Kesällä ajokorttia suorittavilla mahdollisuus yhdistää uutta ja vanhaa

10.5.2018   11.50

Ajokorttikoulutuksen uudistukset tuovat muutoksia niin ajokorttia parhaillaan suorittaville kuin sitä suunnittelevillekin. Erityisesti muutokset koskevat henkilöautokortin hankkimista.

– Kesän aikana ajokorttia suorittavien kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, milloin kuljettajantutkinto on tarkoitus suorittaa. Kesäkuun loppuun saakka tutkintoon tultaessa on oltava suoritettuna vanhan lain mukainen opetus, ja heinäkuun alusta alkaen teoria- ja ajokokeeseen tulijalta vaaditaan uuden lain mukainen edellä kuvattu koulutus, painottaa johtava asiantuntija Tuire Simonen.

– Siirtymäajan helpotuksena heinä-elokuussa tutkintoon tulevat voivat halutessaan suorittaa nykyisen syventävän vaiheen opetuksen jo ennen kuljettajantutkintoa, kun heillä on perusvaiheen opetus suoritettuna. Tällä voi korvata uuden riskikoulutuksen tutkintoon tullessa. Tämä mahdollisuus syventävän vaiheen opetuksen saamiseen ennen tutkintoa on käytössä vain lain vahvistamisen ja voimaantulon välisenä aikana, kertoo Simonen.

Myös ensimmäisen ajokortin suorittajan teoriakoulutus tieliikenteen perusteista tulee heinäkuun alusta alkaen pakolliseksi kaikille.

Koulutusta ei kuitenkaan tarvitse käydä, jos kortin suorittaminen on aloitettu ennen uuden lainsäädännön voimaantuloa tai taskussa on jo jokin moottoriajoneuvon ajokortti.

Ajokorttikoulutuksen muutoksista sekä siirtymäajan käytännöistä tarkemmin www.trafi.fi/ajokorttikoulutusuudistuu

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän