WRC: Meksikon MM-ralli etenee suomalaiskomennossa

Hyundain Esapekka Lappi ajaa Meksikon MM-rallin kärjessä perjantaiaamupäivän jälkeen. Kaikkiaan on nyt ajettu viisi erikoiskoetta ja Lappi on ajanut kaksi pohja-aikaa.Lapin ero toisena olevaan...

WRC: Rovanperä kakkosena Meksikon rallin torstain avauspätkien jälkeen

Meksikon MM-ralli käynnistyi viime yönä Suomen aikaa kahdella lyhyellä kaupunkierikoiskokeella.Kärjessä ajaa Fordin Ott Tänak ja toisena on Toyotan Kalle Rovanperä 1,7 sekuntia perässä.Kolmantena on...

WRC: Palkintopalli Lindholmin tavoitteena Meksikossa

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajavat tulevana viikonloppuna ensi kertaa MM-pisteistä Meksikon MM-rallissa. Kaksikko tavoittelee Meksikon kuumilta sorateiltä tulosta WRC2-luokan kolmen parhaan joukkoon.Kahden vuoden...

Lusa ja Hallia leiskauttivat voittoihin Laukaan rallisprintissä

Kuusi osakilpailua kaudella 2023 käsittävä Rallisprint SM -sarja jatkui sunnuntaina 12.3. Ruuhimäen legendaarisissa maisemissa. Hienossa talvikelissä ajetun Laukaa SM Sprintin yleiskilpailun voittoihin ajoivat Juha...

Rengasrikko pilasi Mikko Heikkilän EM-rallin

Mikko Heikkilä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa, ovat sijoittuneet kahdeksanneksi rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n avausosakilpailussa Portugalissa.The Racing Factoryn Skoda Fabia Rally2 Evolla kilpaileva Heikkilä oli...

Rallin F-Cup: Kymmenyksetkin ratkaisivat Ilomantsissa

F-Cup Rallisarjan kauden toiset sarjapisteet olivat jaossa upeassa talvisäässä Ilomantsi Rallissa.Kilpailun tiestöt saivat kilpailun jännityksen säilymään loppuun asti, kun useissa luokissa voittokamppailut ratkottiin vasta...

Mikko Heikkilä Portugalin EM-rallin kärjessä kahden ajopäivän jälkeen

Mikko Heikkilä sekä kartanlukija Samu Vaaleri johtavat rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n avausosakilpailua Rally Serras de Fafaa kahden ajopäivän jälkeen. Portugalilaisen The Racing Factory -tiimin Skoda...

Konsta Lappalainen Ferrari 296 GT3-autolla GT World Challenge Sprint ratasarjaan

Konsta Lappalainen jatkaa toukokuussa Englannista käynnistyvällä kilpailukaudella sveitsiläisen Emil Frey Racingin kuljettajana.Tiimikaveriksi GT World Challenge Sprint -sarjaan hän saa aikaisempina vuosina Lamborghinilla viihtyneen italialaisen...

Tommi Hallman ruotsalaistiimin väreissä Nitro-rallicrossin maailmanfinaaliin

Rallicrossin Nitro RX -sarjan finaalissa 18.-19. maaliskuuta Los Angelesissa kohtaavat Euroopan ja Pohjois-Amerikan Nitro-sarjojen parhaat kuljettajat.Mukana nähdään myös suomalaisväriä, kun kuopiolainen Tommi Hallman lähtee...

RSJM: Sarjajohtajat säilyttivät asemansa Jyväskylässä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) jatkui lauantaina SM Jyväskylän Talvirallissa. Kuuden erikoiskokeen reitti sisälsi erikoiskokeita 84 kilometrin verran talvisissa olosuhteissa. Lumihankien lisäksi reittiä reunusti paikoin...