Viime vuonna viidenkympin villitys johti aiempaa useammin autokaupoille

Viisikymppinen autoilija on hankkinut auton viimeisen vuoden aikana huomattavasti useammin kuin sitä edellisen vuoden aikana, kertoo Kamuxin tuore Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus.Näyttääkin siltä, että...

Lähes neljännes henkilöautokannasta vaihtaa vuoden aikana omistajaa

Vuonna 2020 käytettyjen henkilöautojen kaupan kokonaisvolyymi oli noin 644 600 autoa, joka oli noin 1,4 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019. Käytettyjen autojen kaupasta noin...

Rekisteröinti: Helmikuussa päästiin henkilöautojen rekisteröinneissä melkein viime vuoden lukuun

Henkilöautojen ensirekisteröinnit jäivät helmikuussa noin prosentin viime vuodesta Helmikuussa rekisteröitiin yhteensä 8 170 uutta henkilöautoa, mikä on 1,2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa.Tänä vuonna...

Korona on vaikuttanut kahdella tavalla auton hankintasuunnitelmiin

Koronapandemia on vaikuttanut selvästi suomalaisten auton hankintaan: useimmin pandemia on saanut lykkäämään auton ostoa tai luopumaan autosta (9 %), mutta osalla se on johtanut...

Autoverkkokauppa laajenee Raisioon

Autoverkkokauppa.fi laajentaa toimintaansa avaamalla toisen kivijalkaliikkeen, täyden palvelun automyymälän Raisioon.Tällä hetkellä Vantaan Petikossa toimiva Autoverkkokauppa.fi on kasvanut kuudessa vuodessa maan suurimmaksi uusien autojen vähittäismyyntipisteeksi...

Saksalaisten premium-merkkien omistajien merkkiuskollisuus kasvanut merkittävästi

Viidennes uuden auton hankintaa suunnittelevista suomalaisautoilijoista aikoo vaihtaa automerkkiä, kertoo Danske Bankin Autobarometri-kysely.Merkkiuskollisten määrä on kuitenkin suurempi, sillä 38 prosenttia aikoo hankkia samanmerkkisen auton...

Nyt MAN-auton voi hankkia leasingrahoituksella

MAN Truck & Bus tuo Suomessa markkinoille MAN paketti- ja kuorma-autojen ja niiden ylläpidon kustannusten osalta etukäteen tiedettävissä olevan ja käyttäjälle riskittömän leasingpalvelun.Uusi MAN...

Autoala: Tavara-automarkkinoilla myönteisiä näkymiä

Autoalan tuoreen kuorma-autojen kysyntäennusteen perusteella kuorma-autojen ensirekisteröintien arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna hieman yli 4 000 autoon. Kuorma-autojen rekisteröintien määrä kasvaisi tällöin noin 18 prosenttia...

Lahden ja Jyväskylän Mazda-edustukset siirtyvät Laakkoselta Delta Autolle

Mazdan pitkäaikainen kumppani Delta Auto aloittaa Mazdan myynnin ja huollon Lahdessa sekä Jyväskylässä Mazda-edustuksen siirtyessä Laakkoselta Delta Autolle.Muutoksen jälkeen Delta Auto edustaa Mazdaa täyden...

Uusi Mazda-jälleenmyyjä Vaasaan

Inchcape Motors Finland Oy laajentaa jälleenmyyjäverkostoaan Suomessa. Uutena Mazda -jälleenmyyjänä aloittaa Autoliike Lähdemäki Vaasassa tarjoten täydet huollon ja automyynnin palvelut.Autoliike Lähdemäki on perinteinen perheyhtiö....