Coca-Cola Joulurekan kiertue saa tänä vuonna erityisen aloituksen, kun Coca-Cola Company järjestää Rovaniemellä joulukampanjansa kansainvälisen lanseeraustilaisuuden.
Tapahtumaan odotetaan saapuvan sata kansainvälisen median edustajaa ja vaikuttajaa, jotka yhdessä Coca-Cola Joulurekan kanssa juhlistavat joulukauden alkua.
Suomen Coca-Cola Joulurekkakiertueelle tämä vuosi on erityinen, kun Rovaniemi, joulupukin kotikaupunki, toimii Coca-Colan joulukampanjan kansainvälisenä lanseerauspaikkana.
Suomen Coca-Cola Joulurekkakiertue toteutetaan tänä vuonna 4.–18.11. Tuhansin valoin koristeltu 19-metrinen ikoninen Joulurekka nähdään ensin Coca-Colan Rovaniemellä järjestämässä kansainvälisessä tapahtumassa.
Koko kiertue käynnistyy lauantaina 4.11. Rovaniemeltä. Joulurekka on vieraillut napapiirillä kerran aiemmin, vuonna 2018. Espoo ja Kemi saavat joulurekan vieraakseen ensimmäistä kertaa.
Helsinkiin joulurekka saapuu kolmannen kerran kiertuehistoriassa 18.11. Samana päivänä Helsingissä avataan myös Aleksanterinkadun joulukatu. Joulurekka vierailee myös Oulussa, Seinäjoella ja Tampereella.
Joulurekan jännittävä matka ei tänä vuonna kuitenkaan lopu vielä virallisen kiertueen päätyttyä Helsinkiin. Tänä vuonna Coca-Cola Joulurekka jatkaa matkaansa vielä yhteen yllätyspaikkaan, joka paljastuu vasta myöhemmin kyseisen kaupungin julkistaessa Coca-Cola Joulurekkatapahtumansa päivämäärän.
Coca-Colan Joulurekan mukanaan tuomasta joulutapahtumasta on kahden viime vuosikymmenen kuluessa muodostunut joulunodotukseen kuuluva perinne ympäri maailmaa.
Ennen tätä vuotta Coca-Cola Joulurekka on vieraillut 30 suomalaisella paikkakunnalla. Paikkakunnat ovat aakkosjärjestyksessä Forssa, Heinola, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Maarianhamina, Mikkeli, Nokia, Oulu, Pirkkala, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Tuuri, Vaasa, Vantaa ja Äänekoski.
Coca-Cola Joulurekka tuo iloisen joulutapahtuman Suomen lisäksi lukuisiin eurooppalaisiin kaupunkeihin. Kansainvälisesti joulurekka on vieraillut yli 300 kaupungissa.
Joulurekka tunnetaan paitsi valoistaan ja punaisesta väristään myös joulurekan kyljessä komeilevasta joulupukkihahmosta, josta suomalaiset voivat olla erityisen ylpeitä.
Pukki on suomensukuisen Haddon Sundblomin 1930-luvulla piirtämä. Sundblomin isä oli kotoisin Ahvenanmaalta. Hänen luomansa hahmo on kansainvälisesti muokannut käsitystä joulupukista. Joulupukki nähdään nykyään punanuttuisena ja ystävällisenä ilontuojana.
Tölkkipanteilla tehdään hyvää – tuotot vähävaraisten lapsiperheiden joulupöydän ruokalahjakortteihin
Aiempina vuosina nelituntiseen joulutapahtumaan osallistuville kaikkein tärkeintä on ollut nähdä omin silmin televisiomainoksista tuttu Coca-Cola Joulurekka koko valoloistossaan ja kuvata itsensä sen vierellä. Tilaisuudessa jaetaan myös sokeritonta Coca-Colaa ja tyhjillä tölkeillä voi osallistua hyväntekeväisyysrulettiin, josta voi voittaa jouluisia palkintoja.
Coca-Cola Joulurekkakiertue toimii tänä vuonna yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräyksen kanssa.
Kaikki tapahtuman pantit lahjoitetaan keräyksen kautta vähävaraisten lapsiperheiden joulupöydän ruokalahjakortteihin. Lisäksi Coca-Cola tekee erillisen lahjoituksen Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja erityisesti ruoka-apuun.
Myös ympäristönäkökulmasta tölkkien palauttamisessa on järkeä.
– Palautetut tölkit voidaan käyttää materiaalina uusien tölkkien valmistamiseen, aivan kuten puolen litran juomapullomme on valmistettu palautuspulloista saadusta muovista. Suomi on pullojen ja tölkkien palauttamisen supervalta, ja onkin tärkeää pitää yllä tätä hyvää kulttuuria. Siksi huolehdimme aina kaikissa tapahtumissamme, että roskiksen sijasta pullot ja tölkit päätyisivät kierrätykseen, Coca-Cola Suomen viestintäpäällikkö Théa Natri sanoo.
Jokaisessa joulurekkatapahtumassa voi Coca-Cola-applikaatiossa, CokeAppissa, osallistua myös kolmen yllätyslahjan arvontaan. Voittajat saavat lahjat mukaansa paikan päältä. Lisäksi yhdestä tapahtuma-alueen teltasta jokainen kävijä saa muistoksi joululahjapaperin, joka tuo iloa myös tapahtuman jälkeen.
Kiertueaikataulu
4.11. Rovaniemi, Kauppatori, klo 15–19
9.11. Kemi, Tapahtumatalo, klo 16–20
10.11. Oulu, Kuusisaaren tapahtumapuisto, klo 16–20
11.11. Seinäjoki, Keskuspuisto, klo 15–19
16.11. Espoo, Tapiola Kulttuuriaukio, klo 16–20
17.11. Tampere, Ratinanniemi, klo 16–20
18.11. Helsinki, Rautatientori, klo 15–19
Paikalle koko perheen voimin
Joulurekka on jokaisena kiertuevuonnaan houkutellut paikalle kymmeniä tuhansia suomalaisia. Myös tänä vuonna on todennäköistä, että kävijämäärät ovat suuria ja on hyvä varautua liikenneruuhkiin. Paikalle saapuvien kannattaa suosia julkista liikennettä ja jättää auto muille pysäköintipaikoille.
Markkinoinnin vastuullisuus on Coca-Colalle tärkeää, minkä vuoksi joulurekkatapahtumien, kuten muidenkin yhtiön tapahtumien, ikäraja on 13 vuotta. Nuoremmat ovat tervetulleita vanhempiensa kanssa.
Tällainen on Coca-Cola Joulurekka
- Coca-Cola Joulurekka nähtiin ensimmäisen kerran Coca-Colan joulumainoksessa 90-luvulla.
- Coca-Cola Joulurekat nähtiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1995. Kokonainen karavaani taianomaisia, kirkkailla jouluvaloilla koristeltuja rekkoja kulki televisiomainoksessa läpi lumisten maisemien ja kaupunkien katujen.
- Joulurekka on vieraillut 26 vuoden ajan yli 300 kaupungissa eri puolilla maailmaa.
- Tapahtuma-alueella pääsee tutustumaan Coca-Cola Joulurekkaan lähietäisyydeltä ja alueella on erityinen valokuvauspiste parhaiden yhteiskuvien ottamiseen Joulurekan kanssa.
- Suomessa nähtävä Coca-Cola Joulurekka on harvinainen Kenworth VW900A -jenkkirekka vm. 1978. Rekka on ollut Suomessa 80-luvulta saakka.
- Vuonna 2018 Coca-Cola Joulurekka teki kansainvälistä historiaa pysähtymällä Napapiirillä, Joulupukin kotikaupungissa Rovaniemellä, ensimmäistä kertaa ikinä.
- Vuonna 2019 Coca-Cola Joulurekka vieraili Coca-Cola Joulupukin piirtäjän Haddon Sundblomin juurilla Ahvenanmaalla Maarianhaminassa, ja teki kansainvälistä historiaa kulkemalla laivakyydillä ensimmäistä kertaa.
- Vuonna 2021 Coca-Cola Joulurekka päätti kiertueensa joulutapahtumaan Keravalla, Coca-Colan kotikaupunkiin Suomessa. Sinebrychoff valmistaa Keravalla kaikki Suomen Coca-Colat.
- Julkkisrekkaa ohjastaa tänäkin vuonna Tomi Lohivuo.
- Rekka on 19 metriä pitkä ja sen kyljissä loistaa noin 11 000 led-valoa.