Autojen siirtoja tarvitsevat ja siirron suorittavat kuljettajat yhdistävä teknologiayhtiö Flovi Oy (ennen Biila) on nimittänyt yhtiölle uuden hallituksen ja uuden hallituksen puheenjohtajan. Uudet hallituksen jäsenet 1.4.2025 alkaen ovat kansainvälisen kasvun ammattilaiset, hallituksen uutena puheenjohtajana aloittava Jonas Geust sekä hallituksen jäseninä aloittavat Michael Falck ja Antti Pekkanen.
Tällä hetkellä Suomen ja Ruotsin markkinoilla toimiva Flovi teki viime vuonna yli 110 000 autonsiirtoa. Vuoden 2025 aikana yhtiö tavoittelee noin 20 miljoonan euron liikevaihtoa. Uusien nimityksien tarkoitus on auttaa Flovia kasvamaan autojen siirron ykkösvalinnaksi Pohjois- ja Länsi-Euroopassa.
Vuoden 2025 aikana yhtiö keskittyy erityisesti entistä monipuolisemmin palvelemaan asiakkaitaan Suomessa, esimerkiksi uuden Flovi Complete -logistiikkaratkaisun avulla, jolla autoalan toimijat voivat ulkoistaa koko ajologistiikkansa Floville. Lisäksi yhtiö jatkaa panostuksiaan Ruotsin kasvun kiihdyttämiseen sekä kartoittaa uusia markkinoita yhtiön kansainvälistymisen seuraavalle vaiheelle.
Hallituksen puheenjohtajana aloittanut Jonas Geust on aiemmin toiminut muun muassa Blueforsin ja Rightwaren toimitusjohtajana, johtotehtävissä Nokialla ja Patrialla sekä useissa hallitusrooleissa. Uutena hallituksen jäsenenä aloittava Michael Falck on yksi ohjelmistoyhtiö Relex Solutionsin perustajista. Toisena uutena jäsenenä Flovin hallitukseen liittyvä Antti Pekkanen on toiminut aiemmin muun muassa Woltin talousjohtajana sekä aktiivisena hallitusammattilaisena.
Hallituksessa jatkavat Voland Partnersin perustaja Jyrki Laune ja LänsiAuton korjaamoliiketoiminnan johtaja Martti Muona. Samalla aiemmin hallituksen puheenjohtajana toiminut Matti Hytönen sekä hallituksen jäsenet Aku Kallonen, Sakari Perttunen sekä yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Aapeli Kallunki ovat päättäneet jättää yhtiön hallituksen.
“Haluan kiittää Mattia, Akua ja Sakaria loistavasta työstään Flovin tähänastisella kasvumatkalla, jonka aikana olemme nousseet markkinajohtajaksi Suomessa ja laajentuneet Ruotsiin. Tavoitteistamme ei kunnianhimoa puutu, ja nyt tässä uudessa kasvuvaiheessa oli oikea aika tuoda hallitukseen rautaisia kansainvälisen kasvun rakentajia, joilla on monipuolista kokemusta Suomesta ponnistavien menestystarinoiden rakentamisesta. Jään samalla itse pois Flovin hallituksesta keskittyäkseni toimitusjohtajan työhöni, ja odotan innolla yhteistyötä uuden hallituksen kanssa”, kertoo Flovin toimitusjohtaja Aapeli Kallunki.
“Hyppään innoissani mukaan jatkamaan Flovin kasvutarinaa ja johtamaan laajaa osaamista omaavan hallituksen työtä, kun tuemme Aapelia ja Flovin muuta johtoa kansainvälisen kasvun kiihdyttämisessä. Koko autoilu ja liikkuminen käy läpi isoa murrosta, ja Flovilla on tässä muutoksessa tärkeä rooli ja merkittäviä mahdollisuuksia, kun yhdistämme autojen siirtoja tarvitsevat toimijat ja siirrot ajavat kuljettajat. Flovilla on hieno tiimi, eri markkinoiden tarpeisiin skaalautuva ainutlaatuinen teknologia sekä monipuolinen tarjoama, joka tukee autoalan toimijoiden ajologistiikan tarpeita oikealla hinnan ja nopeuden yhdistelmällä. On hienoa päästä tukemaan kunnianhimoisen suomalaisen teknologiayrityksen kansainvälistä kasvua”, sanoo Flovin hallituksen uusi puheenjohtaja Jonas Geust.
Samalla Flovi on tehnyt muita nimityksiä yhtiön strategisen kehityksen ja kasvutavoitteiden tueksi. Yhtiöön perustetaan 1.4.2025 alkaen kasvuyksikkö, jonka johtoon siirtyy aiemmin talousjohtajana toiminut Elia Ahola. Lisäksi Flovin hallituksen entinen puheenjohtaja Matti Hytönen siirtyy yhtiön talousjohtajaksi 1.4.2025 alkaen ja ottaa vastuulleen myös HR-toiminnot.
Flovi on alustalla toimiva autojensiirtopalvelu, joka tarjoaa sujuvia autonsiirtoja parhaalla nopeuden ja hinnan yhdistelmällä asiakkaiden tarpeiden mukaan. Flovin asiakkaita ovat muun muassa autoliikkeet, autokorjaamot ja leasing-yritykset, ja alustalta tilattu autonsiirto saapuu kohteeseensa keskimäärin 22 tunnissa. Vuonna 2024 Flovi suoritti yli 110 000 autonsiirtoa. www.flovi.io/fi