Viime viikolla järjestetyssä Renkaat kelin mukaan -kampanjassa autoilijoita kehotettiin välttämään keväällä nastarenkaiden tarpeetonta käyttöä.
Sää- ja keliennusteiden mukaan nastarenkaiden keliperusteiselle käytölle ei näyttäisi olevan enää edellytyksiä suuressa osassa maata.
Pienemmillä teillä kesärenkailla on yhä syytä noudattaa erityistä varovaisuutta mahdollisen liukkauden vuoksi.
Talvirenkaiden keliperusteinen käyttövelvollisuus päättyi maaliskuun lopussa. Huhtikuun alusta alkaen nastarenkaita on saanut käyttää vain, jos sää tai keli sitä edellyttää.
Nastattomien talvirenkaiden eli kitkarenkaiden käyttöä ei ole rajoitettu, joten ne tuovat tarvittavaa joustoa renkaanvaihdon ajoitukseen ja parantavat näin rengaspalvelujen saatavuutta kevät- ja syyssesongeissa.
Nastarenkaiden osuutta henkilö- ja pakettiautoliikenteessä seurataan eri puolilla Suomea automaattisesti. Tutkimuskeskus Terran nastaäänien tulkintaan perustuva nastarengasluokitin toimii mm. Helsingin Pukinmäenkaaressa, Alavudella (Kt66) ja Tervolassa (Vt4). Helsingissä on lisäksi käytössä Innofreaks Oy:n värinätunnistukseen perustuva seurantamenetelmä Lönnrotinkadulla ja Tapaninvainiontiellä.
Poliisi puuttumassa nastarenkaiden käyttöön
Automaattisen seurannan mukaan lähes 60 prosenttia autoilijoista käytti Helsingissä nastarenkaita pääsiäisviikolla. Ajankohtaan nähden korkea osuus on ymmärrettävää, sillä vielä toissa viikolla talvisia kelejä esiintyi Etelä-Suomea myöten.
Oletettavasti renkaanvaihtoja tehdäänkin vilkkaasti heti pääsiäisen jälkeen keväisten kelien myötä niin kotipihoilla kuin rengasalan ammattilaisten toimesta.
Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja Dennis Pastersteinin mukaan poliisi ei ole vielä tänä keväänä puuttunut nastarenkaiden tarpeettomaan käyttöön.
– Ilmanlaadun, liikennemelun ja päällysteiden kulumisen vuoksi kesärenkaisiin vaihtoa ei pitäisi kuitenkaan aiheettomasti viivytellä. Seuraamme tilannetta ja alamme puuttumaan nastarenkaiden käyttöön, jahka kevät ottaa vielä muutaman askeleen.
Myönteisiä kokemuksia kitkarenkaisiin siirtymisestä
Pääsiäisviikolla Yle TV1:ssä pyörineissä yleishyödyllisissä tietoiskuissa aktivoitiin autoilijoita kertomaan omakohtaisia kokemuksia nasta- ja kitkarenkaista.
Käyttäjäkysely osoitettiin autoilijoille, joilla oli kokemusta molemmista talvirengastyypeistä. Kyselyyn osallistui 411 vastaajaa, joista useimmat (76 %) ilmoittivat siirtyneensä käyttämään talvella kitkarenkaita.
Käyttäjäkyselystä vastaava viestintäkonsultti Jouko Lahti uskoo myönteisten käyttäjäkokemusten vauhdittavan kitkarenkaiden yleistymistä.
– Suurimpana esteenä rengastyypin vaihtamiselle lienee omakohtaisen kokemuksen puute toisesta rengastyypistä. Monet vastaajat kertoivat yllättyneensä kitkarenkaiden toimivuudesta haastavissakin kelioloissa, kun vaan muistaa ajaa ennakoiden kelin mukaan.
– Kitkarenkaiden suosio on lähtenyt meillä kasvuun vasta aivan viime vuosina. Nyt jo joka neljäs Suomen markkinoille toimitettu henkilöauton talvirengas on kitkarengas, kun vielä kymmenisen vuotta sitten osuus oli vain 13–15 prosenttia, Lahti toteaa.
Ilman laadun vuoksi ei ole syytä kiirehtiä nastarenkaiden vaihtoa pois niin kauan kuin hiekotushiekat ovat poistamatta kaduilta.
Tein Lapin reissun 31.3. -12.4. ja km kertyi 2178. Ensin Kemiin,Rovaniemi,Saariselälle,Ivaloon,Kittilään,Leville,Muonioon,Olos,Pallas ja lopuksi Ylläs. Pello,Övertårneå,Haparanda,Kemi ja Jyväskylään. Kitkoilla tietysti. Keliä oli kaikkea,mitä pitkässä maassa keväällä olla saattaa. Vesiliirtoa,lumiloskaa,lumisadetta,jäätyneitä sulavesiä sekä epätasaisia jäätyneitä lumipolanteita. Olin tosi hämmästynyt kitkojen Good Year 18″ huipputoimivuudesta Suvin alla.
Oli pitoa,suuntavakautta ja hiljaiset renkaat sekä kulutus reiluusti alempaa kuin nastoilla. Olen ajanut kitkoilla työmatkoja pitkiä v.2004 alkaen. Nastoja ei enää koskaan. On ihmisiä,jotka eivät huolineet millään automaattia ja nyt sama ilmiö kitkojen kanssa. Kohta useimmat ajavat kitkoilla ja automaatilla.🇺🇦