Elias Niskanen ja Mikko Eskelinen ajoivat täydellisyyttä hipovat suoritukset Etelä-Ranskan Paul Ricardilla ajetuissa Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarjan päätösosakilpailussa kun sarjan ainoa kokonaan suomalaisautokunta nappasi lauantaisesta osakilpailusta PRO-AM luokan palkintokorokkeen alimman ja sunnuntaina saman luokan hopeasijan.
Niiden turvin sinivalkoinen tiimi juhli ansaittua PRO-AM luokan hopeasijaa kun he kummassakin kilpailuviikonlopun lähdössä pystyivät lyömään samaa sijaa tavoitelleen italialaisen Lorenzo Bomtempellin.
Hopeamitali ei ollut suomalaisille sattumaa vaan puhtaasti kovan työn tulos kun kilpailusta toiseen niin Lamborghinin junioriohjelman kuljettajana ajanut Elias Niskanen kuin useita EM- ja Aasian sarjan mitalisijoituksia napannut Mikko Eskelinen paransivat suoritustaan jokaisessa kilpailukauden osakilpailussa.
Hopeasija oli täysin ansaittu myös siksikin, että kaksikko toi auton maaliin jokaisessa ajamassaan sarjan kymmenessä osakilpailussa. Näin hopeasijan voittomarginaaliksi muodostui lopulta 21 pistettä kun taas PRO-AM luokan voitto karkasi 45 pisteen päähän.
Eskelisen ja Niskasen saksalaisessa Leipert Motorsport tiimissä oli suuret juhlat kun heidän toinen autokuntansa voitti AM-luokan mestaruuden, kolmas autokunta nappasi sunnuntaisen yleiskilpailun voiton ja neljännessä autossa ajanut 16-vuotias tamperelaisen Luka Nurmi teki vahvan debyytin kansainvälisiin ratasarjaan.
Nurmi ajoi koko viikonlopun virheettömästi ja kellotti erittäin lupaavia ja vertailukelpoisia kierrosaikoja.
Lamborghini Super Trofeo Paul Ricard, Lauantain kilpailu, PRO-AM, Top-4
1. Karol Basz (POL) & Andrzej Lewandowski (POL), 24 kierrosta
2. Josef Zaruba (CZE) & Bronislav Formanek (CZE), +28.632sek
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Elias Niskanen (FIN), +41.734sek
4. Lorenzo Bontempelli (SWI) & Massimo Ciglia (ITA), +52.363sek
Lamborghini Super Trofeo Paul Ricard, Sunnuntain kilpailu, PRO-AM, Top-4
1. Karol Basz (POL) & Andrzej Lewandowski (POL), 24 kierrosta
2. Mikko Eskelinen (FIN) & Elias Niskanen (FIN), +52.602sek
3. Josef Zaruba (CZE) & Bronislav Formanek (CZE), +52.974ek
4. Lorenzo Bontempelli (SWI) & Massimo Ciglia (ITA), +1;25.633sek
Lamborghini Super Trofeo Europe 2020 epävirallinen sarjatilanne 10/10 osakilpailua, PRO-AM-luokka, Top-10
1. Karol Basz (POL) & Andrew Lewandowski (POL), 147 pistettä
2. Elias Niskanen (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), 102 pistettä
3. Lorenzo Bontempelli (ITA), 81 pistettä
4. Loris Spinelli (ITA) & Gerard van der Horst (NDL), 49 pistettä
5. Bronislav Formanek (CZE), 40 pistettä
6. Damiano Fioravanti (ITA), 37 pistettä
7. Victor Coelho Franzoni da Silva (BRZ), 28 pistettä
8. Olli Kangas (FIN) & Yuki Nemoto (JPN), 26 pistettä
9. Josef Zaruba (CZE), 23 pistettä
10. Vincent Schwatz (DEU) & Franz Konrad (DEU), 22 pistettä
Merkkiluokissa ei ajeta euroopanmestaruussarjoja, EM-sarjat löytyy täältä fia.com, eikä siellä ole mitään Lambo-sarjaa.
Vähän tarkkuutta , kiitos