Autotoday tutustui: Kia e-Soul, hieman erilaisempi sähköauto

Kuva: CvB.

Kia e-Soul on auto, joka helposti herättää tunteita puolesta ja vastaan. Ja nimenomaan ulkonäön puolesta. Auto on hieman pakettiauton näköinen, mutta se on kuitenkin täysiverinen henkilöauto.

Auton peräosa on hyvin suora ja kulmikas – onneksi – koska muuten auton tavaratila olisi hyvinkin pieni. Nyt luvattu litramäärä on 315 litraa.

Auto luokitellaan B-segmentin crossoveriksi, eli se on hieman tavallista henkilöautoa korkeampi. Näin se voi olla hyvä valinta esimerkiksi ikääntyvälle autoilijalle.

Kuva: CvB.

Kia Soul oli aikoinaan varustettu bensiinimoottorilla, mutta nykyään Eurooppaan tuodaan vain sähköistä e-Soul-mallia. Ensimmäinen Kia Soul -malli julkistettiin jo 2009, ja e-Soul on malliston    kolmas sukupolvi.

e-Soul-mallissa on sama voimalinja kuin sähköisessä Kia e-Nirossa. Tästä syystä e-Soulia tulee Suomeen kahdella eri akustolla, joista suurempi 64 kWh riittää valmistajan mukaan yhdellä latauksella 452 kilometrin matkalle. Koeajon aikana päästiin lämpimässä syyssäässä runsaaseen 400 kilometriin. Tehoa moottorissa on runsaat 200 hevosvoimaa.

e-Soul on tarjolla myös pienemmällä 39,2 kWh akustolla. Tämä tuottaa sähkömoottorille tehoa 136 hv mahdollistaen 277 kilometrin toimintamatkan.

Kia e-Soul on 55 mm edeltäjäänsä pidempi, ja siinä on 30 mm pidempi akseliväli. Kokonaispituus on nyt 4 195 mm.

Kuva: CvB.

Neljä ajotilaa

Soulissa on energiaa säästäviä ominaisuuksia, jotka pidentävät sen toimintasädettä – esimerkiksi matkustamon ilmalämpöpumppu, joka hyödyntää moottorin lämpöä.

Auton kulutus oli koeajolenkin aikana selvästi lähempänä 15 kWh/100 km kuin 20 kWh/100 km.

Kulutukseen vaikuttaa tietysti ajotapa ja ajotila. Tarjolla on neljä ajotilaa, Normal, Sport, Eco ja Eco+.

Eco+-tila kytkee pois kaiken ylimääräisen, esimerkiksi ilmastoinnin. Koeajolenkin aikana tuli useimmiten ajettua jommallakummalla Eco-tilalla. Auton luonne ei ole sporttinen, joten sport-tila tuntuu jopa hieman turhalta. Normal-tila taas on niin lähellä Eco-tilaa, ettei sitä sen takia tullut käytettyä.

Kuva: CvB.

Yksin ajettaessa sähkön kulutusta voi pienentää hyödyntämällä auton ilmastointijärjestelmää, joka ohjaa ilmastoinnin vain kuljettajan puolelle, vaikka matkustamon kaikki ilmanvaihtoventtiilit olisivat auki.

Kuljettajan paikka on hyvin toimiva. Mittaristo on selkeä ja hallintalaitteet ovat hyvin ulottuvilla. Tarjolla on myös tuulilasinäyttö, joka monen mielestä on kätevä, toisten mielestä taas ei. Istuimen ja ratin säädöt saa hyvin kohdalleen, ja koeajoversiossa oli tarjolla jopa penkkien tuuletus. Siitä tosin on iloa vain hyvin lämpimillä keleillä.

Kuva: CvB.

Neljä varustetasoa

Auto on melko painava (1800 kg), ja se tekee ajosta hyvin vakaata. Tehokkaan moottorin takia painoa ei juuri huomaa esimerkiksi kiihdytysten aikana.

E-Soul-mallistossa on tarjolla neljä varustetasoa: Groove, Electro, Supreme ja Freestyle.

Koeajossa ollut auto oli parhaiten varusteltu ja tehokkaammalla akulla varustettu vaihtoehto.

Ominaisuuksia ja avustimia on aivan riittävästi. Kun akku oli täyteen ladattu, luvattiin ajomatkaa noin 430 kilometriä.

Kuva: CvB.

Auton ajettavuus on hyvä, ja vaihdekeppinä toimiva pyöritettävä rinkula toimii käytössä hyvin. Siinä ei ole kuin kolme asentoa, D, N ja R, eli vaihtaminen ajovaihteen ja peruutusvaihteen välillä käy todella kätevästi.

Ratissa on kytkimiä yllin kyllin, mutta niihinkin tottui ajon aikana. Ratin alla on kaksi siivekettä, joita tässä autossa ei käytetä vaihtamiseen, vaan jarrutusenergian talteenoton säätämiseen. Se on käytännössä kuitenkin melko turha ominaisuus, koska automatiikka hoitaa asian riittävän kätevästi.

Ehkä joissakin jyrkissä ja pitkissä alamäissä voisi olla tarve lisätä jarrutusenergian talteenottoa ja samalla jarrutusta. Suomessa on kuitenkin vähän tällaisia mäkiä.

Kuva: CvB.

Tavaratilaan mahtuu yllättävän paljon

Kaistavahti pitää auton hyvin kaistalla, mutta reagoi ehkä turhankin voimakkaasti kaistamerkintöihin.

Automaattinen vakionopeussäädin toimi hyvin ja sen avulla oli helppoa seurata edellä ajavaa autoa. Maantiellä ajaminen on hyvinkin huoletonta, kun tietää, että auto jarruttaa itse, kun edellä olevan auton perä tulee liian lähelle.

Auton tavaratila näyttää aluksi hyvin pieneltä, mutta onneksi välilattian alla on vielä reilusti tilaa. Siinä tilassa voi pitää latauspiuhat piilossa.

Levyn voi myös laskea pohjaan asti, jolloin saadaan paljon syvempi yhtenäinen tavaratila. Kun auton takaluukku on lisäksi aivan pystysuora, on tilaa yllättävänkin paljon.

Auton luksusta edustaa kattoluukku, josta ei ollut paljonkaan iloa syksyn säissä. Kun verhon piti auki, sai ohjaamoon kuitenkin paljon valoa.

Kuva: CvB.

Auton lataus onnistuu helposti, sillä latauspistoke on keulassa. Autoa ladattiin useampaan otteeseen, ja myös tilapäiskäyttöön tarkoitettu schuko-pistokkeeseen laitettava latauspiuha toimi hyvin.

Auton näytöistä näkee lataustilanteen hyvin, eikä virran riittävyydessä ollut missään vaiheessa ongelmia. Matkan aikana ladattiin useampaan otteeseen pikalaturilla, joka toi puolessa tunnissa noin 100 kilometriä lisää ajomatkaa.

Katso tästä muut Kia-koeajot.

Kia e-Soulin hinnat alkavat Suomessa 37 990 eurosta 39,2 kWh akustolla. Suuremmalla 64 kWh akustolla varustetun e-Soulin hinnat alkavat 42 990 eurosta.

Autossa on Kian seitsemän vuoden tehdastakuu, joka kattaa myös akuston.

Kuva: CvB.

Kenelle?

Sähköisessä e-Soulissa on hyvä yhdistelmä suorituskykyä, toimintamatkaa ja tilaa. Sähköautoksi hinnalla saa autoa melko paljon. Mikään täydellinen paketti auto ei kuitenkaan ole.

Auton järkevä käyttö vaatii hyvän mahdollisuuden ladata auto kotona. Pelkästään schuko-latauspiuhalla saadaan yön yli latauksen aikana ajomatkaa 100 – 200 kilometriä, joten se saattaa riittää useimmille.

Pitkän matkan aikana on tarve käyttää pikalatausasemia, jolloin helposti saadaan reilusti lisää ajomatkaa esimerkiksi puolen tunnin kahvitauon aikana.

Eri asia sitten on, haluaako ostaa e-Soulin vai e-Niron. Niro on nimittäin vain parisen tonnia Soulia kalliimpi, ja mitä parempi varustelu autoissa on, sitä pienempi on mallien ero.

Kuva: CvB.

Kia e-Soul
Hinta: 37 990 euroa (alk.).
Koeajoauton hinta: 46 490 euroa.
Moottori: Sähkömoottori.
Suurin teho: 204 hv.
Suurin vääntö: 395 Nm.
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 7,9 sek.
Huippunopeus: 167 km/h.
Akusto: 64 kWh.
Auton laturi: 7,2 kW.
Toimintamatka: 452 km (WLTP).
Ilmoitettu kulutus: 15,7 kWh/100 km.
Auton paino: 1 807 kg
Pituus: 4 195 mm.
Leveys: 1 800 mm.
Korkeus: 1 605 mm.
Maavara: 153 mm.
Tavaratila: 315 l.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

 

1 KOMMENTTI

  1. Yleensä koeajot ajetaan sillä parhaalla versiolla. Muuttakaa niin,että ajatte täysin ”karvalakilla”,koska se antaisi halvimmillaan parhaan kuvan tavisautoilijalle. Kyllä ne hyvät ominaisuudet kestämme sitten plussana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here