Kuljettaja menetti kaksi kertaa autonsa hallinnan poliisin takaa-ajon aikana

Tunnuksellinen partioauto ajoi pitkin Kehä 3:sta, kun auton ohitti henkilöauto vasenta kaistaa pitkin. Henkilöauto oli selvästi poliisiautoa nopeampi ja partio päätti pysäyttää ajoneuvon. Tämä huomattuaan henkilöauto alkoi ajaa karkuun poliisia, todetaan poliisin tiedotteessa.

Takaa-ajo jatkui kehätieltä Pakkalaan ja tehtävälle liittyi useita poliisipartioita. Pakkalan rampilla ajoneuvon kuljettaja menetti ensimmäisen kerran ajokkinsa hallinnan ja auto pyörähti noin 360 astetta ympäri.

Tämän jälkeen auto jatkoi poliisin tiedotteen mukaan matkaansa Pakkalantietä etelään huomattavalla ylinopeudella.

Kuljettaja menetti poliisin mukaan ajoneuvonsa hallinnan uudestaan Tulkintien ja Ansatien risteyksessä ja auto pyörähti jälleen ja päätyi lopulta ajokaistalle poikittain. Kuljettajan paikalta nousi mies, joka yritti jatkaa pakoaan juoksemalla.

Poliisi sai miehen nopeasti kiinni ja hänelle tehtiin puhalluskoe, jonka tulos oli yli törkeän rattijuopumuksen rajan.

Poliisi kuljetti miehen poliisiasemalle tarkkuusalkometrin kokeeseen, jonka tulos oli 0,57 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Parikymppisellä miehellä ei ole myöskään ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän