingissä.

Koeajopäivät näkyvät hienosti kaupunkikuvassa, kun liikenteessä on tuolloin erityisen paljon uusia moottoripyöriä. Perjantai 3.6. on myös valtakunnallinen Prätkällä töihin -päivä.

Koeajopäivissä voi koeajaa useita erilaisia moottoripyöriä ja tehdä vertailuja. Vastaavanlaista tapahtumaa, jossa on koeajettavissa näin paljon moottoripyöriä eri merkeiltä ei järjestetä Suomessa.

Tapahtuma on saanut paljon hyvää palautetta motoristeilta, joka ovat aikaisempina vuosina tulleet koeajoihin. Tapahtuma on kaikille veloitukseton ja paikalle voi hurauttaa omalla moottoripyörällä.

Koeajettavat moottoripyörät paikkakunnittain löytyvät tapahtuman verkkosivuilta noin viikkoa ennen koeajokiertuetta: www.koeajopaiva.com .

Koeajot alkavat aina klo 12 ja päättyvät klo 18. Koeajajaksi voi rekisteröityä etukäteen tapahtuman verkkosivuilla tai paikanpäällä. Moottoripyörät varataan tapahtumapaikalta. Tarjolla ei ole ajovarusteita lainaksi, joten omat ajovarusteet pitää ottaa mukaan. Koeajot suuntaavat liikenteen sekaan ja kestävät noin 20 minuuttia.

Mukana ovat Honda, Yamaha, Harley-Davidson, KTM, Husqvarna, Ducati, Triumph, BMW, Super Soco, Talaria ja Benelli. Triumph ja BMW eivät ole mukana Jyväskylässä. Koeajettavissa on noin 100 moottoripyörää.

Koeajopaikat:

  • 31.5. Jyväskylän Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki
  • 1.6. Tampereen Messu­ ja Urheilukeskus
  • 2.6. Turun Messukeskus
  • 3.6. Helsingin Messukeskus

Messukeskus järjestää Suuret moottoripyörien koeajopäivät yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston kanssa. Kiertue järjestetään nyt kolmatta kertaa. Helsingissä Suuri moottoripyörien koeajopäivä on järjestetty jo neljä kertaa. Edellisen kerran koeajopäivät järjestettiin vuonna 2019.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Volvo Trucks käyttää fossiilivapaata terästä kuorma-autoissaan

Kuva: Volvo Trucks.

Maailman ensimmäisenä kuorma-autonvalmistajana Volvo tuo nyt fossiilivapaan teräksen kuorma-autoihinsa. Teräksen valmistaa ruotsalainen teräsyhtiö SSAB, ja se tulee ensimmäisenä raskaisiin sähkökäyttöisiin Volvo-kuorma-autoihin.

SSAB:n teräs valmistetaan täysin uudella vetyyn perustuvalla teknologialla. Sillä on paljon pienempi ilmastovaikutus kuin perinteisesti tuotetulla teräksellä. Teräksen pienimuotoinen käyttöönotto Volvon raskaissa sähkökuorma-autoissa alkaa vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä.

Ensimmäistä vedyllä valmistettua terästä käytetään kuorma-auton runkorakenteessa, johon kaikki muut pääkomponentit asennetaan. Fossiilivapaan teräksen saatavuuden lisääntyessä se otetaan käyttöön myös kuorma-auton muihin osiin.

90 % Volvon kuorma-autosta voidaan kierrättää

Nykyään noin 30 % uuden Volvo-kuorma-auton materiaaleista on peräisin kierrätetyistä materiaaleista. Ja jopa 90 % kuorma-autosta voidaan kierrättää sen käyttöiän lopussa.

Volvo Group on tehnyt yhteistyötä SSAB:n kanssa fossiilivapaasta teräksestä vuodesta 2021 lähtien. Ensimmäinen ajoneuvo, fossiilivapaasta teräksestä valmistettu maansiirtokone, esiteltiin lokakuussa 2021. Fossiilivapaa teräs täydentää Volvon kuorma-autoissa käytettyä perinteistä ja kierrätettyä terästä.

Volvo Trucks on sitoutunut Pariisin sopimukseen ja saavuttamaan arvoketjussaan kasvihuonekaasupäästöttömyyden viimeistään vuoteen 2040 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //