Mika Häkkinen: ”En yllättyisi nähdessäni Lewisin saavuttavan sata GP-voittoa”

Lewis Hamiltonin ykkössija vuoden 2020 Portugalin osakilpailussa oli Mercedes-kuljettajan 92. osakilpailuvoitto. Tulos nostaa brittikuskin ohi edellisen voittoennätyksen, jota Michael Schumacher piti hallussaan vuoden 2006 Kiinan osakilpailusta lähtien.

– Lewisissa ja Michaelissa on paljon samaa. Molemmat ovat pystyneet pysymään huipulla vuodesta toiseen ja onnistuneet ympäröimään itsensä lahjakkailla ihmisillä, Mika Häkkinen sanoo.

Hän kuitenkin huomauttaa, ettei eri aikakausien kuskeja voi verrata suoraan toisiinsa.

– Nykyään kisoja on enemmän kuin ennen, jopa 22 per kausi, mikä tarkoittaa, että kuljettajilla on enemmän mahdollisuuksia voittaa. Lisäksi autojen luotettavuus on nykyään uskomattomalla tasolla. Toisin sanoen teknisistä syistä johtuvat keskeytykset ovat nykyisin todella harvinaisia, kun taas 90-luvulla ne olivat lähes arkipäivää.

Häkkinen ei kuitenkaan halua ottaa mitään pois Hamiltonilta – päin vastoin.

– Mikään ei kuitenkaan muuta sitä, että Lewis tietää, miten tuoda menestystä sekä itselleen että tallille. Olen varma, että hän rikkoo ennätyksiä jatkossakin. Jos hän jatkaa Mercedeksellä pari kolme vuotta, kuten arvellaan, myös Michaelin mestaruusennätys on vaarassa. En yllättyisi nähdessäni Lewisin saavuttavan sata GP-voittoa tai mahdollisesti enemmänkin.

Hamilton ja Schumacher ovat luonnonlahjakkuuksia, joita tukevat kova työnteko ja hyvä auto

Portugalin voitto toi Hamiltonille myös 77 pisteen kaulan Valtteri Bottakseen kuljettajien MM-sarjassa. Näyttää lähes varmalta, että brittikuski nousee kauden päätteeksi mestaruuksien määrässä tasoihin Schumacherin kanssa. Seitsemällä mestaruudellaan Schumacher on tilastollisesti ollut F1-historian menestynein kuski.

– Voittaminen Formula ykkösissä vaatii sen, että kaikki menee putkeen. Tarvitaan hyvä auto, tehokas moottori, optimaaliset renkaat, hyvä aerodynamiikka ja runko, joka mahdollistaa maksimaalisen yrittämisen. Tekninen haaste on valtava, mutta jos löytää ihmiset, jotka pystyvät antamaan oikeanlaisen auton, sen jälkeen homma on kuljettajan käsissä. Kuskin pitää löytää oikea keskittymisen ja omistautumisen taso ja pystyä toistamaan sama kisasta toiseen, Häkkinen summaa tekijöitä F1-menestykselle.

Häkkinen oli Schumacherin arkkivihollinen 90-luvun lopulla, ja Häkkisellä oli ikimuistoisia taisteluita saksalaistähden kanssa mestaruuskausinaan 1998 ja 1999. Tuolloin Häkkisen McLaren-Mercedes oli jatkuvasti rengas rengasta vasten Ferrarin kanssa. Vuonna 2000 Häkkinen sai todistaa aitiopaikalta, miten Schumacherin ylivoima alkoi.

– Michael oli vaikea vastustaja ja kova kilvanajaja, joka antoi aina kaikkensa. Lewis samoin. Molemmat ovat luonnonlahjakkuuksia, mutta sen lisäksi heillä on menestyksen nälkää, joka saa heidät paiskimaan töitä.

Katso tästä muita Mika Häkkisen juttuja.

Kaksinkertainen maailmanmestari tietää, kuinka haastavaa lajin huipulla pysyminen on.

– Urani aikana huomasin, miten paljon energiaa voittaminen vaatii. Kun on voittanut yhden kisan, samaan pitää pystyä seuraavana viikonloppuna ja sitä seuraavana. Se ei ole helppoa. Pystyin itse voittamaan kisoja viiden kauden ajan ennen kuin päätin urani, mutta arvostan suuresti Michaelia ja Lewisia, jotka ovat pystyneet siihen yli vuosikymmenen ajan, Häkkinen kertoo.

– Kilpailukykyisestä tallista ja nopeasta autosta on tietysti apua, mutta sekä Michaelilla että Lewisilla on ollut hetkiä, joina menestystä ei ole tullut. Uskon, että se sai heidät yrittämään entistä kovemmin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here