Koti Blogi Sivu 1019

Rata-autoilija Juuso Panttilalla onnistunut Clio Cup Europe -sarjan viikonloppu Hungaroringin radalla

Kuva: Julien Delfosse DPPI.

Juuso Panttila ajoi pisteille sekä lauantaina että sunnuntaina Clio Cup Europe -sarjan Unkarin kisassa.

Epäonni aika-ajoissa teki urakasta normaalia raskaamman, mutta huippuvauhti kilpailulähdöissä auttoi Panttilaa nousemaan pisteille. Samalla Panttila kuittasi myös tulokas-kuljettajien voiton molempina päivinä.

Koko kauden haasteita aiheuttaneet aika-ajot eivät tälläkään kertaa olleet kovin onnistuneita. Merkkiluokan tasaisuuden takia huippuajan saaminen edellyttää ruuhkatonta kierrosta ja sopivaa imuapua edessä ajavilta.

– Aika-ajot ovat olleet se ongelma jokaisessa kisassa tänä vuonna, myös Hungaroringillä. Lauantain aika-ajossa tuli punainen lippu jälleen omalla parhaalla kierroksella, eikä tiimin strategiakaan mennyt nappiin, vaan jäätiin ruuhkan keskelle. Tulos oli sija 19 ja 1,5 sekuntia kärkeen.

– Sunnuntaina yritys oli parempi vaikka alussa yritin liikaa eikä hyvää kierrosta vaan saanut aikaan. Lopussa päätin lähteä nopeiden ranskalais-kuskien perään ja pysyin heidän matkassaan hyvin, enkä jäänyt radalla yhtään. Aika-ajon alussa ranskalais-kuskit saavat ajettua yhden todella nopean ”taika-ajan” ja loput kierrokset ovat sitten muiden kuskien luokkaa. Sunnuntaina myös sija 19, mutta edessä olevien rangaistusten takia lähdin kisaan paikalta 17.

Kilpailulähdöissä Panttila on osoittanut kuuluvansa koko sarjan parhaimpiin nousijoihin. Tasaisen hyvä kilpailuvauhti ja renkaiden oikeaoppinen säästäminen ovat olleet Juuson valtteja koko kauden. Niin myös Hungaroringillä.

– Kisalähdöt olivat taas omaa vahvuuttani, kuten jokaisessa kisassa tällä kaudella. Onnistuin ohittamaan monta autoa ja edessä tapahtui koko ajan, mikä auttoi pitämään erot pieninä kärkipäähän kisalähtöjen ajan. Tulin maaliin kumpanakin päivänä kymmenentenä, mihin täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen.

Panttila on Clio Cup Europe -sarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä (tulokkaista 5.) ja Clio Cup Eastern Europe -sarjassa neljäntenä (tulokkaista 1.) Sarja jatkuu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Saksan Hockenheimissa.

Clio Cup Europe 2022

6 kilpailuviikonloppua, 12 kilpailulähtöä

14.-15.5. Magny-Cours, Ranska

18.-19.6. Zandvoort, Hollanti

9.-10.7. Hungaroring, Unkari

3.-4.9. Hockenheim, Saksa

10.-11.9. Red Bull Ring, Itävalta

8.-9.10. Monza, Italia

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Aidatun alueen autoista vietiin katalysaattoreita — poliisi kaipaa havaintoja

Arkistokuva. Kuva: Wikipedia.

4.7-11.7. välisenä aikana Joensuussa Raatekankaantiellä tunkeuduttiin aidatulle alueelle ja useasta henkilöautosta anastettiin katalysaattori.

Lisäksi viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä 7.-8.7. Joensuun Noljakassa Erkinpellontiellä anastettiin katalysaattori henkilöautosta, joka oli pysäköitynä parkkipaikalla.

Katso tästä muita juttuja katalysaattorivarkauksista.

Ilmoita mahdolliset havainnot tai muut tiedot tapahtumista arkisin poliisipäivystykseen numeroon 029 541 5320 tai 029 541 5455 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Euran mopoautokolarin Audi-kuljettaja vangittiin

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi tänään poliisin vaatimuksesta viime lauantaina mopoautoon törmänneen henkilöauton kuljettajan epäiltynä todennäköisin syin useista rikoksista. Onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö ja yksi henkilö loukkaantui.

Vuonna 1996 syntynyttä miestä epäillään todennäköisin syin törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja jatkaa asian esitutkintaa. Asiasta ei tällä hetkellä tiedoteta enempää.

Katso myös nämä

Poliisi pyytää havaintoja Eurassa mopoautoon törmänneen Audi A4:n liikkeistä

Rattijuopon henkilöauto törmäsi mopoautoon — mopoauton matkustaja menehtyi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

 

Latausratkaisujen toimittaja helpottaa sähköautojen lataamisen aurinkoenergialla

Kuva: Charge Amps.

Sähköautojen latausratkaisujen toimittaja Charge Amps tuo markkinoille uuden “Green Charging” -toiminnon, joka mahdollistaa auton lataamisen aurinkosähköllä.

Green Charging -toiminnolla Charge Amps -latausasemien käyttäjät voivat ladata autonsa vain aurinkopaneeleilla tuotetulla energialla tai yhdistämällä aurinkosähkö- ja verkkovirtalatauksen. Tähän tarvitaan vain mittauslaite ja kännykkäsovellus älykästä ajoittamista varten ja aurinkopaneeleilla varustettu koti tai toimisto.

– Uusi Green Charging -toiminto on todella tervetullut Suomen markkinoiden näkökulmasta. Aurinkosähkön käyttäminen on täällä jatkuvassa kasvussa, ja ekologisuus jo lähtökohtaisesti sähköautoilijoille tärkeää. Nyt oman kodin tai yrityksen aurinkopaneeleja voi suoraan hyödyntää auton lataamisessa, sanoo Charge Ampsin Suomen maajohtaja Jon Grundström.

Lue myös tämä: Ruotsalainen latausratkaisuja tarjoava yhtiö laajenee Suomeen

Charge Amps perustettiin vuonna 2012. Yritys kehittää älykkäitä latausasemia ja niihin liittyviä pilviohjelmistoja sekä kaapeleita kotikäyttöön, liikekiinteistöjen ja toimistojen yhteyteen sekä julkisiin tiloihin. Ensimmäinen latausasema otettiin käyttöön vuonna 2015, minkä jälkeen Charge Amps on perustanut yli 115 000 latauspistettä 15 markkina-alueelle.

Charge Ampsin tuotteet valmistetaan Ruotsissa, ja ne on kehitetty kestämään kaikissa ilmastoissa ja sääolosuhteissa, niin kylmissä kuin kuumissakin lämpötiloissa. Uusi Green Charging -toiminto on saatavilla maksutta kaikille Charge Amps Appin käyttäjille.

Charge Ampsista

Charge Amps on sähköajoneuvojen innovatiivisten ja kestävien latausratkaisujen johtava toimittaja. Charge Amps kehittää älykkäitä ja käyttäjäystävällisiä tuotteita koteihin, toimistoihin ja julkisiin tiloihin. Charge Amps perustettiin Tukholmassa vuonna 2012. Yritys laajenee tällä hetkellä nopeasti kansainvälisesti, sillä on 160 työntekijää yhdeksässä maassa ja se toimii 15 markkina-alueella.

chargeamps.com.

Sähköauton lataaminen kannattaa hoitaa mahdollisimman turvallisesti

Vapaa-ajan asunnolla on syytä tarkistaa pistokkeiden kunto ennen sähköauton lataamista. Kuva: If.

Sähköautojen yleistyessä myös latauspisteiden tarve kasvaa. Yhä useamman taloyhtiön ja omakotitalon pihassa komeilee oma latauspiste.

Reissussa lataaminen hoituu yleisillä latauspaikoilla, mutta myös kaverin mökillä tilapäinen lataaminen voi onnistua, kunhan sähköverkko ja pistokkeet ovat hyvässä kunnossa. Tärkeimmät turvallisen lataamisen säännöt pätevät latasit sähköautoasi missä tahansa.

Uudistaessaan autovakuutustaan sähköautoilijoille sopivammaksi If kysyi asiakkailtaan sähköautoiluun liittyvistä huolista. Moni sähköautoiluun siirtymistä pohtiva kertoi yhdeksi isoimmaksi huolenaiheekseen latauksen ja kotilatausaseman.

– Huoli on ymmärrettävä, sillä lataukseen liittyvät asiat ovat monelle uusia. Sähköautoiluun jo vaihtaneille asia on arkisempi ja huoletkin sen ympärillä pienempiä, kertoo Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.

Luotettu toimittaja tekee turvallisen kotilatausaseman

Kotilatauspiste helpottaa sähköauton omistajien arkea, kun virtaa omaan ajoneuvoon saa helposti omasta pihasta. Kotilatauspisteitä koskevat omat säännöksensä ja turvallisuusvaatimuksensa, joten oman sähköauton voi jättää latautumaan kotilatauspisteelle turvallisin mielin.

– Turvallinen kotilatauspiste asennuksineen maksaa yleensä 1 000–2 000 euroa. Polttomoottoriautoon verrattuna sähköauton käyttövoimakustannukset ovat alhaisemmat, ja jo muutaman vuoden ajoilla latausasema on yleensä maksanut itsensä takaisin, Färkkilä kommentoi.

Tärkein edellytys turvalliseen kotilataukseen on hankkia latausasema luotetulta toimittajalta, ja jättää asennus ammattilaisen käsiin. Näin voi minimoida ylikuumenemis- ja tulipaloriskit.

Ifissä sähköauton latausasemat kuuluvat laajoihin kotivakuutuksiin.

Pistorasiasähköä poikkeustilanteissa

Jos olet aikeissa käyttää kotisi tai vapaa-ajan asuntosi tavallisia kotitalouskäyttöön tarkoitettuja pistorasioita sähköautosi tilapäiseen lataukseen, on syytä hankkia paikalle ammattilainen tarkistamaan, että pistokkeet ja kytkennät ovat hyvässä kunnossa.

Jos et ole varma, uskaltaako vanhasta pistorasiasta ladata, kannattaa lataus hoitaa esimerkiksi kauppakäynnin aikana julkisella latauspisteellä.

Lue tästä muita juttuja sähköauton latauksesta.

– Lämpötolppia tai muita kotitalouspistorasioita ei tulisi käyttää säännöllisen lataukseen, sillä niitä ei ole rakennettu kestämään jatkuvaa suurta virtaa. Kotilatausaseman hankinta on siksi myös paloturvallisuuskysymys, kommentoi Färkkilä.

Jos väliaikaisesti käyttää esimerkiksi mökkireissussa tavallista pistorasiaa lataukseen, on suositeltavaa laskea lataustehoa, ettei polta sulakkeita.

Mikäli kotoa tai vapaa-ajan asunnolta löytyy ns. voimavirtapistoke, on niistä lataaminen selvästi nopeampaa, mutta siinäkin tapauksessa on syytä varmistaa pistokkeen kunto ja käyttää vain asianmukaista adapteria ja latauskaapelia.

Muista nämä, kun lataat sähköautoa kotona

  • Asennuta kotilatausasema alan ammattilaisen toimesta.
  • Jos käytät kotoa jo löytyvää tavallista pistorasiaa sähköautosi tilapäiseen lataamiseen, pyydä ensin paikalle ammattilainen tarkistamaan, että pistorasia ja muut sähkökytkennät kestävät sähköauton lataamisen aiheuttaman rasituksen turvallisesti.
  • Säilytä latauskaapelia hellästi ja huolella ripustamalla se käytön jälkeen koukkuun tai koriin. Älä anna sen roikkua pistokkeesta, sillä pistoke voi vaurioitua sen jäädessä roikkumaan oman painonsa varaan.
  • Sähköauton latauksen vikaantuessa paloriski ja sähköiskun vaara kasvavat. On siis parasta käyttää ainoastaan auton mukana tulevia ja sen lataukseen sopivia johtoja.
  • Mikäli huomaat sähköauton kotilatauksen aikana jotain epätavallista tai lataus ei toimi, ole yhteydessä ajoneuvon valmistajaan tai muuhun ammattilaiseen, joka voi varmistaa turvallisen lataamisen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

 

Tunnistatko tämän mopomiitissä karkuun ajaneen moottoripyöräilijän?

Poliisi kaipaa tietoa tästä kuljettajasta. Kuva: Poliisi.

