Erikoinen häiriökäyttäytyminen Salossa

Kuva: Autotoday.

Lohjalaismies oli kertomansa mukaan ajanut perjantai-iltapäivällä hieman kello puoli kuuden jälkeen henkilöautolla Perniöntietä Salon keskustan suuntaan, kun takaa tulleen henkilöauton kuljettaja oli ajokäytöksellään osoittanut ohittamishalua.

Perniöntien ja Mariankadun liikennejärjestelyjen johdosta tähän oli avautunut mahdollisuus vasta Horninkadun risteyksen jälkeen.

Tämän jälkeen takaa tullut oli toistuvasti ajokäyttäytymisellään tehnyt pitkin Mariankatua kiusaa lohjalaismiehelle, muun muassa eteen kiilaamalla.

Lohjalaismiehen käännyttyä Vilhonkadulle, oli häiriköijä jatkanut suoraan Halikon suuntaan.

Lohjalaismiehen mukaan hänen ollessa pysäköimässä autoaan Vilhonkadun varteen, oli kyseinen häirikkö ilmestynyt autoineen yllättäen hänen rinnalleen ja alkanut huutelemaan solvauksia. Lohjalaismiehen noustua autosta oli häirikkö ajanut pois paikalta.

Tämäkään ei ollut vielä riittänyt häirikölle. Lohjalaismiehen poistuttua läheiseen liikkeeseen asioimaan, oli samainen häirikkö palannut paikalle, ja sivullisen havainnon mukaan vauhdilla peruuttanut päin pysäköintiruudussa olleen lohjalaismiehen auton keulaa.

Sen jälkeen häirikkö oli, purettuaan mielipahaansa vielä huutelemalla, ajanut pois paikalta ennen kuin lohjalaismies oli ehtinyt palata autolleen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

2 KOMMENTIT

  1. Kyllä näitä häirikötä riittää,kokemuksia on minullakin. Etenhin Audi,BMV ja volvo-kuskeista kuvittelee,että muut väistäkööt,heillä on iso ja tehokas auto. Usein nämä ovat pojan-kloppien omistavia vanhempia malleja.

  2. Eikös tämä Lohjalainen saanut häiriökuskin auton rekisterinumeroa talteen, olipa se sitten oma tai ”pappa betalar”! Siitä vain sitten tiedot ja sivullisen (todistajan) tiedot konstaapelille, jospa heillä olisi aikaa kysäistä syytä moiseen käyttäytymiseeen ja samalla kysyä korvausta mahdollisiin vaurioihin!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here