2.9.2018 22.30
Tämän vuoden kartingin SM-sarja saatiin paketoitua Kouvolassa Tykkimäki Circuitin radalla.
Mestaruudet ja muut mitalit löysivät lopulta omistajansa, mutta ennen sitä jännitettävää riitti niin radalla kuin varikollakin.
Tämän kauden kilpailuviikonloppu ei ole ollut mitään ilman sadetta. Lauantaina radalle saatiin jälleen vettä ajosessioita maustamaan.
Liukkaus näkyi OK-luokan kilvanajossa. Ensimmäinen mutka osoittautui ahtaaksi paikaksi kilpailijajoukolla sekä alkuerissä että itse finaalissakin.
Lauantaina voittoon ajoi mestaruuden uusinut Juho Valtanen, joka nousi kisan kärkeen avauskierroksella lähdettyään matkaan kolmospaikalta.
Kauaa ei mestari ehdi laakereillaan lepäämään, sillä edessä on kilpailumatka EM-kisoihin jo ensi viikolla.
Toiseksi lauantain kisassa ajoi vieraileva tähti Frans-Emil Saarijärvi, kolmannen sijan mennessä Axel Saarnialalle.
Sunnuntaina Valtanen jätti ajot väliin, sillä jo kertynyttä seitsemän kisan pistepottia olisi ollut vaikea parantaa.
Tiukassa kilpailussa tulosluetteloa jouduttiin muokkaamaan vielä rangaistusten muodossa. Lopulta kärkikolmikoksi kruunattuun Olli-Petteri Munne, Robin Sario ja Eetu Alakulppi.
OK Junioreissa herkullisen mestaruustaiston päätöstahdit lyötiin lauantain kilpailussa.
Matias Salonen nappasi ykkössijan, mutta Atte Salmenaution osalta kilpailu päättyi jättipettymykseen.
Viimeisen kierroksen viimeisen mutkan ohitusyritys päättyi pyörähdykseen ja keskeytykseen toiselta sijalta. Pistepotin pienentyminen oli lopullinen niitti mestaruustaiston kannalta.
Draaman keskellä Salosen jälkeen toiseksi nousi Samuli Mertsalmi ja kolmanneksi viimeisen mutkan ohituksellaan Tuukka Taponen.
Sunnuntain aika-ajoista Salonen nappasi kolme pistettä. Viimeiseen lähtöön peli Mertsalmea vastaan oli jännittävä. Pistesysteemin ansiosta kaikki oli auki sunnuntaina lähtövalojen sammuessa.
Ja millaista jännitysnäytelmää yleisö saikaan todistaa. Alkukierroksilla Salonen johti, kunnes hän tipahti viidenneksi.
Samassa ajassa Mertsalmi koki päinvastaisen. Vain paria kierrosta myöhemmin Salonen oli nostanut itsensä takaisin kärkeen, kunnes Mertsalmi kuittasi paikan itselleen.
Viimeiset kierrokset kaksikko ajoi tiukasti mutta reilusti taistellen, pelin hengen ollessa selvä. Voittaja olisi mestari.
Samalla kisaa hetken alkuvaiheessa johtanut Taponen nousi mukaan taisteluun voitosta. Kolmikko tarjosi katsojille melkoisen jännitysnäytelmän, joka huipentui vasta maalisuoralla.
Mertsalmi ajoi ruutulipulle ykkösenä, Taponen puikahti toiseksi ja Salonen jäi kolmanneksi vain 0,091 sekuntia voittajasta.
Näin Mertsalmi on OK Junior -luokan mestari.
Karting SM, Kouvolan kilpailut
OK Juniorit
Lauantain lähtö:
1.
Matias Salonen 19.50,639
2. Samuli Mertsalmi +6,262
3. Tuukka Taponen +8,766
4. Robin Särg +9,237
5. Elias Halmiala +13,821
Sunnuntain lähtö:
1. Samuli Mertsalmi 17.29,642
2. Tuukka Taponen +0,068
3. Matias Salonen +0,091
4. Joona-Oskari Juurikka +3,459
5. Hugo Heinonen +3,623
OK
Lauantain lähtö:
1. Juho Valtanen 19.31,174
2. Frans-Emil Saarijärvi +1,912
3. Axel Saarniala +2,059
4. Jonne Ollikainen +2,326
5. Ilari Piispanen +7,650
Sunnuntain lähtö:
1. Olli-Petteri Munne 17.04,566
2. Robin Sario +0,473
3. Eetu Alakulppi +2,722
4. Luka Nurmi +2,892
5. Frans-Emil Saarijärvi +3,043