Helsinki on tämän vuoden pyöräilykunta


20.5.2018 23.58 

Helsinki on valittu vuoden 2018 pyöräilykunnaksi. Tunnustuksen myönsi Pyöräilykuntien verkosto, jonka valintaperusteena oli pyöräliikenteen hyväksi Helsingissä tehty kunnianhimoinen ja tuloksekas työ.

Verkoston mukaan Helsinki on osoittanut olevansa pääkaupungin arvolle sopiva pyöräilyn suunnannäyttäjä Suomessa.

Pyöräilykuntien verkosto kiittelee myös sitä, miten Helsingistä on tullut myös entistä turvallisempi pyöräilykaupunki.

Kaupungin pyöräilymäärät ovat kasvaneet ja samalla onnettomuudet ovat vähentyneet.

Monet ratkaisut, kuten yksisuuntaisen pyöräliikenteen ratkaisut ja selkeämmät risteysjärjestelyt parantavat tutkitusti turvallisuutta.

Kaupunkipyörät ovat Helsingin menestystarina. Tänä vuonna Helsingissä on yhteensä 1 500 pyörää 150 eri asemalla ympäri kaupunkia.

Määrä on kolminkertaistunut siitä, kun kaupunkipyörät tulivat ensi kertaa käyttöön. Uusia asemia avautuu ensi keväänä 70, ja niiden paikat suunnitellaan yhdessä helsinkiläisten kanssa.

Suomi Pyöräilee -yhteistyövaliokunta on vuodesta 1991 alkaen myöntänyt Vuoden pyöräilykunta-tunnustuksen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here