Hinausautokeskus Oy vahvistaa asemaansa markkinoilla ostamalla H24 Palvelut Oy:n ja sen tytäryhtiön Ruuskanen yhtiöt Oy:n.
– Olemme erittäin tyytyväisiä H24 Hinauspalvelun liittymisestä osaksi Hinausautokeskus-perhettä. Tämä yritysosto vahvistaa asemaamme alalla ja tarjoaa meille mahdollisuuden laajentaa toimialuettamme entisestään. Yhdistämällä molempien yhtiöiden toimintoja on tavoitteenamme tehdä niistä entistä vahvempia, toteaa Hinausautokeskuksen toimitusjohtaja Tomi Sipilä.
Molemmat yritykset kuuluvat Autoliiton kumppaniverkostoon.
H24 Hinauspalvelu on 10 toimintavuotensa aikana laajentanut toimintaansa kattamaan Hämeenlinnan, Lahden, Jyväskylän, Tampereen, Porin ja Kuopion talousalueet.
H24 Hinauspalvelu sekä Ruuskanen yhtiöt työllistävät tällä hetkellä yhteensä 23 työntekijää ja sillä on 20 hinausautoa sekä neljä tiepalveluautoa.
Yritys jatkaa toimintaansa H24 Hinauspalvelu -nimisenä Hinausautokeskuksen omistuksessa. H24 Hinauspalvelun henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan yrityskaupan mukana uuden omistajan alaisuuteen.
Hinausautokeskus on jo kolmannessa polvessa toimiva suomalainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1977. Yritys tarjoaa hinaus- ja tiepalveluja kevyelle sekä raskaalle kalustolle sekä koneiden kuljetuksia ympäri vuorokauden pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla sekä muualla Suomessa.
Hinausautokeskuksen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Järvenpäässä ja Porvoossa. Hinausautokeskus työllistää 54 henkilöä autokannan käsittäessä 35 hinaus- ja tiepalveluautoa sekä 12 koneidenkuljetus- ja nosturiautoa.
www.hinausautokeskus.fi
www.h24.fi
Kansainvälinen yhtiö ostaa yhden Suomen johtavista hinaus- ja autonkuljetusyrityksistä