Joulukuussa 1905 esittelivät ensimmäisen automallinsa Laurin & Klement Voiturette A. Tällä autolla yrityksen kaksi perustajaa laajensi menestyksellistä moottoripyörätuotantoa 115 vuotta sitten, ja samalla he loivat perustan autojen valmistamiselle Mladá Boleslavin tehtaalla, todetaan Škodan tiedotteessa.
Kun ensimmäinen auto valmistui Laurin & Klement -tehtaalta Mladá Boleslavissa, yrityksellä oli jo takanaan kymmenen menestyksen vuotta: Slavia-merkkisten polkupyörien valmistus alkoi 1895 yrityksen perustajien Laurinin ja Klementin johdolla.
Nämä kaksi yritteliästä miestä laajensivat tuotevalikoimaa marraskuun 18. päivänä 1899 esitellyllä moottoripyörällä, jossa oli yksisylinterinen bensiinimoottori alhaalla rungossa.
Kohta sen jälkeen L&K:sta tuli ensimmäinen moottoripyörätehdas, joka teki kaksisylinterisellä V-moottorilla ja nelisylinterisellä rivimoottorilla varustettuja moottoripyöriä.
Laurin & Klementin moottoripyörät saavuttivat markkinoilla suuren suosion ja varsin pian myös menestyksensä moottoriurheilussa.
Laurin & Klement panosti yli viisi vuotta ensimmäisen automallinsa kehittämiseen
Jotta moottoriajoneuvojen valmistamiselle saatiin lisää kapasiteettia, L&K lopetti polkupyörien tekemisen ja laajensi tehdaskiinteistöä 1905, jolloin yrityksellä oli 355 työntekijää, 9 500 neliömetriä hallitilaa ja 206 konetta.
Tärkein tuote oli Voiturette A, Laurin & Klementin ensimmäinen auto. Yli viisi vuotta kestäneen kehitystyön myötä auton kaikki tärkeimmät komponentit suunniteltiin ja valmistettiin itse.
L&K ennakkojulkisti Voiturette A -mallin wieniläisen Allgemeine Automobil-Zeitung -autolehden numerossa 44 lokakuun 29. päivänä lokakuuta 1905. Lehden artikkelissa esiteltiin prototyyppi Voiturette, jonka ranskankielinen nimi viittaa kompaktiin ja kevyeen automobiiliin.
Lehdistö innostui Voiturette A:n tekniikasta ja muotoilusta
L&K Voiturette A:n tuotantomalli tuotiin julki böömiläisen viikkolehden “Sport a hry” etusivulla 27. joulukuuta 1905.
Lehtiartikkelin kirjoittaja Vilém Heinz esitteli Mladá Boleslavin tehtaan uutuuden yksityiskohtaisesti otsikoiden juttunsa ”Demokraattinen automobiili”.
Kirjoittaja totesi muun muassa: ”Laurin & Klementin Voiturette ei ole mikään pintapuolinen laite (…) Kiteytetysti, se on kaunis; sen linjat ovat tyylikkäät (…) Se on erinomainen kaksipaikkainen ajoneuvo (…) Nopeutta voidaan säädellä välillä 5 ja 45 km/h [huomautus: tuohon aikaan se oli Itävallan automobiilisäädösten sallima huippunopeus]; vaihteiden välitykset on suunniteltu siten, että ajoneuvo selviytyy jopa 20 prosentin nousuista.
Heinzin kokonaisarvio oli positiivinen; hänen mielestään tämä ”automobiili on käytännöllinen, mukava ja edullinen”.
Erinomainen jokapäiväiseen käyttöön ja kohtuuhintainen
Tieliikenteeseen Voiturette A hyväksyttiin virallisesti 18. tammikuuta 1906, ja huhtikuun 15. päivänä L&K esitteli sen Pariisin automobiilinäyttelyssä.
Tyyppi A valloitti yleisön arkipäivän käyttöön soveltuvuudella ja hyvällä vastineella hinnalle.
Perusmalli maksoi 3600 kruunua ‒ vertailun vuoksi, tuohon aikaan autotehtaan työntekijä ansaitsi keskimäärin kaksi kruunua päivässä.
Bensiiniä myytiin Böömissä tuolloin kilohinnalla 66 helleriä (kruunun sadasosa), joten se oli vain hieman kalliimpaa kuin litra olutta.
Edistyksellinen tekniikka ja monipuolisesti yksilöitävissä
L&K Voiturette A:ssa oli tikapuurunko ja lehtijousitetut jäykät akselit. Vesijäähdytteinen V2-moottori sijaitsi keulassa, sylinterikulma oli 55 astetta ja iskutilavuus 1005 cm3. Tehoa moottori kehitti seitsemän hevosvoimaa (5,2 kW).
Nahkapintainen kartiokytkin välitti moottorin voiman kolmivaihteiselle suorakytkentävaihteistolle.
Vetäville takapyörille voima kulki kardaaniakselia pitkin – tämäntyyppisille ajoneuvoille sen ajan yleiseen tapaan – mutta myös ketjuveto oli saatavissa.
Ripeän ja kevyen, vain noin 500 kilon painoisen auton vauhtia hidastettiin polkimella, joka jarrutti vaihteiston jatkona olevaa rumpua, sekä takapyörien rumpujarruihin vaikuttavalla vivulla.
Vakiovarusteisten puupinna-puuvanteiden sijaan asiakkaiden oli mahdollista valita ajoneuvoonsa teräspinnavanteet. Istuimiksi tarjottiin joko kaksi erillisistuinta tai kahden istuttava penkki-istuin.
Tavaratila sijaitsi istuinten takana. Lisävarusteina saatavissa olivat valot ja katto.
Perusvärien punainen, vihreä ja sininen lisäksi ranskankielisiin maihin Voiturettea tarjottiin myös harmaana. Valkoinen väri oli tarjolla 50 kruunun lisähintaan.
Vuosina 1905‒1907 Laurin & Klement valmisti ainakin 44 kappaletta Voiturette A -mallia. Viisi niistä on säilynyt nykypäivään asti, ja yksi niistä sisältyy Mladá Boleslavissa sijaitsevan Škoda-museon pysyvään näyttelyyn.
Voiturette A oli Laurin & Klementin menestyksen alulle paneva voima
L&K Voiturette A -mallista tuli yrityksen dynaamisen kehittymisen ponnahduslauta. Vuosien 1906 ja 1914 välillä Laurin & Klementin ajoneuvomyynti yli kaksikymmenkertaistui.
Mallisto ylsi kaksisylinterisistä malleista kahdeksansylinterisellä rivimoottorilla varustettuun FF-tyyppiin vuodelta 1907. Myös erilaisia linja-automobiileja ja tavarankuljetusautoja valmistettiin kuten hyvin menestyneitä kilpa-autojakin.
Tuotemerkkinä L&K oli kansainvälisesti tunnettu jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja siitä oli kehittynyt Itävalta-Unkarin suurin ajoneuvovalmistaja.
1925: Škodasta vahva kumppani ja kasvun tien tasoittaja
Kun Škodasta vuonna 1925 tuli Laurin & Klementin vahva strateginen kumppani, Mladá Boleslavissa tehtävät ajoneuvot muuttuivat Škoda-nimisiksi, ja ne alkoivat kantaa sittemmin hyvin tunnettua siipinuolilogoa. Ajoneuvojen kysynnän kasvun myötä tehokas liukuhihnatuotanto korvasi verrattain pienten sarjojen valmistamisen vuodesta 1932 alkaen.
Katso tästä muita Historian havinaa -juttuja.
Historian tärkeänä käännekohtana vuoden 1934 Škoda-automallien innovatiivisessa uudessa sukupolvessa käytettiin keskusputkirunkoa ja pyörien erillistuentaa. Kaksi vuotta myöhemmin Mladá Boleslavin automerkki palasi tšekkiläisen autoteollisuuden kärkipaikalle automalleilla Škoda Popular, Rapid ja Superb.
Toisen maailmansodan jälkeen: valtion omistama yritys ja massatuotannon alku
Toisen maailmansodan jälkeen tehdas kansallistettiin ja 1. tammikuuta 1946 alkaen yrityksen nimi oli AZNP (Automobilové závody národní podnik eli valtion omistama autotehdas).
Haastavissa taloudellisissa ja kommunismin olosuhteissakin tšekkiläinen autonvalmistaja onnistui menestymään. Siirtyminen puukorisista autoista kokoteräskoreihin avasi portin autojen massavalmistukselle 1952.
Suosittujen mallien Škoda 440 “Spartak”, Octavia ja Felicia -aikakausi jatkui vuodesta 1964 alkaen yhdellä Euroopan sen ajan teknisesti edistyksellisimmällä autolla yksilitraisten luokassa: syntyi Škoda 1000 MB, jossa oli itsekantava kori ja takamoottori.
Tämän automallin suuren suosion ansiosta Mladá Boleslavin moderni tehdas ensimmäisen kerran valmisti yli 100 000 autoa vuodessa. Ajan hengen mukaisesti muotoiltu etumoottorinen ja etuvetoinen Škoda Favorit merkitsi vuonna 1987 teknisesti täysin uuden ajan alkua.
Škodan kehittyminen Volkswagen-konserniin liittymisen jälkeen
Škoda Auto siirtyi Volkswagen-konsernin omistukseen vuonna 1991, ja Škodasta tuli tuolloin konsernin neljäs automerkki. Muutos merkitsi täysin uutta alkua Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Sitä seuranneen kolmen vuosikymmenen aikana Škoda on kasvanut noin 200 000 autoa vuodessa valmistaneesta alueellisesta markkinajohtajasta yli 1,24 miljoonaa autoa valmistavaksi kansainväliseksi autonvalmistajaksi, jonka tuotteita vuonna 2019 myytiin yli 100 maassa.
Škoda Autolla on nykyään kolme tehdasta Tšekin tasavallassa. Mladá Boleslavin ja Kvasinyn tehtailla valmistetaan autoja ja Vrchlabín tehtaalla komponentteja, etenkin DSG-kaksoiskytkinvaihteistoja.
Škoda-automalleja valmistetaan myös omille markkinoilleen Slovakiassa (Bratislava), Kiinassa (Yizheng, Nanjing, Ningbo ja Changsha), Venäjällä (Kaluga ja Nizhny Novgorod), Intiassa (Pune ja Aurangabad) sekä Ukrainassa (Solomonovo).