MP-kauppiaat haluaa kevytmoottoripyörän ajo mahdolliseksi henkilöautokortilla?

Suomen MP-kauppiaat on ajanut Suomenkin siirtymistä monessa EU-maassa yleiseen käytäntöön, jossa B-kortilla saisi ajaa myös kevyitä kaksipyöräisiä, ns. ”kevareita”, joiden kuljettaminen edellyttää nykyään A1-ajokorttia.

Vaikkei LVM juridisista syistä johtuen voinutkaan suhtautua asiasta tehtyyn kysymykseen myötämielisesti, MP-kauppiaiden puheenjohtaja Anu Åberg näkee asiassa mahdolisuuden.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vastasi elokuussa kansanedustaja Jani Mäkelän esittämään kirjalliseen kysymykseen kevyiden kaksipyöräisten ajo-oikeudesta B-ajokortilla.

Mäkelä kaipaili Suomen liittymistä EU-lainsäädännön mahdollistamaan käytäntöön, jossa henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavalla B-ajokortilla voisi ajaa myös kevytmoottoripyöriä eli luokan A-1 ajoneuvoja.

Suomen MP-kauppiaat ehdotti lisäksi, että ajo-oikeuden saamiseksi pitäisi suorittaa ajokoe, jonka jälkeen korttiin liitettäisiin ajo-oikeuden osoittava A1-merkintä.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan vastauksessa todettiin, että EU-lainsäädännön mukaan A1-ajo-oikeus B-kortilla on kansallinen. Sitä ei voi merkitä korttiin, koska se ei ole voimassa muiden jäsenvaltioiden alueella.

Lisäksi kansallinen lainsäädäntömme ei Harakan mukaan mahdollista A1:n myöntämistä B-kortin omistajalle, vaan edellyttää ajokorttilain muutoksen.

”A1-luokan moottoripyörän kuljettamista B-luokan ajokortilla voidaan tarvittaessa tarkastella uudestaan tulevaisuudessa ajokorttilainsäädännön tarkastelun yhteydessä”, Harakka kirjoittaa.

Samalla hän edellyttää, että ajokorttivaatimusten vaikutus liikenneturvallisuuteen arvioidaan.

– Harakka toteaa vastauksessaan kuitenkin, että muutos on mahdollinen, kun ajokorttilainsäädäntöä uusitaan seuraavan kerran. Tulkitsemme tämän siten, että tiettyä myötämielisyyttä on havaittavissa, Åberg toteaa.

– Se on hyvä asia, koska se on askel lähemmäs eurooppalaista lainsäädännön käytäntöä.

– Samalla se sopii tähän maailman aikaan korostamaan energiatehokkaan yksilöllisen liikkumisen ja erityisesti työmatkaliikkumisen merkitystä.

– Kevytmoottoripyörien ja skoottereiden liikenteessä viemä tila ja hiilijalanjälki ovat huomattavasti alhaisempia kuin keskimäärin autoissa. Lisäksi ne vievät pysäköitäessä vähemmän tilaa, Åberg muistuttaa.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan kirjallinen vastaus on luettavissa täällä:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_566+2020.pdf

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

2 KOMMENTIT

  1. Kukaan yli 18-vuotias ei edes haluaisi ajaa tai omistaa A1-luokan kaksipyöräistä ajoneuvoa, koska siinä vaiheessa ”mopoikä” alkaa jo olla ohitse. Itsekin myin oman ”kevarin” aikoinaan heti pois, kun sain autokortin ja ensimmäisen autoni. Korkeintaan joku isompi skootteri voisi mennä vielä täysi-ikäisellekkin.

    Oikean moottoripyörän ottaisin mielellään, mutta en mitään A1-luokan pikku mopoa enää aikuisiässä. A-kortti puolestaanvaatii tietyn ajokokemuksen vuosissa pinemmillä ja keskikokoisilla kaksipyöräisillä ja ilmeisesti MP-myyjät tässä toivovat lähinnä sitä, että palattaisiin siihen aikakauteen, kun kaikkein tehokkaimpiakin moottoripyöriä sai ajaa pelkällä autokortilla.

    Olen nähnyt autokortillisia, jotka testaavat kaverinsa moottoripyörää ja yleensä se testaus päätyy alle minuutissa ojaan tai nokkakolariin, kun tehot yllättivät ja ajoneuvon hallinta ei muistuttanutkaan millään tavoin autoa tai pikku mopoja, ei sitten millään tavalla. Ehkä näitä ”tappovehkeitä” ei ihan hyvästä syystä haluta antaa kaikkien käsiin.

  2. Jorma Savukoski, mietis hieman laajemmin kuin omalta kohdaltasi. kevytmoottoripyörä tarkoittaa , siis muuten kuin sinun mielessäsi , skootteria tai vastaavaa, työmatkaliikkumiseen tarkoitettua välinettä. Nuorisolle tämä muutos ei ole suunnattu, vaan aikuisille, jo kortin omaaville vaihtoehdoksi auton käytölle. esimerkki saksasta, 27T korttia anottu vuodessa, pääpaino yli 45 vuotiaissa.
    https://www.smoto.fi/2020/11/09/saksassa-autoilijat-hankkivat-kevarikortteja-innolla-lainsaadannon-muututtua-toimisiko-suomessakin/?fbclid=IwAR1kaw1_9_RMKe4gh5d9Rcs2lkGss8RMYtnwOpnmHv5epF5UE-BO5BHa4bA

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän