Kaksi uutta kaasutankkausasemaa Ouluun

Gasum on avannut kaksi uutta kaasutankkausasemaa Ouluun. Asemat ovat Gasumin toistaiseksi pohjoisimmat, ja niiden myötä yhtiön tankkausasemaverkosto laajenee Suomessa merkittävästi mahdollistaen kaasukäyttöisen runkoliikenteen maan eteläosista Pohjois-Suomeen.

Uudet asemat vastaavat alueella kaasun kasvavaan kysyntään sekä henkilö- että raskaassa liikenteessä ja edesauttavat paikallisten jätteiden ja lietteiden hyödyntämistä uusiutuvana liikennepolttoaineena Oulun talousalueella.

Oulun uudet kaasutankkausasemat palvelevat autoilijoita osoitteissa Tyrnäväntie 4 ja Terminaalitie 1.

Tyrnäväntien asemalla Limingantullissa on mahdollista tankata paineistettua maa- ja biokaasua, joka soveltuu polttoaineeksi kevyelle kalustolle, kuten henkilö-, jakelu- ja jäteautoihin sekä busseihin.

Terminaalitien kaasutankkausasema Äimärautiossa puolestaan tarjoaa raskaan liikenteen ajoneuvoille nesteytettyä maa- ja biokaasua (LNG/LBG).

Paikallisen jätteen hyödyntäminen liikennekäytössä moninkertaistuu

Oulun uudet tankkausasemat tarjoavat autoilijoille paikallisesti tuotettua biokaasua, jota valmistetaan biojätteestä, jätevesilietteistä ja teollisuuden orgaanisista sivuvirroista.

Biokaasun liikennekäytöllä voidaan vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä päästöjä jopa 85 prosenttia perinteisiin polttoaineisiin verrattuna. Myös kaupunkiliikenteen lähipäästöt, kuten typen oksidit ja hiukkaspäästöt pienenevät biokaasun käytön myötä.

Nykyisin Gasumin Oulun biokaasulaitoksen tuottama volyymi vastaa noin 3 000 henkilöauton vuotuista energian kulutusta.

Oulun Ruskossa on jo muutaman vuoden ajan toiminut Kiertokaaren omistama biokaasun tankkausasema, jonka kaasuntoimittajana Gasum on toiminut.

Gasumin lisäksi myös muut toimijat ovat rakentamassa alueelle kaasutankkausasemia. Uusien tankkausasemien myötä Oulun biokaasulaitoksella tuotettu kaasu saadaan kokonaisuudessaan toimitettua liikennekäyttöön alueen eri toimijoille.

Tyrnäväntien kaasutankkausasema sijaitsee Pörhön Autoliikkeen piha-alueella. Pörhön Autoliikkeen kauppaneuvos Matti Pörhö näkee ympäristöystävällisen biokaasun soveltuvan erinomaisesti pitkien etäisyyksien Pohjois-Suomeen, jossa sähköautojen latausverkosto ei vielä ole riittävän kattava.

Uusien asemien avautumista juhlitaan Tyrnäväntien tankkausasemalla Limingantullissa 13.–16. kesäkuuta. Avajaisten aikana bio- ja maakaasua saa tankata asemalla euron kilohintaan, jolloin kaasutankkauksen vertailulitrahinnaksi muodostuu vain 0,641 €/litra.

Toimituksen kommentti: Biokaasu on tällä hetkellä merkittävässä roolissa liikenteen päästöjen vähentämisessä. Yksikään rekka ei vielä pitkään aikaan kulje sähköllä, mutta moni kulkee jo kaasulla. Kaasu on ollut jo pitkään tulollaan. Nyt näyttää siltä, että kaasun käyttö liikennepolttoaineena lisääntyy merkittävästi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!