Nuori moottoripyöräilijä ajoi poliisia karkuun Kontiolahdella viime viikon lauantaina. Videota tapahtumista on jaettu sosiaalisessa mediassa. Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa ja kuljettajan henkilöllisyyden selvittämistä.

Lauantaina 2.7.2022 poliisi valvoi liikennettä Kontiolahden Uurontiellä. Alueella oli useita mopoja ja moottoripyöriä kokoontuneena niin sanotulla moposuoralla.

Yksi moottoripyöräilijöistä lähti poliisia karkuun ja takaa-ajon päätteeksi poliisi ei saavuttanut kuljettajaa. Takaa-ajon aikana nuori ajoi kovalla nopeudella kevyen liikenteen väylällä ja vastaantulevien kaistalla. Poliisi epäilee häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtumia kuvattiin videolle, jota on jaettu esimerkiksi TikTokissa.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa ja kuljettajan henkilöllisyyden selvittämistä. Liitteessä on poliisipartion ottama kuva moottoripyörästä ja kuljettajasta.

Pyydämme kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille ja kuljettajan tunnistavia henkilöitä ilmoittamaan tietonsa Itä-Suomen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 029 541 5232.

Mopomiittien valvonnassa poliisin tavoite ei ole kiusanteko

Myös muita vastaavia ylilyöntejä on tullut poliisin tietoon kesän aikana. Takaa-ajotilanteiden lisäksi miiteissä tapahtuu usein myös ajoneuvoilla keulimista, kiihdyttelyä ja muita vaaratilanteita. Joskus näistä kuvataan videoita, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa.

– Esimerkiksi poliisin takaa-ajoon haastamisen taustalla voikin olla sosiaalisen median tarjoama hetkellinen julkisuus. Kuten jokainen voi ymmärtää, huomion tai näyttökertojen havittelu ei ole syy oman tai muiden turvallisuuden vaarantamiselle, kertoo rikoskomisario Petri Tirronen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Pakotilanteessa kuljettaja asettaa muiden tienkäyttäjien lisäksi vaaraan ennen kaikkea itsensä. Onnettomuuden lisäksi tilanne voi nuoren kuljettajan kohdalla johtaa siihen, että poliisi voi joutua ilmoittamaan tapahtuneesta sosiaaliviranomaisille. Näin poliisi toimii, jos lapsen tai nuoren oma liikennekäyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä.

Lue tästä muita juttuja mopomiiteistä.

Toistuvista vakavista liikennerikoksista ja poliisin toiminnan haittaamisesta tai estämisestä voi olla seurauksena myös ajokielto, ajoneuvon takavarikointi, ajoneuvon määrääminen katsastukseen ja sakko.

– Moottoripyöräilyä ja mopoilla kokoontumista voi hyvinkin harrastaa ilman, että siitä aiheutuisi häiriötä tai vaaraa. Mopomiittien ja muiden kokoontumisajojen valvonnassa poliisin tavoite ei ole kiusanteko, vaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä liikenneturvallisuuden ylläpitäminen. Rikkeisiin ja rikoksiin sekä vaaralliseen toimintaan poliisi puuttuu aina, Tirronen kertoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

 

 

Muista pitää kännykän pysäköintisovelluksen tiedot ajan tasalla!

Puhelimien pysäköintisovellukset ovat tuoneet helpotusta autoilijoiden elämään, mutta niiden käyttämisessä voi ilmetä myös ongelmia, todetaan Autoliiton tiedotteessa.

Pysäköintiä helpottamaan on tullut useiden eri palveluntarjoajien mobiilisovelluksia, joiden avulla pysäköintiaikaa on helppo maksaa niin julkisilla katuverkoilla kuin yksityisillä pysäköintialueilla ja parkkihalleissa.

Sovellusten ansiosta enää ei tarvitse etsiä maksuautomaatteja ja niihin kelpaavia maksuvälineitä. Sovellusten hyvä puoli on myös se, että pysäköintimaksun voi keskeyttää, jos pysäköintitarve päättyykin aiottua aiemmin. Vastaavasti aikaa voi tarvittaessa jatkaa sovelluksen välityksellä käymättä auton luona.

– Koska sovelluksiin voi syöttää valmiiksi useamman ajoneuvon rekisteritunnuksen, niin pysäköintiä aloitettaessa on syytä olla tarkkana, että valitsee oikean rekisteritunnuksen. Myös pysäköintialueen valinnassa voi tulla virheitä, sillä sovellus saattaa ehdottaa väärää aluetta. Seurauksena voi tuulilasissa odottaa pysäköintivirhemaksu, vaikka olisikin mielestään pysäköinnistä maksanut, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.

Rekisterikilven luku

Toinen sudenkuoppa piilee sovellusten tarjoamassa rekisterikilven kameratunnistuksessa. Jos kameratunnistus on aktivoituna tietylle rekisterinumerolle, niin pysäköintialueelle sisään ajettaessa pysäköinti alkaa ja poistuessa päättyy automaattisesti.

Veloitus menee suoraan sovellukseen syötetyn luottokortin kautta. Yhä useammissa parkkihalleissa käytössä oleva toiminto on kätevä, sillä sen ansiosta kuljettajan ei tarvitse pois lähtiessään käydä erikseen maksuautomaatilla.

Katso tästä muita juttuja pysäköintisovelluksesta.

– Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, jos autoa vaihtaessaan unohtaa poistaa sovelluksesta vanhan rekisterinumeron. Tällöin auton seuraava omistaja voi pysäköidä edellisen omistajan piikkiin vaikka kuinka pitkäksi ajaksi, Tolvanen huomauttaa.

Pysäköinnin alkamisesta tulee kyllä push-viesti puhelimeen, mutta jos on estänyt push-viestit tai poistanut koko pysäköintisovelluksen poistamatta sovellustiliä, niin pysäköinnin huomaa mahdollisesti vasta seuraavasta luottokorttilaskusta.

– Ihmiset, jotka pysäköivät harvoin maksullisilla pysäköintialueilla saattavat hyvin unohtaa koko kerran ladatun sovelluksen olemassaolon ja siten voi tulla ikäviä yllätyksiä, Tolvanen sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Polestar julkisti vuoden 2022 Design Contest -kilpailun

Kuva: Polestar.

Polestar on julkistanut kolmannen vuosittaisen Polestar Design Contest -muotoilukilpailun. Tänä vuonna palkitaan kaksi voittajaa – toinen ulkopuolen ja toinen sisätilojen muotoilusta.

Vuoden 2022 Design Contest -kilpailussa tehtävänä on suunnitella Polestar-kulkuneuvo, joka ilmentää Polestarin Performance-teemaa vastuullisella tavalla.

Voittajatyö on tarkoitus esitellä oikeassa mittakaavassa* Polestarin osastolla Shanghain autonäyttelyssä huhtikuussa 2023.

Vuoden 2021 kilpailussa suomalainen Kristian Talvitie sai kunniamaininnan KOJA-puumajastaan. KOJA rakennettiin tänä kesänä oikeassa mittakaavassa Fiskarsiin

Ainutlaatuisessa Polestar Design Contest -kilpailussa kaikki jatkoon päässeet muotoilijat pääsevät Polestarin muotoilutiimin yksilölliseen valmennukseen. Lisäksi Polestar tarjoaa finalisteille apua digitaalisessa mallinnuksessa ja voittajatöiden mallin rakentamisessa.

Tänä vuonna Polestar suunnittelee rakentavansa voittajatyön täysikokoisena ja esittelevänsä sen Polestarin osastolla Shanghain autonäyttelyssä huhtikuussa 2023.

Kahtena edellisenä vuotena kilpailun teemoina ovat olleet ”Pure” ja ”Progressive”. Tänä vuonna teemana on ”Performance”. Tehtävänä on suunnitella Polestar, joka on vastakohta sellaiselle korkeaan kulutukseen liitetylle suorituskyvylle, mihin olemme aikaisemmin tottuneet. Kilpailutyön on oltava uudenlainen, visuaalinen taidonnäyte ”Performance”-teemasta ja kerrottava edistyksellinen tarina siitä, miten työ on toteutettavissa vastuullisella tavalla.

Katso tästä muita juttuja Polestar Design Contestista.

Aikaisemmin Polestar Design Contest -kilpailuun on osallistunut niin erilaisia kulkuneuvoja kuin huippuluokan konsepteja esitteleviä muotoilutöitä. Kilpailu on kerännyt osallistujia, niin opiskelijoita kuin muotoilun ammattilaisia, eri puolilta maailmaa.

Uraauurtavia kilpailutöitä ovat olleet muun muassa auto, joka torjuu paikallista saastetta sisäisillä, ulkopuolelta näkyvillä ilmansuodattimilla, sähkö- ja helium-käyttöinen ilmalaiva, proteettiset ponnahduslaudan terät kävelyä varten ja Polestarin minimalistista muotoilua huokuva luksusvene.

Vuoden 2021 Polestar Design Contest -kilpailussa kunniamaininnan saanut suomalaisen muotoilijan Kristian Talvitien puumaja KOJA on herätetty henkiin tänä kesänä Fiskarsissa järjestettävässä Fiskars Art & Design Biennale -tapahtumassa. Se on Polestar Design Contest -kilpailun kaikkien aikojen ensimmäinen täysimittaisesti toteutettu kilpailutyö.

Polestar Design Contest

  • Vuoden 2022 Polestar Design Contest -kilpailusta löytyy lisätietoa osoitteesta https://about.polestar.com/polestar-design-contest/2022/
  • Kilpailutyöt tulee jättää viimeistään 31. elokuuta 2022
  • 10 ammattilaisen ja 10 opiskelijan työt valitaan jatkoon ensimmäisen kierroksen 2D-kilpailutöistä
  • Finaaliin edenneet kilpailutyöt julkistetaan 1. marraskuuta 2022
  • 5 ammattilaista ja 5 muotoilijaopiskelijaa pääsee finaaliin toiselta kierrokselta
  • Voittajatyöt julkistetaan 11. marraskuuta 2022
  • Yhden opiskelijan tai muotoilijan suunnittelema työ on tarkoitus rakentaa oikeassa mittakaavassa (*jos työ on kooltaan autoa suurempi, se rakennetaan pienoismallina)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Lähitaksi haluaa kansalaisaloitteen avulla tehokkaampaa viranomaisvalvontaa taksialalle

Kuva: Clas von Bell

Tänään on käynnistetty lähitaksilaisten taksinkuljettajien, taksiyrittäjien ja työntekijöiden voimin valtakunnallinen kansalaisaloite suomalaisen taksialan pelastamiseksi.

Kansalaisaloitteen perustajat vaativat valtakunnallisesti tehokkaampaa ja uskottavampaa viranomaisvalvontaa taksialalle sekä Taksitarkastajayksikön perustamista Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin yhteyteen.

Kansalaisaloitteemme tavoitteena on palauttaa yleinen luottamus ja turvallisuus takseihin.

Koko kansalaisaloitteen voi lukea ja allekirjoittaa kansalaisaloitepalvelun kautta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/10917

Kansalaisaloitteen lähitaksilaiset vireillepanijat:

  • Sakari Lauriala, viestintäpäällikkö
  • Petra Kollanus, taksinkuljettaja
  • Nur Abdiqafar, taksiyrittäjä-laadunvalvoja
  • Matti Karhulahti, taksiyrittäjä-laadunvalvoja
  • Pauli Marjakangas, taksiyrittäjä-laadunvalvoja, vuoden 2019 Taksiammattilainen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Suomen Nitro rallycross -kisa perutaan KymiRingin ongelmien takia

Kuva: CvB.

Thrill One Sports and Entertainment on ilmoittanut, että KymiRingin elokuinen Nitro Rallycross Finland -tapahtuma on valitettavasti jouduttu perumaan KymiRingin radan keskeneräisyydestä johtuen.

Suomesta ei myöskään löytynyt korvaavaa paikkaa, joka olisi täyttänyt kisaorganisaation kriteerit.

Kaikille kesän 2022 kisoihin lipun ostaneille palautetaan lippurahat takaisin. Ohjeet lipun hinnan takaisinmaksuun lähetetään sähköpostilla. Lippujen palautuksesta vastaa Lippu.fi.

Lipun ostaneita pyydetään palauttamaan tapahtumaliput viimeistään 30.9.2022 mennessä.

Lue myös tämä: Kansainvälinen rallicross-sarja tänä kesänä myös Suomeen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //